Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Onko mulla vain väärä mies?
13.07.2015 |
Ollaan oltu yhdessä jo todella pitkään ja lapsiakin on. Olen aina ajatellut, että ollaan miehen kanssa hyvin erilaisia. Ei se kuitenkaan ole ihan hirveästi haitannut. Tai en vain ole välittänyt. Nyt sitten viime aikoina olen ajatellut ja huomannut, että me ollaankin tosi erilaisia ja miehellä on ne kaikki piirteet, jotka kuuluu ns. turn off -listalle. Nyt mä sitten kuitenkin joudun viettään loppu elämäni tuon kanssa.
Miten se voi olla niin, ettei suhteen alussa niitä erilaisuuksia ja toisen "virheitä" huomaa eikä niistä välitä? Miten sen tunteen, kun toinen näyttää täydelliseltä virheineen kaikkineen, saisi takaisin? Elämä olisi niin paljon helmpompaa jos mua ei häiritsisi nuo miehen tietyt piirteet.
Miten pitkässä suhteessa oikein saa rakkauden ja mielenkiinnon toista kohtaan säilymään?? Alan olla sitä mieltä, ettei ihmistä ole tarkoitettu olemaan koko elämäänsä yhden ja saman kanssa. Miten voi olla kyllästymättä toiseen? Me ollaan oltu naimisissa 10v (ja siihen päälle seurusteluaika) ja hiukan jo ahdistaa ajatus, että vielä pitäisi olla tuon saman kanssa seuraavat 10v ja sitä seuraavat 10v jne...
Kommentit (52)
[quote author="Vierailija" time="13.07.2015 klo 10:51"][quote author="Vierailija" time="13.07.2015 klo 10:44"]
En yritä vääntää veistä haavassa, mutta olen itse ollut naimisissa 12 vuotta ja edelleen ihan lääpälläni mieheeni. Aiemmat suhteeni ovat kestäneet vuoden - pari. En usko olevani erityisen uskollista tai pidä jääräpäisenä kiinni sopimksesta (kunnes kuolema erottaa...). Kävi kai vain tuuri, että löysin niin sopivan kuin mahdollista parikseni, ja mieheni tuntuu olevan minusta samaa mieltä.
Meillä ei ole lapsia, se saattaa auttaa, kun ei ole yhteisvastuuta, ei monen vuoden univelkoja ja vapaa-aika kortilla. Emme myöskään aktiivisesti hoida parisuhdettamme, käy yhdessä matkoilla tai kerran kuussa ravintolassa illallisella. Elämme vain yhdessä. Tässä on kuitenkin niin hyvä, että en ole menossa mihinkään, jos saan itse asiasta päättää.
En siis usko, että ihminen (ainakin jotkut ihmiset) ei pystyisi olemaan suhteessa saman ihmisen kanssa vuosikymmeniäkin. Todennäköisesti se todellakin on kuitenkin kiinni siitä, kenen kanssa sitä yrittää.
[/quote]
Mä olen niin kateellinen kaikille teille pareille, jotka viihdytte toistenne seurassa vielä vuosienkin jälkeen. Ihana nähdä aina pitkään yhdessä ollut pari, jotka selvästi nauttivat toistensa seurasta edelleen.
Meillä ei ole oikein ystäviä ympärillä ja etenkin mua se vaivaa tosi paljon. Ehkä toista jaksaisi paremmin, jos sen kanssa ei tarvisi olla jatkuvasti vaan olisi muitakin (aikuisia) ihmisiä ymprillä. Tuli vain mieleen tuosta, kun kirjoitit, ettette matkustele yhdessä.
ap.
[/quote]
Yhdessä 20 vuotta ja lapsia 4. Toisiimme ollaan ihan lääpällään. Pari, kolme viime vuotta ollaan pyritty siihen, että käytäisiin kahdestaan lyhyellä matkalla 1-2 x vuodessa (kun lapset jo vähän isompia). Arjessa huomioidaan toisiamme jatkuvasti pienemmästi ja isommasti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="13.07.2015 klo 13:21"][quote author="Vierailija" time="13.07.2015 klo 13:09"]
Miksi solmia avioliitto, jos aikomuksena ei ole kasvaa ja muuttua yhdessä? Ja olla toistensa kanssa loppuun saakka?
[/quote]
Juuri noiden edellämainittujen taloudellisten ym. seikkojen vuoksi. Rakastaa ja kasvaa ja muuttua ja olla yhdessä voi olla ilman avioliittoakin, se on se henkilökohtainen sopimus. Mutta avioliittosopimus on vain tekninen. Jos ei ole uskonnollista vakaumusta, tämä on ainoa realistinen näkökulma.
[/quote]
Tottahan tuokin. Itse miellän avioliiton ensisijaisesti rakkauden liitoksi mutta toki juridinen puoli on iso osa sekin. Minulle on myös henk.koht tärkeää, että saamme saman sukunimen :-) Olen varmasti hiukan vanhanaikainen näissä asioissa, vaikka en uskovainen olekaan.
Minä luulen, että aika monella ihmisillä tulee välillä vastaan hetkiä jolloin ajattelee olevansa väärän ihmisen kanssa. Itsekin olen jokusia kertoja huomannut niin ajattelevani.
Minä olen ollut mieheni kanssa yhdessä 15 vuotta ja olen hyvin tyytyväinen parisuhteeseemme. Viimeiset pari vuotta ovat olleet taas ihanaa aikaa, mutta ennen sitä koimme pari huonompaa vuotta. Silloin testattiin kunnolla sitä sitoutumista ja se varmasti olikin paikoitellen ainoa asia mikä piti suhdettamme kasassa.
Mietin paljon eroamista ja pohdin olenko väärän ihmisen kanssa naimisissa. Pienet asiat, jotka eivät haitanneet lainkaan hyvinä hetkinä, tuntuivatkin hirvittävän suurilta ja ärsyttäviltä asioilta. Se varmasti johtui osittain perspektiivin muuttumisesta eli kun koin meillä menevän huonosti kiinnitin huomiota enemmän niihin asioihin, jotka tukivat sitä käsitystä.
Suurin osa ihmisistä käy elämänsä aikana vähintäänkin jokusia kriisejä, jolloin käydään läpi omaa elämää ja sitä suuntaa minne ollaan menossa. Aletaan pohtimaan, että tätäkö se elämä on ja onko tämä nyt se parisuhde mitä toivoin jne. Varsinkin näin jälkikäteen näen selvästi, että vaikka parisuhteessammekin oli ja on omat ongelmansa, johtui tuo huono kausi monilta osin omasta henkilökohtaisesta "kriisistäni", mutta jotenkin ne ongelmat ulkoisti siihen parisuhteeseen ja mieheen. Jos oma asenne alkaa muuttua negatiiviseksi niin silloin on enää vaikea nähdä niitä hyviä asioita ja se johtaa helposti kierteeseen, josta on vaikea päästä pois.
Olen toki sitä mieltä, että joskus eroaminen on se paras vaihtoehto, mutta toisaalta tuntuu myös siltä, että ihmiset eivät enää kestä kovin hyvin niitä vaisumpia kausia. Mielestäni pitkään parisuhteen normaalisti aina kuuluu ala- ja ylämäkiä ja monet ovat varmasti samaa mieltä. Mutta ehkäpä se on vaikeampi oikeasti sisäistää sillä se tuntuu tulevan usein yllätyksenä: eihän meille nyt pitänyt näin käydä?
En tietenkään osaa sanoa mitä tulevaisuus tuo teille tullessaan, mutta itse olen ainakin erittäin onnellinen ja tyytyväinen siihen, että jaksoimme puskea läpi niistä hankalista hetkistä. Rakastuminen on aivan mahtava fiilisi, mutta toisen rakastaminen omana itsenään on jotenkin vielä parempaa. Ja se myös se tunne, kun huomaa, että olemme taas hyvässä paikassa ja me selvisimme taas yhdestä haasteesta.
Ennen vanhaan liitot oli senkin takia pysyvämpiä, kun ihmisillä ei ollut niin suuria vaatimuksia kumppanin suhteen. Mies on hyvä, jos se ei ryyppää tai lyö. Puolisot tottui viettämään aikaa omissa ympyröissään lastenteon jälkeen, ja ehkäpä hyvä niin? Nyt halutaan olla rakastuneita siihen toiseen, joka ehkä on muuttunut vuosien saatossa ihan erilaiseksi, kuten ehkä itsekin.
Helppohan se on sanoa, niin. Itse tein sen ratkaisun, että erosin, kun en vaan jaksanut kiinnostua miehestäni uudelleen muutosten takia. Toisaalta en halunnut uppoutua omiin harrastuksiinikaan, vaikka mielestäni se olisi ollut kaikille kivuttomin ratkaisu. Halusin liikaa rakkautta ja, joo, myönnetään, seksiä. Jos olisin intohimottomampi, perinteinen nainen, olisin varmasti pysynyt liitossa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Nro. 49 kirjoitti hyvän tekstin. Parisuhteessa on ylämäkiä ja alamäkiä jne. Omat kriisit on helppo siirtää toisen syyksi jne. Mieti omat asiat kuntoon, uusia harrastuksia, uutta pontta elämään samalla. Saatat huomata, että toinenkin virkistyy ja löytää kipinää parisuhteeseen.
Älä odota, että toinen ihminen tuo sinulle onnen. Tee se itse! Ilahduta puolisoa, ilahdut siitä luultavasti itsekkin. Mieti kehen rakastuit jne.
Olen ollut aviossa melkein parikymmentä vuotta. Vaikeita aikoja on liitossamme ollut, mutta kun rakkaus on jälleen voittanut makeampaa se on ollut
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En oikein osaa sanoa tähän mitään kun pisin aika yhdessä jonkun kanssa on tämänhetkinen seurustelusuhde (1,5v vasta), mutta mielenkiinnosta kysyn; mitkä ne häiritsevät piirteet sun miehessä on?
Samaa on varmaan miettinyt ne 51 prosenttia suomalaisista, mutta päätyneet eroon.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vika on sinussa. Et osaa sitoutua
[quote author="Vierailija" time="13.07.2015 klo 10:33"]
Samaa on varmaan miettinyt ne 51 prosenttia suomalaisista, mutta päätyneet eroon.
[/quote]
Niin... Mä en kuitenkaan halua päätyä eroon... On tuossa miehessä kuitenkin paljon hyvääkin ja kun kerran on luvattu olla, niin ollaan sitten. Ja kyllästyisikö siihen uuteenkin mieheen sitten taas jossain vaiheessa?
ap.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Toivottavasti suhteenne on sellainen että näistäkin asioista voi keskustella. Jos avoin keskustelu ei ole ollut teidän juttu, menkää puhumaan terapiaan. Eroaminen on helppo ratkaisu, jos tunteet on molemmilla kuolleet.
Sano sille näin: "ÖÖÖ-ÖÖÖÖ OLIGOGIOGIGO MÄMÄMÄÄMMÄMMÄ! GO GO GO GO! KILIKILI KILI KILI".
Eiköhän se ukkos lähde, kun tuota jatkat muutaman viikon, pääset siitäkin eroon, kun se on niin mulkkukin. Baarista löydät sitten kunnon Pertin olohuoneeseen mölyämään.
En yritä vääntää veistä haavassa, mutta olen itse ollut naimisissa 12 vuotta ja edelleen ihan lääpälläni mieheeni. Aiemmat suhteeni ovat kestäneet vuoden - pari. En usko olevani erityisen uskollista tai pidä jääräpäisenä kiinni sopimksesta (kunnes kuolema erottaa...). Kävi kai vain tuuri, että löysin niin sopivan kuin mahdollista parikseni, ja mieheni tuntuu olevan minusta samaa mieltä.
Meillä ei ole lapsia, se saattaa auttaa, kun ei ole yhteisvastuuta, ei monen vuoden univelkoja ja vapaa-aika kortilla. Emme myöskään aktiivisesti hoida parisuhdettamme, käy yhdessä matkoilla tai kerran kuussa ravintolassa illallisella. Elämme vain yhdessä. Tässä on kuitenkin niin hyvä, että en ole menossa mihinkään, jos saan itse asiasta päättää.
En siis usko, että ihminen (ainakin jotkut ihmiset) ei pystyisi olemaan suhteessa saman ihmisen kanssa vuosikymmeniäkin. Todennäköisesti se todellakin on kuitenkin kiinni siitä, kenen kanssa sitä yrittää.
[quote author="Vierailija" time="13.07.2015 klo 10:36"]
[quote author="Vierailija" time="13.07.2015 klo 10:33"]
Samaa on varmaan miettinyt ne 51 prosenttia suomalaisista, mutta päätyneet eroon.
[/quote]
Niin... Mä en kuitenkaan halua päätyä eroon... On tuossa miehessä kuitenkin paljon hyvääkin ja kun kerran on luvattu olla, niin ollaan sitten. Ja kyllästyisikö siihen uuteenkin mieheen sitten taas jossain vaiheessa?
ap.
[/quote]
Minusta tuo on surullista. Ajattele nyt, sulla on yksi ainoa elämä, just tämä mitä nyt elät. Koskaan enää et saa uutta mahdollisuutta. Miksi se yksi parisuhde tai lupaus on sellainen, että pitää koko elämä siihen tuhlata, vaikkei haluaisi? Eikö voi vain hyväksyä, että tuli otettua väärä mies, tai että ollaan molemmat muututtu, eikä homma enää toimi? Minkä kruunun siitä saa, että roikkuu yhdessä vaikka molempia tympii?
Koska oikeasti on mahdollista olla hyvin onnellinen joko yksin, tai toisen ihmisen kanssa. En tuhlaisi ainoaa elämääni elämällä tylsistynyttä elämää ihmisen kanssa, jota en enää oikeasti rakasta.
[quote author="Vierailija" time="13.07.2015 klo 10:44"]Meillä ei ole lapsia, se saattaa auttaa, kun ei ole yhteisvastuuta, ei monen vuoden univelkoja ja vapaa-aika kortilla.[/quote]
Tässä se oleellisin. Lasten saannissa on hyvät ja huonot puolensa.
[quote author="Vierailija" time="13.07.2015 klo 10:44"]
En yritä vääntää veistä haavassa, mutta olen itse ollut naimisissa 12 vuotta ja edelleen ihan lääpälläni mieheeni. Aiemmat suhteeni ovat kestäneet vuoden - pari. En usko olevani erityisen uskollista tai pidä jääräpäisenä kiinni sopimksesta (kunnes kuolema erottaa...). Kävi kai vain tuuri, että löysin niin sopivan kuin mahdollista parikseni, ja mieheni tuntuu olevan minusta samaa mieltä.
Meillä ei ole lapsia, se saattaa auttaa, kun ei ole yhteisvastuuta, ei monen vuoden univelkoja ja vapaa-aika kortilla. Emme myöskään aktiivisesti hoida parisuhdettamme, käy yhdessä matkoilla tai kerran kuussa ravintolassa illallisella. Elämme vain yhdessä. Tässä on kuitenkin niin hyvä, että en ole menossa mihinkään, jos saan itse asiasta päättää.
En siis usko, että ihminen (ainakin jotkut ihmiset) ei pystyisi olemaan suhteessa saman ihmisen kanssa vuosikymmeniäkin. Todennäköisesti se todellakin on kuitenkin kiinni siitä, kenen kanssa sitä yrittää.
[/quote]
Mä olen niin kateellinen kaikille teille pareille, jotka viihdytte toistenne seurassa vielä vuosienkin jälkeen. Ihana nähdä aina pitkään yhdessä ollut pari, jotka selvästi nauttivat toistensa seurasta edelleen.
Meillä ei ole oikein ystäviä ympärillä ja etenkin mua se vaivaa tosi paljon. Ehkä toista jaksaisi paremmin, jos sen kanssa ei tarvisi olla jatkuvasti vaan olisi muitakin (aikuisia) ihmisiä ymprillä. Tuli vain mieleen tuosta, kun kirjoitit, ettette matkustele yhdessä.
ap.
Alue: Aihe vapaa
[quote author="Vierailija" time="13.07.2015 klo 12:55"][quote author="Vierailija" time="13.07.2015 klo 10:57"]Paras lääke voisi tosiaan olla se, että vietät aikaa muiden ihmisten kanssa. Miehet nyt vaan on aika erilaisia kun naiset. Varsinkin puhuminen ja kommunikaatio on miehille väline hoitaa asioita, ei itsetarkoitus.
Jos löydät ympärillesi naisia, joiden kanssa puhua; myös miehestäsi, huomaat ehkä, että ei ne muut miehet sen kummoisempia ole.
[/quote]
Heitän tähän kyllä eriävän mielipiteen. On totta, että osa on hiljaisempia kuin toiset, mutta löytyy niitä kyllä keskustelutaitoisiakin! Eli mikään pakko ei ole roikkua puhumattoman miehen kanssa. Itse olen aina ollut mieluummin yksin kuin huonossa parisuhteessa enkä ymmärrä niitä jotka valitsee toisin.
[/quote]
Näin.
Minun mieheni on sosiaalisesti lahjakas ja todellakin kommunikaatio on suhteemme tärkeimpiä perusteita. Pystymme puhumaan kaikesta ja puhummekun; oli sitten kyseessä yhteiskunnalliset asiat, parisuhteeseen liittyvät asiat, tavoitteet, toiveet, lasten kasvatukselliset asiat tai mitkä tahansa pohdinnat.
Sosiaalisesti lahjattoman puolison valitseminen on vapaaehtoinen valinta, kaikki miehet eivät todellakaan ole sellaisia, itse en sellaista ikimaailmassa ottaisi puolisokseni. Kommunikointi on minulle tärkeää. Tärkeimpiä asioita parisuhteessa.