Kohonnut down-riski. 1:120, muita?
Meillä todettiin riski 1:120 ja nyt siis lapsivesipunktio edessä. Tunteet ovat joteskin aika sekaisin, enkä tiedä mitä nyt ajatella. Minun ikäselleni downin ikäriski in 1:1500, joten meillä kyllä riski koholla.
Pari viikkoa tarvisi ainakin odotella ennen kuin punktio olisi edessä ja sen jälkeen vielä kaksi viikkoa tuloksia...aika pitkältä tuntuu.
Nyt raskaudesta iloitseminen tuntuu todella mahdottomalta.
Miten muut ovat jaksaneet tämän ajan?
Onko kohonneen riskin jälkeen kaiken todettu olevan kuitenkin hyvin?
Sitä tässä odotellessa....
Kommentit (76)
Jotenkin ketju on niin paljon fiksumpi täällä missä ihmiset on rekisteröityneitä, kuin tuolla aihevapaan puolella missä kukakin sanoo ´vierailija´ -nikin takaa ihan mitä sattuu.
Itselläni on kolmevuotias down-poika ja hän on kyllä myös meidän aurinko. Uhmaikä painaa kovasti päälle ja aiheuttaa hankaluuksia, mutta silti se hymy on mahtava palkinto.
Mutta minä en kyllä missään tapauksessa haluaisi toista vammaista lasta. Toisen lapsen halusimme ja pitkään taistelimme itsemme kanssa että mennäkö lapsivesipunktioon vai ei. Ei sitten menty, koska me ollaan aborttia vastaan ja tiedän että jos punktiossa olisi selvinnyt että vammaista odotamme, niin olisimme kuitenkin miettineet vakavasti myös aborttia vaihtoehtona. Joten päätimme ottaa sen mikä meille annetaan. Terve on tuo pikkuveli ainakin vielä :)
Mutta tosiaan ei se elämä mitään herkkua ole kun joutuu taistelemaan suunnilleen koko maailmaa vastaan. Mikään ei ole itsestään selvää. Ja onhan tuo kehitysvammaisen hoitokin eräällä tavalla erilaista vaikka lapsi vielä pieni onkin.
Meillä on ns. ' hyvätasoinen' vammainen, ainakin vielä näin pienenä. Komevuotis neuvolassa poika teki tehtävät ikätasoisesti ja henkilökohtainen avustaja sanoo että joissakin asioissa toimii joka fiksummin kuin vanhemmat lapset.
Mutta suuri ongelma on puhumattomuus. Se on kyllä todella vaikea asia, mikä tekee joskus päivistä todella raskaita. Ja myös se tekee päivistä raskaita että minä en ole ollenkaan kotiäiti tyyppinen, ja koen sen ylipäätään raskaana. Niinänkin päivinä jolloin down-poika on hoidossa ja olen vain pikkuveljen kanssa kotona.
Mutta siis, mitäköhän tällä yritän sanoa? :)
Minusta jokaisen päätös, tekee sitten abortin tai ei, on oikea siinä tilanteessa. Kovasti vaan toivon, että on se päätös ihmisellä mikä tahansa, ettei sitä koskaan tarvitsisi katua. Se on varmasti kauhea tunne :(
Hienoa että olette saaneet tuloksista hyviä uutisia. Nauttikaa ja olkaa onnellisia. Ja me erityislasten äidit, ollaan onnellisia myös ;)
Raisa
www. jalot. fi
Np ultrassa niskapoimu oli 2,7 ja saimme halutessamme ajan lapsivesipunktioon, johon meninkin. Punktio oli huono kokemus, neula jouduttiin pistämään muutaman kerran ja viikon verran toimenpiteen jälkeen supisteli kovasti, pelotti. --> tuskaisen odottelun jälkeen tulos oli kuitenkin normaalit kromosomit.
Saimme vielä lähetteen rakenneultraan, jossa katsottiin mm. sydän muistaakseni joskus 23 viikolla. Kaikki ok. Raskaus eteni normaalisti ja oli ihanaa.
Keväällä laskettu aika läheni ja 38+3 synnytys käynnistyi. Lapsi ei selvinnyt synnytyksestä. " Normaaleissa" kromosomeissa oli yhdessä harvinainen geenivirhe, joka siis on minulla ja miehelläni oltava molemmilla, jotta voi periytyä. Riski että lapsella on tämä sairaus on meidän kohdallamme yksi neljästä. Lapsi oli vakavasti vammainen monimutkainen syndrooma, harvinainen perinnöllinen suomalainen tauti, sydän ja aivot ym. ok, mutta esim. luusto täysin hauras ja hajosi synnytyksessä, vauva kuoli.
Entä nyt? - Aijon todellakin mennä jatkossakin kaikkiin mahdollisiin tutkimuksiin. Tätä ei valitettavasti voi vielä nykyteknologialla todeta, sillä ei tiedetä tarkalleen missä geeni sijaitsee. Tulevaisuudessa sen voi kuitenkin ehkä löytää jo lapsivesipunktiossa. Joka tapauksessa tutkitutan kaiken minkä voin etukäteen.
Olen raskaana viikolla 7 ja haluan vain sanoa esim. Kaihoisalle, että et sinäkään niin superihminen ole. On helppoa pitää itseään toisten yläpuolella mutta tule tänne alas katsomaan miltä tuntuu. Miten jaksatkin vuodesta toiseen jankata tätä samaa asiaa näillä palstoilla? Kuka oikein olet ja miksi sinulla riittää mielenkiintoa tähän keskusteluun tosiaan vuosikausia? Et sinä mikään yli-ihminen ole, vaikka hoitaisitkin vammaisia tms. Anteeksi vaan tämä vuodatus, mutta olen niin _kyllästynyt_ ja vihainen. (vihainen tietysti oman tilanteeni takia, mutta kyllästynyt todellakin tuollaiseen muka piilotettuun ylimielisyyteen. Vähän avarakatseisuutta toivoisin)
En tiedä mistä sinä ja muut löydätte teksteitäni asioita, joita en sinne laita. En minä ole yli-ihminen, en ole sellaista sanonutkaan enkä todellakaan tunne niin. Päinvastoin, tunnen olevani heikompi kuin monet muut. En ole asettanut itseäni toisten yläpuolelle, en voisi ikinä niin tehdä, koska olen aina tuntenut olevani erilainen (huonompikin) kuin muut. Olen tehnyt paljon töitä saadakseni itseni ymmärtämään olevani yhtä hyvä kuin muutkin ihmiset. Tiedän oikeen hyvin miten raskasta elämä vammaisen kanssa voi olla. Tunnen suurta myötätuntoa ja olen usein huolissani vammaisen äidin ja isän jaksamisesta. Ainoa asia, jota täällä yritän sanoa on se, että jokainen ihminen on yhtä arvokas ja oikeutettu elämään sen oman ainutkertaisen elämänsä. En voi sanoa kenellekkään että hyväksyn päätöksesi abortoida esim down-lapsi, koska en todellakaan voi. Olen valmis keskustelemaan ja auttamaan sellaista, joka on vaikeuksissa. Vaikkapa sitten tuntee surua abortin takia. Aivan varmasti osaan lohduttaa syyttelemättä, en tietenkään sano kenellekkään päin naama mitä mieltä sydämessäni olen sen lapsen puolesta. Sitä lasta minä ajattelen, hänen oikeuttaan elää. Tasa-arvon pitäisi alkaa jo kohdussa. Olen hoitanut ja hoidan edelleenkin juuri tällaisia perinnöllisestä syystä sairaustuneita, vaikeasti vammaisia. Tunnen heidän vanhempiaan kohtaan myötätuntoa ja iloitsen suuresti, jos joku saa myöhemmin terveen lapsen. Minua ei oikeastaan suututa mikään, ainoastaan surettaa jotkut asiat.
Mielenkiintoa tosiaan riittää vuodesta toiseen. Se kertonee siitä, että pidän työstäni ja asiakkaistani. Me hoitajat elämme niin tiiviisti sitä vammaisen arkipäivää. Näemme ja koemme monenlaista. Onhan se ihan oman maailmansa tavallaan. Mitä vanhemmaksi tulen ja mitä vaikeampia ihmiskohtaloita tulee vastaan, sitä avarakatseisemmaksi tulen. Huomaan että ei ole vain yhdenlaista hyvää elämää eikä kaikki ole todellakaan mustavalkoista kaikkimullejatäydellisenä elämää.
Eli kenties mieheni kanssa olimme onnellisessa asemassa, sillä tämä down-lapsi oli esikoisemme. Meillä ei ollut omakohtaista käsitystä siitä millaista vauva-arki pitäisi olla. Toki vauvan vamman selviäminen oli isku kasvoille, hetkeksi tuntui kuin elämältä olisi mennyt pohja. Onneksi meillä oli jo sairaalassa ihana lastenlääkäri ja kätilöt, joiden kanssa saimme tunteitamme purettua. Pian alkoi tuntua lohdulliselta ajatus että lapsemme oli kuitenkin " terve" ja hyvinvoiva pienokainen. Saisimme näin alkaa yhteiselämämme kuin muutkin vauvaperheet -ja näistä tavallisista arkisista hetkistä aloimmekin sitten nauttimaan. Varmaan koko ensimmäisen vuoden mukana kulki jatkuvasti ajatus; onneksi poika on tänään terve. Saamme olla kotona, kulkea ulkona, käydä kylässä jne sairaalassa olon sijasta.
Pieni pistos tuntui siinä vaiheessa kun eroa muihin lapsiin alkoi näkyä. Tottakai iloitsimme kun lähipiirin samanikäiset oppivat uusia taitoja, mutta välillä pyrki mieleen ajatus siitä että toisissa olosuhteissa meidänkin lapsemme voisi jo oppia noita asioita. Samalla olen kuitenkin tajunnut kuinka onnekkaita olemme monissa asioissa. Meidän lapsemme tulee oppimaan kävelemään ja puhumaan, vaikka se aikaa ottaakin ja saamme sen eteen töitä tehdä. Taidot karttuvat hitaampaa tahtia, mutta toisaalta riemumme uuden taidon löytyessä on suunnaton!!! En sano että terveen lapsen kanssa tuo riemu jäisi pois, mutta uskon silti että jollain tavalla ilo on suurempi kun asiat eivät olekaan itsestäänselvyyksiä. Toivottavasti ymmärrätte mitä tarkoitan?
Toisen lapsen odotuksessa meillekin tuli eteen tuo lapsivesipunktion mahdollisuus. Olimme siinä vaiheessa tehneet jo päätöksen että down-raskautta emme keskeyttäisi. Mutta... Olin kerennyt tutustua muihin erityislapsiperheisiin ja saanut huomata että olimme siitä onnekkaimmasta päästä. Mitä jos seuraavan lapsen vamma olisikin vakavampi? Ajatus lapsesta joka menehtyisi pian syntymän jälkeen eläen ehkä vain muutaman lyhyen, tuskaisen hetken... se toi abortin vaihtoehdon kuvioihin. Lopulta saimme kuitenkin todeta että riski vakavampaan kromosomihäiriöön (ok, downkin voi olla huomattavasti vakavampi mitä pojallamme, mutta tässä mietimme lähinnä trisomia 13 ja 18) oli kuitenkin varsin pieni. Ja vaikka menisimme punktioon on olemassa mahdollisuus että lapsella olisi jokin siinä selviämätön vamma. Lopulta totesimme pääsevämme helpommalla kun jätämme punktion pois. Jonkun kerran raskauden jatkuessa huoli lapsen terveydestä nousi pintaan, mutta suht rauhallisin mielin saimme jatkaa. Pakko kuitenkin myöntää että suuri helpotuksen huokaus koettiin kun lääkäri myönsi lopulta meille sektion eikä tarvinut ottaa riskia isokokoisen lapsen vammautumisesta synnytyksessä.
Toki iloitsimme uuden vauvan terveydestä =) Ja vasta tämän toisen vauvan myötä olemme huomanneet asioita jotka esikoisen kanssa ovat olleet ekstraa. Kuitenkin, molemmat lapsemme ovat meille suunnattoman rakkaita lahjoja emmekä heitä muunlaisiksi vaihtaisi mistään hinnasta!
Narndan:
Meille neuvolasta kyllä sanottiin, että kun seulonnassa on nimeenomaan kyseessa downin syndroomasta ja sitä tutkitaan, niin lapsivesipunktiossa SE PYSTYTÄÄN 100% selvittämään.Se, että miksi me emme voi ottaa riskiä downin suhteen on, että mieheni ammatin takia muutamme paikasta toiseen. Olemme korkeintaan 3 vuotta samassa paikassa. Nytkin edessä on ulkomaille muutto, että jos vaan on mahdollista suodattaa mahdolliset poikkaevuudet, niin se meidän ON VAIN TEHTÄVÄ!!!
Kaikilla ei ole mahdollista rakentaa ja asettua yhdelle paikkakunnalle. Jos asia olisi näin, olisinhan minäkin punktioon menemättä, mutta kun seuraavat ainakin vielä 10 vuotta tulemme menemään YMPÄRI MAAILMAA, joten onko mielestäsi parempi, että sairas lapsemme jäisi jonnekkin hoitokotiin kun ei voi paikka noin vain vaihdella. Sairaan lapsen syntyessä meidän perheeseen, meidän perhe tulisi hajoamaan aina tityksi ajaksi vuodesta, joten mahdollisuuksi meillä ei vain ole!!!! Kannattaisi otta sekin huomioon ennen kuin suututtaa...
On pakko kommentoida tämän kirjoituksen herättämänä. Tämä siis ei ole henkilökohtaisesti juuri tämän kirjoittaneelle vaan tästä herännyt ajatus/mielipide...
Maailmassa on asioita joita ei voi ennakoida. Osan voi nähdä etukäteen jos tietää mitä etsii. On olemassa erittäin harvinaisia dna poikkeavuuksia joita ei löydetä jos niitä ei osata epäillä. On aika iso riski kuitenkin näihinkin jo. Lisäksi vielä se että vaikka saisi kromosomeiltaan täysin terveen lapsen ei se takaa yhtään sitä että lapsi olisi muuten terve.
Itsellä on adhd tyttö, tällä hetkellä hän on 5v. Joudumme elämään täysin hänen ehdoillaan. Asumis, huone, työjärjestelyineen kaikkineen. Mies tekee vuorotyötä joten minä en voi ottaa epäsäännöllistä työtä, koska lapsemme tarvitsee erittäin säännöllisen päivärytmin. HÄn on päiväkodin pienryhmässä kuntoutuksellisista syistä, joka päivä 9-12 ja siitä on oikeasti ollut hänelle hyötytä todella paljon.
Jos meillä olisi ollut se tilanne että mies matkustelee tms, olisimme joutuneet todella miettimään alan vaihtoa elämän säännölliseksi saamisen takia, eli mies olisi joutunut jättämään työnsä tai sitten olisi tullu joku muu järjestely kysymykseen jossa minä ja lapset pysymme samalla paikkakunnalla.
Mitäkö haluan siis sanoa tällä kirjoituksella. Mikään tässä maailmassa ei ole yhtään ennakoitavissa, se kannattaa ottaa huomioon. Hyvällä tuurilla saa terveen lapsen joka sairastaa vain normaalit lasten taudit, mutta aina asiat eivät mene niin. Suosittelen lukemaan Leijonaemojen tarinat kirjan että voi nähdä miten kipeä asia on lapsen sairaus ja kuinka paljon erityistä lastaan voi jokainen rakastaa..
Itse down ei mieletäni ole mikään vakava asia, tämä vain minun mielipide, mutta jos lapsella todettaisiin ultrassa jokin vamma tai vika jonka takia hän kuolisi heti synnyttyään tai jo mahassa, päätyisin varmasti aborttiin.
Iltasanomien sivuilla on hyvä blogi juuri tästä asiasta ja siellä olevia kommentteja luin kyyneleet silmissä. Ei ole olemassa mitään yhtä ja oikeaa tapaa toimia, eikä toisen jollain nettipalstalla esittämää mielipidettä kannata pitää ohjenuorana ja sääntönä jonka mukaan toimia, vaan jokaisen täytyy tehdä nämä ratkaisut omasta näkökulmastaan ja ihan itse! Sen ratkaisun kanssa nimittäin joutuu elämään lopun ikänsä.
Paljon voimia kaikille erityisten lasten vanhemmille!
Luin kirjoituksesi ja allekirjoitan sen. Emme voi ennakoida tulevan lapsemme tarveyttä vaikka hän saisikin ns. terveen lapsen paperit näiden punktioiden jälkeen. Mutta ihminen on vain ihminen, ja on todella masentavaa, kun ei tiedä miten oma lapsi voi, ja sitten, kun lähdetään tekemään näitä biopsioita/lapsivesipunktioita niin ajatusmaailma katkeaa lopullisesti. Sitä vain luottaa ja odottaa lääkäreiden vastausta. Se tavallaan koetaan viimeiseksi tuomioksi vaikkei se sitä ole, edelleen jokaisella on oikeus valita, joko synnyttää lapsi tai abortoida lapsi.
Juttelin erään ystäväni kanssa eilen ja hän oli ensimmäisen lapsen kanssa käynnyt läpi nämä samat kokeet ja odottamisen tuskan. Vastaus saapui ja lapsi todettiin terveeksi, siis siltä osin mihin nämä kokeet pysytvät (kromosomit) Mutta hänelle ei syntynyt tervettä lasta vaan kehitysvammainen. Hän on synnyttänyt tämän ensimmäisen jälkeen vielä kaksi lasta ja sanoi, että oli itsestään selvää että kokeisiin ei lähdetty, ei edes np-ultraan. Vastausten odottaminen lisää tuskaa. Sen olen huomannut itsestänikin.
Pelitrumpu-kirjoitit kauniisti, mutta haluan sanoa muutaman sanasen tähän loppuun. En usko, että meistä ketään haluaisi luopua omasta lapsestaan, mutta joskus se raskaampi ja vaikeampikin päätös täytyy tehdä. Ihmisiä on hyvin monenlaisia, elävät erinlaisissa elämäntilanteissa, erilaisissa parisuhteissa jne ja välillä nämä ihmisen elämäntilanteet ovat niin hallitsevia, että sinne ei tietoisesti voi synnyttää sairasta/vammaista lasta.
Ja miten se luonto-äiti toimii, sehän jo karsii suurimman osan syntymättömistä lapsista pois. Sanonta heikot otetaan pois, tuntuu myöskin pahalle. Itse olen vastaavan lauseen saannut kuulla 4x, ennen tätä raskautta.
t. emmi rv-15
ja sitä on todella mielenkiintoista lukea kehitysvammaisen lapsen äitinä.
On minullekin tullut sanomaan odottajat, jotka on lapsivesipunktiossa käynneet, että meille tuleekin terve lapsi. Että miksi te ette seuloneet etukäteen?
No meillä on tällainen peltirummun mainitsema harvinainen geenivirhe, jota ei näe lapsivesipunktiossa, vaikka onkin virhe geeneissä. Näitä lapsi syntyy vuodessa 3-10 Suomeen.
Itse olen todella kiitollinen etten ole koskaan joutunut päättämään poikamme kohtalosta, sillä hän on kolmesta lapsestamme aidoin, iloisin ja kaikkien tuttujen rakastama. Lapsi joka on täynnä energiaa ja rakkautta.
Usein mietin, miten paljosta olisimme jääneet ilman häntä. Emme ikinä vaihtaisi häntä terveeseen emmekä koskaan voisi ajatella, että hän estäisi meitä elämästä täyttä elämää (niinkuin joku aiemmin tässä keskustelussa sanoi). Päinvastoin, hän antoi meille elämän josta moni saa vain uneksia. Kuinka moni terve 5v tulee joka päivä sanomaan moneen kertaan " äiti, mä rakastan tosi paljon" . Poika itse uskoo itseensä ja elämään ja onkin sanonut " minusta tulee isona ihana mies" .
Toki maailma on julma, mutta niin se on julma alkoholistien lapsillekin, erirotuisille, liian lihaville lapsille ym. Aina löytyy syy miksi kiusata jos on tarve. Ei maailma ole vammaisille sen julmempi kuin meille muille. Tiedättekö, että vammaisista yli 90% on erittäin tyytyväisiä elämään. Luku on paljon enemmän kuin normiväestössä.
Ymmärrän jokaista joka tekee abortin. Sillä jos ei ole varma että jaksaa vammaista lasta, ei sellaista kannata pitää. Vammainen lapsi tarvitsee vahvat ja hänen puoltaan pitävät vanhemmat. Hän tarvitsee rakkautta ja hyväksyntää vielä enemmän kuin terve lapsi.
Joten jokaisella vammaisella lapsella tulisi olla oikeus syntyä rakastettuna ja odotettuna.
Mutta vammaisen lapsen äitinä toivoisin, että yhteiskunta lopettaisi vammaisten säälimisen (sillä sääliä he eivät kaipaa) ja keskittäisivät ne voimavarat vammaisten ihmisten asumisen ym parantamiseen. Tätä kohti onneksi mennään kokoajan ja juuri me vammaisten äidit olemme avainasemassa ajamassa lapsiemme tulevaisuutta.
Kyllähän se joskus kirpaisee, kun ajattelee, että jonkun mielestä sinun oma rakas lapsesi on pelkkää rahanhukkaa yhteiskunnassa. Mutta katse tuon maailman rakkaimman lapsen suuntaan saa hymyn huulille, ei hän ole täällä turhaan, hän on aurinkona meille kaikille jotka hänet tuntee. Ja täydellä ädin ylpeydellä kuljen vammaisen lapseni rinnalla; hienompaa poikaa en olisi voinut saada.
Meillä olisi nyt oikeus sikiöseulontaan, koska riski sairaaseen/vammaiseen (poikamme on molempia) on 50%, mutta kieltäydyimme. Meidän elämä on jo erityistä ja siksi olemme valmiit ottamaan neljännenkin lapsemme vastaan sellaisena kun hän tulee.
Toivottavasti neljäs lapsi meille vielä suodaan.
t, epiapi ja elinvoimainen kehitysvammainen poika (josta ei saa heikkoa tekemälläkään)
ps. itse työskentelen kehitysvammapuolella ja on ihana siellä nähdä miten nykyään kehitysvammaiset syntyy osaksi yhteiskuntaa. Ei pieniä lapsia enää juurikaan anneta pois, vaan he saavat kasvaa rakastettuna perheen jäsenenä.
Ihana saada tähän asiaan näkökulmaa eri tilanteista.
Totta jokaisen täytyy harkita sillon kun tietää että tulevalla lapsella on joku vamma/vika, että jatkaako raskautta vai ei. Sehän on ihan oikein jos tietää että ei jaksaisi /pystyisi hoitamaan vammaista lasta, vaikka toisaalta mistä sitä voi tietää etukäteen jos ei ole ennestään lapsia, ellei ole sitten läheltä nähnyt mitä se elämä on. Itsellä on se maailman katsomus että lapset menevät aivan kaiken muun edelle. En osaa nähdä tätä asiaa muusta näkökulmasta. Mutta siis tarkoitukseni oli ehkä vain sanoa että vain pelkän sikiöseulan perusteella ei voi mitenkään tietää sitä mitä tuleva tuo tullessaan. On paljon sairauksia joita voi saada myöhemmin, vaikka kromosomit olisivat täydelliset tai paljon vikoja ja vammoja joita ei pystytä etukäteen löytämään. Tavallaan se on jo ihme kun lapsi on terve syntyessään. On jo ihme sekin kuinka lapsi saa alkunsa. Kun on lukenut kuinka paljon pitää tapahtua ja montako vaaraa alkio kohtaa ennenkun pahin keskenmeno riskikään on ohitettu.
Hyvä asia on se että suomessa tarjotaan tämä np ultra tutkimus jossa siis löytyy jo joitain rakenteellisiakin poikkeamia, ihan sitäkin varten että osaa varatua paremmin jos tietää mitä on tulossa, pystyy tekemään ratkaisun pitääkö sairas/vammainen lapsi vai keskeyttääkö raskaus. Lähipiiri tai netti palsta tms ei ole oikeutettu kuitenkaan tuomitsemaan kenenkään abortti päätöstä jos haluaa keskeyttää raskauden. Se on jokaisen oma päätös.
Loppuun vielä runo jonka juuri eräältä palstalta löysin:
Tärkeintä ei ole,
että vauva on terve
Tärkeintä on jäädä henkiin
Tärkeintä ei ole saavuttaa
neuvolakirjan jokaista
kohtaa " normaaliin tahtiin"
Vaan olla
oman neuvolakirjansa Indiana Jones
Oman elämänsä sankari
ja vähän muidenkin
aika paljon muidenkin
Tärkeintä ei ole olla sitä
mitä muut toivoivat
luulivat tai odottivat
Tärkeää ei ole olla
kummankaan näköinen
Tärkeää on olla
oman itsensä näköinen
ja pitää vahvasti
kaksin käsin kiinni siitä
mitä elämäksi sanotaan
Tärkeintä on olla
yhdessä ja jaksaa
Olla paikalla silloin
kun välittämistä jaetaan
Tärkeintä on kuulua johonkin
ja hengittää samaan tahtiin
sen porukan kanssa
jota myös perheeksi kutsutaan
Hei!
Sain tänään lapsivesipunktion tulokset: sikiöllä on normaalit kromosomit!
Ihanaa!!
Tiedän että kaikki voi vielä mennä metsään, mutta nyt alan viettämään sitä kuuluisaa " mukavaa keskiraskautta" , jota se tähän asti ei ole ollut!! Ainakin on sikiöllä normaalit kromosomit, jos ei muuta! Ja siis pää ja raajat! Ja sukupuolikin selvisi.
Tsemppiä teille muille tulosten odottajille. Se aika oli elämäni pisimmät 2,5 viikkoa ja täynnä tuskaa ja liian vaikeita mietintöjä. Jos tuloksena olisi ollut 13-, 18- tai 21-trisomia, niin olisimme päätyneet keskeytykseen, mutta se tuntuu vieläkin pahalta kaikkien niiden puolesta jotka oikeasti joutuvat sen päätöksen tekemään. En tiedä osallistunko jatkossa seulontoihin, jos kyllä, niin ehkä " narahdan" jatkossa jo siinä nt-ultra + verikoe + ikäriski -seulassa ja sitten se asia olisi jo loppuun käsitelty viikoilla 13-14, jolloin tässä raskaudessa vasta suunnittelin seerumiseulaan osallitumista (ilman mitään ennakkotietoja tulevasta piinasta).
Tsemppiä Emmille ja ketjun aloittajalle ja kaikille muillekin asioiden kanssa painiville!
Hei!
Sain tänään lapsivesipunktion tulokset: sikiöllä on normaalit kromosomit!
Ihanaa!!
Tiedän että kaikki voi vielä mennä metsään, mutta nyt alan viettämään sitä kuuluisaa " mukavaa keskiraskautta" , jota se tähän asti ei ole ollut!! Ainakin on sikiöllä normaalit kromosomit, jos ei muuta! Ja siis pää ja raajat! Ja sukupuolikin selvisi.
Tsemppiä teille muille tulosten odottajille. Se aika oli elämäni pisimmät 2,5 viikkoa ja täynnä tuskaa ja liian vaikeita mietintöjä. Jos tuloksena olisi ollut 13-, 18- tai 21-trisomia, niin olisimme päätyneet keskeytykseen, mutta se tuntuu vieläkin pahalta kaikkien niiden puolesta jotka oikeasti joutuvat sen päätöksen tekemään. En tiedä osallistunko jatkossa seulontoihin, jos kyllä, niin ehkä " narahdan" jatkossa jo siinä nt-ultra + verikoe + ikäriski -seulassa ja sitten se asia olisi jo loppuun käsitelty viikoilla 13-14, jolloin tässä raskaudessa vasta suunnittelin seerumiseulaan osallitumista (ilman mitään ennakkotietoja tulevasta piinasta).
Tsemppiä Emmille ja ketjun aloittajalle ja kaikille muillekin asioiden kanssa painiville!
Hei!
Sain tänään lapsivesipunktion tulokset: sikiöllä on normaalit kromosomit!
Ihanaa!!
Tiedän että kaikki voi vielä mennä metsään, mutta nyt alan viettämään sitä kuuluisaa " mukavaa keskiraskautta" , jota se tähän asti ei ole ollut!! Ainakin on sikiöllä normaalit kromosomit, jos ei muuta! Ja siis pää ja raajat! Ja sukupuolikin selvisi.
Tsemppiä teille muille tulosten odottajille. Se aika oli elämäni pisimmät 2,5 viikkoa ja täynnä tuskaa ja liian vaikeita mietintöjä. Jos tuloksena olisi ollut 13-, 18- tai 21-trisomia, niin olisimme päätyneet keskeytykseen, mutta se tuntuu vieläkin pahalta kaikkien niiden puolesta jotka oikeasti joutuvat sen päätöksen tekemään. En tiedä osallistunko jatkossa seulontoihin, jos kyllä, niin ehkä " narahdan" jatkossa jo siinä nt-ultra + verikoe + ikäriski -seulassa ja sitten se asia olisi jo loppuun käsitelty viikoilla 13-14, jolloin tässä raskaudessa vasta suunnittelin seerumiseulaan osallitumista (ilman mitään ennakkotietoja tulevasta piinasta).
Tsemppiä Emmille ja ketjun aloittajalle ja kaikille muillekin asioiden kanssa painiville!
Hei!
Sain tänään lapsivesipunktion tulokset: sikiöllä on normaalit kromosomit!
Ihanaa!!
Tiedän että kaikki voi vielä mennä metsään, mutta nyt alan viettämään sitä kuuluisaa " mukavaa keskiraskautta" , jota se tähän asti ei ole ollut!! Ainakin on sikiöllä normaalit kromosomit, jos ei muuta! Ja siis pää ja raajat! Ja sukupuolikin selvisi.
Tsemppiä teille muille tulosten odottajille. Se aika oli elämäni pisimmät 2,5 viikkoa ja täynnä tuskaa ja liian vaikeita mietintöjä. Jos tuloksena olisi ollut 13-, 18- tai 21-trisomia, niin olisimme päätyneet keskeytykseen, mutta se tuntuu vieläkin pahalta kaikkien niiden puolesta jotka oikeasti joutuvat sen päätöksen tekemään. En tiedä osallistunko jatkossa seulontoihin, jos kyllä, niin ehkä " narahdan" jatkossa jo siinä nt-ultra + verikoe + ikäriski -seulassa ja sitten se asia olisi jo loppuun käsitelty viikoilla 13-14, jolloin tässä raskaudessa vasta suunnittelin seerumiseulaan osallitumista (ilman mitään ennakkotietoja tulevasta piinasta).
Tsemppiä Emmille ja ketjun aloittajalle ja kaikille muillekin asioiden kanssa painiville!
Yllätys ... että viesti tuli monta kertaa! Itse sain ilmoituksen, että viestiä ei voitu laittaa koska se on siirretty tai poistettu ... no, en minä nyt noin sekaisin onnesta ole vaikkei paljon puutukaan, sorry
Ihanaa!!!
Paljon onnea, toivottavasti me saamme myös yhtä hyvät tulokset :). Onneksi teidän odotuspiina on ohi, meillä vielä viikko edessä.
NAUTI RASKAUDESTA!!!!
-Narndan
Heillä, jotka ovat jo saaneet tulokset kromosomeista, niiltä osin kuin voidaan tutkia.
Kiitos onnitteluista. Nyt koitan olla tyrimättä ettei viesti tule moneen kertaan!
Itse osasin odotella hyviä tuloksia koska minulla ei ole ollut raskaudessa mitään ongelmia ja niskaturvotuskin oli viikolla 11+ 0.9mm mutta kyllä sitä silti välillä aivan paniikissa pelkäsi tuloksia.
Muut taitavat vielä odottaa omia tuloksiaan??
Plankton täällä vielä yksi ' tuloksia odottava' onnittelee hyvistä tuloksista !!! Ihanaa oli lukea viestisi. Nyt vain ' rauhallista' ja ' nautinnollista' odotusta koko teidän perheelle. Kyllä tuollaisia uutisia kelpaa laittaakin ' monta' yhtäaikaa :-)
Meidän kohdalla tulosten odottelu pitkittyi, koska vauvan solut eivät olleet lähteneet jakautuman, joten joutuvat tekemään uusia kokeita.
t.emmi rv-15+
Itselläni ei kuitenkaan. Mutta hyviä uutisia olen paljon lukenut täällä vaikka arvot ovat olleetkin korkealla!
Kerroit että " minun ikäiselläni" Eli olisi kiva tietää minkä ikäinen olet koska paikka kunnittain vaihtelee tuokin seulonta. Ja millä raskausviikolla olet?
Terv kata-72
Oli ihana lukea viestisi, niin tuttuja ajatuksia...
Itse olen 1v7kk ikäisen down-pojun äiti ja elämästä nautiskellaan täysin siemauksin tämän aurinko-lapsen kanssa =) Vielä tässäkin vaiheessa sanoisin ettei elomme niin kovin poikkea normaalista vauva-pikkulapsi perheen arjesta, tietysti sillä varauksella että pojun kehitys on ikätovereitaan hitaampaa. Kuntoutuspuolelta olemme saaneet mahtavia kontakti-ihmisiä ja tutustuneet moniin erityislapsten perheisiin. Toki kehitysvammaisen lapsen kehityksen eteen saa tehdä enemmän työtä kuin terveen, mutta meillä tuo kuntoutus koostuu lähinnä hauskoista yhteisistä leikeistä jne.
Olemme saaneet muutenkin paljon uutta elämäämme lapsen vamman myötä. Monia kipeitä asioita on joutunut miettimään ja yllätyksekseen sitä valoa ja mahdollisuuksia on löytynyt sellaisista paikoista jotka etukäteen vaikuttivat pelottavilta ja pimeiltä. Niin, päivääkään en vaihtaisi pois!!!!
Onnitteut ihanasta tyttärestänne ja kaikkea hyvää elämäänne!