Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Mulla on koko ajan paha olla
13.07.2015 |
Olen koko ajan onneton ja mulla on tosi paha olla. Terapiat on käytyinä ja oon jo yli 4-kymmenen. En jaksais enää etsiä uutta terapiaa. Vihaan miestäni ja lapsiani. Tai en vihaa, mutta en kestä heitä. Enkä itseäni. Terapiat ei ole auttaneet tämän enempää, enkä jaksa puhua siellä mitään puutaheinää. En osaa edes terapiassa kertoa, mikä mulla on. Pelkään, että ne alkaa haukkua mua! Ne on tavallaan alkaneetkin. Pitäis sitä ja pitäis tätä. En halua ottaa vastuuta asioista. Kun en edes osaa. Varmasti sit tapan itseni, jos mun pitää ottaa vastuuta mistään. Tai jätän kaiken taakseni, kun ette välittäneet minusta niin se on heippa ja adios.
Kommentit (37)
[quote author="Vierailija" time="13.07.2015 klo 01:59"]
Auttaako aihetta käsittelevän kirjallisuuden lukeminen ymmärtämään paremmin itseäsi ja tilannetta? Itsetuntemuksen lisääntyminen - ja sen ymmärtäminen, miten merkitykselliset ihmissuhteet lapsuudessa ovat vaikuttaneet omaan kehitykseen ja myöhemmin ilmenevään masennukseen, ahdistukseen yms. voi auttaa helpottamaan omaa oloa ja selviytymään paremmin pahan olon kanssa.
[/quote]
Ehkä. Tähän mä nimenomaan tarttisin jotain "ymmärtämään paremmin itseäsi ja tilannetta". Lukemalla tai saamalla apua täältä tai en tiedä mistä. Jotenkin toi lukeminen ei oo ajankohtaista juuri nyt - ei oo ollu pitkään aikaan. Johtuu varmaan siitä, ettei mulla pienten lasten äitinä oikein sais olla aikaa sellaiseen. Ja vaikka joku muu hoitais lapsia niin ei mulla silti nyt ole, oon taas siinäkin vastuuntunnoton kun ei vaan tunnu hyvältä lukea niin ei tunnu. Vaikka kuulostaa niinkuin tosi hyvältä idealta. Jos mulla ei ois perhettä niin sit voisin varmaan lukea. Tai sit kun lapset on niin isoja, ettei ne roiku minussa.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Suosittelen kirjaa Ben Malinen: Häpeä. Siinä kerrotaan, miten lapsi oppii häpeämään itseään kasvuympäristönsä ihmissuhteissa. Ehkä se avaa ymmärtämään, mistä syntyy pelko ettei tule hyväksytyksi ja että tulee tuomituksi. Jotenkin itse ajattelen, että puutteet ja viat, tai miksi niitä kutsutaan, haavoittuvuus tms. on inhimillistä ja tuottaa sympatian tunteita, eikä vain halua tuomita. Koska kaikkihan me kuitenkin ollaan keskeneräisiä ja jokaisella ihmisellä on omat vaikeutensa jossain elämän eri alueilla. Se että pelkää toisten tuomitsevaa katsetta viittaisi just siihen, että ei ole saanut lapsena hyväksyvää katsetta osakseen, ja se tuottaa häpeää. Ja häpeä tuottaa pahaa oloa. Se että yrittää kätkeä omaa (kuviteltua) huonoutta, häpeää ja vikoja tuottaa ja lisää pahaa oloa.
En ollut äitini mielestä yhtään kiltti. Ilkeä. Hän piti minua siis ilkeänä. Ja itsekin pidin, vaikka en kaikessa, mutta sitten lukiossa mulla oli yksi "ystävä", jonka ystävyyden (päätin sen itse hirveän sinnittelyn jälkeen) jälkeen pidinkin sit itseäni jo kaikessa ilkeänä/surkeana/huonona, eli siihen vaikuttivat pääasiassa lapsuuteni tottumukset ja sitten tämän "ystävän" käytös. Ja mä pidin itseäni syypäänä vikoihini ja koitin niitä korjata niin että jotenkin säryin, menin silloin rikki, ja yhä oon, menetin itsetuntoni ja masennuin.
Ap
Jos et voi mennä terapiaan tai et ehdi lukea, niin ehkä joku asiallinen keskustelupalsta netissä voisi auttaa, sellainen mistä saisi vertaistukea. Onkohan mielenterveysliitolla tms. sellainen? Tai voisiko asian ottaa esille neuvolassa? Saisiko sieltä keskusteluapua? Joka tapauksessa voimia sinulle ap. Olet lapsillesi tärkeä henkilö, heille äiti ja isä ovat maailman tärkeimmät ihmiset, sellaisina kuin ovat. Voimia sinulle arkeen ja toivon että voit nähdä itsesi riittävän hyvänä ihmisenä, arvokkaana sellaisena kuin olet.
[quote author="Vierailija" time="13.07.2015 klo 02:16"]
Suosittelen kirjaa Ben Malinen: Häpeä. Siinä kerrotaan, miten lapsi oppii häpeämään itseään kasvuympäristönsä ihmissuhteissa. Ehkä se avaa ymmärtämään, mistä syntyy pelko ettei tule hyväksytyksi ja että tulee tuomituksi. Jotenkin itse ajattelen, että puutteet ja viat, tai miksi niitä kutsutaan, haavoittuvuus tms. on inhimillistä ja tuottaa sympatian tunteita, eikä vain halua tuomita. Koska kaikkihan me kuitenkin ollaan keskeneräisiä ja jokaisella ihmisellä on omat vaikeutensa jossain elämän eri alueilla. Se että pelkää toisten tuomitsevaa katsetta viittaisi just siihen, että ei ole saanut lapsena hyväksyvää katsetta osakseen, ja se tuottaa häpeää. Ja häpeä tuottaa pahaa oloa. Se että yrittää kätkeä omaa (kuviteltua) huonoutta, häpeää ja vikoja tuottaa ja lisää pahaa oloa.
[/quote]
Kiitos. Kuulostaapa hyvältä vinkiltä. Laitoit arvokkaita lauseita ajatella jo tuohon.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olet siis omaksunut äitisi vääristyneen näkemyksen itsestäsi. Olet joutunut olemaan kiltti, koska äitisi ei ole jaksanut ja kyennyt ottamaan vastaan kuin "kiltin lapsen" alistumista ja tottelevaisuutta. Ehkä hänkin on ollut masentunut, tai muuten kyvytön, eikä se ole ollut lapsen vika. Olet ottanut äitisi kyvyttömyyden sietää hankalia tunnetiloja omalle kontollesi ja omaksi syyksesi, ja olet oppinut tuntemaan häpeää ja syyllisyyttä, joka nyt aiheuttaa sinulle pahaa oloa. Et ole paha, ilkeä tai muuta sellaista. et ole jaksanut teininä ylläpitää ystävyyssuhdetta, koska et ole saanut kotoa siihen voimavaroja. Se millainen suhde lapsella tai nuorella on omiin vanhempiin, heijastuu suoraan muihinkin ihmissuhteisiin. Jos olet joutunut tuntemaan pelkoa suhteessa äitiisi siitä että hyväksytäänkö sinut, sama pelko on siirtynyt ystävyyssuhteeseen. Se että et ole jaksanut ylläpitää ystävyyssuhdetta ei ole siis oma vikasi, eikä osoitus huonommuudestasi. Onneksi sinulla on nyt mies jonka kanssa voit puhua asioista, sillä voit nyt tuossa suhteessa harjoitella luottamista ja uudenlaisten toimintatapojen ja ajttelumallien kehittämistä, sillä niitä voi oppia vielä aikuisenakin, jos lapsuudenkodissa niitä ei ole päässyt harjoittelemaan. Tsemppiä!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="13.07.2015 klo 02:16"]
Suosittelen kirjaa Ben Malinen: Häpeä. Siinä kerrotaan, miten lapsi oppii häpeämään itseään kasvuympäristönsä ihmissuhteissa. Ehkä se avaa ymmärtämään, mistä syntyy pelko ettei tule hyväksytyksi ja että tulee tuomituksi. Jotenkin itse ajattelen, että puutteet ja viat, tai miksi niitä kutsutaan, haavoittuvuus tms. on inhimillistä ja tuottaa sympatian tunteita, eikä vain halua tuomita. Koska kaikkihan me kuitenkin ollaan keskeneräisiä ja jokaisella ihmisellä on omat vaikeutensa jossain elämän eri alueilla. Se että pelkää toisten tuomitsevaa katsetta viittaisi just siihen, että ei ole saanut lapsena hyväksyvää katsetta osakseen, ja se tuottaa häpeää. Ja häpeä tuottaa pahaa oloa. Se että yrittää kätkeä omaa (kuviteltua) huonoutta, häpeää ja vikoja tuottaa ja lisää pahaa oloa.
[/quote]
Tätäkin viestiä on muuten vaikeaa ottaa vastaan, että se koskisi minua. Mutta en siis sano tätä valituksella, mietin melkein vain tähän, että ei kai se koske, koskisiko se minua? Mieheni on tuota samaa myös sanonut, toivoisin, että uskaltaisi sanoa kovemmin, mutta ei se kun se on niin en halua manipuloida ketään tai jotakin. Mua sais nyt vaikka manipuloida uskomaan parempaa :P
Miksi ihmeessä on niin vaikeaa ottaa HYVÄÄ viestiä vastaan vaikka haluaisikin? :O Kunhan pohdin.
Ap
[quote author="Vierailija" time="13.07.2015 klo 02:29"]
Olet siis omaksunut äitisi vääristyneen näkemyksen itsestäsi. Olet joutunut olemaan kiltti, koska äitisi ei ole jaksanut ja kyennyt ottamaan vastaan kuin "kiltin lapsen" alistumista ja tottelevaisuutta. Ehkä hänkin on ollut masentunut, tai muuten kyvytön, eikä se ole ollut lapsen vika. Olet ottanut äitisi kyvyttömyyden sietää hankalia tunnetiloja omalle kontollesi ja omaksi syyksesi, ja olet oppinut tuntemaan häpeää ja syyllisyyttä, joka nyt aiheuttaa sinulle pahaa oloa. Et ole paha, ilkeä tai muuta sellaista. et ole jaksanut teininä ylläpitää ystävyyssuhdetta, koska et ole saanut kotoa siihen voimavaroja. Se millainen suhde lapsella tai nuorella on omiin vanhempiin, heijastuu suoraan muihinkin ihmissuhteisiin. Jos olet joutunut tuntemaan pelkoa suhteessa äitiisi siitä että hyväksytäänkö sinut, sama pelko on siirtynyt ystävyyssuhteeseen. Se että et ole jaksanut ylläpitää ystävyyssuhdetta ei ole siis oma vikasi, eikä osoitus huonommuudestasi. Onneksi sinulla on nyt mies jonka kanssa voit puhua asioista, sillä voit nyt tuossa suhteessa harjoitella luottamista ja uudenlaisten toimintatapojen ja ajttelumallien kehittämistä, sillä niitä voi oppia vielä aikuisenakin, jos lapsuudenkodissa niitä ei ole päässyt harjoittelemaan. Tsemppiä!
[/quote]
Voi kun sä olisit ollut lähelläni kun olin lapsi. Kiitos kirjoituksestasi.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hyvää viestiä voi olla vaikea ottaa vastaan, jos on joutunut ottamaan niin kauan viestiä että on ilkeä ja huono? On vaikea uskoa muuta? On omaksunut vääristyneen minäkuvan, jonka uskoo pitävän paikkansa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hyvää uutta päivää sinulle ap, toivottavasti on yhtään parempi olo tänään.
Sun ongelma vaikuttaa olevan huono äitisuhde. Oletko terapiassa kertonut ,miten äitisi sua lapsena kohteli. Ihan sanasta sanaan.
Alue: Aihe vapaa
No tuo pahan pelkääminen on varmaankin peräisin lapsuudesta, olet joutunut silloin kamppailemaan asian kanssa etkä ole saanut siihen apua turvallisilta aikuisilta -tai omat lähiaikuiset eivät ole olleet turvallisia, eivät ole osanneet auttaa sinua silloin kun sinulla on ollut paha olla. ja olet tuntenut itsesi silloin hylätyksi. Omilta vanhemmilta lapsi odottaa apua omaan pahaan oloon ja jos sitä ei tule, seuraa pettymys. Oletko lapsuudessa oppinut pitämään itseäsi pahana - etkö ole ollut "kiltti lapsi", jos et olekaan mukautunut aikuisen tahtoon? Seuraako siitä pelko ja uskomus, että olet paha ihminen? Sinä et minusta ole ongelma, vaan se, että olet mahdollisesti oppinut lapsuuden kokemusten myötä pitämään itseäsi pahana, ehkä tulkitset toisten aikomuksia siksi siten että uskot heidän tahtovan sinulle pahaa, ehkäpä pelkosi vuoksi toimit läheisissä ihmissuhteissa tavoilla jotka ovat vahingollisia jne. Olet omaksunut ajattelumalleja ja toimintatapoja, jotka olivat lapsena toimivia ja auttoivat selviytymään, mutta nyt niistä voi olla haittaa. Eihän se sinun vikasi ole! TErapiassa varmasti se ymmärretään ja yritetään auttaa sinua vapautumaan niistä lapsuudessa muotoutuneista tavoista toimia ja ajatella, jotka nyt tuottavat hankaluuksia ja pahaa oloa sinulle. Tuollaiset tuntemukset ja toimintatavat ovat tavallisia ihmisillä, etkä ole asian kanssa yksin. Ole siis armollinen itsellesi, olet ihan hyvä ja arvokas ihminen. Toivottavasti löydät keinoja helpottaa pahaa oloa. Hyvä että voit puhua asiasta miehesi kanssa. Sehän on jo merkki siitä, että tiedostat tilanteet ja osaat jollain tapaa käsitellä asiaa ja löytää ratkaisuja.