Kysy yli kahdeksan vuotta anoreksiaa sairastaneelta!
Tylsää(kö), kyselkää siis vapaasti! Olen 20v. :)
Kommentit (38)
Mitäpä tykkäät nykyajan kauneusihanteista missä montaa kaltaistasi sanotaan ihanaksi, sporttiseksi ja normaaliksi ja muita ihmisiä läskeiksi?
Tällä hetkellä voin paremmin mitä muutamia vuosia sitten, mutta kuitenkin oireilen vahvasti, ja tämä vuosi on mennyt huomattavasti heikommin. Alipainoa on, muttei enää lähelläkään hengenvaarallista - vaikka toisaalta, onhan tähän kuollut muutkin kuin ne kaikista pienimmät. Tämän kesän olen ollut saikulla (enkä kesätöissä), jotta jaksaisin taas muutaman viikon päästä palata takaisin koulun penkille (amk).
Itse näen isoimpina aiheuttajina yläasteella alkaneen koulukiusaamisen, masennus puhkesi samoihin aikoihin. Terapeuttini taas näkee äidin alkoholismin laukaisseen ainakin osittain tämän. Mitään rankkoja kokemuksia ei vanhempien eroa ja äidin juomista lukuunottamatta ole - mulla oli hyvä, onnellinen lapsuus - ainakin silloin, kun äiti oli kotona selvinpäin.
Syitä on kuitenkin varmasti monia pienempiäkin; epävarmuus, murrosiän myötä muuttuva keho jne.
Kannattaa muistaa, että anoreksiaa sairastavista suuri osa on normaalipainoisia, ei siis luurankoja. Itsekään en luuranko enää ole, ja tavallaan tajuan etten voi olla lihava, mutta silti näen itsessäni niin paljon ylimääräistä ja parannettavaa. Lisäksi pinttyneet tavat, itsekriittisyys ja syömisellä/syömättömyydellä kontrollointi on niin kiinni, että ne tulee automaattisesti, ilman että osaa edes kyseenalaistaa.
Ja sori, eksyin etsimään arvosteluja suoristusraudoista, enkä päivittänyt tätä sivua koko ajan ;) -ap
[quote author="Vierailija" time="31.07.2015 klo 22:39"]
Mitäpä tykkäät nykyajan kauneusihanteista missä montaa kaltaistasi sanotaan ihanaksi, sporttiseksi ja normaaliksi ja muita ihmisiä läskeiksi?
[/quote]
En tykkää. Yritäppä hakea motivaatiota ja kannustusta parantumiseen, kun joka tuutista tulee viestiä, että tämä on parempi olotila. Nykyään tosin tuntuu kauneusihanteiden enemmän painottuvan sinne sporttisen kuin luurangon puolelle, mikä on tavallaan hyvä, mutta kyllä sekin luo kamalasti paineita, ja lipsahtaa helposti pois "normaali"syömisestä ja -liikunnasta. -ap
uppista, vielä kerkee muutamaan vastata ennen kun painun nukkumaan!
Monta kaloria sallit itsellesi pahimpina päivinäsi
Kerrotko lisää tuosta syömisellä kontrolloimisesta? Osaatko arvioida, miten se sai alkunsa? Olitko pienenä lapsena huono syömään? Miten kotona suhtauduttiin syömiseen ennen anoreksiaa? Onko syömisellä kontrolloiminen enemmänkin itsesi kontrollointia vai liittyykö siihen halu näyttää muille tms.?
kiusattiin sua ulkonäöstä, painosta? vai ihan yleisesti?
oletko kovin ulkonäkökeskeinen?
haluaisitko joskus lapsia?
olitko missään vaiheessa tyytyväinen ulkonäköösi?
Mä olen ollut Ulfåsassa samoihin aikoihin, silloin siellä oli vaan nuoria. Tunnetaakohan me?
Missä olet ollut hoidossa, Ulfåsa?
[quote author="Vierailija" time="31.07.2015 klo 23:15"]
Monta kaloria sallit itsellesi pahimpina päivinäsi
[/quote]
50, mielellään alle.
[quote author="Vierailija" time="03.08.2015 klo 19:05"]
kiusattiin sua ulkonäöstä, painosta? vai ihan yleisesti?
oletko kovin ulkonäkökeskeinen?
haluaisitko joskus lapsia?
[/quote]
Ulkonäöstä/tyylistä, mutta ei painosta. Siitä että olin todella ujo ja hiljainen.
Haluan ehdottomasti, olen aina halunnut. Kamala vauvakuume on ollut pitkään, mutta tiedän että ei ole järkevää tässä elämäntilanteessa vielä lapsia hankkia.
[quote author="Vierailija" time="03.08.2015 klo 19:17"]
olitko missään vaiheessa tyytyväinen ulkonäköösi?
[/quote]
En täysin, mutta paljon tyytyväisempi kuin nyt. Pitäisi vain ymmärtää, ettei mun elämässä silloin ollut mitään muuta kuin kilot, grammat ja kalorit.
[quote author="Vierailija" time="03.08.2015 klo 19:22"]
Mä olen ollut Ulfåsassa samoihin aikoihin, silloin siellä oli vaan nuoria. Tunnetaakohan me?
[/quote]
Voi vitsit, hmm! Olitko niihin aikoihin kun ruokailu siirtyi osaston tiloista alakertaan?
Mikä sulla "aiheutti" anoreksian? Vai osaatko sanoa jonkun syyn.