Lue keskustelun säännöt.
Mies työnsi mut yöllä ulos + alas sängystä
04.07.2015 |
ja tahallaan. Riidan jälkeen.
Mulla oli koipi tukisiteessä jo valmiiksi nilkkamurtuman vuoksi ja nyt särkee sitten jo aivan tajuttomasti.
Miehen mielestä hän vaan tönäsi mua ihan hellästi pois päin. Ja kuulemma tipuin ihan pehmeästi lattialle eikä mua voinut mihinkään satttua (ja mies tietää sen siitä että...?). Ihan tyynesti näytti jatkavan uniaan, kun minä linkutin toiseen makkariin.
Aina aiemmin on osannut naamioida tönimiset paremmin vahingoiksi, mutta nyt kävi kerralla selväksi, että tuskin yksikään niistä on mikään vahinko aiemminkaan ollut.
Miehen mielestä hän ei nytkään tehnyt mitään väärää. Oli kuulemma kiireinen aamu tulossa töihinlähtöineen ja minä kehtasin aukoa turpaani herralle.
Vieläkin tässä toivun koko hommasta aika lailla äimistyneenä. Mies sen sijaan starttasi töihin sanaakaan sanomatta aikoja ennen töidensä alkamista ja sulki puhelimensa. Vain vastaaja vastaa.
Mitäs tällaisissa ylläreissä tehdään? Ymmärretään väsynyttä miestä? Ajatellaan, että vahinko mikä vahinko? Keskustellaan joskus, kun miehellä aikaa? Pakataan kamat ja poistutaan ripeästi ennen miehen kotiutumista töistä?
Kommentit (47)
[quote author="Vierailija" time="04.07.2015 klo 10:27"]Sitä eroa mies ehti jo itse ehdottaa yöllä, samalla kun kielsi minua soittamasta poliisille (kun käyttäytyi uhittelevasti ja uhkaili sanallisesti). Tämä jo ennen ko. sängystä ulkoistamis -tapahtumaa, siinä vaiheessa kun mies lähti täydessä unilääketokkurassa ajamaan autollaan johonkin, kun ei minua kuulemma kestänyt.
Kaarsi kuitenkin puolisen tuntia jossain ajeltuaan takaisin kotipihaan.
Juuri nyt tuntuvat nuo yön tapahtumat täysin epätodellisilta itselleni. Ihan kuin olisin vain painajaisunta nähnyt.
[/quote]
Et sitten vaivautunut soittamaan poliisille että miehesi ajaa autolla ei-ajokuntoisena? Mikset? Olisi voinut vahingoittaa ulkopuolisia
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="04.07.2015 klo 11:50"]
Ohhoh. Kirjoititpa 18 ja nyt 28 taas oivasti. Ihan kuin lausuisit ääneen niitä ajatuksia, joita omassa päässänikin on pyörinyt, en vaan ole vielä saanut sanoiksi edes omassa päässäni puettua.
Juuri tuo tunne, että oma elämä ei tunnu enää tutulta - eli ei omalta elämältäni - tunnistan sen niin täysin. Noina viime yön tunteinakin tunnistan miettineeni, että kenen ihmeen elämään minut on heitetty, kun ei tämä voi minun elämääni olla.
Olin aiemmin iloinen, pirtsakka ja minulla oli voimia auttaa muita. Viihdyin ihmisten seurassa. Silloin jaksoin tavata ystäviänikin kunnolla. Nyt olen yleensä vain aivan liian väsynyt kaikkeen.
Tuonkin tunnistan, että kyseenalaistan jo omat ajatuksenikin, kun joku on koko ajan vääntämässä aikeitani ihan toiseen suuntaan, kuin mihin tarkoitin edetä.
Harmi, että pitää näköjään edetä näinkin pitkälle, ennen kuin tällaisen asian oppii ja myös sisäistää oppineensa.
Ap
[/quote]
Meillä taitaa olla aika samanlaiset kokemukset, tunnistan myös itseni tuosta sinun kommentistasi. Siinä mielessä positiivista, että ainakin minä sain elämäni takaisin, ja toivon, että myös sinä onnistut siinä. Mikä velvollisuus sinulla on käyttää ainutkertaista elämääsi noin? Onko teillä lapsia?
Silloin vuosia sitten lapset olivat sellainen yksi käänteentekevä ajatus. Tajusin, etten voi mitenkään saattaa lapsia maailmaan elämään sellaisessa kodissa. Ja kuitenkin halusin lapsia. Ja toki itsellenkin parempaa elämää. Tein siis täyskäännöksen ja lähdin. Ja elämä helpotti kutakuinkin heti. Ne pahimmat surut on surtu jo tuollaisen suhteen kestäessä. Kun se päättyy, on vain helpottunut ja kevyt olo.
[quote author="Vierailija" time="04.07.2015 klo 11:56"][quote author="Vierailija" time="04.07.2015 klo 10:27"]Sitä eroa mies ehti jo itse ehdottaa yöllä, samalla kun kielsi minua soittamasta poliisille (kun käyttäytyi uhittelevasti ja uhkaili sanallisesti). Tämä jo ennen ko. sängystä ulkoistamis -tapahtumaa, siinä vaiheessa kun mies lähti täydessä unilääketokkurassa ajamaan autollaan johonkin, kun ei minua kuulemma kestänyt.
Kaarsi kuitenkin puolisen tuntia jossain ajeltuaan takaisin kotipihaan.
Juuri nyt tuntuvat nuo yön tapahtumat täysin epätodellisilta itselleni. Ihan kuin olisin vain painajaisunta nähnyt.
[/quote]
Et sitten vaivautunut soittamaan poliisille että miehesi ajaa autolla ei-ajokuntoisena? Mikset? Olisi voinut vahingoittaa ulkopuolisia
[/quote]
Niin, mikset soittanut poliisille?
Vittuun kaikki parisuhteet jos vain tapellaan. Ihmisellä pitää olla oma koti, jossa saa syödä, levätä, askaroida ja nukkua silloin kun haluaa. Jos ei anna nukkua, tekee myös henkistä väkivaltaa toiselle. Eli katso että teillä molemmilla toteutuu edes nämä asiat, jotka mainitsin.
Ja taas! Tekstissäsi nrolla 31.
Juuri noin mieheni tekee, ja jopa ihan ulkona terapiahuoneesta. Hän kääntää asian niin, että minä olen yliherkkä, kaikin puolin liian herkkänahkainen ja oudoksi muuttunut. Ja tämän hän tekee niin omille sukulaisillensa (jotka ostavat tarinan, ymmärrettävästi) kuin minunkin suvulleni. Mies näyttää lähinnä hämmästyneeltä, kun minun sukuni ei lähde juttuun mukaan. Ja aina seuraavalla visiitillä hän yrittää uudestaan. Alkaa esitys siitä, kuinka on tämä lähes täydellinen mies ja hänen seuranansa tämä ensin normaalia esittänyt, mutta sitten niin oudoksi muuttunut nainen, josta nämä vaikeutemme johtuvat. Ymmärrän tilanteita ja sanomisia väärin, en rakasta tarpeeksi jne.
Ja kotona juttu jatkuu niin päin, että "Huomasitko, sun isäskin nauro sun outoudellesi tänään?", "Äitiskin just sano että sä oot tollanen liian yliherkkä, eksä kuullut?".
Toivottavasti en ole pariutunut sinun eksäsi kanssa ;) Tjooh, no enemmänkin tuntuu siltä, että tällaistahan sitten vain näemmä tapahtuu. Ja oma mokani on siinä, että olen tässä jo useamman vuoden keikkunut mukana.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Teillä ei ole lapsia? Ainakin on helppo lähteä. Mies on manipuloiva. Kohdistaa sinuun sekä henkistä että fyysistä väkivaltaa.
Ohhoh. Kirjoititpa 18 ja nyt 28 taas oivasti. Ihan kuin lausuisit ääneen niitä ajatuksia, joita omassa päässänikin on pyörinyt, en vaan ole vielä saanut sanoiksi edes omassa päässäni puettua.
Juuri tuo tunne, että oma elämä ei tunnu enää tutulta - eli ei omalta elämältäni - tunnistan sen niin täysin. Noina viime yön tunteinakin tunnistan miettineeni, että kenen ihmeen elämään minut on heitetty, kun ei tämä voi minun elämääni olla.
Olin aiemmin iloinen, pirtsakka ja minulla oli voimia auttaa muita. Viihdyin ihmisten seurassa. Silloin jaksoin tavata ystäviänikin kunnolla. Nyt olen yleensä vain aivan liian väsynyt kaikkeen.
Tuonkin tunnistan, että kyseenalaistan jo omat ajatuksenikin, kun joku on koko ajan vääntämässä aikeitani ihan toiseen suuntaan, kuin mihin tarkoitin edetä.
Harmi, että pitää näköjään edetä näinkin pitkälle, ennen kuin tällaisen asian oppii ja myös sisäistää oppineensa.
Ap