Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Lapsi on kuin kivireki, ainoastaan Minecraft saa innostumaan.

Vierailija
12.07.2015 |

Kyse on tokaluokalle menevästä pojasta. On ollut kuusivuotiaasta asti kriittiinen ja ennakkoluuloinen lähes kaikesta. Vanhempana haluaisin kuitenkin yrittää joskus tuoda vähän ekstraa arkeen, kannustaa liikkumaan yms. Tuntuu tyhmältä yrittää taistella ylipainoa vastaan lähtemällä salille ja antaa lasten olla vaan passiivisina kotona. Tänä aamuna tein eväät reppuun ja herättelin lapset (pojalla kymmenvuotias isosisko), kymmenen aikaan, joten en todellakaan aikaisin. Käveltiin metsätietä parisen kilometriä yhteen hauskannäköiseen "liikenneympyrään" ja syötiin siellä aamupala. Eikä vastustus oikein voi johtua nälästä, koska ei ne meinaa malttaa mennä aamupalalle muutenkaan kuin useammasta käskystä. Pojalla oli jupinaa oli jo mennessä, mutta paikanpäällä leipä lensi metsään, koska hyttynen käväisi sen päällä. Melskasi ja valitti pilaten meidän muiden aamupalahetken. Siten kompuroi jotenkin ja kaatuminen oli sitten minun syy, koska ylipäätään lähdettiin. Annoin siitä palautetta, että ei voi syyttää tuommoisesta toisia, ja pojan puheet eskaloitui siihen, kuinka minusta ei ole äitinä mihinkään yms. kuinka ja huono minä olen. Minä en koskaan ole puhunut lapsille tuollaisia. Jos olisin omille vanhemmilleni jotain tuollaista sanonut, olisin itkenyt yökaudet katumusta, siitä huolimatta että olivat juoppoja ja sekakäyttäjiä. Tytär pahoitti puheista mielensä ja hermostui. Huusi pojalle, että miksi veljen pitää pilata kaikki tällaiset kivat jutut.

Olen varmaan muuten pikkuisen tyhmä kun kirjoitan tänne :D Täällä on ainakin meikäläinen aina kävelytetty lankulta alas ja ammuttu varmuuden vuoksi niskaan. On hulluuden määritelmä tehdä sama juttu moneen kertaan ja odottaa eri lopputulosta.

Onko muita, jotka kokee synnyttäneensä kivireen?

Kommentit (60)

Vierailija
21/60 |
12.07.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

En tiedä mistään mitään eikä minulla ole edes lasta, joten unohtakaa koko kommentti, jos siltä tuntuu. Pitäisin kuitenkin yhtenä vaihtoehtona ihan vaan peliriippuvuutta, josta on helppo googlata lisätietoa. Se voi syntyä aika helpostikin ja pojat ovat tyttöjä alttiimpia.

Riippuvainen haluaisi viettää aikaa vain riippuvuutensa kohteen parissa ja menettää kiinnostuksensa muuhun ajankäyttöön ja keskittyminen on vaikeaa. Kaiken lisäksi aivoreseptorit ovat sillä lailla sekaisin, ettei saa edes normaalia tyydytystä addiktionsa kohteesta ja siksi sitä pitää ahmia koko ajan lisää ja lisää tyydytystä etsien, vaikka se itse asiassa estää tyydytetyksi tulemisen mahdollisuuksia. Sama koskee sokeririippuvuutta, seksi- ja pornoaddiktioa jne. 

Vierailija
22/60 |
12.07.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Varmaan aika tavallista tuo. Tutuilta kuulee kaikenlaisia juttuja siitä, miten lapset tylyttävät vanhempiaan ja erityisesti äitejään. Murrosikäiset haukkuvat äitiä lehmäksi, ja sitä rataa. Sisarukset saattavat myös riidellä keskenään paljon ja tuskastua toisiinsa välillä tosi paljon. Kyse on kuitenkin aivan hyvistä perheistä, joissa vanhemmat ovat hoitaneet lapsensa hyvin. Minäkään en olisi voinut puhua äidilleni sillä tavalla aikanaan. Hän olisi jyrännyt minut sanoillaan ja syyllistänyt kunnolla...

Oma lapseni ei pahemmin ole meitä haukkunut, mutta muuten tuntuu välillä, että on kivireen vikaa. Hän on luonteeltaan niin erilainen kuin minä, ja itsepäinen. On todella vaikeaa saada hänet tekemään sitä, mikä häntä ei yhtään kiinnosta, enkä ole hyvä manipuloimaan ihmisiä. Tällä hetkellä häntä kiinnostaa lähinnä netti ja pelit. Häntäkin on nykyään vaikea saada ulos.

Koeta jaksaa. On hienoa, että suunnittelit tuon retken ja lähdit toteuttamaan sen. Täytyyhän heitä yrittää aktivoida jotenkin.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
23/60 |
12.07.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Lapsella on eri kiinnostuksen kohteet kuin sinulla.

Meillä 10 v. tyttö lähtee innolla isän kanssa ongelle, epäilen että metsäretki ei välttämättä innostaisi samalla tavalla. Nuotio ja makkaranpaisto taas voisi olla jännää, toisaalta nuotiollekin pitäisi olla merkattu paikak mihin sen saa tehdä ettei seurauksena olisi maastopalo.

 

 

Vierailija
24/60 |
12.07.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kiukuttelee sulle johon luottaa ja rakastaa eniten, koita jaksaa. 

Vierailija
25/60 |
12.07.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kiitokset tsempeistä! Kiva yllättyä positiivisesti. Ei minulla ollut kovin korkeita odotuksia retkestä. Osasin odottaa jupinaa ja vastustusta. Jossain sopukoissa eleli toive, että voisin tässä kohtaa yllättyä iloisesti, ettei siitä olisi tullut grande fiasco. Nyt on ihan hirveä olo. Kurkkua kuristaa. Ensimmäistä kertaa tuntuu siltä, etten haluakkaan antaa ihan äkkiä anteeksi ja unohtaa. Etten halua enää edes yrittää. Ottaa vaan minecraftin pois antamatta mitään tilalle. Samalla tekisin vaan hallaa tyttärelle.

Ap

Vierailija
26/60 |
12.07.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Apua, kuin omalta näppikseltäni, ikäkin sama. Nuorempi lapsi, tyttö, on aivan erilainen, melkein sanoisin normaali. Pojan kanssa on todella raskasta, kun no, on raskasta. Ja samalla hirveä huoli siitä, että pelaa liikaa, mutta kun ei se halua tehdä mitään muuta. Meillä ei vielä pelaa Minecraftia, mutta hän kiertää asiaa niin, että katsoo Yuo tubesta niitä videioita, missä muut pelaa. Huoh.

Muutenkin tuntuu välillä, että vaikka on älykäs poika niin onkohan sillä joku neurologinen pieni poikkeavuus? Missään ei ole jäänyt siitä kiinni neuvolassa, eskarissa, ekalla, mutta itse epäilen silti. Harrastaa mm. sellaista kummaa "miettimistä", jossa äheltää itsekseen kädet pöydänkulmalla liikkuen ja heiluttaa jnkv ylävartaloaan. Istuu siis tuolilla pöydän ääressä. Samalla pitää sellaista tuhinamaista ääntelyä. Kuulee kyllä, jos hänelle puhutaan ja keskeyttää. Mutta ärsyyntyy, jos häntä häiritään siitä kokoajan. 

Tämä liittyy tekemisenpuutteeseen ja sitä on ollut aina, vauvasta saakka.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
27/60 |
12.07.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Sanoisin, että ne videot on pahempia, kuin pelaaminen. Poikakin haluaa vahdata niitä, niissä kiroillaan aika paljon. Meidän pojalla epäillään Aspergerin syndrooman jotain muotoa, mutta se on vasta epäily. Tiedän, ettei sille voi mitään. Siihen liittyy omistautuminen jollekkin tietylle asialle. En vaan suostu siihen, että se on jotain noin hyödytöntä. Etsiköön niitä malmeja vaikka ihan oikeasta maaperästä sitten. Lapio löytyy kyllä ja monta hehtaaria tonttia.

Aapee (vihainen ja väsynyt)

Vierailija
28/60 |
12.07.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Anna sille joku opus koodaamisesta. Jos koneella on kuitenkin, niin voi siinä tehdä jotain hyödyllistä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
29/60 |
12.07.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

neurologiselta ongelmalta kuulostaa. Poika ei voi itselleen mitään. Koittakaa ymmärtää se, niin pystytte paremmin toimimaan, ettekä vie lapsen itsetuntoa. Syyllistäminen on myrkkyä eikä muuta tilannetta. Hyvä, kun asiaa on jo tutkittu.

Vierailija
30/60 |
12.07.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="12.07.2015 klo 13:10"]

Sanoisin, että ne videot on pahempia, kuin pelaaminen. Poikakin haluaa vahdata niitä, niissä kiroillaan aika paljon. Meidän pojalla epäillään Aspergerin syndrooman jotain muotoa, mutta se on vasta epäily. Tiedän, ettei sille voi mitään. Siihen liittyy omistautuminen jollekkin tietylle asialle. En vaan suostu siihen, että se on jotain noin hyödytöntä. Etsiköön niitä malmeja vaikka ihan oikeasta maaperästä sitten. Lapio löytyy kyllä ja monta hehtaaria tonttia.

Aapee (vihainen ja väsynyt)

[/quote]

Okei... Voiko sitä pelata tabletilla? Meillä ois lähinnä se (i pad minit) tai kannettava pc. 

Ja hei aika jännä, että teillä on toi as-epäily.... Koska mä nimenomaan koen, että miedän pojan hankaluus ja raskaus on jotenkin kytkksissä noihin mitä sanoin, että epäilen neurologiaan liittyen. Ja siis tuntuu välillä kuin poika ois itsekin niiden oireiden takia tulevan raskauden ym hankaluuden "vanki" :(  Siskolla näyttäis olevan paljon helpompaa :(  Tai hyvähän se tietty, mutta mua mietityttää vähän aina tietty pojan aikuisuus. 

Itsekin saattaisn olla just rajoilla ei-voida-diagnosoida as add tms. Joten jostainhan se tulee. Samoin paras kaverini on assi eli olen heidän kanssaankai sit samalla aaltopituudella. (Mutta en aina tosin tuon pojan :( )

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
31/60 |
12.07.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Voi ap, halaus sinulle. Minulla on vasta taaperopoika, mutta kurkkua kuristaa ajatus, että joskus, aivan varmasti, minäkin tulen olemaan paskamutsi ja ragemamma tuon mielestä. Huoh, kuuluu kai toimenkuvaan.

Vierailija
32/60 |
12.07.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mistähän vois saada apua, kun tosiaan koulu, neuvola eikä mikään näe asiassa mitään syytä tutkia?

10

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
33/60 |
12.07.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Olet päätellyt nro6 oikein epäillen neurologista häiriötä.Kannattaa hakea apua neurologilta.

Saatte varmuuden ja tietoa /keinoja auttaa lasta,koska hänen pään sisällään saattaa olla melkoinen kaaos..
Enkä tarkoita hänen olevan henkisesti sairas,vaan näitä häiriöitä on erittäin monenlaisia ja -tasoisia.
Tällöin osaa auttaa lasta sekä tukea niissä toiminnoissa joissa sitä eniten tarvitsee,samalla saa itse ohjausta.
On hyvä kun olet jo huomioinut mahdollisen häiriön.

Huono käytös saattaa liittyä häiriöön,mutta kun on kysymys älykkäästä lapsesta,myös hänelle kuuluvat hyvät tavat.

Vierailija
34/60 |
12.07.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ap, sulla voi kestää pitkään hyväksyä pojan erilaisuus, meillä dg on ollut usean vuoden ajan, mutta silti kipuilen asian kanssa. Anna pojan tehdä mistä tykkää, sä et pysty muuttamaan poikaa. Uutta toki kannattaa pieninä annoksina tarjota. Kun opitte hyväksymään tilanteen, niin moni asia helpottuu. T. Kokemusta on

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
35/60 |
12.07.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="12.07.2015 klo 13:21"]

Olet päätellyt nro6 oikein epäillen neurologista häiriötä.Kannattaa hakea apua neurologilta. Saatte varmuuden ja tietoa /keinoja auttaa lasta,koska hänen pään sisällään saattaa olla melkoinen kaaos.. Enkä tarkoita hänen olevan henkisesti sairas,vaan näitä häiriöitä on erittäin monenlaisia ja -tasoisia. Tällöin osaa auttaa lasta sekä tukea niissä toiminnoissa joissa sitä eniten tarvitsee,samalla saa itse ohjausta. On hyvä kun olet jo huomioinut mahdollisen häiriön. Huono käytös saattaa liittyä häiriöön,mutta kun on kysymys älykkäästä lapsesta,myös hänelle kuuluvat hyvät tavat.

[/quote]

Kiitos. Voi kun olisin oikeassa sikäli, että apua kaivattaisiin. Poika on myös karkeamotorisesti kömpelö, kakkasi ilaman mitään syytä housuun joskus vielä 5-6 vuotiaana (tai nurmikolle...), hänellä on vaikeuksia sillälailla suun motoriikassa, että puhe oli pienenä (ja hiukan vieläkin) tosi epäselvää... On energiatasoiltaan hyvin matala ja tosiaan välillä sellainen tavallaan tosi omiin asioihinsa ainoastaan keskittyvä, vaikka siis on muita ajatteleva poika. Ja välillä ei tajua kun hänelle puhuu, että mitä sanotaan, aivan kuin aivot askaroisivat ihan muualla. Ehkä näitä on aina ollut ihmisissä, mutta nykyään on tosiaan haasteellisempaa pärjätä jos ei ole samalla lailla ripeä kuin muut ja sitähän ei tämä herra ole. Siis kaikki siirtymätilanteetkin aina iiihan mahdottoman hitaita. Just sama kuin aloittajalla esim. tuo aamupalalle tulo!

 

Täytyy viedä ihan neurologille, en jaksa tk:n välttelevää asennetta.

Vierailija
36/60 |
12.07.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="12.07.2015 klo 13:20"]Mistähän vois saada apua, kun tosiaan koulu, neuvola eikä mikään näe asiassa mitään syytä tutkia?

10
[/quote]
yksityinen lastenneurologi tai lastenpsykiatri.

Vierailija
37/60 |
12.07.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="12.07.2015 klo 13:29"]

[quote author="Vierailija" time="12.07.2015 klo 13:20"]Mistähän vois saada apua, kun tosiaan koulu, neuvola eikä mikään näe asiassa mitään syytä tutkia? 10 [/quote] yksityinen lastenneurologi tai lastenpsykiatri.

[/quote]

Joo, kiitos, hyvä tietää, varmaan aloitan neurologilta, koska uskon ongelmien olevan todellakin elimellisiä, lapsi on ollut aina noine ominaisuuksineen. 

Vierailija
38/60 |
12.07.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="12.07.2015 klo 13:33"][quote author="Vierailija" time="12.07.2015 klo 13:29"]

[quote author="Vierailija" time="12.07.2015 klo 13:20"]Mistähän vois saada apua, kun tosiaan koulu, neuvola eikä mikään näe asiassa mitään syytä tutkia? 10 [/quote] yksityinen lastenneurologi tai lastenpsykiatri.

[/quote]

Joo, kiitos, hyvä tietää, varmaan aloitan neurologilta, koska uskon ongelmien olevan todellakin elimellisiä, lapsi on ollut aina noine ominaisuuksineen. 
[/quote]
Tutkimuksia tehdään myös lastenpsykiatrian puolella, vaikka kyse on neurologisesta ongelmasta. Riippuu ehkä kunnasta miten on järjestetty. Meillä lastenpsykiatri teki as - diagnoosin. Toimintaterapeutti teki alustavia tutkimuksia, samoin koulupsykologi.

Vierailija
39/60 |
12.07.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Oma poika on tuollainen jos saa pelata paljon. Pelit, puhelimet, tabletit ja telkku pois. Kolmen päivän jälkeen näet muutosta. Viikon päästä kyseessä on kuin olisi ihan eri poika. Huono käytös vähenee ja alkaa muut jutut kiinnostamaan. Pari ekaa päivää voi olla yhtä helvettiä ja käytös ihan kamalaa. Älä anna periksi. Edes sekunniksi.

Vierailija
40/60 |
12.07.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="12.07.2015 klo 13:40"]Oma poika on tuollainen jos saa pelata paljon. Pelit, puhelimet, tabletit ja telkku pois. Kolmen päivän jälkeen näet muutosta. Viikon päästä kyseessä on kuin olisi ihan eri poika. Huono käytös vähenee ja alkaa muut jutut kiinnostamaan. Pari ekaa päivää voi olla yhtä helvettiä ja käytös ihan kamalaa. Älä anna periksi. Edes sekunniksi.
[/quote]
Lapsesi onkin varmasti muuten normaali. Et voi verrata ns. vammaista lasta normaaliin.

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: yksi kaksi kuusi