Avioero

Sikamainen mies, vailla selkärankaa ja jaksamista. Kuulostaa todella kornilta ja "kaikkihan tätä sanovat", mutta aika edesauttaa. Aika on se, joka parantaa ja saa ajatukset selkiytettyä. Nyt keskity töihin, harrastuksiin, muiden ihmisten tapaamiseen ja ensisijaisesti lapsiisi!

Itse olen kahden pienen lapsen yksinhuoltajaisä, maailma vetosi lasten synnyttäjään enemmän kuin perhe-elämä ja pysyvyys.

Ei tunnu tämä kivalta, mutta aika auttaa.

OT, naisten olisi kyllä hyvä jossain määrin pitää muistissa liittonsa aikana, että kaikkea voi sattua... Pientä inhorelismia peliin, ei jätetyt jäisi niin uunoilemaan, vaan osaisivat mennä paremmin eteenpäin.

Lasten kanssa on ihan mukavaa ja olo helpompaa. Mutta kun lapset ovat miehellä, niin yksinäisyys on karmivaa.

ap

Voimia ap. Ja paskaa vain tuolle miehelle!!!! Ansaitset parempaa. Toivon kaikkea hyvää sinulle.

[quote author="Vierailija" time="05.07.2015 klo 14:15"]

Lasten kanssa on ihan mukavaa ja olo helpompaa. Mutta kun lapset ovat miehellä, niin yksinäisyys on karmivaa.

ap

[/quote]

Miksi tilanne tällaiseksi päätyi? Kerrotko hieman taustoja? Miten usein on tapaamisia? Oletko tyytyväinen tilanteeseen, noin siis oikeudenkäyntiä ajatellen, haluatko lähteä lisäämään tapaamisia/siirtämään asumista luoksesi ja onko tälle kaikelle kunnon perusteet, eikä vain "musta tuntuu" ?

Lapset ovat miehellä 3 yötä ja minulla 4 yötä viikossa. Mies halusi ehdottomasti yhteishuoltajuuden eikä viikonloppuisäroolia. Mielestäni on lasten etu, että he pääsevät olemaan tiiviisti myös isänsä kanssa enkä halua mitäään huoltajuusriitaa.

Mutta ei tämä huoltajuusasia ole nyt pointti tässä, vaan se, että tästä on niin vaike päästä henkisesti yli , täsätä erosta ja muutoksesta, joka tulee määrittelemään koko loppuelämääni.[quote author="Ambrosius" time="05.07.2015 klo 14:18"]

[quote author="Vierailija" time="05.07.2015 klo 14:15"]

Lasten kanssa on ihan mukavaa ja olo helpompaa. Mutta kun lapset ovat miehellä, niin yksinäisyys on karmivaa.

ap

[/quote]

Miksi tilanne tällaiseksi päätyi? Kerrotko hieman taustoja? Miten usein on tapaamisia? Oletko tyytyväinen tilanteeseen, noin siis oikeudenkäyntiä ajatellen, haluatko lähteä lisäämään tapaamisia/siirtämään asumista luoksesi ja onko tälle kaikelle kunnon perusteet, eikä vain "musta tuntuu" ?

[/quote]

Kiitos nro 5

Okei nr. 7 AP, tilanne tuntuu siis lasten kannalta siedettävältä ja ymmärrän täysin tuon ratkaisun. Se on lasten etu, ja hyvä, että miehesi ajattelee sitä moraalittomuudestaan ja sisukkuuden puutteestan huolimatta. Nyt tarvitse siis henkilökohtaista apua ja tukea, oletko jo käynyt ammattiauttajalla selvittämässä ajatuksiasi ja purkautumassa? Suosittelen voimakkaasti, oli minulle ainakin paljon tukea rankan eron raunioissa.

Sinulla on kääntynyt uusi sivu elämässäsi. Eräs lähes satavuotias useamman lapsen äiti, matriarkka jopa, sanoi, että jokainen puusta pudonnut lehti on eletty elämä. Maailmassa on niin paljon kauneutta ja koettavia asioita, ettei tarusi ole missään nimessä lopussa. Sinun on äärettömän vaikea päästä "yli" tuosta asiasta, etkä koskaan todennäköisesti "yli" pääsekkään; kyseessä oli kuitenkin todella pitkä suhde lapsineen päivineen, yhdessä jaettuja asioita on niin äärettömän paljon aivan varmasti. Sen voi kuitenkin laittaa muistojen "kirjaan" sinne mielen salattuihin lokeroihin, yli ei tuosta pidäkkään päästä, vaan se käsitellä ja jatkaa elämää niillä korteilla, kuin käteen nyt jaettu on. Voit pelata ne hyvin, tai huonosti. 

Tärkeää on, ettet jää liiaksi asiaa jauhamaan. Tottakai tuossa selviytymisprosessissa ja valon näkemisessä voi mennä useita vuosiakin, ottaen huomioon eron pitkäkestoisuuden. Oma suhteeni kesti kahdeksan vuotta, ja eteenpäin jatkamiseen kunnolla meni noin kaksi vuotta. Oletan sinulla kuluvan noin tuplat tästä. Kauan erostanne on?

Voit halutessasi jakaa ajatuksiasi ja tunteitasi minulle anonyymisti osoitteeseen loputonjaksaminen@outlook.com .

Avioero, asuntolaina ja lapset.... Siinähän se pyhä kolminaisuus :D

Olen käynyt keskustelemassa tilanteestani myös ammatti-ihmisen kanssa ja kyllähän ne keskustelut auttavat mutta vain hetken aikaa. Sitten tulee taas uudet romahduksen tunteet.

Mies muutti pois helmikuun alussa. Kevät meni töitä tehdessä ja arkisesti. Nyt on loma ja kaikki tunteet pyrkivät taas pintaan. Yhteiset kesälomatraditiot yms. Nyt on vain tämä tyhjyys. Mitään ei ole oikein näkyvissä.

Miehellä on tämä uusi nainen ja viettää aikaa hänen ja lasten kanssa. Sattuu niin paljon.

Minulla ei ole anonyymiäs-osoitetta joten en rohkene kirjoittamaan. En ylipäätään luota tällä hetkellä paljonkaan ihmisiin. Suo anteeksi.

ap

[quote author="Ambrosius" time="05.07.2015 klo 14:35"]

Okei nr. 7 AP, tilanne tuntuu siis lasten kannalta siedettävältä ja ymmärrän täysin tuon ratkaisun. Se on lasten etu, ja hyvä, että miehesi ajattelee sitä moraalittomuudestaan ja sisukkuuden puutteestan huolimatta. Nyt tarvitse siis henkilökohtaista apua ja tukea, oletko jo käynyt ammattiauttajalla selvittämässä ajatuksiasi ja purkautumassa? Suosittelen voimakkaasti, oli minulle ainakin paljon tukea rankan eron raunioissa.

Sinulla on kääntynyt uusi sivu elämässäsi. Eräs lähes satavuotias useamman lapsen äiti, matriarkka jopa, sanoi, että jokainen puusta pudonnut lehti on eletty elämä. Maailmassa on niin paljon kauneutta ja koettavia asioita, ettei tarusi ole missään nimessä lopussa. Sinun on äärettömän vaikea päästä "yli" tuosta asiasta, etkä koskaan todennäköisesti "yli" pääsekkään; kyseessä oli kuitenkin todella pitkä suhde lapsineen päivineen, yhdessä jaettuja asioita on niin äärettömän paljon aivan varmasti. Sen voi kuitenkin laittaa muistojen "kirjaan" sinne mielen salattuihin lokeroihin, yli ei tuosta pidäkkään päästä, vaan se käsitellä ja jatkaa elämää niillä korteilla, kuin käteen nyt jaettu on. Voit pelata ne hyvin, tai huonosti. 

Tärkeää on, ettet jää liiaksi asiaa jauhamaan. Tottakai tuossa selviytymisprosessissa ja valon näkemisessä voi mennä useita vuosiakin, ottaen huomioon eron pitkäkestoisuuden. Oma suhteeni kesti kahdeksan vuotta, ja eteenpäin jatkamiseen kunnolla meni noin kaksi vuotta. Oletan sinulla kuluvan noin tuplat tästä. Kauan erostanne on?

Voit halutessasi jakaa ajatuksiasi ja tunteitasi minulle anonyymisti osoitteeseen loputonjaksaminen@outlook.com .

[/quote]

[quote author="Vierailija" time="05.07.2015 klo 14:51"]

Olen käynyt keskustelemassa tilanteestani myös ammatti-ihmisen kanssa ja kyllähän ne keskustelut auttavat mutta vain hetken aikaa. Sitten tulee taas uudet romahduksen tunteet.

Mies muutti pois helmikuun alussa. Kevät meni töitä tehdessä ja arkisesti. Nyt on loma ja kaikki tunteet pyrkivät taas pintaan. Yhteiset kesälomatraditiot yms. Nyt on vain tämä tyhjyys. Mitään ei ole oikein näkyvissä.

Miehellä on tämä uusi nainen ja viettää aikaa hänen ja lasten kanssa. Sattuu niin paljon.

Minulla ei ole anonyymiäs-osoitetta joten en rohkene kirjoittamaan. En ylipäätään luota tällä hetkellä paljonkaan ihmisiin. Suo anteeksi.

ap

[/quote]

Kannattaa pitää tuo hoitokontakti, se on jopa elintärkeä, ja jos tilanteesi vielä pahenee (varsinkin kun ero on noin tuore), aina on mahdollisuus psykoterapiaan jos siihen tarvetta on. Romahduksen tunteita tulee vielä varmasti, ja entistä voimakkaampina. Tulee kuitenkin se kaunis päivä, kun se tunne tulee paljon lievempänä. Pian onkin käsillä se päivä, kun olet onnellinen exmiehesi puolesta, ja pystyt jatkamaan omaakin elämääsi. Siinä menee mikä menee, pidä itsesi kuitenkin selväjärkisenä äläkä missään nimessä tartu pulloon.

Täytä tyhjyytesi nyt jollain mielekkäällä: Lue kirjoja! Käy ulkoilemassa! Tapaa ihmisiä! Pelaa! Katso elokuvia! Kuuntele musiikkia! Minulla Chopinin kevätvalssi (

Se sattuu, tiedän, ja sattuu pitkään, todennäköisesti lopun elämää, varsinkin kun rakastat sitä ihmistä. Jos kuitenkin kaksi ihmistä rakastaa toisiaan oikeasti, tulee heille ikuinen yhdessäolo viimeistään kuoleman jälkeen, vaikka se ei tässä elämässä olisi mahdollista. Tiedän myös miehenä, ettei tämä ole loppu, ei todellakaan. Sinä selviät tästä aivan varmasti, ja tällainen kokemus itseasiassa kasvattaa ja voimistaa sinua ihmisenä ja ennenkaikkea naisena. Ikääkään sinulla tuskin vielä on mitenkään "toivottomasti", eikä se ole ikinä iästä kiinni, miten asioista selviää.

Anonyymin sähköpostiosoitteen tekee sekunneissa, ihan miten itse haluat. 

Kiitos empatiasta ja vertaistuesta. On hyvin vaikea kuvitella olevansa joskun onnellinen exän puolesta. Halveksin ja vihaan häntä tällä hetkellä niin tavattoman paljon. Tunnen silmitöntä vihaa häntä kohtaan enkä pysty edes katsomaan häntä kohti. Ihmettelen kuinka yhteiset ystävät ovat edes halukkaita näkemään häntä kaiken sen jälkeen mitä hän on tehnyt minulle ja lapsille.

[quote author="Vierailija" time="05.07.2015 klo 14:13"]Ei tunnu tämä kivalta, mutta aika auttaa.

OT, naisten olisi kyllä hyvä jossain määrin pitää muistissa liittonsa aikana, että kaikkea voi sattua... Pientä inhorelismia peliin, ei jätetyt jäisi niin uunoilemaan, vaan osaisivat mennä paremmin eteenpäin.
[/quote]

Tulepas sanomaan uudelleen, kun olet saman kokenut.

[quote author="Vierailija" time="05.07.2015 klo 15:30"]Kiitos empatiasta ja vertaistuesta. On hyvin vaikea kuvitella olevansa joskun onnellinen exän puolesta. Halveksin ja vihaan häntä tällä hetkellä niin tavattoman paljon. Tunnen silmitöntä vihaa häntä kohtaan enkä pysty edes katsomaan häntä kohti. Ihmettelen kuinka yhteiset ystävät ovat edes halukkaita näkemään häntä kaiken sen jälkeen mitä hän on tehnyt minulle ja lapsille.
[/quote]

Mitä ex on tehnyt lapsille?

[quote author="Ambrosius" time="05.07.2015 klo 14:11"]Sikamainen mies, vailla selkärankaa ja jaksamista. Kuulostaa todella kornilta ja "kaikkihan tätä sanovat", mutta aika edesauttaa. Aika on se, joka parantaa ja saa ajatukset selkiytettyä. Nyt keskity töihin, harrastuksiin, muiden ihmisten tapaamiseen ja ensisijaisesti lapsiisi!

Itse olen kahden pienen lapsen yksinhuoltajaisä, maailma vetosi lasten synnyttäjään enemmän kuin perhe-elämä ja pysyvyys.
[/quote]

Kahdessa minuutissa tämä yh-isän vastaus ap:n aloitukseen. Uskottavaa?

Hän on vienyt lapsilta mahdollisuuden ehjään perheen. Ero on lapsille suuri kriisin paikka ja he kärsivät erosta. 

[quote author="Vierailija" time="05.07.2015 klo 15:35"]

[quote author="Vierailija" time="05.07.2015 klo 14:13"]Ei tunnu tämä kivalta, mutta aika auttaa. OT, naisten olisi kyllä hyvä jossain määrin pitää muistissa liittonsa aikana, että kaikkea voi sattua... Pientä inhorelismia peliin, ei jätetyt jäisi niin uunoilemaan, vaan osaisivat mennä paremmin eteenpäin. [/quote] Tulepas sanomaan uudelleen, kun olet saman kokenut.

[/quote]

Siksihän näin kirjoitinkin, koska olen kokenut.

[quote author="Vierailija" time="05.07.2015 klo 15:30"]

Kiitos empatiasta ja vertaistuesta. On hyvin vaikea kuvitella olevansa joskun onnellinen exän puolesta. Halveksin ja vihaan häntä tällä hetkellä niin tavattoman paljon. Tunnen silmitöntä vihaa häntä kohtaan enkä pysty edes katsomaan häntä kohti. Ihmettelen kuinka yhteiset ystävät ovat edes halukkaita näkemään häntä kaiken sen jälkeen mitä hän on tehnyt minulle ja lapsille.

[/quote]

Tuo kuuluu tuohon alkuun, onneksi sulla on se hoitokontakti, jotta pääset eteenpäin paremmin ja jotta voisit myöhemmin ajatella myös tuon eksän onnea.

Hyvää kesää sinulle!

Ainahan voi jälkikäteen spekuloida, että olisi kannattanut sitä ja tätä. Jos rakentaa perhettä toisen aikuisen kanssa ja hoitaa pieniä lapsia kotona, niin ei siinä ajatella asioita itsensä kannalta. Vaan ajatellaan, että okei tämä on nyt yksi elämänvaihe tämä pikkulapsiaika ja että tämä on poikkeustila. Omasta tapauksestani voin kertoa sen, että en edes kerennyt palata takaisin töihin ennen miehen ilmoittamaa eroa.

Jos nainen on pistänyt oman ammatti-identiteetin syrjään yhteisten lasten takia, on jotenkin absurdia että jäälkikäteen saa kuulla, että olisi pitänyt toimia toisin.

ap

[quote author="Vierailija" time="05.07.2015 klo 15:39"]

[quote author="Vierailija" time="05.07.2015 klo 15:35"]

[quote author="Vierailija" time="05.07.2015 klo 14:13"]Ei tunnu tämä kivalta, mutta aika auttaa. OT, naisten olisi kyllä hyvä jossain määrin pitää muistissa liittonsa aikana, että kaikkea voi sattua... Pientä inhorelismia peliin, ei jätetyt jäisi niin uunoilemaan, vaan osaisivat mennä paremmin eteenpäin. [/quote] Tulepas sanomaan uudelleen, kun olet saman kokenut.

[/quote]

Siksihän näin kirjoitinkin, koska olen kokenut.

[/quote]

Olen ottanut selvää eroryhmistä ja olin jo ilmoittautumassakin kunnes tajusin sen vetävän budjetin liian tiukalle. Mutta saattaa olla, että sellaiselle vielä osallistun. Ehkäpä voisin lainata ensin Fischerin kirjallisuutta, jos se avaisi jotain uusia näkökulmia.

Ihana lukea sinun selviytymistarinaa. Minäkin olen kuntoillut paljon. Oikeastaan juuri juokseminen ja puhuminen ovat olleet ne olennaisimmat selviytymiskeinot. Minun on hyvin vaikea suhtautua lasten kyselyihin (ovat päiväkoti-ikäisiä) kun on vaikea löytää neutraaleja vastauksia. Tällä hetkellä olen niin täynnä raivoa miestä kohtaan, mutta en voi kuitenkaan haukkua häntä lapsilleni.

Tulevaisuus näyttää hyvin synkältä ja se ahdistaa. Olen jatkamassa syksyllä opintoja (pitkäaikainen haaveeni) ja taloudellinen tilanne pelottaa.

Missä sinä olet tavannut näitä fiksuja miehiä?

ap

[quote author="Vierailija" time="05.07.2015 klo 18:40"]

Hei ap

Selvitä, toimiiko paikkakunnallasi mitään eroryhmää, jossa pääsisit purkamaan asioita vertaistuen avulla. Itseäni auttoi valtavasti Bruce Fischerin eroseminaari. Kokoontumisia oli viikon välein 10 kertaa ja ohjaaja oli todella ammattitaitoinen. Muiden kokemusten kuuleminen ja asioiden aktiivinen työstäminen helpotti todella paljon ja auttoi siihen toivottomuuden tunteeseen, joka toisinaan valtasi mielen. Fischer on kirjoittanut kirjankin, muistaakseni se on nimeltään Kun parisuhteesi päättyy. Se on osittain vähän "amerikanhömppämäinen", mutta siinä on paljon hyvää ja hyödyllistäkin. Minä aloin pahimman alkujärkytyksen jälkeen myös nauttia uudesta itsenäisestä elämästä ja siitä, että huomasin selviäväni ihan mainiosti myös itsekseni. Yksinäiset ajat ilman lapsia täytin kuntoilulla ja uusilla harrastuksilla. Kuvioissa oli välillä myös miesystävä, jota ei koskaan esitelty lapsille, vaan jonka kanssa vaan vietettiin aikuisten laatuaikaa. Harrastettiin, kokkailtiin, käytiin keikoilla yms. Kumpikaan ei siltä suhteelta odottanutkaan enempää.

Olimme mieheni kanssa yhdessä 10 vuotta ja meillä oli päiväkoti-ikäiset lapset, kun hän ilman mitään ennakkovaroitusta ilmoitti ottavansa eron ja uusi nainenkin oli tietysti jo valmiina. Pahimmissa aallonpohjissa tuntui, että tästä ei nousta mitenkään. Terveyskeskuksen psykologin, ystävien ja tuon eroryhmän avulla kuitenkin sain tilanteen hallintaan. Eniten pelkäsin sitä, että en pääse yli vihasta ja katkeroidun ja näin pilaan itse loppuelämäni jumittamalla negatiivisiin tunteisiin. Näin ei käynyt. Toisinaan toki vieläkin tunnen suuttumusta ja vihaakin, kun mietin millaista surua lapsille erostamme on koitunut. He ovat kuitekin selvinneet hyvin, mutta ottavat toisinaan asian puheeksi näin monen vuoden jälkeenkin ja edelleen toivovat, että vanhemmat asuisivat yhdessä.

Itse olen uskaltanut ryhtyä uuteen vakavaan suhteeseen ja asiat ovat hienosti. Mielestäni olen nyt onnellisempi kuin eksän kanssa koskaan. 

[/quote]