Lue keskustelun säännöt.
En haluaisi miestä synnytykseen
03.07.2015 |
Odotan esikoistamme. Kaikille on itsestäänselvää, että mieheni osallistuu synnytykseen.
Paitsi minulle.
Älkää kysykö, miksi, mutta en vaan halua häntä sinne. Olen aina pärjännyt omillani ja siellä on pätevä henkilökunta. Kaikkein mieluummin synnyttäisin yksin, mutta se nyt ei taida tulla kyseeseen. :)
Sairastaessanikin haluan käpertyä omaan olooni. Yksin. Jotenkin synnytyskin on niin intiimi tilanne, että haluaisin vain kuunnella rauhassa omaa kehoani. Toki tiedän, että monitorit ym. ovat siinä ympärillä, mutta pystyn aika hyvin rentoutumaan ja sulkemaan asioita ulkopuolelle.
Olenko ainoa, joka ajattelee näin? Paitsi norsut, jotka menevät yksin johonkin koloon kuolemaan.
Miehelle ei voi asiaa edes ehdottaa. Hän on jo varannut lomansa synnytyksen ympärille. :(
Kommentit (42)
Jännä muuten huomata, kuinka ihmiset alapeukuttavat. Av-mamman vaihtoehto on se ainoa oikea. Aika surullista sinänsä. Naisilta puuttuu kaikki solidaarisuus ja ymmärrys toisten mielipiteitä kohtaan.
Luulisi, että nykynaiset olisivat jo avarakatseisempia, mutta ei.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Synnytin yksin juurikin, koska niin halusin. Siis toki kätilöt avustamassa :) Isä tuli vasta, kun vauva sylissä.
Lapsi on myös miehen, mutta synnytyksessä olisi tärkeintä katsoa mikä tekee synnyttäjän olon helpommaksi ja turvallisemmaksi. Jos synnyttäjä kokee synnytyksen olevan parempi ilman miehen läsnäoloa, noin kyllä sitä tulisi kunnioittaa. Mies kuitenkin näkee lapsen heti synnytyksen jälkeen.
[quote author="Vierailija" time="03.07.2015 klo 09:14"]
Mä ajattelin samoin kun odotin esikoistani, mutta raskauden lopussa muutin mieleni, ja hyvä niin! Miehen seura ja apu oli todellakin paikallaan. Muuten olisin ollut yksin suurimman osan ajasta siellä salissa. Hoitaja kävi välilä, mutta ei heillä ollut aikaa sinne jäädä seuraksi. Vasta kun ponnistusvaihe oli alkamassa, oli salissa porukkaa (kätilö, pari hoitajaa ja kätilö-opiskelija).
[/quote]
Minulle se oli juuri hienointa että sain olla paljon yksin. Keskittyä täysillä sisäänpäin, kehooni, ilman ylimääräisiä toisista ihmisistä tulevia ärsykkeitä. Höpöttää yksinäni, kävellä edestakaisin, tehdä kaikenlaista sen mukaan mitä vaisto milloinkin sanoi.
Ja kuten ap:lla, mullakaan ei ollut mitenkään kyse mistään häveliäisyydestä tai läheisyyden puutteesta miehen kanssa. Vain jonkinlaisesta niin syvästä vaistosta, joka mulla on lapsesta asti. Jo lapsena jos olin kipeä, yritin piilottaa sen vanhemmiltani ja vetäytyä pois ihmisten seurasta, paranemaan omassa rauhassa, mieli sisäänpäin kääntyneenä.
[quote author="Vierailija" time="03.07.2015 klo 09:24"]
[quote author="Vierailija" time="03.07.2015 klo 09:14"]
Mä ajattelin samoin kun odotin esikoistani, mutta raskauden lopussa muutin mieleni, ja hyvä niin! Miehen seura ja apu oli todellakin paikallaan. Muuten olisin ollut yksin suurimman osan ajasta siellä salissa. Hoitaja kävi välilä, mutta ei heillä ollut aikaa sinne jäädä seuraksi. Vasta kun ponnistusvaihe oli alkamassa, oli salissa porukkaa (kätilö, pari hoitajaa ja kätilö-opiskelija).
[/quote]
Minulle se oli juuri hienointa että sain olla paljon yksin. Keskittyä täysillä sisäänpäin, kehooni, ilman ylimääräisiä toisista ihmisistä tulevia ärsykkeitä. Höpöttää yksinäni, kävellä edestakaisin, tehdä kaikenlaista sen mukaan mitä vaisto milloinkin sanoi.
Ja kuten ap:lla, mullakaan ei ollut mitenkään kyse mistään häveliäisyydestä tai läheisyyden puutteesta miehen kanssa. Vain jonkinlaisesta niin syvästä vaistosta, joka mulla on lapsesta asti. Jo lapsena jos olin kipeä, yritin piilottaa sen vanhemmiltani ja vetäytyä pois ihmisten seurasta, paranemaan omassa rauhassa, mieli sisäänpäin kääntyneenä.
[/quote]
Tämän kirjoittaja siis nro 4
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="03.07.2015 klo 09:22"]
Jännä muuten huomata, kuinka ihmiset alapeukuttavat. Av-mamman vaihtoehto on se ainoa oikea. Aika surullista sinänsä. Naisilta puuttuu kaikki solidaarisuus ja ymmärrys toisten mielipiteitä kohtaan.
Luulisi, että nykynaiset olisivat jo avarakatseisempia, mutta ei.
[/quote]
Meinasin yläpeukuttaa viestiäsi ensimmäisen virkkeen perusteella, mutta kun alkoikin tulla "totuuksia" naisista, päädyin alapeukkuun.
Itse en ole vielä raskaana mutta sitten kun on aika niin en todellakaan halua miestä mukaan. Lapsi on molempien mutta synnytys vain toisen. Eli sanoisin sinuna vain miehelle että et halua häntä synnytykseen. Haluat tukea ja tietää että hän on lähellä mutta ei synnytyssalissa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä ainakin tahdon olla tukena vaimolleni vaikeassakin tilanteessa, siinähän parisuhteessa on kyse. Onneksi minun vaimoni myös ymmärtää, että minäkin tahdon olla syntymässä mukana
[quote author="Vierailija" time="03.07.2015 klo 09:22"]
Jännä muuten huomata, kuinka ihmiset alapeukuttavat. Av-mamman vaihtoehto on se ainoa oikea. Aika surullista sinänsä. Naisilta puuttuu kaikki solidaarisuus ja ymmärrys toisten mielipiteitä kohtaan.
Luulisi, että nykynaiset olisivat jo avarakatseisempia, mutta ei.
[/quote]
Eivät alapeukut yleensä tarkoita "mielipiteesi on väärä, senkin paskaläjä" vaan ihan vaan "olen eri mieltä".
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Synnytin neljä päivää ja lopulta vauva syntyi keisarinleikkauksella. En olisi pärjännyt ilman miestäni. Aluksi seuranpitäjänä ja lopulta vauvanhoitajana, koska en kivuiltani siihen itse kyennyt. Et voi koskaan tietää miten synnytyksesi menee.
[quote author="Vierailija" time="03.07.2015 klo 09:25"]
Minä ainakin tahdon olla tukena vaimolleni vaikeassakin tilanteessa, siinähän parisuhteessa on kyse. Onneksi minun vaimoni myös ymmärtää, että minäkin tahdon olla syntymässä mukana
[/quote]
Niin, tahdot olla tukena, mutta entä jos se vaimo kokisi että tuki lähinnä häiritsee häntä siinä tilanteessa? Haluaisitko silloin väkisin olla häiriönä ja ahdistuksen lähteenä siellä vaimollesi, vastoin hänen tahtoaan, koska se on sinun "oikeutesi"?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sama täällä! Mutta mies vaatii päästä paikalle, koska haluaa olla läsnä oman lapsensa syntymässä. Ärsyttää ja ahdistaa, todellakin haluaisin tehdä tämän itse. Äitinikin synnytti yksin ja sanoi, että oli ennenkaikkea positiivinen kokemus. olen juuri sellainen, että haluan hoitaa asiat itse, en todellakaan kaipaa mitään "henkistä tukea". Mutta, nyt sitten varmaan saan ärsyyntyä koko synnytyksen ajan miehen läsnäolosa ja varmaan pitää siinä sitten miehelle olla henkisenä tukena, kun on kokemuksen perusteella tällaisissa tilanteissa heikkohermoisempi kuin minä. No, aina ei voi voittaa...
Eikö siitä ole ihan tutkimuksiakin tehty, että isän (synnyttäjän puolison) läsnäolo voi lisätä kivulloisuuden tuntemuksia ja jopa hidastaa synnytyksen etenemistä..? Minusta synnyttäminen on vain synnyttäjän asia eikä saliin ole (ammattilaisten lisäksi) asiaa muilla kuin niillä, jotka synnyttäjä sinne haluaa.
.
Ensimmäisessä synnytyksessäni oli mies mukana, toisessa ei (ei päässyt paikalle). En osannut kaivata miestä toisessa synnytyksessä, pärjäsin loistavasti yksinäni. Eikä miehen ja toisen lapsen suhde sen huonompi ole. Nyt kolmanteen synnytykseen toivon miehen pääsevän mukaan, mutta ei haittaa yhtään, jos ei pääse.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="03.07.2015 klo 09:30"]
Synnytin neljä päivää ja lopulta vauva syntyi keisarinleikkauksella. En olisi pärjännyt ilman miestäni. Aluksi seuranpitäjänä ja lopulta vauvanhoitajana, koska en kivuiltani siihen itse kyennyt. Et voi koskaan tietää miten synnytyksesi menee.
[/quote]
Kyllä olisit pärjännyt. Paljon niitä on syntynyt keisarinleikkauksellakin lapsia niille joilla ei mies ole paikalal tai joilla ei ole miestä ollenkaan. Hoitajat auttaa vauvan hoitamisessa ja henkisesti sitä pärjää kun on pakko. Ei se useimmille ole toivetilanne, mutta siitäkin selviää myös luonne joka toivoisi ihmistukea.
Tulee mieleen, että sinulla on jokin tunnelukko kun et halua miestäsi tukemaan kun olet heikoilla.
Itsekin olen ns. vahva ja yksin pärjäävä ihminen ja sitä korostanut aina, mutta synnytys lähensi meitä paljon, se on niin ennenkokematon ja alkukantainen kokemus.
No suoraan sanottuna, kun tositilanne on päällä, niin ei sinua tule kiinnostamaan vaikka koko kaupunki pällistelisi synnytystäsi. :)
Lisäksi ensimmäinen syntyminen voi kestää - kaaaauan. Silloin henkilökunta vaihtuu ja mies voi olla ainoa, joka on vierellä koko ajan kun tarve vaatii. Mies voi tuoda sinulle juotavaa jne. kun olet itse kaikenlaisissa laitteissa kiinni (vyö mahan päällä, jolla vauvaa tarkkaillaan). Juttuseura on myös tarpeen.
Ponnistusvaiheeseen tultaessa oma mies esikoisen kanssa komennettiin pääpuolelle (ei olisi edes halunnut katsoa mitä alhaalla tapahtuu ja hyvä niin) ja miehelle annettiin penkki, jotta ei pyörtyä pätkähdä. Kannusti siinä onneksi hillitysti, mutta itse olin niin keskittynyt ponnistamiseen, että miehen läsnäolo itselleni oli samantekevää siinä vaiheessa.
Toinen lapsi syntyi nopeasti; sairaalaan miehen kanssa 21:30, spinaali 22:30, lapsi syntyi 23:10 ilman sen kummempia. Joskin kun tultiin ponnistusvaiheeseen hoitajat unohti "komentaa" miehen pääpuolelle minun viereeni ja mies jäikin sitten synnytyssalin takaosaan tietokoneen näytönsäästäjää katsomaan. Tuli sitten katkaisemaan napanuoran muistaakseni. Mutta tosiaan; ei väliä oliko mies vieressä vai ei.
Ymmärrän kantasi, mutta anna sille miehelle mahdollisuus olla mukana. Miehelle se voi olla hyvinkin tärkeää ja hyvässä lykyssä miehestä on sinullekin apua.
No suoraan sanottuna, kun tositilanne on päällä, niin ei sinua tule kiinnostamaan vaikka koko kaupunki pällistelisi synnytystäsi. :)
Lisäksi ensimmäinen syntyminen voi kestää - kaaaauan. Silloin henkilökunta vaihtuu ja mies voi olla ainoa, joka on vierellä koko ajan kun tarve vaatii. Mies voi tuoda sinulle juotavaa jne. kun olet itse kaikenlaisissa laitteissa kiinni (vyö mahan päällä, jolla vauvaa tarkkaillaan). Juttuseura on myös tarpeen.
Ponnistusvaiheeseen tultaessa oma mies esikoisen kanssa komennettiin pääpuolelle (ei olisi edes halunnut katsoa mitä alhaalla tapahtuu ja hyvä niin) ja miehelle annettiin penkki, jotta ei pyörtyä pätkähdä. Kannusti siinä onneksi hillitysti, mutta itse olin niin keskittynyt ponnistamiseen, että miehen läsnäolo itselleni oli samantekevää siinä vaiheessa.
Toinen lapsi syntyi nopeasti; sairaalaan miehen kanssa 21:30, spinaali 22:30, lapsi syntyi 23:10 ilman sen kummempia. Joskin kun tultiin ponnistusvaiheeseen hoitajat unohti "komentaa" miehen pääpuolelle minun viereeni ja mies jäikin sitten synnytyssalin takaosaan tietokoneen näytönsäästäjää katsomaan. Tuli sitten katkaisemaan napanuoran muistaakseni. Mutta tosiaan; ei väliä oliko mies vieressä vai ei.
Ymmärrän kantasi, mutta anna sille miehelle mahdollisuus olla mukana. Miehelle se voi olla hyvinkin tärkeää ja hyvässä lykyssä miehestä on sinullekin apua.
Miehelle on ihan terveellistä nähdä, millaisella hiellä ja verellä se oma vaimo puskee hänen lapsensa maailmaan. Siksi hänen pitäisi olla mukana koko hommassa eikä tulla mukaan vasta kun tenava on kivasti kapalossa ja äiti kursittuna kokoon (joo, aina ei kursita, tämä on kärjistys).
Itsekin olin synnytyksissä omassa kuplassani. Mies ymmärsi tämän ja pysytteli taustalla eikä pälpättänyt turhia. Silti hänen läsnäolonsa oli tärkeä. Ja antoi hän välillä vettä, oksennuspussia ja piteli kuumavesipulloa. Jälkeenpäin huomasi, että kokemus oli hänellekin iso ja tärkeä. Jutelkaa miehillenne mitä toivotte heiltä synnytyksessä.
[quote author="Vierailija" time="03.07.2015 klo 09:30"]
Synnytin neljä päivää ja lopulta vauva syntyi keisarinleikkauksella. En olisi pärjännyt ilman miestäni. Aluksi seuranpitäjänä ja lopulta vauvanhoitajana, koska en kivuiltani siihen itse kyennyt. Et voi koskaan tietää miten synnytyksesi menee.
[/quote]
Ei se mies missään kuussa ole kuitenkaan, pääseehän sitä taksilla paikalle ainakin omassa asuinkunnassa vartissa.
[quote author="Vierailija" time="03.07.2015 klo 09:14"]
Mä ajattelin samoin kun odotin esikoistani, mutta raskauden lopussa muutin mieleni, ja hyvä niin! Miehen seura ja apu oli todellakin paikallaan. Muuten olisin ollut yksin suurimman osan ajasta siellä salissa. Hoitaja kävi välilä, mutta ei heillä ollut aikaa sinne jäädä seuraksi. Vasta kun ponnistusvaihe oli alkamassa, oli salissa porukkaa (kätilö, pari hoitajaa ja kätilö-opiskelija).
[/quote]
No yksinhän ap juuri haluaa olla.