Emme kohtaa mieheni kanssa henkisellä tasolla..

Vierailija kirjoitti:

Kai siinä oli joku helppous.

Miehessä ja suhteessa, oli kiva olla yhdessä ja viettää aikaa. En ehkä hullaantunut hänestä jos niin voi sanoa.

Asiat ovat vain menneet omalla painollaan, jos joku pieni riita on ollut siitä on keskusteltu.

Tämä on siis turvallinen ja draamaton suhde josta ei ole syytä erota kun kaikki on ihan hyvin.

Aina aika ajoin tämä tylsyys käy mielessä tai ero, mutta sitten aina päätän että ei parisuhteen tarkoitus ole tarkota kaikkea elämän osa- alueen asioita. Tällä tarkoitan sitä että olen itse vastuussa tarpeistani ja niiden tyydyttämisestä : vietän aikaa ystävien kanssa keskustellen, ja olen sosiaalisesti paljon aktiivisempi kuin hän.

Ehkä tämä koronatilanne on myös osaltaan vaikuttanut tähän meidän suhteeseen että kaikki tekeminen on minimissä ja yhdessäolo korostuu.

Sen vielä totean ettei meillä ole oikein sellaista yhteistä onnistumisen / tekemisen kohdetta: kuten vaikka remontti, matkailu, ulkoilu, kulttuuri jne.

Mulla on hirmuisesti haluja mennä eteenpäin elämässä kaikilla osa-alueilla eli opiskelen työn ohella, olisin innokas remontoimaan kotia ja mökkiä, käymään teatterissa jne, hän ei

Sama! Miestä kiinnostaa vai oma työ, sohvalla makaaminen ja joka saa ta nan ikinen urheiluohjelma ja kisa! Äijä itse sellainen kaljamaha, ei liiku juurikaan, mutta mainostaa itseään urheilullisena esim. töissä.

Ihan turha yrittää keskustella mistään, ei hönellä ole mitään sanottavaa. Paitsi jos on jäänyt kiinni valehtelusta, on heti ”mulla on oma mielipide siitä” tai ” se on vaan mun näkemys” kun yrittää selitellä miks ei muka valehdellut.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap ja toinen ketjuun kirjoittanut: MIKSI te menette yhteen miehen kanssa, joihin teillä ei ole eikä ole koskaan ollut henkistä yhteyttä?

Sehän on se tärkein, jota ilman ei ole mitään. 

Itse en tuollaisessa suhteessa kestäisi hetkeäkään.

Itse olen huomannut sen yhteyden puuttumattomuuden vasta, kun on ollut liian myöhäistä.

Siinä sitä sitten ollaan lapsiperheen äitinä.

En ole ap, enkä se toinen

Miten voi päästä niin pitkälle, että lapsiakin syntyy ennen kuin huomaa ettei olekaan kunnollista yhteyttä toiseen? Alapääkö se vie niin mukanaan kun mies on komea/varakas?

Ei ole komea, varakas ym. Mies on muuttunut iän mukana alkoholin kanssa tyhjäksi, ei ilmekään liikahda, kun pitöi jostain keskustella. Jokin lobotomia aivoissa?

Kyllä se henkinen yhteys voi mainiosti vielä rakentua, jos kumpikin sitä haluaa kasvattaa ja vaalia.

Meillä mies ei oikein ymmärrä vapaaehtoisen osallistumisen arvoa, vaan ihmettelee miksi en enää hänen harrastuksissaan pörrää mukana tai juurikaan vieraile hänen sukulaistensa luona. Kas, kun itse ei osallistu minun vastaaviin. Emme oikeastaan tee yhdessä enää mitään, kun lopetin oman osallistumiseni hänen mielenkiinnon kohteisiin. Mutta en ole vielä luovuttanut, vaan jatkan sitkeästi eteenpäin toivoen, että jossain vaiheessa ymmärtää, että hänenkin puolelta pitää jotain yritystä olla, jos haluaa todella hyvässä suhteessa elää. Suhde on oikein hyvä ja hauska muuten, joten en uskalla riskeerata mahdollisuutta toisesta ihmisestä oppimiseen mahdolliseen kujanjuoksuun vielä huonompien vaihtoehtojen kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Kyllä se henkinen yhteys voi mainiosti vielä rakentua, jos kumpikin sitä haluaa kasvattaa ja vaalia.

Meillä mies ei oikein ymmärrä vapaaehtoisen osallistumisen arvoa, vaan ihmettelee miksi en enää hänen harrastuksissaan pörrää mukana tai juurikaan vieraile hänen sukulaistensa luona. Kas, kun itse ei osallistu minun vastaaviin. Emme oikeastaan tee yhdessä enää mitään, kun lopetin oman osallistumiseni hänen mielenkiinnon kohteisiin. Mutta en ole vielä luovuttanut, vaan jatkan sitkeästi eteenpäin toivoen, että jossain vaiheessa ymmärtää, että hänenkin puolelta pitää jotain yritystä olla, jos haluaa todella hyvässä suhteessa elää. Suhde on oikein hyvä ja hauska muuten, joten en uskalla riskeerata mahdollisuutta toisesta ihmisestä oppimiseen mahdolliseen kujanjuoksuun vielä huonompien vaihtoehtojen kanssa.

Miten onkin niin sama tilanne! Minun on pitänyt harrastaa miehen mukana samoja asioita: olen opetellut golfia, olen istunut jäkis- ja korispeleissä, on reissattu miehen ehdottamissa paikoissa jne. Olen myös vöhitellen ollut vastuussa hänen sukulaisiinsa yhteydenpitäjänä ja kylään kutsujana ym.

Nyt en enää ole. On hiljaista. Ei tapahdu mitään, ellen minä ota asioita puheeksi. Meillä ei käy ketään enää kylässä, eikä ne käydä kenelläkään. Mies ei reagoi mihinkään, kuin eläis jossain omissa sfääreissään… tyhjän puhumattoman miehen kanssa kuolee itsekin pystyyn.

Tuntuu pöyristyttävältä lukea tuota, onhan teillä tekemistä yhdessä.. enempää ruotimatta, mieti meitä sinkkuja joilla ei ole ketään, mitään...

Vierailija kirjoitti:

Kai siinä oli joku helppous.

Miehessä ja suhteessa, oli kiva olla yhdessä ja viettää aikaa. En ehkä hullaantunut hänestä jos niin voi sanoa.

Asiat ovat vain menneet omalla painollaan, jos joku pieni riita on ollut siitä on keskusteltu.

Tämä on siis turvallinen ja draamaton suhde josta ei ole syytä erota kun kaikki on ihan hyvin.

Aina aika ajoin tämä tylsyys käy mielessä tai ero, mutta sitten aina päätän että ei parisuhteen tarkoitus ole tarkota kaikkea elämän osa- alueen asioita. Tällä tarkoitan sitä että olen itse vastuussa tarpeistani ja niiden tyydyttämisestä : vietän aikaa ystävien kanssa keskustellen, ja olen sosiaalisesti paljon aktiivisempi kuin hän.

Ehkä tämä koronatilanne on myös osaltaan vaikuttanut tähän meidän suhteeseen että kaikki tekeminen on minimissä ja yhdessäolo korostuu.

Sen vielä totean ettei meillä ole oikein sellaista yhteistä onnistumisen / tekemisen kohdetta: kuten vaikka remontti, matkailu, ulkoilu, kulttuuri jne.

Mulla on hirmuisesti haluja mennä eteenpäin elämässä kaikilla osa-alueilla eli opiskelen työn ohella, olisin innokas remontoimaan kotia ja mökkiä, käymään teatterissa jne, hän ei

Jos on hirveästi haluja elää nuoruutta ja ”etsiä itseään”, niin anna mies jollekin joka osaa arvostaa häntä ja jatka itse omia menojasi.

Teidän pitää keskustella kunnolla. Mitä kumpikin toivoo ja haluaa. Ehkä löydätte jonkun uuden yhteisen intohimon. Tai ehkei ole kyse mielestäsi vaan sinusta itsestäsi. Sinä voit itse antaa itsellesi mitä haluat. Sanoit, että haluaisit remontoida. Ihan hyvin voit itsekseen tehdä sen ilman miestä. Oletko jumiutunut johonkin mielikuvaan siitä miten parisuhteen pitäisi toteutua? Sanoit että teillä on hauskaa mökillä. Tehkää lisää sitä.

Tai ehkä et vaan oikeasti rakasta miestäsi.

Olen varma, että ratkaisu löytyy sinusta itsestäsi.

En minä näe tuossa ongelmaa. Ihmiset ovat erilaisia. Kun kaksi liian samanlaista ihmistä menee yhteen, siitä seuraa usein egojen kolahdus. Nythän se on helppoa, kun teidän mielipiteet ei ajaudu törmäyskurssille.

Joku luulee, etten ymmärrä, mistä kirjoitan. Olen itse sosiaalinen ja melko puhelias, minulla on ajatuksia ja kiinnostusta keskustella. Olin 6 vuotta suhteessa, jossa mies oli samanlainen. Kyllä me viimeisinä vuosina saatiin aikaiseksi riita joka asiasta. Jos minä sanoin, että yhteiskunnan olisi järkevää panostaa huono-osaisuuden torjuntaan, niin mies intti vastaan, että päin vastoin jokainen on oman onnensa seppä ja hyysääminen on väärin. Tämä nyt vaan yksi esimerkki. Keskustelut ajautui lopulta samoihin aiheisiin, vaikka suhteen alussa juteltiin kaikesta.

Nykyinen mieheni ei paljon keskustele, koska häntä ei kiinnosta samat asiat kuin minua. Me emme myöskään ota isoja yhteisiä projekteja, kun ne jää kesken. Mieheni on hyvä suunnittelemaan kaikkea, mutta toteutus jää kesken. Minä taas olen jossain määrin päällepäsmäri joka asiassa. Kun takkaa valittiin, kumpikin halusi eri asioita. Keittiöremppaa tehtiin itse niin että kaapistot saatiin purettua, mutta sitten palkattiin suunnittelija ja rakentajat. Se olisi vielä 2 vuoden jälkeenkin kesken, jos itse olisi kaikki tehty.

Hullaantuminen on loppujen lopuksi aika harvinaista herkkua, ja joka tapauksessa menee ohi. Minullakin enempi pragmaattinen suhde, oikein hyvä tämäkin. 

Mutta keskustelun kehittämiseen voi saada apua, vaikka kirjallisuuden kautta, jos terapia tuntuu turhan järeältä. Kommunikaatio-ongelmat on parisuhteiden isoin kompastuskivi. Moni hullaantumisesta alkanutkin suhde päättyy näihin haasteisiin.

Eikö miehesi ole muuttunut ihmisenä samaa tahtia kuin sinä kun nyt vasta häiritsee vai kuvittelitko tähän asti että saat muutettua häntä ihmisenä?

"Nainen toivoo että mies muuttuisi mutta mies ei muutu ja mies toivoo että nainen ei muuttuisi mutta nainen muuttuu"

Ymmärrän sinua ap hyvin. Kuvasit oikeastaan aloituksessasi pitkälti minunkin suhdettani.

Rakastan miestäni syvästi, teemme asioita yhdessä, keskustelemme (niin arkisista kuin esimerkiksi tunteista tai kipeistäkin asioista), mutta sellaisia maagisia, elämääluotaavia, syvällisiä keskusteluja emme saa aikaiseksi. Se ei vain tule luonnostaan, kuten joidenkin ihmisten kanssa. Luulen, että mieheni ei tällaisia elämän tarkoituksia sun muita sitten itsekseenkään tapaa pohtia.

Tämän olen jo hyväksynyt, ja vaikka aika ajoin tällaista myös mieheni kanssa kaipaisin, en vaihtaisi toimivaa ja turvallista parisuhdettamme - saati yhteistä perhettämme mihinkään.

Kirjoitan lyhyesti. Itse olin 15 vuotta hyvän, varman ja teoillaan puhuvan miehen kanssa. Mutta meiltä puuttui se syvempi keskusteluyhteys, en voinut enää elää muuten hyvässä suhteessa, kun kaikki kipinä olo kadonnut, eikä ollut sitten sitä oikeaa juttuseuraakaan miehestä. Välillä kadun ratkaisuani, useimmiten en. Nykyinen mieheni on intohimoinen, keskustelutaitoinen mutta samalla puhuu paljon enemmän kuin tekee, ja on hyvin ailahtelevainen. En silti vaihtaisi takaisin, tämä antaa minulle niin paljon enemmän. Toki olemme olleet puolet vähemmän yhdessä, eli seitsemän vuotta.

Kokemusta on... kirjoitti:

Suosittelen aloittamaan vakavan parisuhteen vasta sitten kun kumpikin osapuoli on elänyt aikuiselämää, sanotaan 15-20v. Siten kumpikin on kerennyt kokeilemaan tarpeeksi jotta tietää mitä oikeasti haluaa. Nuorena sitoutuminen tyhmintä ikinä, molemmat vasta kasvamassa ja usein kasvetaan eri suuntiin. Toki poikkeuksiakin on,mutta ne vahvistaa säännön.

Tiedätkö, mistä elämänkokemus tulee? Voin kertoa, että ei ainakaan odottamalla.

Vierailija kirjoitti:

Ihmettelen miksi monet naiset valittavat kun ovat saaneet itse valita miehen. Täällä on yksi jalokivi vapaana, joka on ratkaisu kaikkiin haasteisiin

Tapailemani nainen kehui minun olevan syvällinen ja pitkäjänteinen. En kelvannut, kun nämä ominaisuudet eivät sijoittuneet naisen arvoasteikolla kovin korkealle.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap ja toinen ketjuun kirjoittanut: MIKSI te menette yhteen miehen kanssa, joihin teillä ei ole eikä ole koskaan ollut henkistä yhteyttä?

Sehän on se tärkein, jota ilman ei ole mitään. 

Itse en tuollaisessa suhteessa kestäisi hetkeäkään.

Itse olen huomannut sen yhteyden puuttumattomuuden vasta, kun on ollut liian myöhäistä.

Siinä sitä sitten ollaan lapsiperheen äitinä.

En ole ap, enkä se toinen

Miten voi päästä niin pitkälle, että lapsiakin syntyy ennen kuin huomaa ettei olekaan kunnollista yhteyttä toiseen? Alapääkö se vie niin mukanaan kun mies on komea/varakas?

Ei ole komea, varakas ym. Mies on muuttunut iän mukana alkoholin kanssa tyhjäksi, ei ilmekään liikahda, kun pitöi jostain keskustella. Jokin lobotomia aivoissa?

Tonnin seteli.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Muistuttaako se sua sun isästä sattumalta?

Ei muistuta isää, joka oli alkoholisti ja väkivaltainen.

Edellinen kumppani oli nimenomaan pleijeri ja renttu, jolla oli sivusuhde pitkän aikaa enkä tiennyt siitä. Siksi olenkin tässä ja nyt.

Ap

Eikö tuollainen suhde ole jo aika eksoottinen nykyisin tai ainakin vauvapalstalla.  Eteenpäinkin olet mennyt juoppoisästä rentun kautta luottosuhteeseen. 

Luulen, että aika moni nainen on lapsille isää etsiessään päätynyt ns kunnolliseen mieheen. Lisäksi itse pystyn kyllä puhumaan mieheni kanssa ihan kaikesta, mutta intohimoa suhteessa ei enää ole. Seksiä ei ole. Riitelemme myös aika paljon. Usein tuntuu myös, että olemme monista asioista eri mieltä. Olisin halunnut kaksi lasta - hänelle riitti yksi. Olen usein miettinyt eroa, mutta niin kuin moni täällä pelkään, että jään yksin. En koe, että elämä sinkkunakaan näillä parisuhdemarkkinoilla olisi ollut kovinkaan hohdokasta. Olen ihan kaunis, mutta painoa on varmasti enemmän kuin tindermiehien mielestä saisi olla. Eli kiitos ap tästä avauksesta!

Vai onko ongelma se, että me ladataan liikaa odotuksia puolisoa kohtaan? Onko meille muodostunut epärealistinen odotus parisuhteesta kun on ikämme katsottu romanttisia elokuvia ja luettu kirjoja, joissa happily ever after -loput? Omaa oloani on helpottanut se kun tajusin, ettei yksi ihminen voi vastata kaikkiin tarpeisiini ihmissuhteissa. Jonkinasteisen henkisen yhteyden, puolisoni kanssa, lisäksi haen henkistä yhteyttä ja yhteisiä kiinnostuksen kohteita kavereiltani. Tämän ymmärrettyäni suhteeni puolisoni on parantunut kun en ajattele vain hänen puutteitaan vaan niitä asioita joita hän tuo elämääni.

Tuttuja tunteita. Eikä siinä mitään, voisin elää tilanteen kanssa ja etsiä sen yhteyden muista ihmissuhteista, mutta mies on jotenkin läheisriippuvainen. Koko ajan pitäisi kyhjätä yhdessä, vaikka mitään sisältöä ei ole. En ole ollenkaan sellainen ja usein tuntuu, että tukehdun. Pitäisi itse vain elää sinnikkäästi omalla tavallani, mutta en jaksa sitä draamaa mitä se aiheuttaa. Hän ei ymmärrä, että kaikki kipinä katoaa, jos ei ole omaa elämää. Jos yritän puhua asiasta, hän loukkaantuu ja pelkää, että jätän hänet. Kuulostaa naurettavalta. Se voi olla osittain myös manipulointia, mutta hän ei tiedosta sitä itse.

Muuten kaikki arjessa toimii, mutta olen väsynyt... Välillä menee ihan hyvin ja välillä tuntuu, etten kestä enää päivääkään. Nyt tämä tukahduttava tunne taas pääsi vallalle. Taustoja tälle suhteelle en jaksa selittää, mutta sanotaan nyt vaikka niin, että on monenlaisia syitä, miten voi joutua ja juuttua näihin tilanteisiin. Joskus ne tilanteet syntyvät ajan kuluessa. Ei meilläkään aina ole ollut tämmöistä. Joskus epäilen, ettei se edes oikeasti rakasta, vaan luulee riippuvuutta rakkaudeksi.