Tekevätkö naiset baarissa aloitteita vain itseään korkeampitasoisille miehille?
On sanottu, että silloin, kun naiset tekevät aloitteita, niin ne tekevät niitä itseään korkeampitasoisille miehille, tyypillisesti 2 pykälää korkeampitasoisille: tason 5 nainen yrittää iskeä taso 7 miestä, tason 6 nainen tason 8 miestä jne.
Tuo pätee varmaan ainakin baareissa, joissa naiset ylipäätään tekevät harvoin aloitteita. Mutta silloin, kun tekevät, niin miksi itseään korkeampitasoisille? Siksi, että ne samaa tasoa olevat miehet tulevat iskemään niitä naisia eikä niiden tarvitse siksi tehdä aloitteita. Aloitteella ei nyt tässä tarkoiteta katsetta miehen suuntaan, vaan sitä, että nainen lähestyy miestä ja avaa itse keskustelun.
Muussa elämässä tuo ei välttämättä päde ihan samalla tavalla. Ja jos, joku nyt kysyy, että onko kaikki miehet suhteessa itseään alempitasoisen naisen kanssa, niin ei tietenkään. Syyt on lähinnä nämä: a) miehet ylipäätään tekevät useammin aloitteen kuin naiset, b) usein suhde syntyy esim. työpaikalla tai kaveripiirissä, jossa tavallaan vain ajaudutaan vähitellen tutustumisen kautta yhteen ilman, että kumpikaan teki ihan suoraa aloitetta c) tavataan nettideitin kautta, jossa ensimmäisen viestin lähettää yleensä mies, koska miehistä on ylitarjontaa ja ne ovat siksi "naisten markkinat".
Kysymys:
Jos joku palstan nainen on tehnyt aloitteita baarissa, niin minkälaisille miehille? Ovatko pitkiä vai lyhyitä? Ylipainoisia vai hoikkia? Komeita, tavallisen näköisiä vai suorastaan rumia? Ekstrovertteja vai introvertteja? Kaveriporukkansa kingejä, niiden siipimiehiä vai seinäruusuja? Itsevarman vai epävarman oloisia?
Kommentit (246)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onhan tämä vaihtelua sotakeskustelulle Twitterissä:
Olen aikoinaan tehnyt paljon aloitteita miehille baareissa. En ole koskaan laskenut millään laskuopilla heidän tasoaan. Minulla on aina ollut miehille tasan kaksi tasoa: kiinnostaa tai ei kiinnosta.
Ja ne miehet ovat olleet alle 170 cm-190 cm pitkiä, normaalipainoisia tai tanakoita (joskus joku hoikempikin on saattanut eksyä mukaan mutta ei koskaan hintelää), hauskoja, supliikkeja, rentoja ja itsevarmoja tyyppejä, joiden kanssa on katseet kohdanneet ja on tullut sellainen fiilis, että tuohon mieheen olisi kiinnostavaa tutustua. "Kingit ja siipimiehet" kuulostaa jo niin hupaisalta luokittelulta, että herää kysymys, vastaanko ylipäänsä aikuiselle miehelle :-DDD
Ei noita termejä kannata ottaa niin vakavasti. "Kingi" tarkoittaa vaan sitä kaveriporukan johtohahmoa tai alfaa, jollainen on yleensä miesporukoissa, sitten on betat, jotka ovat tavallaan siinä vieressä siipimiehinä, ja sitten ne vähän syrjemmälle vetäytyvät, jotka on yleensä introvertteja. Tuollainen dynamiikka on ihan tyypillinen miesten kaveriporukoissa. Ja se alfa on yleensä porukassa korkeatasoisin.
Alfa eli korkeatasoinen mies on yleensä porukassa korkeatasoisin? Ainakin itse olen aina kuvitellut, että alfa= korkeatasoinen, YTM.
Sama logiikka kuin jankutuksessa "Mies on atm eli alemman tason mies, jos hän ei saa naista" - ja heti perään kysymys: "Miksi alemman tason miehet eivät saa naista".
D'ah, no vaikka siksi, kun he määritelmän mukaan ovat juuri niitä, jotka eivät saa naista.
Mutta mikä sitten määrää tason tai sen kuka on "alfa"? Kouluttautunut, sivistynyt, fiksu, hyvin toimeentuleva ja hyvässä ammatissa oleva mies voi olla naisille näkymätön ja jonkun tuilla elävän kitaranrämpyttäjän pöytään on jonoa.
eri
Alfan ominaisuuksia ovat pääasiassa itsevarmuus, johtajan elkeet, luontainen johtajuus ja yleensä ekstroverttius.
Mutta on myös sigmoja, jotka ovat ns. oman tien kulkijoita. He eivät ole varsinaisesti johtajatyyppejä, mutta ns. oman itsensä herroja. He ovat tietyllä tavalla itsevarmoja, mutta eivät hakeudu tai päädy porukoiden johtohahmoiksi, koska ovat enemmän introvertteja kuin alfat. Sigmat osaavat johtaa omalla esimerkillään, mutta eivät henkilöjohtamista, kuten alfat.
Sigmoja on esim. juuri muusikoissa tai filosofeissa, taiteilijoissa ja yksityisyrittäjissä. Sigmat voivat olla yhtä haluttuja kuin alfat, mutta ne ovat aika harvinaisia.
Sehän tuli kuin myyntimieheltä konsanaan.
Ymmärrän tiettyyn pisteeseen asti ettet halua kysellä nimenomaan naisilta treffivinkkejä. Nyt tulee se kuuluisa mutta. Tuottaako tällaisia viljelevien pelimies gurujen konstitkaan haluttua lopputulosta? Olen useasti sanonut itsevarmuudesta (jota voi kehittää), itsensä kehittämisestä (kouluttautuminen on Suomessa maksutonta) ja siitä ettei tänne ole mikään pakko jäädä jos jonkun toisen maan naiset tuntuu olevan enempi oma juttu.
(Btw, nuohan pelimiehet menevät ulos hakemaan niitä elämyksiä ja kokemuksia. Hölmöt asiakkaat tippaa tästä hyvästä)- Olen, ja olisin aivan paska myyntimies. Usko pois.
- En ole täällä kyselemässä vinkkejä, vaan keskustelemassa ja pohdiskelemassa.
- En käytä mitään tiettyjä ”konsteja” missään sosiaalisessa kanssakäymisessä. Jos yrittäisin käyttää, niin tuntisin itseni epäaidoksi. Jos jokin ei tule luonnostaan, niin ei kannata tehdä niin.Mutta joistain ”gurujen” vinkeistä saattaa olla hyötyä esim. nörteille tai lievästi autistisille miehille, joilla ei ole luonnostaan hyvät sosiaaliset taidot.
Niillä tuhanssilla dollareilla (euroilla) mitä hukassa olevat miesparat syytää guruille olisi voinut vuokrata Serbiasta villan ja sinne läjän naisia. Kaiken tämän olisi voinut jakaa somessa antaen muiden kuvitella omegan nousseen alfaksi.
(Olet yhtä hukassa kuin nuo nörtitkin)En kehota ketään syytämään rahaa guruille, koska kaiken tiedon löytää netistä myös ilmaiseksi.
Mutta voitko valottaa, miten ja minkä suhteen olen hukassa? Mikä minun sanomisissa ei pidä paikkaansa ja miksi? Yritä myös perustella.
(Miksi yrität viedä tämä keskustelun henkilökohtaiselle tasolle? Se, mitä minä olen tai en ole, ei muuta itse asiaa mihinkään.)
Jos sun kaltaisten miesten mielestä elämä on lähinnä vaan hulppeita jahteja ja upeita naisia, jolloinka kaikki muu nähdään turhana. Paha vaan kun se turha edustaa tavallisen ihmisen elämää. Tavis käy töissä, syö, sontii, rakastuu... Teidän maailmassa tätä ei tapahdu josta seuraa katkeruutta.

Nimenomaan näille miehille ne vinkit EI toimi. PUA-opit on sosiaalisten, vähintään keskivertokomeiden ja -karismaattisten miesten kehittämiä tekniikoita ja ne sellaisilla miehillä ne saattaa toimia jos toimii. Samat jutut epävarman rujon nörtin suusta luo pelkkää myötähäpeää ja ahdistusta.
Se on totta, että ne varsinaiset pelimieskikat ei toimi. Mutta ”gurujen” yleisistä neuvoista voi ottaa jotain hyödyllisiä asioita. Niillä on sellaisiakin neuvoja, jotka liittyvät ihan yleisesti itsensä kehittämiseen ja siihen, että pyritään eroon negatiivisesti omaan menestykseen vaikuttavista käyttäytymismalleista. Esim. se, että älä anna itsestäsi vaikutelma, että olet ”needy”, koska se on turn off ja syystäkin.
Aivan, sieltä mökistä täytyisi lähteä ihmisten ilmoille ja kohdata ihmiset ihmisinä eikä karjana.

PUA-opeilla saattaa saada enemmän lyhyitä seksisuhteita lyhyellä aikavälillä.
Pitkällä aikavälillä PUA-opit tuhoavat mahdollisuuden pitkään parisuhteeseen, sillä niiden avulla ehdollistaa itsensä halveksimaan kaikkia naisia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En tiedä tasoista mitään, mutta duunarikaveria lähestytään baarissa usein ja itse akateemisena miehenä joudun aina olemaan lähestyvä osapuoli.
Antaa viitteitä tasoistanne.
Niinhän se antaa, koska yleensä naisten mielestä miehen taso = ulkonäkö/pituus. Jos näitä ei ole, niin miehen pitää kompensoida rajusti statuksella ja varallisuudella.
Totta siinä tapauksessa, jos nainen on sinulle kullankaivaja. Reaalielämässä ne kullankaivajat on vain marginaalinen porukka, ja ovatkin hyvin halpaa jengiä näin naisen näkökulmasta. Mutta ethän sinä tätä huomioi, kun sinulle nainen on vain hyödyke, jota et edes tuolla asenteella saa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Alemman tason miehen kiinnostus naista kohtaan on aina häirintää, stalkkausta tai pelottavaa.
Alemman tason mies oppii nopeasti ettei aloitteita kannata tehdä.
Ei ole, jos osaat lähestyä oikeanlaisia naisia. Jostain syystä ne eivät näitä miehiä kiinnosta, vaan yritetään niitä samoja joita kaikki muutkin yrittävät.
Eli noin 80% naisista, toisin kuin naiset jotka haluavat top 20% -miehen. Tai voivat myöhemmin ottaa "huonommankin", mutta nuo suhteet päättyvät naisen nalkutuksen vuoksi, kun taas top 20% -miesten kanssa suhteet päättyvät miehen pettämiseen.
Kummasta syystä sinun vanhempasi erosivat, äitisi nalkutuksen vai isäsi pettämisen?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onhan tämä vaihtelua sotakeskustelulle Twitterissä:
Olen aikoinaan tehnyt paljon aloitteita miehille baareissa. En ole koskaan laskenut millään laskuopilla heidän tasoaan. Minulla on aina ollut miehille tasan kaksi tasoa: kiinnostaa tai ei kiinnosta.
Ja ne miehet ovat olleet alle 170 cm-190 cm pitkiä, normaalipainoisia tai tanakoita (joskus joku hoikempikin on saattanut eksyä mukaan mutta ei koskaan hintelää), hauskoja, supliikkeja, rentoja ja itsevarmoja tyyppejä, joiden kanssa on katseet kohdanneet ja on tullut sellainen fiilis, että tuohon mieheen olisi kiinnostavaa tutustua. "Kingit ja siipimiehet" kuulostaa jo niin hupaisalta luokittelulta, että herää kysymys, vastaanko ylipäänsä aikuiselle miehelle :-DDD
Ei noita termejä kannata ottaa niin vakavasti. "Kingi" tarkoittaa vaan sitä kaveriporukan johtohahmoa tai alfaa, jollainen on yleensä miesporukoissa, sitten on betat, jotka ovat tavallaan siinä vieressä siipimiehinä, ja sitten ne vähän syrjemmälle vetäytyvät, jotka on yleensä introvertteja. Tuollainen dynamiikka on ihan tyypillinen miesten kaveriporukoissa. Ja se alfa on yleensä porukassa korkeatasoisin.
Alfa eli korkeatasoinen mies on yleensä porukassa korkeatasoisin? Ainakin itse olen aina kuvitellut, että alfa= korkeatasoinen, YTM.
Sama logiikka kuin jankutuksessa "Mies on atm eli alemman tason mies, jos hän ei saa naista" - ja heti perään kysymys: "Miksi alemman tason miehet eivät saa naista".
D'ah, no vaikka siksi, kun he määritelmän mukaan ovat juuri niitä, jotka eivät saa naista.
Mutta mikä sitten määrää tason tai sen kuka on "alfa"? Kouluttautunut, sivistynyt, fiksu, hyvin toimeentuleva ja hyvässä ammatissa oleva mies voi olla naisille näkymätön ja jonkun tuilla elävän kitaranrämpyttäjän pöytään on jonoa.
eri
Alfan ominaisuuksia ovat pääasiassa itsevarmuus, johtajan elkeet, luontainen johtajuus ja yleensä ekstroverttius.
Mutta on myös sigmoja, jotka ovat ns. oman tien kulkijoita. He eivät ole varsinaisesti johtajatyyppejä, mutta ns. oman itsensä herroja. He ovat tietyllä tavalla itsevarmoja, mutta eivät hakeudu tai päädy porukoiden johtohahmoiksi, koska ovat enemmän introvertteja kuin alfat. Sigmat osaavat johtaa omalla esimerkillään, mutta eivät henkilöjohtamista, kuten alfat.
Sigmoja on esim. juuri muusikoissa tai filosofeissa, taiteilijoissa ja yksityisyrittäjissä. Sigmat voivat olla yhtä haluttuja kuin alfat, mutta ne ovat aika harvinaisia.
Sehän tuli kuin myyntimieheltä konsanaan.
Ymmärrän tiettyyn pisteeseen asti ettet halua kysellä nimenomaan naisilta treffivinkkejä. Nyt tulee se kuuluisa mutta. Tuottaako tällaisia viljelevien pelimies gurujen konstitkaan haluttua lopputulosta? Olen useasti sanonut itsevarmuudesta (jota voi kehittää), itsensä kehittämisestä (kouluttautuminen on Suomessa maksutonta) ja siitä ettei tänne ole mikään pakko jäädä jos jonkun toisen maan naiset tuntuu olevan enempi oma juttu.
(Btw, nuohan pelimiehet menevät ulos hakemaan niitä elämyksiä ja kokemuksia. Hölmöt asiakkaat tippaa tästä hyvästä)- Olen, ja olisin aivan paska myyntimies. Usko pois.
- En ole täällä kyselemässä vinkkejä, vaan keskustelemassa ja pohdiskelemassa.
- En käytä mitään tiettyjä ”konsteja” missään sosiaalisessa kanssakäymisessä. Jos yrittäisin käyttää, niin tuntisin itseni epäaidoksi. Jos jokin ei tule luonnostaan, niin ei kannata tehdä niin.Mutta joistain ”gurujen” vinkeistä saattaa olla hyötyä esim. nörteille tai lievästi autistisille miehille, joilla ei ole luonnostaan hyvät sosiaaliset taidot.
Niillä tuhanssilla dollareilla (euroilla) mitä hukassa olevat miesparat syytää guruille olisi voinut vuokrata Serbiasta villan ja sinne läjän naisia. Kaiken tämän olisi voinut jakaa somessa antaen muiden kuvitella omegan nousseen alfaksi.
(Olet yhtä hukassa kuin nuo nörtitkin)En kehota ketään syytämään rahaa guruille, koska kaiken tiedon löytää netistä myös ilmaiseksi.
Mutta voitko valottaa, miten ja minkä suhteen olen hukassa? Mikä minun sanomisissa ei pidä paikkaansa ja miksi? Yritä myös perustella.
(Miksi yrität viedä tämä keskustelun henkilökohtaiselle tasolle? Se, mitä minä olen tai en ole, ei muuta itse asiaa mihinkään.)
Jos sun kaltaisten miesten mielestä elämä on lähinnä vaan hulppeita jahteja ja upeita naisia, jolloinka kaikki muu nähdään turhana. Paha vaan kun se turha edustaa tavallisen ihmisen elämää. Tavis käy töissä, syö, sontii, rakastuu... Teidän maailmassa tätä ei tapahdu josta seuraa katkeruutta.
Nyt taidat trollata, koska ymmärrät varmaan, että ei täällä palstalla notku sellaiset miehet, joita tuossa kuvasit? Olen persaukinen ”kitaranrämpyttäjä”, jos se nyt ketään kiinnostaa. Ilmeisesti kiinnostaa, kun jotkut vie keskustelun asian ohi minuun henkilööni.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onhan tämä vaihtelua sotakeskustelulle Twitterissä:
Olen aikoinaan tehnyt paljon aloitteita miehille baareissa. En ole koskaan laskenut millään laskuopilla heidän tasoaan. Minulla on aina ollut miehille tasan kaksi tasoa: kiinnostaa tai ei kiinnosta.
Ja ne miehet ovat olleet alle 170 cm-190 cm pitkiä, normaalipainoisia tai tanakoita (joskus joku hoikempikin on saattanut eksyä mukaan mutta ei koskaan hintelää), hauskoja, supliikkeja, rentoja ja itsevarmoja tyyppejä, joiden kanssa on katseet kohdanneet ja on tullut sellainen fiilis, että tuohon mieheen olisi kiinnostavaa tutustua. "Kingit ja siipimiehet" kuulostaa jo niin hupaisalta luokittelulta, että herää kysymys, vastaanko ylipäänsä aikuiselle miehelle :-DDD
Ei noita termejä kannata ottaa niin vakavasti. "Kingi" tarkoittaa vaan sitä kaveriporukan johtohahmoa tai alfaa, jollainen on yleensä miesporukoissa, sitten on betat, jotka ovat tavallaan siinä vieressä siipimiehinä, ja sitten ne vähän syrjemmälle vetäytyvät, jotka on yleensä introvertteja. Tuollainen dynamiikka on ihan tyypillinen miesten kaveriporukoissa. Ja se alfa on yleensä porukassa korkeatasoisin.
Alfa eli korkeatasoinen mies on yleensä porukassa korkeatasoisin? Ainakin itse olen aina kuvitellut, että alfa= korkeatasoinen, YTM.
Sama logiikka kuin jankutuksessa "Mies on atm eli alemman tason mies, jos hän ei saa naista" - ja heti perään kysymys: "Miksi alemman tason miehet eivät saa naista".
D'ah, no vaikka siksi, kun he määritelmän mukaan ovat juuri niitä, jotka eivät saa naista.
Mutta mikä sitten määrää tason tai sen kuka on "alfa"? Kouluttautunut, sivistynyt, fiksu, hyvin toimeentuleva ja hyvässä ammatissa oleva mies voi olla naisille näkymätön ja jonkun tuilla elävän kitaranrämpyttäjän pöytään on jonoa.
eri
Alfan ominaisuuksia ovat pääasiassa itsevarmuus, johtajan elkeet, luontainen johtajuus ja yleensä ekstroverttius.
Mutta on myös sigmoja, jotka ovat ns. oman tien kulkijoita. He eivät ole varsinaisesti johtajatyyppejä, mutta ns. oman itsensä herroja. He ovat tietyllä tavalla itsevarmoja, mutta eivät hakeudu tai päädy porukoiden johtohahmoiksi, koska ovat enemmän introvertteja kuin alfat. Sigmat osaavat johtaa omalla esimerkillään, mutta eivät henkilöjohtamista, kuten alfat.
Sigmoja on esim. juuri muusikoissa tai filosofeissa, taiteilijoissa ja yksityisyrittäjissä. Sigmat voivat olla yhtä haluttuja kuin alfat, mutta ne ovat aika harvinaisia.
Sehän tuli kuin myyntimieheltä konsanaan.
Ymmärrän tiettyyn pisteeseen asti ettet halua kysellä nimenomaan naisilta treffivinkkejä. Nyt tulee se kuuluisa mutta. Tuottaako tällaisia viljelevien pelimies gurujen konstitkaan haluttua lopputulosta? Olen useasti sanonut itsevarmuudesta (jota voi kehittää), itsensä kehittämisestä (kouluttautuminen on Suomessa maksutonta) ja siitä ettei tänne ole mikään pakko jäädä jos jonkun toisen maan naiset tuntuu olevan enempi oma juttu.
(Btw, nuohan pelimiehet menevät ulos hakemaan niitä elämyksiä ja kokemuksia. Hölmöt asiakkaat tippaa tästä hyvästä)- Olen, ja olisin aivan paska myyntimies. Usko pois.
- En ole täällä kyselemässä vinkkejä, vaan keskustelemassa ja pohdiskelemassa.
- En käytä mitään tiettyjä ”konsteja” missään sosiaalisessa kanssakäymisessä. Jos yrittäisin käyttää, niin tuntisin itseni epäaidoksi. Jos jokin ei tule luonnostaan, niin ei kannata tehdä niin.Mutta joistain ”gurujen” vinkeistä saattaa olla hyötyä esim. nörteille tai lievästi autistisille miehille, joilla ei ole luonnostaan hyvät sosiaaliset taidot.
Nimenomaan näille miehille ne vinkit EI toimi. PUA-opit on sosiaalisten, vähintään keskivertokomeiden ja -karismaattisten miesten kehittämiä tekniikoita ja ne sellaisilla miehillä ne saattaa toimia jos toimii. Samat jutut epävarman rujon nörtin suusta luo pelkkää myötähäpeää ja ahdistusta.
PUA-opeilla saattaa saada enemmän lyhyitä seksisuhteita lyhyellä aikavälillä.
Pitkällä aikavälillä PUA-opit tuhoavat mahdollisuuden pitkään parisuhteeseen, sillä niiden avulla ehdollistaa itsensä halveksimaan kaikkia naisia.
PUA-opeilla ei saa yhtään mitään, jos niitä ei koskaan poistu kotoaan edes soveltamaan.

Varsinaiset PUA-opit on hömppää, jos sillä tarkoitetaan jotain iskutekniikkojen tai repliikkien opettelemista. Mutta monet alfat käyttävät ihan luonnostaan joitain juttuja, joista gurut puhuvat.

. "Kingit ja siipimiehet" kuulostaa jo niin hupaisalta luokittelulta, että herää kysymys, vastaanko ylipäänsä aikuiselle miehelle :-DDD

Heh. Nyt on katseltu hieman liikaa jenkkiläisiä nuorisosarjoja. Ei oikeasti näin tapahdu. Kaveriporukoissa ihan niitä ketä siinä sattuu olemaan, vai luuletko että kaverit valitsevat itselleen kaverit porukan alfojen ja betojen lukumäärän mukaan?
Vierailija kirjoitti:
Kummasta syystä sinun vanhempasi erosivat, äitisi nalkutuksen vai isäsi pettämisen?
Ei kummastakaan, ovat jostain kumman syystä edelleen yhdessä, äidin nalkutuksesta huolimatta. Minä rehellisesti sanottuna ihmettelen, miten luonteeltaan kiltti isäni on jaksanut sitä vuosikymmenet kuunnella. Mutta he ovatkin vanhan kansan ihmisiä, ei pariutumismarkkinat olleet heidän tavatessaan vielä nykyisen kaltaiset.

Oletko ikinä kuullut ryhmähierarkioista? Suosittelen tutustumaan aiheeseen. Vain hyvin harvoin harmoniseen ryhmään mahtuu monta johtajatyyppiä.

Ok, he ovat siis 8-kymppisiä tai vanhempia. Avioeron pelko on kyllä ikävä asia, sinunkin vanhempasi olisivat olleet onnellisempia, jos olisivat eronneet. Oliko heillä avioliiton syy äitisi raskaus? Sehän on ollut syy avioliittoon vielä 60-luvulla, jolloin oli pakko mennä naimisiin halusi tai ei.

Aikuisiällä ei kaveripiiri ole niin tiivis mitä joskus teininä. Sinä olet joko teini tai jumittunut teinivuosiin.

Mun työttömällä basisti frendillä riittää naisia. Se että et omaa karismaa ei ole naisten vika.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onhan tämä vaihtelua sotakeskustelulle Twitterissä:
. "Kingit ja siipimiehet" kuulostaa jo niin hupaisalta luokittelulta, että herää kysymys, vastaanko ylipäänsä aikuiselle miehelle :-DDD
Ei noita termejä kannata ottaa niin vakavasti. "Kingi" tarkoittaa vaan sitä kaveriporukan johtohahmoa tai alfaa, jollainen on yleensä miesporukoissa, sitten on betat, jotka ovat tavallaan siinä vieressä siipimiehinä, ja sitten ne vähän syrjemmälle vetäytyvät, jotka on yleensä introvertteja. Tuollainen dynamiikka on ihan tyypillinen miesten kaveriporukoissa. Ja se alfa on yleensä porukassa korkeatasoisin.
Heh. Nyt on katseltu hieman liikaa jenkkiläisiä nuorisosarjoja. Ei oikeasti näin tapahdu. Kaveriporukoissa ihan niitä ketä siinä sattuu olemaan, vai luuletko että kaverit valitsevat itselleen kaverit porukan alfojen ja betojen lukumäärän mukaan?
Kyllä monesti kaveriporukoissa on se yksi tyyppi, joka on vähän niin kuin johtohahmo, joka keräät porukat yhteen ja pitkälti päättää, mihin baariin mennään tms. Tuollainen on ollut yhdessä minunkin kaveriporukassa, jossa kaikki on korkeakoulutettuja tai ainakin jossain korkeakoulussa opiskelleita. Jos kaveriporukassa ei satu olemaan ketään, joka on luonnostaan johtohahmo, niin sitten ei ole. Esim. sen porukan alfa oli mun veljen luokkakaveri, ja ihan sitä kautta mekin tunnetaan toisemme.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kummasta syystä sinun vanhempasi erosivat, äitisi nalkutuksen vai isäsi pettämisen?
Ei kummastakaan, ovat jostain kumman syystä edelleen yhdessä, äidin nalkutuksesta huolimatta. Minä rehellisesti sanottuna ihmettelen, miten luonteeltaan kiltti isäni on jaksanut sitä vuosikymmenet kuunnella. Mutta he ovatkin vanhan kansan ihmisiä, ei pariutumismarkkinat olleet heidän tavatessaan vielä nykyisen kaltaiset.
Ok, he ovat siis 8-kymppisiä tai vanhempia. Avioeron pelko on kyllä ikävä asia, sinunkin vanhempasi olisivat olleet onnellisempia, jos olisivat eronneet. Oliko heillä avioliiton syy äitisi raskaus? Sehän on ollut syy avioliittoon vielä 60-luvulla, jolloin oli pakko mennä naimisiin halusi tai ei.
Ei nyt niin vanhoja, mutta tänä vuonna molemmilla alkaa ikä seiskalla. Ja totta, ero olisi varmasti ollut kaikille paras ratkaisu, jos se olisi tapahtunut ajoissa. Mutta toisaalta ajattelen nykyään, että eiväthän he kumpikaan yksinään pärjäisi ja ovat ikään kuin kasvaneet kuitenkin yhteen. Eivät nämä ole yksinkertaisia asioita, ja täysin aiheen ohi. Pahoittelut siitä.
Kuinka miehen tason voi muka tietää etukäteen? Eihän sitä todeta pelkästään vilkaisulla, kuka on huonokäytöksinen, aggressiivinen tai fiksu. Mitä kukaan tekee pitkällä miehellä, joka on esim. väkivaltainen? Ja hänkö olisi tasoteorian mukaan korkean pisteiden mies? Missä maailmassa oikein elätte?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onhan tämä vaihtelua sotakeskustelulle Twitterissä:
Olen aikoinaan tehnyt paljon aloitteita miehille baareissa. En ole koskaan laskenut millään laskuopilla heidän tasoaan. Minulla on aina ollut miehille tasan kaksi tasoa: kiinnostaa tai ei kiinnosta.
Ja ne miehet ovat olleet alle 170 cm-190 cm pitkiä, normaalipainoisia tai tanakoita (joskus joku hoikempikin on saattanut eksyä mukaan mutta ei koskaan hintelää), hauskoja, supliikkeja, rentoja ja itsevarmoja tyyppejä, joiden kanssa on katseet kohdanneet ja on tullut sellainen fiilis, että tuohon mieheen olisi kiinnostavaa tutustua. "Kingit ja siipimiehet" kuulostaa jo niin hupaisalta luokittelulta, että herää kysymys, vastaanko ylipäänsä aikuiselle miehelle :-DDD
Ei noita termejä kannata ottaa niin vakavasti. "Kingi" tarkoittaa vaan sitä kaveriporukan johtohahmoa tai alfaa, jollainen on yleensä miesporukoissa, sitten on betat, jotka ovat tavallaan siinä vieressä siipimiehinä, ja sitten ne vähän syrjemmälle vetäytyvät, jotka on yleensä introvertteja. Tuollainen dynamiikka on ihan tyypillinen miesten kaveriporukoissa. Ja se alfa on yleensä porukassa korkeatasoisin.
Alfa eli korkeatasoinen mies on yleensä porukassa korkeatasoisin? Ainakin itse olen aina kuvitellut, että alfa= korkeatasoinen, YTM.
Sama logiikka kuin jankutuksessa "Mies on atm eli alemman tason mies, jos hän ei saa naista" - ja heti perään kysymys: "Miksi alemman tason miehet eivät saa naista".
D'ah, no vaikka siksi, kun he määritelmän mukaan ovat juuri niitä, jotka eivät saa naista.
Mutta mikä sitten määrää tason tai sen kuka on "alfa"? Kouluttautunut, sivistynyt, fiksu, hyvin toimeentuleva ja hyvässä ammatissa oleva mies voi olla naisille näkymätön ja jonkun tuilla elävän kitaranrämpyttäjän pöytään on jonoa.
eri
Alfan ominaisuuksia ovat pääasiassa itsevarmuus, johtajan elkeet, luontainen johtajuus ja yleensä ekstroverttius.
Mutta on myös sigmoja, jotka ovat ns. oman tien kulkijoita. He eivät ole varsinaisesti johtajatyyppejä, mutta ns. oman itsensä herroja. He ovat tietyllä tavalla itsevarmoja, mutta eivät hakeudu tai päädy porukoiden johtohahmoiksi, koska ovat enemmän introvertteja kuin alfat. Sigmat osaavat johtaa omalla esimerkillään, mutta eivät henkilöjohtamista, kuten alfat.
Sigmoja on esim. juuri muusikoissa tai filosofeissa, taiteilijoissa ja yksityisyrittäjissä. Sigmat voivat olla yhtä haluttuja kuin alfat, mutta ne ovat aika harvinaisia.
Sehän tuli kuin myyntimieheltä konsanaan.
Ymmärrän tiettyyn pisteeseen asti ettet halua kysellä nimenomaan naisilta treffivinkkejä. Nyt tulee se kuuluisa mutta. Tuottaako tällaisia viljelevien pelimies gurujen konstitkaan haluttua lopputulosta? Olen useasti sanonut itsevarmuudesta (jota voi kehittää), itsensä kehittämisestä (kouluttautuminen on Suomessa maksutonta) ja siitä ettei tänne ole mikään pakko jäädä jos jonkun toisen maan naiset tuntuu olevan enempi oma juttu.
(Btw, nuohan pelimiehet menevät ulos hakemaan niitä elämyksiä ja kokemuksia. Hölmöt asiakkaat tippaa tästä hyvästä)- Olen, ja olisin aivan paska myyntimies. Usko pois.
- En ole täällä kyselemässä vinkkejä, vaan keskustelemassa ja pohdiskelemassa.
- En käytä mitään tiettyjä ”konsteja” missään sosiaalisessa kanssakäymisessä. Jos yrittäisin käyttää, niin tuntisin itseni epäaidoksi. Jos jokin ei tule luonnostaan, niin ei kannata tehdä niin.Mutta joistain ”gurujen” vinkeistä saattaa olla hyötyä esim. nörteille tai lievästi autistisille miehille, joilla ei ole luonnostaan hyvät sosiaaliset taidot.
Nimenomaan näille miehille ne vinkit EI toimi. PUA-opit on sosiaalisten, vähintään keskivertokomeiden ja -karismaattisten miesten kehittämiä tekniikoita ja ne sellaisilla miehillä ne saattaa toimia jos toimii. Samat jutut epävarman rujon nörtin suusta luo pelkkää myötähäpeää ja ahdistusta.
PUA-opeilla saattaa saada enemmän lyhyitä seksisuhteita lyhyellä aikavälillä.
Pitkällä aikavälillä PUA-opit tuhoavat mahdollisuuden pitkään parisuhteeseen, sillä niiden avulla ehdollistaa itsensä halveksimaan kaikkia naisia.
Varsinaiset PUA-opit on hömppää, jos sillä tarkoitetaan jotain iskutekniikkojen tai repliikkien opettelemista. Mutta monet alfat käyttävät ihan luonnostaan joitain juttuja, joista gurut puhuvat.
Ihan oikeasti. Varaa huvila Serbiasta ja kutsu Tinderin kautta naiset paikalle. Muutama sexy kuva 👉 alfa.
Voit lopettaa PUA:misen.
Jännämiehillä on aina vientiä. Röyhkeys ja huono kohtelu vetoaa naisiin baaritiskillä.