Mitä sinä häpeät?

Häpeän sitä että olen työnarkomaani.

Häpeän menneisyyttäni. Mä en käsitä kuinka mä olen voinut olla sellainen ja käyttäytyä niin. Sotii ihan täysin omaa arvomaailmaa vasten ja soti jo silloin ja siksi tätä kaikkea tapahtui ainoastaan humalassa. Ei ikinä selvinpäin. Sitä vaan kuvitteli että sellainen kuuluu olla, koska on nuori.

Häpeän matalaa koulutustasoani. Häpeän että olen köyhästä eroperheestä. Häpeän masennustani jonka syystä lapset ovat isällään ja minulla vain joka toinen viikonloppu ja lomilla. Ei sillä että jäisin tuleen makaamaan, aloitan amk-opinnot töiden ohessa ja pidän itsestäni parempaa huolta jotten sairastuisi uudelleen.

Häpeä on tuhoava voima. Kannattsisi käsitellä häpeän tunteet.

Häpeä on tuhoava voima. Kannattsisi käsitellä häpeän tunteet.

Joo kiitti vinkistä. Keskustellaan nyt kuitenkin itse aiheesta eli mitä häpeät elämässäsi.

Kuinka olen sotkenut raha asiani ja elänyt leveetä elämää, vaikka koskaan ei siihen ole ollut varaa ja nyt ei edes sen verta. Myös sitä kuinka olen teininä ollut niin julma äidilleni ja kielen käyttöni ollut hävytöntä.

Itseäni.

Häpeän kasvojeni ihoa ja ohuita hiuksiani. Niissä on kaikki pielessä mitä voi olla.

Joo ja ennen kuin joku ehdottaa kampaajaa, kosmetolgia ja ihotautilääkäriä. Kaikki ne ovat olleet käytössä jo 70-luvulta lähtien ja ovat edelleen. Rumaa on silti hävettävyyteen asti : (

Pelkuruuttani.

Että tuntuu sairastumisen myötä siltä kuin olisin kadottanut itsenäisyyteni ja ihmisyyteni. En ole edes uskaltanut yrittää irrottautua ja kokeilla siipiäni kun en usko itseeni. Ja samalla syyllistetään sekä tuosta itsenäisyyden puutteesta että siitä että tahdon irrottautua. Aikuinen ihminen. Vanhemmistaan. Tuntuu siltä että se on loukkaus, kun he ovat niin paljon auttaneet. Tässä häpeää ja kieroutuneisuutta kerrakseen.

Häpeän köyhyyttäni ja sitä, etten löydä tietä ulos siitä. En uskalla kutsua ketään kotiini, köyhyys näkyy kaikessa niin selvästi, vaikka pidän kodin siistinä.

[quote author="Vierailija" time="22.07.2015 klo 11:46"]

Että tuntuu sairastumisen myötä siltä kuin olisin kadottanut itsenäisyyteni ja ihmisyyteni. En ole edes uskaltanut yrittää irrottautua ja kokeilla siipiäni kun en usko itseeni. Ja samalla syyllistetään sekä tuosta itsenäisyyden puutteesta että siitä että tahdon irrottautua. Aikuinen ihminen. Vanhemmistaan. Tuntuu siltä että se on loukkaus, kun he ovat niin paljon auttaneet. Tässä häpeää ja kieroutuneisuutta kerrakseen.

[/quote]

Kuulostaa niin tutulta :(

Häpeän sitä, että olen antanut sinisilmäisyyttäni miehen alistaa minut täysin. Haluaisin pois, mutta olen varaton ja teen palkatta töitä miehen firmassa.

häpeän, että panin broidin tyttöystävää, ennenkuin ne meni naimisiin, joskus 7 vuotta sitten. nyt niillä on muksuja ja katumus on läsnä mielessäni joka päivä. En ole varma tietääkö broidi, käyttäytyy joskus oudosti, varsinkin humalassa minua kohtaan...