Antaisitteko anteeksi miehelle tämän
Jos mies on mennyt liian pitkälle toisen naisen kanssa ja yrittänyt aamulla ensiksi siitä valehdella, lopulta myöntänyt. Minun ystäväni siis näki vierestä mitä tapahtui. Ei edes suutelua, mutta liian intiimiä halailua ja koskettelua ja vieläpä melkein alasti (saunailta). Molemmat osapuolista aivan tuhannen tuiskeessa, mieheni niin sekaisin että hyvä jos omaa nimeään tunnisti, ei siis todellakaan toimisi niin selvinpäin ikinä. Mieheni muutenkin muuttuu aivan toiseksi ihmiseksi kännissä eikä ymmärrä mitä tekee (pissannut esim Keittiöön, luuli olevansa vessassa ym puhuu aivan sekavia)
Eli todellakin kännin piikkiin mutta silti luottamus menetetty. Ei ole ikinä ennen tejnyt mitään tälläistä, ja meillä pitkä vuosien suhde takana. Nyt mies menettänyt ruokahalunsa, viikon ollut melkein syömättä ja itkee vain anteeksiantoa ja on sydäntä särkevän pahoillaan mitä tuli humalassa tehtyä. Onko mieheni nyt pettäjä eikä muuksi muutu vai oliko tämä oikeasti kerta "erehdys". Mitä sanotte? Arvostaisin asiallisia vastauksia kiitos.
Kommentit (55)
Antaisin anteeksi yksittäisen sekoilun. Itse tunnet miehesi ja suhteenne parhaiten, ja jos tuo on ainoa kerta pitkän suhteen aikana ja aidosti katuu, niin ihmisiä me vaan ollaan. Erityisesti jos on ollut liian humalassa. Eiköhän mies ole rangaistuksensa kärsinyt tuollaisessa morkkiksessaan?
[quote author="Vierailija" time="17.07.2015 klo 09:04"]
Minusta tuossa ei ole tapahtunut yhtään mitään. N45
[/quote]
Samaa mieltä. N32
Vaikka alkkis "lopettaisi" alkkikksen kanssa eläminen on kuin eläisi tikitttävän aikapommin kanssa.
[quote author="Vierailija" time="17.07.2015 klo 09:13"]
Jos pitkässä suhteessa tosiaan eka kertaa sattuu ja katuu itkien, niin kyllä aika täydellinen ihminen on haussa, ellei anteeksi voi antaa. Viina tosiaan vaikuttaa ihmisiin eri tavalla, mutta ei sitä nyt herranjumala alkoholisti ole, vakka silloin tällöin rankemmatkin kännit vetäisee. On täällä ahtaat elämät!
Itse varmaan moisesta kaulailusta ärtyisin, mutta en jaksaisi kyllä mitään lusikoiden jakoa miettiä. Lisäksi olisi pakko myöntää, että ärtyisin likinnä varmaan siksi, että nyt mut nolattiin kaikkien edessä kun siellä kännissä söhellät, sillä tuskin miehestä tuossa tilanteessa suureksi romantiikoksi ja eroottiseksi iloksi on sille kaulailtavallekaan tai itselleen.
Toki voidaan puhua viinan rajoittamisesta, mutta sekin on vähän niin ja näin. Ihmiset kun tuntuu olevan omanlaisia ottajiaan. Meillä on sama juttu, kumpikaan ei tosiaankaan ole alkoholisti (minusta alkoholistin raja menee siinä, että ei voi lopettaa juomista), mutta otamme ärsyttävän eritavalla yleensä. Minä olen perinteinen lipittelijä, eli saatan aloittaa iltapäivästä lasillisella viiniä esim. ruokaa laittaessani ja juoda lasillisen silloin tällöin illan ja yön aikana, kun taas mies aloittaa vasta illasta ja vetää kännin. Ei siis aina, tietenkään, mutta kyllä hän selvästi humalahakuisempi on kuin minä ja sanomista, tai noh, letkauksia, asiasta joskus minulta tulee. Silti en jaksa tämän eroavaisuuden antaa muuten hyvää suhdetta pilata, kun korkki kuitenkin menee kiinni kun juhlat päättyy.
Nämä väärään paikkaan kusemiset ovat kuulemma aika yleisiä, mitä miespuolisia kavereita on kuunnellut. Yleisempiä heillä, jotka ottavat harvemmin, sillä tosiaankin sen määrän arvioiminen vaatii kyllä treenaustakin, ei se tieto, minkälaista ja miten paljon viinaa kestää voi sekään taivaasta kenenkään päähän tippua. Meillä ei näitä ole sattunut, mutta kaveripiirissä on saanut juttuja kuulla. Pakkohan se on myöntää, että nauratti sekin tarina, kun yksi kaveri oli riipinyt vaatteet päättään ja mennyt alasti nukkumaan, herännyt vessaan, erehtynyt ovesta ja havahtunut alasti rappukäytävästä. Kaverillla kesti kyllä vuosia, ennen kuin tarina alkoi naurattaa...
Että pikkasen pipoa hellemmälle narutukselle.
[/quote]
Eipä ehkä kannattaisi kirjoitella pitkiä jaarituksia asiasta, josta ei tiedä mitään......
Ota selvää käsitteestä "alkoholismi", ennen kuin seuraavan kerran selittelet juomistasi.
36:lle: kyllä juominen on ongelma silloin kun oma juovuksissa tekee asioita joita ei muuten tekisi. Kännissä sekoileminen ei ole normaalia.
[quote author="Vierailija" time="17.07.2015 klo 09:44"]

On kuule varmaan enemmän kokemusta ja tietoa asiasta kuin mitä sinä tulet ikinä saamaan. Sen vuoksi hyvin tiedänkin, että oma juomiseni tai miehen noin kerran kolmessa kuukaudessa ei tosiaankaan alkoholismia ole. Sen vuoksi tiedän myös senkin, että rankka känni ei ole alkoholismia, vaikka sen aikana jotain mokaisikin. Sen sijaan alkoholisti on, vaikka ottaisi vain kerran vuodessa, ellei pysty lopettamaan juomista, vaikka juhlan aika on ohi.
Olen hyvin rasittunut juuri tähän, että kaikenlainen juominen leimataan alkoholismiksi, sillä tämä ei yhtään auta heitä, joilla tosiaan on asiassa ongelmia, koska koko käsite hämärtyy tälläiseen lässytykseen ja jokainen kille ja kalle on alan erityisasiantuntija.
Onko kaikki Räsäsen siskot paikalla? Ei elämän käsi mitä jengiä. Yhden illan perusteella mies on alkoholisti-pettäjä-sika. Ja nyt kaikki, ette varmaan itse ole koskaan juonut itseänne holtittomaan tilaan, ettekä vahingossakaan tehnyt MITÄÄN, mitä ette tekisi myös selvinpäin.
Anna ap olla. Miehesi rakastaa sua, eikä yhden illan kännilääppiminen sitä mihinkään muuta.
[quote author="Vierailija" time="17.07.2015 klo 09:56"]
36:lle: kyllä juominen on ongelma silloin kun oma juovuksissa tekee asioita joita ei muuten tekisi. Kännissä sekoileminen ei ole normaalia.
[/quote]
No riippuu vähän. Itse olen kyllä sitä mieltä, että kännissä harvemmin tehdään ns. oikeasti sellaista, mitä selvinpäin ei ikinä tekiisi. Esim. nämä mukavat ihmiset, jotka kännissä ovat aggressiivisia, ovat sitä kyllä selvinkinpäin salaa mielessään, mutta kännissä kun estot poistuu, niin aggressiviisuuskin tulee pintaan.
Kyllä jos minä olisin sinä, saisi mies heti ensimmäiseksi alkaa alkoholittomalle linjalle. Humala ei ole tekosyy, silä se on itse aiheutettu olotila.
Valoja päälle nainen. Asioiden korjaaminen lähtee faktojen myöntämisestä. Jos nyt vaikka olisikin niin, että miehesi ei olisikaan tuurijuoppo, niin itsekin kuitenkin myönnät viinan olevan hänelle ongelma, ja että se ei sovi hänelle. Eikö tämä ole syy raitistua = lopettaa viinan käyttö. Kun se ei kerran hänelle sovi, ja sen seurauksena pitkä parisuhdekin on vaarassa. Suomessa näköjään viinasta on soveliasta luopua vasta, kun elää katuojassa. Hohhoijaa.
Keittiöön kuseminen ei ihan oikeasti ole normaalia. Oksettavaa.
Kehota tekemään valinta: sinä tai alkoholi. Jos valitsee sinut niin annat anteeksi. Miehet ei aina voi luonnolleen mitään kun "estot" häviää. Eikä tiätysti aina naisetkaan.
Olen hyvin rasittunut juuri tähän, että kaikenlainen juominen leimataan alkoholismiksi, sillä tämä ei yhtään auta heitä, joilla tosiaan on asiassa ongelmia, koska koko käsite hämärtyy tälläiseen lässytykseen ja jokainen kille ja kalle on alan erityisasiantuntija.
Juuri näin. Tässä alkoholipeikkojen luvatussa maassa ihminen on joko alkoholisti tai tuurijuoppo. Tai absolutisti. On kokonaan unohdettu, että alkoholia nautitaan pääasiassa sen etanolin rentouttavan ja mukavaa oloa tuovan ominaisuuden vuoksi. Muutoin useimmat joisivat halvempia alkoholittomia juomia. Toki alkoholijuomiin kuuluu myös makunautinto, ei siinä mitään, hyvä viini kruunaa hyvän ruoan ja hyvä viski on hyvää. Mutta harva vetää taskulämmintä kossua ihan vaan maun takia.
Jos ihminen juo itsensä liian humalaan, eikä enää hallitse täysin itseään, niin se on sille juomakerralle liian suuri määrä, ja se kuuluisa "yksi lasillinen liikaa". Se ei ole alkoholismia eikä tuurijuoppoutta, vaikka suuri osa mammoista on sitä mieltä.
Jos tällainen juominen on usein toistuvaa, niin sekään ei ole juoppoutta, mutta alkaa olla jo alkoholiongelma => ihminen ei osaa sillä yhdellä juomakerralla tarkkailla mikä on riittävästi ja mikä menee överiksi.
Alkoholisti on sairaus jossa ihminen ei hallitse alkoholinkäyttöään, tämä voi ilmetä niin että alkoholia juodaan koko ajan suuria määriä (mutta ei välttämättä olla kaatokännissä) tai sitten alkoholinkäyttö karkaa käytettäessä tyystin käsistä, jolloin esim. juominen jatkuu humaltumistarkoituksessa heti seuraavana päivänä vaikka olisi velvollisuuksia, mutta väliin sitten voi mahtua pidempiäkin selviä jaksoja (tuurijuoppous).
Jos ihminen on kotonaan viikonloppuna pienessä hönössä mutta kuitenkin ihan kontrolloi itseään = ei ole alkoholismia eikä juoppoutta, vaikka tapahtuisi lähes joka viikonloppu. Voi olla kuitenkin alkoholin suurkulutusta ja asiaa voisi olla hyvä tarkkailla ettei käänny alkoholismin puolelle.
Jos ihminen käy viikonloppuisin baarissa ja vetää överit, eikä tiedä mitä tekee = ei ole välttämättä alkoholismia, on suurkulutusta, ja on vaarallista itselle.
Jos kumpaakaan noista alkoholinkäyttömuodoista ei pysty/halua edes kokeilumielessä rajoittamaan, niin aletaan olla vaarallisen lähellä alkoholismia.
Alkoholismissa alkoholi määrää ja sitä on pakko saada. Alkoholisti ei voi olla ilman säännöllistä alkoholiansa, vaikka välissä pari selvää päivää tai viikko olisikin, alkoholisti elää sille seuraavalle annokselle jonka tietää olevan tulossa.
Tuurijuoppo voi tsempata pidempäänkin, eikä tuurijuopolla ole alkoholistin tarvetta saada säännöllisesti alkoholia, mutta tuurijuoppo muuttuu alkoholistin kaltaiseksi heti kun saa alkoholia. Silloin sen lopettamista ei hallita lainkaan. Kunnes tulee joku hetki tai taphtuma, joka muistuttaa että perhekin olisi ja työ (ehkä vielä). Tuurijuoppo muuttuu erittäin helposti alkoholistiksi, alkoholisti harvemmin tuurijuopoksi, koska on ikäänkuin saman sairauden jo vakavammassa vaiheessa.
Alkoholismi ja juoppous (myös tuurijuoppous) ovat siis sairauksia, ja näissä sairauksissa olennaista on se, että alkoholinkäyttöä ei pysty lopettamaan edes silloin, kun näkee että se tuhoaa oman ja läheisten elämän. Kenenkään puheet ja pyynnöt ja usein edes apu ei auta => alkoholi vie miestä (tai naista yhä useammin).
Näiden lisäksi voidaan sitten puhua alkoholin suurkulutuksesta, joka voi syntyä pienillä kerta-annoksilla mutta säännöllisesti tissuttelemalla, tai yhdellä - kahdella suurella kerta-annoksella ja välissä enemmän taukoa. Suurkuluttajien kannattaa tarkkailla alkoholinkäyttöään, ettei ala lipsumaan tuurijuoppouden puolelle. Sillon viimeistään pitää hälytyskellojen soida ja tehdä asialle itse jotain, kun vielä pystyy.
Pikkusen kostea kesäloma ja ulkomaanloma... ei ole alkoholismia jos pystyy kuitenkin käyttäytymään ja hommalle laitetaan loppu silloin kun pitääkin. Jos jää ränni päälle => alkaa olla alkoholiongelma.
Että nauttikaa nyt vaan rauhassa niistä satunnaisista baariviikonlopuista, kotona viinista ja oluesta ja miksei joskus kirkkaistakin, ja ottakaa vaikka se krapulabissekin... Alkoholismi on ihan eri asia kun alkoholin käyttäminen, eikä niitä pidä tahattomasti tai tahallaan sekoittaa.
Eli siis iha oikeasti pistäisit rakkaasi pihalle tuosta noin vain ilman selityksiä yhdestä kerrasta kun pissi lattialle unissaan ja humalassa, monen vuoden rakastavan suhteen laittaisit siitä poikki noin vain. Hei haloo!!!
Mä vaatisin miehen al anoniin tai myllyhoitoon. Viinan juominen pitäisi lopettaa. Sitten se juttu sitä kautta unohtuu...antaisin anteeksi, koska tietäisin tilanteen noin tarkkaan. Viina veks.