Lue keskustelun säännöt.
70-luvun kasvatus ja vihamielinen suhtautuminen lapsiin
28.07.2015 |
Tää liittyy vähän siihen 70-luvun äidit ketjuun mutta näkökulma on yleinen, ei yksilökohtainen. Tunnistitteko muut 70-luvun lapsetseuraavia asenteita:
- lapsiin suhtauduttiin vihamielisesti, siis esim aina jos lapsi teki jotain väärin niin huudettiin jotain tyyliin "taasko tyhmä teit väärin", "ikinä et osaa", "senkin idiootti", "susta ei tule koskaan mitään"
- lapselle naurettiin ivallisesti, pilkattiin, naurettiin jos lapsi tosissaan hritti jotain, tai kommentoitiin halveksivasti että onpa lapsellista. Lapsellisuus oli siis paheista suurin, lapsen piti olla looginen ja analyyttinen pikkuaikuinen
- lapsen saavutukset mitätöitiin (samaa tehdään aikuiselle lapselle)
- lapsen epäonnistumisella retosteltiin ja naurettiin/ivattiin ("sanoinhan ettet onnistu")
- isompana lapseen suhtauduttiin kilpailijana eli lapsi ei saa saavuttaa samoja asioita kuin vanhempansa (esim suhtaudutaan kaunaisesti jos lapsi saakin oaremman koulutuksen tai elintason)
- lasta kuritettiin fyysisesti ja usein, ja aivan mitättömistä asioista (unohtaa sulkea oven, unohtaa maitopurkin pöydälle).
Oma lapsuus oli järkyttävän kurja, keskiluokkaiset vanhemmat olivat täysin tunnekylmiä hirviöitä ja v***umaisia lapsilleen. Aloin miettimään että mikä ihme tuota vuosikymmentä vaivasi? Lisäksi omat vanhemmat lähes heittivät lapsen pihalle kun 18v tuli täyteen ja missään ei ole autettu koskaan. Ei opiskelussa, ei rahapulassa, ei lastenhoidossa, ei kriisi tai hätätilanteessa. Penniäkään rahatukea tai yhtään henkistä tukea ei tullut. Ja aina olin kiltti, hiljainen lapsi joka vain yritti miellyttää vanhempiaan.
Suuret ikäluokat ovat kummallisia. Tiedän rttä kaikilla ei ollut tällaista, oli hyviäkin perheitä, mutta aika järkyttävän monella meno oli tätä. Ja ne vanhemmat....ne oli hirviöitä sillon, ja samanlaisia nyt. Itsekkäitä, aina ajattelivat omaa etuaan, ei koskaan lapsen. Surullista.
Kommentit (211)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos vanhemmilla ei ole tarjota muuta rangaistusta kuin satuttaminen ja nöyryyttäminen, kuinka paljon tahansa.
Näin juuri kasvatetaan lapsia jotka eivät tottele mitään eivätkä ketään, koska mitään tuntuvaa ei heille seuraa, tekivät he mitä tahansa. "Humaanilla" kasvatuksella on hintansa.
Palstalla on joka päivä ketjuja missä joku äiti tai isä valittaa, että ei mahda mitään lapsensa käytökselle. Tulee mieleen, että se entisaikojen remmi taisi sittenkin olla toimivampi kasvatuskeino kuin nykypäivänä käytetty "sanoitus".
Olen itse -85, mutta meillä taisi olla 70-luvun kasvatus. Puolustelet remmiä, mutta itse en koe, että siitä olisi ollut kohdallani hyötyä, mielestäni osasin olla oikeasti pahollani, kun tajusin tehneeni jotain väärin ja siitä sanottiin.
Esimerkki, olin 11 tai 12 vuotta silloin. Olin saanut uudet ihanat valkoiset kevätkengät ja halusin laittaa ne heti kouluun. Äiti kuitenkin kielsi, koska oli kurakeli ja sanoi, että vasta kun on kuivaa, ja nyt pitää laittaa kumisaappaat. Halusin kuitenkin kovasti kokeilla uusia kenkiä ja laitoin ne silti. Kengät kuraantuneita tulin kotiin ja äiti oli tietysti vihainen ja torui ja itsekin heti ymmärsin, että olin tehnyt tyhmästi, vaikka enhän tarkoittanut tietenkään uusia kenkiä liata, eli minua itsekin harmitti, että ne oli nyt likaiset.
Tämä kaikki olisi riittänyt kyllä rangaistukseksi. Kuitenkin, koska olin ollut tottelematon, sain sitten, kun isä oli tullut kotiin vielä sen vyöllä kurituksen, mikä on mielestä aika kova rangaistus tällaisesta. Vai mitä mieltä olette? Kyllä itse olisin tajunnut ilman tätä kuritustakin olla enää toista kertaa kuraamatta kenkiä.
Tavallaan ymmärrän, jos teit juuri toisin kuin oli käsketty, siitä haluttiin rangaista.Toisaalta kai äiti voisi vähän yrittää asettua sen ikäisen tytön asemaan ja ymmärtää, miten paljon joku uusi kiva vaate voikaan merkitä. Ehkä hyvä rangaistus voisi olla, että laitetaan uudet kengät määräajaksi kaappiin ja siihen asti käytetään saappaita tai muita vanhoja kenkiä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos vanhemmilla ei ole tarjota muuta rangaistusta kuin satuttaminen ja nöyryyttäminen, kuinka paljon tahansa.
Näin juuri kasvatetaan lapsia jotka eivät tottele mitään eivätkä ketään, koska mitään tuntuvaa ei heille seuraa, tekivät he mitä tahansa. "Humaanilla" kasvatuksella on hintansa.
Palstalla on joka päivä ketjuja missä joku äiti tai isä valittaa, että ei mahda mitään lapsensa käytökselle. Tulee mieleen, että se entisaikojen remmi taisi sittenkin olla toimivampi kasvatuskeino kuin nykypäivänä käytetty "sanoitus".
Olen itse -85, mutta meillä taisi olla 70-luvun kasvatus. Puolustelet remmiä, mutta itse en koe, että siitä olisi ollut kohdallani hyötyä, mielestäni osasin olla oikeasti pahollani, kun tajusin tehneeni jotain väärin ja siitä sanottiin.
Esimerkki, olin 11 tai 12 vuotta silloin. Olin saanut uudet ihanat valkoiset kevätkengät ja halusin laittaa ne heti kouluun. Äiti kuitenkin kielsi, koska oli kurakeli ja sanoi, että vasta kun on kuivaa, ja nyt pitää laittaa kumisaappaat. Halusin kuitenkin kovasti kokeilla uusia kenkiä ja laitoin ne silti. Kengät kuraantuneita tulin kotiin ja äiti oli tietysti vihainen ja torui ja itsekin heti ymmärsin, että olin tehnyt tyhmästi, vaikka enhän tarkoittanut tietenkään uusia kenkiä liata, eli minua itsekin harmitti, että ne oli nyt likaiset.
Tämä kaikki olisi riittänyt kyllä rangaistukseksi. Kuitenkin, koska olin ollut tottelematon, sain sitten, kun isä oli tullut kotiin vielä sen vyöllä kurituksen, mikä on mielestä aika kova rangaistus tällaisesta. Vai mitä mieltä olette? Kyllä itse olisin tajunnut ilman tätä kuritustakin olla enää toista kertaa kuraamatta kenkiä.
Tavallaan ymmärrän, jos teit juuri toisin kuin oli käsketty, siitä haluttiin rangaista.Toisaalta kai äiti voisi vähän yrittää asettua sen ikäisen tytön asemaan ja ymmärtää, miten paljon joku uusi kiva vaate voikaan merkitä. Ehkä hyvä rangaistus voisi olla, että laitetaan uudet kengät määräajaksi kaappiin ja siihen asti käytetään saappaita tai muita vanhoja kenkiä.
Hyvä rangaistus on sellainen mikä toimii. Tämä näkökulma unohtuu, kun kasvatusta on alettu tarkastella puhtaan ideologisesta näkökulmasta.
Ihmisillä on varmaankin erilaisia kokemuksia. Omassa lapsuudessa 60- luvulla en kuullut kenenkään nimittelevän ketään. Ylenpalttinen kehuminen oli myös harvinaista. Ulkonäöstä yms ei juurikaan puhuttu. Kynnys nimitellä toista oli erittäin korkea ja sitä olisi pidetty erittäin huonona käytöksenä. Silloin ei haistateltu vanhemmille. Vanhemmat oluvat vanhempia, oli selkeä arvostus vanhempia ihmisiä kohtaan. En myöskään juurikaan ns. keskustellut tai jutellut vanhempien kanssa vaan vanhemmat olivat selkeästi vanhempia. Fyysistä kuritusta ei ollut, vaikka koivuniemen herra olikin ovenpäällä varoituksena. Lapset olivat silloin enemmän sisarustensa ja kavereiden kanssa. Pihalla ja ulkona oltiin paljon, ulkoleikkejä. Silloin lapset eivät olleet perheessä keskipiste kuten nykyään tuntuu olevan. Oma lapsuuteni oli mukava rauhallinen 60- luvun lapsuus. Vanhempani aikuismaisia ihmisiä. En muista isäni tai äitini koskaan tiuskineen tai huutaneen
tms. Nykyään tuntuu että ei ole enää kohta aikuismaisia ihmisiä lainkaan. Kaikki ovat kuin teini- ikäisiä, tekevät ongelmia ja numeroita pikkuasioista. Puivat ja analysoivat joka asiaa joka kantilta, hermoilevat kaikesta. Joka asia diagnosoidaan. Silloin elettiin elämää, ei analysoitu joka asiaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos vanhemmilla ei ole tarjota muuta rangaistusta kuin satuttaminen ja nöyryyttäminen, kuinka paljon tahansa.
Näin juuri kasvatetaan lapsia jotka eivät tottele mitään eivätkä ketään, koska mitään tuntuvaa ei heille seuraa, tekivät he mitä tahansa. "Humaanilla" kasvatuksella on hintansa.
Palstalla on joka päivä ketjuja missä joku äiti tai isä valittaa, että ei mahda mitään lapsensa käytökselle. Tulee mieleen, että se entisaikojen remmi taisi sittenkin olla toimivampi kasvatuskeino kuin nykypäivänä käytetty "sanoitus".
Olen itse -85, mutta meillä taisi olla 70-luvun kasvatus. Puolustelet remmiä, mutta itse en koe, että siitä olisi ollut kohdallani hyötyä, mielestäni osasin olla oikeasti pahollani, kun tajusin tehneeni jotain väärin ja siitä sanottiin.
Esimerkki, olin 11 tai 12 vuotta silloin. Olin saanut uudet ihanat valkoiset kevätkengät ja halusin laittaa ne heti kouluun. Äiti kuitenkin kielsi, koska oli kurakeli ja sanoi, että vasta kun on kuivaa, ja nyt pitää laittaa kumisaappaat. Halusin kuitenkin kovasti kokeilla uusia kenkiä ja laitoin ne silti. Kengät kuraantuneita tulin kotiin ja äiti oli tietysti vihainen ja torui ja itsekin heti ymmärsin, että olin tehnyt tyhmästi, vaikka enhän tarkoittanut tietenkään uusia kenkiä liata, eli minua itsekin harmitti, että ne oli nyt likaiset.
Tämä kaikki olisi riittänyt kyllä rangaistukseksi. Kuitenkin, koska olin ollut tottelematon, sain sitten, kun isä oli tullut kotiin vielä sen vyöllä kurituksen, mikä on mielestä aika kova rangaistus tällaisesta. Vai mitä mieltä olette? Kyllä itse olisin tajunnut ilman tätä kuritustakin olla enää toista kertaa kuraamatta kenkiä.
Tavallaan ymmärrän, jos teit juuri toisin kuin oli käsketty, siitä haluttiin rangaista.Toisaalta kai äiti voisi vähän yrittää asettua sen ikäisen tytön asemaan ja ymmärtää, miten paljon joku uusi kiva vaate voikaan merkitä. Ehkä hyvä rangaistus voisi olla, että laitetaan uudet kengät määräajaksi kaappiin ja siihen asti käytetään saappaita tai muita vanhoja kenkiä.
Hyvä rangaistus on sellainen mikä toimii. Tämä näkökulma unohtuu, kun kasvatusta on alettu tarkastella puhtaan ideologisesta näkökulmasta.
Rangaistuksen tarkoituksena on aiheuttaa lapselle paha mieli, jotta lapsi muistaa sen eikä tee samaa asiaa uudestaan. Tässä tapauksessa lapsella oli paha mieli jo valmiiksi.
Minä sain itsekin remmiä lapsena, mutta todella säästeliäästi, tuskin edes vuosittain. Ja aina tilanteissa, joissa olin tehnyt jotain todella paljon pahempaa kuin mitkään normaalit jokapäiväiset lapsen vähäiset hölmöilyt. Rangaistuksen tarkoituksena oli nimenomaan korostaa, että tämä ei ole nyt mikään tavallinen vähämerkityksinen asia josta selviää noin vaan.
Tästä syystä en ole katkera vanhemmille, vaikka olenkin todella iloinen että tällaisesta kasvatuksesta on päästy nykyään eroon, enkä ikinä soveltaisi sitä omiin lapsiini. Mutta voin varmuudella sanoa, että jos minulle olisi annettu remmiä jostain, joka jo valmiiksi itseäni kadutti ja hävetti tällä tavalla kuin tässä kuvatussa tapauksessa, olisin ollut todella katkera ja kokenut, että minulle on tehty väärin kokonaan toisenlaisella tavalla kuin näissä selkäsaunoissa joita sain.
Minkähänlainen ihminen väittää tässäkin ketjussa meitä 70-luvulla syntyneitä "vapaasti kasvatetuiksi"?
Minä en ainakaan ole mikään vapaan kasvatuksen tuotos. Kaikkia kummallisia väitteitä sitä kuuleekin...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minkähänlainen ihminen väittää tässäkin ketjussa meitä 70-luvulla syntyneitä "vapaasti kasvatetuiksi"?
Minä en ainakaan ole mikään vapaan kasvatuksen tuotos. Kaikkia kummallisia väitteitä sitä kuuleekin...
Eikö se ollut joku ideologia, jota jotkut perheet noudatti, mutta ei suinkaan mitenkään yleisesti ollut vapaa kasvatus?
Vierailija kirjoitti:
Olen syntynyt 1973, enkä ole ikinä kokenut yhtäkään kohtaa ap:n listalta! Ei suhtauduttu tippaakaan vihamielisesti, päinvastoin. Ei ikinä naurettu eikä pilkattu. Saavutuksia ei todellakaan mitätöity eikä epäonnistumisilla retosteltu. Koskaan ei kuritettu fyysisesti, pari kertaa sain muistaakseni tukkapöllyä. Ihme väitteitä! En tiedä ikäryhmästäni ketään, joka kokisi lapsuutensa noin. Se ei tietenkään todista, etteikö niin olisi voinut tapahtua, mutta tuskin sentään kovin yleisesti.
Minä olen syntynyt -71 enkä itsekään muista tuollaista, tukkapöllyä joskus sai mutta tiesi syynkin hyvin. Jos epäonnistui niin en muista että olisi haukuttu, vaan sanottiin yritäppä uudelleen. Sitten taas jos vanhemmat lapset jotai osasi mitä me pienemmät ei, sanottiin opit kunhan kasvat. Ei koskaan haukuttu jos epäonnistui toki isommat lapset saattoi nauraa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä äiti tukisti, luunappeja, risu just tuolla lailla oven päällä uhkana.
Pahinta oli huutaminen ja se että tuli aika sormet ojossa kynnet harallan suoraan naamaan eteen puhisemaan raivosta ja uhkailemaan
Isä löi ja potki. Kerran sanoin vastaan ja löi niin kovaa että lensin päin seinää pää edellä.
Kaikesta piti koko aian olla jäätävän kiitollinen.
Isosisko hoiti nöyryyttämisen, pilkkaamisen, ivaamisen ua haukkumisen. Käytökseen ei ikinä puututtu. Sama jatkuu edelleen.
Lapsia kilpailutettiin keskenään mikä pilasi välit totaalisesti. Kyräillään ja kadehditaan.
Missään ei käyty. Mitään ei tehty. Mikään ei saanut maksaa.
Yhden vaatekerran sai kun koulu alkoi.
Kaikkein pahinta on se että äiti kadehti meitä tyttäriään. Koki uhkaksi ja pyrki estämään menestymåstä. Vielä keski-ikäisenäkin oma äiti yrittää estää töissä menestymisen ja koko ajan haukkuu lasten ia kodin hoitoa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minkähänlainen ihminen väittää tässäkin ketjussa meitä 70-luvulla syntyneitä "vapaasti kasvatetuiksi"?
Minä en ainakaan ole mikään vapaan kasvatuksen tuotos. Kaikkia kummallisia väitteitä sitä kuuleekin...
Eikö se ollut joku ideologia, jota jotkut perheet noudatti, mutta ei suinkaan mitenkään yleisesti ollut vapaa kasvatus?
Tuolla aiemmin langassa joku sanoi jotenkin niin, että vapaa kasvatus oli kuvitteellinen mörkö, jonka pelkäämisellä perusteltiin lapsivihamielistä kasvatusta. Minä muistan 70-80-luvun lapsena ihan tämän saman. Aikuiset kauhistelivat keskenään "vapaata kasvatusta", mutta koskaan eivät esim. omasta tuttavapiiristään nimenneet yhtään perhettä, jossa se vapaa kasvatus muka oikeasti olisi käytössä. Lapsia piti itkettää ja nöyryyttää, koska muuten se vapaa kasvatus muka hiipisi salakavalasti jostain nurkan takaa ja pilaisi kaiken.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos vanhemmilla ei ole tarjota muuta rangaistusta kuin satuttaminen ja nöyryyttäminen, kuinka paljon tahansa.
Näin juuri kasvatetaan lapsia jotka eivät tottele mitään eivätkä ketään, koska mitään tuntuvaa ei heille seuraa, tekivät he mitä tahansa. "Humaanilla" kasvatuksella on hintansa.
Palstalla on joka päivä ketjuja missä joku äiti tai isä valittaa, että ei mahda mitään lapsensa käytökselle. Tulee mieleen, että se entisaikojen remmi taisi sittenkin olla toimivampi kasvatuskeino kuin nykypäivänä käytetty "sanoitus".
Olen itse -85, mutta meillä taisi olla 70-luvun kasvatus. Puolustelet remmiä, mutta itse en koe, että siitä olisi ollut kohdallani hyötyä, mielestäni osasin olla oikeasti pahollani, kun tajusin tehneeni jotain väärin ja siitä sanottiin.
Esimerkki, olin 11 tai 12 vuotta silloin. Olin saanut uudet ihanat valkoiset kevätkengät ja halusin laittaa ne heti kouluun. Äiti kuitenkin kielsi, koska oli kurakeli ja sanoi, että vasta kun on kuivaa, ja nyt pitää laittaa kumisaappaat. Halusin kuitenkin kovasti kokeilla uusia kenkiä ja laitoin ne silti. Kengät kuraantuneita tulin kotiin ja äiti oli tietysti vihainen ja torui ja itsekin heti ymmärsin, että olin tehnyt tyhmästi, vaikka enhän tarkoittanut tietenkään uusia kenkiä liata, eli minua itsekin harmitti, että ne oli nyt likaiset.
Tämä kaikki olisi riittänyt kyllä rangaistukseksi. Kuitenkin, koska olin ollut tottelematon, sain sitten, kun isä oli tullut kotiin vielä sen vyöllä kurituksen, mikä on mielestä aika kova rangaistus tällaisesta. Vai mitä mieltä olette? Kyllä itse olisin tajunnut ilman tätä kuritustakin olla enää toista kertaa kuraamatta kenkiä.
Tavallaan ymmärrän, jos teit juuri toisin kuin oli käsketty, siitä haluttiin rangaista.Toisaalta kai äiti voisi vähän yrittää asettua sen ikäisen tytön asemaan ja ymmärtää, miten paljon joku uusi kiva vaate voikaan merkitä. Ehkä hyvä rangaistus voisi olla, että laitetaan uudet kengät määräajaksi kaappiin ja siihen asti käytetään saappaita tai muita vanhoja kenkiä.
Hyvä rangaistus on sellainen mikä toimii. Tämä näkökulma unohtuu, kun kasvatusta on alettu tarkastella puhtaan ideologisesta näkökulmasta.
Rangaistuksen tarkoituksena on aiheuttaa lapselle paha mieli, jotta lapsi muistaa sen eikä tee samaa asiaa uudestaan. Tässä tapauksessa lapsella oli paha mieli jo valmiiksi.
Minä sain itsekin remmiä lapsena, mutta todella säästeliäästi, tuskin edes vuosittain. Ja aina tilanteissa, joissa olin tehnyt jotain todella paljon pahempaa kuin mitkään normaalit jokapäiväiset lapsen vähäiset hölmöilyt. Rangaistuksen tarkoituksena oli nimenomaan korostaa, että tämä ei ole nyt mikään tavallinen vähämerkityksinen asia josta selviää noin vaan.
Tästä syystä en ole katkera vanhemmille, vaikka olenkin todella iloinen että tällaisesta kasvatuksesta on päästy nykyään eroon, enkä ikinä soveltaisi sitä omiin lapsiini. Mutta voin varmuudella sanoa, että jos minulle olisi annettu remmiä jostain, joka jo valmiiksi itseäni kadutti ja hävetti tällä tavalla kuin tässä kuvatussa tapauksessa, olisin ollut todella katkera ja kokenut, että minulle on tehty väärin kokonaan toisenlaisella tavalla kuin näissä selkäsaunoissa joita sain.
Toisaalta jos aina voisi välttää seuraukset sanomalla, että kaduttaa kovasti, niin....
Minulla kyse on enemmän 1980-luvun alusta, mutta muistan sellaisen kylmän ilmapiirin. Tunteista ei puhuttu, oltiin lyhytsanaisia ja lapset eivät keskustelleet aikuisten kanssa. Annettiin mekaanisesti fyysisiä rangaistuksia ja jätettiin remmin saamisen jälkeen itkemään. Sanottiin, että et sinä saa tuollainen olla ja että olet sitä ja tätä sen sijaan, että olisi sanottu, että tekosi oli väärin etkä sinä ole huono kokonaisena. Samaan aikaan, kun lapset olivat aikuisten auktoriteettien alla oletettiin kuitenkin, että lapset osaavat asioita ilman ohjausta. Koulussa oli samoin, ei neuvottu, vaan huudettiin, jos jokin ei onnistunut. Ei selvitetty asioiden taustoja tai annettu erityislapsille tukea.
Toisaalta on sanottava hyviäkin puolia: ei ollut nettiä ja somea, oli pihaleikkejä, sai touhuta ilman ylisuojelevia aikuisia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos vanhemmilla ei ole tarjota muuta rangaistusta kuin satuttaminen ja nöyryyttäminen, kuinka paljon tahansa.
Näin juuri kasvatetaan lapsia jotka eivät tottele mitään eivätkä ketään, koska mitään tuntuvaa ei heille seuraa, tekivät he mitä tahansa. "Humaanilla" kasvatuksella on hintansa.
Palstalla on joka päivä ketjuja missä joku äiti tai isä valittaa, että ei mahda mitään lapsensa käytökselle. Tulee mieleen, että se entisaikojen remmi taisi sittenkin olla toimivampi kasvatuskeino kuin nykypäivänä käytetty "sanoitus".
Olen itse -85, mutta meillä taisi olla 70-luvun kasvatus. Puolustelet remmiä, mutta itse en koe, että siitä olisi ollut kohdallani hyötyä, mielestäni osasin olla oikeasti pahollani, kun tajusin tehneeni jotain väärin ja siitä sanottiin.
Esimerkki, olin 11 tai 12 vuotta silloin. Olin saanut uudet ihanat valkoiset kevätkengät ja halusin laittaa ne heti kouluun. Äiti kuitenkin kielsi, koska oli kurakeli ja sanoi, että vasta kun on kuivaa, ja nyt pitää laittaa kumisaappaat. Halusin kuitenkin kovasti kokeilla uusia kenkiä ja laitoin ne silti. Kengät kuraantuneita tulin kotiin ja äiti oli tietysti vihainen ja torui ja itsekin heti ymmärsin, että olin tehnyt tyhmästi, vaikka enhän tarkoittanut tietenkään uusia kenkiä liata, eli minua itsekin harmitti, että ne oli nyt likaiset.
Tämä kaikki olisi riittänyt kyllä rangaistukseksi. Kuitenkin, koska olin ollut tottelematon, sain sitten, kun isä oli tullut kotiin vielä sen vyöllä kurituksen, mikä on mielestä aika kova rangaistus tällaisesta. Vai mitä mieltä olette? Kyllä itse olisin tajunnut ilman tätä kuritustakin olla enää toista kertaa kuraamatta kenkiä.
Tavallaan ymmärrän, jos teit juuri toisin kuin oli käsketty, siitä haluttiin rangaista.Toisaalta kai äiti voisi vähän yrittää asettua sen ikäisen tytön asemaan ja ymmärtää, miten paljon joku uusi kiva vaate voikaan merkitä. Ehkä hyvä rangaistus voisi olla, että laitetaan uudet kengät määräajaksi kaappiin ja siihen asti käytetään saappaita tai muita vanhoja kenkiä.
Hyvä rangaistus on sellainen mikä toimii. Tämä näkökulma unohtuu, kun kasvatusta on alettu tarkastella puhtaan ideologisesta näkökulmasta.
Rangaistuksen tarkoituksena on aiheuttaa lapselle paha mieli, jotta lapsi muistaa sen eikä tee samaa asiaa uudestaan. Tässä tapauksessa lapsella oli paha mieli jo valmiiksi.
Minä sain itsekin remmiä lapsena, mutta todella säästeliäästi, tuskin edes vuosittain. Ja aina tilanteissa, joissa olin tehnyt jotain todella paljon pahempaa kuin mitkään normaalit jokapäiväiset lapsen vähäiset hölmöilyt. Rangaistuksen tarkoituksena oli nimenomaan korostaa, että tämä ei ole nyt mikään tavallinen vähämerkityksinen asia josta selviää noin vaan.
Tästä syystä en ole katkera vanhemmille, vaikka olenkin todella iloinen että tällaisesta kasvatuksesta on päästy nykyään eroon, enkä ikinä soveltaisi sitä omiin lapsiini. Mutta voin varmuudella sanoa, että jos minulle olisi annettu remmiä jostain, joka jo valmiiksi itseäni kadutti ja hävetti tällä tavalla kuin tässä kuvatussa tapauksessa, olisin ollut todella katkera ja kokenut, että minulle on tehty väärin kokonaan toisenlaisella tavalla kuin näissä selkäsaunoissa joita sain.
Toisaalta jos aina voisi välttää seuraukset sanomalla, että kaduttaa kovasti, niin....
Kyllä sellainen vanhempi, joka on ylipäänsä lainkaan samalla aaltopituudella kuin lapsensa, erottaa milloin lasta nolottaa aidosti ja milloin se on näyttelemistä jonka tarkoituksena on hankkia ansiotonta etua itselle. Samaan tapaan kuin erottaa esim. oikean itkun tekoitkusta, mikä myös on vanhemmuuteen kuuluva perustaito.
Vierailija kirjoitti:
Minulla kyse on enemmän 1980-luvun alusta, mutta muistan sellaisen kylmän ilmapiirin. Tunteista ei puhuttu, oltiin lyhytsanaisia ja lapset eivät keskustelleet aikuisten kanssa. Annettiin mekaanisesti fyysisiä rangaistuksia ja jätettiin remmin saamisen jälkeen itkemään. Sanottiin, että et sinä saa tuollainen olla ja että olet sitä ja tätä sen sijaan, että olisi sanottu, että tekosi oli väärin etkä sinä ole huono kokonaisena. Samaan aikaan, kun lapset olivat aikuisten auktoriteettien alla oletettiin kuitenkin, että lapset osaavat asioita ilman ohjausta. Koulussa oli samoin, ei neuvottu, vaan huudettiin, jos jokin ei onnistunut. Ei selvitetty asioiden taustoja tai annettu erityislapsille tukea.
Toisaalta on sanottava hyviäkin puolia: ei ollut nettiä ja somea, oli pihaleikkejä, sai touhuta ilman ylisuojelevia aikuisia.
Voi että kun tuo kuulostaa niin julmalta :( miten noin voi tehdä lapselleen!?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulla kyse on enemmän 1980-luvun alusta, mutta muistan sellaisen kylmän ilmapiirin. Tunteista ei puhuttu, oltiin lyhytsanaisia ja lapset eivät keskustelleet aikuisten kanssa. Annettiin mekaanisesti fyysisiä rangaistuksia ja jätettiin remmin saamisen jälkeen itkemään. Sanottiin, että et sinä saa tuollainen olla ja että olet sitä ja tätä sen sijaan, että olisi sanottu, että tekosi oli väärin etkä sinä ole huono kokonaisena. Samaan aikaan, kun lapset olivat aikuisten auktoriteettien alla oletettiin kuitenkin, että lapset osaavat asioita ilman ohjausta. Koulussa oli samoin, ei neuvottu, vaan huudettiin, jos jokin ei onnistunut. Ei selvitetty asioiden taustoja tai annettu erityislapsille tukea.
Toisaalta on sanottava hyviäkin puolia: ei ollut nettiä ja somea, oli pihaleikkejä, sai touhuta ilman ylisuojelevia aikuisia.
Voi että kun tuo kuulostaa niin julmalta :( miten noin voi tehdä lapselleen!?
Vanhemmat olivat omassa köyhässä ja turvattomassa lapsuudenkodissaan omaksuneet ajattelutavan, että on osattava olla kova silloin kun maailma on kova, ja selviydyttävä kaikesta vaikka veren maku suussa. Sen lisänä sitten tämä vanha klassikko, "minäkin sain selkääni enkä mennyt pilalle". Jos vanhemmat eivät ole jotain joka suhteessa täysin sairaita hirviöitä, niin lapsi puolustaa helposti vanhempiaan silloinkin kun ne tekevät ikäviä juttuja, koska ne ovat kuitenkin turvan lähde, jota ilman selviytymään joutuminen tuntuu vieläkin kauheammalta vaihtoehdolta.
En ole tuo 192, mutta minun (s. 1976) ja veljeni (s. 1979) kokemukset lapsuudesta ovat todella samanlaiset kuin siinä kuvatut. Ihan kaikki täsmää.
Ehkä pahinta oli juuri se epäloogisuus. Että lapsia pidettiin niin kehittymättöminä että vain kipu opettaa, ja toisaalta samaan aikaan muka niin kehittyneinä, että on realistista olettaa että ne ymmärtävät oma-aloitteisesti missä kohtaa rajat kulkevat ja miksi, esim. kieltojen perusteluihin ei tarvitse kiinnittää mitään huomiota. Ja tosiaan tuo, että sellaisetkin vanhemmat jotka tarkoittivat hyvää, eivät ymmärtäneet korostaa lapselle sitä eroa, että pelkästään hänen tekonsa on paha, mutta lapsi itse ei ole paha. Vaan se suullinen viestintä oli vaan se "haepa remmi".
Lapsia ei turhaan kehuttu 70-luvulla. Ajateltiinko että ylpistyy, jos vähänkään kehaisee. Silloin sai vanhemmat tehdä asioita, joista nykyään tehtäisiin lasu ja lapset otettaisiin huostaan. Omat vanhempani lähtivät joskus juhlimaan ja jättivät minut ja isoveljeni kahdestaan kotiin. Nykyään tulis soskun tantat hakemaan. Samoin vanhempani ottivat meidät mukaan ryyppyreissuille, eli jouduimme katsomaan kun aikuiset ryyppäsivät ja rellestivät. Ihan sairasta. Ei muka hoitajia löytynyt pienille lapsille. On suorastaan ihme, ettei meistä tullut mielenvikaisia tms.
Olen syntynyt -66 ja meidän perheessä vanhempien sana oli laki ja sitä lakia noudatettiin.
Jos ei totellut, niin rangaistus seurasi.
Piiskaa ei annettu, mutta joku kiva asia otettiin vähäksi aikaa pois.
Kerran en saanut katsoa Pikku kakkosta kokonaiseen viikkoon.
Tai sitten en saanut mennä pihalle leikkimään toisten lasten kanssa parina päivänä tms.
Ei tätä usein tapahtunut ja ihan pikkujutuista selvittiin puhumalla.
Lapsen touhutessa ja innostuessa kaikkea sattuu ja tapahtuu, etenkin kun lapsi on vielä kömpelö. Sitten, kun kaatui lasi tai vähän liian meluisasti vanhempien mielestä oli, niin tultiin ja vain haettiin remmi joskus sanomatta paljon mitään. Korkeintaan sanottiin jotain, että "mitä olet tuollainen". Sitten annettiin remmiä ja sen jälkeen sanottiin joskus, että "nyt saat itkeä" tai ei mitään. Ei oikein lapsena edes ymmärtänyt, mitä oli tapahtunut ja muistan, että sitä näki valkoista niin kuin monet sanovat traumaattisissa tilanteissa näkevänsä. Se oli todellakin julmaa. Itse selvisin ulkoistamalla itseni tilanteesta, mitä sanottaisiin dissosiaatioksi.
Vierailija kirjoitti:
Lapsen touhutessa ja innostuessa kaikkea sattuu ja tapahtuu, etenkin kun lapsi on vielä kömpelö. Sitten, kun kaatui lasi tai vähän liian meluisasti vanhempien mielestä oli, niin tultiin ja vain haettiin remmi joskus sanomatta paljon mitään. Korkeintaan sanottiin jotain, että "mitä olet tuollainen". Sitten annettiin remmiä ja sen jälkeen sanottiin joskus, että "nyt saat itkeä" tai ei mitään. Ei oikein lapsena edes ymmärtänyt, mitä oli tapahtunut ja muistan, että sitä näki valkoista niin kuin monet sanovat traumaattisissa tilanteissa näkevänsä. Se oli todellakin julmaa. Itse selvisin ulkoistamalla itseni tilanteesta, mitä sanottaisiin dissosiaatioksi.
Kyllä on ollut sairasta menoa tuolloin! Ihan kiukuttaa lukeakin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minkähänlainen ihminen väittää tässäkin ketjussa meitä 70-luvulla syntyneitä "vapaasti kasvatetuiksi"?
Minä en ainakaan ole mikään vapaan kasvatuksen tuotos. Kaikkia kummallisia väitteitä sitä kuuleekin...
Eikö se ollut joku ideologia, jota jotkut perheet noudatti, mutta ei suinkaan mitenkään yleisesti ollut vapaa kasvatus?
Tuolla aiemmin langassa joku sanoi jotenkin niin, että vapaa kasvatus oli kuvitteellinen mörkö, jonka pelkäämisellä perusteltiin lapsivihamielistä kasvatusta. Minä muistan 70-80-luvun lapsena ihan tämän saman. Aikuiset kauhistelivat keskenään "vapaata kasvatusta", mutta koskaan eivät esim. omasta tuttavapiiristään nimenneet yhtään perhettä, jossa se vapaa kasvatus muka oikeasti olisi käytössä. Lapsia piti itkettää ja nöyryyttää, koska muuten se vapaa kasvatus muka hiipisi salakavalasti jostain nurkan takaa ja pilaisi kaiken.
Samalla tavalla jotkut pelkäävät feminismiä tai yleensä naisten oikeuksia.
70-luvulla oli myös vallalla ns. summerhilliläinen pedakogia, eli liberaali.