Ummetus paha, mikä avuksi??
Olen kärsinyt ennenkin ummetuksesta mm.lääkkeen takia mitä joudun syömään mikä kovettaa vatsaa ja onhan niitä muitakin syitä, ei kunnollista ruokarytmiä ajanpuutteen takia.. olen ennen käyttänyt apteekin kuituja, pussivalmisteita mitä sekoitetaan veteen, niillä ja esim.lactoberonilla apu kestää liian kauan.. ostin juuri apteekista peräpuikkkoja, ajattelin että kun saan suolen tyhjennettyä niin muutan ruokavalioni täysin vatsalle sopivaksi ettei näin pahaa tilannetta ehtisi enää tulemaan. olen ollut tämän vaivan takia sairaalassakin joskus,laktuloosaa käytin paljon joka kerää tajuttomasti ilmaa, sen takia ei vatsavaivat helpottaneet,päinvastoin pahenevivat...
En ole n. pariin viikkoon käynyt kertaakaan vessassa isolla hädällä kunnolla, vähän on siis tullut mutta olen tuntenut ettei vatsa tyhjene, sekä kiusallista on se jos ei ole yksin, ei saa kunnon rauhaa istuessa pytyllä.. olen harrastanut liikuntaa viim. pari päivää aamusta iltaan, yrittänyt saada ulos kahvilla mikä on yleensä auttanut aamusta vaikka väitetään sen vain pahentavan ummetusta, nyt aloin saamaan rytmihäiriöitä n. viiden sekunnin välein tulee muljahdus, ja niitä ne oikeesti on eikä vaan tuntemuksia, sydänlääkkeitä en ole uusinut kun en ole tarvinnut. sydänsairautta ei ole pahempaa mutta takykardiaa ja lisälyöntejä tulee välillä. nyt minusta tuntuu että nämä muljahdukset johtuvat ummetuksesta, vatsa niin täynnä .... kuin olla ja voi,tuntuu että painaa rintaan asti. kävin kaupassa päivällä vaikka vatsakipuni ovat kovat, oli pakko käydä- tuttavani sanoi että onneksi olkoon, odotat vauvaa... vatsani on niin iso kuin olisin n. 6 kuulla raskaana. ei ole ensimmäinen kerta, mutta yleensä tämä on helpottanut kotikonstein. olen siis liikunnan ja veden juomisen lisäksi ottanut eilen puolikkaan peräpuikon, siitä tulee niin huono olo, mm. oksenusta tuli vähäisen (puolikkaan otin haittavaikutuksien takia) ,onhan se selvä kun vatsa täynnä kaikkea. omituisinta on että vaikka vatsani tuntuu olevan löysällä, silti uloste ei tule ulos. nytkin on hätä mutta ei se tule. eilen peräpuikon jälkeen tunsin kun sisälleni jäi ns. todella iso kivi ja näin peräpuikon vaikutuksen, vatsani kramppasi, sen näki silmin.. ja se viiltävä kipu suolistossa. taitaa olla monta tukosta. eikai peräpukamia, hoitaja sanoi että ne kyllä yleensä näkee.. en halua mennä sairaalaan suolihuuhteluun, on paljon asioita perheeni kanssa ja mitä jos alkaakin matkalla toimimaan. nämä sydämen tykytykset ovat todella häiritseviä. on nälkä, nyt kun söin niin alkaa nousta ruokatorvesta jo ylös kun ei mahdu ruokaa enää vatsaan, voiko asia olla näin vai tuntuukko vaan siltä. Pahoitteluni pitkästä tekstistä, yleensä mitä enemmän tietoa sitä enemmän voi auttaa. mitenkäs rypsiöljy? peräpuikon haittavaikutuksia pelkään kun lopussa alkaa tulla verta kun kovettunut jumi ei pääse ulos ja se oksettava olo ja kramppaus.. luumut ei tähän hätään auta eikä näköjään muukaan.. otanko peräpuikosta 1/4 osan vaikka sillä ei paljoa tyhjene. tiedän että siellä on todella kova kovettuma mikä ei pehmene, vaan täytyy odottaa että tulee osissa ulos (tai kerralla väkisin milloin peräaukkoni ennen ainakin halkesi vähäsen ja SATTUU). kohtalokavereita/hoitajia..? KIITOS!!! :)
Kommentit (29)
Mene lääkäriin. Jos kerran oksenteletkin jo. Voi olla, ettei aukea enään kun operoimalla. Apteekista voi kysyä klyxiä. On microlaxia hellempi ruiske..
Jos käytät Panacodia tai vastaavia lääkkeitä, niin mikään ei auta! Minulla suolisto pysähtyy käytännössä kokonaan noista, onneksi on pitänyt vain lyhyitä jaksoja syödä. Yritä vaihtaa lääkkeet, jos homma ei toimi. Minulla ainakaan ei ole mitään vaikutusta ruokavaliolla, jos ummettavia lääkkeitä syön. Sinun tilanteesi kuulostaa jo vaaralliselta. Noin yleensä ottaen minulla on auttanut kasviksia paremmin ummetukseen se, kun olen syönyt tummaa leipää. N. kolme palaa päivässä riittää pitämään vatsan toiminnassa, vaikka ruokavalio olisi muuten mitä sattuu. Banaani, vehnäleipä ja pasta ovat kolme pahiten ummettavaa ruokaa itselläni.
Siis työnnäthän sää sen mikrolaxin perseeseen etkä ota suun kautta? Miten se voi aiheuttaa kuolaamista ja oksentelua??
Se voi aiheuttaa pahoinvointia, kun suolisto alkaa kramppaamaan...mutta joo, toivottavasti ap pistää Microlaxin oikeasta päästä sisään :D
Itsellänikin on ollut joskus todella kamalaa ummetusta, mutta siihen on auttanut se, että olen laittanut esim. 2 microlaxia kokonaan sisään. Ne alkavat yleensä vaikuttaa melkein heti ja vessahätä tulee äkkiä. Mutta kun vatsa on liian kovalla, niin ne ei kerkeä pehmentää ulostetta tarpeeksi, jos menee heti vessaan. Joskus olen siis pakottanut itseni pidättelemään esim. 45minuuttia, vaikka ohjeessa lukee, että ulostaminen pitäisi tapahtua vartissa. Mitä pidempään olen pitänyt sisällä, niin sitä enemmän uloste on muuttunut ripuliksi ja sitten se onkin jo helpompaa saada ulos. Joskus luin myös, että kun ottaa pari ruokalusikallista oliiviöljyä suun kautta, niin sen pitäisi auttaa, mutten usko, että se enää toimii noin vakavassa tilanteessa. Suosittelen microlaxin (ja laxoberonin) "yliannostusta", se on toiminut itselläni.
Tuota en kyllä ymmärrä, että miten peräruiskeesta voi tulla huono olo? Toivottavasti nyt laitoit sen oikeasta reiästä sisään. Itselläni ei ole niistä tullut mitään sivuvaikutuksia. Laxoberoneista on joskua tullut esim. ilmavaivoja, muttei mitään muuta.
Mutta jos et (näitä kaikkia itse olen käyttänyt yhtä aikaa) vedenjuonnilla, liikunnalla ja laxoberoneilla (itse olen ottanut pahimmissa tapauksissa niitä esim. 8, mikä on puolet enemmän mitä saisi ottaa) ja microlaxeilla saa ummetusta loppumaan, niin ÄKKIÄ LÄÄKÄRIIN. Voi olla aika vakavat seuraukset muuten.
Niin ja kannattaisi siis saada laitettua ne microlaxit tarpeeksi syvälle, eli niin syvälle kuin mahdollista. Ne auttavat kyllä, mutta jos et käytä niitä oikein, niin ei muutosta tapahdu. Eikä tuo yksi puolikas microlax oikein hyödytä, kannattaa laittaa vähintään se yksi kokonainen ja sitten odottaa niin kauan kuin pystyy, että uloste on muuttunut pelkäksi vedeksi ja ripuliksi. Ummetus on kyllä aivan järkyttävän kamala vaiva, joka haittaa normaalia elämääkin.
Niin ja vielä.. eilen kun laitoin peräpuikkoa, en ole ennen kokenut sitä noin vaikeaksi, niin kovaa ja täynnä ... tuo suolisto ettei mennyt muutamaa senttiä enempää sisälle vaikka käytin rasvoja ja yritin kieputella sitä rentoutuneena sinne.. anteeksi avoimuuteni, miehet, kyllä naisillakin on ummetusta... :) ja yleistä vatsavaivat onkin...
Laita itse vesiperäruiske tai pienoisperäruiske. Jatkossa kokeile movicolia, räätälöi annos itsellesi sopivaksi.
Laxoberon!!! Nestemäinen parempi. Mulla lääkkeiden takia sama ongelma ja tuo aine on pelastus.
Mitäs sä sit oikein syöt, et kai valkoista vehnää ainakaan?
Risiiniöljy apteekista. Sitä nautittuaan ei kannata poistua kotoa eikä wc:lähettyviltä. Jos lähtee toimimaan, se on sitten kokopäiväistä wc:ssä istumista. Mutta toinen vaihtoehto on hakea apua terveyskeskuksesta.
Toivottavasti saat apua, tuo on todella ikävä tilanne. Onko todella niin, että et voi mennä sairaalaan suolihuuhteluun, tuo kyllä kuulostaa jo siltä, että omat konstit eivät riitä.
[quote author="Vierailija" time="19.07.2015 klo 21:18"]
Laxoberon!!! Nestemäinen parempi. Mulla lääkkeiden takia sama ongelma ja tuo aine on pelastus.
[/quote]
Kirjoitin tuossa väärin mutta ko.lääke ei mulla auta, joskus auttoi noin 5 päivän viiveellä. laktuloosaakin lääkäri on määrännyt minulle neljä kertaa normaalin annoksen,menee yli suositusten, sen takia kun sitä käytin vuosia lähes joka päivä, suoleni ehti tottua siihen eikä toimi enää kunnolla.. kauheat kivut, tunnen pitkin vatsaa missä on tukoksia sekä ruokatorvessa tajuton kipu, ruoka nouse ylös "oksennuksena". eli vatsani on aivan täynnä... vesihuuhtelua haluaisin edes tuntenut suolistossani nestettä..kokeilla vaikkei viimeksi lääkärin tekemänä sairaalassa auttanut, ei mennyt vesi sisään ja toisella kerralla ei tullut mitään tuntemuksia, en tiedä tuliko edes vesi pihalle, ei ainakaan vessahätää.. sitten annettiin peräpuikko ja tuli pieni osa ulos kovalla tuskalla...
Miten teen vesihuuhtelun kotona ilman tarvikkeita? peräpuikkoa ei pysty vedellä uudelleen täyttämään kai, jos pienellä määrällä kokeilisi..jos peräpuikon pää ei rasvan avulla mene suolistoon sisään niin miten vesi sinne menee..? :D paineella mutta ilman kunnon apuja. :)
Risiiniöljy todella helpottaa mutta ainakin minulla vain kerran, muutaman päivän päästä oli taas sama juttu. Sen jälkeen aloin syödä pellavansiemeniä ja ainakin pöntöllä istumiseen käytettävä aika lyhenee eikä tarvitse ponnistaa niin, että silmissä mustenee.
syön paljon kasviksia ja lihaa, leipää n. yhden päivässä ja puuroa, onkohan hiiilareita liian vähän sitten.. syön todella terveellisesti, mm. hedelmiä välipalaksi, jogurttia yms... joku vatsasairaus minulla on, syöpää epäiltiin silloin kun oli viimeksi vatsa sen näköinen kun viimeisillään raskaana, syöpä se ei ole onneksi.. tämä johtuu kahdesta eri lääkkeestä mitkä tekevät ummetusta. pitäisi käyttää joka päivä esim.laktuloosaa niin ei tulisi tällaista tilannetta. en ole vaan enää hetkeen kärsinyt ummetuksesta ja yritän jättää ylimääräiset lääkkeet pois. apteekkiin en nyt pääse ja aika tuskallista jo on.. peräruiske ainut lääke mitä kotona vaivaan ja tietysti vesihuuhtelu mutta miten.. kiitos vastauksista. :)
kolmen lapsen yh äiti enkä lähtisi turhaan sairaalaan.. iso vaiva sitten lapsenhoitajassa ja sen sellaista.. enkä pysty nyt ajamaan ehkä autoa jos tulee kramppeja, aikas kivuliasta on välillä kun suolistossa kiertää (vai mistä ikävät kipuilut johtuvat en tiedä..)... voin toki ottaa taas pienen osan microlaxia, harmi kun sitä ei saa vedellä osaksi täytettyä, jos nyt toisella kertaa ei tyhjene niin varmaan on mentävä lääkäriin taas.tiedän että antavat siellä kokonaisen peräruiskeen joka on hirveetä kun tulee kahdesta päästä samaan aikaan ja se vatsan kramppailu.. lisäksi peräruiskeet kirvelevät tuolla sisällä, onkohan siellä haavoja kun niin kovaa tuo ....
Hae apteekista Microlaxia. Se toimii heti ja eri tavoin kuin jauheet. Jos on taipumusta ummetukseen niin joku Movicol tai vastaava jatkuvaan käyttöön. Tietty se ruokavalio kuntoon. Noiden sydänoireiden jatkuessa lääkäriin.
Joka ilta 1000mg magnesiumia, ja kun alkaa toimia, laske kahteen. Toimii varmasti. Moni syö tuon takia, että vatsa toimii.
[quote author="Vierailija" time="19.07.2015 klo 21:42"]
Hae apteekista Microlaxia. Se toimii heti ja eri tavoin kuin jauheet. Jos on taipumusta ummetukseen niin joku Movicol tai vastaava jatkuvaan käyttöön. Tietty se ruokavalio kuntoon. Noiden sydänoireiden jatkuessa lääkäriin.
[/quote]
microlax on juuri tuo peräruiske mitä otin eilen n. puolet enkä kestä sitä vatsan kouristelua ja oksennusta sekä kipua vatsassa, kylmän kuuman väreilyä ja kuolan valumista. vaikka vähän auttaakin eli tulee yks kahdeskymmenes osa pois, parempi kun ei mitään, tunnen kuinka asia pytyllä jää siihen kun iso kivi (kai tukos) appelsiinin kokoinen jää vähän ulos reiäs..ä, verta ja haava kun repeää aukko, sitä "kiveä" mikä taitaa olla ongelma ei saa pois. eilen vähän tyhjenty tuon microlaxin avulla, siis kissan kokoiset kakat, mutta ei auttanut sen vertaa että pääsisin apteekista asti hakemaan duphalaccia yms. jauheita aion käyttää jatkossa joka päivä kunhan tämä olisi ohi.
otin äsken suolavettä,merisuolaa ja vettä sekoitin, ei ollut hyvää mutta alkoi polttamaan suolta.. ja viiiltävä kipuilu muuttui erilaiseksi, nyt syön kauraleseitä, tykytykset jatkuvat,onko muilla ollut tykytysiä ummetuksen yhteydessä? johtuukohan siitä jos pallea kramppaa ja tekee sitten muljahduksia.. löysin onneksi yhden rytmihäiriölääkkeen, jos auttaisi. mutta nämä sydänjutut johtuu tästä, sen tuntee selvästi.. eilen kun laitoin microlaxin niin toimituksen aikana tykytteli parin sekunnin välein. tuo suolaliuos taitaa muuten vähän auttaa, en ole ennen 10 vuoteen tajunnut. :D en siis pytylle asti ole vielä päässyt mutta tuntuu että vatsassa tapahtuu jotain kai... kannattaa kokeilla. ja haen magnesiumia lisää huomenna, emgesania menee lääkärin käskystä, se kai sopiii jos uusin. liittyyköhän ummetukseen, lähipäivinä on vetänyt taukoamatta varpaista, pohkeesta sisäreiteen asti suonta eikä ole muuta kun villasukat auttaneet, jalat sekä vatsa aika kylmä verrattuna muuhun kroppaan. kai tuo ummetus vaikuttaa verenkiertoonkin.
[quote author="Vierailija" time="19.07.2015 klo 23:17"]
Ap, tuo kuulostaa kyllä siltä, että taidat tarvita nyt lääkärin apua. . Peräreikää kannattaa rasvata/öljystä ahkerasti. Se vähentää repeilyä ja voi toimia vähän liukasteenakin. . Oletko kokeillut visibliniä pitkäaikaisesti? Se ei tietenkään tähän hetkeen auta mutta pidemmän päälle voisi olla hyvä apu. Se on kuituvalmiste, joten ei laiskista suolta.
Meni jo noiden lääkkeiden nimet sekaisin.. siis joskus 10v.sitten jouduin käyttämään laktuloosaa liian pitkään ja vaivat pysyi poissa pitkään, tuota kuitua käytän mutta on nyt loppu, käytän yleensä pellavansiemenrouhetta missä magnesiumia ym. aamuisin puuroon, saa luontaistuotekaupoista.. yleensä en tällaisia käyttele, tämä microlax tuli ostettua ihan hädän varalle. olen nyt kovassa flunssassa ollut monta päivää, vaikka olen syönyt normaalisti niin ei taida suolot olla paikallaan kun suolavesi auttoi..otin aluksi sillä tuon sekoituksen kun ei meinannut suonenveto millään lakata. huomenna aamulla jos ei aamutoimet helpota niin hoitajaan sitten yhteys. peräsuolitähystyksiä ja vatsan varjoainekuvauksia on tehty vuosia sitten ja epäiltiin yhtä vatsasairautta, jäi papereihin epäilyksi. viimeksi kun menin tämän mahani kanssa päivystykseen niin yksi lääkäri tokaisi että sä oot vaan lihonu, ja joku ruoka turvottanut mahasi.. :D vaikka olen juuri ja juuri normaalipainoinen eli ei paino-ongelmia.. sen jälkeen en enää sinne mennyt. lääkäri näki kuinka minulla oli iso vatsa sinne mennessä ja näki myös kun yhtäkkiä laski kokonaan ja taas turposi, sanoivat että ilmaa se vaan on.. tämä on siis viime kerta, sitä ennen oli muita tutkimuksia ja eri alan lääkäreitä..
[/quote]