Mieheni bi?

[quote author="Vierailija" time="22.07.2015 klo 11:49"]En bi-miehenä pysty ymmärtämään miksi ap on niin järkyttynyt. Ihmetyttää nämä ihmiset jotka ajattelevat seksuaalisuuden olevan niin mustavalkoinen asia. Ja btw pettäminen liittyy ihmiseen, ei siihen onko homo/hetero/bi/muuta.
[/quote]

Kuten olen yrittänyt selittää, kyse ei olekaan bi seksuaalisuudesta vaan valheesta ja siitä, että aloittajan mies tahtoo aloittaa toisen suhteen. Bisseys on ihan toissijainen asia. Se ettei hyväksy toista suhdetta ja kokee tulleensa petetyksi toisen salattua niinkin tärkeä asia kuin seksuaalisuus ihmiselle on, ei tee kenestäkään mustavalkoista tai rajoittunutta ihmistä. Vaan se tekee aloittajan miehestä kusipään. Seksuaaliseen suuntautumiseen katsomatta.

[quote author="Vierailija" time="22.07.2015 klo 11:15"]Ei sua mitään ahdista eikä masenna. Sua ainoastaan vituttaa. Jostain merkillisestä syystä. Miehesi kertoi ja oli siten rehellinen. Ihmisen seksuaalisuus voi muuttua elämän aikana. Joskus kestää vuosia itsekin oivaltaa ja ymmärtää omaa persoonallisuuttaan. Miehesi kertoi sinulle tuntemuksistaan. Et ymmärtänyt, ja aloit riehumaan. Ongelma ei ole miehessäsi, vaan omassa rajoittuneessa mielessäsi.

Lisäksi sanot, että sinua ahdistaa ja masentaa. Ei ahdista. Ei masenna. Jos joskus olisit ollut tekemisissä sellaisen potilaan kanssa, joka on oikeasti ahdistunut, masentunut tai molempia, ymmärtäisit omien tuntemustesi mitättömyyden.

Ongelmasi on ajatustesi ja maailmankuvasi mustavalkoisuus: Henkinen kasvusi on pysähtynyt teini-ikäisen kehitysasteelle. Luulet että maailma on ennalta määrätty paikka. Kaikki on joko oikein tai väärin, hyvää tai pahaa. Niin ei ole. Perehdy vaikka kirjallisuuteen. Osaathan lukea?
[/quote]

Vähän menee jo liian pitkälle tuollainen herjaaminen. Häpeä. Kuinka voisit tietää mitä aloittaja tuntee? Ylimielistä olettaa ja mitätöidä. Itse en usko lääketieteellisen masennuksen olemassaoloon ollenkaan. Enpä silti menisi ketään tai kenenkään vastoinkäymisiä mitätöimään vain todistaakseni kantani.

No ihan siitä mitä aloittaja tänne kirjoitti. Kirjoittaessaan tänne, ei vain hyväksynyt sitä, että saa aloitukseensa kommentteja, vaan jopa odotti niitä. Vastaukseni ei ollut herjaamista, vaan nimenomaan käänsin aloittajalle näkyviin "kolikon toisen puolen". Eli sen, jota hän itse ei ollut oivaltanut. Suutuspäissään. Aina voi toki vetää johtopäätökset, ja pistää ihmissuhteen roskapönttöön tuollaisellakin perusteella. Ja elää eteenpäin siinä luulossa, että vika oli siinä toisessa.

Et usko lääketieteellisen masennuksen olemassaoloon ollenkaan? (Entäs muiden psyykkisten sairauksien olemassaoloon?). Hienoa! Kivat sulle. Nauti olostasi ja lähimmäisistäsi kybällä. Toivotaan ettei tuo vitsaus ikinä koputa ovellesi. Usko on luja luottamus siihen mitä toivotaan. 

[quote author="Vierailija" time="22.07.2015 klo 14:57"]No ihan siitä mitä aloittaja tänne kirjoitti. Kirjoittaessaan tänne, ei vain hyväksynyt sitä, että saa aloitukseensa kommentteja, vaan jopa odotti niitä. Vastaukseni ei ollut herjaamista, vaan nimenomaan käänsin aloittajalle näkyviin "kolikon toisen puolen". Eli sen, jota hän itse ei ollut oivaltanut. Suutuspäissään. Aina voi toki vetää johtopäätökset, ja pistää ihmissuhteen roskapönttöön tuollaisellakin perusteella. Ja elää eteenpäin siinä luulossa, että vika oli siinä toisessa.

Et usko lääketieteellisen masennuksen olemassaoloon ollenkaan? (Entäs muiden psyykkisten sairauksien olemassaoloon?). Hienoa! Kivat sulle. Nauti olostasi ja lähimmäisistäsi kybällä. Toivotaan ettei tuo vitsaus ikinä koputa ovellesi. Usko on luja luottamus siihen mitä toivotaan. 
[/quote]

Idiootti. Luuletko ettei mua ole elämä potkinut ja lujaa?! Kuule lapsenikin haudannut ja saattohoidan paraikaa vanhempaani. Mutta se, mitä sinä tai kukaan mukaan " lääketieteellisesti" masentunut ei tajua, on se että SE ON ELÄMÄÄ. Joskus vaan menee asiat niin, että sattuu. Elämö jatkuu eikä siinä ole mitään ihmeellistä, että ihminen hajoaa ja rakentaa itsensä uudelleen useita kertoja elämänsä aikana. Mutta ei. Kermaperseissä on pakko olla jotain hoidettavaa, kun tuntuu pahalta ja seisoo katolla miettien, että hyppäänkö vai en. Eihän sellainen tuska ja kipu, ahdistus ja epätoivo vaanvoi olla osa tätä normaalia elämää, eihän? Eikä voi olla mitään toivoa enää siitä, että tilanne helpottaa ja elämäjatkuu, ihan ilman lääkkeitä tai pillereitä? Ei. Kermaperseet olette vain pettyneitä itseenne, kun ette jaksa itse nousta suosta. Siitä samasta suosta, mistä muidenkin on noustava.

Me olemme pitkään naimisissa ollut pari. Fantasioimme usein yhdessä kolmannesta pyörästä (miehestä). Mies haluaisi katsella tai osallistua minun toiveideni mukaan, voisi kokeilla myös bi-juttuja (oraali). Ajatus kiihottaa, mutta ainakaan toistaiseksi en ole uskaltanut lähteä tähän. Nainen kolmantena pyöränä taas ei kiinnosta minua ollenkaan (voisin olla mustasukkainen, enkä usko että nauttisin, itse koen olevani niin täysin hetero) En usko, että mieheni voisi rakastua mieheen, enkä tiedä tekeekö tällainen fantasia hänestä edes välttämättä bi:tä. 

Itse uskon, että tosi monella ihmisellä voi olla kiinnostusta joskus johonkin vähän erilaiseenkin, eikä bi-henkisyys välttämättä ole mikään uhka teidänkään parisuhteelle, jos pystytte puhumaan asiasta. 

[quote author="Vierailija" time="22.07.2015 klo 15:28"]

[quote author="Vierailija" time="22.07.2015 klo 14:57"]No ihan siitä mitä aloittaja tänne kirjoitti. Kirjoittaessaan tänne, ei vain hyväksynyt sitä, että saa aloitukseensa kommentteja, vaan jopa odotti niitä. Vastaukseni ei ollut herjaamista, vaan nimenomaan käänsin aloittajalle näkyviin "kolikon toisen puolen". Eli sen, jota hän itse ei ollut oivaltanut. Suutuspäissään. Aina voi toki vetää johtopäätökset, ja pistää ihmissuhteen roskapönttöön tuollaisellakin perusteella. Ja elää eteenpäin siinä luulossa, että vika oli siinä toisessa. Et usko lääketieteellisen masennuksen olemassaoloon ollenkaan? (Entäs muiden psyykkisten sairauksien olemassaoloon?). Hienoa! Kivat sulle. Nauti olostasi ja lähimmäisistäsi kybällä. Toivotaan ettei tuo vitsaus ikinä koputa ovellesi. Usko on luja luottamus siihen mitä toivotaan.  [/quote] Idiootti. Luuletko ettei mua ole elämä potkinut ja lujaa?! Kuule lapsenikin haudannut ja saattohoidan paraikaa vanhempaani. Mutta se, mitä sinä tai kukaan mukaan " lääketieteellisesti" masentunut ei tajua, on se että SE ON ELÄMÄÄ. Joskus vaan menee asiat niin, että sattuu. Elämö jatkuu eikä siinä ole mitään ihmeellistä, että ihminen hajoaa ja rakentaa itsensä uudelleen useita kertoja elämänsä aikana. Mutta ei. Kermaperseissä on pakko olla jotain hoidettavaa, kun tuntuu pahalta ja seisoo katolla miettien, että hyppäänkö vai en. Eihän sellainen tuska ja kipu, ahdistus ja epätoivo vaanvoi olla osa tätä normaalia elämää, eihän? Eikä voi olla mitään toivoa enää siitä, että tilanne helpottaa ja elämäjatkuu, ihan ilman lääkkeitä tai pillereitä? Ei. Kermaperseet olette vain pettyneitä itseenne, kun ette jaksa itse nousta suosta. Siitä samasta suosta, mistä muidenkin on noustava.

[/quote]

Njaah, katos "oikea" masennus ei ole sitä että kun asiat on päin helvettiä ja on vastoinkäymisiä, niin tuntuu raskaalta. Enemmänkin sitä, että tuntuu vaikeelta kun kaikki on hyvin eikä yhtäkään oikeeta ongelmaa missään. Jos "syitä" apaattisuuteen, haluttomuuteen tai surkkuuteen löytyy ulkopuolisista tekijöistä, se on rationalisointia, eli mukamas loogisten tekosyitten keksintä. Suomi on vaikea kieli.

Oli siis tarkoitus kirjoittaa "*tuntuu vaikeelta vaikka kaikki on hyvin. Ei että se siitä johtuisi.

Noniin ja sit iski uus sivu. Ei mee ihan nappiin, ja kaikki tämä oli ohista....huoh.

Se koira älähtää ja niin edelleen. Puhuttelet minua sanalla "idiootti". Ja juuri arvostelet muita herjaamisesta? Ei ollut sitten itsesikään sivistyksen pintakerros kovin paksu. Ei paljoa tarvinnut raaputtaa, niin jo tuli oikea nahka esiin ;-).

En minä mitään luule sinua koskien. Tai elämääsi. Luulisi, että kertomasi elämänkokemus olisi antanut Sinullekin hieman enemmän viisautta ja sydämen sivistystä. Luulisi. Mutta ei tässä ketjussa ole tarkoitus keskustella Sinun ongelmistasi. Siihen tarkoitukseen voit avata oman keskustelun.

Minä en sairasta masennusta, mutta tunnen ihmisiä jiolla se on. Se on hyvin todellinen sairaus. Se että elämässä on vaikeaa, tai tuntuu pahalta, on eri asia kuin masennus. Tai jos henkilö on surullinen tai masentunut, ei ole kyseessä sairaus, nimeltään masennus. Saatat yllättyä kuullessasi, että masennuspotilas ei välttämättä ulospäin näytä lainkaan surulliselta tai itkeä tihrusta. Saattaa olla jopa hyvinkin riehakkaalla tuulella. Varsinkin saatuaan hiukan viinaa. Alkoholi on eniten käytetty "masennuslääke". Ja kaikkein huonoin.  Tuska ja ahdistus ovat masennuksen tyypillisiä oireita myös. Mikäli nämä oireet jatkuvat yhtäjaksoisesti yli 2 viikkoa, kyseessä voi olla sairaus. Vastauksestasi voi päätellä, että juuri sinä itse kuulut siihen ihmistyyppiin, joka on sitä mieltä, että vain heillä itsellään on vastoinkäymisiä, mutta muiden "kermaperseiden" elämä on sitä vastoin helppoa, poispilattua ja todellisuuspakoista? Ajattelet, että masentuneelle auttaa pillerien sijaan se, kun käskee tätä "ryhdistäytymään"? Mutta kun joku on kuollut, niin silloin sitä "elämä potkii oikein neljävitosella persiille". Mitä erikoista kuolemassa on? Kaikkien omaiset kuolee. Me kaikki kuolemme. Olisihan se katastrofi, jos me kaikki eläisimme vuosisadasta toiseen.

Ap tässä,

tämä keskusteluhan meni ihan kummalliseksi. Viitsiikö tätä ketjua jatkaa?

no itsellä vähän paremmat tunnelmat. Mies toivokoon selvästi miessuhdetta, mutta lupaa en taatusti anna. Minun pitäisi kyllä riittää jos hän kanssani haluaa olla ja väittää haluavansa. Sanoin hänelle ja olen ennenkin sanonut, että pettämistä en myöskään tule hyväksymään. Voi olla, että luottamus ei ihan heti palaudu kun sitä vaan alkaa miettimään mikä muukin asia ei ehkä ole pitänyt paikkaansa. Ymmärrän kuitenkin, että tuollaista voi olla vaikeaa kertoa ja luulen rakastavani häntä edelleen. Hän vakuuttelee myös rakastavansa minua.

En pidä ajatuksesta, että häntä kiinnostaa miehet, koska en koe sitä kovin miehekkäänä. Se mikä tässä kuitenkin korpeaa eniten on se, että tuntuu siltä, että en ole tuntenut miestäni ollenkaan. Tulee sellainenkin olo, että onko meidän suhteemme ollut ollenkaan aitoa kun en ole tiennyt miehestäni tuollaista. Ja en kai vaan ole mikään kulissi hänelle. Hänellä on ollut mm. aika paljon erektio-ongelmia vuosien varrella. Tulee mieleen voisiko sekin johtua naisiin kohdistuvan kiinnostuksen puutteesta, en kuitenkaan uskoisi. Tulee mieleen sellainenkin, että hänellä on pari kertaa ilmestynyt jostain miespuolinen uusi kaveri, jonka kanssa sitten on käyty aika ahkerastikin pelaamassa. Jonkun ajan päästä sitten ko. tyyppi on kdonnut kokonaan jonnekin. Väkisin miettii onko noihin juttuihin liittynyt jotain. Aivan hirveältä tuntuu jos hän olisi tuolla tavaoin pettänyt minua ja minä tyhmä en mitenkään ole voinut aavistaa mitään, mutta ei varmaan pitäisi kaikkea miettiä. Hän kutenkin väitti ettei ole pettänyt minua miesten eikä naisten kanssa.

tällaisia asioita päässä nyt pyörii ja varmaan vielä pitkään. Jonkun mielestä varmaan olen hölmö kun tällaisia mietin, mutta minä nyt vaan koen itseni loukatuksi ja olen aika herkkä varmaan muutenkin. Ajatukset vaan pyörivät tässä asiassa.

[quote author="Vierailija" time="24.07.2015 klo 01:04"]Ap tässä,

tämä keskusteluhan meni ihan kummalliseksi. Viitsiikö tätä ketjua jatkaa?

no itsellä vähän paremmat tunnelmat. Mies toivokoon selvästi miessuhdetta, mutta lupaa en taatusti anna. Minun pitäisi kyllä riittää jos hän kanssani haluaa olla ja väittää haluavansa. Sanoin hänelle ja olen ennenkin sanonut, että pettämistä en myöskään tule hyväksymään. Voi olla, että luottamus ei ihan heti palaudu kun sitä vaan alkaa miettimään mikä muukin asia ei ehkä ole pitänyt paikkaansa. Ymmärrän kuitenkin, että tuollaista voi olla vaikeaa kertoa ja luulen rakastavani häntä edelleen. Hän vakuuttelee myös rakastavansa minua.

En pidä ajatuksesta, että häntä kiinnostaa miehet, koska en koe sitä kovin miehekkäänä. Se mikä tässä kuitenkin korpeaa eniten on se, että tuntuu siltä, että en ole tuntenut miestäni ollenkaan. Tulee sellainenkin olo, että onko meidän suhteemme ollut ollenkaan aitoa kun en ole tiennyt miehestäni tuollaista. Ja en kai vaan ole mikään kulissi hänelle. Hänellä on ollut mm. aika paljon erektio-ongelmia vuosien varrella. Tulee mieleen voisiko sekin johtua naisiin kohdistuvan kiinnostuksen puutteesta, en kuitenkaan uskoisi. Tulee mieleen sellainenkin, että hänellä on pari kertaa ilmestynyt jostain miespuolinen uusi kaveri, jonka kanssa sitten on käyty aika ahkerastikin pelaamassa. Jonkun ajan päästä sitten ko. tyyppi on kdonnut kokonaan jonnekin. Väkisin miettii onko noihin juttuihin liittynyt jotain. Aivan hirveältä tuntuu jos hän olisi tuolla tavaoin pettänyt minua ja minä tyhmä en mitenkään ole voinut aavistaa mitään, mutta ei varmaan pitäisi kaikkea miettiä. Hän kutenkin väitti ettei ole pettänyt minua miesten eikä naisten kanssa.

tällaisia asioita päässä nyt pyörii ja varmaan vielä pitkään. Jonkun mielestä varmaan olen hölmö kun tällaisia mietin, mutta minä nyt vaan koen itseni loukatuksi ja olen aika herkkä varmaan muutenkin. Ajatukset vaan pyörivät tässä asiassa.

 
[/quote]

Tapahtuneista asioista sinun on mahdotontan saada varmuutta koskaan (mahdollinen pettäninen). Luottamuksen menettäminen on sellainen asia, että suosittelen vakavasti miettimään voiko sen saada vielä kuntoon. Koska jos ei voi, on kyllä parempi jatkaa matkaa erillään. Molempien kannalta. Kulissiliitto minullakin varmaan pyörisi mielessä. Lisäksi tulee mieleen, että onko miehesi ajan saatossa huomannut olevansa enemmän homo, vaikka pystyy panemaan naisen kanssa? Tietenkin, jos kertoisi sen, teidän avioliitto (eli mukavuusvyöhyke, varmasti rakkauttakin oikeasti on, mistä ei tahtoisi luopua vaikka ei seksuaalista olisikaan) päättyisi. Onko ollut ajatuksena, että tunnustaessaan olevansa bi, voisi ehkä saada tyydyttävän seksisuhteen miehen kanssa, mutta kuitenkin pitää avioliiton mukavuudet ja läheisyyden kunhan kykenee panemaan myös sinua. Jos hän on salannut biseksuaalisuutensa kaikki nämä vuodet (ja ehkä vain satunnaisesti pettänyt miesten kanssa), mikä saa hänet kertomaan asiasta nyt? Jokin on muuttunut ja joku agenda hänellä siihen on. Rehellisyys se ei ainakaan ole...

Bi-miehenä olen seurannut tätä viestiketjua, joka välillä on poukkoillut ihmesfääreihin. Ymmärrän ap:n hämmennyksen, löytää puolisostaan uusi piirre, joka on vieras ja outo. Itse en kuitenkaan tulkitsee miehen avautumista luvan pyytämiseksi aloittaa miessuhde - kuinka niin? Ihan varmasti tämä on ollut miehelle iso ja kipeä asia, jonka halusi avata - humala varmaan edesauttoi, tuttu kyytiläinen tässä puhumattomuuden yhteiskunnassa. Mielestäni nyt, kun asia on nostettu pöydälle siitä pitää viimeistään avoimesti puhua. Ei auta häpeän, unohtamisen halun tai kunnioituksen menetyksen tunteet - puhukaa, tutkikaa ja miettikää yhteiselon jatkon edellytykset. Ei se mies yhtäkkiä ole saastunut, vaan ihan sama tyyppi, joka on vuosikaudet pitänyt ison möykyn sisällään. Mielestäni kyseessä on luottamuksen osoitus ja varmaan hänkin on hämillään, kun asiaa ei selvitetä. Päänavaus on hänen taholta tehty. Puhun kokemuksesta - kerroin tosin oman seksuaalisuuteni tilan vaimolleni ennen avioliiton solmimista. Olin varma, että tähän kuivui suhde, mutta tässä ollaan oltu parikymmentä vuotta naimisissa. Olen mikä olen, mutta valinnut tämän tien, enkä silloin tietenkään pidä rinnalla muita suhteita. Itselleni tämä on paras vaihtoehto, vaikka pitkässä liitossa on toki käyty läpi monia elämänvaiheita, tätäkin asiaa sivuten. Mietinkin usein, mitä se puhdas heteroseksuaalisuus on ja onko se kaikkein tavoitteellisin ihannetilanne? Mustavalkoisuus on mielestäni se kaikkin tuhoisin voima, joustamattomien ihanteiden ohella. Parasta jatkoa Teille! T. Janus

Kiitos tästäkin vastauksesta. Taidan olla vielä vähän sekaisin ja en osaa ajatella järkevästi kaikilta osin. Tiedän, että jossain vaiheessa asiasta on pakko puhua, koska tällä hetkellä mies ei puhu juuri mitään. Kummallista ja ahdistavaa kyräilyä meiltä molemmilta. Ainakin nyt haluaisin kuitenkin rajata keskustelun vain siihen voimmeko jatkaa kuten ennenkin.

Tässä on se iso ongelma, että mieheni tuntui nimenomaan tuovan esille sitä, että tuo toinenkin halu on aika voimakas ja siten iso ongelma hänelle. Itse ainakin tulkitsin tuon niin, että hän kokee ongelmalliseksi jatkaa ilman tuon puolen toteuttamista. Lisäksi sanoi jotain, että eikös tässä iässä voida jo vähän vapaammin suhtautua perinteisiin parisuhdemalleihin tms. En tiedä mitä tarkoitti ja muistanko edes oikein, kun olen ollut vähän sekaisin. Joka tapauksessa ei oikein vaikuta, että mieheni olisi noin sitoutunut aikanaan minun kanssani valitsemalleen tielle. Kauhean paljon epäilyksiä tuosta herää jo siltä osin onko hän ollut aiemmin minulle uskollinen. Pelkään, että hänellä on jotain meneillään nytkin kun jokin sai juuri nyt avautumaan asiasta. Voi olla hyvin, että ajattelen liian mustavalkosesti ja joudun ehkä siitä jotenkin muuttumaan jos haluan, että suhteemme jatkuu. Olen yrittänyt googlata bi-seksuaalisuudesta ja eihän siitä löydy oikein mitään konkreettista tietoa. On häämentävää miten vähän tietoa siitä löytyy. Homoseksuaalisuudesta on asiaa netti pullollaan, mutta tästä ei. Minua vaivaa juuri tuo, että onko bi-seksuaalin yleensä jotenkin vaikea elää pelkästään esim. naisen kanssa eli onko tuo mielenkiinto toiseenkin sukupuoleen sellainen asia, jota ilman on vaikea elää. Itse kokisin vaikeaksi elää ilman ketään miestä, mutta voiko bi vain unohtaa sen toisen puolen? Kauhean vaikea ymmärtää.

Kun nyt mietin niin minulle kyllä riittäisi jos saisin tietää, että hän on ja haluaa olla uskollinen. Se riittäisi, että haluaisin edelleen elää hänen kanssaan. Eikä kai se voi olla liikaa vaadittu?

[quote author="Vierailija" time="24.07.2015 klo 19:03"]Kiitos tästäkin vastauksesta. Taidan olla vielä vähän sekaisin ja en osaa ajatella järkevästi kaikilta osin. Tiedän, että jossain vaiheessa asiasta on pakko puhua, koska tällä hetkellä mies ei puhu juuri mitään. Kummallista ja ahdistavaa kyräilyä meiltä molemmilta. Ainakin nyt haluaisin kuitenkin rajata keskustelun vain siihen voimmeko jatkaa kuten ennenkin.

Tässä on se iso ongelma, että mieheni tuntui nimenomaan tuovan esille sitä, että tuo toinenkin halu on aika voimakas ja siten iso ongelma hänelle. Itse ainakin tulkitsin tuon niin, että hän kokee ongelmalliseksi jatkaa ilman tuon puolen toteuttamista. Lisäksi sanoi jotain, että eikös tässä iässä voida jo vähän vapaammin suhtautua perinteisiin parisuhdemalleihin tms. En tiedä mitä tarkoitti ja muistanko edes oikein, kun olen ollut vähän sekaisin. Joka tapauksessa ei oikein vaikuta, että mieheni olisi noin sitoutunut aikanaan minun kanssani valitsemalleen tielle. Kauhean paljon epäilyksiä tuosta herää jo siltä osin onko hän ollut aiemmin minulle uskollinen. Pelkään, että hänellä on jotain meneillään nytkin kun jokin sai juuri nyt avautumaan asiasta. Voi olla hyvin, että ajattelen liian mustavalkosesti ja joudun ehkä siitä jotenkin muuttumaan jos haluan, että suhteemme jatkuu. Olen yrittänyt googlata bi-seksuaalisuudesta ja eihän siitä löydy oikein mitään konkreettista tietoa. On häämentävää miten vähän tietoa siitä löytyy. Homoseksuaalisuudesta on asiaa netti pullollaan, mutta tästä ei. Minua vaivaa juuri tuo, että onko bi-seksuaalin yleensä jotenkin vaikea elää pelkästään esim. naisen kanssa eli onko tuo mielenkiinto toiseenkin sukupuoleen sellainen asia, jota ilman on vaikea elää. Itse kokisin vaikeaksi elää ilman ketään miestä, mutta voiko bi vain unohtaa sen toisen puolen? Kauhean vaikea ymmärtää.

Kun nyt mietin niin minulle kyllä riittäisi jos saisin tietää, että hän on ja haluaa olla uskollinen. Se riittäisi, että haluaisin edelleen elää hänen kanssaan. Eikä kai se voi olla liikaa vaadittu?
[/quote]

Ei ole liikaa vaadittu. Kysy häneltä suoraan, että voiko elää loppu elämänsä ilman miestä. Jos vastaus on, että voi, kysy haluaako hän. Jos vastaus on, että ei voi... niin sitten tiedät teidän liiton tulevaisuuden.

No, omalta osaltani voin sanoa, että bi:n on heterosuhteessa kiellettävä toinen puolensa - niin se on tehtävä valitessaan toisinkin. Se vaatii asian sisäistämistä itselleen - ei voi vaatia kumppanilta kykyä hyväksyä rinnakkaisia seksisuhteita. Jotkut parit pystynevät siihenkin. Kieltämättä valittu tie vaatii joskus henkistä kanttia. Kaiken lähtökohta on rehellisyys itseään kohtaan, mitkä ovat arvot ja asenteet, mikä on tärkeää ja minkä haluaa jättää taakseen. Rinnakkaissuhteessa eläminen peittelyineen ja valheineen se vasta raskasta onkin. Harva siitä pyörityksestä ehjänä selviää! On hyväksyttävä itsensä sellaisenaan. Yksi elämän ihmeellisyyksistä, jonka olisin jättänyt kernaasti valitsematta, jos olisin siihen voinut vaikuttaa!
T. Janus

Minä olen aina kokenut, että minulla on bi-taipumuksesta huolimatta vaikeampi olla uskollinen kuin heteroilla. Nykyisessä suhteessa kuitenkin olen uskollinen, joten tahdosta se on kiinni.

Tämä bi-taipumus on varmaan vaan niin moninainen ettei tähän mitään yleistä totuutta voi olla. Jokainen on erilainen ja erilaisia variaatioita voi olla todella paljon. Mielenkiintoa voi olla enemmän ja vähemmän eri asioihin eri sukupuolissa. Ja vaihdella vielä eri elämänvaiheissa. Joku voi rakastua molempiin ja joku haluaa toiselta sukupuolelta vain seksiä, ei mitään muuta. Jotakuta saattaa vaan pikkasen kiinnostaa se toinenkin ja joku taas panee kaikkea mikä liikkuu. Joku voi rakastua toiseen sukupuoleen, mutta sitten nauttia kuitenkin seksistä enemmän juuri sen toisen sukupuolen kanssa.

itse olen bi-seksuaali mies, joka ei osaa ainakaan kuvitella ihastuvansa kuin naiseen. Koskaan en ole ihastunut mieheen ainakaan tähän mennessä. Naisiin rakastun ja periaatteessa haluan eniten seksiä naisten kanssa ja tietysti elää naisen kanssa. Naisen pillu ei kuitenkaan ole se kaikkein kiihottavin asia minulle. Enemmän nautin suuseksistä, hyväilyistä jne., joita voi tehdä sekä miehen että naisen kanssa. Ja kalu ihan elimenä taitaa kiihottaa pillua enemmän vaikka nainen kokonaisuutena taas kuitenkin vartaloineen, eleineen ja naisellisuuden suhteen kiihottaa enemmän kuin mies.

eli monimutkaista ja sinunkin miehesi voi olla mitä vaan tuolta väliltä ja varmaan jotain muutakin eli ei kovin paljon kerro ihmisestä jos sanoo vaan olevansa bi. Hetero kertoo paljon enemmän jos nyt oletetaan, että on täysin hetero niinkuin varmaan olit kuvitellut. En nyt ole sinänsä varmaan itsekään kenellekään itseasiassa näin tarkkaan kertonut ja varmastikaan en nuorempana naimisiin mennessä ollut niin tarkkaan miettinyt ja analysoinut mitä päässäni liikkuu.

ja en osaa olla uskollinen ollenkaan. Tosin eivät kai kaikki heterotkaan.

Mitenkähän tässä asiassa oikein kävi? Kysyn, koska minulla on vähän samanlainen tilanne. Tosin suhde on paljon tuoreempi, mutta olen kuitenkin ehtinyt rakastumaan mieheen. Pahalta tuntuu vaikka vierailta ihmisiltä suvaitsen kyllä mielestäni ihan millaisia seksuaalisia suuntauksia vain. Oma mies on vaan eri asia. Joskus olen miettinyt miten stä toimisi jos toisesta paljastuisi myöhemmin suhteessa jokin ihan kamala perversio, kai niinkin joskus käy. No tässä ei kyse ole siitä, mutta epäilys syntyy väkisin varsinkin siihen onhan hän sitten varmasti kiinnostunut ja kiihottuu aidosti minusta. Ettei pidä sitten miehistä enemmän, koska jonain kulissina olo olisi ihan kamalaa.