Antaisitko minulle anteeksi (olen pettäjänyt)
Hei. Olen nuorehko mies, en kuitenkaan mikään teini.
Olen vakavassa suhteessa jo vuosia ollut rakkaan tyttöystäväni kanssa. Suhteemme on ollut onnellinen ja emme juuri koskaan riitele, kuitenkin jos riitelemme ei asia ole koskaan mikään vakava saatikka uhka suhteellemme. Molemmat olemme erittäin onnellisia. Olemme ns. täydellinen pari.
Rakastan häntä, olen rakastanut jo kauan ennenkuin päädyimme yhteen.
Vihaan pettäjiä, en ymmärrä miten voi satuttaa ihmistä jota rakastaaa, en ymmärrä miten joku voi olla niin moraaliton että pettää.
Kuitenkin itse olen pettänyt. Kuulostaa hölmöltä, mutta en tarkoituksella.
Kerron lyhyen tarinan tästä:
Vuosia sitten, ennen nykyistä tyttöystävääni olin harrastanut seksiä erään naisen kanssa joka taisi ihastua minuun. Siitä kului n. 2v kun näimme taas jossain ja hän lähenteli minua. Olin kännissä, mutten vielä niin kännissä että olisin sortunut häneen, sillä viimekerrasta oli katkerat muistot hänen alettua vainota ja levittä minusta pahaa kun tein selväksi etten halua hänen kanssaan mitään. Kuitenkin yöllä hän oli tullut taas luokseni ja käynyt kimppuun. En muista kunnolla, enkä tiedä miksi. mutta päädyimme sänkyyn. Jälkeenpäin koin oloni seksuaalisesti hyväksikäytetyksi. Olo oli raiskattu ja likainen. Ajan myötä paha mieleni poistui ja koska en ollut tilivelvollinen kellekkään tekemisistäni annoin asian olla, syytin tietenkin itseäni siitä, että olin niin känniin itseny päästänyt.
Sen jälkeen en häntä ole yli neljäänvuoteen nähnyt.
Kunnes kerran erittäin humalassa häneen törmäsin. Koska seurustelen onnellisesti ja olen unohtanut vihat häneen, en nähnyt syytä miksi en voisi hänenkanssaan jutella ja sopia vanhoja riitojamme. Sovimme riitamme ja löimme kättäpäälle. Muistan kun hän pyysi kanssaan jonnekkin käymään, hälytyskellojen olisi pitänyt soida. ei soinut.. Hän juotti minulle paljon alkoholia ja jossainkohtaa hän suuteli minua. lopetin suudelman ja sanoin lopeta, seurustelen enkä todellakaan tee mitään kanssasi. Kuitenkin seuraavaksi kun taas jotain tajusin hän oli päässyt jo housuuni ja meisseliin kiinni. En tiedä mitä tapahtui, tajusin ehkä mitä tapahtui ja lähdin pois. Mutta mikä pahinta, jotain oli jo tapahtunut. taisimme harrastaa seksiäkin, mutta ei varmasti ole toiminut kun vehje ei varmasti ole toiminut.
En pääsy asiasta yli enkä ympäri. En halua salata asiaa tyttöystävältäni, mutta en voi kertoa, sillä pelkään että hän jättää minut enkä kestä katsoa kun hän murtuu täysin. Olen itse aivain rikki. ensinmäisen viikon itkin yksin kotona ja raivosin. öisin en nukkunut. ruoika ei maistunut. kävin lääkärillä, tein sukupuolitautitestit, jotka olivat onneksi puhtaat ja yritin varata aikaa terapeutilta.
En ymmärrä miten olen voinut tehdä jotain sellaista. En selvinpäin voisi ikinä edes harkita moista.
En tiedä miten jaktaa, kerronko ja tuhoan kaiken mitä rakastan ja mille elän. Ja mikä pahinta, tuhoisin hänenkin elämänsä ja luottamuksen minuun ja miehiin ja aiheuttaisin mielipahaa vuosiksi.
Hän ei tiedä, ja on onnellinen kanssani ja vain minä koen tuskaa aiheesta.
Naiset, jotka rakastatte miestänne, joka on sinulle se oikea ja täydellinen. Mitä jos hän kertoisi teille tämän. Antaisitteko anteeksi, vai haluaisitteko ettei hän ikinä kertoisi, sillä kyseessä oli suuri virhe jota hän ei tarkoittanut tapahtuvan ja katuu ja kärsii.
yksi riski myös on: mitä jos hän kuulee myöhemmin muualta kuin minulta...
Kommentit (41)
Olen nainen. Suhteessa. En voi kuvitella, että edes kännissä (saatika selvinpäin!) lähtisin kenenkään miehen matkaan kahdestaan. Etenkin, jos on joku vanha exä. Tai yleensä tilannetta, jossa kaksi kertaa saman ihmisen kanssa pettäisin puolisoani. Jos tyttöystäväsi tekisi näin, niin pystyisitkö antamaan anteeksi?
[quote author="Vierailija" time="07.07.2015 klo 17:29"]
Musta toi kuulostaa raiskaukselta ja sympatiat on sun puolella. Naurettavaa miten täällä haukuttaisiin vastaavassa tilanteessa se mies pystyyn jos tilanne olisi se että mies juottaisi naisen känniin ja vastusteluista huolimatta panisi naista. Tyttöystävänä en kuitenkaan haluaisi tietää, vaikka anteeksi toki antaisin. Vaikka tiedän että toi ei olis sun vika niin kyllä siinä silti olis paljon sulateltavaa ja käsiteltävää.
[/quote]
Tän ketjun luettuani tekee kyllä haukkua aina naiset, jotka on ajautunu johonkin tilanteeseen että heitä on hyväksikäytetty. Yleensä olen syvästi vastustanut naisten syyllistämistä hyväksikäyttö/raiskaustapauksissa, mutta jos suhtautuminen miehiin on tällaista, niin pitää miettiä uudestaan.
Tehty mikä tehty. Älä hae synninpäästöä tyttöystävältäsi vaan harjoita katumusharjoitukset oman pään sisällä. Kärsi oma paskasi, älä siirrä sitä toisellekin.
Saako sut oikeesti noin helposti juotettua puolitajuttomaksi? Vai huumasiko se nainen sinut?
[quote author="Vierailija" time="07.07.2015 klo 17:40"]
Minua on vietelty humalassakin, mutta enpä ole langennut sittenkään. Viinaa et voi syyttää, sillä lujatahtoinen ihminen ei petä edes aistit sumussa.
[/quote]
Tuo on totta. En ymmärrä miten nyt näin kävi.
Olen ennen ollut vaikka missä tilanteissa niin suomessa kuin kavereidenkanssa ulkomailla kun joku muija on koittanut saada minua matkaan ja melko kännissä silloinkin olen osannut sanoa ei. Nytkin sanoin ei, mutta en ihan oikeasti muista miten sitten on mahdolista että kun tajusin mitä tapahtuu oli jo jotain tapahtunut.
[quote author="Vierailija" time="07.07.2015 klo 17:31"]
Teit virheen kun kerroit sukupuolesi aloituksessa. Nyt saat negatiivista palautetta. :)
[/quote]
Tätä on juuri se miesviha, jota av:lla on jatkuvasti. Mies on aina syyllinen ja nainen aina uhri. Vetäkää käteen.
En antaisi anteeksi. Luottamukseni olisi täysin mennyttä, joten luultavasti suhteen jatkosta ei tulisi mitään. Kukaan ei petä vahingossa. Humalatila ei ole mitenkään hyväksyttävä tekosyy.
En itse usko, että rakkaus on puhdasta ja vilpitöntä, jos edes "vahingossa" ajautuu sänkyyn toisen naisen/miehen kanssa.
Kerro naisellesi. Hän ansaitsee tietää.
[quote author="Vierailija" time="07.07.2015 klo 17:47"]
Saako sut oikeesti noin helposti juotettua puolitajuttomaksi? Vai huumasiko se nainen sinut?
[/quote]
Siihen kun tietäisin vastauksen niin kertoisin.
En usko huumanneen, se olisi liian absurdia.
Olin jo valmiiksi tosi kännissä.
Tämähän saattaa olla vaikka kuinka vääristelty ja väritelty tarina. Yleensä missä lauseessa tulee ilmi sana pettäminen, ei heru anteeksiantoa kenellekään.
Ensimmäinen kerta kuulostaa hyväksikäytöltä, mutta tuo toinen kerta taas enemmän omalta virheeltäsi jo...
[quote author="Vierailija" time="07.07.2015 klo 17:52"]
Ensimmäinen kerta kuulostaa hyväksikäytöltä, mutta tuo toinen kerta taas enemmän omalta virheeltäsi jo...
[/quote]
Ensinmäinenkään kertä ei ole hyväksikäyttöä, vaan liian ryyppäämisen aiheuttamaa seuraus jossa munahaukka sai mitä halusi.
Toinen kerta on pahin virhe mitä ikinä tehnyt, taas liian kännissä munahaukka sai mitä halusi. Tälläkertaa vaan olin parisuhteessa elin petin rakkaintani.
Tuskani on hirveä ja oloni paska. Syy on täysin minun, sillä minä se tässä viinaa olen juonut. Se jää nyt historiaan. En enää juo juurikaan.
[quote author="Vierailija" time="07.07.2015 klo 17:26"]
[quote author="Vierailija" time="07.07.2015 klo 17:23"]
Ei kukaan petä vahingossa. Miksi annoit sen juottaa sua? Känni ei ole tekosyy mihinkään. Kerro tyttöystävällesi, toivottavasti jättää sut.
[/quote]
Annoin juottaa koska en osaa hallita juomistani. Lopetin juomisen lähes kokonaan tämän jälkeen.
Viina ei ole tekosyy, ei todellakaan lievennä sitä mitä olen tehnyt. Mutta sen voin taata että tälläistä ei selvinpäin ikinä voisi käydä.
[/quote]
Sanot että viina ei ole tekosyy eikä lievennä. Kuitenkin koko ajan vetoat siihen että olit humalassa. Myös tuo uhrina esiintyminen saa niskakarvat pystyyn. Kyllä, saisi myös silloin jos kirjoittaja olisi nainen. Tuo "itkin viikon" kuulostaa myös säälin kerjäämiseltä.
En tiedä antaisinko naisena anteeksi, koska en ikinä päätyisi yhteen noin tahdottoman miehen kanssa. Tosin uskon sinun vahvasti liioittelevan kertomusta, ellei sitten todellakin käynyt niin että juomaasi laitettiin jotain ylimääräistä. Mutta sitä olisit kai itsekin osannut epäillä ja olisit jo siitä maininnut. Ja edelleen, kyllä, vaikka kyseessä olisi nainen, ihan yhtä tyly tuomio minulta.
Eli: ei ymmärrystä, vaikka olit humalassa, vaikka olet mies ja vaikka minäkin olen tehnyt virheitä.
Vielä kyselen ihmisiltä täällä: onko joku mies oikeasti noin tunteellinen, vai onko tuo vain yritys vaikuttaa naisiin täällä? Itse olen sen verran kylmä nainen, että en osaa arvioida.
En. Meillä sama tilanne ja lapsia. Mies petti kännissä tuntemattoman kanssa. Syytti viinaa ha humalatilaa. Pettäminen tuhoaa kaiken luottamuksen, kunnioituksen ja arvostuksen. Pettäjä muuttuu kasaksi paskaa jonka henki ei ole enää minulle pennin arvoinen. Petetyksi viedään usko parisuhteeseen iäksi.
Jäin lasten takia. Mies kyllä kertoi pettämisestä itse ja anelu anteeksiantoa mutta en siihen pysty. Lähden noin viiden vuoden päästä kun lapset ovat hieman vanhempia ja selviän heidän kanssaan paremmin yksin. Tämä on minulta järkiratkaisu olla vielä hetki miehen kanssa.
Valitettavasti et saa minulta sääliä yhtään. Jos sinulla olisi vähänkään osamääriä korvien välissä niin et olisi edes jutellut tuon naisen kanssa, et ottanut vastaan tarjottua viinaa etkä varsinkaan ollut lähellä ja päästänyt housuihisi. Olisit voinut hyvin tyrkkiä naisen pois, mutta taisikin tykätä.
Halusit kuulla totuuden siitä mitä petetty kokee ja tuntee ja nyt kuulit sen.
Jos olet tosi mies niin kerrot tapahtuneesta naisellesi, pakkaat tavarasi ja eroatte. Pyydä anteeksi. Nsisesi ei enää koskaan tule kunnioittamaan sinua ja ilman kunnioitusta ei ole rakkautta. Parisuhde EI KOSKAAN muutu enää ennalleen. Meillä pettämisestä on jo 3 vuotta.
Kiitos. Arvostan rehellistä vastaustasi.
Sitä ihminen saavuttaa jotain suurta ja tärkeää elämässään kuten minä tämän parisuhteen. En voi itselleni vain hyväksyä sitä että sen myös tuhoan näin säälittävällä tavalla.
En ihan oikeasti voi elää ilman häntä. En ihan oikeasti uskalla kertoa. Enkä todellakaan enää ikinä satuttaa ketään näin. Vaikka olen nuori ja elämä edessä, tällähetkellä tuntuu siltä kuin sen olisin aivan täysin pilannut.
On olemassa sellainen kuin reilu rehellisyys, älä siis kerro. Alkoholi ei sulle selvästikään sovi, lopeta juominen kokonaan. Ja jos tää raiskaaja sua tai teitä häiritsee, kiellä kaikki ja haasta oikeuteen kunnianloukkauksesta. Peace, man, you can get over it.
Viina ei koskaan, IKINÄ ole mikään tekosyy moiseen! Itse lopetin juomisen kokonaan kun ymmärsin, etten pysty vastaamaan teoistani humalassa. Sinä TIESIT heikkoudestasi, ja silti annoit tuon naisen ohjata tilannetta tuohon pisteeseen asti! En antaisi anteeksi, mutta ihan vain siksi, ettet ota edes vastuuta teostasi vaan syytät humalatilaa. Raukkamaista.
En mä sulle antaisi anteeksi, kun en tuollaisesta mitään tietäisi. Mitä silmä ei näe, sitä ei sydän sure.
Missään nimessä et lähde tunnustamaan mitään, jos tyttöystäväsi saa muualta kuulla huhuja, kiellät ne joka kerta, systemaattisesti. Ikinä, IKINÄ ei mitään pettämisiä myönnetä. Jos on huono omatunto, niin se sitten vaan kärsitään ihan hiljaa itsekseen ja opitaan läksystä.
kiitos vastauksesta.
Enkä syytä humalatilaa, vaan itseäni.
Minä viinaa olen juonut, ei viina minua.
En myöskään väitä hänen raiskanneen minua. Mutta se on fakta että hän tietää että seurustelen, kielsin häntä koskemasta. kuitenkin hän on niin tehnyt. mieleni tekisi ampua hänet, mutta en voi syyttää toista omasta virheestäni. edelleen, minä se tässä mokannut olen ja viinat juonut.
Olet pettänyt tyttöystväsäi luottamuksen. Ja vielä julmalla tavalla. Hänen kuuluu saada tietää. Muuten asia on aina välissänne ja rakennatte tulevaisuuden petoksen päälle. Elämä ei useinkaan mene niinkuin on suunniteltu ja karu totuus on tyttöystäväsi reilua kohdata. On paljon katkerampaa saada myöhemmin tietää asia..silloin se sattuu paljon kovemmin. Varsinkin jos olet jo ehtinyt kieltää sen. Silloin menee luottamus tuplaten..jos sen nyt noin voi sanoa. Olen pahoillani puolestasi. Ole suoraselkäinen mies ja kanna vastuu teoistasi. Kerro tyttöystävälle. Mutta kerro myös kuinka häntä rakastat ja miten aidosti kadut virhettäsi. Näytä ja osoita kaikintavoin, että olet luottamuksen arvoinen jatkossa. Ja jaksa ottaa hänen tuskansa, raivonsa ja pettymyksensä vastaan..vielä pitkään.
Olisin murtunut, petetty. En antaisi ikinä anteeksi. (Luottamukseni on petetty pahasti lähes kaikkien rakkaideni toimesta) en voi edes kuvitella sitä kipua uudesta petoksesta