Kiinteistöhuoltoalalla olevia? Miksi äänekkäät työt pitää tehdä aamulla?
Mietinpä tässä taas tänäkin aamuna herättyäni lomallani kadun lakaisuun kello 6.45, että mikähän mahtaa olla syy siihen, että ruohonleikkuu, kadunlakaisu, tai ylipäänsä tauoton edestakainen traktorilla ajelu pitää tehdä nimenomaan kello 7 ja 9 välisenä aikana aamulla? Välillä traktori myös käy vain tyhjäkäynnillä tunnin verran tuossa ikkunan alla, jos ei muuta meteliä olekaan. Onko alle 10km Hgin keskustasta yleensäkään normaalia, että äijät ajelevat traktorilla päivät päästään edestakaisin? Mihin niitä traktoreita edes tarvitaan
Kello yhdeksästä eteenpäin täällä on hiljaista.
Olen lomalla ja haluaisin nukkua. Ei ollut varaa nyt lähteä mihinkään. Työpäivinä herään 5.30, joten nauttisin ihan hervottomasti, jos aamulla saisi nukkua pidempään. Menenkö kysymään talkkareilta että mikä on homman nimi? Vai kertoisiko joku täällä, miksi pitää toimia näin? Ehkä tähän kaikkeen on joku syy, jota en tajua.
Ahaa, kello on 8.45. Hiljaisuus tuli. Menisiköhän sitä sitten vielä yrittämään unta.
Kommentit (427)
[quote author="Vierailija" time="22.07.2015 klo 13:05"]
Se on päätetty siinä vaiheessa, kun on kilpailutettu ja valittu remontin tekevä firma. Jatkoa ajatellen kannattaa ihan oikeasti yrittää vaikuttaa asioihin vielä siinä vaiheessa, kun voi, eikä valittaa jälkikäteen.
[/quote]
Jatkoa ajatellen muutan omakotitaloon. Remontista oli päätetty jo ennen kuin muutimme tänne, joten paha vaikuttaa.
[quote author="Vierailija" time="21.07.2015 klo 09:05"][quote author="Vierailija" time="21.07.2015 klo 09:02"]
[quote author="Vierailija" time="21.07.2015 klo 09:00"][quote author="Vierailija" time="21.07.2015 klo 08:58"] [quote author="Vierailija" time="21.07.2015 klo 08:54"][quote author="Vierailija" time="21.07.2015 klo 08:51"] Ruoho leikataan oikeaoppisesti, kun aamukaste on haihtunut. Kuumimpaan aikaan ei saa myöskään leikata, eli 8-9 välillä paras tai sitten illalla. Muihin hommiin en syytä tiedä. [/quote] Miksi se pitää ajaa silloin? [/quote] jotta se kasvaisi kauniisti, eikä vaurioidu. [/quote] Jotta mä kasvaisin kauniisti enkä vaurioituisi, mun pitäis saada joskus nukkua. Ap [/quote] Minäminäminä. Mee ajoissa nukkumaan.
[/quote]
Niin, onhan se nyt todella itsekeskeistä ajatella, että ihminen saisi kotonaan lomalla nukkua.
[/quote]
No muuta omakotitaloon, niin saat elää omassa rauhassa ilman huoltofirmoja. Ne tekee työtään.
[quote author="Vierailija" time="22.07.2015 klo 12:37"][quote author="Vierailija" time="22.07.2015 klo 12:32"]
[quote author="Vierailija" time="22.07.2015 klo 12:27"][quote author="Vierailija" time="22.07.2015 klo 11:57"] Niin. Onhan se toki kamalaa kun ei saa nukkua. Tässä työssä nyt vain on ne tietyt hommat jotka pitää hoitaa tiettynä ajankohtana, ihmisiltä vain aina sattuu unohtumaan että se oma talonyhtiö ei ole se ainut koko huoltoyhtiön asiakkaista. Hyvin hoidettua työtä taas ei kukaan huomaakaan. Kiitos ja pahoittelut mielensäpahoittajille, teitä varten me kuitenkin tätä työtä tehdään. - Kiinteistönhoitaja Markus [/quote] Vielä ei oikein ole selvinnyt, että mitkä hommat vaativat sitä, että ne aloitetaan ennen kahdeksaa tai yhdeksää. Voisitko sinä vastata siihen? Jos tätä hommaa kerran tehdään asiakkaille, niin eikös ne asiakkaiden toiveet pitäisi ottaa huomioon? [/quote] Tässä kyseisessä firmassa missä työskentelen on tietty lista esimerkiksi nurmikoista jotka pitää leikata viikoittain talonyhtiön vaatimuksesta. Kohteita on ympäri kaupunkia ja jostain ne työt on aina aloitettava. Ei kaikkia kohteita aamusta leikata, listan mukaan mennään ja leikkuri on käynnissä 06:30-14:30 ma-pe. Mikäli leikkaus aloitettaisiin vaikkapa 9 aikaan, jäisi 12,5h leikkuuaikaa pois / viikko. Mikä tarkoittaisi sitä että kaikkia kohteita ei ehdittäisi leikata. Toivottavasti selvensi asiaa. -markus
[/quote]
Mikä estää jatkamasta sitä työaikaa vaikka sinne neljään-viiteen? Silloin ehtisitte taas leikata kaikki kohteet. Sopimuskysymyksiähän nämä ovat, eivät mitään ylivoimaisia luonnonlakeja.
[/quote]
Mikä estää että itse soittaisit huoltoyhtiölle ja ilmoittaisit leikkaavasi itse nurmikkosi kello 16:00. Sopimuskysymyksiähän nämä ovat, eivät mitään ylivoimaisia luonnonlakeja.
Logiikkasi kertoo jo paljon sinusta ihmisenä.
[quote author="Vierailija" time="21.07.2015 klo 09:05"]
[quote author="Vierailija" time="21.07.2015 klo 08:58"]Teoriani on, että kiinteistöhuoltokulttuuri on sadistista. Ehkä jo opinnoissa opetetaan, että ollaan olemassa nurmikkoa varten, eikä niitä asukkaita joiden nurmikko se on. Sitten jäykästi pidetään kiinni kaiken maailman säännöistä, kuten että nurmikko ON LEIKATTAVA 6.45 JOKA IKINEN PÄIVÄ. Sillä ei ole väliä, että taloissa asuu ihmisiä, tärkeintä on se oma työ ja että sen voi hoitaa joustamatta samassa järjestyksessä eläkkeelle saakka. [/quote] No järjestyksellä on sellainen looginen juttu että turhaan ajelua tulee mahdollisimman vähän. Lähdet aamulla töihin, tietysti aloitat siitä lähimmästä pihasta ja etenet järjestäen kaikki pihat. Ei olisi mitään järkeä ajella edestakaisin.
[/quote]
Okei. Mä olen asiakaspalvelutöissä. Alan sitten jatkossa varmaan kanssa tekemään omat aikatauluni ja suunnitelmani sen mukaan, mikä mulle on kätevintä, enkä enää lähde esim. toiselle puolelle kaupunkia päivän aikana kolmannelle asiakaskäynnille, kun se ei ole mun kannalta oikein järkevää, niinkö? Vai olisko parempi, että yksi joustaa ja muut saavat levätä kotonaan? Ap
Niin ja sisätöitä tekevät miehet ovat eri porukkaa. Ulkotöissä on siis toiset miehet kuin sisätöissä. Huoltoyhtiöt saattavat olla ihan eri firmoja pienelläkin alueella lomittain ja kaupungille kuuluu jotkut hommat. Meilläpäin ainakin joku kone liikenteessa pitkin päivää ihan lähistöllä.
[quote author="Vierailija" time="21.07.2015 klo 08:51"]Ruoho leikataan oikeaoppisesti, kun aamukaste on haihtunut. Kuumimpaan aikaan ei saa myöskään leikata, eli 8-9 välillä paras tai sitten illalla.
Muihin hommiin en syytä tiedä.
[/quote]
Suomessa onkin aina niin helvetin kuuma... (t. Justiinsa villasukkia laittelen jalkaani...heinäkuussa!!)
[quote author="Vierailija" time="21.07.2015 klo 09:04"]
[quote author="Vierailija" time="21.07.2015 klo 09:03"][quote author="Vierailija" time="21.07.2015 klo 08:58"] [quote author="Vierailija" time="21.07.2015 klo 08:55"][quote author="Vierailija" time="21.07.2015 klo 08:52"] Kadunlakaisut hoidetaan aikaisin aamulla koska silloin on vähemmän ihmisiä liikenteessä ja homma hoituu helpommin. Huoltomiesten työt alkavat yleensä klo 6-7 ja sinä aikana pitää useampi piha hoitaa, yleensä on tietty järjestys ja nyt vain sattuu niin että juuri teidän pihan nurmikko ajetaan heti aamusta. [/quote] Tässä on muutama talo herrojen vastuulla ja tosi pieni alue kaikkiaan. Sen on kyllä pakko olla mahdollista, että alottaisi jostain muusta hommasta kuin siitä, mistä lähtee eniten meteliä...? Ap [/quote] Mistä tiedät, että vain muutama talo? Täälläpäin ainakin kiinteistönhuoltofirmoilla on kymmeniä hoidettavia taloyhtiöitä. [/quote] Tiedän tarkalleen, mitä taloja tämä pieni yhtiö isännöi ja huoltaa. Ihan tasan. [/quote] Ja mistä tämän tiedät?
[/quote]
No just kävin viime viikolla juttelemassa taas toimistolla sihteerin kanssa. Ollaan tuttuja. Älä jankkaa. Ap
[quote author="Vierailija" time="22.07.2015 klo 13:02"]
[quote author="Vierailija" time="22.07.2015 klo 12:59"][quote author="Vierailija" time="22.07.2015 klo 12:54"] Mukava olisi olla kiinteistöhuoltofirmassa töissä. Aamuisin joutuisi miettimään työjärjestystä "Aamu seiskalta ei voida kakkostalon edestä ajaa nurmea, kun rouva asunnosta B2 on lomalla. Mutta eipä voida ajaa kyllä kello kymmeneltäkään vielä, kun asukas B5:ssa nukkuu yövuoron jälkeen. Niin ja se yksi vauva siinä asunnossa C3 nukkuu päiväunia 12-14. Ja vanha rouva siellä yläkerrassa menee aina aikaisin nukkumaan ja häiriintyy jos illalla ajetaan." Pointtihan tässä oli, että ei ne voi jokaisen loma- ja työaikoja tietää, eikä oikein muutakaan. Ne ajat on tehty nimenomaan siten, että olisivat mahdollisimman vähän häiriöksi. Ja hommat tehty, ennen kuin niistä valitetaan. Tai no, helppohan minun on sanoa, asun omakotitalossa, lähin naapuri puolen kilometrin päässä, eikä ole kiinteistöhuoltopalvelua, kun hommat saa tehdä ihan itse. [/quote]Kukaan ei ole tässä ketjussa vaatinut, ettei aamukymmeneltä jo voisi ajaa nurmea. Toki yksittäisillä ihmisillä voi olla vaatimuksia, mutta tuollaiset rajoitukset on jo typeriä. Tässä ketjussa pointti on siinä, että suurin osa ihmisistä aloittaa omat työnsä vasta kahdeksalta tai yhdeksältä, ja siksi on kohtuutonta, että äänekkäät työt aloitetaan jo aamuseiskalta tai jopa ennen sitä. Tuolla edellä olevalla esimerkillä yritetään vai luoda vaikutelmaa, ettei ihmisten toiveita ja tarpeita kannata ollenkaan kuunnella, kun menee liian vaikeaksi. Niinhän ei ole. Työt on tehtävä joskus ja kaikki sen ymmärtävät. Metelöidä ei pitäisi kuitenkaan ennen aamuyhdeksää, vaan silloin voisi tehdä hiljaisempia kiinteistönhuoltotöitä. [/quote] Ai niinkun testata palohälyttimiä :'D
[/quote]Palohälyttimet voi jokainen asukas itse testata. Joka tapauksessa se ei ole, tekipä sen kuka hyvänsä, hiljainen työ.
Hiljaisia töitä on, mutta huoltomiehet eivät halua tehdä niitä asukkaiden ollessa paikalla. On paljon mukavampi kulkea ihmisten asunnoissa silloin, kun he eivät ole kotona. Tuosta asenteesta pitäisi päästä eroon.
Samoin toivoisi tyhmien sutkausten sijaan jotain rakentavaa kommenttia aiheeseen. Kertoo kyllä paljon asenteista, jos ei voi oikeasti tätä ongelmaa edes avata rehellisesti katsottavaksi, vitsaillaan vaan ja väitetään että on mahdotonta muuttaa systeemiä yhtään. Keksitään pölhöjä esimerkkejä joistain reiskoista ja liisoista, jotka ovat sitä ja tätä mieltä. Onpa hauskaa, ahahhaahhaa. Mutta kun joku tarpeeksi kauan melulla piinattu kerran hermostuu ja lataa sen aseensa, niin sitten ei enää ole hauskaa.
Metelöinti on oikeasti vakava terveysriski, ja siihen tulee puuttua. Asioita pitää voida kehittää, ei yksikään ala voi asemoida itseään kehitystarpeiden ulottumattomiin.
[quote author="Vierailija" time="21.07.2015 klo 09:08"][quote author="Vierailija" time="21.07.2015 klo 09:05"]
[quote author="Vierailija" time="21.07.2015 klo 08:58"]Teoriani on, että kiinteistöhuoltokulttuuri on sadistista. Ehkä jo opinnoissa opetetaan, että ollaan olemassa nurmikkoa varten, eikä niitä asukkaita joiden nurmikko se on. Sitten jäykästi pidetään kiinni kaiken maailman säännöistä, kuten että nurmikko ON LEIKATTAVA 6.45 JOKA IKINEN PÄIVÄ. Sillä ei ole väliä, että taloissa asuu ihmisiä, tärkeintä on se oma työ ja että sen voi hoitaa joustamatta samassa järjestyksessä eläkkeelle saakka. [/quote] No järjestyksellä on sellainen looginen juttu että turhaan ajelua tulee mahdollisimman vähän. Lähdet aamulla töihin, tietysti aloitat siitä lähimmästä pihasta ja etenet järjestäen kaikki pihat. Ei olisi mitään järkeä ajella edestakaisin.
[/quote]
Okei. Mä olen asiakaspalvelutöissä. Alan sitten jatkossa varmaan kanssa tekemään omat aikatauluni ja suunnitelmani sen mukaan, mikä mulle on kätevintä, enkä enää lähde esim. toiselle puolelle kaupunkia päivän aikana kolmannelle asiakaskäynnille, kun se ei ole mun kannalta oikein järkevää, niinkö? Vai olisko parempi, että yksi joustaa ja muut saavat levätä kotonaan? Ap
[/quote] Oletko ihan idiootti?? Johan jo työnantajakin vaatii ettei turhia edestakaisia ajeluja tule, bensa maksaa! Ja työaikaa kuluu hukkaan niillä turhilla ajeluilla.
[quote author="Vierailija" time="21.07.2015 klo 09:08"][quote author="Vierailija" time="21.07.2015 klo 09:05"]
[quote author="Vierailija" time="21.07.2015 klo 08:58"]Teoriani on, että kiinteistöhuoltokulttuuri on sadistista. Ehkä jo opinnoissa opetetaan, että ollaan olemassa nurmikkoa varten, eikä niitä asukkaita joiden nurmikko se on. Sitten jäykästi pidetään kiinni kaiken maailman säännöistä, kuten että nurmikko ON LEIKATTAVA 6.45 JOKA IKINEN PÄIVÄ. Sillä ei ole väliä, että taloissa asuu ihmisiä, tärkeintä on se oma työ ja että sen voi hoitaa joustamatta samassa järjestyksessä eläkkeelle saakka. [/quote] No järjestyksellä on sellainen looginen juttu että turhaan ajelua tulee mahdollisimman vähän. Lähdet aamulla töihin, tietysti aloitat siitä lähimmästä pihasta ja etenet järjestäen kaikki pihat. Ei olisi mitään järkeä ajella edestakaisin.
[/quote]
Okei. Mä olen asiakaspalvelutöissä. Alan sitten jatkossa varmaan kanssa tekemään omat aikatauluni ja suunnitelmani sen mukaan, mikä mulle on kätevintä, enkä enää lähde esim. toiselle puolelle kaupunkia päivän aikana kolmannelle asiakaskäynnille, kun se ei ole mun kannalta oikein järkevää, niinkö? Vai olisko parempi, että yksi joustaa ja muut saavat levätä kotonaan? Ap
[/quote]
Työaika kiinteistönhoidolla on yleensä 7-15.30 7-15.30Tai 6-14.30. Pitäiskö niiden pyöritellä peukaloita ensimmäiset pari tuntia, että sun kaltaiset hienoperseet sais nukkua. Valoja tauluun nyt hei.
[quote author="Vierailija" time="22.07.2015 klo 13:09"]
[quote author="Vierailija" time="22.07.2015 klo 12:37"][quote author="Vierailija" time="22.07.2015 klo 12:32"] [quote author="Vierailija" time="22.07.2015 klo 12:27"][quote author="Vierailija" time="22.07.2015 klo 11:57"] Niin. Onhan se toki kamalaa kun ei saa nukkua. Tässä työssä nyt vain on ne tietyt hommat jotka pitää hoitaa tiettynä ajankohtana, ihmisiltä vain aina sattuu unohtumaan että se oma talonyhtiö ei ole se ainut koko huoltoyhtiön asiakkaista. Hyvin hoidettua työtä taas ei kukaan huomaakaan. Kiitos ja pahoittelut mielensäpahoittajille, teitä varten me kuitenkin tätä työtä tehdään. - Kiinteistönhoitaja Markus [/quote] Vielä ei oikein ole selvinnyt, että mitkä hommat vaativat sitä, että ne aloitetaan ennen kahdeksaa tai yhdeksää. Voisitko sinä vastata siihen? Jos tätä hommaa kerran tehdään asiakkaille, niin eikös ne asiakkaiden toiveet pitäisi ottaa huomioon? [/quote] Tässä kyseisessä firmassa missä työskentelen on tietty lista esimerkiksi nurmikoista jotka pitää leikata viikoittain talonyhtiön vaatimuksesta. Kohteita on ympäri kaupunkia ja jostain ne työt on aina aloitettava. Ei kaikkia kohteita aamusta leikata, listan mukaan mennään ja leikkuri on käynnissä 06:30-14:30 ma-pe. Mikäli leikkaus aloitettaisiin vaikkapa 9 aikaan, jäisi 12,5h leikkuuaikaa pois / viikko. Mikä tarkoittaisi sitä että kaikkia kohteita ei ehdittäisi leikata. Toivottavasti selvensi asiaa. -markus [/quote] Mikä estää jatkamasta sitä työaikaa vaikka sinne neljään-viiteen? Silloin ehtisitte taas leikata kaikki kohteet. Sopimuskysymyksiähän nämä ovat, eivät mitään ylivoimaisia luonnonlakeja. [/quote] Mikä estää että itse soittaisit huoltoyhtiölle ja ilmoittaisit leikkaavasi itse nurmikkosi kello 16:00. Sopimuskysymyksiähän nämä ovat, eivät mitään ylivoimaisia luonnonlakeja. Logiikkasi kertoo jo paljon sinusta ihmisenä.
[/quote]
Ai että kun haluaisin nukkua iltavuoron jälkeen yli seitsemään, enkä herätä ruohonleikkuuseen ja remonttiääniin, pitäisi minun hoitaa ilmaiseksi koko taloyhtiön ruohonleikkaus? Mitähän tämä sinun logiikkasi kertoo sinusta ihmisenä?
[quote author="Vierailija" time="21.07.2015 klo 09:12"]
[quote author="Vierailija" time="21.07.2015 klo 09:08"][quote author="Vierailija" time="21.07.2015 klo 09:05"] [quote author="Vierailija" time="21.07.2015 klo 08:58"]Teoriani on, että kiinteistöhuoltokulttuuri on sadistista. Ehkä jo opinnoissa opetetaan, että ollaan olemassa nurmikkoa varten, eikä niitä asukkaita joiden nurmikko se on. Sitten jäykästi pidetään kiinni kaiken maailman säännöistä, kuten että nurmikko ON LEIKATTAVA 6.45 JOKA IKINEN PÄIVÄ. Sillä ei ole väliä, että taloissa asuu ihmisiä, tärkeintä on se oma työ ja että sen voi hoitaa joustamatta samassa järjestyksessä eläkkeelle saakka. [/quote] No järjestyksellä on sellainen looginen juttu että turhaan ajelua tulee mahdollisimman vähän. Lähdet aamulla töihin, tietysti aloitat siitä lähimmästä pihasta ja etenet järjestäen kaikki pihat. Ei olisi mitään järkeä ajella edestakaisin. [/quote] Okei. Mä olen asiakaspalvelutöissä. Alan sitten jatkossa varmaan kanssa tekemään omat aikatauluni ja suunnitelmani sen mukaan, mikä mulle on kätevintä, enkä enää lähde esim. toiselle puolelle kaupunkia päivän aikana kolmannelle asiakaskäynnille, kun se ei ole mun kannalta oikein järkevää, niinkö? Vai olisko parempi, että yksi joustaa ja muut saavat levätä kotonaan? Ap [/quote] Oletko ihan idiootti?? Johan jo työnantajakin vaatii ettei turhia edestakaisia ajeluja tule, bensa maksaa! Ja työaikaa kuluu hukkaan niillä turhilla ajeluilla.
[/quote]
Tässä ei tule turhia ajeluja, kun kaikki talot ovat 100m säteellä toisistaan. Ap
[quote author="Vierailija" time="21.07.2015 klo 09:12"]
[quote author="Vierailija" time="21.07.2015 klo 09:08"][quote author="Vierailija" time="21.07.2015 klo 09:05"] [quote author="Vierailija" time="21.07.2015 klo 08:58"]Teoriani on, että kiinteistöhuoltokulttuuri on sadistista. Ehkä jo opinnoissa opetetaan, että ollaan olemassa nurmikkoa varten, eikä niitä asukkaita joiden nurmikko se on. Sitten jäykästi pidetään kiinni kaiken maailman säännöistä, kuten että nurmikko ON LEIKATTAVA 6.45 JOKA IKINEN PÄIVÄ. Sillä ei ole väliä, että taloissa asuu ihmisiä, tärkeintä on se oma työ ja että sen voi hoitaa joustamatta samassa järjestyksessä eläkkeelle saakka. [/quote] No järjestyksellä on sellainen looginen juttu että turhaan ajelua tulee mahdollisimman vähän. Lähdet aamulla töihin, tietysti aloitat siitä lähimmästä pihasta ja etenet järjestäen kaikki pihat. Ei olisi mitään järkeä ajella edestakaisin. [/quote] Okei. Mä olen asiakaspalvelutöissä. Alan sitten jatkossa varmaan kanssa tekemään omat aikatauluni ja suunnitelmani sen mukaan, mikä mulle on kätevintä, enkä enää lähde esim. toiselle puolelle kaupunkia päivän aikana kolmannelle asiakaskäynnille, kun se ei ole mun kannalta oikein järkevää, niinkö? Vai olisko parempi, että yksi joustaa ja muut saavat levätä kotonaan? Ap [/quote] Työaika kiinteistönhoidolla on yleensä 7-15.30 7-15.30Tai 6-14.30. Pitäiskö niiden pyöritellä peukaloita ensimmäiset pari tuntia, että sun kaltaiset hienoperseet sais nukkua. Valoja tauluun nyt hei.
[/quote]
Ei, vaan sitä mietin, että jospa ne voisivat tehdä aluksi jotain muuta kuin niitä eniten meteliä tuottavia töitä.
[quote author="Vierailija" time="21.07.2015 klo 09:09"]
No just kävin viime viikolla juttelemassa taas toimistolla sihteerin kanssa. Ollaan tuttuja. Älä jankkaa. Ap
[/quote]
Mikset sitten kysy sieltä suoraan? (En ole edellinen kysyjä, joten turha tulla syyttämään jankkaamisesta. Ihmettelen oikeasti, miksi aisoita ei hoideta suoraan,jos kerran on kontaktejakin olemassa.)
[quote author="Vierailija" time="21.07.2015 klo 09:15"]
[quote author="Vierailija" time="21.07.2015 klo 09:13"][quote author="Vierailija" time="21.07.2015 klo 09:12"] [quote author="Vierailija" time="21.07.2015 klo 09:08"][quote author="Vierailija" time="21.07.2015 klo 09:05"] [quote author="Vierailija" time="21.07.2015 klo 08:58"]Teoriani on, että kiinteistöhuoltokulttuuri on sadistista. Ehkä jo opinnoissa opetetaan, että ollaan olemassa nurmikkoa varten, eikä niitä asukkaita joiden nurmikko se on. Sitten jäykästi pidetään kiinni kaiken maailman säännöistä, kuten että nurmikko ON LEIKATTAVA 6.45 JOKA IKINEN PÄIVÄ. Sillä ei ole väliä, että taloissa asuu ihmisiä, tärkeintä on se oma työ ja että sen voi hoitaa joustamatta samassa järjestyksessä eläkkeelle saakka. [/quote] No järjestyksellä on sellainen looginen juttu että turhaan ajelua tulee mahdollisimman vähän. Lähdet aamulla töihin, tietysti aloitat siitä lähimmästä pihasta ja etenet järjestäen kaikki pihat. Ei olisi mitään järkeä ajella edestakaisin. [/quote] Okei. Mä olen asiakaspalvelutöissä. Alan sitten jatkossa varmaan kanssa tekemään omat aikatauluni ja suunnitelmani sen mukaan, mikä mulle on kätevintä, enkä enää lähde esim. toiselle puolelle kaupunkia päivän aikana kolmannelle asiakaskäynnille, kun se ei ole mun kannalta oikein järkevää, niinkö? Vai olisko parempi, että yksi joustaa ja muut saavat levätä kotonaan? Ap [/quote] Oletko ihan idiootti?? Johan jo työnantajakin vaatii ettei turhia edestakaisia ajeluja tule, bensa maksaa! Ja työaikaa kuluu hukkaan niillä turhilla ajeluilla. [/quote] Tässä ei tule turhia ajeluja, kun kaikki talot ovat 100m säteellä toisistaan. Ap [/quote] No jostain niiden täytyy aloittaa kuitenkin. Vitun älykääpiö.
[/quote]
Sweet. Kyllä. Jospa ne voisivat aloittaa niistä töistä, joista ei lähde meteliä.
[quote author="Vierailija" time="22.07.2015 klo 13:13"][quote author="Vierailija" time="22.07.2015 klo 13:09"]
[quote author="Vierailija" time="22.07.2015 klo 12:37"][quote author="Vierailija" time="22.07.2015 klo 12:32"] [quote author="Vierailija" time="22.07.2015 klo 12:27"][quote author="Vierailija" time="22.07.2015 klo 11:57"] Niin. Onhan se toki kamalaa kun ei saa nukkua. Tässä työssä nyt vain on ne tietyt hommat jotka pitää hoitaa tiettynä ajankohtana, ihmisiltä vain aina sattuu unohtumaan että se oma talonyhtiö ei ole se ainut koko huoltoyhtiön asiakkaista. Hyvin hoidettua työtä taas ei kukaan huomaakaan. Kiitos ja pahoittelut mielensäpahoittajille, teitä varten me kuitenkin tätä työtä tehdään. - Kiinteistönhoitaja Markus [/quote] Vielä ei oikein ole selvinnyt, että mitkä hommat vaativat sitä, että ne aloitetaan ennen kahdeksaa tai yhdeksää. Voisitko sinä vastata siihen? Jos tätä hommaa kerran tehdään asiakkaille, niin eikös ne asiakkaiden toiveet pitäisi ottaa huomioon? [/quote] Tässä kyseisessä firmassa missä työskentelen on tietty lista esimerkiksi nurmikoista jotka pitää leikata viikoittain talonyhtiön vaatimuksesta. Kohteita on ympäri kaupunkia ja jostain ne työt on aina aloitettava. Ei kaikkia kohteita aamusta leikata, listan mukaan mennään ja leikkuri on käynnissä 06:30-14:30 ma-pe. Mikäli leikkaus aloitettaisiin vaikkapa 9 aikaan, jäisi 12,5h leikkuuaikaa pois / viikko. Mikä tarkoittaisi sitä että kaikkia kohteita ei ehdittäisi leikata. Toivottavasti selvensi asiaa. -markus [/quote] Mikä estää jatkamasta sitä työaikaa vaikka sinne neljään-viiteen? Silloin ehtisitte taas leikata kaikki kohteet. Sopimuskysymyksiähän nämä ovat, eivät mitään ylivoimaisia luonnonlakeja. [/quote] Mikä estää että itse soittaisit huoltoyhtiölle ja ilmoittaisit leikkaavasi itse nurmikkosi kello 16:00. Sopimuskysymyksiähän nämä ovat, eivät mitään ylivoimaisia luonnonlakeja. Logiikkasi kertoo jo paljon sinusta ihmisenä.
[/quote]
Ai että kun haluaisin nukkua iltavuoron jälkeen yli seitsemään, enkä herätä ruohonleikkuuseen ja remonttiääniin, pitäisi minun hoitaa ilmaiseksi koko taloyhtiön ruohonleikkaus? Mitähän tämä sinun logiikkasi kertoo sinusta ihmisenä?
[/quote]
Mikä estää aikaistamasta työaikaasi jolloin ei tarvitse nukkua seitsemään :)
[quote author="Vierailija" time="21.07.2015 klo 09:15"]
[quote author="Vierailija" time="21.07.2015 klo 09:09"]
Aattelin, että en vaan ymmärrä, niin kysyn siksi jos joku täällä osaisi kertoa jonkun järkevän syyn. Ei ole vielä tullut muuta kuin pääasiassa haukkuja siitä että kysyin, mikä nyt ei sinänsä täällä yllätä Ap
No just kävin viime viikolla juttelemassa taas toimistolla sihteerin kanssa. Ollaan tuttuja. Älä jankkaa. Ap
[/quote]
Mikset sitten kysy sieltä suoraan? (En ole edellinen kysyjä, joten turha tulla syyttämään jankkaamisesta. Ihmettelen oikeasti, miksi aisoita ei hoideta suoraan,jos kerran on kontaktejakin olemassa.)
[/quote]
[quote author="Vierailija" time="22.07.2015 klo 11:26"]
[quote author="Vierailija" time="22.07.2015 klo 07:38"][quote author="Vierailija" time="21.07.2015 klo 16:48"] [quote author="Vierailija" time="21.07.2015 klo 16:43"][quote author="Vierailija" time="21.07.2015 klo 14:57"][quote author="Vierailija" time="21.07.2015 klo 14:51"] [quote author="Vierailija" time="21.07.2015 klo 12:18"] Parilla alalla tarkoitin esim. rakennus- ja huoltotöitä, joiden työt haittaavat muidenkin ihmisten elämää. Miksi meluisia töitä ei muka voisi sopia aloitettavaksi myöhemmin? Mikä estää vaikka tietöiden tekemisen klo 8-16 sen 7-15 sijaan? [/quote] Kun niitä tietöitä varten tarvitaan putkarit ja sähkärit ja ne ei oo enää klo 16 tekemässä hommiaan... [/quote] Ja sekö ei ole mitenkään sovittavissa, että he olisivat käytettävissä siihen neljään asti? Tosiaan puhuttiin klo 8-16 tai 9-17 välisestä ajasta, ei siitä, että kaikki tekisivät hommiaan milloin huvittaa ilman sopimista. [/quote] Miksi, kun työaika on 7-15.30? [/quote] Perusteletko aina ajatuksesi noin hyvin? Työt on pakko aloittaa klo 7, koska työt alkavat klo 7. Mitäs jos työaika olisi 8-16? Voisiko silloin työt aloittaa klo 8? [/quote] Taidat asua maaseudulla jossa kulkee 2 autoa päivässä, jo pelkästään liikenteen takia ihmisten töihintulo aikoja on porrastettava, samoin tuosta porrastuksesta johtuen ruoka aika on eri, jos kaikki tulisi töihin kello 8.00 tiet ruuhkautusivat ja peukaloitako konekuski pyörittelisi aamulla ei siitä kukaan maksa vai laitetaanko hiljaisuus lisä vastikkeisiin. [/quote] Miten se on porrastamista, että kaikki aloittavat työnsä seitsemältä? Silloinhan ne suurimmat ruuhkat juuri on. Ja olisin valmis maksamaan siitä, että työt aloitetaan myöhemmin, jos joutuisin tulevaisuudessa vielä asumaan kerrostalossa. Onneksi seuraava vaihe on omakotitalo maalla, missä saa nukkua.
[/quote]
Pitääkö piirtää, työt alkaa 7 8 ja 9 aikaan ja yleisissä työsopimuksiaa juuri kiinteistö yms myyt samantyyliset työt alkaa 7 aikaan sitten tulee toimisto työntekijat ja niin edelleen, roskakuskit aloittavat vielä aikaisemmin, sitä sanotaan porrastamiseksi.
[quote author="Vierailija" time="22.07.2015 klo 13:16"][quote author="Vierailija" time="22.07.2015 klo 13:13"][quote author="Vierailija" time="22.07.2015 klo 13:09"]
[quote author="Vierailija" time="22.07.2015 klo 12:37"][quote author="Vierailija" time="22.07.2015 klo 12:32"] [quote author="Vierailija" time="22.07.2015 klo 12:27"][quote author="Vierailija" time="22.07.2015 klo 11:57"] Niin. Onhan se toki kamalaa kun ei saa nukkua. Tässä työssä nyt vain on ne tietyt hommat jotka pitää hoitaa tiettynä ajankohtana, ihmisiltä vain aina sattuu unohtumaan että se oma talonyhtiö ei ole se ainut koko huoltoyhtiön asiakkaista. Hyvin hoidettua työtä taas ei kukaan huomaakaan. Kiitos ja pahoittelut mielensäpahoittajille, teitä varten me kuitenkin tätä työtä tehdään. - Kiinteistönhoitaja Markus [/quote] Vielä ei oikein ole selvinnyt, että mitkä hommat vaativat sitä, että ne aloitetaan ennen kahdeksaa tai yhdeksää. Voisitko sinä vastata siihen? Jos tätä hommaa kerran tehdään asiakkaille, niin eikös ne asiakkaiden toiveet pitäisi ottaa huomioon? [/quote] Tässä kyseisessä firmassa missä työskentelen on tietty lista esimerkiksi nurmikoista jotka pitää leikata viikoittain talonyhtiön vaatimuksesta. Kohteita on ympäri kaupunkia ja jostain ne työt on aina aloitettava. Ei kaikkia kohteita aamusta leikata, listan mukaan mennään ja leikkuri on käynnissä 06:30-14:30 ma-pe. Mikäli leikkaus aloitettaisiin vaikkapa 9 aikaan, jäisi 12,5h leikkuuaikaa pois / viikko. Mikä tarkoittaisi sitä että kaikkia kohteita ei ehdittäisi leikata. Toivottavasti selvensi asiaa. -markus [/quote] Mikä estää jatkamasta sitä työaikaa vaikka sinne neljään-viiteen? Silloin ehtisitte taas leikata kaikki kohteet. Sopimuskysymyksiähän nämä ovat, eivät mitään ylivoimaisia luonnonlakeja. [/quote] Mikä estää että itse soittaisit huoltoyhtiölle ja ilmoittaisit leikkaavasi itse nurmikkosi kello 16:00. Sopimuskysymyksiähän nämä ovat, eivät mitään ylivoimaisia luonnonlakeja. Logiikkasi kertoo jo paljon sinusta ihmisenä.
[/quote]
Ai että kun haluaisin nukkua iltavuoron jälkeen yli seitsemään, enkä herätä ruohonleikkuuseen ja remonttiääniin, pitäisi minun hoitaa ilmaiseksi koko taloyhtiön ruohonleikkaus? Mitähän tämä sinun logiikkasi kertoo sinusta ihmisenä?
[/quote]
Mikä estää aikaistamasta työaikaasi jolloin ei tarvitse nukkua seitsemään :)
[/quote]
Ohis sanoo.... Olet kyllä harvinaisen yksinkertainen ja tyhmä ihminen(?)..... Aivan järjettömän typerä kommentti! *miksi mun piti taas tulla tänne vajaiden palstalle..*
Kahvitauko ohi. Lähden vaihtamaan rappujen palovaroittimien pattereita. Aloitankin sieltä, missä tiedän olevan eniten lomalaisia goisaamassa ja kalistan tikkaita ja paukutan varoittimia oikein kunnolla :)
Mukavaa työpäivää meille kiinteistönhoitajille!