Mitä ja millaisia kotona hoidetuista lapsista on tullut isona
vs päivähoidossa hoidetuista? Vanhempien koulutuksen vaikutus lapsiin?
Kommentit (10)
Saman perheen lapset, toisesta tuli DI ja elektroniikka-alan yrittäjä, toisesta typerä työtön
Olin kotona kymmenisen vuotta, siihen asti kun nuorempi lapsistani meni kouluun. Toisesta tuli matemaatikko (tällä hetkellä postdoc -tutkijana), toisesta sairaalafyysikko. Itse olen ihan tavallinen sairaanhoitaja ja isänsä on ammattikoulun käynyt automaatioasentaja.
Omassa lapsuudessani ei kotipaikkakunnallani ollut kunnallista päivähoitoa.
Ihan tavallinen duunari olen. Akateeminen tutkintokin löytyy, mutta toimistotyö ei kiinnostanut kuitenkaan.
Eipä nyt muuten mitään ihmeellistä, mutta kouluun meno ja isoon lapsiryhmään sopeutuminen seitsenvuotiaana oli aika hankalaa, kun oli tottunut olemaan kotona perheen kanssa.
Minusta tuli yliopistonlehtori ja puolisostani professori. Meistä kummankaan äiti ei ollut kotiäiti, vaan kotiapulainen (17-vuotias tyttö tai eläkkeellä oleva maatalon emäntä) hoiti lapsia kotona.
Tavallisia työssäkäyviä kansalaisia. Ei nykyisten keski-ikäisten aikuisten lapsuudessa varsinkaan maalla ollut edes päivähoitoa.
Minusta tuli lukion matematiikanopettaja, lapsistani lääkäri ja asianajaja.
Meillä ei ole ollut varsinaista lapsista huolehtivaa päivähoitoa yli 15 vuoteen, on pelkkää säilytystä, joten nykyiset kotonahoidetut suomalaislapset saavat paljon paremmat lähtökohdat elämälle kuin päiväkodissa seinän ja sängyn väliin litistetyt.
Tällaisia 😃