Onko ketään joka on Äidissään yhtä kiinni kuin lapsena?

Minä varmaankin olen. Äitini sairastui vakavasti, kun olin 13. Sairaus on krooninen ja elämässä on tavallaan koko ajan läsnä pelko, että lähtö voi tulla koska tahansa. Tokihan kuka tahansa voi jäädä vaikka auton alle, käsitän sen. Luultavasti sairastumisesta jäi minulle jonkinlainen trauma, josta en ole koskaan päässyt yli. Minulla on äitini kanssa hyvin vahva henkinen yhteys. Ymmärrämme toisiamme todella hyvin ja usein yhteys on suorastaan telepaattinen, ajattelemme samoja asioita tai usein jopa soitamme toisillemme juuri samalla hetkellä. Olen myös pelastanut äitini hengen toimittamalla hänet sairaalaan vain hetkeä ennen vakavaa kohtausta, vaikkei kukaan muu (äitini mukaan lukien) vielä tajunnut minkään olevan vialla.

Olen. Ollaan naapureita ja hyppään siellä harvasen päivä. Hän jäi juuri leskeksi joten koen että kaipaa myös meidän seuraa kun ollaan lasten kanssa kotona.

Käly ainakin on :D Eikä ole kyse mistään eläkeläis-äidistä.

[quote author="Vierailija" time="03.07.2015 klo 09:27"]Noo en ole koskaan ollut "kiinni" äidissäni. Olen aina ollut meidän lapsikatraasta se, jota äiti pyytää apuun. Ja näin on edelleenkin. Lähinnä vahdin vielä alakouluikäisiä sisaruksiani (itse olen 25v). Ei, emme ole mitään uskovaisia, muuten vain äidilläni on yhdeksän lasta, vanhin 30 ja nuorin 6.
Olen kuitenkin laittanut äitini lähes aina mieheni edelle. Jos on sovittu meno, ja äitini tarvitsee lapsenlikkaa, perun joko reissun tai otan lapset mukaan. Omia lapsiakin minulla on kaksi, mutta periaatteessa minulla on viisi lasta :D sen verran paljon olen pikkusisarien/veljien kanssa.
Itse en näe tässä ongelmaa. Olen hoitanut heitä vauvasta asti ja olen heihin kiintynyt. Minua sanotaankin heidän vara-äidiksi, heh. Muut sensijaan ihmettelevät tätä usein ja kyselevät, miten jaksan. Olen jo niin tottunut tähän, että en ymmärrä mitä jaksamista tässä on. Että joo, ehkä olenkin kiinni äidissäni meidän "yhteisten" lasten vuoksi :D
[/quote]
Mitä miehesi on tästä mieltä? Itse en miehenäsi katselisi aina ymmärtäväisesti sitä, että menot peruuntuu jne. Tietääkö äitisi, että tällä tavalla hyväksikäyttää sua?

olen ja kärsin siitä. En lapsena saanut varmasti tarpeeksi huomiota ja läheisyyttä. On jäänyt jokin riippuvuussuhde ja kärsin siitä. Itselläni ikää kuitenkin jo 41v. Huolehdin ja murehdin hänen olostaan joka päivä.

Kunnioitan hänen omaa aikaansa, en viitsi häiritä jatkuvasti. Harvoin käyn ja otan muutenkaan yhteyttä.

Olen kiinni. Käyn päivittäin huolehtimassa ruokatunnillani että äiti on noussut ylös, ei ole kaatunut, on ottanut lääkkeensä ja saanut vaatteet päälleen. Illalla piipahdan juttuseuraksi usein, noin tunniksi. En kuitenkaan jokapäivä, ehkä jokatoinen.
T. Tytär

[quote author="Vierailija" time="03.07.2015 klo 08:53"]Kunnioitan hänen omaa aikaansa, en viitsi häiritä jatkuvasti. Harvoin käyn ja otan muutenkaan yhteyttä.
[/quote]Toi pätee mul kaikkiin ihmisiin.

Noo en ole koskaan ollut "kiinni" äidissäni. Olen aina ollut meidän lapsikatraasta se, jota äiti pyytää apuun. Ja näin on edelleenkin. Lähinnä vahdin vielä alakouluikäisiä sisaruksiani (itse olen 25v). Ei, emme ole mitään uskovaisia, muuten vain äidilläni on yhdeksän lasta, vanhin 30 ja nuorin 6.
Olen kuitenkin laittanut äitini lähes aina mieheni edelle. Jos on sovittu meno, ja äitini tarvitsee lapsenlikkaa, perun joko reissun tai otan lapset mukaan. Omia lapsiakin minulla on kaksi, mutta periaatteessa minulla on viisi lasta :D sen verran paljon olen pikkusisarien/veljien kanssa.
Itse en näe tässä ongelmaa. Olen hoitanut heitä vauvasta asti ja olen heihin kiintynyt. Minua sanotaankin heidän vara-äidiksi, heh. Muut sensijaan ihmettelevät tätä usein ja kyselevät, miten jaksan. Olen jo niin tottunut tähän, että en ymmärrä mitä jaksamista tässä on. Että joo, ehkä olenkin kiinni äidissäni meidän "yhteisten" lasten vuoksi :D