En halua isää saattamaan alttarille, äiti suuttui
Häät ovat vasta ensi kesänä, mutta tuli tuokin puheeksi... Eli siis, lyhyestä virsi kaunis: en halua, että isä saattaa minua alttarille. Minusta tuo perinne on oksettava, peruja siltä ajalta, kun tytär ei ollut enempää eikä vähempää kuin kauppatavara, jonka omistajuus siirtyi mieheltä toiselle. Minä en ole isäni omaisuutta eikä minusta tule mieheni omaisuutta, olen itsenäinen ja omavaltainen ihminen, jota miehen ei tarvitse luovuttaa toiselle miehelle. Isäni suhtautui ainakin näennäisen rauhallisesti, hän on hyvin syrjäänvetäytyvä ja ihmisjoukkoja inhoava ihminen, joka ei myöskään halunnut pitää minulle puhetta ylioppilasjuhlissani tai muutakaan vastaavaa. Äiti hermostui aivan kunnolla, kuulemma minun pitäisi vähän enemmän kunnioittaa isääni ja mietin tätä asiaa aivan liian syvällisesti, se on vain nätti perinne eikä tarkoita nykypäivänä mitään. Mutta kun olen eri mieltä! Se on perinne sellaisilta ajoilta, jolloin naisen asema oli kurja enkä esimerkiksi itse voisi elää likimainkaan sellaista elämää, kuin mitä nyt elän. En halua toisintaa tuollaisia arvoja minun ja mieheni juhlapäivänä, jonka tarkoituksena on liittää yhteen kaksi toisiaan rakastavaa täysivaltaista aikuista, ei juhlia uutta holhoussuhdetta.
Mitä mieltä olette? Ylireagoiko äiti, vai ymmärrettekö häntä?
Kommentit (41)
Täysin samaa mieltä kanssasi. Hyvin osasit perustella kantasi.
Sun ja miehen häät, sinä ja miehesi päätät. Äidillä ei todellakaan "oikeutta" suuttua tollasesta.
Ei tuo ole edes suomalainen perinne! Se on ihan viime vuosina tullut Suomeen ja mallina on amerikkalainen "isä luovuttaa tyttären" -tapa. Itsekin marssin käsikynkkää mieheni kanssa alttarille 90-luvulla ja sitä ennen kaikki tuttavani.
Sano äitille että jos ei ole tyytyväinen niin ei ole häihin pakko tulla
Eihän tuo edes ole suomalainen perinne, vaan anglosaksisista hapatusta.
Vaikka sulla olisi tyhmempikin syy, ei siltikään äiti päätä tuota.
Suomessa (eikä missään muuallakaan Pohjoismaissa) EI ole perinnettä, että isä saattaisi morsiamen alttarille. Pohjoismaissa nainen ei koskaan ole ollut kauppatavaraa eikä siirtynyt miehen (isän) omistuksesta toisen miehen (aviopuolison) omistukseen. Nainen on itsenäinen tekijä, joka on kävellyt alttarille ihan itse ja omasta tahdostaan yhdessä sulhasensa kanssa.
"Perinne", jonka mukaan isä saattelee tyttärensä alttarille, on hyvin tuore ja peräisin Hollywood-elokuvista ja amerikkalaisista tv-sarjoista.
Ole hyvä, anna ylläoleva äitisi luettavaksi. :)
Voit perustella asiaa myös käytännöllisyydellä, luovuttajan vaihto sulhaseen on yleensä hirveää häsläystä.
[quote author="Vierailija" time="01.08.2015 klo 16:33"]Suomessa (eikä missään muuallakaan Pohjoismaissa) EI ole perinnettä, että isä saattaisi morsiamen alttarille. Pohjoismaissa nainen ei koskaan ole ollut kauppatavaraa eikä siirtynyt miehen (isän) omistuksesta toisen miehen (aviopuolison) omistukseen. Nainen on itsenäinen tekijä, joka on kävellyt alttarille ihan itse ja omasta tahdostaan yhdessä sulhasensa kanssa.
"Perinne", jonka mukaan isä saattelee tyttärensä alttarille, on hyvin tuore ja peräisin Hollywood-elokuvista ja amerikkalaisista tv-sarjoista.
Ole hyvä, anna ylläoleva äitisi luettavaksi. :)
[/quote]
Ei ole muuten totta. Nainen on ollut suomessakin kauppatavara. Ainoa ettei täällä ole isä antanut tytärtä alttarilla miehelle
Katolinen tapa, ei luterilainen. Meillä nainen kulkee alttarille yksin tai yhdessä miehensä kanssa. Täällä nainen on aina ollut itsellinen ja tasa-arvoinen.
Kysäisepä äidiltäsi, onko hänet saateltu alttarille. Asia on juuri noin, kun yllä on kerrottu. "Mutku se on niiiin ihana perinne amerikkalaisista TV-ohjelmista, nyyh."
Sä teet niinkuin sä haluat, mutta minusta olet kyllä melkoisen "minäittekuMÄhaluunkiukutikiukuti" -asenteen omistava naisihminen. Pirttihirmu varmaan muutenkin.
[quote author="Vierailija" time="01.08.2015 klo 16:36"]
Katolinen tapa, ei luterilainen. Meillä nainen kulkee alttarille yksin tai yhdessä miehensä kanssa. Täällä nainen on aina ollut itsellinen ja tasa-arvoinen.
[/quote]
Aina? Toisen maailmansodan jälkeen hiljalleen enemmän, sitä ennen ei ollenkaan.
[quote author="Vierailija" time="01.08.2015 klo 16:39"]
[quote author="Vierailija" time="01.08.2015 klo 16:36"]
Katolinen tapa, ei luterilainen. Meillä nainen kulkee alttarille yksin tai yhdessä miehensä kanssa. Täällä nainen on aina ollut itsellinen ja tasa-arvoinen.
[/quote]
Aina? Toisen maailmansodan jälkeen hiljalleen enemmän, sitä ennen ei ollenkaan.
[/quote]
Amerikkalaisten apinointia, kuten niin moni muukin asia maailmansotien jälkeen. Ei ole suomalaisten perinne.
Varmaan äiti myös haluaa, että molemmat pidätte itse kirjoitetun pitkän hehkutuspuheen myös, ja että pappi antaa luvan suudella morsianta kaikkien edessä?
[quote author="Vierailija" time="01.08.2015 klo 16:35"]
[quote author="Vierailija" time="01.08.2015 klo 16:33"]Suomessa (eikä missään muuallakaan Pohjoismaissa) EI ole perinnettä, että isä saattaisi morsiamen alttarille. Pohjoismaissa nainen ei koskaan ole ollut kauppatavaraa eikä siirtynyt miehen (isän) omistuksesta toisen miehen (aviopuolison) omistukseen. Nainen on itsenäinen tekijä, joka on kävellyt alttarille ihan itse ja omasta tahdostaan yhdessä sulhasensa kanssa. "Perinne", jonka mukaan isä saattelee tyttärensä alttarille, on hyvin tuore ja peräisin Hollywood-elokuvista ja amerikkalaisista tv-sarjoista. Ole hyvä, anna ylläoleva äitisi luettavaksi. :) [/quote] Ei ole muuten totta. Nainen on ollut suomessakin kauppatavara. Ainoa ettei täällä ole isä antanut tytärtä alttarilla miehelle
[/quote]
Muistelkaapas kruununprinsessa Victorian häitä, syntyi melkoinen häslinki siitä, kuka saattaa Victorian alttarille. Lopulta syntyi kompromissi, isä saattoi tyttärensä puoliväliin kirkon käytävää ja siitä eteenpäin Victoria eteni Danielin käsipuolessa, jos oikein muistan. Korjatkaa, jos muistikuvani on väärä. Ja muistelkaapas Madeleinen häitä ja nyt viimeksi Carl Philipin häitä. Kukas morsiamet saattoi? Kunkku ja Sphian isäpä tietenkin.
Miten nuori äiti sulla on, kun on noin kypsymätön?
Miksi miesvihaajafemakko menee naimisiin?
[quote author="Vierailija" time="01.08.2015 klo 16:38"]
Sä teet niinkuin sä haluat, mutta minusta olet kyllä melkoisen "minäittekuMÄhaluunkiukutikiukuti" -asenteen omistava naisihminen. Pirttihirmu varmaan muutenkin.
[/quote]
Tottakai mä teen omissa häissäni juuri niin kuin mä haluan. Emme me mene naimisiin miellyttääksemme ketään sukulaista, vaan ihan itsemme vuoksi.
Mä luulen, että sun isä on helpottunut, mutta ei voi sitä sanoa äitisi takia.