Lue keskustelun säännöt.
Emme kohtaa mieheni kanssa henkisellä tasolla..
Ja siksi monet muutkin asiat ovat vaikeita.
Mieheni on sellainen hiljainen suomalainen tuppisuu joka ei keskustele tai näytä tunteitaan.
On rehellinen ja rakkauden kielenä on arkiset teot- auttaa, tekee ruokaa, hoitaa kotia eikä oikeastaan koskaan valita.
Mutta kun emme kykene keskustelemaan juurikaan mistään oikeasti. Siis kunnolla keskustelemaan. Tunteiden näyttämisestä hänellä on haasteita samoin minulla. Olisi ihana joskus hullaantua ja innostua mutta kaikki on sellaista tavallista ja toki hyvällä tavalla myös turvallista.
Huomaan vaan että mun on esim seksuaalisella tasolla vaikea syttyä kun ei ole sitä muuta yhteyttä.
Kommentit (343)
"Emme kohtaa mieheni kanssa." Siis sinä ja kuka toinen? Jos itseäsi tarkoitat, niin oikein olisi: "En kohtaa miestäni..." tai "Minä ja mieheni emme kohtaa..."
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hassua lukea kuinka moni mainitsee lapset ja perheenperustamisen tässä keskustelussa syyksi Miksi ovat tyytyneet ei aivan niin sytyttävään puolisoon. Olen itse lapseton nainen ja ollaan oltu kohta 20 vuotta mieheni kanssa. Monet kerrat olen miettinyt, kuinka ihana suhde meillä on kun ollaan ihan vain kahdestaan. Tiedän että suurin osa tästä hyvästä tuhoutuisi lapsiperhearjen myötä. Meillä kipinää ylläpitää halukkuus ja himo. Seksi on aivan yhtä ihanaa kuin nuorempanakin ja näen edelleen miehen yhtä haluttavana kuin silloin kun olimme parikymppisiä. Tälläkin viikolla on rakasteltu kolmena iltana ja odotan viikonloppua innolla :) Toinen tärkeä asia on se että halutaan tehdä kaikkea yhdessä. Niin arkiset pakolliset askareet kuin rakkaimmat harrastukset.
Mukavaa esimerkiksi hoitaa puutarhaa yhdessä, juoda sen lomassa päiväkahvit yhdessä, mennä illalla ongelle yhdessä ja sen päälle saunaan juttelemaan ja nauttia samalla virkistävä juoma. Viihdytään parhaiten ihan kahdestaan, eikä toisen seuraan tunnu kyllästyvän ikinä. Joskus on mukava olla ystävien kanssa, mutta mukavinta ihan kahdestaan. Enkä edes odota mitään ihmeellistä henkistä yhteyttä mieheltä. Tärkeintä on että saan olla juuri sellainen kuin olen. Henkiset asiat hoidan itsereflektoimalla tai parhaan ystäväni kanssa. Jos tähän ilmestyisi lapsia huollettavaksi niin meidän leppoisa elämä olisi muisto vain ja varmasti alkaisin nopeasti haikailla vieraisiin pöytiin. Tiedän että lapsiperhe elämä kaivaisi meistä molemmista rauhallisista tuumailijoista stressin ja kiireen keskellä esille kaikista ikävimmät piirteet. Jos olisin halunnut lapsia, olisin ihan vääränlaisen miehen kanssa.Niin ja jatkan vielä että oma isäni oli epävakaa, pelolla hallitseva perhe elämän pakoilija. Ei ikinä halunnut olla perheensä kanssa eikä koskaan kertonut rakastavansa. Ehkä siksi mulle tärkeintä omassa elämässä on aina ollut se, että mies on turvallinen ja haluaa viettää aikaansa kanssani ihan vapaaehtoisesti. Osaan arvostaa turvaa, hyväksyntää ja vakautta ihan eri tavalla mitä sellainen nainen, jolle ne on olleet aivan arkipäivää lapsuudessa. Henkinen yhteys mieheen on ihan toissijainen juttu näiden asioiden vierellä.
Ei, vaan tuo on persoonallisuuskysymys. Itselläni vähän samansuuntainen tausta, etäinen, tunteeton, alkoa käyttänyt isä. Mutta elämässäni en ole janonnut mitään muuta yhtä paljon kuin henkistä yhteyttä mieheen. Olen muuttanut sen perässä jopa maailman toiselle laidalle. Pakkomielteisesti haaveillut henkisestä yhteydestä päivin ja öin. En sano, että tämä tervettä on. Halusin vain tuoda esille, että kokemuksestasi ei seuraa loogisesti tuo, miten olet elänyt ja mitä valintoja tehnyt.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sitten se vielä syö lasten vanukkaat salaa eikä koskaan harrasta itsereflektiota, mä en kestä! Ap
Osta miehellesi vanukkaat, niin ei tarvitse lapsille varattuja syödä. Ja mitä ihmettä, miksi kenenkään pitäisi harrastaa itsereflektiota? Se on hyvin raskasta eikä aina niin oikeaan suuntautuvaakaan.
Nyt syyt irtautua puolisosta ovat syvemmällä, joten reflektoipa itse itseäsi.
Kuka aikuinen oikeasti kirjoittaa jotain tälläistä? Käsittämätöntä.
Onko siis mielestäsi mies jonkinlainen alkeellinen olio, joka ei osaa noudattaa sääntöjä, ei kykene asettamaan lapsiaan oman herkkuttelunhalunsa edelle eikä osaa ostaa omia herkkujaan -- saati että kykenisi itsereflektioon?
Sitten vielä syytät viatonta osapuolta, ettei vaan koskaan kukaan miespuolinen aikuinen henkilö joutuisi missään tilanteessa ottamaan vastuusta itsestään ja tekemisistään. HUH.
Vierailija kirjoitti:
Pirtiuaalinen taso oli kieltolakiin aikana kielletty.
Aapee kuvittelee. Aapee vois puhua. Sanoa. Menkää jollekin puhelurssille.
Ketjun otsikko on niin ylitasoinen, että en ihmettele, jos ei löydy samaa tasoa…. Vähän sfääreissä.
Tule aapee tänne maanpinnalle! Helpottuu. Tee asioista yksinkertaisia… nyt monimutkaistat.
Sinä et arvosta abstrakteja käsitteitä, elämän selittämätöntä ydintä. Olet käytännön ihminen. Ap:n ei tarvitse muuttua.
Vierailija kirjoitti:
Ihminen ei koskaan saavuta henkistä tyydytystä toisesta ihmisestä. Jumala on antanut ihmiseen elämän hengen ja se sielun ikävä johtuu siitä kun sinulla ei ole yhteyttä jumalaan/jeesukseen. Mistään muualta et koskaan tule löytämään elämän tarkoitusta ja henkistä tyydytystä.
Näin on.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vautsi, meillä asiat näin. Rakastan vaimoani yli kaiken ja samaten meidän lapsia. Yritän osoittaa hellyyttä yms mutta saan vaan kylmää kyytiä ja tilanne on mennyt siihen pisteeseen etten enää uskalla ottaa edes kädestä kiinni kun kuitenkin saan vaan ”pakit”, en uskalla enää jutella hänelle koska pelkään ettei asiani kiinnosta häntä.
Hirveä tilanne kun haluaisi vain että toinen olisi lähellä. Minusta on vaivihkaa tullut ei haluttu ihminen. En haluaisi erota koska kuten sanoin olen rakastanut häntä täysin sydämein jo melkein kymmenen vuotta.
Surullinenmies kirjoitti:
Vautsi, meillä asiat näin. Rakastan vaimoani yli kaiken ja samaten meidän lapsia. Yritän osoittaa hellyyttä yms mutta saan vaan kylmää kyytiä ja tilanne on mennyt siihen pisteeseen etten enää uskalla ottaa edes kädestä kiinni kun kuitenkin saan vaan ”pakit”, en uskalla enää jutella hänelle koska pelkään ettei asiani kiinnosta häntä.
Hirveä tilanne kun haluaisi vain että toinen olisi lähellä. Minusta on vaivihkaa tullut ei haluttu ihminen. En haluaisi erota koska kuten sanoin olen rakastanut häntä täysin sydämein jo melkein kymmenen vuotta.
Tervetuloa kerhoon, olin noin 10 vuotta sitten samassa tilanteessa. Nyt olen alkanut tehdä omia juttuja, ihan hyvä alkaa rakentaa itseä. Parasta on kun pihtaamallakaan ei voi enää kiristää, nekin hommat on loppuneet vuosia sitten. Odotan milloin kyllästyminen ylittää rajan ja hän voi lähteä etsimään parempaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Surullinenmies kirjoitti:
Vautsi, meillä asiat näin. Rakastan vaimoani yli kaiken ja samaten meidän lapsia. Yritän osoittaa hellyyttä yms mutta saan vaan kylmää kyytiä ja tilanne on mennyt siihen pisteeseen etten enää uskalla ottaa edes kädestä kiinni kun kuitenkin saan vaan ”pakit”, en uskalla enää jutella hänelle koska pelkään ettei asiani kiinnosta häntä.
Hirveä tilanne kun haluaisi vain että toinen olisi lähellä. Minusta on vaivihkaa tullut ei haluttu ihminen. En haluaisi erota koska kuten sanoin olen rakastanut häntä täysin sydämein jo melkein kymmenen vuotta.Tervetuloa kerhoon, olin noin 10 vuotta sitten samassa tilanteessa. Nyt olen alkanut tehdä omia juttuja, ihan hyvä alkaa rakentaa itseä. Parasta on kun pihtaamallakaan ei voi enää kiristää, nekin hommat on loppuneet vuosia sitten. Odotan milloin kyllästyminen ylittää rajan ja hän voi lähteä etsimään parempaa.
Ah kohtalotoveri siis. En oikein tiedä miten itse toimia. Pitäisi varmaan just alkaa rakentaa itseä. Muuttuiko teillä asiat sitten jotenkin parempaan päin?
Surullinenmies kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Surullinenmies kirjoitti:
Vautsi, meillä asiat näin. Rakastan vaimoani yli kaiken ja samaten meidän lapsia. Yritän osoittaa hellyyttä yms mutta saan vaan kylmää kyytiä ja tilanne on mennyt siihen pisteeseen etten enää uskalla ottaa edes kädestä kiinni kun kuitenkin saan vaan ”pakit”, en uskalla enää jutella hänelle koska pelkään ettei asiani kiinnosta häntä.
Hirveä tilanne kun haluaisi vain että toinen olisi lähellä. Minusta on vaivihkaa tullut ei haluttu ihminen. En haluaisi erota koska kuten sanoin olen rakastanut häntä täysin sydämein jo melkein kymmenen vuotta.Tervetuloa kerhoon, olin noin 10 vuotta sitten samassa tilanteessa. Nyt olen alkanut tehdä omia juttuja, ihan hyvä alkaa rakentaa itseä. Parasta on kun pihtaamallakaan ei voi enää kiristää, nekin hommat on loppuneet vuosia sitten. Odotan milloin kyllästyminen ylittää rajan ja hän voi lähteä etsimään parempaa.
Ah kohtalotoveri siis. En oikein tiedä miten itse toimia. Pitäisi varmaan just alkaa rakentaa itseä. Muuttuiko teillä asiat sitten jotenkin parempaan päin?
Tai siis onko läheisyyttä olleenkaan edelleenkään?
Tsemppiä sinne. Vittumainen tilanne ainakin omasta mielestä
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Onko tämä se sama Emme, joka saa myös ainoana tupakoida monessa paikassa? Hänellä on oma kyltti, jossa lukee, että Emme tupakoi täällä.
Hiekkanekku sopii sulle. Puhuu, huutaa, elehtii ja tarjoo veittä kurkulle. Eikä auta tai ole kiltti, se on pääasia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minä haluan itselleni sellaisen miehen, että se on ymmärtäväinen ja hellä, pitää paljon kädestä kiinni. Viihtyy kotona. Voisimme keskustella syvällisesti kaikista asioista. Käy työssä ja hoitaa kotiaskareista puolet. Kaikinpuolin menevä ja ulospäinsuuntautunut ihminen. Omia harrastuksia molemmilla pitää olla ja omia menoja/kavereita, saadaan myös suhteen ulkopuolista aikaa. Ymmärtää, ettei seksi ole parisuhteessa tärkeintä, vaan toisen huomioiminen. Että suhteessa säilyisi se alkuaikojen kiihko ja jännitys.
Älä unta näe, että tuo toimii kovin kauan. Tuollaiset ” mukavat ,täydelliset” miehet kyllä osaavat löytää niitä muitakin vakoja , joissa kyntävät.
Valmistaudusitten sinä samaan, mutta älä tee lapsia kärsimään siihen eroon.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kai siinä oli joku helppous.
Miehessä ja suhteessa, oli kiva olla yhdessä ja viettää aikaa. En ehkä hullaantunut hänestä jos niin voi sanoa.
Asiat ovat vain menneet omalla painollaan, jos joku pieni riita on ollut siitä on keskusteltu.
Tämä on siis turvallinen ja draamaton suhde josta ei ole syytä erota kun kaikki on ihan hyvin.
Aina aika ajoin tämä tylsyys käy mielessä tai ero, mutta sitten aina päätän että ei parisuhteen tarkoitus ole tarkota kaikkea elämän osa- alueen asioita. Tällä tarkoitan sitä että olen itse vastuussa tarpeistani ja niiden tyydyttämisestä : vietän aikaa ystävien kanssa keskustellen, ja olen sosiaalisesti paljon aktiivisempi kuin hän.
Ehkä tämä koronatilanne on myös osaltaan vaikuttanut tähän meidän suhteeseen että kaikki tekeminen on minimissä ja yhdessäolo korostuu.Sen vielä totean ettei meillä ole oikein sellaista yhteistä onnistumisen / tekemisen kohdetta: kuten vaikka remontti, matkailu, ulkoilu, kulttuuri jne.
Mulla on hirmuisesti haluja mennä eteenpäin elämässä kaikilla osa-alueilla eli opiskelen työn ohella, olisin innokas remontoimaan kotia ja mökkiä, käymään teatterissa jne, hän eiTulihan se sieltä, mies ei siis käytä tarpeeksi rahaa sinuun ja unelmiisi. Kaikilla naisilla on tuo, ei riitä että on turvallinen mies vierellä vaan pitää koko ajan saada jotain uutta rahalla ostettavaa asiaa. Omat suhteeni kaatuvat tuohon, olen joutunut pettymään siihen miten materialistinen parisuhde naisen kanssa loppujen lopuksi on. Minun paikkani hoitaa yhtä hyvin naapurin Pena, jolla on lompakko höllemmässä.
No avaa nyt ihmeessä enemmän tuota, että mitä se yhdessä tekeminen on johon ei rahaa saa kulua ollenkaan? Yhdessä kokkailu ei varmaan käy, uusien reseptien kokeilu, koska ruokatarvikkeet maksaa. Luonnossa liikkuminen ei myöskään onnistune, kun pitäisi olla hyvät kengät, jotka maksavat rahaa, ja jos siellä luonnossa kenties vielä paistaa makkaraa, joutuu sen makkaran ostamaan. Puhumattakaan siitä jos retkeilisi yön yli. Telttahan on jo ihan kamala investointi, ja makuupussit!
Me kun tuossa remppasimme, meni alta satanen tapetteihin, pakkeliin ja liisteriin, mutta tämähän ei sinulle käy, koska rahaahan sekin on. Tai ehkä sinulla ei ole yhtään rahaa, eikä tuloja, tai kamalat pikavippivelat, joka pakottaa makaamaan sohvalle tv;n ääreen?
No avaan- olemme matkailleet ennen koronaa yhdessä ja jonkin verran toki rempanneetkin. Matkailu on useimmiten minun ehdottamaa, valitsen kohteita ja esittelen hotellit / reitit/ teen varaukset. Toinen tulee mukaan mutta on sellainen hieman perästä vedettävä. Tiedättekö?
Olisi kiva innostua yhdessä vaikka mahkareitin suunnittelusta mutta ei hän osaa.
Olemme tapetoineet ja sekin sujuu mutta näen että se on miehelle tehtäessä vastenmielistä. Siis kaikki: tapetin valinta, laittaminen jne.
Me olemme myös eri tempoisia: hän saattaa suunnitella oven kahvan uusimisia neljä viikkoa kun minä olen jo kaupassa tekemässä ratkaisuja. Tykkään että asiat tehdään loppuun ja kun ne on tehty, suunnitellaan seuraavaa.
Esimerkkinä sohvan ostaminen: sohva on rikki, kaupassa on käyty ja minä pulputan ja pohdin ja kerron mielipiteeni ja mies epäilee / keksii jotain negatiivista jokaisesta. Mitään päätöstä ei tule. Saattaa korkeintaan sanoa että ” sitä vaaleaa kulmasohvaa meille ei tule”, mutta ei koskaan itse ehdota että lähdetäänkö katselemaan toisesta paikasta jne.
Mun on vaikea ymmärtää tällaista.
Puoliksi toki ostamme näitä asioita sitten. Suoraan sanottuna en tiedä miten hän suhtautuisi jos vaan ostaisin sen sohvan ja ilmoittaisin että se saapuu. Voisi ehkä olla tyytyväinenkin.Taidetta olemme käyneet katsomassa, mutta siitä ei Synny keskustelua ja mies kulkee perässä. Ts sanoen se ei ole juuri minullekaan mukavaa kun näkee että toisella ei ole hauskaa ja on siellä vain mun takia.
Minä taas rakastan tällaisia asioita ja olen tehnyt niitä yksin mutta se tuntuu ajoittain yksinäiseltä.
Huomaan että tämä vaikuttaa meihin siten että olen tyytymätön ja saatan sanoa rumastikin tai piilovittuilen asioista ja oikeasti en ole yhtään sellainen ihminen.En ole mikään rikas, ihan tavallinen työssäkäyvä ihminen, ei velkaa , vähän säästöjä, opiskelen ja välillä viihdyn ihan sohvallakin.
Ap, kuulostattodella paljon minulta. Sun suhde ja miehesi tapa toimia kuulostaa myös hyvin tutulta monin puolin. Meillä on ollut paljon yhteistä n 10v sitten mutta nyt osasta asioita ollaan kasvettu ohi tai jotkin asiat jotka mua yhä kiinnostava at, eivät ole hänelle enää niin merkittäviä. Liittyy monesti jonkin uuden kokeiluun.
Mä olen todennut, vaikka, välillä myös turhaudun ja yritän sitten etsiä niitä ratkaisuja arjen piristämiseen ja sopiviin yhteisiin projekteihin, että mä olen avioituessa miehelle luvannut että pysymme yhdessä. Hän on mielestäni komea ja makkari ssa sujuu ihan hyvin. Arjessa hyväksyn, ettei hän ole niin kiinnostunut kodin laittamisesta ja pidän sitä enemmän omana harrastuksenani. Huonekaluhankinnoissa päätämme yhdessä tai minä annan rajatut vaihtoehdot joista hän valitsee, jos ostos menee molempien kukkarosta. Monet pienemmät valinnat teen itse kyselemättä. Sekin menee kolme päivää, ennen kuin tuo edes huomaa mitään uutta kotona.
Olen itse todellinen taiteilijasielu, mutta hän ei niinkään. Näyttelyissä käyn siis yksin tai kaverin kanssa. Montaa muutakin asiaa tykkään tehdä myös yksin kuten käydä salilla, pyöräillä tai käydä elokuvissa. Kerran lähdin myös yksin ulkomaille kun häntä ei innostanut lähteä Eurooppaan matkalle.
Mieheni on reilu, turvallinen, riittävän erilainen kuin minä, mutta myös samanlainen esim. Siisteydessä ja siinä että arvostamme omaa aikaa. Myös tv sarjoissa ja musiikissa makumme on samanlainen. Sanoisin että jatkakaa vielä etsintöjä Ap ja kokeilkaa vaikka jotain uutta erikoisempaa harrastusta yhdessä. ☺️
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Taas yksi vaimo täällä valittamassa, kun itse valitsi väärän miehen?
Vierailija kirjoitti:
Mitä keskustelitte kun seurustelitte? Etkö huomannut jo silloin, että henkinen yhteys puuttui. Olitko edes silloin hullaantunut häneen?
Kyllähän suhde kehittyy.
Jos haluatte kumpikin, että se kehittyy.
Tuommoisia seiniä voi tulla.
Jos haluatte, niin löydätte yhteisen. Se vaan vaatii aikaa ja panostusta ja me kehitimme koko ajan.
On hyvä tarttua kiinni, ettei se kuilu pelkästään kasva.
Myös ne ruuhkavuodet uuvuttaa. Se vaan on niin. Tulee myös seesteisempi aika.
Nyt painostaa perheeseen ja teette välillä yhdessä jotain, kahdestaan pieniä aikoja vaikka lwffaaan tai syömään tai kövelylle tai mitä keksitte.
Tarvitsette sen kumppanin kohtaamistakin. Painostamalla tulee hankalaa. Puhu sinä, puhu omista tunteista. Turhautumisesta, taakoista.
Saa kehittyä siinä yhdessä. Se suhde on moninainen. Jos ei ole väkivaltaa, niin se on hyvä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sitten se vielä syö lasten vanukkaat salaa eikä koskaan harrasta itsereflektiota, mä en kestä! Ap
Osta miehellesi vanukkaat, niin ei tarvitse lapsille varattuja syödä. Ja mitä ihmettä, miksi kenenkään pitäisi harrastaa itsereflektiota? Se on hyvin raskasta eikä aina niin oikeaan suuntautuvaakaan.
Nyt syyt irtautua puolisosta ovat syvemmällä, joten reflektoipa itse itseäsi.
Kyllä se on miehen ihan itse ostettava ne omat vanukkaansa eikä muilta varastaa. Pihalle sellaiset.
Ihmiset todellakin muuttuu ajan kanssa. Olemme olleet mieheni kanssa 25 vuotta yhdessä joista naimisissa 17v. Alku oli tietty ihanaa, mutta lasten jälkeen kaikki on muuttunut. Meistä tuli arjen suorittajia ja meillä ei ole mitään yhteistä. Emme katso edes tv:tä yhdessä. Arki rullaa, mutta olen ihan tyhjä sisältä. En saa mitään vastakaikua tunteilleni. Haluaisin niin kovasti olla haluttu, mutta jos näytän sen, mieheni jotenkin menee lukkoon ja hommasta ei tule mitään. En tiedä näkeekö hän minut vain lasten äitinä ja paineiden purkana ilman hellyyttä.
Emme myöskään puhu. Hän katsoo aina kännykkää ja jos yritän puhua niin hän on lähinnä ärtynyt keskeytyksestä. Ongelmasta olen puhunut jo 8 vuotta, mutta mitään ei tapahdu.
Vähän aikaa sitten tapasin miehen jonka kanssa juttu luisti ehkä vähän liian hyvin. Hän olisi halunnut enemmän, mutta en ole vielä valmis tekemään näin isoa muutosta. Mutta hänen kosketuksensa sai minut tajuamaan mitä olen vailla. Miten voikin kosketus saada aikaan sellaista. Ja turha sanoa, että kerro miehelle mitä haluat. Olen kertonut, mutta muutosta ei tapahdu.
Vierailija kirjoitti:
Ihmiset todellakin muuttuu ajan kanssa. Olemme olleet mieheni kanssa 25 vuotta yhdessä joista naimisissa 17v. Alku oli tietty ihanaa, mutta lasten jälkeen kaikki on muuttunut. Meistä tuli arjen suorittajia ja meillä ei ole mitään yhteistä. Emme katso edes tv:tä yhdessä. Arki rullaa, mutta olen ihan tyhjä sisältä. En saa mitään vastakaikua tunteilleni. Haluaisin niin kovasti olla haluttu, mutta jos näytän sen, mieheni jotenkin menee lukkoon ja hommasta ei tule mitään. En tiedä näkeekö hän minut vain lasten äitinä ja paineiden purkana ilman hellyyttä.
Emme myöskään puhu. Hän katsoo aina kännykkää ja jos yritän puhua niin hän on lähinnä ärtynyt keskeytyksestä. Ongelmasta olen puhunut jo 8 vuotta, mutta mitään ei tapahdu.
Vähän aikaa sitten tapasin miehen jonka kanssa juttu luisti ehkä vähän liian hyvin. Hän olisi halunnut enemmän, mutta en ole vielä valmis tekemään näin isoa muutosta. Mutta hänen kosketuksensa sai minut tajuamaan mitä olen vailla. Miten voikin kosketus saada aikaan sellaista. Ja turha sanoa, että kerro miehelle mitä haluat. Olen kertonut, mutta muutosta ei tapahdu.
Muutosta ei siis ole tapahtumassa eli realistisesti vaihtoehtosi ovat jatkaa samaan malliin tai erota.
Olen itse aina sitä mieltä tällaisessa kulissiperheessä kasvaneena, että lapsille jää todella vinksahtanut kuva vanhemmuudesta ja kumppanuudesta, jos se on kämppistason suorittamista.
Osta miehellesi vanukkaat, niin ei tarvitse lapsille varattuja syödä. Ja mitä ihmettä, miksi kenenkään pitäisi harrastaa itsereflektiota? Se on hyvin raskasta eikä aina niin oikeaan suuntautuvaakaan.
Nyt syyt irtautua puolisosta ovat syvemmällä, joten reflektoipa itse itseäsi.