Lue keskustelun säännöt.
Mitä voin sanoa kun en tahtoisi todeta että " vielä tulette näkemään" tms?
27.09.2006 |
Eli tilanne on tämä;
Meillä on reilun vuoden vanha erittäin uhmakas lapsi, ja ystävälläni on kuukauden ikäinen vauva.
Ystäväni on alkanut erittäin ilkeällä tavalla kritisoimaan lapsemma kasvatusta, ja lopettaa lauseensa usein kaneettiin " meillä ei IKINÄ tulla huutamaan lapselle" tarkoittaen tällä sitä, ettei voi hyväksyä kun meillä kyllä joudutaan välillä korottamaan ääntä tai ärähtämään, että saadaan lapsi ruotuun. Kyse on siis television hakkaamisesta, pistorasioiden räpeltämisestä, uunin kmpussa olemisesta tms.
Rakentavaa kritiikkiä ja järjellisiä neuvoja ratkaista tilanne saa kyllä esittää, alkaa vaan korpeamaan tämä jatkuva paheksunta ja kauhistelu ihmiseltä, jonka esikoinen ei vielä tee muuta kuin syö ja nukkuu.
Tahtoisin ratkaista tilanteen jotenkin muuten, kuin lähtemällä tuolle otsikossa kuvatulle linjalle, tai että jälkikäteen maireasti hymyillen sanoisin kaikkitietävästi " mitäs MINÄ sanoin" , mutta tuntuu etten saa aikaan sellaista järkevää keskustelua, jossa molemmat osapuolet suhtautuisivat asiaan neutraalisti eikä toista mollaten.
Vai olenko siis todella aivan väärillä linjoilla tämän kasvatuksen kanssa?
Ystäväni on muuten hyvin ihana, mutta en kyllä pitkään jaksa enää hänen kanssaan kahvitella kun aina siitä jää mulle paha mieli äitinä.
Typerää olisi silti menettää ystävä tällaisen asian takia.
Miten te tämän ratkaisisitte?
Kommentit (38)
Kunhan sitä ei käytä pelkkänä keinona.
Ja tuo yksi älypää tossa tulkitsee nyt pikkuisen herkästi,että ihmiset hyv' ksyisivät remmin tosta vaan. Tuo remmi ei kuulunut alkuperäisen kirjoitteluun ollenkaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Oikeasti saa sen käsityksen että suljette silmät tuon ihmisen kommenteilta ja pidätte niitä fiksuina... ei saa huutaa vaan mieluummin remmiä, voi haloo!
Menin itseeni, eikä tää sia mulle sen enempää auennut.
Kaverini nimenomaan käyttää sanaa huutaminen tästä meidän kasvatustavasta. Kuten jo aiemmissa viesteissä kerroin, hän kritisoi erittäin ilkeästi tätä muutenkin. Minäkin koen tuon sanan käytön liioitteluna, mutta sillähän hän saa minulle vielä pahemman mielen ollessaan itse niin kovin täydellinen äiti.
Kun sinä otat lastasi kädestä kiinni keskellä suojatietä, johon lapsesi tahtoisi jäädä leikkimään, ystäväni sanoisi sinulle kovalla äänellä ettei hän IKINÄ REPISI lastaan raajoista tuolla tavalla.
Ymmärsitkö pointin?
Halusin ainakin vaan vastata alkuperäisen ksymyksiin ja antaa hälle vinkkejä. Jos joku täällä kertoo käyttävänsä remmiä, MINÄ EN VOI SILLE MITÄÄN: Minäkin olen saanut pienenä remmistä, mutta en sitä omilleni anna.
joka oli harvinaisen kiltti ja helppo aina, jaksoin selittää ja perustella ja suostutella rauhallisella ja normaalilla äänellä enkä oikeasti koskaan huutanut. Silloin paheksuin suuresti lapsille huutamista ja ajattelin etten minä koskaan.
Joskus kun naapureista kantautui huutamista ja karjumista lapsille niin jopa itkin lasten puolesta, kun heillä on niiin kamala äiti jne. En kylläkään koskaan kenellekään mitään sanonut, mutta mielessäni mietin ja paheksuin suuresti.
No kun meille syntyi toinen lapsi, joka on paljon vaativampi ja tempperamenttisempi lapsi ja oli koliikki-vauva ja isompi on tullut aika mustasukkaiseksi, niin olen joutunut silloin tällöin myös huutamaan ja ääntäni korottamaan, ehkä silkkaa väsymistäni. Kummasti sitä mielipiteet muuttuu...ei sitä ookkaan niin täydellinen kuin ehkä haluaisi olla.
Koen kyllä edelleenkin kovasti syyllisyyttä siitä, jos joudun huutamaan lapsille. Joskus ei vaan oo vaihtoehtoja, jos isompi satuttaa pienempää tai muuten tilanne on vaarallinen. Toki suurelta osin syynä on oma väsymys ja joskus ei vaan jaksa perustella rauhallisesti jne, kun on nopeempi ja helpompi karjasta esim. että Alas sieltä ja vähän äkkiä.
Sori sekava kirjoitus ja virheet, mut tos oli mun kokemuksia asiasta pikapikaa kirjotettuna.
Kyllä ne sun kaverin silmät vielä aukeaa viimeistään kun tulee toinen lapsi taloon. Älä välitä, elämä opettaa tavalla tai toisella meitä kaikkia.
Jaksamisiin :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itsekin olen joutunut huomaamaan, että joskus mukavien ystävien kasvatusperiaatteet eroavat omistani niin kovasti, että se rassaa aivan tapaamisia ja ystävyyssuhteiden hoitamista. Ja valitettavaa on sekin ettei aina ymmärretä, että lapset on niin erilaisia yksilöitä, ettei heitä pitäisi liikaa verrata. Voihan olla että kaverisi vauva on rauhallinen ja " kiltti" persoona eikä koskaan tule koettelemaan vanhempiaan kuten jo teidän 1v:nne. Ja näin ollen kaverisi ei ehkä koskaan tule ymmärtämään sinua ja kasvatustapojasi. Toisaalta mitä useampia lapsia on ja mitä pienemmällä ikäerolla, sitä varmemmin tullaan koettelemaan vanhempien kestävyyden ja kasvatustaitojen rajoja.
Sitten kun hänen lapsensa kasvaa ja keveri kenties joskus korottaa ääntänsä tälle tei jopa ottaa kädestä kiinni keskellä suojatietä, saattaisin kommentoida että mä miten sä nyt huudat tai että luulin ettei sulla ole tapana repiä raajoista...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
piippiip... piipittää tipilintu...
Kerroppa mitä sinä täällä kyselet????
Sisältö jatkuu mainoksen alla
On totta, että remmikin on kasvatuksessa parempi keino kuin huutaminen.
Ja 20v kokemusta lastenkasvatuksesta. Remmiä en ole tarvinnut, mutta tehottomaan huutamisen välillä sortunut. Eikä huutaminen ole mikään tunne se on vain ilmaisu turhautumisesta, kun ei saa lasta ymmärtämään.
Nykyään tuntuu olevan kasvatus metodina huutaminen, tuiskiminen ja nalkuttaminen, jolla ei ole mitään merkitystä. Lapsi saa jatkaa touhujaan, vaikka kielletään, ei lasta oteta pois pahanteosta tai vaarasta. Kun nalkutus ei auta, aletaan huutaa.
Siis kun kysyy neuvoa miten ratkaista tilanne muuta kun olemalla ilkeä ja käyttämällä ärsyttäviä fraaseja?
Valitettavasti en osaa auttaa ap:ta, mutta oikealla linjalla ap on kun tahtoisi löytää sovun ilman että täytyy olla inhottava.
Tältä palstalta vaan ei valitettavasti taida löytyä montaakaan samanmielistä :(
Sisältö jatkuu mainoksen alla
että mitenkä remmi on parempi kuin huutaminen?
Ap: n tekemä aloitus oli täysin asiallinen. Se, ettei sinulla ei ole ollut tuollaista ongelmaa tai tilannetta ei tee ap: sta millään lailla piip piip -tyyppiä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija:
tuo nimim. remmikin huutamista parempi vaihtoehto?Onko nyt tulkittava näin että av-mammat hyväksyvät lastenkasvatuksessa remmin käytön mutta auta armias jos ärähdät lapselle...
Vierailija:
Ap: n tekemä aloitus oli täysin asiallinen. Se, ettei sinulla ei ole ollut tuollaista ongelmaa tai tilannetta ei tee ap: sta millään lailla piip piip -tyyppiä.
Kiitos
t: mm 36,39
sikäli, että sillä saa varmaan lapsen heti lopettamaan ei-toivotun käytöksen. huutaminen ei ainakaan 1-vuotiaaseen vielä paljon tehoa ja siitä tulee helposti tapa. omaa turhautumista lapsen tottelemattomuuteen puretaan huutamalla vähän väliä enemmän tai vähemmän tehottomasti, kunnes jossain vaiheessa ollaan pisteessä jolloin lapselle karjutaan enemmän kuin puhutaan tavallisella äänellä.
Remmiä en silti hyväksy vaan kehottaisin etsimään kolmanne keinon: pienelle lapselle se on harhautus tai tilanteesta poistaminen (ja tietenkin kiellettyjen asioiden minimointi), isomman kanssa mukaan tulee sitten jäähyt, tavaroiden takavarikointi yms. rangaistukset.
Kyllä minäkin huudan lapsilleni, mutta se on merkki siitä, että äidillä meni hermot eikä mikään kasvatuskeino. Käskyt ja kiellot yritän aina sanoa tavallisella äänellä ja jos lapsi ei kuuntele menen hänen lähelleen toistamaan käskyn. Noi tilanteet joissa äidin kädet on sidotut kannattaa ennakoida ja ottaa lapsi mukaan keittiöön tai antaa jotain kivaa tekemistä siksi aikaa, ettei vekara heti karkaa kiellettyihin puuhiin.
remmi on nöyryyttävää, mutta siitä oppii sen mikä todella ei ole sallittua.
Usein huudonalainen lapsuus yhdistyy myös ujouteen ja itkuisuuteen
Tämä on ns. oma tutkinta, mutta aika laajalta kannalta sellainen
Vierailija: