Emme kohtaa mieheni kanssa henkisellä tasolla..

Vierailija kirjoitti:

ei voi ymmärtää teitä ihmisiä !! . miksi laitatte energiaa ja painosanalla Aikaanne ihmissuhteisiin josta ette saa oikein mitään takaisin. saatte 10% takaisin kun itse painatte 90%. oletan että siinä sivussa ei taas vastaavasti laiteta energiaa ja aikaa sellaiseen ihmisuhteeseen , josta oikeesti saisitte saman verran takaisin kuin mitä itse annat!!!!!

Ongelma on monesti päinväastainen. Eli ei ymmärretä että välillä toinen kantaa 90% suhteesta, ja välillä toinen. Koko ajan ei voida olla 100% molemmat samassa vaiheessa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kai siinä oli joku helppous.

Miehessä ja suhteessa, oli kiva olla yhdessä ja viettää aikaa. En ehkä hullaantunut hänestä jos niin voi sanoa.

Asiat ovat vain menneet omalla painollaan, jos joku pieni riita on ollut siitä on keskusteltu.

Tämä on siis turvallinen ja draamaton suhde josta ei ole syytä erota kun kaikki on ihan hyvin.

Aina aika ajoin tämä tylsyys käy mielessä tai ero, mutta sitten aina päätän että ei parisuhteen tarkoitus ole tarkota kaikkea elämän osa- alueen asioita. Tällä tarkoitan sitä että olen itse vastuussa tarpeistani ja niiden tyydyttämisestä : vietän aikaa ystävien kanssa keskustellen, ja olen sosiaalisesti paljon aktiivisempi kuin hän.

Ehkä tämä koronatilanne on myös osaltaan vaikuttanut tähän meidän suhteeseen että kaikki tekeminen on minimissä ja yhdessäolo korostuu.

Sen vielä totean ettei meillä ole oikein sellaista yhteistä onnistumisen / tekemisen kohdetta: kuten vaikka remontti, matkailu, ulkoilu, kulttuuri jne.

Mulla on hirmuisesti haluja mennä eteenpäin elämässä kaikilla osa-alueilla eli opiskelen työn ohella, olisin innokas remontoimaan kotia ja mökkiä, käymään teatterissa jne, hän ei

Tulihan se sieltä, mies ei siis käytä tarpeeksi rahaa sinuun ja unelmiisi. Kaikilla naisilla on tuo, ei riitä että on turvallinen mies vierellä vaan pitää koko ajan saada jotain uutta rahalla ostettavaa asiaa. Omat suhteeni kaatuvat tuohon, olen joutunut pettymään siihen miten materialistinen parisuhde naisen kanssa loppujen lopuksi on. Minun paikkani hoitaa yhtä hyvin naapurin Pena, jolla on lompakko höllemmässä.

No avaa nyt ihmeessä enemmän tuota, että mitä se yhdessä tekeminen on johon ei rahaa saa kulua ollenkaan? Yhdessä kokkailu ei varmaan käy, uusien reseptien kokeilu, koska ruokatarvikkeet maksaa. Luonnossa liikkuminen ei myöskään onnistune, kun pitäisi olla hyvät kengät, jotka maksavat rahaa, ja jos siellä luonnossa kenties vielä paistaa makkaraa, joutuu sen makkaran ostamaan. Puhumattakaan siitä jos retkeilisi yön yli. Telttahan on jo ihan kamala investointi, ja makuupussit! 

Me kun tuossa remppasimme, meni alta satanen tapetteihin, pakkeliin ja liisteriin, mutta tämähän ei sinulle käy, koska rahaahan sekin on. Tai ehkä sinulla ei ole yhtään rahaa, eikä tuloja, tai kamalat pikavippivelat, joka pakottaa makaamaan sohvalle tv;n ääreen?

No avaan- olemme matkailleet ennen koronaa yhdessä ja jonkin verran toki rempanneetkin. Matkailu on useimmiten minun ehdottamaa, valitsen kohteita ja esittelen hotellit / reitit/ teen varaukset. Toinen tulee mukaan mutta on sellainen hieman perästä vedettävä. Tiedättekö?

Olisi kiva innostua yhdessä vaikka mahkareitin suunnittelusta mutta ei hän osaa.

Olemme tapetoineet ja sekin sujuu mutta näen että se on miehelle tehtäessä vastenmielistä. Siis kaikki: tapetin valinta, laittaminen jne.

Me olemme myös eri tempoisia: hän saattaa suunnitella oven kahvan uusimisia neljä viikkoa kun minä olen jo kaupassa tekemässä ratkaisuja. Tykkään että asiat tehdään loppuun ja kun ne on tehty, suunnitellaan seuraavaa.

Esimerkkinä sohvan ostaminen: sohva on rikki, kaupassa on käyty ja minä pulputan ja pohdin ja kerron mielipiteeni ja mies epäilee / keksii jotain negatiivista jokaisesta. Mitään päätöstä ei tule. Saattaa korkeintaan sanoa että ” sitä vaaleaa kulmasohvaa meille ei tule”, mutta ei koskaan itse ehdota että lähdetäänkö katselemaan toisesta paikasta jne.

Mun on vaikea ymmärtää tällaista.

Puoliksi toki ostamme näitä asioita sitten. Suoraan sanottuna en tiedä miten hän suhtautuisi jos vaan ostaisin sen sohvan ja ilmoittaisin että se saapuu. Voisi ehkä olla tyytyväinenkin.

Taidetta olemme käyneet katsomassa, mutta siitä ei Synny keskustelua ja mies kulkee perässä. Ts sanoen se ei ole juuri minullekaan mukavaa kun näkee että toisella ei ole hauskaa ja on siellä vain mun takia.

Minä taas rakastan tällaisia asioita ja olen tehnyt niitä yksin mutta se tuntuu ajoittain yksinäiseltä.

Huomaan että tämä vaikuttaa meihin siten että olen tyytymätön ja saatan sanoa rumastikin tai piilovittuilen asioista ja oikeasti en ole yhtään sellainen ihminen.

En ole mikään rikas, ihan tavallinen työssäkäyvä ihminen, ei velkaa , vähän säästöjä, opiskelen ja välillä viihdyn ihan sohvallakin.

Vierailija kirjoitti:

Mitä te ylipäätään teette sitten yhdessä ? Ette mitään ? Mies möllöttää omissa puuhissaan vapaa-aikansa ja sinä märiset vauva-palstalla ? Olet ihan itse miehesi valinnut. Lopeta valitus ja jatka sitä niin helppoa elämääsi. Suhteessa ei ole pakko olla kenenkään. Jos olet parisuhteessa henkisesti yksin, niin mikä niin olennainen muuttuisi, jos olisit oikeasti yksin ? Ei mikään. Paitsi siinä tapauksessa, että se koti ja mökki onkin miehen omaisuutta.

Eikö tälläkään palstalla saa keskustella asioista? Eikö parisuhteesta saa keskustella? Pitääkö kumppania aina vain ylistää ja kehua, vaikka täällä kirjoitetaan nimettömänä?

Missä saa kertoa itseä askarruttavista asioista Suomessa?

Ilmeisesti vain terapeutin vastaanotolla.

Tämä kommentti siis sivusta, koska minusta ap:n aihe on kiinnostava ja siitä voisi keskustella enemmänkin. En ole ainakaan itse vielä eläessäni tavannut yhtään täydellistä ihmistä. En täydellisiä vanhempia, en täydellistä opettajaa enkä täydellistä lasta.

Varmaan tuotakaan ei olisi saanut kirjoittaa.

Kiitos - juuri näin. Kaipaan keskustelua tästäkin. Ratkaisuja osaan sitten tehdä itsekin.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kai siinä oli joku helppous.

Miehessä ja suhteessa, oli kiva olla yhdessä ja viettää aikaa. En ehkä hullaantunut hänestä jos niin voi sanoa.

Asiat ovat vain menneet omalla painollaan, jos joku pieni riita on ollut siitä on keskusteltu.

Tämä on siis turvallinen ja draamaton suhde josta ei ole syytä erota kun kaikki on ihan hyvin.

Aina aika ajoin tämä tylsyys käy mielessä tai ero, mutta sitten aina päätän että ei parisuhteen tarkoitus ole tarkota kaikkea elämän osa- alueen asioita. Tällä tarkoitan sitä että olen itse vastuussa tarpeistani ja niiden tyydyttämisestä : vietän aikaa ystävien kanssa keskustellen, ja olen sosiaalisesti paljon aktiivisempi kuin hän.

Ehkä tämä koronatilanne on myös osaltaan vaikuttanut tähän meidän suhteeseen että kaikki tekeminen on minimissä ja yhdessäolo korostuu.

Sen vielä totean ettei meillä ole oikein sellaista yhteistä onnistumisen / tekemisen kohdetta: kuten vaikka remontti, matkailu, ulkoilu, kulttuuri jne.

Mulla on hirmuisesti haluja mennä eteenpäin elämässä kaikilla osa-alueilla eli opiskelen työn ohella, olisin innokas remontoimaan kotia ja mökkiä, käymään teatterissa jne, hän ei

Tulihan se sieltä, mies ei siis käytä tarpeeksi rahaa sinuun ja unelmiisi. Kaikilla naisilla on tuo, ei riitä että on turvallinen mies vierellä vaan pitää koko ajan saada jotain uutta rahalla ostettavaa asiaa. Omat suhteeni kaatuvat tuohon, olen joutunut pettymään siihen miten materialistinen parisuhde naisen kanssa loppujen lopuksi on. Minun paikkani hoitaa yhtä hyvin naapurin Pena, jolla on lompakko höllemmässä.

No avaa nyt ihmeessä enemmän tuota, että mitä se yhdessä tekeminen on johon ei rahaa saa kulua ollenkaan? Yhdessä kokkailu ei varmaan käy, uusien reseptien kokeilu, koska ruokatarvikkeet maksaa. Luonnossa liikkuminen ei myöskään onnistune, kun pitäisi olla hyvät kengät, jotka maksavat rahaa, ja jos siellä luonnossa kenties vielä paistaa makkaraa, joutuu sen makkaran ostamaan. Puhumattakaan siitä jos retkeilisi yön yli. Telttahan on jo ihan kamala investointi, ja makuupussit! 

Me kun tuossa remppasimme, meni alta satanen tapetteihin, pakkeliin ja liisteriin, mutta tämähän ei sinulle käy, koska rahaahan sekin on. Tai ehkä sinulla ei ole yhtään rahaa, eikä tuloja, tai kamalat pikavippivelat, joka pakottaa makaamaan sohvalle tv;n ääreen?

No avaan- olemme matkailleet ennen koronaa yhdessä ja jonkin verran toki rempanneetkin. Matkailu on useimmiten minun ehdottamaa, valitsen kohteita ja esittelen hotellit / reitit/ teen varaukset. Toinen tulee mukaan mutta on sellainen hieman perästä vedettävä. Tiedättekö?

Olisi kiva innostua yhdessä vaikka mahkareitin suunnittelusta mutta ei hän osaa.

Olemme tapetoineet ja sekin sujuu mutta näen että se on miehelle tehtäessä vastenmielistä. Siis kaikki: tapetin valinta, laittaminen jne.

Me olemme myös eri tempoisia: hän saattaa suunnitella oven kahvan uusimisia neljä viikkoa kun minä olen jo kaupassa tekemässä ratkaisuja. Tykkään että asiat tehdään loppuun ja kun ne on tehty, suunnitellaan seuraavaa.

Esimerkkinä sohvan ostaminen: sohva on rikki, kaupassa on käyty ja minä pulputan ja pohdin ja kerron mielipiteeni ja mies epäilee / keksii jotain negatiivista jokaisesta. Mitään päätöstä ei tule. Saattaa korkeintaan sanoa että ” sitä vaaleaa kulmasohvaa meille ei tule”, mutta ei koskaan itse ehdota että lähdetäänkö katselemaan toisesta paikasta jne.

Mun on vaikea ymmärtää tällaista.

Puoliksi toki ostamme näitä asioita sitten. Suoraan sanottuna en tiedä miten hän suhtautuisi jos vaan ostaisin sen sohvan ja ilmoittaisin että se saapuu. Voisi ehkä olla tyytyväinenkin.

Taidetta olemme käyneet katsomassa, mutta siitä ei Synny keskustelua ja mies kulkee perässä. Ts sanoen se ei ole juuri minullekaan mukavaa kun näkee että toisella ei ole hauskaa ja on siellä vain mun takia.

Minä taas rakastan tällaisia asioita ja olen tehnyt niitä yksin mutta se tuntuu ajoittain yksinäiseltä.

Huomaan että tämä vaikuttaa meihin siten että olen tyytymätön ja saatan sanoa rumastikin tai piilovittuilen asioista ja oikeasti en ole yhtään sellainen ihminen.

En ole mikään rikas, ihan tavallinen työssäkäyvä ihminen, ei velkaa , vähän säästöjä, opiskelen ja välillä viihdyn ihan sohvallakin.

Olette ja elätte eri värähtelytasoilla. Asian voisi vain hyväksyä, ja rakastaa toista sellaisena kuin hän on. Rakastuvathan naiset autisteihinkin. Eri jutt sitten, jos toista alkaa hänen erilaisuutensa takia halveksimaan, s.o. ei kunnioita enää. Silloin ei voi rakastaakaan.

Ap ei itse ole kovinkaan vahva persoona; muuten hän ei odottaisi miehen innostuvan samoista asioista. Ap tuntuu tarvitsevan sidekickin kaikkeen tekemiseensä.

Kun minulla on ollut hyvin erilainen persoona kaverina, olen suosiolla lähtenyt esim. reissuun yksinäni (paremman kaverin puutteessa). Tykkään esim ratsastaa ja käyn leireilläkin. En ole koskaan ajatellut, että miehen pitäisi harrastaa samaa. Hän voi harrastaa mistä itse tykkää. Yhdessäolo, paino sanalla oleilu, on se suhteen pointti.

Tietysti, jos toisesta ei aidosti tykkää, ei pelkkä yhdessäolo anna mitään,vaan on pelkästään tylsää. Jos toista rakastaa, ei tarvi tehdä mitään, vaan pelkkä toisen läheisyys on se juttu. Saa halia tai mennä kainaloon ja suukotella, pörröttää hiuksia yms.

Ei aina voi olla täydellistä yhteyttä.

Asia selvä! Miksiet eroa? Kuka pakotaa olemaan aviolitossa tai avolitossa jos noilla fiiliksellä elää ja puhu miehestä? Avioeron voi hakea yksi,ilma syytä.Vai pelkätkö yksin elää ja sitä joudut taivas alle?

Meillä on tää sama. Olen aiemmin ihastunut höpöttäjä tyyppeihin, joiden kanssa on filosofoitu ja pidetty hauskaa. Nykyinen puolisoni on hiljainen käytännön mies. Ihana turvallinen mies, joka pitää huolta meistä ja kodista. Siihen hänessä rakastuinkin.

Kyllä myönnän, välillä kaipaan sitä henkistä yhteyttä jota on niiden muiden miesystävien kanssa ollut. Ei voi kuitenkaan saada kaikkea, enkä haaveile takaisin niihin suhteisiin. Paljon puhetta, mutta vähän tekoja. Toisin kuin tässä.

Erinäisten kriisien kautta olen oppinut ymmärtämään miestäni ja hän minua. Välillä on ollut vaikea löytää sitä halua mieheen, erityisesti jos hän on ollut tavallistakin jurottavampi. Tajusin kuitenkin, että jos heittäydyn kevyeen hauskanpitoon vaikkei itseäni välttämättä huvittaisi, on hän sen jälkeen myös läheisempi henkisesti kanssani.

Keskustelutahot ja kulttuuriystävät etsin sitten toisaalta.

Tämäpä juuri kuten numero 49 kirjoitti.

Minun pitäisi löytää juuri keveämpi ja hauskempi versio itsestäni ja heittäytyä.

Rakastan häntä ja arvostankin paljon ja on sanojensa mittainen. Minulla on samanlaista kokemusta miehistä jotka osaa keskustella ja lörpötellä mutta teot on sitten eri luokkaa. Puhutaan paskaa, ostellaan koruja ja tarjotaan hotellilomia mutta valheita sitten taustalla.

Tässä on mies joka on turvallinen- jos minulla on hätä, hän auttaa ja tiedän että hän useimmiten tekee parhaansa. En haluaisi ollenkaan loukata häntä vaan olla itsekin parempi ja tyytyväisempi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kai siinä oli joku helppous.

Miehessä ja suhteessa, oli kiva olla yhdessä ja viettää aikaa. En ehkä hullaantunut hänestä jos niin voi sanoa.

Asiat ovat vain menneet omalla painollaan, jos joku pieni riita on ollut siitä on keskusteltu.

Tämä on siis turvallinen ja draamaton suhde josta ei ole syytä erota kun kaikki on ihan hyvin.

Aina aika ajoin tämä tylsyys käy mielessä tai ero, mutta sitten aina päätän että ei parisuhteen tarkoitus ole tarkota kaikkea elämän osa- alueen asioita. Tällä tarkoitan sitä että olen itse vastuussa tarpeistani ja niiden tyydyttämisestä : vietän aikaa ystävien kanssa keskustellen, ja olen sosiaalisesti paljon aktiivisempi kuin hän.

Ehkä tämä koronatilanne on myös osaltaan vaikuttanut tähän meidän suhteeseen että kaikki tekeminen on minimissä ja yhdessäolo korostuu.

Sen vielä totean ettei meillä ole oikein sellaista yhteistä onnistumisen / tekemisen kohdetta: kuten vaikka remontti, matkailu, ulkoilu, kulttuuri jne.

Mulla on hirmuisesti haluja mennä eteenpäin elämässä kaikilla osa-alueilla eli opiskelen työn ohella, olisin innokas remontoimaan kotia ja mökkiä, käymään teatterissa jne, hän ei

Tulihan se sieltä, mies ei siis käytä tarpeeksi rahaa sinuun ja unelmiisi. Kaikilla naisilla on tuo, ei riitä että on turvallinen mies vierellä vaan pitää koko ajan saada jotain uutta rahalla ostettavaa asiaa. Omat suhteeni kaatuvat tuohon, olen joutunut pettymään siihen miten materialistinen parisuhde naisen kanssa loppujen lopuksi on. Minun paikkani hoitaa yhtä hyvin naapurin Pena, jolla on lompakko höllemmässä.

No avaa nyt ihmeessä enemmän tuota, että mitä se yhdessä tekeminen on johon ei rahaa saa kulua ollenkaan? Yhdessä kokkailu ei varmaan käy, uusien reseptien kokeilu, koska ruokatarvikkeet maksaa. Luonnossa liikkuminen ei myöskään onnistune, kun pitäisi olla hyvät kengät, jotka maksavat rahaa, ja jos siellä luonnossa kenties vielä paistaa makkaraa, joutuu sen makkaran ostamaan. Puhumattakaan siitä jos retkeilisi yön yli. Telttahan on jo ihan kamala investointi, ja makuupussit! 

Me kun tuossa remppasimme, meni alta satanen tapetteihin, pakkeliin ja liisteriin, mutta tämähän ei sinulle käy, koska rahaahan sekin on. Tai ehkä sinulla ei ole yhtään rahaa, eikä tuloja, tai kamalat pikavippivelat, joka pakottaa makaamaan sohvalle tv;n ääreen?

No avaan- olemme matkailleet ennen koronaa yhdessä ja jonkin verran toki rempanneetkin. Matkailu on useimmiten minun ehdottamaa, valitsen kohteita ja esittelen hotellit / reitit/ teen varaukset. Toinen tulee mukaan mutta on sellainen hieman perästä vedettävä. Tiedättekö?

Olisi kiva innostua yhdessä vaikka mahkareitin suunnittelusta mutta ei hän osaa.

Olemme tapetoineet ja sekin sujuu mutta näen että se on miehelle tehtäessä vastenmielistä. Siis kaikki: tapetin valinta, laittaminen jne.

Me olemme myös eri tempoisia: hän saattaa suunnitella oven kahvan uusimisia neljä viikkoa kun minä olen jo kaupassa tekemässä ratkaisuja. Tykkään että asiat tehdään loppuun ja kun ne on tehty, suunnitellaan seuraavaa.

Esimerkkinä sohvan ostaminen: sohva on rikki, kaupassa on käyty ja minä pulputan ja pohdin ja kerron mielipiteeni ja mies epäilee / keksii jotain negatiivista jokaisesta. Mitään päätöstä ei tule. Saattaa korkeintaan sanoa että ” sitä vaaleaa kulmasohvaa meille ei tule”, mutta ei koskaan itse ehdota että lähdetäänkö katselemaan toisesta paikasta jne.

Mun on vaikea ymmärtää tällaista.

Puoliksi toki ostamme näitä asioita sitten. Suoraan sanottuna en tiedä miten hän suhtautuisi jos vaan ostaisin sen sohvan ja ilmoittaisin että se saapuu. Voisi ehkä olla tyytyväinenkin.

Taidetta olemme käyneet katsomassa, mutta siitä ei Synny keskustelua ja mies kulkee perässä. Ts sanoen se ei ole juuri minullekaan mukavaa kun näkee että toisella ei ole hauskaa ja on siellä vain mun takia.

Minä taas rakastan tällaisia asioita ja olen tehnyt niitä yksin mutta se tuntuu ajoittain yksinäiseltä.

Huomaan että tämä vaikuttaa meihin siten että olen tyytymätön ja saatan sanoa rumastikin tai piilovittuilen asioista ja oikeasti en ole yhtään sellainen ihminen.

En ole mikään rikas, ihan tavallinen työssäkäyvä ihminen, ei velkaa , vähän säästöjä, opiskelen ja välillä viihdyn ihan sohvallakin.

Et tainnut oikein ymmärtää mitä kirjoitin? JA mitä lainasit? Luehan uudestaan viestini, en vastannut sinulle, enkä lainannut sinun viestiäsi, vaan toista viestiä, luehan uudestaan.

Aivan totta. Ymmärsin väärin. Mutta tulipa nyt avattua sitten😃

Klassinen suomalainen mies ja klassinen naisen oma tarve. Hämmästyttävää.

Vierailija kirjoitti:

Tämäpä juuri kuten numero 49 kirjoitti.

Minun pitäisi löytää juuri keveämpi ja hauskempi versio itsestäni ja heittäytyä.

Rakastan häntä ja arvostankin paljon ja on sanojensa mittainen. Minulla on samanlaista kokemusta miehistä jotka osaa keskustella ja lörpötellä mutta teot on sitten eri luokkaa. Puhutaan paskaa, ostellaan koruja ja tarjotaan hotellilomia mutta valheita sitten taustalla.

Tässä on mies joka on turvallinen- jos minulla on hätä, hän auttaa ja tiedän että hän useimmiten tekee parhaansa. En haluaisi ollenkaan loukata häntä vaan olla itsekin parempi ja tyytyväisempi.

Niin, en tiedä. Paljon on suhteessa mielestäni kiinni ihan vain omasta päätöksestä. Valitset valita kumppanisi yhä uudelleen. Tämä on tasaista rakkautta, ei sellaista dramaattista ylä- ja alamäkeä, jota itse erehdyin joskus luulemaan rakkaudeksi. Omasta lapsuudesta ja tietty elokuvamaailman illuusioista johtuen olen pitänyt sitä kiihkeää "rakkautta" mallina, mutta ei se sitä oikeastaan ole.

Tällaista pohdin tänään.

Näin minäkin sen ajattelen kun olen seurannut omaa elämääni sekä ystävien elämää.

Jos on kova vetovoima, ei silti välttämättä arki toimi ollenkaan.

Tai kun ystäväni ovat heti menneet kiihkolla yhteen, mahdollisesti tehty heti perhe tai laitettu uusperhe saman katon alle, on tulos ollut varsin raju ero muutaman vuoden päästä.

Uskon siis tällaiseen tavalliseen rakkauteen, jossa ollaan toisen tukena ja kanssa. Ja kaikkea ei tietenkään voi saada.

Up

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kai siinä oli joku helppous.

Miehessä ja suhteessa, oli kiva olla yhdessä ja viettää aikaa. En ehkä hullaantunut hänestä jos niin voi sanoa.

Asiat ovat vain menneet omalla painollaan, jos joku pieni riita on ollut siitä on keskusteltu.

Tämä on siis turvallinen ja draamaton suhde josta ei ole syytä erota kun kaikki on ihan hyvin.

Aina aika ajoin tämä tylsyys käy mielessä tai ero, mutta sitten aina päätän että ei parisuhteen tarkoitus ole tarkota kaikkea elämän osa- alueen asioita. Tällä tarkoitan sitä että olen itse vastuussa tarpeistani ja niiden tyydyttämisestä : vietän aikaa ystävien kanssa keskustellen, ja olen sosiaalisesti paljon aktiivisempi kuin hän.

Ehkä tämä koronatilanne on myös osaltaan vaikuttanut tähän meidän suhteeseen että kaikki tekeminen on minimissä ja yhdessäolo korostuu.

Sen vielä totean ettei meillä ole oikein sellaista yhteistä onnistumisen / tekemisen kohdetta: kuten vaikka remontti, matkailu, ulkoilu, kulttuuri jne.

Mulla on hirmuisesti haluja mennä eteenpäin elämässä kaikilla osa-alueilla eli opiskelen työn ohella, olisin innokas remontoimaan kotia ja mökkiä, käymään teatterissa jne, hän ei

Tyytymällä ok-suhteeseen samalla estät itseltäsi mahdollisuudeen upeaan suhteeseen, jossa olisi myös sen henkinen yhteys ja yhteiset kiinnostuksen kohteet ja tavoitteet. Yleensä ihmiset ovat juuri sen takia onnettomia elämäänsä kun tyytyvät siihen tuttuun ja turvalliseen, eivätkä oikeasti uskalla lähteä tavoittelemaan sitä mitä oikeasti haluavat.

Sitä mahdollisuutta siihen upeaan suhteeseen ei välttämättä tule enää tässä elämässä. Hukkaako ihan ok suhteen hyvän miehen kanssa tavoitellakseen jotain, jota ei ehkä koskaan saa ja päätyy jäämään yksin? Elämäni rakkaus petti minua, en pystynyt any anteeksi ja suhde päättyi. Kymmenen vuoden aikana olen tapaillut, muutama noin vuoden suhde takana, mutta sopivaa kumppania ei ole löytynyt. Olen myös täysin uupunut koko parisuhdemarkkinaan, en jaksa enää etsiä. Olen viimeisen kahden vuoden aikana hyväksynyt sen, että en tule perustamaan perhettä ja jään ehkä yksin. Tämä on myös se mahdollinen lopputulos kun eroaa kumppanistaan. Uutta ei löydy, hyvät ovat varattuja.

Ei meilläkään keskustelut kohtaa, mutta arvomaaimat kyllä. Se on se tärkein. Itse ole siis mies ja kaipaisin syvällisempiä keskusteluita ja pohdintoja ja vaimo taas arkisempaa jutustelua. En valita, olemme silti hyvä tiimi. Ihan turha alkaa haikailla jotain fantasiaa.

Meillä taas ukko höpöttää ihan jatkuvasti! Ajatteleekin ääneen! Se vasta rasittavaa!! Ei hetken hiljaisuutta. 😫 Kaverina yhteen mentiin eli löysin perustein. Koko elämä silti yhdessä 🙄

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap ja toinen ketjuun kirjoittanut: MIKSI te menette yhteen miehen kanssa, joihin teillä ei ole eikä ole koskaan ollut henkistä yhteyttä?

Sehän on se tärkein, jota ilman ei ole mitään. 

Itse en tuollaisessa suhteessa kestäisi hetkeäkään.

Itse olen huomannut sen yhteyden puuttumattomuuden vasta, kun on ollut liian myöhäistä.

Siinä sitä sitten ollaan lapsiperheen äitinä.

En ole ap, enkä se toinen

Miten voi päästä niin pitkälle, että lapsiakin syntyy ennen kuin huomaa ettei olekaan kunnollista yhteyttä toiseen? Alapääkö se vie niin mukanaan kun mies on komea/varakas?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kai siinä oli joku helppous.

Miehessä ja suhteessa, oli kiva olla yhdessä ja viettää aikaa. En ehkä hullaantunut hänestä jos niin voi sanoa.

Asiat ovat vain menneet omalla painollaan, jos joku pieni riita on ollut siitä on keskusteltu.

Tämä on siis turvallinen ja draamaton suhde josta ei ole syytä erota kun kaikki on ihan hyvin.

Aina aika ajoin tämä tylsyys käy mielessä tai ero, mutta sitten aina päätän että ei parisuhteen tarkoitus ole tarkota kaikkea elämän osa- alueen asioita. Tällä tarkoitan sitä että olen itse vastuussa tarpeistani ja niiden tyydyttämisestä : vietän aikaa ystävien kanssa keskustellen, ja olen sosiaalisesti paljon aktiivisempi kuin hän.

Ehkä tämä koronatilanne on myös osaltaan vaikuttanut tähän meidän suhteeseen että kaikki tekeminen on minimissä ja yhdessäolo korostuu.

Sen vielä totean ettei meillä ole oikein sellaista yhteistä onnistumisen / tekemisen kohdetta: kuten vaikka remontti, matkailu, ulkoilu, kulttuuri jne.

Mulla on hirmuisesti haluja mennä eteenpäin elämässä kaikilla osa-alueilla eli opiskelen työn ohella, olisin innokas remontoimaan kotia ja mökkiä, käymään teatterissa jne, hän ei

Tulihan se sieltä, mies ei siis käytä tarpeeksi rahaa sinuun ja unelmiisi. Kaikilla naisilla on tuo, ei riitä että on turvallinen mies vierellä vaan pitää koko ajan saada jotain uutta rahalla ostettavaa asiaa. Omat suhteeni kaatuvat tuohon, olen joutunut pettymään siihen miten materialistinen parisuhde naisen kanssa loppujen lopuksi on. Minun paikkani hoitaa yhtä hyvin naapurin Pena, jolla on lompakko höllemmässä.

No avaa nyt ihmeessä enemmän tuota, että mitä se yhdessä tekeminen on johon ei rahaa saa kulua ollenkaan? Yhdessä kokkailu ei varmaan käy, uusien reseptien kokeilu, koska ruokatarvikkeet maksaa. Luonnossa liikkuminen ei myöskään onnistune, kun pitäisi olla hyvät kengät, jotka maksavat rahaa, ja jos siellä luonnossa kenties vielä paistaa makkaraa, joutuu sen makkaran ostamaan. Puhumattakaan siitä jos retkeilisi yön yli. Telttahan on jo ihan kamala investointi, ja makuupussit! 

Me kun tuossa remppasimme, meni alta satanen tapetteihin, pakkeliin ja liisteriin, mutta tämähän ei sinulle käy, koska rahaahan sekin on. Tai ehkä sinulla ei ole yhtään rahaa, eikä tuloja, tai kamalat pikavippivelat, joka pakottaa makaamaan sohvalle tv;n ääreen?

En tarkoita etteikö rahaa saisi mennä, mutta jos koko ajan on oltava jotain matkaa tai remonttia tai uutta sitä ja tätä kiikarissa niin ei voi väistyä ajatukselta, että sekö tätä hommaa pyörittää. Onko sellaista suhdetta olemassakaan, että voisi joskus ihan vain olla ja nauttia siitä kun se toinen ihminen on siinä, juuri sellaisena persoonana kuin on? Onko minulla persoonana mitään arvoa, vai olenko pelkkä asioiden mahdollistaja?