Ravitsemusterapeutti vain pahensi tilannetta nuoren kohdalla

Vhh-ruokavalio voisi kyllä toimia, koska se vähentää hiilarihimoja ja ahmimista. Mutta en tiedä, miten kasvavan lapsen kanssa sen noudattaminen onnistuu. Tietenkään ei pidä hiilareita jättää kokonaan pois, mutta vähentää reippaasti, ja niin että joka aterialla ei välttämättä tarvitse olla pastaa, riisiä tai perunaa. Leivän syömistä voi myös reippaasti vähentää. Ravitsemusterapeutit suosittelevat yleensä ihan älyttömiä määriä leipää päivässä, se kuusi palaa on ihan liikaa ja vain ylläpitää hiilarin ja sokerin himoja. Leivonnaisia ja jälkiruokia voi valmistaa myös vähäsokerisina tai sokerittomina. Ehkä voisit yrittää kokonaan välttää lisättyä sokeria jonkin aikaa ja katsoa mitä tapahtuu? Tietysti tekemättä siitä sen suurempaa numeroa.

Mutta syömishäiriöliittoon kannattaa tosiaan olla yhteydessä ja heidän sivuillaan on myös keskustelupalsta, en tiedä saisiko sieltä asiantuntevampia vinkkejä? Tsemppiä haastavaan tilanteeseen ap.

Miten muka on äidin vika, jos 12-vuotias ostaa itse suklaapatukoita ollessaan kavereidensa seurassa?? 50 senttiä saa vaikka kavereilta tai pulloja palauttamalla ja kun normaalin ruuan päälle syö päivittäin suklaapatukan, tulee painoa helposti kilo per kuukausi.

Älä sitten tenttaa taskuissa olevista suklaapapereista, äläkä edes pengo tyttäresi taskuja. On aivan tarpeeksi vaikeaa olla 12-vuotias ilman ylipainoa, kyttäävää äitiä ja ahdistavaa terapeuttia.

Varastaako lapsesi ne suklaat? No, sinähän tiedät että se on herkkua, joten tee kotona maukasta suklaavanukasta ja hemmottele sillä tytärtäsi. Tee siitä sopivan vähäkalorinen, ja tarjoa jälkiruuaksi.

Jos tyttärelläsi on ahmimishäiriö, on luultavasti turhaa odottaa nopeita tai ainakaan pysyviä muutoksia painoon. Itse olen kärsinyy ahmimishäiriöstä lapsesta asti. Nyt olen lähes kolmekymppinen, neljän lapsen äiti, paino jojoilee ja elämä pyörii edelleen jossain määrin ruuan, kieltämisen, ahmimisen, morkkiksen ympärillä. Olen välillä päässyt normaalipainoon, tällä hetkellä ylipainoa reilusti. Olen käynyt lääkärillä ja psykologilla keskustelemassa syömishäiiön syistä, mutta en näe siitä olleen sanottavaa hyötyä pitkällä tähtäimellä. Psykologin kanssa pohdittiin sitä,miksi ruoka on ollut liian suuressa roolissa elämässäni niin kauan kuin muistan. En osaa itse sanla syytä sille. Lapsuuteni oli hyvin onnellinen ja tavallinen. Älä syytä itseäsi turhaan. Oma äitini ei ainakaan olisi voinut tehdä mitään toisin estääkseen ahmimshäiriöni syntyä. Meillä syötiin terveellisesti, äiti ei koskaan kiinnittänyt huomiota minun/omaan painoonsa tai laihdutellut, meillä oli hyvä ilmapiiri ja hellyyttä, jne. Ja silti minusta tuli ahmija. Itse neuvoisin jättämään kaiken kyttäämisen ja ruokapäiväkirjat pois. Se tosissaan vain pahentaa ahmimishäiriötä, jos tytölläsi sellainen on. En osaa antaa mitään muuta neuvoa, kannattaa vain varautua siihen että tyttäresi paino-ongelmaan ei ole olemassa yhtä "parannuskeinoa", vaan oikeanlaista syömistä saattaa joutua harjoittelemaan kärjistetysti joka päivä uudelleen, vielä aikuisenakin.

[quote author="Vierailija" time="11.07.2015 klo 09:05"]

Oma kokemukseni ravitsemusterapeuteista on, että kyseessä on ehkä turhin ammattiryhmä ikinä. Ainoat jotka voivat hyötyä ovat ihmiset, jotka eivät tiedä esim. meetvurstin olevan rasvaista tai karkin sisältävän sokeria... Olen ollut aikuisten laihdutusryhmässä ja terapeutin pitämät tunnit olivat ajanhukkaa. Lässytystä ja naurettavia "harjoituksia", mistä ei oppinut mitään. Enkä ollut ainut joka pettyi ohjaukseen jossa osanottajia kohdeltiin kuin lapsia

[/quote]

Täysin samaa mieltä. Olen käynyt ravitsemusterapeutilla saadakseni hyvän laihdutusruokavalion ja ruokalistalla oli lähinnä keittoa, höyrytettyjä kasviksia ja leipää, leipää, lisää leipää. Kuka jaksaa syödä tuollaista tylsää ja ankeaa ruokaa kuukausikaupalla varsinkin jos pudotettavaa on kymmeniä kiloja? Ja nuo leivästä tulevat kaloritkin voisi käyttää mieluummin siihen, että aterioista saisi edes vähän maistuvampia.

Olen siis myös sitä mieltä, että ravitsemusterapeutin ja ruokapäiväkirjan voisi heivata kokonaan. Aiheuttavat vain haittaa. Ap voi mieluummin käydä ravitsemusterapeutilla yksin eikä raahata tytärtä sinne saamaan vain lisää häpeän kokemuksia.

En käsitä tätä suomalaisten ravintosuositusten leivän määrää, jopa 9 palaa päivässä. Aivan älytöntä, erityisesti painonhallinnan kannalta.

Tunnistan lapsesta itseni. Kodissa oli perusasiat ns kunnossa mutta henkisesti ilmapiiri oli todella kylmä ja syyllistävä vanhempien välisten ongelmien vuoksi. Meillä oli kyllä vielä lisäksi se että vihanneksia syötiin tosi harvoin ja ruoka oli aina makaronia/perunaa ja jauhelihaa.

Tämä johti siihen että sain kyllä koulussa hyviä arvosanoja, ystäviä oli mutta samaan aikaan kiusatuksi tuleminen ja kodin ahdistava ilmapiiri ajoivat minut viettämään kaiken kotiaikani omissa oloissa ahdistuneena. Lihoin paljon kun syöminen oli ainoa asia joka tuotti edes hetken mielihyvää. Vasta kun ~16-vuotiaana aloin lähestyä sataa kiloa onnistuin tekemään lihomiselle stopin, joskaan en laihtunutkaan. Siitä asti (nyt lähestyn kolmeakymmentä) olen onnistunut pitämään jatkuvalla tasapainottelulla painon samassa ja yli viisi vuotta olen nyt tehnyt pienin askelin töitä nimenomaan psyykkisen puolen ongelmien korjaamiseksi.

Voin todella kuvitella miten hirveältä tuo kyttääminen tuntuu tytöstä. Se on todella syyllistävää vaikka äänensävy olisi mikä. Ainoa asia joka auttaa on puhuminen. Siis ei ruoasta vaan ihan kaikesta. Ongelma on selvästi psyykkinen, minäkin olisin kaivannut vain huomiota ja terveen ilmapiirin kotiin. Lapsellasi ongelma kumpuaa selvästi isän tekemästä hylkäämisestä, eikä se ratkea miljoonallakaan ravitsemusterapeuttikäynnillä. Pahaan oloon monella lääke sattuu olemaan syöminen ja tilannetta vain ja ainoastaan pahentaa kyttääminen ja sitä kautta syyllistäminen.

Oletko ap yhteydessä tytön isään? Voisiko hän olla enemmän yhteydessä tyttöön tai jopa tulla Suomeen niin että he voisivat tavata ja puhua asioista? 

Jos lapsi ei halua puhua psykologille, niin ei häntä ehkä oikein voi pakottaakaan. Voi olla, että pakottaminen vain vahvistaa hänen tunnettaan siitä, että hänessä on vikaa. Syömishäiriöstä pääsemisessä keskeistä on oma halu toipua, pakottaminen ei auta. Miten avoin ilmapiiri teillä on kotona, pystyttekö keskustelemaan kaikesta? Miten tunteiden ilmaiseminen ja niiden käsittely? Saako tyttö ilmaista myös negatiivisia tunteita? 

Jätä pois ne karkkipapereiden syynäämiset, painon kyttäämiset ja ruokapäiväkirjan pakottamiset. Anna tytön olla ja yritä luoda kotiin avoin, turvallinen ja salliva ilmapiiri, kannusta ja kehu häntä taiteellisissa harrastuksissa ja tee hänelle selväksi, että hän kelpaa sellaisena kuin on. 

[quote author="Vierailija" time="10.07.2015 klo 18:49"]Kaikki nämä säännöt ovat huonontaneet meidän välejä pahemman kerran ja lapsestani on näyttänyt tulevan paljon itkuisempi ja masentuneempi kuin ennen tätä.
[/quote]

Päällepäin tilanne näyttää pahenevan kun sisälle sysätyt asiat alkavat tulla pintaan tai ongelmat joiden olemassaoloon ei haluta uskoa, tulee puheeksi. Masennuksesta paranee vain kun masennuksen alkujuuri puretaan ja tuodaan ulos ja käsitellään ja se on todella tuskallista usein. Mutta sisälläpäin taakka alkaa kevenemään kun asioita tuodaan pintaan. Tietenkään ei saa väkisin alkaa repimään kivuliaita asioita auki. Kieltäminen on yksi selviytymiskeino. Joskus ongelma tai murhe on niin paha, että sitä ei yksinkertaisesti vain kestä päivätietoisuudessa ja se suljetaan pois.

Tuli mieleen, että millaista on teidän kotiruoka? Onko tarpeeksi hyvää ja täyttävää? Lapsi kuitenkin kasvaa, ja jos ruoka on ankeaa laihdutusruokaa tyyliin höyrytettyjä kasviksia ja raejuustoa, ruoka ei anna sitä mielihyvää mitä sen kuuluisi normaalisti, joten siksikin ehkä tulee syötyä herkkuja. Syöttekö tarpeeksi usein? Onko ravintoterapeutin suosittelema ruokavalio kovin hiilihydraattipitoinen? Minäkin kävin joskus ravintoterapeutilla (ihan yhtä tyhjän kanssa! Tuntui, että itse tiesin paljon enemmän, kun olin lukenut noita Patrik Borgin kirjoja) ja se leivän määrä ruokavaliossa oli ihan hillitön. Lisäksi terapeutti suositteli 1200 kalorin ruokavaliota, joka Borgin mukaan on liian alhainen kalorimäärä ja johtaa ahmimiseen.

Minusta teidän kannattaisi nyt pitää taukoa tuosta painon kyttäämisestä, etenkin ruokapäiväkirja hemmettiin ja lopettaa ne ravintoterapeutilla käynnit + punnitukset. Pidä huolta, että kotona on hyvää, terveellistä ruokaa säännöllisin väliajoin, ja voithan koittaa ostaa kotiin terveellistä naposteltavaa kuten valmiiksi pilkottuja hedelmiä, pähkinöitä ja mansikoita ym. Tee tytölle selväksi, että hän kelpaa sellaisena kuin on. Jos tyttö haluaa laihtua, sen motivaation on tultava häneltä itseltään, pakottamalla ei saa aikaiseksi muuta kuin vahinkoa.

En tiedä, mitä aloittajan kotiruoka on, mutta jos se on näitä perinteisiä "etsilihanmurusiahiilarimössönseasta"-laatikkoa, niin ne nyt pois. Tilalle oman kämmenen koon verran proteiinia joka aterialle, nyrkin verran kasviksia, kourallinen riisi yms. Ja peukalon verran rasvaa. Mitta siis kulkee koko ajan mukana, ja turhaa kikkailua ei tarvi. Nälkä tuskin jää, mutta jos jää niin lihaa ja kasviksia vaan lisää. Niitä ei tarvitse varoa, kuten noita hiilarimössöjä, joissa oikeasti toinen annos voi olla liikaa.

Yleensä noiden ravitsemusterapeuttien ohjeet on peräisin suoraan meijeri- ja viljateollisuuden markkinointimateriaaleista, eli nälkää pitämätöntä ravinneköyhää huttua. Sitä syömällä saa kyllä kärvistellä nälässä ja makean tuskassa.

[quote author="Vierailija" time="10.07.2015 klo 19:03"]Olisiko psykologi parempi osoite kuin ravitsemusterapeutti? Vai onko teidän perheen ruokailussa jokin ongelma, jota ravitsemusterapeutin tarvitsisi korjata? Jos siis ei lasketa lapsesi salaherkuttelua kotiruokailuun.
[/quote]
Pskologia ja astrologia tämä juttu nyt kaipaakin, jos tuntuu että on kyseessä ei ole pelkkä tiedon puute, mihin ravitsemusterapeutti voi auttaa, niin ongelmia voi olla henkisellä puolella.
Nyt mitään teorioita esittämättä, voi olla että syömisellä korvataan jotain muuta. Tällöin kannattaa ottaa yhteyttä terveydenhoidon ammattilaisiin lääkäri kuten psykiatri olisi varmasti järkevin vaihtoehto.
Psykologin koulutukseen ei toisen tervydentilan hoitaminen kuulu mitenkään. Toki psykologi voi antaa vinkkejä ja vihjeitä esimerkisi työnhaussa tai opettaa filosofiaa niin kuin lulion psykologian opettaja.
Psykologi voi olla hyväkin tyyppi mutta jos puhutaan ihmisen terveydenhoidosta niin eläinlääkärikin tietää enemmän lääketieteestä kuin tavallinen filosofian maisteri.

Ota yhteyttä Syömishäiriöliittoon ja kysy neuvoa. Tämän ei tarvitse tarkoittaa tytön raahaamista psykologille väkisin. Ravitsemusterapeutti ei pysty auttamaan syömishäiriössä, joka on psyykkinen ongelma.

Kannattaa tarjota terveellistä, puhdasta kotiruokaa säännöllisinä kellonaikoina. Hyviä hiilareita, proteiinia ja rasvaa. Terveellistä ruokaa kannattaa syödä niin paljon, että olo on kylläinen, muuten tulee helpommin mielitekoja ja ahmimista. Aivot tarvitsevat hyvää rasvaa ja rasva aktivoi myös "kylläisyyshormonin" erittymistä. Jatkuva nälkä saa ahmimaan aivan varmasti.

Herkkuja ei kannata kieltää kokonaan, sillä silloin niitä tekee mieli vielä enemmän. Järkevämpää olisi tarjota esimerkiksi aina päivän toisen lämpimän ruuan yhteydessä makea jälkiruoka. Kunnon aterian jälkeen makeaa ei tee mieli ylettömästi ja pieni, järkevän kokoinen annos ei nosta päivän kaloreita niin suuriksi, että sillä lihoisi. Voisitte vaikka viettää tyttösi kanssa yhteistä aikaa ja leipoa/kokata yhdessä noita etukäteen sovittuja jälkiruokia. Herkkua ei tarvitse valmistaa pellillistä, vaan pari annosta, niin ei tule myöskään ahmittua.

Syömishäiriössä ei ole kyse siitä, etteikö tyttösi tietäisi, mikä lihottaa tms. Yksin hän ei pysty sairaudestaan paranemaan ja jokainen ahmimiskerta tuottaa valtavan häpeän tunteen, joka taas aiheuttaa lisää ahmimista. Tytölläsi on varmasti todella paha olla.

T. Entinen syömishäiriöinen

Lapsi varmaan loukkaantuu siitä, että hän kokee ettei häntä rakasteta sellaisena kun hän on. Tämä isän hylkäämisen päälle, niin veikkaan että syy on siinä. Olin itse lievästi ylipainoinen lapsena ja äidin kontrollointi ruoan ympärillä vain pahensi tilannetta ja haavoitti emotionaalisesti- heti kun aikuistuin ja itsenäistyin riittävästi niin sain painon pudotettua ja löysin tapoja liikkua joista nautin. Äidille tämäkään ei riittänyt vaan alkoi vinkuminen siitä, miten olen alipainoinen jne. (ja ei en ole, BMI normaali ja lihasta löytyy) eli en loppujen lopuksi ikinä kelvannut hänelle, aina oli joku syy ulkonäössäni tai elämässänä missä oli vikaa. Mutta ei haittaa enää, kelpaan itselleni ja se riittää.

Sitäpaitsi 12v on vielä aika nuori ja varmaan kasvaa pituuttakin vielä? Kuinka paljon ylipainoa on? Kannattaisi mennä jollekin hyvälle lääkärille joka on erikoistunut tähän ongelmaan. Ja muilta osin kannattaa selittää lapselle, että kyse ei ole siitä ettei hän kelpaisi vaan siitä että hänestä välitetään ja häntä rakastetaan ja siksi halutaan että hän on terve ja saa parhaat mahdolliset edellytykset elämäänsä. Myös voi kysyä mistä ruoista hän pitää ja tehdä kevyempiä versioita niistä ja samoin liikunnan suhteen. Veikkaan että jos löytyy joku kiva liikuntaharrastus missä on kavereita, tai mistä saa kavereita ja josta hän todella pitää niin se auttaisi tähän.

[quote author="Vierailija" time="10.07.2015 klo 19:29"]

Luokitellusti olen itse sellainen "laihaläski", eli liikunnallisuus ei kuulu hyveisiini, mutta syömisen suhteen en ole ikinä ollut mikään ylensyöjä. Ruokavaliota hiottiin vaihtamalla esim. riisit ja makaronit tummiin, kasviksia lisättiin ja kiinnitettiin enemmän huomiota jogurttien sokeripitoisuuteen jne.

Tämähän on se virallisterveellisten ravitsemusoppien ehkä suurin harha, että hiilarit eivät lihota kun lisätään kuitua.

Mitään eineksiä ei ruokavalioomme kuitenkaan ole koskaan kuulunut. Herkkujen suhteen minulla oli tapana pitää joitakin vierasvaroja ja pitää makeisia kaapissa karkkipäivää odottamassa. Ne varastot hupenivat aina huomaamatta. Tällaista kaappia ei meillä ole ollut enää sen jälkeen, kun tytön syömisiä käytiin tarkkailemaan.

Ylipainoa on noin 20 kg, eli ongelma on merkittävä, en missään nimessä vähättele sitä. Tyttö on käynyt koulupsykologin juttusilla, mutta hän halusi itse lopettaa sen. Ravitsemusterapeuttikin on ehdottanut psykologia koulun ulkopuolelta, mutta tyttö pitäisi suoranaisesti pakottaa sellaiseen. Koulupsykologillekaan hän ei ollut kuulemma koskaan puhunut oikein mitään, halusi vain nopeasti pois. Muu elämä menee tytöllä oikein hyvin. Hän käy koulua, saa hyviä arvosanoja ja hänellä on kavereita. Eli mikään syrjäytynyt tapaus hön ei tästä paino-ongelmasta huolimatta ole.. ap

Psykologista tuskin on hyötyä tällaisessa tapauksessa, ei kun ei ole mitään selkeää psyykkistä häiriötä ja tyttäresi ei halua puhua psykologille. Voin kyllä ymmärtää ettei halua. Ehkä asialle ei voi juurikaan tehdä enempää jos tyttäresi ei halua laihtua (ja vhh-ruokavaliota taitaa olla turha ehdottaakaan), ja pakkokeinot voivat saada kapinoimaan ja syömään enemmän salaa.

Onko lapsi valkoihoinen suomalainen? Jos ei ole, hänellä saattaa olla identiteettikriisi. Vierailu isän kotimaassa (jos se ei ole Suomi) tai nykyisessä asuinmaassa voisi olla hyvä ajatus. Tutustuminen isän sukulaisiin vahvistaisi identiteettiä.

[quote author="Vierailija" time="10.07.2015 klo 20:54"]

En ole vakuuttunut, oliko hyvä idea ottaa lasta mukaan sinne ravitsemusterapeutille ollenkaan. Olisit mennyt vaan yksin hakemaan vinkkejä. Lapsesta todennäköisesti tuntuu nyt siltä, että häntä syyllistetään painostaan, ja ruokapäiväkirjan pitäminen tuntuu rangaistukselta. Minä jättäisin koko ruokapäiväkirjan pois. Sen sijaan lapsi kunnon psykologille ja paneutuisitte mieluummin ongelmien ytimeen. Muuten vaarana on, että syömishäiriö pahenee ja seuraa mukana aikuisuuteen. Paino on ihan sivuseikka, oikea ongelma on lapsen ahdistus ja tunteiden käsittelyn vaikeus. Pidä huolta, että tuet lastasi ja teet selväksi, että hyväksyt hänet sellaisena kuin hän on. Ettei hänelle tule sellainen olo, että hänet hyväksytään vasta kun on laihtunut. 

Liikkumisen suhteen sinun pitäisi kyllä näyttää esimerkkiä ja aloittaa myös itse jokin liikuntaharrastus. Voisitteko ottaa vaikka koiran? Sen kanssa tulisi lenkkeiltyä ihan huomaamatta. Tai ottakaa rutiiniksi käydä iltakävelyllä, uimassa, pyöräilemässä tms. säännöllisesti. Entä olisiko tytöllä joku kaveri, jonka kanssa voisi aloittaa jonkun liikuntaharrastuksen nyt syksyllä?

[/quote]

Ehdottomasti tuon ikäistä ei vielä pidä viedä millekään ravintoterapeutille. Vanhemmat vastaavat ruokavalinnoista, he voivat hakea tarvittavaa tietoa terapeutilta. Samoin kouluterkkarin suorittama painonkyttäys on todennäköisesti tehnyt myös tuhoja nuoren mieleen. 

Hänelle on nyt iskostunut päähän, että hän on LÄSKI (ja se on maailman kamalinta, terkkari, ravintorterapeutti ja äitikin niin sanovat. Varmaan myös kaverit ja media.) Tekee todella pahaa tuhoa itsetunnolle, eikä varmasti paranna hänen henkistä hyvinvoontiaan. Ruoka on pahasta, herkut ovat syntiä, pitäisi lenkkeillä veren maku suussa ja kärsiä nälkää. Ravintoterapeutin mukaan on hän on huono ihminen, jos ei noudata tiukkoja ohjeita. 

Ap, koita nyt ymmärtää - olet ylipainosta liian ison jutun! Sitä on, se on fakta mutta fakta on nyt se että tyttösi tarvitsee jotain muuta kuin ravitsemusterapeuttia tai psykologia! Hän tarvitsee äitiä joka antaa hänelle kasvun eväät että hän on arvokas ja rakastettu ihminen sellaisenaan! Että hänellä on kaikki mitä tarvitaan maailman valloittamiseen!

Esim. pystytkö menemään tyttösi kanssa leffaan popparien ja limun kanssa kyttäämättä hänen syömisiään? Nauramaan kanssaan ja nolostella yhdessä pussauskohtauksia!? Pystytkö menemään ostamaan yhdessä kivoja vaatteita kesäksi päivittelemättä hänen vaatekokoaan?! Mieti asiaa tarkkaan - näetkö tyttösi vai hänen kilonsa?

Kannattaa lukea Patrik Borgin kirjoja, erityisesti Rentoa painonhallintaa. Hän selittää (tieteellisiin tutkimuksiin perustuen), miksei tuollaisella kyttäys/ruoan säännöstely/herkkujen kieltäminen-metodilla päästä pysyviin lopputuloksiin. Hän myös kertoo, miten sitä painoa saa hallittua järkevästi, ilman kyttäämistä ja "kiellettyjä" asioita. Hänen ohjeidensa perusteella pääsisitte pitkällä aikavälillä varmasti hyviin tuloksiin, ilman että tyttäresi tarvitsee edes huomata koko asiaa. Terve suhtautuminen ruokaan ja syömiseen on todella tärkeää ja avain aikuisuuden normaalipainoon. Valitettavastti kuulostaa siltä, että sinun tyttäresi suhde ruokaan on nyt todella vinoutunut. 

Mainitsit esimerkiksi, että "olet sortunut antamaan tytöllesi toisen annoksen kotiruokaa". Ensinnäkään lasta ei saa ikinä pitää nälässä. Ei ikinä. Toisekseen, jos hän ei saa tyydytettyä nälkäänsä terveellisellä kotiruoalla, tulee hän aivan takuuvarmasti sortumaan karkkeihin tai muun ahmimiseen. Jos masu on täynnä terveellistä kasvispainotteista ruokaa, on karkkien houkutus paljon pienempi, eikä tule mitään ahmimiskohtauksia.

Lisäksi musta tuntuu, että myös ap sun olisi hyvä itse mennä terapeutille puhumaan suhteestasi ruokaan, vartaloosi ja tyttäreesi. Ainakin oman syömishäiriöni taustalla oli yhtenä tekijänä äidin kieroutunut suhde ruokaan ja vähän muihinkin asioihin. Tai oletan, että ahditukseni kanavoitui just syömishäiriönä eikä jollain muulla tavalla sen takia.