Kiinteistöhuoltoalalla olevia? Miksi äänekkäät työt pitää tehdä aamulla?
Mietinpä tässä taas tänäkin aamuna herättyäni lomallani kadun lakaisuun kello 6.45, että mikähän mahtaa olla syy siihen, että ruohonleikkuu, kadunlakaisu, tai ylipäänsä tauoton edestakainen traktorilla ajelu pitää tehdä nimenomaan kello 7 ja 9 välisenä aikana aamulla? Välillä traktori myös käy vain tyhjäkäynnillä tunnin verran tuossa ikkunan alla, jos ei muuta meteliä olekaan. Onko alle 10km Hgin keskustasta yleensäkään normaalia, että äijät ajelevat traktorilla päivät päästään edestakaisin? Mihin niitä traktoreita edes tarvitaan
Kello yhdeksästä eteenpäin täällä on hiljaista.
Olen lomalla ja haluaisin nukkua. Ei ollut varaa nyt lähteä mihinkään. Työpäivinä herään 5.30, joten nauttisin ihan hervottomasti, jos aamulla saisi nukkua pidempään. Menenkö kysymään talkkareilta että mikä on homman nimi? Vai kertoisiko joku täällä, miksi pitää toimia näin? Ehkä tähän kaikkeen on joku syy, jota en tajua.
Ahaa, kello on 8.45. Hiljaisuus tuli. Menisiköhän sitä sitten vielä yrittämään unta.
Kommentit (427)
Niin. Onhan se toki kamalaa kun ei saa nukkua. Tässä työssä nyt vain on ne tietyt hommat jotka pitää hoitaa tiettynä ajankohtana, ihmisiltä vain aina sattuu unohtumaan että se oma talonyhtiö ei ole se ainut koko huoltoyhtiön asiakkaista. Hyvin hoidettua työtä taas ei kukaan huomaakaan. Kiitos ja pahoittelut mielensäpahoittajille, teitä varten me kuitenkin tätä työtä tehdään. - Kiinteistönhoitaja Markus
[quote author="Vierailija" time="22.07.2015 klo 11:41"]
[quote author="Vierailija" time="22.07.2015 klo 11:35"]
[quote author="Vierailija" time="21.07.2015 klo 17:07"]
[quote author="Vierailija" time="21.07.2015 klo 11:14"][quote author="Vierailija" time="21.07.2015 klo 11:02"] [quote author="Vierailija" time="21.07.2015 klo 09:15"][quote author="Vierailija" time="21.07.2015 klo 09:12"] [quote author="Vierailija" time="21.07.2015 klo 09:08"][quote author="Vierailija" time="21.07.2015 klo 09:05"] [quote author="Vierailija" time="21.07.2015 klo 08:58"]Teoriani on, että kiinteistöhuoltokulttuuri on sadistista. Ehkä jo opinnoissa opetetaan, että ollaan olemassa nurmikkoa varten, eikä niitä asukkaita joiden nurmikko se on. Sitten jäykästi pidetään kiinni kaiken maailman säännöistä, kuten että nurmikko ON LEIKATTAVA 6.45 JOKA IKINEN PÄIVÄ. Sillä ei ole väliä, että taloissa asuu ihmisiä, tärkeintä on se oma työ ja että sen voi hoitaa joustamatta samassa järjestyksessä eläkkeelle saakka. [/quote] No järjestyksellä on sellainen looginen juttu että turhaan ajelua tulee mahdollisimman vähän. Lähdet aamulla töihin, tietysti aloitat siitä lähimmästä pihasta ja etenet järjestäen kaikki pihat. Ei olisi mitään järkeä ajella edestakaisin. [/quote] Okei. Mä olen asiakaspalvelutöissä. Alan sitten jatkossa varmaan kanssa tekemään omat aikatauluni ja suunnitelmani sen mukaan, mikä mulle on kätevintä, enkä enää lähde esim. toiselle puolelle kaupunkia päivän aikana kolmannelle asiakaskäynnille, kun se ei ole mun kannalta oikein järkevää, niinkö? Vai olisko parempi, että yksi joustaa ja muut saavat levätä kotonaan? Ap [/quote] Työaika kiinteistönhoidolla on yleensä 7-15.30 7-15.30Tai 6-14.30. Pitäiskö niiden pyöritellä peukaloita ensimmäiset pari tuntia, että sun kaltaiset hienoperseet sais nukkua. Valoja tauluun nyt hei. [/quote] Ei, vaan sitä mietin, että jospa ne voisivat tehdä aluksi jotain muuta kuin niitä eniten meteliä tuottavia töitä. [/quote] Eli tulisivat kuudelta tekemään huoneistoihin tarvittavia juttuja? [/quote]Mikä estää, jos asukkaiden kanssa on näin sovittu? Mutta tuskin on edes ehdotettu. Otetaan vaan annettuna kaikki vanhat toimintamallit ja herätetään mieluummin koko kulmakunta kuin vain yksi perhe. [/quote] En ole huoltoyhtiössä töissä mutta läheltä liippaa. Ihmiset ei todellakaan halua sopia huotoaikoja aamuksi. 7.30 on meillä ensimmäinen aika ja ehkä 1/10 hyväksyy sen. Vaikka muuten ei pysty edes tarkkaa aikaa sopimaan kun ei tiedä kuinka kauan edellinen keikka kestää. Ja meidän alalla ollaan töissä 7-15 koska rakennustyömaat ovat pääsääntöisesti auki silloin ja meidän on toki oltava tavoitettavissa samaan aikaan. Tästä päästään siihen että huoltoyhtiöiden on oltava auki samaan aikaan jotta pystyvät käydä ostamassa meiltä tarvikkeita huoltokeikkojaan varten.
[/quote]Varmasti nykyistä useampi ottaisi sen ensimmäisenä tarjotun aamuajan huoltokäynniksi kotiinsa, jos sitä vähän viitsittäisiin perustella. Eli että tulisimme mieluummin ihan aamusta, sillä yritämme silloin tehdä näitä muun naapuruston kannalta hiljaisempia hommia.
Uskon kyllä, että tuossa on kehittämisen varaa vielä. Asiat ei ole juuri nyt täydellisimmillään. Itsekin olen taas valvonut viime yön, tosin en kiinteistöhuollon vuoksi vaan ratatöiden takia. Kesät on kovin levotonta aikaa kaupungissa, kun paljon rakennetaan ja huolletaan, ja osa niistä pitää tietysti tehdä yöllä. Siksi olisi helpotus jos kiinteistöhuolto myöhentäisi toimiaan kesäisin. Saisi edes aamusta nukkua, kun yöllä ei voi. Talvella sitten taas pääsee jyräämään ja piippaamaan bobcateilla ja isommilla laitteilla jo vaikka neljältä tai viideltä, kun lunta tulee.
[/quote]
Pliis lopettakaa tämän ketujutus, ei jaksa lukea.
[/quote]
:
[quote author="Vierailija" time="22.07.2015 klo 11:57"]
Niin. Onhan se toki kamalaa kun ei saa nukkua. Tässä työssä nyt vain on ne tietyt hommat jotka pitää hoitaa tiettynä ajankohtana, ihmisiltä vain aina sattuu unohtumaan että se oma talonyhtiö ei ole se ainut koko huoltoyhtiön asiakkaista. Hyvin hoidettua työtä taas ei kukaan huomaakaan. Kiitos ja pahoittelut mielensäpahoittajille, teitä varten me kuitenkin tätä työtä tehdään. - Kiinteistönhoitaja Markus
[/quote]
Kannattais ehkä lukea vähän tarkemmin mistä asiassa oli kysymys. Täällä myös mielensäpahoittajakiinteistönhuoltajat haistattelevat ja puhuvat asiakkaista erittäin rumasti. Kammottavan asennevammaista sakkia. Ja tosiaan tämä yhtiö oli hieman erilainen nyt, ei ole isoa aluetta hoidettavana.
[quote author="Vierailija" time="22.07.2015 klo 11:59"][quote author="Vierailija" time="22.07.2015 klo 11:57"]

Kai se nyt ärsyttää, kun asiakkaat kitisevät, kun toiset tekee töitä.
Mieheni on kiinteistöhuolto-alalla. Ja työt alkaa 6.30. Ensimmäisenä aamusta on mentävä avaamaan yhden kiinteistön ovet asiakkaille, sen jälkeen hän tekee pihahommat. Päivällä on huoltotöitä kiinteistöissä, ja niistä töistä osa on taas tehtävä tiettyyn kellonaikaan.
Joten ei oikein onnistu että työaika alkaisi myöhemmin.
[quote author="Vierailija" time="22.07.2015 klo 11:59"]
Pliis lopettakaa tämän ketujutus, ei jaksa lukea.
[/quote]
Miksi sitten itse ketjutat? Olisiko aika ottaa lepohetki jos alkaa rasittaa?
[quote author="Vierailija" time="22.07.2015 klo 12:03"]
Mieheni on kiinteistöhuolto-alalla. Ja työt alkaa 6.30. Ensimmäisenä aamusta on mentävä avaamaan yhden kiinteistön ovet asiakkaille, sen jälkeen hän tekee pihahommat. Päivällä on huoltotöitä kiinteistöissä, ja niistä töistä osa on taas tehtävä tiettyyn kellonaikaan.
Joten ei oikein onnistu että työaika alkaisi myöhemmin.
[/quote]Joillakin voisi tietysti alkaa yhtä aikaisin kuin nykyäänkin, jos se on asiakkaan toive. Mutta eikö noita nyt millään pysty porrastamaan, kun joku toinen asiakas voi tarvita palveluksia illemmalla. Ei tuo, että joku ovi pitää käydä avaamassa ennen seitsemää ole perustelu sille, miksi pitäisi ennen aamuyhdeksää huudattaa lehtipuhallinta tai tyhjäkäyttää traktoria ihmisen ikkunan alla.
[quote author="Vierailija" time="22.07.2015 klo 12:06"][quote author="Vierailija" time="22.07.2015 klo 12:03"]
Mieheni on kiinteistöhuolto-alalla. Ja työt alkaa 6.30. Ensimmäisenä aamusta on mentävä avaamaan yhden kiinteistön ovet asiakkaille, sen jälkeen hän tekee pihahommat. Päivällä on huoltotöitä kiinteistöissä, ja niistä töistä osa on taas tehtävä tiettyyn kellonaikaan.
Joten ei oikein onnistu että työaika alkaisi myöhemmin.
[/quote]Joillakin voisi tietysti alkaa yhtä aikaisin kuin nykyäänkin, jos se on asiakkaan toive. Mutta eikö noita nyt millään pysty porrastamaan, kun joku toinen asiakas voi tarvita palveluksia illemmalla. Ei tuo, että joku ovi pitää käydä avaamassa ennen seitsemää ole perustelu sille, miksi pitäisi ennen aamuyhdeksää huudattaa lehtipuhallinta tai tyhjäkäyttää traktoria ihmisen ikkunan alla.
[/quote]
Maksat vaasti extraa, kun tarvitset huoltomiestä illemmalla?
[quote author="Vierailija" time="22.07.2015 klo 12:08"]
[quote author="Vierailija" time="22.07.2015 klo 12:06"][quote author="Vierailija" time="22.07.2015 klo 12:03"] Mieheni on kiinteistöhuolto-alalla. Ja työt alkaa 6.30. Ensimmäisenä aamusta on mentävä avaamaan yhden kiinteistön ovet asiakkaille, sen jälkeen hän tekee pihahommat. Päivällä on huoltotöitä kiinteistöissä, ja niistä töistä osa on taas tehtävä tiettyyn kellonaikaan. Joten ei oikein onnistu että työaika alkaisi myöhemmin. [/quote]Joillakin voisi tietysti alkaa yhtä aikaisin kuin nykyäänkin, jos se on asiakkaan toive. Mutta eikö noita nyt millään pysty porrastamaan, kun joku toinen asiakas voi tarvita palveluksia illemmalla. Ei tuo, että joku ovi pitää käydä avaamassa ennen seitsemää ole perustelu sille, miksi pitäisi ennen aamuyhdeksää huudattaa lehtipuhallinta tai tyhjäkäyttää traktoria ihmisen ikkunan alla. [/quote] Maksat vaasti extraa, kun tarvitset huoltomiestä illemmalla?
[/quote]Miksi siitä pitäisi maksaa ekstraa, jos tarvitsen ennen kello kuutta illalla? Kuuden jälkeen useimmilla aloilla vasta juoksee iltalisät.
Huoltoyhtiö saa alkaa maksaa itse korvauksia asukkaille, jos herättävät suurimman osan asukkaista uniltaan ennen kuin näiden tarvitsee nousta. Eihän tuollainen häiriköinti ole mistään kotoisin, jos kaikilla muilla alkaa työt myöhemmin.
[quote author="Vierailija" time="22.07.2015 klo 12:13"][quote author="Vierailija" time="22.07.2015 klo 12:08"]

Työaika loppuu ennen neljää. Todellakin joutuisit maksaa extraa sen jälkeen. Maailma ei pyöri sun navan ympärillä.
Hei! Huoltoyhtiö ei päätä mitä tekevät ja milloin, vaan taloyhtiö. Oikea paikka näille kyselyille on taloyhtiö. He ovat päättäneet, että teillä leikataan nurmikko joka päivä ja, että katu konelakaistaan joka päivä. Huoltoyhtiö tekee tasan sitä mistä niille maksetaan. Ei kukaan vapaaehtoisesti tee mitään minkä voi jättää tekemättä. Nytkin on töitä työaikaan nähden ihan liikaa ja kiristyy vaan jatkuvassa kilpailutuksessa. Ota siis yhteys taloyhtiön hallitukseen. He päättävät huoltoyhtiön hommista ja ajankohdista.
Eiköhän tuo pihatöiden tekeminen aamusta ole myös osittain työsuojelukysymys. Mukavampi kesällä tehdä pihatyöt ennen päivän kuuminta aikaa.
[quote author="Vierailija" time="22.07.2015 klo 11:33"]
Ja sitten ollaan iltaan asti töissä? Joo ei kiitos. Mieluummin aikaisin töihin ja ajoissa pois, kuin tuijottaa aamulla kelloa siihen asti, että täytyy lähteä töihin, eikä saa mitään aikaiseksi ja töiden jälkeen ei sitten jaksa.
[/quote]
Eli jälleen kerran todellinen syy on sinun itsekkyytesi ja se, ettet halua ottaa muita huomioon. Kaikki eivät ole aamuvirkkuja kuten sinä, monet tekevät myös iltatöitä, jolloin se seitsemän herätys on todella julma. Mutta kun sinun pitää päästä ajoissa kotiin, niin satojen muiden pitää herätä vuoksesi kukonlaulun aikaan.
[quote author="Vierailija" time="22.07.2015 klo 11:59"][quote author="Vierailija" time="22.07.2015 klo 11:57"]
Niin. Onhan se toki kamalaa kun ei saa nukkua. Tässä työssä nyt vain on ne tietyt hommat jotka pitää hoitaa tiettynä ajankohtana, ihmisiltä vain aina sattuu unohtumaan että se oma talonyhtiö ei ole se ainut koko huoltoyhtiön asiakkaista. Hyvin hoidettua työtä taas ei kukaan huomaakaan. Kiitos ja pahoittelut mielensäpahoittajille, teitä varten me kuitenkin tätä työtä tehdään. - Kiinteistönhoitaja Markus
[/quote]
Kannattais ehkä lukea vähän tarkemmin mistä asiassa oli kysymys. Täällä myös mielensäpahoittajakiinteistönhuoltajat haistattelevat ja puhuvat asiakkaista erittäin rumasti. Kammottavan asennevammaista sakkia. Ja tosiaan tämä yhtiö oli hieman erilainen nyt, ei ole isoa aluetta hoidettavana.
[/quote]
Alueen koostahan ei ole eikä tule olemaankaan asukkailla tietoa, ellei itse ole töissä kyseisessä firmassa. Ei sitä nurtsia kiusallaan aamusta ajeta, eikä kukaan kuudelta halua nousta ylös ja lähteä leikaamaan. Asia vaan sattuu olemaan niin että työ-ajat on suunniteltu palvelemaan alaa, ei sitä pirjo-liisaa joka on lomalla. Kummasti se huoltomies on maailman paras jätkä silloin kun oma patteri paukahtaa yöllä paskaksi ja huoltomiehen pitää vartavasten herätä keskellä yötä.
[quote author="Vierailija" time="22.07.2015 klo 11:57"]
Niin. Onhan se toki kamalaa kun ei saa nukkua. Tässä työssä nyt vain on ne tietyt hommat jotka pitää hoitaa tiettynä ajankohtana, ihmisiltä vain aina sattuu unohtumaan että se oma talonyhtiö ei ole se ainut koko huoltoyhtiön asiakkaista. Hyvin hoidettua työtä taas ei kukaan huomaakaan. Kiitos ja pahoittelut mielensäpahoittajille, teitä varten me kuitenkin tätä työtä tehdään. - Kiinteistönhoitaja Markus
[/quote]
Vielä ei oikein ole selvinnyt, että mitkä hommat vaativat sitä, että ne aloitetaan ennen kahdeksaa tai yhdeksää. Voisitko sinä vastata siihen? Jos tätä hommaa kerran tehdään asiakkaille, niin eikös ne asiakkaiden toiveet pitäisi ottaa huomioon?
[quote author="Vierailija" time="22.07.2015 klo 23:01"]
[quote author="Vierailija" time="22.07.2015 klo 22:21"]
[quote author="Vierailija" time="22.07.2015 klo 22:14"]
[quote author="Vierailija" time="22.07.2015 klo 22:02"]
No kertoo kyllä kaiken tarpeellisen alan työntekijöiden lapsellisuudesta, jos noin on.
[/quote]
Toimin itse ihan toisella alalla. Mutta jos minua sanotaan mulkuksi, niin kyllä minäkin siihen jotenkin reagoin. Esimerkiksi sijoitan sinut siihen huoneeseen, mikä on lähimpänä roskiksia.
[/quote]
Mulkku!
(Yritäpä nyt käyttää pientä valtaasi:)
[/quote]
Sama ongelma kuin työntekijöiden haukkumisessa, jotka tekevät vain työtään työnantajan työnjohto-oikeuden mukaisesti: haukut menevät väärään paikkaan ja aiheuttavat vaan sen että haukkujen kohde kostaa jollekkin toiselle.
[/quote]Mietin juuri tuossa, pystyisinkö itse aamuvarhain päräyttämään traktorin, lehtipuhaltimen tai muun härpäkkeen päälle pihalla, jos näkisin että kaikissa ympäröivien asuntojen ikkunoissa olisi vielä verhot edessä. Siellä ihmiset uinailevat suloisesti, vaan eivät uinaile kauaa... En pystyisi! Sen verran toiset huomioiva olen, etten pystyisi, vaikka työnantaja seisoisi vieressä, polkisi jalkaa ja kirkuisi kuin keskitysleirin komendantti, että "Tottele!!! Tämä on määräys!!"
Koska työhönsä tyytymättömät urpot haluaa että niille v-mäisen työtehtävän järkkäävän taloyhtiön asukkaita ärsyttäisi. Vitutus kiertämään.
Kannattaa kysyä myös kaupungin melusta vastaavalta virkamieheltä, onko alueen melutasoja kattavasti selvitetty. Yleensä eri melunlähteiden kokonaisvaikutusta ei ole arvioitu. Katsotaan vaan erikseen sektoreittain liikenteen melu, tapahtumien melu, korjaustöiden melu. Kukaan ei suojele asukkaita näiden kokonaisvaikutukselta, kun kaikki osuu yhteen niin, että puolille öin on jonkin kaupunkifestarin melua, yöllä tietyötä tai ratatyötä ja aamulla ennen kuutta roska-astioiden paukuttelua. Asiaa kannattaa kuitenkin pitää esillä, sillä jokaisessa kunnassa on joku, joka vastaa melutasoista ja siltä osin asukkaiden terveydestä.
Haha, olisi kiva jos yhteiskunnassa aikaistettaisiin kaikkea: koulut alkaisivat aamuseitsemältä, kaikki virastot avaisivat aamuseiskalta ja kaupat myös. Ei menisi kauaa, kun myrtynyt kiinteistönhoitoala aikaistaisi omia työaikojaan viideksi, että pääsisi taas herättämään ihmiset uniltaan.
Pointti heillä (ja raksalla) ei varmasti ole sinänsä "aikaisin" aloittaminen, vaan "aikaisemmin kuin muut" aloittaminen.