Miten päästä yli siitä häpeästä… (parisuhdeasiaa)

Ööö tiedäthän, että aika moni elää noin? Vailla mitään syyllisyyttä?

Mulla on vähän samanlaisia kokemuksia itsellä ja jälkeenpäin tullut aivan järkyttävä häpeä omasta käytöksestä. Olin tapailun alkuvaiheessa tosi nuori ja kokematon miesten suhteen. Vaikkei se selitä mitään, itsessä se vika on. Sillon eli jotenkin ihan kun sumussa, ei ajatellut ollenkaan jälkiseuraamuksia. Nyt jälkeenpäin ajateltuna ehkä ollut aika hakusessa itsensä kanssa silloin.

Mutta mitä se hyödyttää, jos eroaisit miehestäsi jos hän hyväksyy sinut menneisyys mukaanlukien. Mun mielestä 'rangaistus' sulle (niin kuin mullekin) on elää niiden asioiden kanssa, jos nyt eroaisit silloinhan ikään kuin luovuttaisit. Nyt joudut käsittelemään niitä ja antamaan itsellesi anteeksi. Ehkäpä voisit mennä jonnekin puhumaan niistä, jos tuntuu ylitaepääsemättömältä itsekseen painia niiden asioiden kanssa.

Enkä tiedä onko toi loppujen lopuks niin kamalaa käytöstä eron jälkeen, sopivan epätasapainosta :-D.

Elämä ei ole täydellistä eikä kukaan selviä tästä elämästä virheittä. Minäkin käytin vuosia miettiessäni, että olisinpa toiminut siinä ja tässä tilanteessa eri tavalla. Sitä on tullut toimittua monissa asioissa typerästi. Ainoa kuitenkin mihin voimme vaikuttaa, on tämä hetki ja tulevaisuus. Anna siis itsellesi armoa, hyväksy menneisyys ja sen huonotkin hetket ja lopeta jossittelu. Keskity tekemään tästä päivästä ja tulevaisuudesta mahdollisimman hyvä. Kertomasi perusteella en usko, että jättämällä elämäsi miehen menneisyyden syyllisyyden vuoksi parantaisi nykyhetkeä mitenkään.

[quote author="Vierailija" time="21.07.2015 klo 13:11"]

Ööö tiedäthän, että aika moni elää noin? Vailla mitään syyllisyyttä?

[/quote]

Tiedän, mutta itseltäni odottaisin kyllä vähän enemmän. Parempaa moraalia. Nyt katsonkin taaksepäin ja ihmettelen, miten typerä olen voinut olla... Tämän kanssa on jotenkin vain elettävä, kuten 44 sanoi, mutta mieluiten olisin parisuhteessa puhtaalla omatunnolla...

Ap

[quote author="Vierailija" time="21.07.2015 klo 09:55"]

Että on parisuhteensa alussa pelannut ihmissuhteilla ja käyttäytynyt epäkunnioittavasti monia ihmisiä kohtaan? Kun tapasin mieheni, minulla oli kova meno päällä. Aiemmin tapahtunut ero pitkästä suhteesta pisti pään sekaisin, ja hain hyväksyntää ihan mistä vain. Olin mm. seksisuhteessa vanhemman miehen kanssa, koska hänen ihailunsa toi jonkinlaista turvaa ja rauhan tunnetta.

Halusin epätoivoisesti tulla hyväksytyksi, ja halusin myös uuden parisuhteen. Tapailin useita miehiä kerralla, harrastin seksiäkin usean kanssa samaan aikaan. Useimmille kerroin etten ole valmis sitoutumaan, kuten en ollutkaan.

Yksi mies jaksoi naurettavasta käytöksestäni huolimatta tapailla minua, näki minussa kuulemma jotain ainutlaatuista ja halusi yrittää. Myös häntä kohtelin alkuun todella kamalalla tavalla; annoin hänen ihastua minuun, pitää hyvänä ja viedä treffeille, mutta samaan aikaan jarruttelin ja sanoin etten voi luvata mitään enkä halua sitoutua kehenkään.

Kuinka ollakaan: rakastuin häneen muutaman kuukauden tapailun jälkeen. Lopetin kaikki muut tapailut ja aloimme seurustella. Kaikki oli hyvin, mutta… Nykyään, melkein vuotta myöhemmin, tunnen niin valtavaa häpeää aiemmasta käytöksestäni, että olen lähes päättänyt erota. Mies on minulle elämääkin rakkaampi, mutta kylmä ja törkeä käytökseni suhteemme alussa on omasta mielestäni anteeksiantamatonta. Läheisteni mielestä olen typerä jos eroan tämän takia, mutta itse en näe muuta vaihtoehtoa. Syyllisyyteni varjostaa suhdettani, ja pelkään lisäksi, että tulevina mahdollisesti huonompina aikoina tämä tulee nousemaan esiin. Parempi jättää tämä suhde taakse ja aloittaa alusta. Vai onko?

[/quote]

Ei ole, jos mies on jo seurustelun alussa nähnyt, millaista elämää olet elänyt ja silti jatkanut seurustelua kanssasi! Hän on nähnyt sinussa jotain muutakin, kuin tuon älyttömän biletyksen!

Luin vain tämän aloituskommentin, jonka pohjalta vastaan.

On kuin omasta elämästäni, paitsi, ettei minulla ollut kuin yksi mies kerrallaan. Petin seurustelukaveriani, ja hän petti minua, mutta sitä en tiennyt. Itsestäni kerroin kyllä, etten ole ihan puhtaasti elänyt hänen ollessaan reissuhommissa. Ilmeisesti se oma menneisyytensä painoi häntä niin paljon, ettei välittänyt minun tekemisistäni. Vasta kun meillä oli jo perhe ja useita lapsia, nuo sekoilut tulivat uudelleen pintaan. Ystävättäreni tuli "ihan pystymettästä" uskoon, ja se vaikutti sitten minuunkin niin, että nousi ihan mieletön synnintunto noista aiemmista sekoiluistani, ja koin, että olin mennyt naimisiinkin valheessa, elänyt vuosikausia valheessa ja uskotellut itselleni, että ei tässä mitään, ja että mies on niin hyvä ja uskollinen, ettei kannata alkaa selittelemään. En siis tiennyt vielä hänestä mitään. Se syyllisyys oli niin järkyttävä taakka, että etsin pois pääsyä, ja se tuli Raamatun lukemisen myötä, vaikka sieltä minä sitä viimeksi osasin etsiä!!! Silloin painuin vaistomaisesti polvilleni ja aloin huutaa apua Jumalalta! Oli sellainen kokemus, että en ikinä unohda!!! Silloin, kun koin itseni kaikista ihmisistä hirveimmäksi petturiksi ja likaiseksi saastaksi, koin tuossa hetkessä äkkiä ihan sanoinkuvaamattoman puhtauden!!! Tajusin silloin ihan kouriintuntuvasti, että en ole siinä huoneessa yksin, vaan vierelläni seisoo Jeesus!!! Minulle se kaikki oli kyllä ihan uutta ja outoa, kun en todellakaan ollut mikään uskovaisen kodin lapsi ja kaukana elin sellaisista asioista!!! Mutta se hetki oli pyhä,,niinkuin vain ihminen voi pyhän käsittää. Minä olin saanut itse Jumalalta kaikki elämäni pahuudet anteeksi ja ihmettelin siinä kuin pieni viaton lapsi, mitä minulle nyt tapahtuu!!! Heti sen jälkeen tuli mieleeni, että en voi enää jatkaa entiseen malliin, vaan minun on pyydettävä anteeksi mieheltäni. En nähnyt vaihtoehtoja: joko pyydän ja saan pitää juuri saamani puhtauden,,tai en pyydä, ja menetän sen saman tien! Siis pyysin, ja sanoin miehelle, että hän saa valita itse, jatkaako tällaisen häntä pettäneen lumpun kanssa elämää. Mies järkyttyi silmin nähden, ja vetäytyi töihinsä, mutta tuli pian ja kertoi omat väärintekonsa minua kohtaan. Olin yllättynyt, sillä pidin häntä uskollisena ja hyvänä miehenä. Mies tuli siinä silloin uskoon myös, koska olin kertonut tunnustaessani, miksi on sisäinen pakko kertoa. Niinpä meillä käännettiin ihan puhdas lehti meidän parisuhteessa ja sitä seuraava aika oli kuin oltais eletty taivaassa!!!!! Kumpikaan ei unohda sitä! Emme ole kuitenkaan siinä auvoisessa olotilassa säilyneet, vaan on ollut riitojakin niistä aiemmista törttöilyistä. Kumpikin on kuitenkin tajunnut, että ne ovat jo ylemmältä taholta anteeksisaadut, joten ei kannata enää vatvoa! Se muistutus yleensä katkaisee niistä riitelyn. Ei meistä yli-ihmisiä tullut, vaikka hetken siltä tuntuikin, siis ettei jalat edes koske maata, kun niin onnessamme leijailimme! Mutta usko ei ole kadonnut mihinkään, vaan muuttunut ihan valtavaksi kiitollisuudeksi, että niin "pääsi käymään"! Ja nyt kun tätä maailmanaikaa kaikkinensa ajattelette, ja jopa omaa asennettannekin sydämessänne uskiksiin, niin tajuatte, millaisessa maailmassa uskikset elävät. Vaikka esim minulle tapahtui kaikista onnellisin asia, eli pääsin täysin vapaaksi hirveästä syyllisyydentaakastani ja koin täydellistä sydämen puhtautta ja valtavaa rakkautta KAIKKIA ihmisiä kohtaan, niin silti minä itse en koe olevani kaikkien rakastama ihan vain uskoni takia!!! Se tuntuu niin käsittämättömältä, etten osaa edes selittää! Haluaisin kaikille ihmisille vain kaikkea hyvää ja parasta, mutta silti minua ei hyväksytä, kun olen joku uskis! Ja olen uskis ihan tuon edellä kertomani takia, enkä,voi sille mitään, että minulle kävi kuten kävi! En etsinyt uskoontuloa, uteliaisuuttani aloin lukemaan Raamattua, kun ystävättäreni oli siitä niin innoissaan! Se vaikutti mun omaan elämään ihan radikaalisti. Ja täytyy rehellisesti sanoa: hetkeäkään en ole katunut tai epäillyt tai harmitellut. Ja sen voin myös rehellisesti sanoa, että niin repaleinen nuori olin, rankan eroperheen lapsi, etten varmasti olisi selvinnyt elossa edes tänne saakka. Nyt koen mitä suurinta eheyttä ja iloa. Kannatti!!! Se kannatti!!! Ja ap:lle halusin kertoa tämän vaihtoehdon, että tämäkin mahdollisuus on. Mutta toki muitakin. Toivon Sinun löytävän avun jatkaa tuossa hyvässä suhteessasi. Sitä ei kannata omin päin lopettaa, vaan etsiä mahdollisuuksia päästä menneisyyden taakoista eroon. Terapeutille tai jollekin hyvälle ystävälle puhuminen voi auttaa. Jos itse mietit jättäväsi miehen, voit silloin hyvin kokeilla pyytää häneltä anteeksi menneisyytesi sekoilua. Onhan hän jo nähnyt, että olet pysynyt hänen rinnallaan nämä vuodet.

Hyvästä parisuhteesta ei kannata erota, vaan tehdä siitä entistä parempi!!!