Lue keskustelun säännöt.
itsemurhaa harkinneet?
01.07.2015 |
Tunnetko ihmistä joka on hautonut tai yrittänyt itsemurhaa? Tai oletko kenties itse ollut joskus sellaisessa elämäntilanteessa?
Minkälaisena itsemurhaa hautova näkee maailman ja itsensä? Minkälaisia ajatuksia ja asioita mielessä pyörii? Miksi itsemurha alkaa tuntua ainoalta vaihtoehdolta?
Kyselen kiinnostuksesta ja haluaisin kuulla ajatuksia ja kokemuksia aiheesta.
Kommentit (27)
[quote author="Vierailija" time="01.07.2015 klo 21:41"]
Mulla ei ole mitään hirveän dramaattisia tuntemuksia enkä räpiköi missään epätoivon syövereissä. Itsemurha-ajatukset ja kuolemisfantasiat ovat olleet läsnä ala-asteelta asti. Haaveilen väkivaltaisista tavoista kuolla, esimerkiksi että naapurin mies hakkaisi minut kirveellä veriseksi mössöksi tuohon pihalle tai että laittaisin pääni junakiskoille. Ainoat ajat, jolloin näitä ajatuksia ei ole ollut, liittyvät niihin pieniin aikoihin kun olen ollut hyvässä parisuhteessa. Luulen, että itsemurhasuunnitelmat ovat minulle tapa käsitellä yksinäisyyttäni ja kelpaamattomuuttani. En ole saanut rakkautta ja hyväksyntää vanhemmiltani lapsena enkä puolisoltani aikuisena, joten minun täytyy olla kelvoton ja viallinen ihminen eli joudan kuolla kivuliaasti pois.
[/quote]
Kuulostipa tutulta. Minäkin aina herättyäni toivon että suuri moukari tai leka nuijisi pääni muusiksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulla on ollu jo lapsesta asti ajatuksia, että kuolen nuorena. Muistan vieläkin unen, jonka näin joskus 6-7 vuotiaana; unessa näin itseni aikuisena ikäänkuin sivusta katsojana. Unessa aikuinen minäni kuoli autokolarissa. Tästä lähtien tottutelin ajatukseen että kuolen nuorena aikuisena.
Nyt kun sitten olen 27-vuotias, takana on jatkunut masennus jo lapsesta asti. Olen päässyt yli kuolema ajatuksista ja käynyt terapiassa. Välillä menee paremmin.
[quote author="Vierailija" time="01.07.2015 klo 20:56"]
[quote author="Vierailija" time="01.07.2015 klo 20:52"]
[quote author="Vierailija" time="01.07.2015 klo 20:44"]
itse olen harkinnut ja yrittänyt itsemurhaa. silloin kun on TOSI masentunut niin kaikki unohtuu, ei kiinnosta mikään maailmassa ja tuntuu siltä että ulospääsyä ei ole olemassa muuta kuin itsemurha. se on surullista. itselläkin on lapsia mutta ei silloin niitä ajatellut kun meni päin vittua kaikki. hain ja sain apua itselleni ja olen ehkä 80% yhtä elinvoimainen kuin ennenkin. en tiädä parantuuko tästä ikinä mutta arvet jää syvälle kun käy tosi pohjalla. tästä on jotain vuosi aikaa kun tämä oli. masennuslääkkeitä en suosittele kenellekkään.
[/quote]
Ja millähän kompetenssilla kuvittelet voivasi suositella lääkkeiden ottamista tai ottamatta jättämistä yhtään kenellekään?
[/quote]
itelle ei ollut mitään hyötyä niistä ja ei monelle muullekkaan. kvg citalopram
[/quote]
Ei toi ole kompetenssia, idiootti :)
Ihan syystäkin oikeus määrätä lääkkeitä on hieman koulutetummilla henkilöillä, kuten lääkäreillä ja psykiatreilla.
[quote author="Vierailija" time="01.07.2015 klo 20:44"]itse olen harkinnut ja yrittänyt itsemurhaa. silloin kun on TOSI masentunut niin kaikki unohtuu, ei kiinnosta mikään maailmassa ja tuntuu siltä että ulospääsyä ei ole olemassa muuta kuin itsemurha. se on surullista. itselläkin on lapsia mutta ei silloin niitä ajatellut kun meni päin vittua kaikki. hain ja sain apua itselleni ja olen ehkä 80% yhtä elinvoimainen kuin ennenkin. en tiädä parantuuko tästä ikinä mutta arvet jää syvälle kun käy tosi pohjalla. tästä on jotain vuosi aikaa kun tämä oli. masennuslääkkeitä en suosittele kenellekkään.
[/quote]
Minä olen sitä mieltä että masennuslääkkeistä voi olla suurikin apu, jos oikeiden lääkkeiden valinta onnistuu nappiin. Itseäni ainakin auttoi.
Olen elämäni aikana useaan otteeseen miettinyt tosissani itsemurhaa. Minulla on periaatteessa kaikki kunnossa (on paljon rankkoja asioita kyllä ollut elämän aikana), on aviomies, lapset, työpaikka, asunto... Kavereitakin on muutamia.
Mutta se miten turhaa tämä kaikki on, ahdistaa. Minulla ei ole mitään kunnianhimoa esim työni suhteen, en vaan näe sen pointtia.
Lapsiani rakastan. Ja sen jälkeen kun olen heidät saanut, en ole enää voinut samalla tavalla miettiä tappavani itseni. Toki on ollut päiviä, jolloin olen toivonut etten heräisi aamulla. Ja edelleen elämän mitättömyys ahdistaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="01.07.2015 klo 22:53"]Minä olen sitä mieltä että masennuslääkkeistä voi olla suurikin apu, jos oikeiden lääkkeiden valinta onnistuu nappiin. Itseäni ainakin auttoi.
[/quote]
Jos on oikeasti kyseessä vakava masennus niin lääkitys terapian ohella on tosiaan täysin perusteltu lähtökohta.
Lievemmissä masennuksissa liikunta auttaa yhtä paljon mitä lääkitys. Googlettakaa toki jos ette usko.
Mulla ei ole mitään hirveän dramaattisia tuntemuksia enkä räpiköi missään epätoivon syövereissä. Itsemurha-ajatukset ja kuolemisfantasiat ovat olleet läsnä ala-asteelta asti. Haaveilen väkivaltaisista tavoista kuolla, esimerkiksi että naapurin mies hakkaisi minut kirveellä veriseksi mössöksi tuohon pihalle tai että laittaisin pääni junakiskoille. Ainoat ajat, jolloin näitä ajatuksia ei ole ollut, liittyvät niihin pieniin aikoihin kun olen ollut hyvässä parisuhteessa. Luulen, että itsemurhasuunnitelmat ovat minulle tapa käsitellä yksinäisyyttäni ja kelpaamattomuuttani. En ole saanut rakkautta ja hyväksyntää vanhemmiltani lapsena enkä puolisoltani aikuisena, joten minun täytyy olla kelvoton ja viallinen ihminen eli joudan kuolla kivuliaasti pois.