Mikä elämässäni on pielessä (miksi en laihdu)
Tänään aamupala 2 viipaletta jälkiuunileipää, päällä vegaanista valkosipulilevitettä, 1 banaani, 1 mandariini ja 1% viili, 2 kuppia kahvia.
Lounas pieni sämpylä margariinilla ja vuohenjuustosalaatti kastikkeena balsamico ja oliiviöljy.
Päivällinen luultavasti tonnikalasalaatti. Illalla ehkä voileipä, muutama lasillinen kuivaa valkoviiniä.
Painan 115 kiloa ja olen 170 cm pitkä. Liikun liian vähän, koska teen istumatyötä. Nyt olen alkanut käydä salilla 1-3 kertaa viikossa. Koiran kanssa kolme lyhyttä kävelylenkkiä päivässä.
Arkena syön suurinpiirtein näin, salaatteja, normi kotiruokaa (aina puolet lautasesta kasviksia tai salaattia) . Ongelmani eivät ole herkut eikä napostelu. Syön karkkia tai suklaata max kerran kuussa, sipsejä tai leivonnaisia en syö (joskus juhlissa). En juo muita kuin light-limsoja, koska sokeroidut ällömakeita.
Ainoa ruoka/juomapaheeni on alkoholi ja siitä seuraava roskaruoan syöminen. Juon joka viikonloppu ainakin lauantaina n. pullollisen valkoviiniä. Silloin tulee sorrutttua tilaamaan pizzaa tai kebabia. Mutta kun aina sanotaan, että yksi ns. herkkupäivä viikossa ei vaikuta mitenkään, niin ilmeisesti minulla vaikuttaa. Samoin toki liikunnan vähyys. Leipää syön aika paljon, 1-3 viipaletta päivässä. Mitä tehdä?
Kommentit (83)
Tämän päivän kalorisi olisivat ehkä 1700, jos noilla tiedoilla arvioi aika varovaisesti ja alakanttiin. Et kertonut mitä laitat illalla leivän päälle, joten ne tulisivat tuohon lisäksi.
Pizzassa voi olla kaloreita tuhannesta kolmeentuhanteen, viinipullossa ehkä se 500. Jos syö lisäksi jotain muutakin viikonloppuna, aika paljonhan siitä tulee.
Pikkujutuista kuten ylimääräisestä salaatinkastikkeesta voi kertyä paljon huomaamattomia kaloreita.
Ai et muista mitä kännissä mässäilet.
Itseppä sen kerroit ap. SE on SE viini ja siihen päälle
hiukkis, että on pakko napostella roskaruokaa+ liikkumattomuus= varma tulos pysyä läskinä.
Toinen vaihtoehto- viinin tilalle vesi ja jokapäiväine reipas kävelylenkki ja kaloriköyhä , mutta terveellinen ravinto muutenkin. Kts Finellin sivut.
Vuoden kuluttua painat muutamia kymmeniä kiloja vähemmän.
Ota avuksi kokenut personal trainer tai aloita jokin yhteisvalmennus, esim. Nanafit Pikkasen pois on tosi kiva ohjelma, jossa opetellaan terveellisten elämäntapojen perusteet ja samalla pudotetaan painoa.
Helpointa itse on lähteä laihduttamaan on lähteä liikkeelle perinteisestä lautasmallista. Lautasmallissahan on puoli lautasellista kasviksia, neljäsosa hyviä hiilareita eli perunaa, tummaa pastaa, riisiä ja toinen neljäsosa hyvälaatuista proteiinia esim. Liha, kala, kana. Oman aktiivisuustason mukaan jätät hiilareita pois ja lisäät kasvisten määrää. Muutoinkin koosta ateriat päivässä lautasmallin niin, että puolet ateriasta on kasviksia jne. Eli esim. 2 leipä, päälle levite, sitten leikkelettä ja kananmunaa kunnolla ja kylkeen marjoja, vihanneksia ja hedelmiä.
Kasvikset lisäävät kylläisyyttä mutta sisältävät vain vähän kaloreita. Oikeasti laihtuakseen täytyy syödä paljon terveellistä, jotta elimistö päästää irti rasvavarastoistaan!
Kalaa, kanaa, kananmunaa, kasviksia, hedelmiä, marjoja, oliivi-ja rypsiöljyä, avokadoa, pähkinöitä, perunaa, tummaa pastaa, riisiä ja juomaksi vettä. Vältä eineksiä ja ultraprosessoituja elintarvikkeita. Aterioita 4-6 kertaa päivässä.
Siihen lisäksi liikuntaa. Kävelykin laihduttaa.
Oikeasti laihdutus ei ole mitenkään monimutkaista, mutta osalla ihmisistä ei vain ole mitään käsitystä siitä, millainen on terveellinen ruokavalio. Tsemppiä!
Kokeile sitä alkoholin vähentämistä/pois jättämistä. Mulla alkoholi tekee jotain.. sotkee aineenvaihduntaa? Kerää nesteitä? Joku muu, mikä? En tiedä... mutta jotenkin se saa painon nousemaan muulla tavalla kuin kaloreiden lisääntymisenä. Ja se näkyy yleensä pitkään. Sit on niitä, joilla alkoholi ei vaikuta millään tavalla painoon, oli sitten tuhdimpi tai hoikempi... Sinuna kokeilisin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä yksi herkkupäivä todellakin vaikuttaa, jos sillä nollaa koko viikon kalorivajeen. Pizza ja kebab on täynnä kaloreita, kokonainen viinipullo on vähintään viitisen sataa, mutta voi olla enemmänkin.
Jos salaateissa on öljyä tai salaantinkastiketta, niissä voi olla paljon kaloreita vaikka vaikuttaisi että annos on terveellinen. Toki se voi ollakin terveellinen, mutta juusto ja öljy tuovat kalorit samalle tasolle tai ylemmäs kuin jossain tavallisessa ruoka-annoksessa. Koita joskus laskea paljonko niitä kaloreita oikeasti on ja ylläty, viikon kalorivajeesi saattaa olla pienempi kuin luulet tai jopa olematon.
Millaista leipää syöt? Mitä laitat päälle? Leipä ei sinänsä välttämättä ole huono juttu, mutta jos siitä tulee paljon kaloreita, sitä voisi vähentää ja syödä ehkä jotain muuta tilalla.
Miksi minä en sitten liho ja BMI pysyy siellä 20 koko ajan? Olen 35-vuotias, ettei mene minkään nuoruuden piikkiinkään. Arkisin syön n. 2000 kcal ja/tai sen mukaan mitä liikun (kuntosalia, juoksua, hiihtoa). Lauantaisin pidän herkkupäivän ja löhöilen ja menee mm. pussillinen sipsia ja/tai tilataan pizzaa, juodaan viiniä, suklaata ja karkkia olohuoneen pöydällä koko ehtoon tarjolla ja kalorit menee sinne +3000 kcal. Ja herkkupäivänä tulee myös syötyä tuhti aamupala ja kunnon lounaskin. Sunnuntaina ei niin paljon mässyä ja tulee yleensä liikuttuakin, mutta kevyesti menee vaikka hiihtolenkin jälkeen ruuan päälle laskiaispullaa, kaakaota, puolikas levy suklaata tms.
Geenit, suolistobakteerit, et ole ikinä päästänyt itseäsi lihomaan etkä ole ollut laihdutuskierteessä. Lisäksi liikut runsaasti. eri
Missä luki et liikkuu runsaasti?
Jätä alkoholi pois niin alkaa paino tippumaan. Tuo on semmoinen valintajuttu. haluaako mieluummin olla kerran viikossa humalassa ja mässyttää roskaruokaa vai olla normaalipainoinen.
Aika moni valitsee alkoholin ja mässyn, koska siitä saa välitöntä mielihyvää ja humalassa on kivaa ja ruoka on hyvää.
Kokeile vaikka aluksi olla pari kuukautta ilman alkoholia ja sitten jos tulee tuloksia, niin päätä että kannattaako jatkaa. Tai vähennä juomista yhteen kertaan kuussa.

Aika lailla noin minäkin teen nykyään lihomatta, bmi myös alle 20. Mutta silloin kun olin painavampi (en ylipainoinen) ja ikuinen laihduttaja, tuo olisi todennäköisesti lihottanut kun yhtäkkiä vetää niiden melko "keveiden" ruokien päälle kauheat mätöt.
"Keveiden" siksi, että söin määrällisesti vähän, mutta olin luultavasti arvioinut ihan väärin ne kalorit ja söin enemmän kuin kuvittelin. Aloin laihtua kun ensin lakkasin joksikin aikaa kyttäämästä ruokiani niin tarkasti, mutta yritin kuitenkin valita järkevästi enkä ujuttaa jotain suklaata sinne päivän aterioihin kun "varmasti mahtuu kaloreihin".
Veikkaan että aineenvaihdunta ei ollut kovin hyvä koska ruokamäärä oli pieni, mutta samalla kalorit olivat kohtalaisen isot. Nyt kun aineenvaihdunta toimii ja syö isompia määriä, voi syödä myös enemmän kaloreita. Mutta tämä on vain spekulointia.
Vierailija kirjoitti:
Mitä proteiinihulluja te jotkut olette? Suomalaisilla ei ole pulaa proteiinista. Kun poistetaan hiilareita, tilalle pitää saada rasvaa! Liika proteiini ei ole hyvä juttu.
Aika paljon saat syödä proteiinia jotta se olisi vaaraksi. Proteiini ja hyvänlaatuinen suola on demonisoitu turhaan. Sokeri ja vaaleat hiilarit sekä huonot rasvat ovat se kirosana. Kyllä, rasvaa pitää saada myös mutta oikeita rasvoja. Myös ottaisin ruokavalioon marjat, ne ovat täällä suomessa maailman terveellisempiä kuin muualla maailmassa. Jogurtit ja viilit ovat aivan turhasta niitä ei kannattaisi syödä.
Vierailija kirjoitti:
Jätä alkoholi pois niin alkaa paino tippumaan. Tuo on semmoinen valintajuttu. haluaako mieluummin olla kerran viikossa humalassa ja mässyttää roskaruokaa vai olla normaalipainoinen.
Aika moni valitsee alkoholin ja mässyn, koska siitä saa välitöntä mielihyvää ja humalassa on kivaa ja ruoka on hyvää.
Kokeile vaikka aluksi olla pari kuukautta ilman alkoholia ja sitten jos tulee tuloksia, niin päätä että kannattaako jatkaa. Tai vähennä juomista yhteen kertaan kuussa.
Minä olin nuorena sellainen alkoholin kittaaja ja söin todella huonosti. Hädin tuskin söin mitään. Sitten loppui alkoholi ja aloin treenaamaan. Treenaamisen myötä aloin syömään järkevämmin tai terveellisesti. Siitä syntyi hieno kierre, liikunta auttaa mieleen sekä kroppaan. Liikunnasta tulee ihan oma "pöhinä" jota parempaa en keksi. Myös unenlaatu parani. Nykyään liikun 3-4 kertaa viikossa kotisalillani sekä ulkoilut päälle.
Vierailija kirjoitti:
Kokeile sitä alkoholin vähentämistä/pois jättämistä. Mulla alkoholi tekee jotain.. sotkee aineenvaihduntaa? Kerää nesteitä? Joku muu, mikä? En tiedä... mutta jotenkin se saa painon nousemaan muulla tavalla kuin kaloreiden lisääntymisenä. Ja se näkyy yleensä pitkään. Sit on niitä, joilla alkoholi ei vaikuta millään tavalla painoon, oli sitten tuhdimpi tai hoikempi... Sinuna kokeilisin.
Välittömämpi vaikutus on ainakin todennäköisesti se nesteiden kerääntyminen joka voi näkyä vaa'alla seuraavana aamuna. Toki alkoholi myös vähentää rasvan palamista ja kerääntyy helposti rasvaksi vyötärölle.
"Alkoholista saatu energia kertyy rasvakudokseksi etenkin vyötärön seudulle. Alkoholin laadulla ei ole merkitystä, vaan kaikki alkoholijuomat aiheuttavat vyötärölihavuutta."
Alkoholi toimii siinä mielessä eri lailla kuin rasva, hiilari ja proteiini.
Joo, siis mitään herkkuja ja alkoholin nautiskelu hupeja ei saisi olla joka viikonloppu tai sitten hirveää liikuntaa että saa ne kulutettua jos ei meinaa lihoa. Minä poistin jäätelöt, suklaat ja karkit pois ja katson sokeri prosentin ettei menisi yli 6 jotenka katson pakkaus selosteita kaupassa. Sokerissa ei ole mitään ravintoarvoja sen sijaan kun rasvassa on. Lihatuotteista katson ettei rasvaprosentti ylitä 10. Sitten kun tottuu vähä sokeriseen niin järkyttävän sokerisista tuotteista tulee paha olo. Viikonlopun drinkeistä en luovu vaikka ne lihottaa. Jotain iloakin tässä elämässä pitää olla ja ennemmin lyhyt elämä kuin pitkä ja liian kitulias. Jos hoikkana pysyäkseen pitää liikaa kieltäytyä kaikesta ja liikkua koko ajan kuin viimeistä päivää niin olen lihava ennemmin.
salilla käynnit kannattaa unohtaa. laita käelymatto. maksaa 400. siis salimaksuissa äkkiä säästetty. jethro on hyvä esimerkki. joka päivä voi köpötellä. vaikka suosikkisarjaa katsellen..
Vierailija kirjoitti:
Mitä proteiinihulluja te jotkut olette? Suomalaisilla ei ole pulaa proteiinista. Kun poistetaan hiilareita, tilalle pitää saada rasvaa! Liika proteiini ei ole hyvä juttu.
Höpö höpö. Sitä proteiini tarvittaisiin paljon enemmän esimerkiksi AP:n tapauksessa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä yksi herkkupäivä todellakin vaikuttaa, jos sillä nollaa koko viikon kalorivajeen. Pizza ja kebab on täynnä kaloreita, kokonainen viinipullo on vähintään viitisen sataa, mutta voi olla enemmänkin.
Jos salaateissa on öljyä tai salaantinkastiketta, niissä voi olla paljon kaloreita vaikka vaikuttaisi että annos on terveellinen. Toki se voi ollakin terveellinen, mutta juusto ja öljy tuovat kalorit samalle tasolle tai ylemmäs kuin jossain tavallisessa ruoka-annoksessa. Koita joskus laskea paljonko niitä kaloreita oikeasti on ja ylläty, viikon kalorivajeesi saattaa olla pienempi kuin luulet tai jopa olematon.
Millaista leipää syöt? Mitä laitat päälle? Leipä ei sinänsä välttämättä ole huono juttu, mutta jos siitä tulee paljon kaloreita, sitä voisi vähentää ja syödä ehkä jotain muuta tilalla.
Miksi minä en sitten liho ja BMI pysyy siellä 20 koko ajan? Olen 35-vuotias, ettei mene minkään nuoruuden piikkiinkään. Arkisin syön n. 2000 kcal ja/tai sen mukaan mitä liikun (kuntosalia, juoksua, hiihtoa). Lauantaisin pidän herkkupäivän ja löhöilen ja menee mm. pussillinen sipsia ja/tai tilataan pizzaa, juodaan viiniä, suklaata ja karkkia olohuoneen pöydällä koko ehtoon tarjolla ja kalorit menee sinne +3000 kcal. Ja herkkupäivänä tulee myös syötyä tuhti aamupala ja kunnon lounaskin. Sunnuntaina ei niin paljon mässyä ja tulee yleensä liikuttuakin, mutta kevyesti menee vaikka hiihtolenkin jälkeen ruuan päälle laskiaispullaa, kaakaota, puolikas levy suklaata tms.
Geenit, suolistobakteerit, et ole ikinä päästänyt itseäsi lihomaan etkä ole ollut laihdutuskierteessä. Lisäksi liikut runsaasti. eri
Missä luki et liikkuu runsaasti?
No tuossa viestissä! "Arkisin syön n. 2000 kcal ja/tai sen mukaan mitä liikun (kuntosalia, juoksua, hiihtoa). Lauantaisin pidän herkkupäivän ja löhöilen" sekä "Sunnuntaina ei niin paljon mässyä ja tulee yleensä liikuttuakin, mutta kevyesti menee vaikka hiihtolenkin jälkeen..."
Tästä voi päätellä, että liikuntaa tulee harrastettua joka päivä paitsi lauantaisin tai ainakin monta kertaa viikossa. Se on runsaasti nykyään, kun iso osa väestöstä ei liiku lainkaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nukutko tarpeeksi?
Nykyään on tutkittua tietoa, että valvominen etenkin illasta ja liian lyhyet yöunet vaikuttavat suoraan lihomiseen. Jo pelkästään sillä, että nukkuisi hyvät 8 tunnin yöunet päivittäin välttyisi monelta sairauden riskiltä ja myös laihtuisi. Siitäkin on tehty tutkimusta.
Sinun sijassasi jättäisin pois alkoholin (se myös huonontaa unta) ja panostaisin nukkumiseen ja ilon kautta liikkumiseen.
Luultavasti en nuku tarpeeksi. Arkena 5-6 tuntia yössä, viikonloppuisin sitten enemmän. Alkoholista en aio luopua, koska se on ns. ainoa paheeni ja nautintoni. En juo humalahakuisesti, vaan hitaasti nautiskellen, määrä ei kuitenkaan ylitä suurkulutuksen rajaa. Päätin kuitenkin, että teen illaksi jotain valmista terveellistä yöpalaa kaappiin, että pizzat jäisivät tilaamatta. - ap
12 cl litran lasillinen viiniä pilaa yöunesta 4 h. Eli vaikka nukut, uni on alholiunta joka ei ole palauttavaa. Jos et luovu alkoholin tissuttelusta, teet samalla myös tietoisen valinnan, ettet luovu läskeistäkään. Tai sitten sun on vedettävä kalorit ihan minimiin ja keskityttävä vaan siihen viinin tuomaan nautintoon.
Muista lepo! Jos ei tarpeeksi nuku niin ijan turha kuvitella painon tippuvan. Ruokavaliosi puolesta kyllä pitäs paino tippua, tosin et maininnut annoskokoja. Monta pientä annosta päivässä on parempi laihdutuksen kannalta kuin yksi tai kaksi isoa. Muista myös juoda runsaasti vettä.
Kun sitä koiraasi kävelytät niin katso että lyhyetkin lenkit kestävät yli puoltuntia koska elimistö rupeaa rasvaa polttamaan vasta sen jälkeen.
Jos tykkäät nykässä viinipullon vkloppuna niin nykäse vaan. Elämä ei tarvi olla kärsimystä ja jos koet että vinkkupullo tuo elämääsi laatua mitä haluat niin juo, ei laihduttaminen ole kiinni yhdestä pullosta viiniä viikossa vaan kokonaisuudesta. Laihduttaminenkin onnistuu paremmin jos itseltään ei kaikkea kiellä.
Ny ku oot päättänyt säilyttää sen viinipullon niin tee sellainen muutos että katselet sellaisen viinipullon joka sopii myös ruokaviiniksi ja tee itsellesi roskaruuan sijaan oikeaa ruokaa joka sopii valitsemasi viinin kanssa. Yleensä jos katselee viinisuosituksia ruuille niin ei ne tavinnollisesti ole yhtään hullumpia. Eli saat kulinaristisen makunautinnon ja ruuan jälkeen juo ylijääneet viinit pois, vähä kuin seurusteluviininä.
-Aito ja alkuperäinen, (valitettavan) vähän käytetty yksilö-
Miten muuten seuraat laihtumiskehitystä? Käytätkö pelkkää vaakaa?
Nimittäin minulla saattaa heittää tuo vaa'an lukema pahimmillaan 4 kiloa, riippuen kuukautiskierrosta. Normaalistikin vaihtelua on jotain pari kiloa nesteiden vuoksi. Samaan aikaa kun painoa on tullut vaa'alla kilo lisää, vyötärönympärys on kuitenkin saattanut pienentyä. Toisaalta paino voi olla laskenut ja kroppa näyttää turvonneelta.
Kun olen oppinut tajuamaan miten kehoni suunnilleen toimii, tiedän että en ole oikeasti lihonut vaikka siltä näyttäisikin ja sitten ehkä seuraavana päivänä näen että rasvaa onkin palanut. Oikeasti rasvanpoltto on todella hidasta, tarvitsee sen yli 7000 kalorin vajeen että lähtee kilo rasvaa eikä sitä saa aikaiseksi viikossa järkevillä keinoilla. Joku 300g rasvan lähteminen taas ei välttämättä ole niin huomattava ulkoisesti, mutta helpottaa kun tietää että kehitystä tapahtuu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nukutko tarpeeksi?
Nykyään on tutkittua tietoa, että valvominen etenkin illasta ja liian lyhyet yöunet vaikuttavat suoraan lihomiseen. Jo pelkästään sillä, että nukkuisi hyvät 8 tunnin yöunet päivittäin välttyisi monelta sairauden riskiltä ja myös laihtuisi. Siitäkin on tehty tutkimusta.
Sinun sijassasi jättäisin pois alkoholin (se myös huonontaa unta) ja panostaisin nukkumiseen ja ilon kautta liikkumiseen.
Luultavasti en nuku tarpeeksi. Arkena 5-6 tuntia yössä, viikonloppuisin sitten enemmän. Alkoholista en aio luopua, koska se on ns. ainoa paheeni ja nautintoni. En juo humalahakuisesti, vaan hitaasti nautiskellen, määrä ei kuitenkaan ylitä suurkulutuksen rajaa. Päätin kuitenkin, että teen illaksi jotain valmista terveellistä yöpalaa kaappiin, että pizzat jäisivät tilaamatta. - ap
On myös tutkittu, että arkipäivän univajeen korvaamiseksi eivät riitä pidemmät unet viikonloppuna, ja arvaan, että juominen viikonloppuna heikentää unta sekin.
Jos oikeasti haluaisit laihtua, jätä joksikin aikaa pois se alkoholi ja pizzat ym. mässäykset ja pyri nukkumaan 7-8 tuntia joka yö. Katso, miten se vaikuttaa. Terveellinen iltapala / naposteluvaihtoehto valmiina jääkaapissa on hyvä idea, sitä kannattaa toteuttaa. Ja kun muuten syöt terveellisesti, ei syömistä tarvitse rajoittaa mitenkään äärimmäisesti. Tässä sinun kuviossasi se alkoholi vaikuttaa olevan pahin tekijä. Jos siitä luopuminen edes väliaikaisesti tuntuu terveyttä tärkeämmältä, ehkä kannattaa miettiä lopettamista jo siksikin, että silloin sinulla on todennäköisesti siihen riippuvuus.
Voithan jonkin ajan kuluttua tutkia, minkä verran alkoholia voit ottaa ilman, että se vaikuttaa haitallisesti terveyteesi ja hyvinvointiisi. Ehkä joka toinen viikko lasillinen viiniä aterialla, tai jotakin vastaavaa.
Geenit, suolistobakteerit, et ole ikinä päästänyt itseäsi lihomaan etkä ole ollut laihdutuskierteessä. Lisäksi liikut runsaasti. eri