tunnetteko ihmisiä jotka ovat aina uhreja

Tulipa hiljaista ...

[quote author="Vierailija" time="22.07.2015 klo 08:24"]

Tunnen, äitini, joka syyttää kaikkia muita juomisestaan ja siitä että hänellä on paska elämä. Kaikki kuitenkin tiedetään, että jokaisella on mahdollisuus vaikuttaa siihen millainen siitä elämästä tulee ja joo vaikka alkoholismikin on sairaus niin siihenkin voi vaikuttaa hakemalla apua. Tai jos on mielenterveysongelmia, niihin saa apua jos hakee. Jos ei halua apua, niin turha valittaa kuinka paskaa elämä on. Yleensä se muutos asioihin lähtee ihan omasta itsestään.

[/quote]

Kun ei se ole noin yksinkertaista. Ei se mene niin että sormianapsauttamalla saat sitä apua. Eikä se mene niin että se apu aina auttaa yhtään mitään.

Kaikilla ei todellakaan ole samanlaiset elämät, olosuhteet, traumat ja kehot. Kaikilla ei ole samanlaisia synnynnäisiä kykyjä.

Kaikki eivät pysty kosaan tulemaan ehjiksi tai terveiksi.

Kaikki eivät myöskään oikeasti syytä kokoaikaa toisia. Ihmiset osaavat kyllä syyllistää itseäänkin aivan uskomattoman paljon.

Sitä ei näytetä ulospäin kuinka paljon itseään syytellään ja hävetään. Muutenhan olisi marttyyri.

Se on niin helppo ulkopuolelta huudella ja tietää paremmin miten sitä toisen elämää oikein eletään, vaikkei olla sekuntiakaan oltu sen toisen kengissä.

Toivon että ihmiset oppisivat pitämään turpansa kiinni jos eivät oikeasti ymmärrä asioista mitään.

Miehestäni löytyy kyllä noita piirteitä.

Jos töissä menee huonosti, vika on pomon, asiakkaiden ja työkaverien. Ei ikinä hänen. Yhdessä vaiheessa riitaantui pahasti tiiminsä kanssa töissä vaikkei kuulemma tehnyt mitään muuta kun "kertoi vähän faktoja" työkavereille. Oma vika kun loukkaantuivat ja yrittivät jankata (= keskustella ongelmasta).

Jos kotona menee huonosti, syy on minun. Hän ei siivoa oma-aloitteisesti, ei auta arjen askareissa muutenkaan hirveästi, ei halua tehdä mitään vapaa-ajalla. Mutta siis syy on tietysti minun kun hänelle näistä valitan ja tällä valittamisella aiheutan huonon ilmapiirin. Vika ei ole kuulemma hänen käytöksessään.

Harrastaa jääkiekkoa ja jos joukkue voittaa niin ai että saa kuulla sitä "olin ihan liekeissä tänään, pelasin ihan täysillä niin tottakai voitettiin" ja jos hävitään niin "vitun paska tiimi meillä, kukaan ei osaa mitään, mä oon ainut joka pelaa oikeesti".

Miestä myös kiusattu lapsena ja itsetunto romahtanut myös edellisten suhteiden takia.

[quote author="Vierailija" time="22.07.2015 klo 08:49"]

Lapsuudenystäväni on samanlainen ja hänen koko perheensä on sellainen. Kaikki on aina jonkun muun vika, työttömyydelle ja sairauksille ei tehdä oikeasti kaikkea vaikka niin väitetään, mutta hemmetin katkera ollaan, ihan kaikille muille ollaan kateellisia ihan kaikesta, yhteiskunta on ihan paska vaikka tukee näitä ihan kaikessa eikä mistään olla kiitollisia vaan vaaditaan enemmän.

[/quote]

Taidat olla itse katkera kun et saa olla työtön. Kateellinen siis.

Mun äidin täti! Hän on työskennellyt niin kovasti koko elämänsä (lopetti työnteon ennen kuin täytti 40), on koko ikänsä ollut kateellinen, kaikilla on aina kaikkea enemmän kuin hänellä mutta "ei hän valita", hänellä on kaikista pahimmat sairaudet mutta "niistäkään hän ei valita", kukaan ei koskaan välitä hänestä mutta kyllä hän sen kestää, muilla oli aina ihanammat lapset ja parempipalkkainen mies, miehensä oli turhanpäiväinen koska auttoi naapureita ilmaiseksi ja lopulta kehtasi vielä ottaa avioreon vaikka hän oli uhrannut miehelle koko nuoruutensa.... Paras oli kun siskonsa riutui ihan silmissä ennen kuin kuoli syöpään, mutta tän toisen mielestä hän vaan ylidramatisoi koska haluaa kaiken huomion, ja närkästyneesti huokaili että hän on tottunut siihen vaikka onkin varmasti pahemmissa kivuissa flunssansa kanssa. Totuus kyllä onkin että aika yksin on tuo jäänyt kun ei kukaan jaksa enää kuunnella!

Työpaikalla on tämmöinen yksi itsensä uhriuttaja ja voi luoja kun on RASKAS tapaus. Käyttäytyy idiootin tavoin ja kun hänelle huomauttaa typerästä ja asiattomasta käytöksestään niin hän on kiusaamisen uhri.

[quote author="Vierailija" time="23.07.2015 klo 15:47"]Työpaikalla on tämmöinen yksi itsensä uhriuttaja ja voi luoja kun on RASKAS tapaus. Käyttäytyy idiootin tavoin ja kun hänelle huomauttaa typerästä ja asiattomasta käytöksestään niin hän on kiusaamisen uhri.
[/quote]

Olin just tulossa sanomaan samaa. T. Henkilöstökoordinaattori

[quote author="Vierailija" time="22.07.2015 klo 12:27"][quote author="Vierailija" time="22.07.2015 klo 08:49"]

Lapsuudenystäväni on samanlainen ja hänen koko perheensä on sellainen. Kaikki on aina jonkun muun vika, työttömyydelle ja sairauksille ei tehdä oikeasti kaikkea vaikka niin väitetään, mutta hemmetin katkera ollaan, ihan kaikille muille ollaan kateellisia ihan kaikesta, yhteiskunta on ihan paska vaikka tukee näitä ihan kaikessa eikä mistään olla kiitollisia vaan vaaditaan enemmän.

[/quote]

Mä tunnen kans muutaman tällaisen. Olen lakannut pitämästä yhteyttä jo vuosia sitten, koska olivat varsinaisia energiasyöppöjä. 
[/quote] Joo ei pääse ikinä samalle aaltopituudelle ja aina ajaudutaan siihen että mikä sillä toisella oli, ja aina löytyy selitys.

Mun mies ystävä sanoi mulle, kun olin ehtinyt jo sen kymmenen kertaa jättää sen, mutta se ei sitä halunnut kuulka eikä tajuta, niin viimenen yö oli aikuiselta mieheltä kuulla tämä, sillä kurisi maha niin se sanoi: mun mahakin jo ikävöi sua...Ja sen jälkeen kun läjti ovesta, meni siis pohjoiseen reissuun mukavalle reissulle, ei kuitenkaan ollut hyppäämässä laskuvarjolla alas koneesta, vaan kalalle meni, että jos jotain tapahtuu oon kirjoittanut sulle jo kirjeen valmiiksi, ja kertoi ihan tosissaan, että kehen otan yhteyttä jos häntä ei nää näy ja missä kirje on...ja arvatkaa mitä, postissa tuli heti seuraavana kortti missä luki että löysin tämän kortti ajattelen sua, tulit vaan mieleeni...kauniita ajatuksia, mutta tyyppi ei vaan tajunnut kuinka sairaita ne oli kuulla, ja tässä vaan osa pieni osa syyllistämisestä.

En jaksanut lukea vuodatustasi, vastaan siis otsikkoon: En.

[quote author="Vierailija" time="22.07.2015 klo 13:10"]En jaksanut lukea vuodatustasi, vastaan siis otsikkoon: En.

 
[/quote] keskittymisvaikeuksia?

[quote author="Vierailija" time="22.07.2015 klo 08:49"]

Lapsuudenystäväni on samanlainen ja hänen koko perheensä on sellainen. Kaikki on aina jonkun muun vika, työttömyydelle ja sairauksille ei tehdä oikeasti kaikkea vaikka niin väitetään, mutta hemmetin katkera ollaan, ihan kaikille muille ollaan kateellisia ihan kaikesta, yhteiskunta on ihan paska vaikka tukee näitä ihan kaikessa eikä mistään olla kiitollisia vaan vaaditaan enemmän.

[/quote]

Tällaisilla ihmisillä taitaa olla ollut aivan liian helppo elämä, kun pieninkin vastoinkäyminen on ylitsepääsemättömän tuntuinen. Myönnän, olen paapottu lapsuudessani ja en osaa vaatia/kehittyä/haluta mitään mitä normaalit ihmiset haluavat. 

Mutta en silti syytä siitä yhteiskuntaa, Putinia, ufoja, naapurin Reettaa  tms. :D:D

[quote author="Vierailija" time="22.07.2015 klo 13:10"]

En jaksanut lukea vuodatustasi, vastaan siis otsikkoon: En.

[/quote]

Somput&romput

Tältä palstallta niitä kyllä tuntuu löytyvän ja ihan  jatkuvastikin !

Siihen  uhri-syndroomaan liittyy usein vielä ns. uusavuttomuus...eli mitään ei osata,pystytä,haluta,uskalleta tai rohjeta tehdä oma-aloitteisesti tuon  asiantilan korjaamiseksi ja kaikki apu  ja neuvot siihen ryhtymiseksi tietenkin torjutaan ja sitä suuremmalla syyllä jos ehdottaja on, vaikkapa vain kirjaimella viestinsä lopussa merkannut ja maininnut olevansa mies..

Silloin tyypillisellä uhrisyndroomaa potevalla henkilöllä heräävät kaikki tyypilliset  viholliskuvat  mielessä .

Hän ryhtyy siilipuolustukseen ja heti sen aluksi  jälleen uhriuttaa heti  itse itsensä.

Onneksi apuun tulevat pian  henkisisaret palstalla ja yhdessä he alapeukuttavat ,'sukupuoleltaan väärän', tunkeilijan maanrakoon.

Väärä   ihminenhän hän on silloin  joka tapauksessa, sanoipa (tai olipa hän  sanonut )  aivan  mitä tahansa...

 Sillä taas tuleeko sitten  miehestä (objektiivisesti arvioiden) puolestaan uhri ,ei taas ole itsensä valmiiksi uhriuttajan näkökulmasta katsoen yhtään  mitään väliä.

Hyvä vain jos tulisi ja henkisisaretkin palstalla nyökkäävät sille ajatukselle.

Ei ainoastaan  myönteisinä vaan suorastaan ihastuksesta hykerrellen.

Palstalla on moniakin, jotka näkevät naiset miesten uhreina eri tilanteissa.

Kun maassamme tapahtuu mieliä kuohuttavia väkivallantekoja, tiedostaville päätoimittajille ja kolumnisteille tulee ylittämätön kiusaus käyttää niitä todistuksena kansakuntamme erinomaisesta kelvottomuudesta. Onhan "suvaitsevaista" ja "edistyksellistä" paitsi puhua hyvää ulkomaalaisista myös puhua pahaa suomalaisista.

Muutama päivä sitten vuonna 1974 syntynyt mies surmasi vaimonsa ja kaksi lastaan Helsingin Laajasalossa. Vastaavia tragedioita on tapahtunut (ilmeisesti) poikkeuksellisen paljon viimeisen vuoden aikana.

Minulla ei ole selitystä näihin tekoihin eikä keinoa niiden estämiseen, mutta kommentoisin muutamalla sanalla Hannu Virtasen laatimaa pääkirjoitusta Savon Sanomissa 12.1.2012. Virtanen:

Suomi on väkilukuun suhteutettuna maailman väkivaltaisimpia valtioita. Tästä saatiin lyhyen ajan sisällä kolme järkyttävää muistutusta.

[...]

Vaikka maailmallakin sattuu perhesurmia, jotenkin vain tuntuu, että me suomalaiset olemme tässä mielessä ainutlaatuisen synkkää rotua. Elämme ylhäisessä yksinäisyydessämme ikävällä tavalla. Me olemme väkivaltainen kansakunta emmekä näköjään muuksi muutu.

"Jotenkin tuntuu."

Olen aiemmissakin kirjoituksissani nostanut esiin "etnopositiivisen eksistenssin" periaatteen. Tietyt asiat ovat olemassa silloin, kun niiden olemassaolo antaa mahdollisuuden suomalaisten yleistävään ja leimaavaan mollaamiseen. Sen sijaan niitä samoja asioita ei ole olemassa silloin, kun niiden olemassaolo mahdollistaisi vastaavien yleistävien tulkintojen tekemisen muista kuin suomalaisista. Tässä tapauksessa tällaisia asioita ovat tietenkin "rodut" ja "kansalliset erityispiirteet".

Jos edelläolevan kaltaisia lauseita esitettäisiin vaikkapa jostakin maahanmuuttajakansallisuudesta, kyseessä olisi ilmeinen vihapuhe, olisivat lauseet tilastollisesti tai muulla tavoin kuinka perusteltuja hyvänsä. Voi tehdä kokeen muodostamalla Virtasen arvioista uusia versioita:

"Vaikka muutkin kansat tekevät [lisää tähän negatiivinen teko], jotenkin vain tuntuu, että [lisää jokin Suomessa majaileva etninen vähemmistö] ovat ainutlaatuisen [lisää negatiivinen adjektiivi] rotua. [Lisää etninen vähemmistö] ovat [lisää negatiivinen adjektiivi] kansakunta eivätkä näköjään muuksi muutu."

Oleellista on kuitenkin se, että Virtasen esittämät yleistykset ovat paitsi loukkaavia myös perättömiä. Samoja valheita kierrätetään vuodesta toiseen, vaikka ne on toistuvasti osoitettu virheellisiksi. Virtaselle on tosin annettava papukaijamerkki siitä, että yleensä Suomea väitetään "vain" yhdeksi Euroopan väkivaltaisimmista maista. Virtasen tutkimukset ovat paljastaneet, että Suomi on ainutlaatuisen väkivaltainen globaalissa vertailussa, johon sisältyvät esimerkiksi Afrikka ja Etelä-Amerikka.

Kuulemme jatkuvasti, että Suomi on ellei nyt koko maailman niin ainakin ehdottomasti Euroopan väkivaltaisin maa. Ennen kaikkea naiset ovat vaarassa. Suomalaismies hakkaa ja tappaa rutiininomaisesti sekä suorittaa vuosittain 15 000 piiloon jäävää raiskausta.

Sosiaalitutkimuksen menetelmien professori Pertti Töttö arvioi näitä stereotypioita Hesarin Vieraskynä-palstalla 12.1. ja tuo keskusteluun häiritseviä tosiasioita. Henkirikosten osalta Venäjä, Moldova, Ukraina, Valko-Venäjä sekä Baltian maat painivat omissa sarjoissaan. Lopuissa 29 Euroopan maassa surmattiin vuosittain sataatuhatta henkeä kohti keskimäärin 1 nainen ja 2 miestä. Naisten osalta Suomi on hyvin lähellä keskiarvoa (1,2/100 000), miesten osalta reilusti sen yli (3,2/100 000). Jos Länsi-Euroopaksi lasketaan entisen itäblokin ulkopuolinen Eurooppa, Suomi johtaa miessurmien osalta länsieurooppalaista sarjaa. Naissurmien osalta Belgia ja Luxemburg vievät voiton.

Henkirikosten sukupuolittuneisuus yhdistää Suomen Itä-Eurooppaan: lännessä yhtä naista kohti tapetaan kaksi miestä, Suomessa (kuten esim. Baltiassa) yhtä naista kohti kuolee lähes kolme miestä. Suomi on siis tilastojen valossa miehille melko vaarallinen maa, mutta kyse lienee tilastoharhasta: tyypillisessä suomalaisessa henkirikoksessa Raipe tuikkaa Reiskaa keittiöveitsellä, alkoholilla oli osuutta tapahtumiin, eikä teolle löytynyt tutkinnassa motiivia. Tavallisen suomalaisen, oli tämä mies tahi nainen, mahdollisuus joutua henkirikoksen uhriksi on hyvin vähäinen.

Naisten kannalta Suomi on varsin tyypillinen länsieurooppalainen yhteiskunta.

Pari päivää vanhan uutisen mukaan miehet ja naiset ovat törkeän parisuhdeväkivallan tekijöinä jotakuinkin tasoissa. Naisia kuolee enemmän perheväkivaltaan, mutta henkirikoksen yrityksiä naiset tekevät vähintään yhtä paljon, joten ero selittynee ennen kaikkea erolla fyysisessä voimassa.

Lievään perheväkivaltaan miehet syyllistyvät tilastojen mukaan naisia useammin. Toisaalta tilastojen todistusvoima voidaan tältäkin osin kyseenalaistaa, sillä on selvää, että miehellä on naista korkeampi kynnys tehdä parisuhdeväkivallasta rikosilmoitusta. Turvakodin kriisityöntekijä Hanna Mikkonen:

"Silloin kun miehet ottavat meihin yhteyttä, he saattavat sanoa, että poliisilta on tullut vähätteleviä kommentteja tai heille on jopa naureskeltu. Miehiä ei välttämättä oteta vakavasti, kun he pyytävät apua."

Mitä tästä kaikesta opimme? Toisin kuin tiedotusvälineet haluavat sinun uskovan, Suomessa ei eurooppalaisittain ole poikkeavan paljon aseita. Suomalaiset eivät myöskään tee niillä poikkeavan paljon rikoksia. Suomi ei ole millään mittarilla Euroopan väkivaltaisin maa, varsinkaan ei naisten kannalta. Parisuhdeväkivalta ei ole mikään suomalainen erityisongelma, eikä se varsinkaan kohdistu pääasiassa naisiin.

Sen sijaan on merkkejä siitä, että perheväkivalta on eräiden maahanmuuttajaryhmien erityisongelma. Kun huomioidaan eräissä ryhmissä vallitsevat asenteet naista ja tämän asemaa kohtaan, tieto ei oikeastaan ole kovin yllättävä.

On hassua, että tällaisilla puheenvuoroilla ja uutisilla ei ole mitään vaikutusta aiheista käytävään keskusteluun. Samojen virheellisten kliseiden veivaaminen jatkuu kuten ennenkin. Suomalaisessa yhteiskunnassa on virallisia uhriryhmiä, nimittäin maahanmuuttajat ja naiset, sekä yksi virallinen pahantekijä ja syyllinen: suomalainen mies. Doktriini edellyttää, että suomalainen mies tekee paljon viharikoksia sekä hakkaa ja raiskaa naisia. Kun tilastot ja numerot eivät tue tätä oletusta, rutiininomainen vastaus kuuluu: Viharikoksia kyllä tapahtuu kaiken aikaa, niitä vain ei ilmoiteta poliisille. Naisia kyllä hakataan ja raiskataan ihan koko ajan ja herkeämättä, mutta nämäkin rikokset jäävät piiloon.

Siihen on vaikea sanoa mitään.

Tunnen, äitini, joka syyttää kaikkia muita juomisestaan ja siitä että hänellä on paska elämä. Kaikki kuitenkin tiedetään, että jokaisella on mahdollisuus vaikuttaa siihen millainen siitä elämästä tulee ja joo vaikka alkoholismikin on sairaus niin siihenkin voi vaikuttaa hakemalla apua. Tai jos on mielenterveysongelmia, niihin saa apua jos hakee. Jos ei halua apua, niin turha valittaa kuinka paskaa elämä on. Yleensä se muutos asioihin lähtee ihan omasta itsestään.

Oma äitini. Aina kaikki on muiden syytä, ruohonleikkuri ei leikkaa (säätänyt itse sen leikkauspituuden), lääkärit ei ota vakavasti (juoksee eri lääkäreillä ainakin kerran pari kuussa ties minkä "vaivan" takia, kohtelee lääkäreitä alentuvasti ja menee nettidiagnoosinsa kanssa sanomaan, että kyllä hän tietää ja varmaankin papereissaan lukee hankala potilas), auramies ottaa talvella väärästä kohtaa pihan (itse olettaa uuden työntekijän tietävän lumimassojen alta missä hänen 10cm istutus kasvaa, eikä kerro ennakkoon eikä laita aurausviittoja), kukaan ei koskaan tee yhtä taitavasti/tarkasti/hyvin jotain esim siivous, tietty perinneruoka tai vaikka remonttia, valittaa, kun kukaan ei koskaan häntä auta vaikka oli sovittu (joo, paria kk ennen ja itse luvannut sitten ilmoittaa milloin apua tarvitsee, muttei ilmoita halaistua sanaa, vaan aloittaa kaiken tekemisen ja marmattaa jälkeenpäin, kun kukaan ei auta), on muutenkin passiivisagressiivinen ja syyttää aina muita kaikesta. Koulu pilasi nuorimmaisen aloitekyvyn (hän itse joka kerta valitti pienelle hänen jotain tehdessään, että ei noin, älä tee noin, väärä tapa, tuo o väärin tehty ym, esim joku huoneen raivaus ym, vaikka ihan yhtä siistiä tuli lapsenkin tavalla, äidin tapa oli vain nopeampi siksi muka parempi). Eli puuttuu kaikkeen ja muiden tapa on aina väärä ja vain hänen tapansa tehdä oikea, jos muut eivät tee hänen tavallaan, on ne joko tyhmiä tai yksinkertaisia.
Myös haukkuu erästä "ystäväänsä" jatkuvasti, sillä on vääränlaiset vaatteet, on tyhmä, laiska ja saamaton, korostaa omaa erinomaisuuttaan toisen kustannuksella. Sanoo, kuinka huono itsetunto hänen ystävällään on, vaikka kyllä se toisinpäin taitaa olla. Ihmeellistä, kuinka tämä ystävä jaksaakin käydä äitini luona vuodesta toiseen, tuoda kesäkukkia, kortteja, lahjoja, hymyillä ja yrittää vieläkin saada äitini lopettamaan hienovaraisesti. Ja äitini kohtelee kylmästi, viisastelee tämän ihmisen kustannuksella, haukkuu hänen elämänkatsomustaan, painoaan, hiuksiaan, kaikkea mahdollista verhoten haukkunsa jotenkin " hänhän yrittää vaan auttaa". Itsessään ei siis ole vikaa, jos joku häntä noin kohtelee, niin sotahan siitä syttyy!

Lapsuudenystäväni on samanlainen ja hänen koko perheensä on sellainen. Kaikki on aina jonkun muun vika, työttömyydelle ja sairauksille ei tehdä oikeasti kaikkea vaikka niin väitetään, mutta hemmetin katkera ollaan, ihan kaikille muille ollaan kateellisia ihan kaikesta, yhteiskunta on ihan paska vaikka tukee näitä ihan kaikessa eikä mistään olla kiitollisia vaan vaaditaan enemmän.