Lue keskustelun säännöt.
itsemurhaa harkinneet?
01.07.2015 |
Tunnetko ihmistä joka on hautonut tai yrittänyt itsemurhaa? Tai oletko kenties itse ollut joskus sellaisessa elämäntilanteessa?
Minkälaisena itsemurhaa hautova näkee maailman ja itsensä? Minkälaisia ajatuksia ja asioita mielessä pyörii? Miksi itsemurha alkaa tuntua ainoalta vaihtoehdolta?
Kyselen kiinnostuksesta ja haluaisin kuulla ajatuksia ja kokemuksia aiheesta.
Kommentit (27)
Minä. Olen kiusattu ja yleensä joka paikassa vihattu. Aina tuntuu löytyvän ihmisiä jotka vihaa mua heti ensisilmäyksestä lähtien. En voi myöskään koskaan kelvata parisuhteeseen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
mulla ei ole mitään syytä elää. kerran meinasin hypätä junan alle mutta en uskaltanut
Itseni tunnen. En jaksanut elää 27 vuotiaana olisi pitänyt olla parisuhde tutkinto ja kaikki. Tuntui että oli totuuden hetki. Nyt 44 vuotiaana on jo helpompaa.
[quote author="Vierailija" time="01.07.2015 klo 20:33"]Minä. Olen kiusattu ja yleensä joka paikassa vihattu. Aina tuntuu löytyvän ihmisiä jotka vihaa mua heti ensisilmäyksestä lähtien. En voi myöskään koskaan kelvata parisuhteeseen.
[/quote]
Itse koin nuorempana olevani vihattu ja jollain tapaa inhottava ja kelvoton. Ajan myötä olen kuitenkin huomannut näiden ajatusten olleen vain oman pääni sisällä olevia tuntemuksia ilman totuuspohjaa.
Oman itsetunnon kehitys parempaan on auttanut, vaikken vieläkään ole mikään kovinkaan itsevarma.
[quote author="Vierailija" time="01.07.2015 klo 20:37"]Itseni tunnen. En jaksanut elää 27 vuotiaana olisi pitänyt olla parisuhde tutkinto ja kaikki. Tuntui että oli totuuden hetki. Nyt 44 vuotiaana on jo helpompaa.
[/quote]
Sinulla oli siis nuorempana valtavia sosiaalisia paineita jotka olisi "pitänyt" täyttää? :/
-ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itselläni on ollut itsemurha-ajatuksia 9-vuotiaasta lähtien. Minua ei kiusattu koulussa, mutta ahdistuin siellä, kun opettaja kiusasi paria luokkatoveria. Mulla on vieläkin muisto, kun kävelen talvella koulumatkalla bussipysäkille ja ajattelen, että haluaisin kuolla.
Enpä tiennyt, että ystävä hautoi itsemurhaa edes silloin, kun viimeisen kerran näin hänet. Ja sanoin, että nähdään seuraavalla viikolla, sain takaisin vain hymyn ja pitkän katseen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="01.07.2015 klo 20:38"][quote author="Vierailija" time="01.07.2015 klo 20:33"]Minä. Olen kiusattu ja yleensä joka paikassa vihattu. Aina tuntuu löytyvän ihmisiä jotka vihaa mua heti ensisilmäyksestä lähtien. En voi myöskään koskaan kelvata parisuhteeseen.
[/quote]
Itse koin nuorempana olevani vihattu ja jollain tapaa inhottava ja kelvoton. Ajan myötä olen kuitenkin huomannut näiden ajatusten olleen vain oman pääni sisällä olevia tuntemuksia ilman totuuspohjaa.
Oman itsetunnon kehitys parempaan on auttanut, vaikken vieläkään ole mikään kovinkaan itsevarma.
[/quote]
No lässynlää vaan sullekin. Mulla tuo vaan ei todellakaan ole mitään kuvitelmaa. Ihmisillä on tapana kyräillä ja vihata mua. Tää on totuus, olen valmis vaikka todistamaan. Tosin taidat olla niitä ihmisiä jotka valehtelee ettei muka huomaa miten jolleki naureskellaan ja pilkataan. Raiskata ja tappaahan tämmöset pitäisi
itse olen harkinnut ja yrittänyt itsemurhaa. silloin kun on TOSI masentunut niin kaikki unohtuu, ei kiinnosta mikään maailmassa ja tuntuu siltä että ulospääsyä ei ole olemassa muuta kuin itsemurha. se on surullista. itselläkin on lapsia mutta ei silloin niitä ajatellut kun meni päin vittua kaikki. hain ja sain apua itselleni ja olen ehkä 80% yhtä elinvoimainen kuin ennenkin. en tiädä parantuuko tästä ikinä mutta arvet jää syvälle kun käy tosi pohjalla. tästä on jotain vuosi aikaa kun tämä oli. masennuslääkkeitä en suosittele kenellekkään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="01.07.2015 klo 20:44"]
itse olen harkinnut ja yrittänyt itsemurhaa. silloin kun on TOSI masentunut niin kaikki unohtuu, ei kiinnosta mikään maailmassa ja tuntuu siltä että ulospääsyä ei ole olemassa muuta kuin itsemurha. se on surullista. itselläkin on lapsia mutta ei silloin niitä ajatellut kun meni päin vittua kaikki. hain ja sain apua itselleni ja olen ehkä 80% yhtä elinvoimainen kuin ennenkin. en tiädä parantuuko tästä ikinä mutta arvet jää syvälle kun käy tosi pohjalla. tästä on jotain vuosi aikaa kun tämä oli. masennuslääkkeitä en suosittele kenellekkään.
[/quote]
Ja millähän kompetenssilla kuvittelet voivasi suositella lääkkeiden ottamista tai ottamatta jättämistä yhtään kenellekään?
[quote author="Vierailija" time="01.07.2015 klo 20:52"]
[quote author="Vierailija" time="01.07.2015 klo 20:44"]
itse olen harkinnut ja yrittänyt itsemurhaa. silloin kun on TOSI masentunut niin kaikki unohtuu, ei kiinnosta mikään maailmassa ja tuntuu siltä että ulospääsyä ei ole olemassa muuta kuin itsemurha. se on surullista. itselläkin on lapsia mutta ei silloin niitä ajatellut kun meni päin vittua kaikki. hain ja sain apua itselleni ja olen ehkä 80% yhtä elinvoimainen kuin ennenkin. en tiädä parantuuko tästä ikinä mutta arvet jää syvälle kun käy tosi pohjalla. tästä on jotain vuosi aikaa kun tämä oli. masennuslääkkeitä en suosittele kenellekkään.
[/quote]
Ja millähän kompetenssilla kuvittelet voivasi suositella lääkkeiden ottamista tai ottamatta jättämistä yhtään kenellekään?
[/quote]
itelle ei ollut mitään hyötyä niistä ja ei monelle muullekkaan. kvg citalopram
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minäkin kuuskymppisenä mietin itsaria. Olin ollut hemmetin kauan, monta vuotta, ehkä jo lapsuudesta, ÄÄRETTÖMÄN VÄSYNYT, = PÄIVÄT olivat RAAHAUTUMISTA. Terkkarilla neuvottiin mm. "ajattele positiivisesti, harrasta liikuntaa, unikoulu vois sopia sulle", kävin myös eräänlaisen voimavara-"terapian" läpi, sain mielialalääkkeen ja nukahduslääkkeen.. HAH HAH. VIHDOIN terkkarissa uusi nuori lääkäri kysyi, josko minulla olisi UNIAPNEA? - SEHÄN se oli kuin olikin! Kun sain siihen Cpap-laitteen eli huoneilmaa ylipaineella antavan laitteen, muutaman kuukauden päästä OLEN KUIN ERI IHMINEN. Lääkkeet jääneet pois. jaksan enemmän! Kunto oli uniapnean takia romahtanut nollaan, enhän jaksanut/ pystynyt liikkumaan, kun olin todellakin HUONOSSA HAPESSA! Kerron tämän siksi, että edes joku itsaria suunniteleva uupunut voisi mahdollisesti tästä Cpapa-laitteesta saada uupumukseensa avun.... nimimerkki: Lisää virtaa 1.7.2015
Oon miettinyt usein, mutta en haluais helvettiin ja sillon ainakin sinne joutuis varmasti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä esiteini-iässä. Kamala, toivoton olo, tuntui etten kelpaa mihinkään tai kellekään.
11 -vuotiaana muistan ensimmäisen kerran ajatelleeni että kuolema on parempi kuin tämä. Neljä vuotta myöhemmin yritin, mutta silloinen isäpuoleni löysi mut ja soitti ambulanssin. Sairaalassa huomasin että myös henkilökunnan mielestä olisin ollut parempi kuolleena. Parin päivän päästä soittivat taksin ja lähettivät kotiin. Kukaan ei ikinä kysynyt miksi tai tarjottu mitään apua.
Ja mä en ollut edes mikään ongelmanuori, vaan tunnollinen koululainen, ujo ja yksinäinen vaan. Nyt olen kohta 40 ja on ollut n 5 vuotta hyviä aikoja ja taas romahdus. Tätä siis tuosta 11-vuotiaasta asti. Hyvinä aikoina tuli mentyä naimisiin ja tehtyä kaksi lastakin. Nyt ne on ainoa syy miksen juuri nyt makaa kiskoilla. Viimeinen niitti oli terveyden pettäminen, eli hampaat lahoaa suuhun ja sitä mä en enää kestä. Elämässä ei ole juuri ollut muuta kuin vastoinkäymisiä, jotka pikkuhiljaa nakertaa sen viimisenkin toivon mistään hyvästä. Eikä se mene niin että ihmiselle annetaan vaan sen verran taakkaa kuin se jaksaa kantaa. Minä en ainakaan enää jaksa.
[quote author="Vierailija" time="01.07.2015 klo 21:07"]
11 -vuotiaana muistan ensimmäisen kerran ajatelleeni että kuolema on parempi kuin tämä. Neljä vuotta myöhemmin yritin, mutta silloinen isäpuoleni löysi mut ja soitti ambulanssin. Sairaalassa huomasin että myös henkilökunnan mielestä olisin ollut parempi kuolleena. Parin päivän päästä soittivat taksin ja lähettivät kotiin. Kukaan ei ikinä kysynyt miksi tai tarjottu mitään apua. Ja mä en ollut edes mikään ongelmanuori, vaan tunnollinen koululainen, ujo ja yksinäinen vaan. Nyt olen kohta 40 ja on ollut n 5 vuotta hyviä aikoja ja taas romahdus. Tätä siis tuosta 11-vuotiaasta asti. Hyvinä aikoina tuli mentyä naimisiin ja tehtyä kaksi lastakin. Nyt ne on ainoa syy miksen juuri nyt makaa kiskoilla. Viimeinen niitti oli terveyden pettäminen, eli hampaat lahoaa suuhun ja sitä mä en enää kestä. Elämässä ei ole juuri ollut muuta kuin vastoinkäymisiä, jotka pikkuhiljaa nakertaa sen viimisenkin toivon mistään hyvästä. Eikä se mene niin että ihmiselle annetaan vaan sen verran taakkaa kuin se jaksaa kantaa. Minä en ainakaan enää jaksa.
[/quote]
mullakin ainut elämässä kiinnipitäjä oli lapset! onneks olen vielä täällä ku sain vielä yhden lapsen lisää yht 5 . :)
[quote author="Vierailija" time="01.07.2015 klo 20:56"]
Minäkin kuuskymppisenä mietin itsaria. Olin ollut hemmetin kauan, monta vuotta, ehkä jo lapsuudesta, ÄÄRETTÖMÄN VÄSYNYT, = PÄIVÄT olivat RAAHAUTUMISTA. Terkkarilla neuvottiin mm. "ajattele positiivisesti, harrasta liikuntaa, unikoulu vois sopia sulle", kävin myös eräänlaisen voimavara-"terapian" läpi, sain mielialalääkkeen ja nukahduslääkkeen.. HAH HAH. VIHDOIN terkkarissa uusi nuori lääkäri kysyi, josko minulla olisi UNIAPNEA? - SEHÄN se oli kuin olikin! Kun sain siihen Cpap-laitteen eli huoneilmaa ylipaineella antavan laitteen, muutaman kuukauden päästä OLEN KUIN ERI IHMINEN. Lääkkeet jääneet pois. jaksan enemmän! Kunto oli uniapnean takia romahtanut nollaan, enhän jaksanut/ pystynyt liikkumaan, kun olin todellakin HUONOSSA HAPESSA! Kerron tämän siksi, että edes joku itsaria suunniteleva uupunut voisi mahdollisesti tästä Cpapa-laitteesta saada uupumukseensa avun.... nimimerkki: Lisää virtaa 1.7.2015
[/quote]
Miten ton uniapnean vois todeta?
Mulla useampi läheinen on harkinnut ja pari tuttua tehnyt itsemurhan.
Itse en ole varsinaisesti itsaria harkinnut, mutta olen toivonut kuolemaa. Itse en sitä olisi itselleni kuitenkaan aiheuttanut.
Itsaria harkitessa: Tuntuu, että elämä ei kovin hääppöstä ole, vaikeuksia vaikeuksien jälkeen. Elämä tuntuu turhalta. Oma itse tuntuu vääränlaiselta, ilman itseäni muilla olisi parempi olla jne. Olo ei ole hyvä, vaan ahdistunut, masentunut, paha olla. Mieluummin ei olisi ollenkaan.
Itse olen tuudittautunut ajatukseen, että JOKA TAPAUKSESSA elämä loppuu joskus. Ei se ikuisuuksia kestä, hammasta purren jne. Usko Jeesukseen tuo myös lohtua, en ole yksin. Ihmiset on todella epätäydellisiä, mutta Jumalan on täydellinen.
Se on se kun suunnaton epävarmuus tulevaisuudesta muuttuu pelkäksi toivottomuudeksi ja tuntuu siltä että tää oli nyt tässä, mikään ei enää auta. Tulevaisuus näyttää niin synkältä ja toivottomalta että sitä ei oikeastaan edes näe (olipa sekavasti sanottu) ja tuntuu että kaikki mitä yrittää on tuomittu epäonnistumaan ja itse on pelkkä kelvoton luuseri josta ei ole mihinkään. On tosi surullinen, ahdistunut, masentunut ja ennen kaikkea toivoton olo, kaikki on tuskaa mutta samalla mikään ei oikeen tunnu enää miltään. Silloin itsemurha tuntuu olevan ainoa ulospääsy.
Itseni tunnen. Parhaillaan haaveilen että aamulla en enää heräisi. Elämä täällä on merkityksetöntä.