Mulla on koko ajan paha olla

[quote author="Vierailija" time="13.07.2015 klo 11:50"]

Hyvää uutta päivää sinulle ap, toivottavasti on yhtään parempi olo tänään. 

[/quote]

Voi mahtavaa, kiitos! Ihanaa, kun olit ajatellut mua. Kyllä mulla onkin vähän parempi päivä tänään :)

Ap

[quote author="Vierailija" time="13.07.2015 klo 11:55"]

Sun ongelma vaikuttaa olevan huono äitisuhde. Oletko terapiassa kertonut ,miten äitisi sua lapsena kohteli. Ihan sanasta sanaan.

[/quote]

Kyllä mä oon. Kyllähän se auttoikin mutta mulle on tää perhe uusi tilanne ja se on tuonut asioita (kipupisteitä) uusia esiin. Ja viimeiseks mun äiti kuitenkin kuitattiin sillä, että hänelläkin on ollut vaikeaa. Joo, en epäile sitä, mutta se ei riitä, mulle on jäänyt aika paljon niitä epäreiluuden kokemuksia, joita en oo osannut tuoda (siis mun omia tunteita tai tuntemuksia) esiin, koska mähän oon osin oppinut, että ne on mun syy. Eli miten mä kerron niistä, kun se menis niin, että haukkuisin itseäni, että on mun syy kun en sitä tai tätä (josta odotan terapeutin tajuavan, että syy että ajattelen niin löytyy kauempaa) niin terapeutti saattaa sanoa että on ihan normaalia tuntea noin kun äiti ei ole hoitanut tehtäväänsä. 

Joo? No miten se edelleen hoidetaan, et koen, että se on silti mun syy? Vaik ois miten normaalia tahansa tuntea niin. Et siinä tulee vähän semmoinen olo, et äh, mä en jaksa. Ja kyllä mulla oli mielestäni ihan hyvä psykoterapeutti, VET eli vaativan erityistason terapeutti ja olin silloin suht nuori, niin hän oli erikoistunut lasten ja nuorten ongelmiin. Tai no, olin 27 kun aloitin. Mutta se auttoi silloin mun ongemiini, nut aspeksti olis vähän eri. Se ei tullut esille, että äitini on narsistinen, se varmaan antaisi ihan eri perspektiivin äidin käsittelyyn. Kun eihän sitä tajua, koska narsistien lapset pitävät kaikkea omana syynään ja vanhemman luullaan olevan kohtuunormaali, vain vajaa, niin eihän kukaan tajua, että oikeasti lapsuus on ollut oikeusmurhaa aika pitkälle. Ikävä kyllä.

Ap

Mistä paha olosi on lähtöisin? Oletko käynyt mt-toimistossa kuvailemassa oloasi? Olen ainakin susta huolissani. Esiintyykö sulla väliinpitämättömyyttä koko ajan vai kausittain?
Ehkä pelkäät vastuun ottoa? Siinä ei ole mitään pahaa jos pelkää, mutta pelko kannattaa kohdata, vaikka vain pieninä annoksina. Voimia sulle.
-Razok-

Jotta sua voi auttaa, sun pitää antaa auttaa itseäsi. Sinä olet osa yhtälöä. Ja jos susta ei välitetä, olisi tärkeä saada myös nämä ihmiset terapiaan mukaan.

En usko että minulla on kykyjä koskaan ottaa mistään enää vastuuta. En tiedä miksi nyt sille tuntuu, vaikka siis kotioloni äidin kanssa olivat sellaiset, että äiti pahoitti mieleni kroonisesti enkä sit varmaan kasvanut ottamaan oikein vastuuta, siis ongelma paheni kun tuli perhe ja lapsia, kyllä mä yksineläen siihen kykenin ja olin jopa kontrollifriikki. Nyt miehen kanssa ollaan niin erilasia, tuntuu, ettei mistään saa sovittua yhdessä, mä oon halunnut tehdä niin kuin mies tekee, koska se on minusta hyvä ja mun tavat huonoja, mutta nyt huomaan, että mä en siltikään sopeudu tähän nyt ollenkaan. 

[quote author="Vierailija" time="13.07.2015 klo 01:01"]

Jotta sua voi auttaa, sun pitää antaa auttaa itseäsi. Sinä olet osa yhtälöä. Ja jos susta ei välitetä, olisi tärkeä saada myös nämä ihmiset terapiaan mukaan.

[/quote]

Se joka ei välitä, vaikka itse kuvittelee välittävänsä on äitini. Mies välittää, mutta mä en tunne sitä. Ollaan oltu miehen kanssa pariterapiassa, mutta se auttoi parisuhteeseen, ei nyt tähän oloon, tää on aika tuore, pariterapiassa oltiin yli vuosi takaperin. Äitiini en ole enää yhteydessä, se kontakti on menetetty ainakin tällä hetkellä, koska häneltä ei voi odottaa älyn murustakaan sille, miksi en ole iloinen ja normaali.

Mä oon joskus vain ilkeä miehelle, vaikka se välittää, eli ei nyt kannattais, kun mulla on niin paha olla. Se on kauheaa, myönnän sen. 

Ap

Ehkei äitisi ole osannut opastaa sinua lapsena itsetuntemukseen ja tunnistamaan ja jäsentämään omia tunteita, ja siksi ne tuntuvat nytkin hankalilta aikuisena. Voit varmaankin vähän kerrallaan oppia sietämään erilaisia tunnetiloja, ja löytämään keinoja niiden käsittelyyn, ja siten myös suhteet nykyisten perheenjäsenten kanssa helpottuu.  

[quote author="Vierailija" time="13.07.2015 klo 01:20"]

Ehkei äitisi ole osannut opastaa sinua lapsena itsetuntemukseen ja tunnistamaan ja jäsentämään omia tunteita, ja siksi ne tuntuvat nytkin hankalilta aikuisena. Voit varmaankin vähän kerrallaan oppia sietämään erilaisia tunnetiloja, ja löytämään keinoja niiden käsittelyyn, ja siten myös suhteet nykyisten perheenjäsenten kanssa helpottuu.  

[/quote]

Joo. Mä pelkään että mun mies jättää minut. Sen takia, että oon aika hankala. Se taas hankaloittaa mun oppimista, koska pitäydyn vanhassa, koska se on turvallista tai ainakin tuttua. Vaikka oonkin ihan kauhea. Äitiä piti miellyttää, siksi en rupea siihen enää ikinä, siksi pitää tulla aitoja positiivisia tunteita ja just se prosessi ei etene kovinkaan vauhdilla. Ja sitä hidastaa tai estää se, että enpä uskalla luottaa, että minusta pidetään -> ajattelen, että mies kenties jättää. Mies vähän nyt hermostui ja suutahti minuun niin siitä tuli tää pelko vaikka sillä oli kyllä oikeus tuntea niin tietenkin ihan täysin. 

Ap

 Pahaan oloon liittyy myös arvottomuuden kokemus. Enpä ole perheelle arvokas tällaisena. Tai en tunne että olisin. Kun se vastuunottaminen on just nyt ihan liian vaikeaa. Se on ikään kuin menetetty. En osaa yhtään mitään. Mua inhottaa, jos joku sanoo, et pitäis. Mitä se auttaa, et pitäis? Pitäis nyt sitä ja pitäis nyt tätä. Aivan joo, mä oon ihan huvikseni menettänyt tän elämänhallinnan tässä. Kun en osaa niin en osaa.

Ap

Jos sinun on pitänyt miellyttää äitäsi jotta tunsit kelpaavasi, ei ihme,että nytkin pelkäät hylkäämistä jos toimit "hankalasti". Ehkä sinulla ei äiti ole pystynyt auttamaan sinua pienenä pahan olon kanssa, ja siksi nytkin on vaikea löytää ulospääsyä niistä  tunteista - kun pitäisi itse pystyä saamaan itsensä pois niistä. Sellainen terapeutti, jonka kanssa voisit löytää yhteisymmärrystä, voisi auttaa sinua siinä. Tai sitten sinun pitää itsenäisesti harjoitella taitoa, tai yhdessä miehesi kanssa. Varmaan se että asiasta saisi hänen kanssaan keskusteltua auttaisi teitä eteenpäin.

Olet arvokas, kun olet olemassa. Olet läheisillesi arvokas, vaikka siltä ei tuntuisikaan, millaisena tahansa. Kun saat lisää voimia, voit yrittää olla enemmän sellainen kuin haluaisit olla. Joskus ihmiseltä voi loppua voimat, ja silloin toivottasti myös apua saa muilta ihmisiltä.

Kyllä mä onneksi voin puhua miehen kanssa. Harmittaa joo, kun tässä nytkin vähän sellaista juttua (mulla lähinnä) eskaloitui niin mieheenhän mä sitä sitten taas kohdistin ja mies oli kyllä siinä kohdassa jo aika avuton - sanoi - ihan ystävällisesti tosin - et mun pitää puhua ammattiauttajan kanssa - mutta kun ne ei tajuu mitään. Tai sit mä vaan kaunistelen siellä, vaik yritänkin avata asioitani ni kiva mennä sinne ittee haukkuun?! 

Mut siis mies vaan hermostui minuun ja rauhoituttuaan osaamme ehkä toivottavasti ainakin keskustella siitä, miten tässä pääsen eteenpäin. Tää on siis niin hirveän raskasta että ihan itkettää lastenkin lapsuus kun äidillä menee kaikki voimat vanhassa paskassa vellomiseen. No, käytiin me kyl just vähän tossa jossain, mut silti! Ei tää oo lasten elämää (vanha perfektionisti myös vähän puhuu). Mut ei oo niin hyvää kun mä toivoin, ei.

Ap

Ok, olet läheisriiippuva. Googlaa. Pitkä tie oppia hyväksymään itsensä.

No on ne läheisriippuvajututkin mulle tuttuja. Pitkä tie niin niin, pitäiskö sen lohduttaa? En enää kuvittele, että tää tästä huomenna on okei. En ole piiiitkään aikaan kuvitellut.

Ap

Ei kait tarapia ole kenenkään haukkumista? Ajattelen että ihminen oppii toimintatapansa lapsuudessa, ja silloin omat vanhemmat ja myöhemmin myös päiväkoti ja koulu ja sen ihmissuhteet vaikuttavat ratkaisevasti siihen, millainen lapsesta kehittyy. Lapsuudella on todella suuri merkitys kehittymiselle. Eli jos on lapsena omaksunut tiettyjä ajattelu-, toiminta- ja reagointimalleja, niin ne vaikuttavat vielä aikuisuudessakin hyvin vahvasti ihmisessä. Eli ei voi olla lapsen vika tai syy, millaiseksi hän kehittyy, sillä ympäristöllä on kehityksessä merkittävä rooli. Se ei tarkoita, etteikö ihminen olisi vastuussa teoistaan. "vanhassa paskassa" vellominen on asia, mihin ehkä tarvitsisit apua tosiaan joltain joka sinua siinä voi auttaa, vaikka netin virtuaalisilta vertaistukiryhmiltä, jos et voi hakeutua terapiaan. Vertaistuki on usein tehokasta. 

Epäilen myös, että kaikki haluaa mulle pahaa. Se on yksi ehkä pinttyneimmistä asioista minussa :( Mitenköhän sen saisi pois? En kestä sitä tunnetta, et mulle halutaankin pahaa. Miksi mulle haluttaisiin? En tiedä. Mutta tunnen niin. Sit se saa mut IHAN HIRVEÄN surulliseksi, jos niin käy, että joku tekee jotain, mikä tuntui pahalle. No niin, se halusi mulle pahaa, miksi se halusi mulle pahaa, oon varmaan sen mielestä kauhea ihminen, oon ihan varmasti sen mielestä kauhea :( jne jne jne.

Ap

Miten mä voisin mennä terapiaan ja avata asioitani puhumatta itsestäni pelkkää pahaa? Koska mä olen nyt se ongelma. 

Ap

Auttaako aihetta käsittelevän kirjallisuuden lukeminen ymmärtämään paremmin itseäsi ja tilannetta? Itsetuntemuksen lisääntyminen - ja sen ymmärtäminen, miten merkitykselliset ihmissuhteet lapsuudessa ovat vaikuttaneet omaan kehitykseen ja myöhemmin ilmenevään masennukseen, ahdistukseen yms. voi auttaa helpottamaan omaa oloa ja selviytymään paremmin pahan olon kanssa. 

[quote author="Vierailija" time="13.07.2015 klo 01:58"]

Miten mä voisin mennä terapiaan ja avata asioitani puhumatta itsestäni pelkkää pahaa? Koska mä olen nyt se ongelma. 

Ap

[/quote]

Jos haluaisin kertoa mikä on mun ongelma niin kyllä se mun puutteisiini jotenkin liittyy. Mutta en haluaisi puhua omista vioistani ja puutteistani kellekään. En todellakaan. Pelkään, että se että minussa on niitä tuomitaan. Ja se ei käy. Saatan käsittää tuominnaksi jo katseen, ilmeen. Ap