Kotiäidiksi kokonaan vai ei

en ymmärtänyt tota Miinasillanpään kommenttia naisen työn aliarvioimisena. Mielestäni hän vain puhui siitä, että edelleen nainen on se, joka valitsee työn ja kodin välillä. Harvoin mies pohtii, jäisikö kotiin vai ei.



Mäkin olen korkeasti koulutettu ja ollut työelämässä vuosia. Olen nyt itse erittäin mielelläni kotona (meillä vauva), ja olisin ilman muuta jatkossakin, jos se vain olisi jotenkin mahdollista. (Ei ole. eikä siitä sen enempää tässä.) Musta on ihana hoitaa rauhassa lapsia ja kotia. Nautin tästä. Olen naisnäkökulmaiseen ajatteluun aikanani perehtynyt, tärkeä aihe. Kotona kuitenkin viihtyisin pidempään, jos se olisi mahdollista. naisnäkökulma on monimutkainen asia. Eli Ap: lle : sinun tilanteessasi saattaisin olla kotona.

Olen kai sitten vinksahtanut, mutta vaikka EN missään nimessä ole äidillinen tyyppi, koti on mielestäni ainoa oikea lapsen paikka (huomautan vielä että se on minun mielipiteeni). Mieheni haluaa ehdottomasti minun hoitavan tytöt kotona ja tekee joka viikko 55-60 tuntista työviikkoa. Eli meillä ei pahemmisn miestä kotosalla näy, mutta tilanne on tämä jos vain yksi käy töissä.



Olen kai niin laiska tai boheemi tai jotain, mutten todellakaan töihin kaipaa. Ei minulla töitä vastaan mitään ole, mutta tämä on ihan hyvä ratkaisu näin.



Olen kysynyt (koska omaisuus on yhteisissä nimissä ja avioliiton myötäkin yhteistä) että miten mies " arvostaa" kotityöni? Hän on sanonut kaiken olevan puoliksi meidän ja sanonut arvostavansa kovasti tekemääni työtä kotona.



Hieman asian sivusta. Vaikka nyt ekalle kouluuun mennyt tyttö ei ole ollut edes eskarissa, hän on sosiaalisena lapsena sopeutunut oikein hyvin koluun. Opettajan sanojen mukaan erittäin sosiaalinen, oikeudenmukainen sovittelija jolta löytyy tarvittaessa ruutia eli ei anna itseään polkea maahan. Tämä kirjoitin sen vuoksi kun päiväkotia puolustellaan kovasti lapsen sosiaalisten taitojen kartuttajana. Ehkä niinkin, mutta kahden ystävättäreni kanssa pitkiä keskusteluja käytyämme (molemmat lastentarhan opettajia) molempien mielipide on: lapset ovat yksilöitä ja tarhassa muokkautuu jonkin verran suuntaan tai toiseen muttei perusluonnetta niin vain muuteta.





Tyttäreni sanoi koulun alettua:" Nyt loppuu elämäni loma." Opettaja oli jossain vaiheessa tiedustellut mitä tyttö pitää kolusta hän oli vastannut :" onhan tää ihan kiva tapa viettää aikaa." Ja nyt pari päivää sairastettuaan kotosalla nautti suunnattomasti kotona olosta. Ehkä emme tehneet väärää ratkaisua.

Itse olen ulkomailla asuva yhden lapsen (3 v) akateemisesti kolutettu kotiäiti.



Saadakseni jotain aivovirikettä olen ilmoittautunut avoimeen yliopistoon (siellä on mahdollista opiskella nykyisin myös verkkokursseja netin kautta) ja aloittanutkin jo siellä aivan uuden alan opiskelun. Voin suositella lämpimästi! Opiskelun myötä saan toteuttaa itseäni työelämän tapaan. Koen myös tärkeäksi, että minulla on oma juttu, jonka parissa vietän viikoittain aikaa.



Aurinkoista syksyä & älä stressaa liikaa siitä, että sinun täytyisi tehdä LOPULLINEN ratkaisu asian suhteen! Mekin olemme toistaiseksi ulkomailla ja sitä myötä itse olen tällä hetkellä kotiäiti. Sen, mitä teen viiden vuoden päästä, saa tulevaisuus näyttää.



:)



p.s. kotiäitiydestä (tilapäisestäkin sellaisesta) kannattaa ottaa kaikki ilo irti. Työelämässä ollessani en ikinä esimerkiksi kerennyt/jaksanut lukea kirjoja niin paljon kuin nyt. Nautin myös siitä, että minulla on kunnolla aikaa valmistaa ruokaa ja kokeilla uusia herkkureseptejä. Minulle kotiäitiys on oikeastaan ollut samalla itseni kehittämisen aikakautta; kun olen ottanut etäisyyttä työelämästä, olen myös saanut isoja ahaa-elämyksiä tulevaisuuden haaveiden suhteen; minkälainen työympäristö minua kiehtoo, mikä minua eniten kiinnostaa jne. Työelämässä kerkeän olla mukana vielä monta, monta vuotta..

Tällä hetkellä tosiaan tuntuu olevan jonkinlainen kotiäitibuumi päällä. Enemmänkin töihin lähteviä äitejä syyllistetään kuin kotiin jääviä. Kaipa tämäkin on jonkinlaista keinuliikettä tekevä juttu, joten kymmenen vuoden päästä saa taas nainenkin käydä töissä syyllistämättä ;)



Itse olen tällä hetkellä kotosalla. Työ, joka minua odottaa, ei innosta. Eikä se kauaa odottelekaan, vaikka työnantajalla on velvollisuus minut johonkin hommaan laittaa vielä vuoden päästäkin. Esikoisen jälkeen olin hetken hoitovapaalla ennen kuin hoitopaikka-työ-kauppa rumba alkoi ja se varsinkaan ei ollut kivaa. Lapsi sopeutui kyllä hyvin, mutta äiti ei oikein jaksanut. Kotona olo siis tuntuisi hauskimmalta hommalta ja kanssasisarilta saisin siihen hyvät perustelutkin, mutta mutta....



Kun yhtenä syynä on se, etten halua enkä jaksa mennä töihin, koen ongelman olevan muualla. Minkälaisen kuvan elämästä ja minkälaisen esimerkin annan lapsilleni, kun odotan yhteiskunnan ja miehen elättävän minut, koska minua ei huvita mennä töihin? Enkä jaksa järjestellä kiirearkea. Oma äitini on aina käynyt töissä sekä pyörittänyt arkea ja muistan jo lapsena olleeni ylpeä äidistä, joka ei apua kaipaa. Ylläoleva on siis omaa pohdintaani ja itseni piiskaamista, koska itselleni minun on ensisijaisesti valintani perusteltava. Ja siitä saa toki halutessaan vetää herneen nenään; provosoivaahan tuo on ;)

Kaikkea ei voi saada. Paljosta on luovuttu jo silloin, kun on päätetty lapsia hankkia. Mutta elämässä pitää tehdä töitä elääkseen (minun mielestäni). Eikä elämä pysähdy siksi, että lapsi syntyi. Ei lapsikaan sitä pyydä. Kyllä lapsenkin pitää nähdä arkea, vaikkei se aina niin hauskaa olisikaan.



Itse toivoisin työelämältä enemmän joustoa, jotta esim. osa-aikaisuus ja vapaiden joustava käyttö olisi mahdollista. Ja tämä myös miehelle, koska yhdessä nuo lapset on hankittu ja läsnäolevan isänkin ne tarvitsevat. Lisäksi toivoisin yhteiskunnalta mahdollisuutta päättää itse, koska työelämään palaa. Nyt yhteiskunta on asettanut tuon 3v rajan.



Itse todennäköisesti yritän aloittaa työt osa-aikaisena ja vähitellen keksiä, mitä työkseni haluaisin tehdä, jotta se olisi edes joskus kivaa. Ja arjen pyörittämiseen otetaan tarvittaessa siivooja. Ja toivotaan, että äiti jaksaa. Ja isä.

Vuosi kerrallaan mielummin. Lapset kehittyvät, omat ajatukset muuttuvat. Suosittelen mielummin laittamaan kalenteriin jonkun ajankohdan, jolloin asia päätetään taas uudestaan seuraavan vuoden ajaksi.



Vaikka nyt tuntuu, että työelämään ei ole muutaman vuoden päästä enää paluuta, voi työelämätilannekin muuttua sinä aikana. Suuret ikäluokat jäävät eläkkeelle, kohta saattaa olla työvoimapula alalla kuin alalla.



Jos opettajan työ Hilma sinua kiinnostaa, suosittelen niitä pedagogisia opintoja kotiäitiyden ohessa. Mun mieheni vaihtoi alaa, rupesi opettajaksi, sai lehtorin viran ammattikorkeakoulusta. Se on todella hyvä ratkaisu hänelle ja perheellemme (mm. tajuttoman pitkä kesäloma!!), Mutta se mun täytyy realismin nimissä kertoa, että ne kuukaudet kun töitä on, on TODELLA kiireisiä ja työpäivät pitkiä. Pitkät lomat kyllä " maksetaan" lukukausien aikana. Riippuu tietysti kouluasteesta, missä lehtorina olisit, miten pitkät päivät sinulle tulisivat. Mutta ainakin ensimmäinen vuosi tulee olemaan rankka, oli koulu mikä tahansa. Ellet sitten rupea osa-aikaiseksi tuntiopettajaksi. Että opettajan työ ei välttämättä tekisi arjestanne sen kiireettömämpää kuin muut, oman alasi päivätyöt.

Onpas mielenkiintoinen keskustelu! Kiitos siitä.



Meillä on hiukan samanlainen lähtötilanne kuin ketjun aloittajalla. Mies tekee pitkiä päiviä uraputkessa ja matkapäiviäkin on kuukaudessa muutama. Itselläni on kohtuullisen vaativa työ IT-alalla, jossa myös putoaa nopeasti kelkasta.



Lapsia on kuitenkin vain yksi ja palasin töihin, kun lapsi oli 1 vuoden ja 3 kk. Mies oli pari kuukautta hoitovapaalla, kunnes lapsi oli 1,5 vuotias. Nyt meillä on päivisin hoitaja kotona ja minä teen lyhennettyä päivää. Mies tekee töitä niin kuin ennekin.



Tähän ratkaisuun päädyttiin monesta syystä, tässä tärkeimmät: sosiaalisia suhteita ei ollut tarpeeksi äidille (aloin olla aika kärttyinen ja kaipasin muutakin kuin kotielämää ja satunnaisia hiekkalaatikkotuttuja ja -juttuja), pojalle oli hyvä saada joku muukin kiinteä ihmissuhde kuin äiti ja isä (isovanhemmat asuvat kaukana ja osaa ei lapsenlapsi kiinnosta, muita sukulaisia ja tuttuja tavataan satunnaisesti), hoitaja on nuori ja tuo tuulahduksen toisenlaisesta maailmasta kuin " vanhat" vanhemmat.



Saa nähdä, miten pitkälle tämä ratkaisu kantaa. Nyt se toimii, kun poika nukkuu aamulla myöhään ja päivällä pitkät päiväunet ja valvoo aika myöhään. Meille jää monta tuntia yhdessäoloon ja äiti jaksaa paremmin. Lapsi viihtyy hoitajan kanssa hyvin ja isäkin on jo alkanut ymmärtää, mistä jää paitsi...



Jossain vaiheessa meidän ainokainen menee varmaan päiväkotiin. Olen huomannut, että muiden lasten seurassa hän oppii parhaiten sosiaalisia pelisääntöjä, vaikka perusluonne ei tietenkään muutu. Ei synnynnäistä temperamettia voi muuttaa.



Mutta jokaisella on erilainen tilanne ja jokainen tekee omat valintansa, vaikka helppoa se ei ole. Ja niitä voi onneksi muuttaa!



Onnea valintoihin, toivottaa Mupsi

P.S. Jos meille tulisi toinen lapsi, olisin kotona ainakin siihen asti, että lapsella on stressinsätelykyä ja hän osaisi jo jonkin verran puhua - lapsi olisi silloin noin 1,5 - 2,5 vuotias.

Mun piti vielä sen verran tulla kommentoimaan, että se lukion lehtorin työ on todella täyspäiväinen työ! En tosin tiedä, onko tässäkin ainekohtaista vaihtelua. Läheinen ystäväni opettaa lukiossa ja on paljon puhunut työstään. Opetustunnit tuntuvat olevan todella pieni osa työstä. Joka päivä täytyy kotiin tultua suunnitella opetusta, korjata erilaisia oppilaiden töitä ja kokeita, tehdä kokeita, valmistella projekteja. Ystäväni mukaan näitä projekteja on nykykoulussa todella paljon, ja ne työllistävät kovasti. Myöskään viikonloput eivät ystävälläni ole vapaita, vaan ainakin sunnuntai on työpäivä. Aina kun häntä pyytää jonnekin, on sunnuntaina tehtävä töitä. En sitten tiedä, helpottuuko tilanne ajan kanssa, ystäväni on ollut nelisen vuotta työelämässä. ystäväni kuitenkin jaksaa tämän, koska pitää aidosti työstään. ja kyllähän ne lomat ovat kivat!

Olen siis kotona, 2 lasta joista vanhempi menee vuoden päästä eskariin ja nuorempi täyttää ensi toukokuussa ne maagiset 3. Maagiset siis siitä syystä että siihen loppuu kotihoidon tukeminen. Mies on akateemisesti koulutettu ja saa hyvää palkkaa. Asumme pk-seudulla joten vaikka on hyvä palkka niin esim. asunnonvaihto ei tule korkeiden hintojen takia kyseeseen. Olen siinä mielessä eri asemassa kuin moni muu vastaaja että minulla on tutkinto kesken yliopistossa enkä pysty sitä loppuun suorittamaan. Miksikö? Esikoisen synnytys meni pieleen, repesin erittäin pahasti ja vammat jäi huomaamatta. Korjaus tehtiin mutta liian myöhään ja nyt, reilu 30-vuotiaana kärsin iän myötä pahenevasta ulosteinkontinenssista.

Olen koittanut miettiä mitä tekisin tai paremminkin mitä voisin tehdä. Rehellisesti sanottuna en usko kykeneväni opiskelemaan ainakaan tavallisessa oppilaitoksessa ja suhtaudun aika epäilevästi siihen että minua kukaan palkkaisi kun en edes aina pääsisi työpaikalle sovittuna aikana tämän vammani takia. Miehelläni ja minulla on omat tilit joten olisin siis täysin rahaton. Eläkevakuutustakaan minulla ei ole, pitänee sellainen hankkia ensitilassa. Sosiaalista elämää ei ole kun en juurikaan liiku kodin ulkopuolella ja sukukin on kaukana. Ei ihan mene putkeen tämä enkä tosiaan tiedä mitä edessä on ensi kesänä. Tilanne on huono jo nyt saati sitten kun kaikki tulot loppuvat.

Työkkäriin olen menossa selvittämään josko jotakin olisi mitä voisin tehdä. Viihtyisin kyllä ehkä kotosallakin jos olisi sen vastapainoksi kuitenkin jotakin muuta. Vaikeaa on, ideoita kenelläkään?

Älä ihmeessä ole enää kotona, kun lapset on jo isoja! Minä olen kasvanut maatilalla. Käytännössä se tarkoittaa sitä, että kotona ei ollut hetken rauhaa. Muistan, kunka ihanaa oli, jos joskus sai olla puolikin tuntia _yksin_kotona (tätä tapahtui korkeintaan pari kertaa vuodessa). Ei se pelkästään ole onnea ja auvoa lapselle, jos ei saa olla yhtään yksikseen ennen maailmalle lähtöä. Ala-asteiässä vielä menettelee, mutta sitten voisi jo vanhemmat hieman antaa omaa tilaa.



Muuten sanoisin, että jos ei tunne omakohtaista tarvetta päästä töihin, kun nuorin on 3v, niin tietenkin voi jäädä kotiin. Edellytyksenä on, että muuten puitteet on kunnossa (niinkuin teillä on). Minäkin mietin aina ja edelleen, mikä minusta tulee isona. En ole sulkenut pois uuden ammatin hankkimista, vaikka niitä on jo kaksi (molemmat korkeakoulusita).



DI-maisteri

" opettajana pääsisi helpolla" -juttuun. Itse olen yläasteen äidinkielen opettaja. Nyt olen hoitovapaalla, mutta töissä ollessani olen koululla klo 8 - 14 (välillä voi olla vapaatunteja). Päivät ovat pidempiä, jos on palavereja tai kokouksia. Iltaisin suunnittelen tunteja, korjaan oppilaiden tuotoksia, pidän yhteyttä vanhempiin; samaa hommaa viikonloppuna. Vuoden aikana on ehkä kaksi vapaata viikonloppua, ettei ole mitään koulutöitä. Nautin kovasti pitkistä lomista, mutta ne on tehty reilusti sisään kouluvuoden aikana.

Jotkut ihmiset aina sanovat lohduttaen, että sulla on varmaan karmeaa siellä yläasteella, mutta kyllä sä vielä pääset lukion opeksi. En todellakaan halua lukion opeksi, koska työmäärä vähintään tuplaantuisi. Tulisi vaivoiksi yo-kirjoitukset sun muuta. Eli tarinan opetus oli se, että ei koulussa välttämättä helpolla pääse ;)

Meillä on kolme lasta 10 v, 6 v ja 1 v 8 kk. Mies tekee pitkää päivää professuuria hoitaen. Jos olisin töissä, joutuisin yksin kuskaamaan lapsia ja hoitamaan sairaspäivät. Koen pääseväni helpolla, kun olen hoitovapaalla. En kuitenkaan ajattele, että jäisin " lopullisesti" kotiin. Olen siihen asti, kun kuopus on 2,5 v tai 3 v, ja sitten oravanpyörään.

No joo, enä minä millään muotoa tarkoittanut, että pitäisin opettajan hommiajonakin suojatyöpaikkana:). Itsekin olen opettanut yliopistolla ja tiedän, että kolmen vartin tunnin vetäminen on jäävuoren huippu. Ajattelin lähinnä sitä, että jotenkin musta tuntuu, että ns. leppoisia töitä ei omalla alallani nykyään ole ja tuo korkeakoulumaailma on sellaista niukkuuden jakamista, että kyllä siellä pitäisi ottaa kynnet käyttöön pärjätäkseen. Koulumaailma voisi olla inhimillisempi, sillä kyllä minä mahdollisen työni haluan hyvin hoitaa. Ja olisi se loma tietty etu, mutta en ajattele kuten vanha kansa, että on kolme hyvää syytä ryhtyä kansakoulun opettajaksi: kesä-, heinä- ja elokuu:)

Täällä myös ope lisää lusikkansa soppaan. Opetan englantia yläasteella. Olen tässä odotellut, että joku opettaja tarttuisi tuohon opettajan ammattia koskevaan osaan ap:n viestiä:). Itse en ole ehtinyt. Ymmärrän, ettei alkuperäinen kirjoittaja varmastikaan halunnut väheksyä ammattia tai sen työmäärää. Pakko silti vielä lisätä, että kyseessä on tosiaan aika raskas ala henkisesti. Oppilaita kun on joka lähtöön ainakin peruskoulussa, eikä tälläkään alalla ainakaan vakityöpaikka ilman työkokemusta irtoa. Kun työn lisäksi on vielä lapsen kanssa illalla, niin kyllä on aika puhki. En usko, että tällä alalla pääsee yhtään sen helpommalla kuin esim. diplomi-insinöörin hommissa (itselläni ei tietty niistä ole kokemusta, mutta mieheni on DI). Eihän toi DI-koulutuskaan välttämättä automaattisesti tarkoita ylitöitä yms. Se on tietenkin myönnettävä, että on etu, että lomat ovat samaan aikaan kun koulua käyvillä lapsilla (siis jos itsellä sen ikäisiä lapsia on). Mutta jos joku on opettamisesta innostunut ja haluaa alalle, niin sehän on tietenkin positiivista:)!

Joanna-74:

Olen siinä mielessä eri asemassa kuin moni muu vastaaja että minulla on tutkinto kesken yliopistossa enkä pysty sitä loppuun suorittamaan.

Työkkäriin olen menossa selvittämään josko jotakin olisi mitä voisin tehdä. Viihtyisin kyllä ehkä kotosallakin jos olisi sen vastapainoksi kuitenkin jotakin muuta. Vaikeaa on, ideoita kenelläkään?

Onko tuo yliopistotutkinto sellainen, että haluaisit sen tehdä loppuun? Millä perusteella päättelet, ettei sen loppuunsuorittaminen onnistu? Jos syynä on se, ettet pääse luennoille, tilanteesi on kohtuu hyvä. Tämä riippuu nyt hirveästi siitä, että mitä opiskelet ja missä vaiheessa olet, mutta ainakin meillä otetaan ihmiset=opiskelijat ihan yksilöinä ja professoritkin on ihan ihmisiä(!!!).

Meillä varmaan riittäisi se, että sinulla olisi esim. lääkärin lausunto, ettet pysty osallistumaan luennoille (yksittäisten kurssien korvaamiseen muulla tavalla ei tarvita edes lausuntoa). Peruskurssithan pystyy suorittamaan tenttimällä joka tapauksessa. Ja tentin voi erikoistapauksessa korvata esim. esseellä tai parilla sovituista aiheista. Eli luentokurssien takia et joutuisi edes käymään koululla, vaan voisit sopia asioista puhelimitse/sähköpostitse.

Eikä tuo opetushenkilöstön positiivinen suhtautuminen ole pelkkää ihmisrakkautta, vaan yksikköjen määrärahat on nykyisin sidottu valmistuneiden määrään!

Tutkijan ammatti on yleensä aika joustava, mikäli tutkimus ei vaadi kokeita, mittauksia ym. Sitä pystyy tekemään kotoa käsin 99% parhaimmillaan. Olisiko sinulla mahdollisuuksia tai kiinnostusta siihen? Kääntäjän työ onnistuu usein etänä (vaatii luonnollisesti kunnon koulutuksen) ja jokin nettikaupan perustaminen ja pitäminen onnistuu kotoa käsin. Onko kaukaa haettuja ideoita? Tietenkin kirjan kirjoittaminen on myös sellaista, jonka voi tehdä kotona :)