Avioero

Hei

Nuorin lapseni on vasta 2-vuotias ja se tarkoittaa sitä että kun olen lasten kanssa, niin siinä ollaan aivan totaalisesti. Ja kun he ovat isällään, niin ikävä on kauhea. Ensimmäinen vuorokausi on vielä ihan ok, mutta sitten se ikävä alkaa.

On järkyttävää pudota yhtäkkiä siihen faktaan, että kaikki päätökset elämässä on vain omia. Kukaan ei ole kanssani jakamassa lasten kasvun ja kehityksen riemua. Jos lapset väsyvät kesäpäivän lopuksi ja molemmat itkevät ja kiukuttelevat, olen minä se ainoa syli/reppuselkä/rattaiden työntäjä/puskapissattaja. Jos minä olen väsynyt/kiukkuinen/hämilläni/epävarma lasten kanssa, kuka auttaa ja lohduttaa minua? Ei kukaan. Olen yksin lasteni kanssa.

[quote author="Vierailija" time="05.07.2015 klo 19:04"]

vaikea samastua tuohon tilanteeseen siinä mielessä, että vaikka ihan rakastan miestäni, niin jotenkin silti tuollainen järjestely kuulostaa jopa hyvältä, saisi aina 3 pv viikossa ihan vaan itselle, omalle työlle, harrastuksille jne... ehkä jopa alkaisin opiskella jotain taas. Mutta toki tässä perhe-elämässä on se etu, että taloudellisesti on vapaata ja sitten sitä vastuuta voi joka päivä jakaa, että toinen lukee iltasadut, toinen herää aamulla lasten kanssa, toinen vie ulos leikkimään, toinen laittaa ruuan sillä välin. Mutta se itsen unohtaminen tässä myös helposti tapahtuu, kun lasten lisäksi tarvii huomioida koko ajan se toinen, toisen tarpeet ja parisuhteesta "huolehtiminen". Että mulle vois sopia tuollainen 4pv täysillä lasten kanssa oloa ja sitten 3 päivää mun omia asioita. Olen ehkä outo (?) En ole eroamassa, tykkään miehestäni ja kaikki on hyvin, mutta välillä väsyttää niin hirveesti, että haaveilen puolitosissani tuollaisesta. 

varmasti musertaa, mutta toisaalta ei se määritä sun loppuelämää, vaikka kohtalokkaasti näin väität. Lapset kasvaa eikä ne kuitenkaan yli 10 v enää vietä 24h kiinni äidissä, sitten 19-v eteenpäin näet lapsia hyvällä tuurilla kerran viikossa, mutta monet paljon harvemmin... silloin pitää taas täyttää se tarpeellisuuden tunne jollain muulla. Se on jännä kun lapset syntyy, niin päivät vauvan kanssa tuntuvat hirrrmu pitkiltä. Kun lapset kasvaa ja menee omissa menoissaan, päivät ilman lapsia tuntuvat hirrrrmu pitkiltä, eikä enää osaisi olla yhtään ilman niitä... koskaan ei oo ihmisen hyvä ;)

[/quote]

Mitä trakoitat? Mikä ei ole uskottavaa?

[quote author="Vierailija" time="05.07.2015 klo 15:37"]

[quote author="Ambrosius" time="05.07.2015 klo 14:11"]Sikamainen mies, vailla selkärankaa ja jaksamista. Kuulostaa todella kornilta ja "kaikkihan tätä sanovat", mutta aika edesauttaa. Aika on se, joka parantaa ja saa ajatukset selkiytettyä. Nyt keskity töihin, harrastuksiin, muiden ihmisten tapaamiseen ja ensisijaisesti lapsiisi!   Itse olen kahden pienen lapsen yksinhuoltajaisä, maailma vetosi lasten synnyttäjään enemmän kuin perhe-elämä ja pysyvyys. [/quote] Kahdessa minuutissa tämä yh-isän vastaus ap:n aloitukseen. Uskottavaa?

[/quote]

Ymmärrän sinua ap, minä olen kokenut samaa ja ei se vihantunne mihinkään katoa. Miksi pitäisi. En toivo tuollaisille miehille kuin että saavat maistaa samaa. Itseasiassa nyt on menossa tilanbe jossa exäni on tullut jätetyksi kun tuo nuorempi nainen ei jaksanutkaan uusperheen haasteita. Siitä olen niiiiin iloinen. 

[quote author="Vierailija" time="05.07.2015 klo 16:37"]

Ymmärrän sinua ap, minä olen kokenut samaa ja ei se vihantunne mihinkään katoa. Miksi pitäisi. En toivo tuollaisille miehille kuin että saavat maistaa samaa. Itseasiassa nyt on menossa tilanbe jossa exäni on tullut jätetyksi kun tuo nuorempi nainen ei jaksanutkaan uusperheen haasteita. Siitä olen niiiiin iloinen. 

[/quote]

Samaan aikaan minun uusi parisuhde voi hyvin, ex-mies on varmasti vihdoin katkera itse!

Minä en usko että tämä aloitus on tosi.

AP naureskelee partaansa kun kaikki uskoo.

Ymmärrän sinua ja vahingoniloa tässä kohtaa. Kuinka kauan teidän erosta on? Tiedän, että kohdallani on turhan aikaista aloittaa uutta suhdetta mutta mietin mahdollisuuksiani uuteen rakkauteen silti.

En oikein tiedä missä niitä uusia miehiä voisi edes tavata. Käyn harvoin ulkona ja silloin harvoin kun käyn, niin tuntuu että näen pelkkiä känniläisiä ördääjiä. Ja jos nyt jotain piirrettä arvostan miehessä, niin se on vastuullisuus.

No joo. Mutta siis hienoa, että olet löytänyt uuden rakkauden. Toisaalta mietin, että miksi olet vahingoniloinen exällesi. Koetko päässeesi eron yli?

Pohdin siis sitä, että haluaisin toipua tästä jätetyksi tulemisesta niin, että en jäisi katkeraksi ja voisin suhtautua neutraalisti exän elämäntapahtumiin eikä niinkään tunteella. On se tunne sitten vahingoniloa, mustasukkaisuutta tai mitä tahansa.

ap

[quote author="Vierailija" time="05.07.2015 klo 16:39"]

[quote author="Vierailija" time="05.07.2015 klo 16:37"]

Ymmärrän sinua ap, minä olen kokenut samaa ja ei se vihantunne mihinkään katoa. Miksi pitäisi. En toivo tuollaisille miehille kuin että saavat maistaa samaa. Itseasiassa nyt on menossa tilanbe jossa exäni on tullut jätetyksi kun tuo nuorempi nainen ei jaksanutkaan uusperheen haasteita. Siitä olen niiiiin iloinen. 

[/quote]

Samaan aikaan minun uusi parisuhde voi hyvin, ex-mies on varmasti vihdoin katkera itse!

[/quote]

Minun erosta on viisi vuotta. Ja tosissaan minä olen vahingoniloinen, en voisi olla iloisempi että "paha sai palkkansa" kun exä tuli jätetyksi ihan sanalla tavalla. Ehkä olen epäkypsä kun ajattelen näin.

Kyllä sinä ap tulet itsekin löytämään niin paljon parempaa.

[quote author="Vierailija" time="05.07.2015 klo 15:35"][quote author="Vierailija" time="05.07.2015 klo 15:30"]Kiitos empatiasta ja vertaistuesta. On hyvin vaikea kuvitella olevansa joskun onnellinen exän puolesta. Halveksin ja vihaan häntä tällä hetkellä niin tavattoman paljon. Tunnen silmitöntä vihaa häntä kohtaan enkä pysty edes katsomaan häntä kohti. Ihmettelen kuinka yhteiset ystävät ovat edes halukkaita näkemään häntä kaiken sen jälkeen mitä hän on tehnyt minulle ja lapsille.
[/quote]

Mitä ex on tehnyt lapsille?
[/quote]Hajottanut ydinperheen? Entä jos tän uuden naisen kans ei synkkääkkään pidemmän päälle, mites suu sitten pannaan?

Onko teillä lasten yhteishuoltajuus? Luulen, että ero olisi helpompi jos ei tarvitsisi nähdä miestä koko ajan. Varsinkin näin kesäaikaan se vähän väliä näkeminen rasittaa aika lailla!!

Jaa-a, sitten etsitään varmaan taas uusi nainen. Miehille tuntuu olevan tyypillistä etsiä uusi nainen tilalle jo ennen varsinaista eroa. Naiset käsittelevät pari vuotta eroa ennen kuin ovat valmiit/löytävät uuden.

Ajatus uudesta suhteesta tuntuu aika mahdottomalta tällä hetkellä sillä luottamusta miehiin ei ole.

ap

[quote author="Vierailija" time="05.07.2015 klo 17:01"]

[quote author="Vierailija" time="05.07.2015 klo 15:35"][quote author="Vierailija" time="05.07.2015 klo 15:30"]Kiitos empatiasta ja vertaistuesta. On hyvin vaikea kuvitella olevansa joskun onnellinen exän puolesta. Halveksin ja vihaan häntä tällä hetkellä niin tavattoman paljon. Tunnen silmitöntä vihaa häntä kohtaan enkä pysty edes katsomaan häntä kohti. Ihmettelen kuinka yhteiset ystävät ovat edes halukkaita näkemään häntä kaiken sen jälkeen mitä hän on tehnyt minulle ja lapsille. [/quote] Mitä ex on tehnyt lapsille? [/quote]Hajottanut ydinperheen? Entä jos tän uuden naisen kans ei synkkääkkään pidemmän päälle, mites suu sitten pannaan?

[/quote]

Voimia ap. Kukaan joka ei ole jätetyksi tullut ei voi tietää miltä se tuntuu:(

Kiitos

[quote author="Vierailija" time="05.07.2015 klo 17:09"]

Voimia ap. Kukaan joka ei ole jätetyksi tullut ei voi tietää miltä se tuntuu:(

[/quote]

Meilläkin oli tosi rankkaa parisuhteessa silloin kun lapset oli pieniä. Se on niin sitovaa, että meistä varmaan molemmat ois halunneet karkuun sitä vastuuta ja sitovuutta. Onneksi ei kuitenkaan erottu. Mutta hyvin ymmärrän niitä lukuisia avioeroja, jotka tulee siinä vaiheessa. Vaikka mekin oltiin jo yli 30-vuotiaita, eikä ollut tarvetta enää hummata, niin muistan kuinka mietin, että jos eroaisimme, niin saisin edes muutaman päivän välillä olla rauhassa ja levätä. Voimia ap:lle

[quote author="Vierailija" time="05.07.2015 klo 17:01"]

[quote author="Vierailija" time="05.07.2015 klo 15:35"][quote author="Vierailija" time="05.07.2015 klo 15:30"]Kiitos empatiasta ja vertaistuesta. On hyvin vaikea kuvitella olevansa joskun onnellinen exän puolesta. Halveksin ja vihaan häntä tällä hetkellä niin tavattoman paljon. Tunnen silmitöntä vihaa häntä kohtaan enkä pysty edes katsomaan häntä kohti. Ihmettelen kuinka yhteiset ystävät ovat edes halukkaita näkemään häntä kaiken sen jälkeen mitä hän on tehnyt minulle ja lapsille. [/quote] Mitä ex on tehnyt lapsille? [/quote]Hajottanut ydinperheen? Entä jos tän uuden naisen kans ei synkkääkkään pidemmän päälle, mites suu sitten pannaan?

[/quote]

monesti siinä käy juuri noin, nuorta naista ei kiinnosta huumaa kauempaa. Kun arki tulee vastaan niin vaihtaa nuorempaan kolliin. Niin nähty;)

[quote author="Vierailija" time="05.07.2015 klo 15:30"]Kiitos empatiasta ja vertaistuesta. On hyvin vaikea kuvitella olevansa joskun onnellinen exän puolesta. Halveksin ja vihaan häntä tällä hetkellä niin tavattoman paljon. Tunnen silmitöntä vihaa häntä kohtaan enkä pysty edes katsomaan häntä kohti. Ihmettelen kuinka yhteiset ystävät ovat edes halukkaita näkemään häntä kaiken sen jälkeen mitä hän on tehnyt minulle ja lapsille.
[/quote]

Uskon tunteesi mutta mitä hän olisi tehnyt sinulle, itselleen ja etenkin lapsille jos olisi jäänyt suhteeseen mikä ei selvästikään toiminut oikeasti koska siihen mahtui kolmas osapuoli

Olen eronnut 6 vuotta sitten ja samalla tavalla, mies löysi toisen ja jätti mut 10 vuoden jälkeen. Eka puoli vuotta meni ihan sumussa, koska elämä mureni yhtäkkiä palasiksi. Kun sitä ei osaa odottaa, se oli valtava shokki. Sanotaan, että eka vuosi on vaikea, koska joutuu käymään läpi joulut ja muut juhlapyhät, kesälomat jne. 

Kyllä siitäkin elämänmuutoksesta on eteenpäin päässyt ja voin sanoa olevani ihan onnellinen. Kehota kuitenkin siihen, että pyrkisit katkeruudesta eroon. Se tekee hallaa eritiysesti itsellesi ja pitää sut kiinni vanhassa. Se ei ole lainkaan helppoa, mutta siihen kannattaa vähitellen pyrkyä Erosta ylipääseminen on vaikeaa siksi, että on pakko lasten takia olla yhteydessä. Pyri kommunikoimaan mahdollisimman vähän ja vain lapsiin liittyvistä asioista, sekin mielellään tekstareina tai sähköpostitse. Yritä saada lasten "vaihdot" niin, ettette näe toisianne, esim. päiväkodin kautta tms. 

Olen pyrkinyt pitämään asialliset ja joustavat välit lasten takia ja se kantaa hedelmää, vaikka alkuun se oli todella vaikeaa. Olen päässyt suuresta määrästä vihaa ja katkeruutta eroon, mutta edelleen tunnen pettymystä ja surua, kun asiaa ajattelen. Nykyään kuitenkin varsin harvoin ajattelen enää eksää tai eroa.

Kannattaa osallistua Fisherin tai seurakunnan eroryhmään tai vastaavaan. Sieltä saa vertaistukea ja osviittaa, miten asiaa työstää. Pahintaa on, että yrität kaikki ikävät tunteet sivuuttaa. Ne kannattaa kohdata, vaikka se sattuukin ihan helvetisti. Muuten et pääse eteenpäin. Anna itsesi surra ja vihata, mutta tee välillä myös asioita, joista pidät.

Kaikkea hyvää sulle, kyllä sä selviät!

Mitä jos hän olisi vaikka avautunut asiasta ja pyrkinyt selvittämään ongelmia minun kanssani ennen kuin syöksyy uuteen suhteeseen? Voisin kuvitella että muissakin pikkulapsiperheissä on haasteita. Voisikohan niistä puhua ja pyrkiä parantamaan suhdetta?

ap

[quote author="Vierailija" time="05.07.2015 klo 17:41"]

[quote author="Vierailija" time="05.07.2015 klo 15:30"]Kiitos empatiasta ja vertaistuesta. On hyvin vaikea kuvitella olevansa joskun onnellinen exän puolesta. Halveksin ja vihaan häntä tällä hetkellä niin tavattoman paljon. Tunnen silmitöntä vihaa häntä kohtaan enkä pysty edes katsomaan häntä kohti. Ihmettelen kuinka yhteiset ystävät ovat edes halukkaita näkemään häntä kaiken sen jälkeen mitä hän on tehnyt minulle ja lapsille. [/quote] Uskon tunteesi mutta mitä hän olisi tehnyt sinulle, itselleen ja etenkin lapsille jos olisi jäänyt suhteeseen mikä ei selvästikään toiminut oikeasti koska siihen mahtui kolmas osapuoli

[/quote]

Minulle kävi lähes samalla tavalla. 16 v yhteiselämän ja yhden lapsen jälkeen mies rakastui toiseen naiseen, jäi kiinni uskottomuudesta ja ero tuli. Käytiin läpi parisuhdeterapia ja vaikka mitä, yritettiin yhdessä. Ei auttanut. Ex sai myös lapsen uuden naisensa kanssa ennen eroamme mutta sen sain tietää vasta eron jälkeen. Minä jäin kahdestaan kaksivuotiaan tyttäremme kanssa.
*
Olin täynnä vihaa, mutta halusin kuten sinäkin, että lapseni ei kärsi enää enempää. Lapsen asioista sovittiin täysin sovussa. Yhteishuoltajuus, säännölliset tapaamiset jne. Eikä vanhempien välistä riitelyä.
*
Lujillehan se otti. Todella lujille. Rakastin eksääni syvästi etenkin ystävänä - menetin kaikkein parhaan ystäväni. En tosin heti, sillä ex keskusteli kanssani pitkiä puheluita ja terapoimme toinen toisiamme. Kaipa ex häpesi tekojaan niin syvästi että katsoi olevansa velvollinen keskustelemaan.
*
Keskustelut exän kanssa olivat välttämättömiä minulle, mutta tarvitsin lisäksi ammattiapua. Monta kertaa iltaisin lapsen nukkuessa tai kun lapsi oli isällään, mietin että miten helv...ssä jouduin tähän tilanteeseen, meillähän piti kaiken olla niin hyvin. Vähitellen mieleni avautui, tajusin että syy ei ole minussa. Syy oli exän munassa, joka ei millään pysynyt housussa. Oikeammin siis hänen aivoissaan, kun ei saanut otetta munansa kontrolloimiseen. Jälkikäteen on toki selvinnyt mikä kaikki meillä meni pieleen - osa johtui olosuhteista (muuttoa, uutta työpaikkaa, talon ostoa, isoja muutoksia) ja osa omasta kyvyttömyydestämme hoitaa suhdetta. Kaikki ne asiat olisi ollut korjattavissa ellei ex olisi hölmöillyt munansa kanssa. Kun tajusin, että ero ei ole minun syytäni, aloin toipua. Aikanaan elämääni tuli vielä ihana mies, joka rakasteli minut uskomaan itseeni jälleen. Minulle nimittäin kolahti eniten se, että olenko niin ruma ja vastenmielinen että ex meni vieraisiin sen takia. Suhde ko. "korjaussarjamieheen" ei kestänyt eikä tarvinnutkaan.
*
Olin sittemmin yksin pitkään, vuosia ja vuosia. Tajusin, kuinka onnekas olen, koska erosimme. Ja onnellinen. En kaivannut enää exää enkä liittoamme. Nyt minulla on ihana yhteiselämä miehen kanssa, johon olen kerrassaan hullaantunut. Suhde on kutkuttavampi kuin exän kanssa koskaan. Toki minua edelleen harmittaa eromme lapsen kannalta. Kyllä äidit ja isät on tarkoitettu pysymään yhdessä. Mutta ero ei johtunut minusta, olin yrittänyt todella kaikkeni enkä saanut eroa estettyä joten eipä auta hautautua murheeseen lapsenkaan kannalta.
*
Muistan, kuinka alkuaikoina minua keljutti kun ex vaihtoi autoa, osti isompaa taloa, teki kalliita lomareissuja. Minä kituutin taloudellisessa ahdingossa. Mutta senkin suhteen tilanne parani.
*
Tällä kaikella tahdon kertoa, että sinä selviät kyllä. Hetki kerrallaan, päivä, kk, vuosi kerrallaan. SINÄ SELVIÄT! Lopulta nautit yksin olosta ja vapaudesta niinä hetkinä kun lapset on isällään. Kunnes tulee iiiiiiiihana mies joka vie jalat alta ja niin - huomaat että ihana yksinolo on taas mennyttä :) Valoa päiviisi, pidä huolta itsestäsi!

Voi apua kuinka ihana viesti!! Juuri tällaisia selviytymistarinoita haluan kuulla. Olen todella onnellinen puolestasi.

Kiitos,

ap

[quote author="Vierailija" time="05.07.2015 klo 18:11"]

Minulle kävi lähes samalla tavalla. 16 v yhteiselämän ja yhden lapsen jälkeen mies rakastui toiseen naiseen, jäi kiinni uskottomuudesta ja ero tuli. Käytiin läpi parisuhdeterapia ja vaikka mitä, yritettiin yhdessä. Ei auttanut. Ex sai myös lapsen uuden naisensa kanssa ennen eroamme mutta sen sain tietää vasta eron jälkeen. Minä jäin kahdestaan kaksivuotiaan tyttäremme kanssa. * Olin täynnä vihaa, mutta halusin kuten sinäkin, että lapseni ei kärsi enää enempää. Lapsen asioista sovittiin täysin sovussa. Yhteishuoltajuus, säännölliset tapaamiset jne. Eikä vanhempien välistä riitelyä. * Lujillehan se otti. Todella lujille. Rakastin eksääni syvästi etenkin ystävänä - menetin kaikkein parhaan ystäväni. En tosin heti, sillä ex keskusteli kanssani pitkiä puheluita ja terapoimme toinen toisiamme. Kaipa ex häpesi tekojaan niin syvästi että katsoi olevansa velvollinen keskustelemaan. * Keskustelut exän kanssa olivat välttämättömiä minulle, mutta tarvitsin lisäksi ammattiapua. Monta kertaa iltaisin lapsen nukkuessa tai kun lapsi oli isällään, mietin että miten helv...ssä jouduin tähän tilanteeseen, meillähän piti kaiken olla niin hyvin. Vähitellen mieleni avautui, tajusin että syy ei ole minussa. Syy oli exän munassa, joka ei millään pysynyt housussa. Oikeammin siis hänen aivoissaan, kun ei saanut otetta munansa kontrolloimiseen. Jälkikäteen on toki selvinnyt mikä kaikki meillä meni pieleen - osa johtui olosuhteista (muuttoa, uutta työpaikkaa, talon ostoa, isoja muutoksia) ja osa omasta kyvyttömyydestämme hoitaa suhdetta. Kaikki ne asiat olisi ollut korjattavissa ellei ex olisi hölmöillyt munansa kanssa. Kun tajusin, että ero ei ole minun syytäni, aloin toipua. Aikanaan elämääni tuli vielä ihana mies, joka rakasteli minut uskomaan itseeni jälleen. Minulle nimittäin kolahti eniten se, että olenko niin ruma ja vastenmielinen että ex meni vieraisiin sen takia. Suhde ko. "korjaussarjamieheen" ei kestänyt eikä tarvinnutkaan. * Olin sittemmin yksin pitkään, vuosia ja vuosia. Tajusin, kuinka onnekas olen, koska erosimme. Ja onnellinen. En kaivannut enää exää enkä liittoamme. Nyt minulla on ihana yhteiselämä miehen kanssa, johon olen kerrassaan hullaantunut. Suhde on kutkuttavampi kuin exän kanssa koskaan. Toki minua edelleen harmittaa eromme lapsen kannalta. Kyllä äidit ja isät on tarkoitettu pysymään yhdessä. Mutta ero ei johtunut minusta, olin yrittänyt todella kaikkeni enkä saanut eroa estettyä joten eipä auta hautautua murheeseen lapsenkaan kannalta. * Muistan, kuinka alkuaikoina minua keljutti kun ex vaihtoi autoa, osti isompaa taloa, teki kalliita lomareissuja. Minä kituutin taloudellisessa ahdingossa. Mutta senkin suhteen tilanne parani. * Tällä kaikella tahdon kertoa, että sinä selviät kyllä. Hetki kerrallaan, päivä, kk, vuosi kerrallaan. SINÄ SELVIÄT! Lopulta nautit yksin olosta ja vapaudesta niinä hetkinä kun lapset on isällään. Kunnes tulee iiiiiiiihana mies joka vie jalat alta ja niin - huomaat että ihana yksinolo on taas mennyttä :) Valoa päiviisi, pidä huolta itsestäsi!

[/quote]

[quote author="Vierailija" time="05.07.2015 klo 18:10"]Mitä jos hän olisi vaikka avautunut asiasta ja pyrkinyt selvittämään ongelmia minun kanssani ennen kuin syöksyy uuteen suhteeseen? Voisin kuvitella että muissakin pikkulapsiperheissä on haasteita. Voisikohan niistä puhua ja pyrkiä parantamaan suhdetta?

ap

[quote author="Vierailija" time="05.07.2015 klo 17:41"]

[quote author="Vierailija" time="05.07.2015 klo 15:30"]Kiitos empatiasta ja vertaistuesta. On hyvin vaikea kuvitella olevansa joskun onnellinen exän puolesta. Halveksin ja vihaan häntä tällä hetkellä niin tavattoman paljon. Tunnen silmitöntä vihaa häntä kohtaan enkä pysty edes katsomaan häntä kohti. Ihmettelen kuinka yhteiset ystävät ovat edes halukkaita näkemään häntä kaiken sen jälkeen mitä hän on tehnyt minulle ja lapsille. [/quote] Uskon tunteesi mutta mitä hän olisi tehnyt sinulle, itselleen ja etenkin lapsille jos olisi jäänyt suhteeseen mikä ei selvästikään toiminut oikeasti koska siihen mahtui kolmas osapuoli

[/quote]
[/quote]Toiminut ja toiminut.Pitkissä suhteissa on aina aikoja kun tuntuu et ei toimi.Yleensä se on seksi jota mies ei saa tarpeeksi tai ollenkaan.Mies vaihtaa mielellään toiseen joka haluaa usein.Mut sit kun arki tulee senkin naisen kans niin.........