tunnetteko ihmisiä jotka ovat aina uhreja

[quote author="Vierailija" time="22.07.2015 klo 08:15"]

Palstalla on moniakin, jotka näkevät naiset miesten uhreina eri tilanteissa.

[/quote]

Etsiis taida tuntea tälläistä. Kyse ei ole nyt siitä että turhautuu omaan puolisoonsa ja syyttää sitä asioista vaan sellaisesta ihmisestä joka syyttää ihan joka asiasta jotain ulkoista tekijää AINA. Itse en ole uhri tässä tilanteessa vaan haluaisin lukea enemmän asiantuntija tekstiä ja kuulla kokemuksia. Olisi hienoa saada mies tajuamaan että hän on oman elämänsä herra. En voi edes kuvitella kuinka hän murtuu kun äitistään aika jättää, hänen kanssaan voi syyttää kaikesta ulkoisia tekijöitä ja vältää vastuun. Ap

Kun ihmisellä on riittävän voimakas häpeä omasta elämästään ja itsestään, hän ei kestä nähdä itseään realistisesti. Ei vaan kestä, koska kokee että on ihmisenä niin mitätön. Muiden syyttäminen ja itsensä näkeminen uhrina on puolustuskeino ja psyykkinen selviytymiskeino. Sitä on vaikea murtaa, koska se vaatii sellaisen luottamuksellisen ilmapiirin, että ihminen voi siinä myöntää tehneensä virheitä ja vääriä valintoja, ilman että se koko hänen sisäinen maailmansa musertuu sen häpeän ja mitättömyyden alle. Häpeää peitellään usein häpeämättömyydellä, kun se on liian suuri. Ja uhmalla, ja katkeruudella. Se on kuin liukas saippua, joka vaikuttaa kaikkeen elämässä mutta josta ihminen ei itse saa otetta ilman apua, ilman että joku muu tekee sen hänelle näkyväksi ja auttaa käsittelemään sitä. Ja koska häpeä rakentuu niin, että se viimeiseen asti suojelee itseään, se on vaikea prosessi. Silloin ihminen, joka edes yrittää kertoa, mitä on vialla, koetaan uhaksi jota vastaan puolustaudutaan raivoisasti ja aggressiivisesti.

[quote author="Vierailija" time="22.07.2015 klo 08:58"]

Kun ihmisellä on riittävän voimakas häpeä omasta elämästään ja itsestään, hän ei kestä nähdä itseään realistisesti. Ei vaan kestä, koska kokee että on ihmisenä niin mitätön. Muiden syyttäminen ja itsensä näkeminen uhrina on puolustuskeino ja psyykkinen selviytymiskeino. Sitä on vaikea murtaa, koska se vaatii sellaisen luottamuksellisen ilmapiirin, että ihminen voi siinä myöntää tehneensä virheitä ja vääriä valintoja, ilman että se koko hänen sisäinen maailmansa musertuu sen häpeän ja mitättömyyden alle. Häpeää peitellään usein häpeämättömyydellä, kun se on liian suuri. Ja uhmalla, ja katkeruudella. Se on kuin liukas saippua, joka vaikuttaa kaikkeen elämässä mutta josta ihminen ei itse saa otetta ilman apua, ilman että joku muu tekee sen hänelle näkyväksi ja auttaa käsittelemään sitä. Ja koska häpeä rakentuu niin, että se viimeiseen asti suojelee itseään, se on vaikea prosessi. Silloin ihminen, joka edes yrittää kertoa, mitä on vialla, koetaan uhaksi jota vastaan puolustaudutaan raivoisasti ja aggressiivisesti.

[/quote]

Olet varmasti oikeassa. Miehellä on erittäin huono itsetunto. Hänen äitinsä pitää itseään ja lapsiaan uhrina jonka mukaan heidät on kasvatettu ja hänen isänsä on laittanut pisteen iin päälle huonossa itsetunnossa. Isän sanat nyt aikuisenakin on usein "eksä ymmärrä?" Ja "et sää osaa, se menee pilalle. Sit ei tuu mitään. Ei tuu onnistuun".

Ehkä mies tavallaan onkin uhri. Kun saisin sen itse näkemään asenteensa ja korjaamaan sitä. En syytä vanhempia kasvatus virheistä, niitähän me tehdään tietämättämme kaikki vaan katselen kasvatuksen osuutta neutraalisti psykologiasta kiinnostuneena. Ap

[quote author="Vierailija" time="22.07.2015 klo 08:12"]Siis sellaisia jotka syyttävät aina jotain toista tai tilannetta omista valinnoistaan tai teoistaan? Jotka eivät ota vastuuta omasta elämästään vaan ovat aina uhreja omassa elämässään. Ja kykenemättömiä vaikuttamaan omaan elämäänsä (omasta mirlestään)..?

Mieheni on sellainen. Olen miettinyt kuinka paljon kasvatus on tähän vaikuttanut. Miehen äiti syyttää aina toisia tai ulkoisia tekijöitä, tai itseään jos se liittyy hänen lapsiinsa. Kun mies oli lapsena kaatunut oli hänen äitinsä sanonut sen olevan hänen vikansa, kun ei vahtinut kunnolla. Ja sitten sääliteltiin. Sama juttu nyt. Mies hakee äitiltään empatiaa ja sääliä asioissa jotka on itse luonut ja sitten syyttää kun on niin raskasta yms. On mielenkiintoista seurata kuinka anoppi kasvattaa myös meidän lapsiamme, lapseni löi taannoin päänsä jolloin haukuttiin koko pöytä johon pää kolahti. Aikuinen ihminen syyttää ihan vakavissaan pöytää typeräksi kun lapsi löi päänsä siihen ja sanoo se oli pöydän vika, v oi v oi, tyhmä pöytä. Anoppi voivottelee aina kuinka raskasta ja muuta hänen lapsillaan on, itse ajattelen että voi helvetti, nehän pääsee niin helpolla. Kaikki ongelmat he luovat itse, esim. Pelaavat vuokra rahansa yms.
Ymmärrän kyllä että jos joskus syyttää olosuhteita, mutta ongelma on se että ei ota vastuuta mistään omassa elämässään tapahtuvista asioista. On myös aikaansaamattomuutta ja odotellaan että joku muu korjaa tilanteen, (loogista jos itse ajattelee olevansa täysin uhri)....

Rasittavaa.
Tunteeko joku hyvää kirjalliduutta aiheesta tai osaako nimetä tämän tunnevamman.
[/quote] Lue läheisriippuvuudesta ja uhriutumisesta, yleensä nuo henkilöt on jollain tapaa traumatisoituneita, raskasta porukkaa kokemusta on.

[quote author="Vierailija" time="22.07.2015 klo 11:35"]

[quote author="Vierailija" time="22.07.2015 klo 08:12"]Siis sellaisia jotka syyttävät aina jotain toista tai tilannetta omista valinnoistaan tai teoistaan? Jotka eivät ota vastuuta omasta elämästään vaan ovat aina uhreja omassa elämässään. Ja kykenemättömiä vaikuttamaan omaan elämäänsä (omasta mirlestään)..? Mieheni on sellainen. Olen miettinyt kuinka paljon kasvatus on tähän vaikuttanut. Miehen äiti syyttää aina toisia tai ulkoisia tekijöitä, tai itseään jos se liittyy hänen lapsiinsa. Kun mies oli lapsena kaatunut oli hänen äitinsä sanonut sen olevan hänen vikansa, kun ei vahtinut kunnolla. Ja sitten sääliteltiin. Sama juttu nyt. Mies hakee äitiltään empatiaa ja sääliä asioissa jotka on itse luonut ja sitten syyttää kun on niin raskasta yms. On mielenkiintoista seurata kuinka anoppi kasvattaa myös meidän lapsiamme, lapseni löi taannoin päänsä jolloin haukuttiin koko pöytä johon pää kolahti. Aikuinen ihminen syyttää ihan vakavissaan pöytää typeräksi kun lapsi löi päänsä siihen ja sanoo se oli pöydän vika, v oi v oi, tyhmä pöytä. Anoppi voivottelee aina kuinka raskasta ja muuta hänen lapsillaan on, itse ajattelen että voi helvetti, nehän pääsee niin helpolla. Kaikki ongelmat he luovat itse, esim. Pelaavat vuokra rahansa yms. Ymmärrän kyllä että jos joskus syyttää olosuhteita, mutta ongelma on se että ei ota vastuuta mistään omassa elämässään tapahtuvista asioista. On myös aikaansaamattomuutta ja odotellaan että joku muu korjaa tilanteen, (loogista jos itse ajattelee olevansa täysin uhri).... Rasittavaa. Tunteeko joku hyvää kirjalliduutta aiheesta tai osaako nimetä tämän tunnevamman. [/quote] Lue läheisriippuvuudesta ja uhriutumisesta, yleensä nuo henkilöt on jollain tapaa traumatisoituneita, raskasta porukkaa kokemusta on.

[/quote]

Kiitos vinkistä. Uhriutuminen onkin sana jolla en itse tajunnut googlettaa ja joka näköjään tarkoittaa juuri sitä mitä etsinkin.

99 % palstamammoista. Noin aluksi. Nainen on aina UHRI!

Mun ex-muija oli semmoinen, että vaikka se olis jääny rysän päältä kiinni pettämisestä, niin se olisi väännellyt ja käännellyt asiat niin, että lopulta minä olisin ollut se pettäjä....

Siis tuo vaan yksi esimerkki. Ei esim. koskaan neljän vuoden aikana pyytänyt anteeksi mitään ja kun välillä avauduin tästä, niin hän sanoi sen ehkä johtuvan siitä, ettei hän tee virheitä...

Sairas paska. Veri alkoi kiehumaan kun muistelen...

Laitoin itsekkin välit poikki erään ystävän kanssa, koska jisvtoinen hakee koko ajan käytöksellään sääliä ja sympatiaa, ja jos se huomionhakeminen johtaa siihen, että eletään elämää vaan "kuplan" kautta ja esim se mitä sanot sille toiselle, muutetaankin ihan joksi muuksi tarinaksi, eikä ikinä myönnetä että mitään olisi edes ymmärretty tai tehty väärin, niin jossain vaiheessa se kone palaa ja välit katkeaa. Ei omaa persoonaa tarvitse muuttaa kokonaan tai alentua olemaan toisen pelastajana tai kuunnella joka asiaa tai tarinaa kuinka ikävästi tänään on joku tehnyt, ja vaikka itse voisi katsoa jo peiliin, että oisko kasvun paikka.

[quote author="Vierailija" time="22.07.2015 klo 08:49"]

Lapsuudenystäväni on samanlainen ja hänen koko perheensä on sellainen. Kaikki on aina jonkun muun vika, työttömyydelle ja sairauksille ei tehdä oikeasti kaikkea vaikka niin väitetään, mutta hemmetin katkera ollaan, ihan kaikille muille ollaan kateellisia ihan kaikesta, yhteiskunta on ihan paska vaikka tukee näitä ihan kaikessa eikä mistään olla kiitollisia vaan vaaditaan enemmän.

[/quote]

Mä tunnen kans muutaman tällaisen. Olen lakannut pitämästä yhteyttä jo vuosia sitten, koska olivat varsinaisia energiasyöppöjä. 

Läheisriippuva ihminen osaa syyllistää tiedostamattaan hyvinkin nopeasti toisen ihmisen, ja edessäsi on silti se maailman kiltein henkilö, joka ei ikinä tekis kellekkään pahaa ja ei ikinä voi sille mitään että kävi näin, aina sitä syytellää...se on oikeesti tosi ristiriitaista olla sellaisen ihmisen kanssa.saatat saada kaksoisviestejä jopa,eli sinua uhkaillaan jopa kuolemalla, mutta ei varsinaisin sanoin,mutta "lauseen yhteydessä se tulee ilmi", siis tämä läheisriippuva ei itse edes tiedosta välttämättä mitä on sanonut, mutta saa toisen henkilön syyllistettyä, uhkana onkin on tämmöiseen suhteeseen jää, niin itsestä tulee myös läheisriippuva eli se riippuvainen huomasmattaan aiheuttaa niin paljon erilaisia tilanteita mihin normi ihminen lähtee normaalisti mukaan, vähän sama kuin narsismi mutta kuitenkin ihan eri "tauti"

Lado iso