••••••• Luottavatko koiraihmiset OIKEASTI eläimiinsä? •••••••
Taas kävi lenkkipolulla sellainen episodi, että vastaan tulee koiraihminen ylpeästi koiraansa vapaana pitäen. Vaan eipä tuo koira (tälläkään kerralla) totellut omistajaansa, vaan juoksi luokseni nuuhkimaan ja hyppimään.
Tempun seurauksena erittäin pettynyt koiraihminen tuli hakemaan koiransa pois ja poistuessani paikalta kuulin kuinka hän kuritti koiraansa nimitellen tätä ja huutaen vihaisena.
Siis ovat koiraihmiset ihan oikesti pettyneitä siihen, että heidän koira on eläin? Onko se noin kova paikka pudota maan pinnalle? Luotatteko ihan OIKEASTI, että kytkemätön koira pysyy hallinnassa?
PS. Jotenkin tuntuu, että noita koiria pidetään usein vain siksi, että olisi joku jota saa kurittaa ja alistaa.
Kommentit (37)
No, on niitä jotka on tyhmiä ja sitten niitä, jotka ei ole tyhmiä. Toi nainen oli tyhmä.
Mun piskit pysyy lenkkipoluilla kiinni, ja vapaana ollaan sitten jossain pelloilla. Onneksi ei ole metsästysvaistoisia koiria vaan paimenkoiria.
Mun matkaan on joskus liittynyt tällaisia karkulaisia eivätkä ole palanneet isäntänsä tai emäntänsä luokse tämän huudoista huolimatta. Olen sitten juossut karkulaisen isännän tai emännän luokse ja koira on tullut perässä. Vissiin juokseva ihminen on koirien mielestä parempaa lenkkiseuraa? :)
Joskus voisin ihan piruuttani jatkaa juoksua ja viedä koira samalla mukanani. Aika harva koiranulkoiluttaja kun pysyy juoksuvauhdissani kovinkana pitkää mukana, varsinkin jos otan kilometrin parin spurtin. Voisin antaa piu paut koiraihmisen pysähtymiskäskyille ja katsoa jaksaako musti vetää 16 km vauhdillani vai hyytyykö helseeseen vai jääkö auton alle tieosuudella. :D Ihan oikeasti täytyy kokeilla - eihän minulla ole vastuuta toisten koirasta.
Nimim. "koiravaras"
Luotan, mutta pidän silti hihnassa yleisillä paikoilla, vaikkakin se hihna on "muodon vuoksi" ja laki niin pakottaa :) Vieressä kulkee, niin siitä hihnasta pitelemisestä ei ole mitään haittaa.
Metsässä annan kulkea vapaasti, mutta on niin tylsä koira, että sielläkin kulkee vierellä vaikka tulisi ties mitä jäniksiä tai toisia koiria vastaan :D
muistkaa, että ne lapsia ja aikuisia purreet ja raadelleen koirat ovat juuri näitä, jotka "eivät ole koskaan tehneet mitään pahaa". näinhän se on pakko ollakin, koka pahaa tehneethän on lopetettu heti teokonsa jälkeen.
En yksinkertaisesti voi luottaa siihen, että pidän niitä vapaana, koska en ole kouluttanut niitä siihen.. Koirat on aina lenkillä kiinni. Joskus on menty johonkin metsään tms. Suolle, missä pitkospuut. Siellä koira sai olla vapaana. Juoksi edellä pitkospuita pitkin (meitä oli isompi porukka), ja välillä tuli takaisin tarkistamaan, että me tullaan perässä. :)
Vähän aiheesta poikkean, mutta voisiko joku koiriaan vapaana lenkittävä valaista miksi teet niin esim taajamassa? Vaikka koira olisi kuinka totteleva, eikö hihnaa voisi pitää edes varmuuden vuoksi?
Tällainen entinen koirafoobikko meinaa saada slaagin aina kun näen koiran ilman hihnaa...
Piskien omistajat ovat pääsääntöisesti itsekkäitä, laeista ja määräyksistä piittaamattomia tai vain yksinkertaisesti tyhmiä ihmisiä. Koirien pito kaava-alueilla pitäisi olla kiellettyä ja koiria voitaisiin verottaa ankarasti, ne ovat kuitenkin ylellisyyttä. 2000 €/piski/vuosi olisi kohtuullista. Palvelus ymv. koirat erikseen.
Luotan koiraani sataprosenttisesti vain kotioloissa, ulkona se on aina hihnassa eikä aiheuta kellekään ongelmia.
Minäkin haluaisin tietää miksi niitä koiria on pakko pitää yleisillä paikoilla vapaana? Itselläni on koira joka ei riitaa haasta mutta varmasti ottaa haasteen vastaan ja silloin voi jälki olla pahaa. Kolme(!!!) irtokoiraa on jo tullut iholle haukkumaan ja siinä saa olla ihan pelko persiissä että tappelu tulee. Ei omistajien huutelu taustalta auttanut yhtään.
Tiedän, että koirani tulee käskystä luokseni. En huuda enkä raivoa. En pidä koiraani ikinä vapaana taajamassa tai lenkkipoluilla, joissa tiedän olevan myös muita ulkoilijoita paljon. Joskus käyn juoksuttamassa vapaana vanhempieni isolla peltoaukeella ja tiedän, ettei siellä ole muita, koska on niin keskellä korpea. Meitä vastaan juoksi juuri n. kuukausi sitten vihainen koira, joka yritti hyökätä minun koirani päälle ja eihän tämä omistaja saanut sitä haltuun kovin helposti. Kauheaa huutamista, repimistä ja raivoa. Onneksi ei käynyt kuinkaan. Koira on aina eläin, jolla eläimen vaistot, jotka eivät ole kuten ihmisellä.
[quote author="Vierailija" time="16.07.2015 klo 15:08"]
Piskien omistajat ovat pääsääntöisesti itsekkäitä, laeista ja määräyksistä piittaamattomia tai vain yksinkertaisesti tyhmiä ihmisiä. Koirien pito kaava-alueilla pitäisi olla kiellettyä ja koiria voitaisiin verottaa ankarasti, ne ovat kuitenkin ylellisyyttä. 2000 €/piski/vuosi olisi kohtuullista. Palvelus ymv. koirat erikseen.
[/quote]
Minulla on koira mutta olen ihan samaa mieltä. Meidänkin auisnalueella on lähes joka torpassa koira, parhaimissa kolme. Koirankakkaa tietnsivut täynnä. Kivati verotulot tulisi kunnalle kun jokaisesta ottaisi 2000e/vuosi.
Kuka helvetti näitä aloituksia tekee?? Aina on alussa ja lopussa jotain merkkejä.
Minä pelkään koiria ja on tosi pelottavaa juosta vastaan tai ohi jos näen ettei koira ole kiinni. En voi tietää, onko kyseinen yksilö koulutettu hyvin vai ei.
[quote author="Vierailija" time="16.07.2015 klo 14:50"]
Taas kävi lenkkipolulla sellainen episodi, että vastaan tulee koiraihminen ylpeästi koiraansa vapaana pitäen. Vaan eipä tuo koira (tälläkään kerralla) totellut omistajaansa, vaan juoksi luokseni nuuhkimaan ja hyppimään.
Tempun seurauksena erittäin pettynyt koiraihminen tuli hakemaan koiransa pois ja poistuessani paikalta kuulin kuinka hän kuritti koiraansa nimitellen tätä ja huutaen vihaisena.
Siis ovat koiraihmiset ihan oikesti pettyneitä siihen, että heidän koira on eläin? Onko se noin kova paikka pudota maan pinnalle? Luotatteko ihan OIKEASTI, että kytkemätön koira pysyy hallinnassa?
PS. Jotenkin tuntuu, että noita koiria pidetään usein vain siksi, että olisi joku jota saa kurittaa ja alistaa.
[/quote]
Itse pidän koiraa vapaana, koska katson sen koiran oikeudeksi. Pitäväthän kissaihmisetkin kissojansa vapaana. Eipä ole sentään näkynyt koiria takapihallani, mutta kissoja näkyy harvase päivä.
Koira tarvitsee liikuntaa.
[quote author="Vierailija" time="16.07.2015 klo 15:21"]
[quote author="Vierailija" time="16.07.2015 klo 15:08"]
Piskien omistajat ovat pääsääntöisesti itsekkäitä, laeista ja määräyksistä piittaamattomia tai vain yksinkertaisesti tyhmiä ihmisiä. Koirien pito kaava-alueilla pitäisi olla kiellettyä ja koiria voitaisiin verottaa ankarasti, ne ovat kuitenkin ylellisyyttä. 2000 €/piski/vuosi olisi kohtuullista. Palvelus ymv. koirat erikseen.
[/quote]
Minulla on koira mutta olen ihan samaa mieltä. Meidänkin auisnalueella on lähes joka torpassa koira, parhaimissa kolme. Koirankakkaa tietnsivut täynnä. Kivati verotulot tulisi kunnalle kun jokaisesta ottaisi 2000e/vuosi.
[/quote]
Luuletteko tosiaan että noita tyyppejä joita ei kiinnosta koiransa kouluttaminen tai paskojen kerääminen kiinnostaisi maksaa koiraveroa tai ilmoittaa koiraansa mihinkään rekisteriin? Ne verot päätyisi maksamaan ne harvat vastuulliset koiranomistajat joilla koulutetut piskit eivätkä jätä kakkoja pientareelle.
Sekö sitten olisi reilua?
[quote author="Vierailija" time="16.07.2015 klo 14:57"]
Mun matkaan on joskus liittynyt tällaisia karkulaisia eivätkä ole palanneet isäntänsä tai emäntänsä luokse tämän huudoista huolimatta. Olen sitten juossut karkulaisen isännän tai emännän luokse ja koira on tullut perässä. Vissiin juokseva ihminen on koirien mielestä parempaa lenkkiseuraa? :)
Joskus voisin ihan piruuttani jatkaa juoksua ja viedä koira samalla mukanani. Aika harva koiranulkoiluttaja kun pysyy juoksuvauhdissani kovinkana pitkää mukana, varsinkin jos otan kilometrin parin spurtin. Voisin antaa piu paut koiraihmisen pysähtymiskäskyille ja katsoa jaksaako musti vetää 16 km vauhdillani vai hyytyykö helseeseen vai jääkö auton alle tieosuudella. :D Ihan oikeasti täytyy kokeilla - eihän minulla ole vastuuta toisten koirasta.
Nimim. "koiravaras"
[/quote]
Et sinä pullasorsa jaksa juosta kuin 10 metriä vauhdikkaasti, sitten läkähdyt.
Mun koiran kanssa käytiin 50 km lenkkejä, sorsa.
[quote author="Vierailija" time="16.07.2015 klo 15:17"]
Luotan koiraani sataprosenttisesti vain kotioloissa, ulkona se on aina hihnassa eikä aiheuta kellekään ongelmia.
Minäkin haluaisin tietää miksi niitä koiria on pakko pitää yleisillä paikoilla vapaana? Itselläni on koira joka ei riitaa haasta mutta varmasti ottaa haasteen vastaan ja silloin voi jälki olla pahaa. Kolme(!!!) irtokoiraa on jo tullut iholle haukkumaan ja siinä saa olla ihan pelko persiissä että tappelu tulee. Ei omistajien huutelu taustalta auttanut yhtään.
[/quote]
Sinulla on siis ongelma-koira.
[quote author="Vierailija" time="16.07.2015 klo 15:24"]
Minä pelkään koiria ja on tosi pelottavaa juosta vastaan tai ohi jos näen ettei koira ole kiinni. En voi tietää, onko kyseinen yksilö koulutettu hyvin vai ei.
[/quote]
Täytyy sitten seuraavaksi ottaa susi lemmikiksi jos koirat vapaana pelottavat.
[quote author="Vierailija" time="16.07.2015 klo 15:30"]
[quote author="Vierailija" time="16.07.2015 klo 15:21"]
[quote author="Vierailija" time="16.07.2015 klo 15:08"]
Piskien omistajat ovat pääsääntöisesti itsekkäitä, laeista ja määräyksistä piittaamattomia tai vain yksinkertaisesti tyhmiä ihmisiä. Koirien pito kaava-alueilla pitäisi olla kiellettyä ja koiria voitaisiin verottaa ankarasti, ne ovat kuitenkin ylellisyyttä. 2000 €/piski/vuosi olisi kohtuullista. Palvelus ymv. koirat erikseen.
[/quote]
Minulla on koira mutta olen ihan samaa mieltä. Meidänkin auisnalueella on lähes joka torpassa koira, parhaimissa kolme. Koirankakkaa tietnsivut täynnä. Kivati verotulot tulisi kunnalle kun jokaisesta ottaisi 2000e/vuosi.
[/quote]
Luuletteko tosiaan että noita tyyppejä joita ei kiinnosta koiransa kouluttaminen tai paskojen kerääminen kiinnostaisi maksaa koiraveroa tai ilmoittaa koiraansa mihinkään rekisteriin? Ne verot päätyisi maksamaan ne harvat vastuulliset koiranomistajat joilla koulutetut piskit eivätkä jätä kakkoja pientareelle.
Sekö sitten olisi reilua?
[/quote]
Sitten tekisit nimettömän ilmiannon verohallintoon vain.
[quote author="Vierailija" time="16.07.2015 klo 15:29"][quote author="Vierailija" time="16.07.2015 klo 14:50"]
Taas kävi lenkkipolulla sellainen episodi, että vastaan tulee koiraihminen ylpeästi koiraansa vapaana pitäen. Vaan eipä tuo koira (tälläkään kerralla) totellut omistajaansa, vaan juoksi luokseni nuuhkimaan ja hyppimään.
Tempun seurauksena erittäin pettynyt koiraihminen tuli hakemaan koiransa pois ja poistuessani paikalta kuulin kuinka hän kuritti koiraansa nimitellen tätä ja huutaen vihaisena.
Siis ovat koiraihmiset ihan oikesti pettyneitä siihen, että heidän koira on eläin? Onko se noin kova paikka pudota maan pinnalle? Luotatteko ihan OIKEASTI, että kytkemätön koira pysyy hallinnassa?
PS. Jotenkin tuntuu, että noita koiria pidetään usein vain siksi, että olisi joku jota saa kurittaa ja alistaa.
[/quote]
Itse pidän koiraa vapaana, koska katson sen koiran oikeudeksi. Pitäväthän kissaihmisetkin kissojansa vapaana. Eipä ole sentään näkynyt koiria takapihallani, mutta kissoja näkyy harvase päivä.
Koira tarvitsee liikuntaa.
Niin. Laiskat pitää koiria irti koska eivät itse jaksa liikkua koiran tarpeiden mukaan.
[/quote]
Luotan. Luotan omaan koiraani, mutta samalla ymmärrän, että se on eläin, jolla on vaistonsa. Koskaan, ikinä, kertaakaan tuo ei ole lähtenyt minulta käskyn alta - siksi se luottamus onkin helppoa meillä. Kun ulkoilen koira vapaana ja joku tulee vastaan niin otan ajoissa koiran käskyn alle kulkemaan vierelläni ohituksen. Kun ollaan päästy ohi niin vapautan sen taas jolkottamaan. Toivoisin, että noin ylipäätään ihmiset huomioisivat toisiaan! Yksi helppo tapa huomioida on tehdä koiraohitukset kaikille mukaviksi.