Lue keskustelun säännöt.
Kuinka kovan uupumuksen masennus voi aiheuttaa?
03.07.2015 |
Olen 20-vuotias tyttö ja olen todella huolissani itsestäni. Sairastan keskivaikeaa masennusta, pakko-oireista häiriötä ja ahmimishäiriötä. Ahmimisen takia olen lihonut reilun parin vuoden sisällä 20 kg ja kuntoni on rapistunut. Nyt tilanne on kuitenkin kevään mittaan mennyt siihen, että en ihan oikeasti jaksa tehdä juuri mitään. Vietän päivistäni suuren osan makuuasennossa sängyllä puhelin kädessä. En saanut kesätöitä, mistä olen salaa tyytyväinen, koska olisin ollut ihan liian uupunut mihinkään. Olen siis lomalla ja joinakin päivinä en edes nouse sängystä, ellei tarvitse lähteä mihinkään. Sängyssä syön, selaan nettiä ja katson televisiota. Nukun helposti kellon ympäri ja ylikin. Vuorokausirytmini on usein ihan samanlainen, kuin yötyötä tekevällä. Minua vaivaavat jatkuvasti kamalat omantunnontuskat, että ei ihminen saisi vain maata ja kuulen mielessäni tiettyjen ihmisten moralisoinnit.
Nykyään väsyn, hengästyn ja hikoilen ihan perusaskareiden tekemisestä. Tarvitsen niiden välissä 'lepotaukoja.' Varsinkin pään alueella on runsasta hikoilua. Olen tottunut siihen että hiki valuu pitkin naamaani heti kun olen vähänkin liikkeessä. Tällä hetkellä kirjoittaessani tätä makaan sängyllä rojahdettuani siihen suihkussa käymisen jälkeen. Alkoi oksettaa ja heikottaa.
Asun yksin pienessä yksiössä ja en jaksa pitää edes sitä kunnossa. En jaksa enää tiskata ja olen siirtynytkin kertakäyttöastioihin. Pidin monen kuukauden tauon imuroimisessa, kunnes tällä viikolla vihdoin siivosin vähän. Tuskin olisin niin tehnyt, ellei tänne olisi ollut tulossa huoltomies. Siivous ei ollut normaalin ihmisen näkökulmasta mikään suuri. Järjestelin, imuroin ja tiskasin niin vanhat tiskit, etten kehtaa sanoakaan. Hikeä valui lattialle ja urakan jälkeen veto oli aivan poissa loppupäivän ja seuraavan päivän. Pelkäsin oikeasti, että sydän pettää. :(
Liikuntaa harrastan todellakin liian vähän, mutta pyöräilen onneksi joka paikkaan, kun kaupungissa asun ja en omista autoa. Talvella onnistuin laihduttamaan 6 kiloa ja liikuin enemmän. Sitten vain tapahtui jotain ja olen palannut vanhoihin tapoihini. Melkein kaikki kovalla työllä pudotetut kilot ovat tulleet takaisin. Painoni ahdistaa minua jatkuvasti ja on vaikea lähteä kotoa mihinkään, koska häpeän itseäni. Pelottaa että verisuoneni tukkeutuvat ja saan sydänkohtauksen. Kolesterolini olivat joskus koholla jopa ollessani normaalipainoinen. Voin vain kuvitella mitä se näyttäisi nyt, painoindeksin hipoessa 30.
Miksikö en sitten tee mitään asialle? Koska en hallitse syömistäni. Varsinkin makean. Syön sitä suureksi osaksi jatkuvaan makeanhimoon, mutta se on myös sellainen rakas tapa, josta on todella vaikeaa luopua.
Käyn terapiassa ja syön lääkkeitä. Lääkkeissä on yhtenä sivuvaikutuksena väsymys. Tämä ei vain tunnu enää normaalilta ja pelkään jatkuvasti että minulla on joku syöpä. Tarkkailen paljon itseäni ja tämä pelko aiheuttaa luonnollisesti lisää ahdistusta. Keväällä otettiin laaja verenkuva ja siinä oli kaikki hyvin. Vain trombosyytit olivat lievästi koholla, mutta lääkäri sanoi että se ei tarkoita välttämättä mitään.
Olen kuitenkin vainoharhainen ja tiedän että kaikki syövät eivät näy verikokeissa. Monien tapausten takia luotto lääkäreitä kohtaan on vähentynyt paljon. Mietityttää, että voiko pelkkä masennus saada ihmisen tosiaan näin väsyneeksi, vai pitääkö minun pyytää päästä lääkäriin tästä? Pelkään vain että minua ei oteta taas kerran vakavasti ja saan luulotautidiagnoosin. Vaikka elämäni ei nyt aivan mallillaan olekaan, niin en halua silti kuolla. :(
Kiitos sinulle joka jaksoit lukea. Olisi mukava lukea muiden kokemuksia.
Kommentit (44)
[quote author="Vierailija" time="03.07.2015 klo 18:08"][quote author="Vierailija" time="03.07.2015 klo 15:18"]
Takaisin lääkäriin. Ei tuollainen ole normaalia. Uudestaan verikokeisiin ja pyydät otettavaksi myös aivolisäkehormonit, sukupuolihormonit, kilpirauhashormonit.
[/quote]Aivolisäkkeen vajaatoiminnassa ihmisen ruokahalu vähenee, hän laihtuu ja on väsynyt. Ei oikein sovi ap:n oireisiin.
Sukupuolihormonit ovat parikymppisellä taatusti ihan normaalit, miksi niitä pitäisi tutkia?
[/quote]
Aivan. Oman elämänsä lääkäreitä taas täällä. Eiköhän diagnoosi ole ihan oikea.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
29 jatkaa
Ikää mulla on jo 40 ja oireet alkoivat sun ikäisenä ja pahenentuneet koko ajan, ehkä muutama hyvä vuosi kun lapset 1-5-vuotiaita. Minun elämäntilanteessani on muutamia aivan todella raskaita asioita, joita joudun sietämään enkä usko että tervekään kestäisi tätä sairastumatta. Olen kuitenkin yrittänyt elää ja kestää tätä järkyttävää ahdistusta jota oon kestänyt varmaan 35 vuotta eikä se näytä loppuvan. Oon todennyt, että sairaanakin voi elää. Koitan jotain kivoja asioita järkätä mitä odottaa esim elokuussa Antti Tuiskun konserttiin ja sitä odotan ja tunnen hyviä tunteita kun mietin sitä. Ihan pieniä juttuja. Ei kannata paskan olon takia jättää elämättä elämää, pitää vaan kestää.
Olen yrittänyt kolme kertaa itsemurhaa, ollut kaksi kertaa suljetulla ja sinne lähes kantokunnossa mennyt eli vessassa käyntiäkin siirsin viimeiseen asti, kun en vaan jaksanut mennä. Pyykit ripustin kuivumaan 10 kerrallaan, kun en enempää jaksanut. Onneksi on tukiverkko, joka on auttanut lasten kanssa.
Mutta aina sieltä noussut edes jonkinlaiseksi ja mennyt eteenpäin niin kauan kuin jaksan. Jos ei muuta, niin katson lasteni silmien loistetta, se tuo iloa ja lohtua.
Jos voisin olla 20 , tekisin kaiken elämässä toisin, mutta näillä valinnoilla on mentävä. Ehkä ois helppoo vaan maastoutua kotiin, ainakaan ei tekis vääriä valintoja. Mutta jäisi kumminkin elämää elämättä. Toki netflix on hyvää seuraa suurimman osan elämää, mutta koitan aina muutakin.
Jospa ees kävisit kävelyllä 15-30 minuuttia päivä. Sekin tuo sisältöä. Onko sulla ystäviä? Jos jaksaisit edes joskus nähdä.
Mutta ensin sinun pitää korjata sun lääkitys. Ketipinor on täysi zombie-nappi, joka latistaa kaikki tunteet, lihottaa, väsyttää, masentaa sua. Muitakin lääkkeitä on! Itsellä aikoinaan oli toimiva yhdistelmä Zoloft 100mg ja Azona 100mg yöksi. Tällä annostuksella pitää vaan varoa, ettei tule maniaa/hypomaniaa, jos yhtään on siihen taipumusta.
Facessa on hyvä ryhmä: Masennus on sairaus. Liitypä siihe, saat paljon vertaistukea.
Koita jaksaa, oot kovin nuori, elämä edessä! Halit!
Kiitos paljon!
Ketipinorin annostusta olen itsekin miettinyt ja koko lääkettä. Valitettavasti vain näyttää siltä, että olen jäänyt siihen koukkuun. Se on tarkoitettu auttamaan nukkumista ja siihen se toimiikin erinomaisesti. Puoli tuntia napin ottamisesta alkaa silmät lupsumaan. Mutta jos unohdan jostain syystä ottaa sen, niin se tuntuu heti. Nukkumisesta ei tule yhtään mitään. Heräilen 15 minuutin välein ja tärisen kylmästä. Olo tulee kuumeiseksi. Kerran lähdin kahdeksi yöksi toiselle paikkakunnalle ja unohdin ketipinorit kotiin. Se oli hirveää. Vieroittautuminen tulee olemaan vaikeaa.
On totta, että Ketipinor on psykoosilääke, mutta sitä käytetään myös monilla unilääkkeenä. Psykoosipotilaiden annostukset ovat tietääkseni jo lähempänä grammaa. Itse olen syönyt tätä pahimmillani 3 x 200 mg päivässä. Se kuitenkin onneksi pienennettiin tuohon nykyiseen määrään, koska se todellakin väsytti. Olin kerran jopa nukahtaa auton rattiin.
Ensimmäisen kerran kun Ketipinoria määrättiin minulle, söin sitä iltaisin 25-50 mg. Silloin en muista olleen mitään suurempia ongelmia. Se lopetettiin, mutta jouduin vähäksi aikaa reilu vuosi sitten osastolle ja siellä se haluttiin aloittaa uudelleen. Myöhemmin oma lääkärini sitten määräsi sen 3 x 200 mg. Se on onneksi ohi.
Ketipinorilla on ollut varmaan oma vaikutuksensa lihomiseeni, mutta luulisin että suurimman osan olen aiheuttanut ihan itse syömällä makeaa todella suuria määriä päivittäin.
Lääkäriin varmaan joka tapauksessa menen. Terapiakin on nyt kesätauolla, eikä ole ketään ammattilaista kenen kanssa puhua. Mietin vain samaa kuin 7, että voiko noita kokeita pyytää itse noin vain? Kyllä jos itse saisin päättää, niin ottaisin itseltäni ainakin kilpirauhasarvot, kolesterolin ja kasvainmerkkiaineet. Mutta en ole kehdannut niin suoraan niitä pyytää vaikka mieli tekisi.
30, haluaisin perusteluja, että mikä tilassani kuulostaa psykoottiselta? Ei siis pahalla, vaan pelkään joskus itsekin tulevani hulluksi. Tällä hetkellä minulle tehdään persoonallisuushäiriötestejä. On hyvin todennäköistä, että olen epävakaa ja minulle tulee olemaan kova paikka jos saan sellaisen diagnoosin. Se kuulostaa niin vakavalta ja pelottaa että paranisinko, ja miten se vaikuttaa ihmissuhteisiini.
En osaa itse arvioida masennukseni vakavuutta. Usein mielialani on ihan hyvä, tai ainakaan ei mikään huomattavan alakuloinen. Romahduksen hetkiäkin tietysti on. Ilmeisesti masennukseni vain näkyy enemmän tällaisena uupumuksena ja lamaannuksena.
Ei ole ikinä ollut energia niin vähissä, kuin nyt...
Heippa, omasta kokemuksesta voisin kuvitella että väsymyksesi ja makeanhimosi johtuisi ketipinorista. Itsekin joudun siitä ihan toimintakyvyttömäksi. Itse käytän sitä nykyisin vain silloin tällöin nukkumiseen. Normaali unen tarpeeni on 7 tuntia mutta tuolla lääkkeellä saatan nukkua 13 tuntia ja seuraavana päivänä olen ihan hirveässä väsymyksessä ja tokkurassa. Lääke myös aiheuttaa ahmimiskohtauksen, tuntuu kuin verensokerit menisi ihan matalalle ja mikään määrä ruokaa tai makeaa ei nostaisi sitä takaisin, siksi syömiskohtaus on järjetön. Lääkeselosteessakin lukee että pitää olla tarkkana diabeteksen kanssa, eli suomeksi sanottuna luulen että tarkoittaa että aiheuttaa diabetesta eli oikeasti vaikuttaa verensokereihin. Ei hyvä.
Yritä saada vaihdetuksi se johonkin toiseen nukahtamislääkkeeseen, olisiko viekkaritkin helpompia kun olisi lääkkeenvaihto eikä lopetus. Itsellä stella käytössä, toisille sopii imovane, on kai niitä. Mirtazapiini ei sovi myöskään nukkumiseen, siitä tulee myös järjetön ahminta.
Voxra on mielialalääke, se kuulema piristää, mutta on kalliimpi.
Itse yritän nyt vierottautua stellastakin, minulle auttaa nukkumiseen liikunta, uinti(järvi tai meri), piikkimatto, rentoutuslevyt(myös youtubesta).