Käykö aikuiset muka elokuvissa?
Vähän ihmettelin kun työkaveri ehdotti että lähdettäisiin illalla elokuviin. Olin ihan että mitä, nehän on lapsia ja nuoria varten? Lasten kanssa voi käydä katsomassa jonkun piirretyn ja joskus tulee telkkarista katsottua Kotikatsomon kotimaisia draamoja, mutta ei kai nyt aikuisilla ole aikaa istua jossain teinien keskellä popcornia tunkemassa. En haluaisi tuomita, mutta käsitykseni työkaverista muuttui hieman. En uskonut että on noin lapsellinen, että haluaa istua elokuvissa vapaa-ajallaan. Seuraavaksi kai ehdottaa että mennään huvipuiston possujunaan syömään hattaraa :D
T: Aikuinen nainen
Kommentit (26)
Kotikatsomon. Luulin että ne on jotenkin vammaisille ja lestadiolaisille tarkoitettuja.
Possujuna-ajelu voisi tehdä ap:lle hyvää.
Tämä aikuinen nainen käy aikuisen miehensä kanssa katsomassa jopa niitä piirrettyjä elokuvateatterissa. Huomenna juuri tulee Kätyrit ensi-iltaan.
Toki käydään lastenkin kanssa, mutta myös kaksistaan.
Terv.
Nainen 42v. ja sen mies 43 v.
Minusta ei ole täysijärkisen aikuisen juttuja viettää pitkiä aikoja jossain mielikuvitusmaailmoissa. T: Aloittaja
Minä ainakin käyn. Käypä sinäkin, niin sitten saat tietää.
[quote author="Vierailija" time="02.07.2015 klo 14:15"]
Minusta ei ole täysijärkisen aikuisen juttuja viettää pitkiä aikoja jossain mielikuvitusmaailmoissa. T: Aloittaja
[/quote]
Juu, ei kannatakkan jos on vähänkään pelkoa että todellisuuden taju hämärtyy siellä mielikuvitusmaailmoissa tai alkaa ahdistamaan.
Muuten noin yleisesti sanoisin että mielikuvitus on vain hyvästä aikuisellekin ja tekee hyvää heittäyttyä leikkiin ja satuun mukaan. Ei tämä elämä ole mitään totista puurtamista arjessa kun vähän heittäytyy välillä ;-)
T: Nainen 42v. ja sen mies 43 v
Elämän ei kuulu olla vakavaa eikä suorittamista, täällä ollaan vain kerran. Eli otetaan ilo irti pienistä asioista, käytetään mielikuvitusta ja uskalletaan leikkiä. Aloita vaikka elokuvissa käymisestä. Pian uskallat vaikka leikitellä jo miehesi kanssa sängyssä. Ja tiedätkö, huomaat varmasti kuinka paljon onnellisempi olet, kun kaikki ei ole vakavaa, eikä tarvitse ajatella, mitä muut sinusta ajattelevat.
T. 47 v, joka käy elokuvissa ja voisi mennä possujunaankin. Ja seksi se vasta ihana asia onkin
Kai meitä mahtuu moneen possujunaan. Leikkikää te niitä lasten leikkejä. Minä aion jatkossakin olla aikuinen. T: Aloittaja
[quote author="Vierailija" time="02.07.2015 klo 14:15"]
Minusta ei ole täysijärkisen aikuisen juttuja viettää pitkiä aikoja jossain mielikuvitusmaailmoissa. T: Aloittaja
[/quote]
Samoja mielikuvitusmaailmoja siellä Kotikatsomossakin näytetään. :D
[quote author="Vierailija" time="02.07.2015 klo 14:15"]
Minusta ei ole täysijärkisen aikuisen juttuja viettää pitkiä aikoja jossain mielikuvitusmaailmoissa. T: Aloittaja
[/quote] Et sit luekaan?
Mitä järkeä on olla aikuinen, jos ei joskus saa olla lapsellinen?
[quote author="Vierailija" time="02.07.2015 klo 14:23"]
Kai meitä mahtuu moneen possujunaan. Leikkikää te niitä lasten leikkejä. Minä aion jatkossakin olla aikuinen. T: Aloittaja
[/quote]
Meinaatko että leikkiminen ja piirretyt elokuvat sulkevat jotenkin pois Kotikatsomon kotimaisten dramojen katsomisen tai aikuismaisen käytöksen muuten? KOtikatsomon ohjelmistoa on myös Suomen kaikkien aikojen paras TV-sarja Raid. Siinä se on aikuisten satu: Espoon erikoistalousalue, pornokauppias heiloineen ja Perse-Arska.
Myös ulkomaisia sarjoja monta laadukasta ja "vakavaa": Vallan linnake, House of Cards, Orange is the new black, englantilaiset dekkarisarjat, Beckit, Johan Falkit ja Wallanderit.
Aikuiseen "vakavaan" makuun voi suositella norjalaista elokuvaa Headhunters ;-)
t. Nainen 42v. ja sen mies 43 v
Aikuisuus ei tarkoita ryppyotsaista ilottomuutta ja robotiksi muuttumista. Ihan vaan noin tiedoksi aloittajalle... :)
-N34, tänä iltana sirkukseen miehen kanssa
Mitäs ap itse tekee vapaa-ajallaan? Ihan mielenkiinnosta kysyn.
Elokuvia taisi katsella jo mummosi isoäiti.
Sinä taidat olla liikaa pyörinyt siinä possujunassasi.
Klikkaapa huviksesi nyt vaihteeksi googlesta vaikkapa wikipedia: elokuva ja sitten vaikkapa Sodankylän elokuvafestivaalit, niin pääset sinäkin jyvälle siitä mistä siinä on kysymys silloin kun puhutaan ´elokuvasta´
Hyvä ap! Itse sorrun joskus netistä katselemaan sarjoja ja elokuvia, mutta... Pahin hukkaan heitetty aika on kuitenkin tämä palsta. Yrität takoa järkeä palstadaijuihin, mutta eihän se koskaan onnistu. Köyhä ei saa koskaan ostaa vissypulloa jne. paskaa täällä vaan houritaan :-(
Mutta kohta taas vierotan itseni. Saa nähdä, palaanko enää koskaan takaisin.
Laadukas elokuva on kulttuuria parhaimmillaan! Esim. täällä Tampereella sellaisia näkee Niagarassa. Tiedostavaa katsojakuntaa, myös valtavirran ohi meneviä laatuleffoja eikä siellä tosiaan popparit pauku ja ihmisten höpöttely häiritse vaan kaikki keskittyvät itse asiaan.
Aikuiset tajuavat elokuviiin, mutta myös videopeleihin piilotetut tosielämän hstoriaan ja kulttuureihin liittyvät viittaukset paljon lapsia paremmin. Jopa piirretyissä on paljon elementtejä, jotka saattavat vetää huulia ylöspäin. Kulttuuri ei elä vain kirjoissa, vaan kaikessa meitä ympäröivässä mediassa. Elokuvien katselu ja videopelien pelaaminen kehittävät monilukutaitoa, jota ilman emme nykymaailmassa selviä.
Et sitten läpinäkyvämpää provoa keksinyt ap? ;D
Ei leffassa käy kuin lapset. K-18 ja K-16 leffat pyörii tyhjille saleille.