" aito kotiäiti" ei siis hoitovapaalainen

Kaikista mielipiteistä ei ihan selvinnyt ollaanko virallisesti työttömänä mutta käytännössä kotiäitinä, sehän on ihan yleistä, minua vaan kiinnostaa umpirehellisenä ihmisenä (ettei tarvis työkkärissä valehdella) onko kuinka moni todella kotirouvana ilman mitään tuloja? Että nuorin on jo yli 3v eikä siltä suunnalta muuta tuloa kuin lapsilisät.

Olen siis pelkästään kotiäitinä,en ole työvoimatoimiston asiakkaana (eikä siitä mitään hyötyä olisikaan kun miehen tulojen mukaan en penniäkään sieltä saisi) Lapset tällä hetkellä 5 ja 7-vuotiaat,kolmas tulossa tammikuussa. Ja kotiäitinä on tarkoitus olla ainakin siihen asti kunnes kaikki lapset ovat koulussa,ja sittenkin ehkä vain osa-aikaiseen työhön,koska en eka/tokaluokkalaisia yksin kotona halua iltapäiviä pitää.



Meillä ei tosin mitään eläke/muitakaan järjestelyjä ole tehty,tuntuisi omituiselta etukäteen varautua eroamaan.Tottahan se on ettei sitä koskaan tiedä,mutta ei sitä koskaan tiedä kuoleeko huomenna tai milloin vaan,enkä etukäteen halua kaikkeen pahaan varautua,vaan keskityn nauttimaan elämästäni nyt ja perheestäni ja toivon seuraavani ihanien isovanhempieni esimerkkiä ja juhlivani kultahäitäni tulevaisuudessa.



Itse koen että elämä on niin lyhyt,että elämässä pitää tehdä juuri niitä asioita mitkä ovat itselle tärkeimpiä,ja mun elämäni tärkein asia on lapset ja perhe. Koulutukseltani olen myös lapsipuolen ihminen,eli teen mieluumin kotona tätä työtä kun muualla.

Lapsia olisi saanut tulla enemmänkin, mutta kyllä noiden pian nelivuotiaiden poikienkin kanssa tunnen itseni ihan riittävän työllistetyksi kotona. Takataskussa on kaksikin opistotasoista ammattia, mutta kiinnostusta kumpaankaan suuntaan ei ole.



Nautin siitä, että lapsemme saavat elää kiireetöntä elämää ilman pakollisia aamuherätyksiä ja oppivat kotihommat rauhalliseen tahtiin. Säännöllisiin menoihin opetellaan pari kertaa viikossa kerhon avulla. Tarkoitus on olla kotona mahdollisimman pitkään, vaikka perheen tulotaso ei ole edes keskitasoa. Eskarivuosi vähintään ja toivottavasti ekaluokkakin. Sitten voisi harkita osapäivätyötä tai mieluiten jotain omaan tahtiin kotona tehtävää. Äitini oli kotiäiti ja muistan miten mukava oli tulla kotiin ja kertoa päivän tapahtumat heti tuoreeltaan.

Saan olla kotona lasten kanssa kaikessa rauhassa vielä muutaman kuukauden.Siihen asti,kun kuopus täyttää kolme.

Ammatti mulla on,mutta ala ei enää kiinnosta.Tulevaisuudesta en tiedä.Työkkäriin menen sitten kun sen aika on ja jos on tarvetta.

Olen myös tällä hetkellä kotona kolmen lapsen kotiäitinä. En tiedä olenko aito " pullantuoksuinen" (en leivo juuri koskaan :)) kotiäiti. Nuorimmainen on vasta noin yksi vuotias, joten olen vasta " pudonnut" ansiosidonnaiselta päivärahalta kotihoidon tuelle.



Nyt sitten pähkäillään, mitä ihmettä tässä tehdään. Lapset ovat 9, 2,5 ja 1v. Kaksi nuorimmaista sairastelevat jatkuvasti, hotomaksut ovat kovat ja hoitorumba ei kauheasti vielä innosta. Akateeminen koulutus takana, ei virkaa jne (tästä tulee nyt valitusvirsi :)) Ehkä pikkuisen pukkaa kriisinpoikasta siitä, että jäänkö nyt urallani jotenkin jälkeen. Todellisuudessa en edes tiedä, haluanko/aionko palata alani töihin (valtion leivissä, palkka koulutukseen nähden huono, työ haastavaa, mukavaa, mutta raskastakin varsinkin lapsiperheen äideille/isille). Olenkin miettinyt mahdollista yrittäjyyttä, kun lapset ovat isoja. En vaan tiedä mitä :) Jotain aavistuksia/haaveita on.



Aiheeseen: minulla on itselläni joku myöhäinen kolmenkympin tai varhainen neljänkympin kriisi. Mies toivoisi, että jäisin kotiin vielä muutamaksi vuodeksi. Hän on " uratykki" , ihana ja lastenkin kanssa viihtyvä. Hän on osakkaana yhdessä yrityksesssä. Taloudellisesti meillä ei ole suurempia huolia. Viihdyn kotona, mutta tiedän etten voi olla kotona loputtomiin....No kai elämä suunnan näytttää! Kiireettömät aamut ja lasten kanssa puuhastelu on parasta, mitä tällä hetkellä voi olla. Pyykkivuorten selvittely joskus tympäisee, mutta niin tekisi " leipätyökin" .



Meillä on molemmilla ollut jo useamman vuoden eläkevakuutukset ja jotain säästöjä. Lisäksi itsellänikin on vähän " sivutuloja" iltatöistä joita voin vapaasti tehdä kotihoidon tuen lisäksi. Mukavaa vaihtelua lasten kanssa olemiselle. Oma äitini painottaa(oli 20 vuotta kotiäitinä) aina, että eläkkeestä kannattaa huolehtia. Rahallisen puolen lisäksi kannattaa pitää kiinni omista harrastuksistaan. Olen nähnyt monta " varoittavaa esimerkkiä" vain kotiäidin työlle omistautumisesta...



Mukavaa, kiiretöntä Joulunaikaa kaikille!

Itse tämän ketjub aikaisemmin aloittelin ja nyt olen tosiaan päätymässä ratkaisuun, että jään kotiin kuopuksen täytettyä kolme -no onhan tässä siihen vielä reilut kaksi vuotta.



Ehkä myöhemmin jatkan opintoja ja sitä kautta pääsen työelämään, mutta lähivuosiksi saavat riittää uraksi lapset. jos minäkin tekisin pitkää päivää, mikä valitettavasti alallani on pyörässä pysymisen ehto, meillä olisivat lapset ihan heitteillä, nyt edes minulla on täysipainoisesti aikaa heitä kuunnella ja toisaalta miehen työ takaa sen, ettei taloudellista huolta ole.



Luka juuri kirjoitti, että on tärkeää, että kotiäidilläkin on joku oma juttu, itse kuulen kaupunkini muutamiin luottamuselimiin ja saan tätä kautta vastapainoa kotityölle. Ja niinhän se on kaikilla, oli se duuni, mikä hyvänsä, ei se aina ole hyvä olla ainoa elämän sisältö.



Muielenkiintoista keskustelua, paljon eri näkökantoja ja niinhän se onkin, että yhden hyvä ei ole sitä toiselle jne!



Rauhallista joulua kaikille!

Olen ollut kotona jo 19 vuotta l. toisen lapsemme syntymästä saakka.

Neljännen lapsemme ollessa lähes 3-vuotias kävin erikoistumassa sisätautikirurgiseksi sairaanhoitajaksi ajatuksenani mennä osa-aikatyöhön, mutta sitten päätimmekin toteuttaa jo aiemmin suunnittelemamme sijaisvanhemmuushankkeen ja ryhdyin kokoaikaiseksi sijaisäidiksi. Nyt sijoitettuja lapsia on kolme ja ainoastaan nuorin heistä alle kouluikäinen, mutta aion silti jatkaa kotiäitinä ainakin siihen asti, että nuorin on kolmannella luokalla.



Minä kelpaisin kyllä töihinkin, eilen viimeksi perusturvajohtaja kyseli olenko aikeissa lähteä työhön, sairaanhoitajia tarvittaisiin ja tällainen 10 vuotta sitten erikoistunutkin olisi kysyttyä työvoimaa.



Lapset ovat aina olleet tyytyväisiä siitä, että heillä on äiti kotona, kun tulevat koulusta. Olen kyllä harrastanutkin paljon kaikenlaista näiden vuosien aikana mm. luottamustoimia seurakunnassa ja kunnassa, vapaaehtoistyötä SPR:ssä, MLL:ssa ja seurakunnassa, sekä liikuntaa, silkkipainantaa, ruotsin kielen keskusteluryhmää, ihmissuhdetaitoryhmää jne.



Eläkeasia on nyt jonkinlaisessa järjestyksessä, kun meillä on nämä sijoitetut, kuulun siis kunnallisen eläkejärjestelmän piiriin - täytyy myöntää, että vapaaehtoiset eläketurvat ovat jääneet ottamatta, kun sille rahalle on ollut muuta käyttöä. Mies minut elättää ainakin niin kauan kun on hengissä ja eiköhän sitä sitten jotain leskeneläkettä tule, jos mies ensin kuolee. Avioeroon suhtaudutaan kummatkin kovin kielteisesti ja naimisissa ollaan oltu jo 25 vuotta.

Olen 4-lapsen kotiäiti neljättä vuotta. kahden ensimäisen jälkeen kävin töissä kunnes aloin kolmatta odottamaan ja jäin äippälomalle. pienin on nyt 1v ja pari kuukautta sitten mulle tarjottiin vakityöpaikkaa. lasten ja miehen kanssa keskusteltiin ja tultiin tulokseen että äiti jää kotiin. Mies on meillä muös matkatyössä ja kotimaassa ollessaankin tosi vähän kotona, eli jos minäkin työelämään lähtisin olisi lapset mun mielestä viittä vaille heitteillä =)

luotan siihen että saan työtä sitten muutaman vuoden päästä jos/kun tuntuu siltä että voisin pienimmät hoitoon laittaa.

...Miettikää nyt, rakkaat siskot, asiat pahimman mahdollisimman kautta ja tehkää esim. elatussopimus mahdollisen avioeron varalta ja ottakaa eläkevakuutus tms. Ihan vain varmuuden vuoksi, vaikka toivottavasti eroa ei koskaan tule. On vain valitettavaa tosiasia, että jos ero tulee esim. toisen naisen takia, miestä ei välttämättä vähääkään kiinnosta se, millä ex-vaimo itsensä elättää... Suomessakin on ihan liian monta tapausta, jossa pitkään kotona lapsia hoitanut vaimo jää puille paljaille, kun mies löytää " vihreämmän oksan" . Ja siinä eivät sitten tuomioistuinten kohtuullistamiset tms. juuri auta.



Eli kun teette sitä mielettömän arvokasta työtä, eli kasvatatte niitä upeita tulevaisuudenlupauksia, pitäkää huolta myös itsestänne ja tulevaisuudestanne!



Terkuin työssäkäyvä, kotiäitejä kovasti arvostava TEL

Oletko ajatellut että jos/kun menet töihin on myös ne pyykkäämiset, ruuanlaitot, siivoomiset yms... jonkun tehtävä? Jos minulla olisi mahdollisuus olisin kotona hoitamassa lapsia kouluikään asti. Mutta nykyisellä lainamäärällä joudun luultavsti töihin jo ennen kun kuopus täyttää kolme... ja se harmittaa minua suunnattomasti. Tuohon ero asiaan ei ole mitään mielipidettä kun naivistisesti ajattelen ettmme eroa tai jos niin käy niin mieheni ei jätä minua kuitenkaan pulaan!

Itse olen kahden lapsen äiti ja olen jäämässä kotiin hoitovapaalle ainakin vielä melkein vuodeksi. Mahdollisesti myös pidempään. Mies tekee myös matkatyötä ja sen johdosta meille tämä ratkaisu on järkevä. Oma työni tulisi olemaan kaksivuorotyötä, joten siinäkin suhteessa on toisaalta poikien kannalta hyvä, että jään kotiin. Toki välistä kotona on tylsää ja arjen pyörittäminen ns. pienellä palkalla on kurjaa. Mutta täytyy yrittää ajatella positiivisesti, että poikien kannalta tämä on hyvä!! Ei mun tarvitse raahata poikia hoitoon : )



Päivitimme juuri perheemme vakuutukset, mutta eläkevakuutusta emme raskineet muiden velkojen vuoksi ottaa. Meillä emme ole myöskään ajatelleet mahdollista eroa, sillä meille ero ei olisi mahdollinen. Ainakaan tällä hetkellä! Mutta hyvähän tuotakin olisi miettiä...Kannattaisiko avoimesti jutella asiasta miehesi kanssa?

Eli kolmas on tulossa, tällä hetkellä olen töissä. Itselläni on uramotivaatio pohjalukemissa. Mieluummin olisin kotona laittamassa lapsille ruokaa ja miehen paitoja silittämässä kuin täällä töisää vetämässä palavereja ja laatimassa suunnitelmia suuryrityksen voittojen maksimoinniksi. Takana akateeminen koulutus ja palkkakehitys tällä alalla varsin mukava (jos vain aktiivisesti pitää siitä itse huolen).



Olin edellisen vuoden kotona kahden kanssa ja nautin todella paljon. Erityisesti siitä kun oli aikaa lukea esikoiselle pitkiä satuja ja kun askarreltiin yhdessä. Nyt tuntuu että lapsille ei jaksa mitään antaa kun työpäivän jälkeen on aina niin väsynyt.



Meillä näyttäisi siltä että miehen tuloilla pärjättäisin hyvinkin hoitovapaan yli. Itse haluaisin kuitenkin hoitovapaan jälkeen tehdä jotain muuta kuin palata tähän nykyiseen työhöni. Koen ahdistusta siitä että laitan 8 tuntia päivässä omaa aikaani siihen että olen tuottamassa suurempia voittoja nimettömille osakkeenomistajille, kun voisin olla tukemassa omien lasten kasvua ja kehittymistä. Haaveilen siitä että voisin tehdä osa-aikaista työtä johonkin yleishyödylliseen järjestöön.



Tosin tässä on vielä hiukan omien ambitioiden kanssa painimista. Olen aina halunnut pärjätä, ja saada työstäni kunnon korvausta. Mutta henkisesti en ole tyytyväinen. Lisäksi en ole varma haluaako mieheni loppupeleissä tehdä pitkää päivää ja elättää perhettä, kun minä sitten saisin toteuttaa itseäni (ja luulen että tämä on se kysymys millä suunnanmuutos ratkaistaan). Lisäksi nykyinen elintaso kun olen töissä on ihan mukava, ja todennäköistä on että kolmen vuoden päästä käytettävissä oleva rahamäärä pienenisi huomattavasti, huolimatta miehen palkkakehityksestä.



Eläkevakuutuksia meillä ei tällä hetkellä ole, mutta kunnon henkivakuutukset on molemmille. Jos jäisin pitemmäksi ajaksi kotiin, niin todennäköisesti pitäisi se yksityinen eläkevakuutus ottaa.

Minulla on takana pitkä jakso työttömyyttä ja joudun kouluttamaan itseni työhön, kuin työhön. Onneni on kuitenkin mieheni tulojen puolesta valinnanvapaus hoitaa lapsia niin pitkään kotona, kuin suinkin haluan. Itselleni on tällä haavaa ainakin erittäin tärkeää olla lasten kanssa kokoaikaisesti, kunnes ovat ylittäneet kolme ikävuotta.

Olen kotiäiti, lapset 5,5 ja toinen kohta 4 v. Kolmas tulossa. Eka raskaus oli niin raskas, että päätin, että kun lapsia teen, en aio olla töissä ja hyvä niin, sillä tässäkin raskaudessa on ollut kamalat viikot eikäpähän tarvinnut mistään anella sairaslomaa. Ekalta jouduin psykiatrilta hakeamaan sairasloman, vaikka kyse oli vain täydestä fyysisestä uupumuksesta ja jaksoin sen jälkeen olla töissäkin. Koen ylipäätään, että en jaksa yhdistää työtä, lapsia ja yhtä tärkeää harrastusta, joten työ jää nyt pois. Ajatuksena on että milloin vaan voin taas pyrkiä työhön, jos siltä alkaa tuntua. Jos olisin töissä, mieheni joutuisi kantamaan lapsista paljon enemmän vastuuta eikä pääsisi niin helposti kokouksiin tai muihin menoihin. Siksi siis miehenikin on ratkaisuun tyytyväinen. Sopimuksena meillä on se, että mies antaa kuukausittain rahaa käyttööni, sanotaan noin 400 euroa, sitten on lapsilisät ja korotettu hoitotuki (ainakin pari vuotta), koska eka lapsi on asperger-lapsi eli hieman erityinen, mikä sekin lisää halua olla kotiäiti, vaikka poika tietty käy tarhassa kuntoutuksellisista syistä, mutta päivä on sentään säännöllinen ja lyhyehkö 7h/4pv/vko. Erosta on puhuttu sen verran, että olen pyytänyt auttamaan uuden elämän alkuun, jos sellainen tilanne tulee. Olen korkeasti koulutettu, mutta palkka on niin pieni ja sain tarpeekseni töistä ennen raskaaksi tuloa ja lisäksi se, että koen omat lapseni huomattavasti tärkeämmäksi kuin sen työn. Olen miettinyt muita suunnitelmia, miten voisin tehdä vähän työtä, kun lapset ovat isompia ja koulussa, jotta saisin vähän rahaa, mutta saa nähdä miten sitten käy.



Ala kotiäidiksi sillä periaatteella, että töitähän voi aina hakea, jos siltä alkaa tuntua. Luovuin virastani, millään niitä päiviä ei olisi saanut tarpeeksi lyhyiksi, koska työmatkaa olisi tullut niin paljon.

Kirjoituksesi oli aivan kuin minun suustani. Ainoana erona se, etten ehtinyt hankkia sitä ensimmäistä koulutusta vastaavaa työtä ennen lasten tekemistä ja nyt olen ollut kotona jo yli 4 vuotta hoitamassa nyt jo kolmea lastamme. Huolestuttaa että palkkaako minut koskaan kukaan tekemään sitä mitä opiskelin, vai pitääkö päätyä " kaupan kassalle" . Haluaisin toki että lapseni olisivat ylpeitä äidistään ja siitä että hänkin on yhtä koulutettu kuin isäkin ja saa yhtä hyvää palkkaa, mutta taitaa jäädä toiveeksi. Suututtaa kaikenlainen tasa-arvolöpinä, mutta kävi kyllä kovasti sisun päälle tämänaamuinen uutinen EY-tuomioistuimen päätöksestä naisten palkasta ja että sen on sopivaa olla matalampi kuin miehen palkan. No, olenhan isoäitinikin mielestä alempi maisteri kuin mieheni joten mitä tässä valittamaan. (sai kyllä mummu kuulla kunniana!)



Tulemme hyvin nytkin toimeen miehen palkalla ja kotihoidontuella, eläkevakuutuskin on ollut jo kohta viisi vuotta. Eron varalta en ole tehnyt mitään sopimuksia, mieheni on ainoa lapsi ja lapseni anoppini ainoat lastenlapset, joten jos mies jättää niin anoppi ei jätä!



Kyllä nämä ajatukset pyörivät mielessä lähes joka päivä, et ole yksin! Mennäkö töihin, ollako kotona lasten kanssa, kuinka kauan olla kotona...Mutta olen päättänyt kuopuksen sairastelujen takia olla kotona vielä sen kaksi vuotta kunnes hän täyttää kolme minkä kotihoidontuella voi olla. Saahan sillä tuella ainkin ruokaa ostettua.



tiia ja lapset 4,2 ja 1v

Minä olen valintani tehnyt ja jäänyt kotiin. Olen ollut kotosalla useamman vuoden olen kait sellainen entis aikojen kotiäiti tyyppi. Mielessäni olen vuosien varrella pohtinut kaikkea mahdollista ja mahdotonta ja vaastaillut eri ihmisten joskus liiankin tunkeileviin kysymyksiin minun elämästä.



Paras johtopäätös johon olen tullut on että tämä on varmasti elämäni suurin uhraus jonka koskaan tulen tekemään. Olen onnellinen että voin olla lasteni kanssa. On toki myönnettävä ettei se ole aina hauskaa ja helppoa, töissä kyllä pääsisin helpommallla, mutta kuka sanoi että elämän täytyy olla helppoa. Toisaalta jos olisin työssä tekisin samat työt täällä ja työnantajalle toisaalla plus se stressi joka tuntuu kiusaavan kaikkia työssökäyviä.



Lyhyesti sanottuna minulle on sillä kaikkein suurin merkitys mitä lapsistani on tullut kun olen vanha. Silloin jos voin todeta että lapsilla on hyvä itsetunto ja hyvä muistikuva lapsuudestaan ja he kokevat itsensä menestyviksi ja hyviksi, olen saanut vastineen uhraukselleni se on siis unelma.



SAattaa tietysti kuulostaa jonkun kirviin lapselliselta tai jollekin muulle ja jos joku loukkaantuu miten minä elämäni olen järjestänyt niin ihan vapaasti. Ai niin nitä sitten tuli eläke vakuutukseen tai järjestelyihin eron varalle sellaisin meillä ei ole. Suurion vakuutus mitä minulla on on luottamus Jumalaani että mitäsitten tuleekin on ilmeisesti tarkoitettu tapahtuvaksi ja tarkoitettu kasvuksi.

Itse olen ollut kotiäitinä pian kymmenen vuotta, viimeiset 1,5 vuotta virallisesti työttömänä, mutta töihin meno ei kiinnosta yhtään. (Lapset 9, 7 ja 4v.)



Mies vuorotöissä ja itse lastenhoitoalalla, eli en usko, että jaksaisin samaa rumbaa vielä töissäkin!



Aiemmin ahdisti kovastikin se, että PITÄÄ mennä töihin kun nuorin täyttää sen kolme vuotta! Kuka noita isompia on sitten koulusta vastassa, mihin nuorin menee hoitoon? Ahdistaa Suomessa vallitseva ajatusmalli siitä, että isompien lasten kanssa ei olla enää " vaan" kotona. Miksi täällä ei saa olla ilman omatunnontuskia kotona niin kauan kuin huvittaa? Miksi lapsi saa olla päiväkodissa 3-6 vuotiaana kun kotihoito ei kuitenkaan ole vaihtoehto, vaikka olisi halvempaakin yhteiskunnalle?



Onneksi tuttavapiirissäni on YKSI kotiäiti, jonka nuorin on myös jo yli sen kriittisen kolmen vuoden rajan ;-) Eipä ole niin orpo olo, kun suurin osa ihmisistä taitaa pitää enemmän työssäkäynnistä kuin kotonaolosta. Miten sitä jaksaisi? Tai kait sitten töissä pääsee helpommalla? Kotona kun ei ainakaan tule sohvalla maattua.



Uudelleenkoulutuksesta haaveilen sitten joskus, eläkettä ei nyt kartu, mutta kai sitä joskus ehtii sitäkin vielä kartuttaa.



Oikein leppoissa syksyä kaikille kotiäideille! Pitäkää pintanne!

Kannattaisi kyllä laskea ihan matikkaa ja tehdä selvät sopimukset raha-asioista miehen kanssa. Tilastojen mukaan moni kuitenkin eroaa, vaikka ei siltä nyt saatakaan tuntua. Ja sopimukset on juuri sen takia, että niitä ei tarvita. On typerää " luottaa vain Jumalaan" : Jumala antoi meille naisille aivot käytettäväksi. Anoppi ei myöskään tule maksamaan asuntoa ex-miniälleen, vaan korkeintaan antaa lahjoja lapsille.



Meillä minä lyhennän päivärahallani lainaa yhtä paljon kuin mieheni ja laitamme myös säästöön arvopapereihin yhtä paljon. Meillä on myös kattavat vakuutukset onnettomuuksien varalle. Mieheni maksaa melkein kaikki juoksevat menot, koska omat tuloni ovat pienentyneet. Pääomani siis kasvaa koko ajan tulevaisuutta varten. Avioehto on tehty sen takia, että raha-asioista ei ainakaan tarvitse tapella, jos käy köpelösti.



Olen tavannut niin monta naista, joiden elintaso putoaa merkittävästi eron jälkeen. Olkaa nyt järkeviä! Mies kunnioittaa teitä sen takia, ettette ole halpoja ja osaatte huolehtia itsestänne.