Vaikuttiko Niinistö hieman pelokkaalta puhuttaessa natosta?
A-studiossa eilen haastateltiin tasavallan presidentti Sauli Niinistöä. Kysyttäessä mahdollisesta Natoon hakemisesta, Niinistö puhui että "on melkoinen ero niiden, jotka ovat vastuussa ja niiden jotka eivät ole, ajatusten välillä."
Eli pelkääkö presidentti nyt kantaa vastuuta ja siksi ei uskalla viedä meitä Natoon? .
Niinistö myös sanoi että natoa harkitessa pitää miettiä myös niitä vastavaikutuksia. Tämä on mielestäni presidentiltä vaarallinen lausunto, sillä tuo lause viestii venäläisille että meitä voi ja kannattaa pelotella.
Mielestäni presidentin pitäisi nyt viestiä, että venäläisten toimilla ja pelotteluilla ei ole vaikutusta siihen, mitä päätöksiä teemme. Valtionjohdon ei saisi nyt julkisissa esiintymisissä näyttää yhtään pelokkaalta. Pitää olla rohkea ja peloton kuten Zelenski, ja uskaltaa kantaa vastuu vaikeista päätöksistä.
NATOn suhteen meillä ei ole aikaa odottaa seuraavia eduskuntavaaleja, eikä varsinkaan presidentinvaaleja. Poliitikot puhuu että ratkaisujen aika on vasta kun kriisi on ohi. Mihin perustuu olettamus, että kriisi jossain vaiheessa olisi ohi, ilman että se koskettaa Suomea? Voi olla niin, että kriisi pysyy mutta siirtyy Suomen rajoille. Tarkoitan, että välttämättä ei tule tätä parempaa aikaa liittyä .
Kommentit (237)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Milloin Putin on viimeksi hyökännyt NATO-maahan? Milloin?
Se hyökkäsi nyt Naton jäsenyyttä hakevaan Ukrainaan.
Ukrainalla ei ole hakemusta sisällä.
Kyllä rauhan kannalta parempi ois tämän jälkeen purkaa koko Nato ja eurooppalaiset hankkis omat armeijansa, eikä kulkis jenkkien talutusnuorassa.
Vierailija kirjoitti:
Tässä tämän ketjun trolleille kysymys: MIssä kulkee raja että kuinka paljon annetaan valtaa Putinille? Ei liitytä natoon koska putin voi suuttua, erotaan eu:sta ja puolustusliitosta ruotsin kanssa, koska putin ja pommit, täytetään hallitus venäläisillä, koska putin ja pommit, nostetaan venäjän lippu salkoon suomessa, koska putin ja pommit? Luuletteko todella että suomi on turvassa koska ei liity natoon? Luuletteko oikeasti että se on Putinin ainoa vaatimus, kun hän huomaa että Suomi alistuu ja pelkää häntä? Olisiko parempi liitty venäjään jo tänään tai huomenna, koska Putin voi harmistua muuten..? Missä kulkee se raja, miten paljon Putinin annetaan päättää itsenäisen suomen omista asioista?
Voidaan kysyä myös toisin päin: missä kulkee raja, miten paljon pitää tehdä näyttääksemme Putinille, ettemme pelkää Venäjää? Liittyä Natoon, koska ei anneta periksi Putinille, sitten tunkea Suomi täyteen USA:n ydinaseita, koska ei anneta periksi Putinille, katkaista kaikki neuvotteluyhteydet Venäjään ja vallata Karjala takaisin ja vaikka Petroskoikin siinä samalla?
No, tuohan on yhtä porttiteoriointia, ei tuommoista kukaan ole ehdottanut, kuten ei Venäjään liittymistäkään.
Ei sekään ole mikään itseisarvo, että tehdään kuten Putin ei halua, vaan Natoon pitää liittyä jos se parantaa Suomen turvallisuutta. Saattaa parantaa tai olla parantamatta.
"Luuletteko todella että suomi on turvassa koska ei liity natoon?" En luule, mutta moni vaikuttaa luulevan, että Suomi on absoluuttisen turvassa, jos liittyy Natoon. Vaikka ei se Nato-jäsenyys ole mikään taikasauva vaan sillä olisi sekä positiivisia että negatiivisia vaikutuksia kuten kaikilla muillakin päätöksillä.
Suomen tulee tehdä jäsenneuvottelut piilossa ja ilmoittaa liittyneensä Natoon. Ei mitään välitilaa. Asiat ja käytännöt muuttuu tarvittaessa ja maailman tilanne muuttunut rajusti. Sen he Natossakin ymmärtävät.
Tiedustelulähteet: Huonoon sotamenestykseen turhautunut Putin rähjää alaisilleen
Tiedustelupalvelu CIA:n entisen johtajan John Brennanin mukaan Putin ei ole enää sama kylmäverinen itsensä.
Vierailija kirjoitti:
Kyllä rauhan kannalta parempi ois tämän jälkeen purkaa koko Nato ja eurooppalaiset hankkis omat armeijansa, eikä kulkis jenkkien talutusnuorassa.
Tatjaanan mielestä tämä järjestely olisi parempi, eli eurooppalaisten kulkemista Venäjän talutusnuorassa.
Ukrainan Yhdysvaltain-suurlähettiläs sanoo Venäjän käyttäneen termobaarista pommia. Tällainen ase on kyseessä.
– Juuri ennen räjähdystä nämä aseet suihkuttavat ilmaan korkealla paineella polttoainepilven, joka sitten sytytetään. Tästä syntyy valtava tulipallo ja todella voimakas paineaalto, jonka on dokumentoitu imeneen ihmisten keuhkoja ulos näiden suista. Se on todella inhottava ase, joka vielä sytyttää kaiken tuleen.
Englanniksi asetta kutsutaan usein nimellä ”vacuum bomb” (tyhjiöpommi), koska se imee hapen ympärillään olevasta ilmasta aiheuttaessaan voimakkaan räjähdyksen ja paineaallon, jolla on valtava tuhovaikutus.
Higginsin mukaan Venäjällä oli useita tähän pystyviä raketinheitinjärjestelmiä matkalla rintamalle.
– Jos niitä käytetään melkeinpä missään, suuri määrä ihmisiä kuolee, Higgins sanoi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Valtiojohdon epätarkkuus ja jopa suoranainen valehtelu oman NATO-kannan esittämisessä on täysin perusteltua, koska sillä estetään tehokkaasti Venäjän johtoa saamaan informaatiota päätöksenteosta, joka Suomen ja NATO:n johdon välillä tehdään jäsenyyden konkreettiseen loppuunsaattamiseen liittyen.
Tuki jäsenyydelle on jo varmistettu jokaisen NATO-maan johdossa, siitä ei tarvitse täälläkään spekuloida onko sitä vai ei. Ellei olisi lobbailtu jo, ei valtiojohtomme tai vaikkapa NATO:n pääsihteeri käyttäisi niitä sanavalintoja, joita käyttää.
Nyt odotetaan oikeaa hetkeä. Jäsenyyden hakeminen uutisoidaan sitten kun se on jo faktuaalisesti tehty.
Juu, ja voi tulla kutsunakin Suomi-Ruotsi liittoutumiselle. Silloin ei tarvitse kuin sanoa tahdon. Putin saa tiedon tapahtuneesta jälkikäteen
Olet väärässä. Niinistöhän sanoi, että kutsumistakaan EI pystytä salaamaan Venäjältä.
Niinistö oli ainoastaan VAROVAINEN lausunnossaan, ettei kukaan pääse syyttämään suuntaan tai toiseen. Asioista päätetään laillisessa järjestyksessä, joku toimittajan planttu ei pääse pilaamaan prosessia typerällä jankkaamisellaan.
Miten joku voi vielä kuvitella että Suomi välttyisi sodalta puolueettomuudellaan? Itänaapurista on selkokielellä sanottu että Suomi kuuluu heidän mielestä etupiiriinsä ja kaikki puheet ja eleet viittaavat myös siihen että Suomi pitäisi liittää osaksi Venäjää. Se on vain ajan kysymys ja tähän voi väliaikaisesti auttaa vain Venäjän johdon vaihtuminen. Nykyisellä johdolla tämä tulee valitettavasti tapahtumaan pian, eli Putinin aikakaudella ja se on ainoa syy miksi vastutavat Suomen natojäsenyyttä niin paljon. Heillä on muita suunnitelmia Suomen varalle. Ja vaikka Putinin hallinto menisi nyt nurin, niin ennemmin tai myöhemmin, max 100 vuoden aikavälillä tilanne taas toistuu. Älkää unohtako meidän historiaa sillä muuten se toistaa itseään.
Olen nainen, en ole käynyt armeijaa. Mutta naisen logiikalla. Miten helppo Venäjän onkaan pommittaa Suomea tuosta ihan naapurista pitkin itärajaa. Huolto pelaa, tykkien kantama riittää minne vaikka ja tulivoimaa sieltä löytynee riittävästi. Samoin sotilaita. Ei tarvitse piirittää kun etenee vaan.
Kamala uhkakuva kyllä kävi tässä mielessä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä rauhan kannalta parempi ois tämän jälkeen purkaa koko Nato ja eurooppalaiset hankkis omat armeijansa, eikä kulkis jenkkien talutusnuorassa.
Tatjaanan mielestä tämä järjestely olisi parempi, eli eurooppalaisten kulkemista Venäjän talutusnuorassa.
Naton tarkoitushan oli juuri neukkujen vastustus,no niitä ei enää ole. Mutta mitä teki Nato, sen loogisen liiton purkamisen sijasta ne vaan laajeni. Sen sijaan että eurooppalaiset maat olis varustaneet omat maansa kunnolla, ne antoi kaiken mahdin pysyä jenkeillä.
Ja paskat ne jenkitkään minkään rauhan takia tänne halua, haluavat vaan tulle omaa kaasuaan myymään, ja toki omat firmansa närkkimään Ukrainan kaasuapajille, kun Ukraina on liian köyhä sitä ite sieltä ottamaan.
Maamiinoista ainakin sanoi suoraan, että niille on käyttöä.
Toivottavasti erotaan mahdollisimman pian Ottawan sopimuksesta.
Vierailija kirjoitti:
Tiedustelulähteet voivat tietää jotain Suomeen liittyvää myös - minkä Niinistö tietää.
Niinistön viime aikainen käytös (haastattelut ulkolaisissa lehdissä jne.) on ollut pöyristyttävän ylimielistä. Nyt hänellä on sitten paskat housussa.
Olin odottanut Niinistöltä Johtajuutta. Petetty olo. Kriisitilanteessa se tosi johtajuus mitataan!
Nyt ei ole väliä sillä, miten historiankirjat muistavat Niinistön, vaan Suomen turvallisuudesta!!
Tälläinen rauhaa rakastava kansa meillä on naapurissa
"Niinistö peräsi vastuunkantajaa myönteisestä Nato-päätöksestä. Ihan yhtä suuri vastuu on niillä joka päivä, jotka päättävät, että tänään ei haeta Natoon."
Tämäkin on totta, mutta kunnon poliitikko ei käännä syyttävää sormeaan itseään kohti kun syypäitä haetaan...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Valtiojohdon epätarkkuus ja jopa suoranainen valehtelu oman NATO-kannan esittämisessä on täysin perusteltua, koska sillä estetään tehokkaasti Venäjän johtoa saamaan informaatiota päätöksenteosta, joka Suomen ja NATO:n johdon välillä tehdään jäsenyyden konkreettiseen loppuunsaattamiseen liittyen.
Tuki jäsenyydelle on jo varmistettu jokaisen NATO-maan johdossa, siitä ei tarvitse täälläkään spekuloida onko sitä vai ei. Ellei olisi lobbailtu jo, ei valtiojohtomme tai vaikkapa NATO:n pääsihteeri käyttäisi niitä sanavalintoja, joita käyttää.
Nyt odotetaan oikeaa hetkeä. Jäsenyyden hakeminen uutisoidaan sitten kun se on jo faktuaalisesti tehty.
Juu, ja voi tulla kutsunakin Suomi-Ruotsi liittoutumiselle. Silloin ei tarvitse kuin sanoa tahdon. Putin saa tiedon tapahtuneesta jälkikäteen
Olet väärässä. Niinistöhän sanoi, että kutsumistakaan EI pystytä salaamaan Venäjältä.
Miten niin ei pystytä. Lampaat uskoo aina, ettei pystytä. Kyllä pystytään kun asioista sovitaan ihmisten kesken. Natossakin on vaan ihmisiä. Niinistö on hyvä ja neuvottelee niin että pystyy. Mitäpä Ukrainan presidentti parhaillaan tekee. Muuttaa sääntöjä pyytäessään Ukrainan välitöntä liittymistä EU:hun. Aina voi ottaa asenteen ei pysty. Se ei kuulu kaikkien sanavarastoon, onneksi.
"Kyllä rauhan kannalta parempi ois tämän jälkeen purkaa koko Nato ja eurooppalaiset hankkis omat armeijansa, eikä kulkis jenkkien talutusnuorassa."
Ukraina on hieno esimerkki tästä!
Ehkä ei tule tätä parempaa aikaa liittyä, mutta tälläkin hetkellä aika liittymiselle on huono
Tietää, että venäjä tulee pian Suomeen. Mutta Suomi ei silti laita rajoja kiinni vaan venäläiset tuodaan oikein allegro junalla suomeen.
Oliko poliisitalojen uhkaus myös venäläisten järjestämä? Venäjän kansalainen jäi kk sitten ruotsissa kiinni, kun lennätti dronea kuvaamassa ruotsin ydinvoimaloita.
Nyt pitäisi laittaa venäjän kansalaiset venäjälle. Kaksoiskansalaiset luopukoot toisesta kansalaisuudesta.
Nyt on kyseessä suomalaisten turvallisuus. Venäläisillä ei ole vaaraa omassa kotimaassaan.
Toivottavasti nato kutsuu suomen ja ruotsin jäsenikseen.
Kyllä, se selkeä viesti on mahdollisimman pikainen NATO-jäsenyys ja nimenomaan niin, että jäsenyysprosessista ei huudella julkisuudessa ennenkuin se on tapahtunut tosiasia.
NATO-maahan Venäjä ei uskalla hyökätä.