Olenko ainoa, jonka turvallisuuden tunnetta Ukrainan tilanne ei hetkauta?

Ei hetkauta sinällään mitenkään. Olen jo pitkään ajatellut, että mulle on ihan sama, kuka johtaa ja mitä, se ei minulta mitään vapaudentunnetta tuo, eikä vie. Ehkä sitä on parkkiintunut, kun on sekä Suomessa muuttanut niin paljon ja asunut myös ulkomailla ja nähnyt, että kaikenlaista johtajaa ja johtoa sitä on, mutta tavallinen ihminen hoitelee omia bisneksiään päättäjistä sen kummemmin välittämättä. Ainoastaan suomalaisten itsensä meuhkaaminen ja kohta ilmeisesti siinä pelossa omaan jalkaan ampuminen hieman arveluttaa.

Ehkä tämä valtava hysteria, rzistiset purkaukset ja tyhjä uhoaminen ovat pitkälti sellaista muutaman vuoden turhautumista, patoutumia, kun keskiluokan on pitänyt vain hyväksyä tilanne, purra hammasta ja välttää saamasta prsuloisen tai elämämkallun leimaa ja kannattaa wokea ja btl ja cancelia ja ilmastomuutosta mitä hhua vielä ja on pitänyt vain kuuliaisesti nyökytellä ja hyssytellä. Ja nyt tämä! Ihan länsimaisen luvan kanssa saa olla ehanan rzistinen, päästellä oikein kunnolla ja kaiken sen kiukun, pelon ja turhautumisen voimalla rzuzzaa!  (mitä jos hyökkääjä olisi Kenia, joka miehittäisi vaikka Tansanian - voi onneksi ei, sillä ei kai sentään keskiluokkainen huutaisi ieker, ieker, ieker, hhu! onneksi oli valkoihoinen hyökkääjä)

Olen huvittuneena ja jopa hieman ällistyneenä seurannut esim. joidenkin työtoverieni purkauksia, että kyllä on tosiaan naamiot tipahtaneet monella. Tämän se tarvitsi! Kiitos Putler! Mieli tekisi vähän kuvata tai äänittää niitä purkauksia myöhempää käyttöä varten, kun samat ihmiset jossain vaiheessa taas alkavat hurskastelemaan rzismista, homofobisuudesta tai muusta vastaavasta. Ei paljon ole niillä puheilla tämän jälkeen painoa,  ehheeeeh.

Riippuu siitä mitä turvallisuuden tunteella tarkoitetaan. En pidä tilannetta turvallisena, mutta pelkoa en ole toistaiseksi tuntenut, eikä siitä mitään hyötyä olisikaan.