Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Kateellinen kaverin huikeasta palkasta!

Vierailija
25.07.2015 |

Olen peruspositiivinen ihminen, mutta nyt törmännyt inhottavaan ongelmaan. Kaverini sai työpaikallaan aivan järkyttävän hyvän palkankorotuksen ja pääsi työtehtävään joka on todella ns. huippupaikka. Olen ollut ihan oikeasti iloinen hänen puolestaan mutta kuultuani palkan oli muutaman päivän todella outo olo, enkä keksi muuta kuin että se on kateutta. Itseni tuntien kanavoin kateuteni oman elämäni raivokkaaseen parantamiseen, jumppaan, urheilen, siivoan kotia, yritän olla ystävällisempi ja kohteliaampi ja aikaansaavempi ja kauniimpi omassa arjessani ja taistelen saadakseni omaa elämääni eteenpäin mahdollisimman hyväksi. Silti ---- että hiertää tuo rahamäärä jonka kaverini kuukausittain tililleen saa, mitä ihmettä päässäni oikein liikkuu ??? Hän vielä suunnittelee kovaan ääneen kalliita matkoja ja uutta luksuskotia koko perheelleen, tiedän ettei mikään rahallinen seikka häntä siinä tällä hetkellä estä ja oma olo on totaalisen kurja hänen seurassaan. Itse säästää kuukausitolkulla ihan pilkujuttuihinkin joten tuntuu ikävältä kuunnella noita hehkutuksia. Tiedän, älä valita vaan toimi. Yritän tehdä niin parhaani mukaan mutta kateus on ihan hillitön siellä taustalla.

Kommentit (55)

Vierailija
1/55 |
26.07.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Jos lohduttaa, voit laskea kuinka paljon tuosta lopulta jää kaverillesi verojen jälkeen käteen.

Vierailija
2/55 |
26.07.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="25.07.2015 klo 19:11"]
Seli seli...... Kyllä siitä kuule jää paljon enemmän käteen vaikka verot olisivat kuinka suuria! Ärsyttää niin tällaiset veroprosenttikohkaajat.

Mulla myös työkavereissa niitä, jotka tienaavat 5800-6500 euroa kuussa. Oma palkkani on 2000 bruttona. Jaksavat paremmin palkatut kohkata suurista veroistaan. No, niistä huolimatta heillä elintaso on ihan toista kuin minulla.
[/quote] onko tullut mieleen että heillä on myös koulutus, työn haastavuus ja vastuut ja yleensä myös työajat vähän toista kuin sulla? Ovat yleensä uhranneet elämästään valtavasti aikaa uralleen, koulutukselleen pääsykokeineen jne. Heille kuuluukin paljon parempi elintaso.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
3/55 |
26.07.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="26.07.2015 klo 15:48"]

[quote author="Vierailija" time="25.07.2015 klo 19:11"]

[quote author="Vierailija" time="25.07.2015 klo 18:58"]

Jos kaveri ostaa "uuden luksuskodin", lainanlyhennyksiinhän se korotus sitten meneekin mukavasti eikä mitään erityistä ekstratörsäilyvaraa jääkään. Voi jopa mennä eläminen tiukoille, jos älyttömän rikkaaksi itseään luulee aluksi ja intoutuu ostelemaan! Tuosta nimittäin ottaa verottaja ihan mukavan siivun jo ennen kuin se palkka on tilillä!

[/quote]

Seli seli...... Kyllä siitä kuule jää paljon enemmän käteen vaikka verot olisivat kuinka suuria! Ärsyttää niin tällaiset veroprosenttikohkaajat.

Mulla myös työkavereissa niitä, jotka tienaavat 5800-6500 euroa kuussa. Oma palkkani on 2000 bruttona. Jaksavat paremmin palkatut kohkata suurista veroistaan. No, niistä huolimatta heillä elintaso on ihan toista kuin minulla.

[/quote]

Oletko tosissaan sitä mieltä, että teillä pitäisi olla sama elintaso? Miksi sitten kenelläkään olisi eri suuruinen palkka kuin toisella? Nakitetaan tyhmimmät vaativimpiin vastuutehtäviin nimellisellä palkalla ja elellään sitten kaikki samaa ei niin kovin loistokasta elämää?

[/quote]

Eihän siinä niin lukenut, ei "tosissaan" eikä leikisti. En sitä kirjoittanut mutta osaan sentään lukea. Ainoastaan että voisi lopettaa sen ääliömäisen valituksen veroista. Pitää olla aika moukka että valittaa alle 50% veroista ihmisille jotka tienaavat kolmasosan omasta palkasta. Mikäköhän se veroprosentti olisi ollut 70 tai 80-luvulla.

Vierailija
4/55 |
26.07.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="25.07.2015 klo 19:10"]Minkä ikäinen tämä kaverisi on?
[/quote]

Kaveri on kolmekymppinen. -Ap

Vierailija
5/55 |
26.07.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ajattele mun palkka on ollut samaa luokkaa jo 10vuotta ja nyt viimeisen vuoden nettona tuon.

Vierailija
6/55 |
26.07.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="26.07.2015 klo 15:36"]Ajattele mun palkka on ollut samaa luokkaa jo 10vuotta ja nyt viimeisen vuoden nettona tuon.
[/quote]

Hieno juttu, pakko yrittää itsekin pyrkiä edes hiukkasen parempiin tuloihin kun näyttää nuo rahalliset asiat mieltäni vaivaavan. Tuntuuko että tuo summa jonka tienaat riittää reilusti elämiseen ja unelmien toteuttamiseen?

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
7/55 |
26.07.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Verojen jälkeen 6.5t ei ole kovinkaan paljon. Sain itse noin 5t puhtaana ulkomaille kunnes hullu akka pakotti tänne sateeseen työttömäksi. Sellaista on elämä, nyt menee loppuelämä akalle kostaessa. 

Vierailija
8/55 |
26.07.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="25.07.2015 klo 19:11"]

[quote author="Vierailija" time="25.07.2015 klo 18:58"]

Jos kaveri ostaa "uuden luksuskodin", lainanlyhennyksiinhän se korotus sitten meneekin mukavasti eikä mitään erityistä ekstratörsäilyvaraa jääkään. Voi jopa mennä eläminen tiukoille, jos älyttömän rikkaaksi itseään luulee aluksi ja intoutuu ostelemaan! Tuosta nimittäin ottaa verottaja ihan mukavan siivun jo ennen kuin se palkka on tilillä!

[/quote]

Seli seli...... Kyllä siitä kuule jää paljon enemmän käteen vaikka verot olisivat kuinka suuria! Ärsyttää niin tällaiset veroprosenttikohkaajat.

Mulla myös työkavereissa niitä, jotka tienaavat 5800-6500 euroa kuussa. Oma palkkani on 2000 bruttona. Jaksavat paremmin palkatut kohkata suurista veroistaan. No, niistä huolimatta heillä elintaso on ihan toista kuin minulla.

[/quote]

Oletko tosissaan sitä mieltä, että teillä pitäisi olla sama elintaso? Miksi sitten kenelläkään olisi eri suuruinen palkka kuin toisella? Nakitetaan tyhmimmät vaativimpiin vastuutehtäviin nimellisellä palkalla ja elellään sitten kaikki samaa ei niin kovin loistokasta elämää?

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
9/55 |
26.07.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

6500€ bruttona ei tuntunut "missään". Verotus, perhe, pk-seudun kalliit asumiskulut, jne. Todellakaan ei varaa "kaikkeen".

Viimeisen vuoden olen ollut ulkomailla paljon ja saanut verottomat päivärahat palkankorotuksen lisäksi, mutta työ ja jatkuva matkustaminen on myös raskasta, että kolikolla on todella kääntöpuolensa.

6500€ nettona ns vaikeimman kautta

Vierailija
10/55 |
26.07.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="26.07.2015 klo 15:46"]

Verojen jälkeen 6.5t ei ole kovinkaan paljon. Sain itse noin 5t puhtaana ulkomaille kunnes hullu akka pakotti tänne sateeseen työttömäksi. Sellaista on elämä, nyt menee loppuelämä akalle kostaessa. 

[/quote]

Et sitten ajatellut itse jäädä sinne ja lähettää vaan akkaa sateeseen?

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
11/55 |
26.07.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="25.07.2015 klo 18:50"]

Palkka 6500€

[/quote]

Huippuus on näköjään suhteellista :D

Nyt tuli itselle hyvä mieli, kun on jo vuosikaudet saanut reippaasti enemmän. 

Vierailija
12/55 |
26.07.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="25.07.2015 klo 19:12"]

[quote author="Vierailija" time="25.07.2015 klo 18:54"]

Siis Ap vastasi tuolla ylempänä että tämä summa, jonka kuulin ja jonka työsopimuksessa hänellä luki oli 6500€. - Ap

[/quote]

Voin paljastaa, että vaikka summa kuulostaakin paljolta, ja onhan se enemmän kuin monella, ainakin itselläni tuonkaltaisella palkalla veroprosentti on lähellä 50 prosenttia. 

[/quote]

No eihän ole, 37-38 on lähempänä totuutta.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
13/55 |
26.07.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="25.07.2015 klo 19:08"]Auttaako yhtään, jos tehdään verolaskujumppa. 

Oletetaan, että henkilön palkka on semmonen vähän alle keskiverron kolmisen tonnia kuussa. Hänelle jää käteen 2 100 euroa. 

Ap:n ystävälle jää käteen 3 900 euroa. 

Tuosta kolmen ja puolen tonnin erosta käteen tuleekin enää vain 1 800 euroa. Sen lisäksi luksusasunnon lainat, ylläpito ja sisustaminen vievät joka kuukausi paljon rahaa eikä niistä voi välttyä koskaan, kuten vaikka vaate- tai ruokahankintojen kanssa on säätövaraa. Ap:n ystävä joutuu myös todennäköisesti kantamaan vastuuta ja olemaan työnantajan käytettävissä myös iltaisin, lomilla tai viikonloppuisin, ainakin silloin tällöin. Myös mahdollinen matkustaminen ja iltaedustaminen vaatii perheeltä joustavuutta. Toki liksa on sikahyvä, jos sen saa normaalilla 8-16 duunilla ilman venymisiä. 
[/quote]

Näin.

Vierailija
14/55 |
26.07.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="26.07.2015 klo 15:50"]

[quote author="Vierailija" time="26.07.2015 klo 15:46"]

Verojen jälkeen 6.5t ei ole kovinkaan paljon. Sain itse noin 5t puhtaana ulkomaille kunnes hullu akka pakotti tänne sateeseen työttömäksi. Sellaista on elämä, nyt menee loppuelämä akalle kostaessa. 

[/quote]

Et sitten ajatellut itse jäädä sinne ja lähettää vaan akkaa sateeseen?

[/quote]

Niin olisikin pitänyt tehdä. Mutta akka sanoi että ottaa pojan ja lähtee. Minulla elämä piloilla. Katsotaan mitä tästäkin sopasta tulee. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
15/55 |
26.07.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="25.07.2015 klo 18:50"]Palkka 6500€
[/quote]

Luulin, että puhuttiin jostain 10 000.

Vierailija
16/55 |
26.07.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Voi olla ettei sinua kiusaa niinkään se palkka kuin kaverisi käytös, jos oikeasti leveilee rahoillaan - se on moukkamaista.

Vierailija
17/55 |
26.07.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="26.07.2015 klo 16:02"]

[quote author="Vierailija" time="25.07.2015 klo 19:08"]Auttaako yhtään, jos tehdään verolaskujumppa.  Oletetaan, että henkilön palkka on semmonen vähän alle keskiverron kolmisen tonnia kuussa. Hänelle jää käteen 2 100 euroa.  Ap:n ystävälle jää käteen 3 900 euroa.  Tuosta kolmen ja puolen tonnin erosta käteen tuleekin enää vain 1 800 euroa. Sen lisäksi luksusasunnon lainat, ylläpito ja sisustaminen vievät joka kuukausi paljon rahaa eikä niistä voi välttyä koskaan, kuten vaikka vaate- tai ruokahankintojen kanssa on säätövaraa. Ap:n ystävä joutuu myös todennäköisesti kantamaan vastuuta ja olemaan työnantajan käytettävissä myös iltaisin, lomilla tai viikonloppuisin, ainakin silloin tällöin. Myös mahdollinen matkustaminen ja iltaedustaminen vaatii perheeltä joustavuutta. Toki liksa on sikahyvä, jos sen saa normaalilla 8-16 duunilla ilman venymisiä.  [/quote] Näin.

[/quote]

Harvoin noilla palkoilla työ on sellaista, että se ei edellytä mitään muuta kuin duunia 8-16. Mailit joutuu lukemaan ja niihin vastaamaan vaikka olisi lomalla tai saikulla, puhelintakin pitää päivystää vaikka olisit missä. Ylitöitä ja matkoja tulee, eikä niitä korvata. Lisäksi irtisanomissuoja voi olla olematon. Oma esimieheni sai viime vuonna kenkää niin että heilahti, ma-iltapäivänä ilmoitettiin, että palveluksiasi ei enää tarvita huomenna. Toimi lopetettiin ja pomo lähti kuin leppäkeihäs. Täysin laillisesti siis.

Vierailija
18/55 |
26.07.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="26.07.2015 klo 16:11"]

Ja jos et tässä taloustilanteessa onnistu löytämään uutta hyväpalkkaista duunia, saatat joutua laittamaan asunnon myyntiin jne. Eli kyllä tuossa otetaan myös isoa riskiä ja vastuuta ja venytään. 

Vierailija
19/55 |
25.07.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

No paljonko se saa liksaa?

Vierailija
20/55 |
25.07.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kerro kaverin palkka meillekin, kadehditaan yhdessä.

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: yksi kaksi yksi