keskimmäinen lapsi - väliinputoaja !!

Ja tämähän tarkoittaa, että kaikki Suomen keskimmäiset lapset ovat jotekin laiminlyötyjä?

on kyllä tutkimuksia, joiden mukaan keskimmäinen lapsi saa vähiten vanhempien huomiota, jos on samaa sukupuolta kuin muut lapset. Mutta itse en ole nähnyt tutkimuksia, joissa tästä olisi ollut lapselle haittaa.

joten vain nuorin saa siskon vanhoja, eka ja keskimmäinen uusia. Ja toki nuorinkin välillä.



Ja kaikki lapset saa myös kahdenkeskistä aikaa sekä äidin että isän kanssa. Kiinnitetään siihen huomioita, että ei unohdu arjessa.

että aika moni. meillä on lähipiirissä yksi keskimmäinen lapsi, joka on samalla tavalla väliinputoaja. tässä perheessä nuorin on poika kahden tytön jälkeen, ja on todellinen lellikki.

varsinkin perheessä jossa kaikki lapset on samaa sukupuolta, monesti näyttää se keskimmäinen jäävän paljon vähemmälle huomiolle kuin esikoinen ja kuopus. Jos lapsia on enemmän kuin 3 niin tilanne on varmaan eri, kun joukossa on kohtalotovereita. Mulla on keskimmäisinä veli, joka on perheen ainoa poika, ja niinpä minä 3 siskoksen keskimmäisenä olin se ainoa joka jäi vähemmälle huomiolle. Ja nimenomaan se ainoa, joka kulki isosiskon vanhoissa vaatteissa ja sai kaikki käytettyä. Pienimmälle oli jo pakko ostaa uuttakin, kun 2 käyttäjän jäljiltä ei jäänyt tarpeeksi vaatetta.



Olen jutellut tästä isosiskoni kanssa, mutta hän ei tunnista että näin olisi käynyt. Mutta kyllä lapsuuteni katkerin pala on jäänyt muistiin vuosikymmeniksi. Sain uuden polkupyörän (koska siskon pyörä oli hänelle vielä ihan ok) joka oli tuumakokoa suurempi kuin siskolla. Pyörä olikin minulle hitusen liian suuri, joten isä teki vaihdon, sainkin sittenkin siskon vanhan ja sisko sai taas uuden. Isosiskon mielestä tuo oli tietenkin aivan oikein tehty.



Joten vain me keskimmäiset oikeasti tiedämme, miltä meistä tuntuu. Musta tuntuu että mä olen elämässäni tehnyt vain ratkaisuja, jotka muut on tehneet puolestani ja jättänyt tekemättä sellaista josta olen ajatellut jonkun pettyvän. Nykyinen miehenikin olisi jäänyt aika lyhyen seurustelun jälkeen, mutta en pystynyt jättämään.





Naapurissa on 3 tyttöä, jossa keskimmäistä on aina kohdeltu hyvin epätasa-arvoisesti. Juttelin heidän äitinsä kanssa, että tytön itsetunto-ongelmat yms. voi hyvin johtua tuosta keskimmäisen asemasta, mutta äiti vaan totesi että ei voi mitään, kun esikoinen on niin vaativa (ja pienin sellainen kullanmuru...) että jos hän ei saa mitä haluaa, niin tulee kamala tappelu.



Eli 3 lapsen vanhemmat: Muistakaa myös sitä keskimmäistä.

ja minä tuo keskimmäinen. Ei mulla mitään ylitsepääsemättömiä traumoja ole jäänyt. Toki mua harmitti välillä, kun isompi sai uusia ja minä perin vanhoja tai nuorempi sai uusia ja m inä en. Aina sitä jostain murhetta keksi. Mutta toisaalta kuitenkin nautin suunnattomasti siitä, että mulla oli isoveli, jolta opin isompiaen asioita. Ja siitä, että mulla oli pikkusisko, jolle pääsin pätemään monissa asioissa :-)



Vanhemmat kohteli mielestäni hyvin tasapuolisesti meitä, mutta tietysti on selvää, että joka lapselle ei voi ostaa uutta polkupyörää. Sain kuitenkin uusia vaatteita yleensä, koska pojan vaatteita ei käynyt niin hyvin kierrättää...

miten isot tai pienet ikäerot lapsilla on! Jos perheeseen tulee lyhyellä välillä kolme lasta, keskimmäisenä syntyneen väliinputoajuus on varmasti suurempi kuin jos se keskimmäinen on saanut olla porukan pienin pitkän aikaa.



Minulla on kaksi lasta suht lyhyellä ikäerolla, ja tunnen jatkuvaa surua siitä, että esikoineen jää usein paitsioon, kun pienempi vaatii niin mun huomioni. Ja nyt siis odotan kolmatta, ja ainakin tällä hetkellä tuntuu, että tuleva keskimmäinen on saanut olla perheen vauva todella hyvin. En tiedä tietenkään, miten itse kokee lapsuutensa myöhemmin!

Itsellänikin on jonkinasteisia "traumoja" keskimmäisyydestä. Niinhän se meni, että isosisko jyräsi kai osin mustasukkaisuuttaan ja pienempiä velijä piti ymmärtää, koska he olivat niin pieniä. Minä olin se kiltti, näkymätön siinä keskellä. Ehkä tältä pohjalta olen todella pyrkinyt kiinnittämään huomiota siihen, että kaikki lapseni saavat huomiota ja rakkautta tasapuolisesti. Vaatimusten kanssa mennään niin, että toki vaadin melkein 7-vuotiaalta erilaista käytöstä ja osaamista kuin 2-vuotiaalta. Tavaroita ja vaatteita jokainen saa silloin kun tarvitsee. Meillä siis ei tasapuolisuus tarkoita sitä, että ostaisin kolmet kengät kerralla jos esikoinen tarvitsee uudet tai kolmet housut jos keskimmäinen uudet tarvitsee.

Ja helposti tuo keskimmäinen lapsi voisi olla väliinputoaja luonteensa puolesta. Mutta itse tykkään ehdottomasti keskimmäisestä ja huomioin hänet.



Rakastan kaikkia lapsiani, mutta koen keskimmäisen eniten läheisimmäksi. Mies ehkä sitten kokee keskimmäisen vaikeammaksi.



Keskimmäinen meillä on se ehdoton äidin tyttö! Ihana antaa huomiota lapselle joka ei sitä vaadi. Ne kaksi muuta osaavat itse pitää huolta että heidät huomioidaan, keskimmäisen kohdalla se olen minä joka pitää sen huolen.



Silti jokainen lapsi meillä varmasti välillä kokee ettei saa niin paljon kuin muut- huoh.

Ja helposti tuo keskimmäinen lapsi voisi olla väliinputoaja luonteensa puolesta. Mutta itse tykkään ehdottomasti keskimmäisestä ja huomioin hänet.

Rakastan kaikkia lapsiani, mutta koen keskimmäisen eniten läheisimmäksi. Mies ehkä sitten kokee keskimmäisen vaikeammaksi.

Keskimmäinen meillä on se ehdoton äidin tyttö! Ihana antaa huomiota lapselle joka ei sitä vaadi. Ne kaksi muuta osaavat itse pitää huolta että heidät huomioidaan, keskimmäisen kohdalla se olen minä joka pitää sen huolen.

Silti jokainen lapsi meillä varmasti välillä kokee ettei saa niin paljon kuin muut- huoh.

2 tyttöä löytyy ja kolmas tulosssa ja keskimmäisen kanssa meillä synkkaa,voisinpa väittää,että saa jopa enemmän huomiota kuin siskonsa. Pelkään jopa lelliväni häntä.Yritän kuitenkin tasapuolisesti huomioida kumpaakin!

itse olen kolmesta siskoksesta keskimmäinen. Ikäerot 2 v ja 1 v. Kyllä mä lapsena olin kiltti ja ¨"huomaamaton". Koin, etten saanut tarvitsemaani määrää rakkautta.



Olen varma, että vanhempani yrittivät olla tasapuolisia.



Nuorena ja nuorena aikuisena olin aika villi ja hain sitä rakkautta mistä sain.



Nykyisin vähän seestyneempi. Elämä on keskimmäisenäkin ihan ok.



Terkut pikkusiskolle, luet kuitenkin tän ketjun.

Meiiä kolme tyttöä, esikoisen ja keskimmäisen välissä 1,5v ja keskimmäisen ja kuopuksen ikäero kaksi vuotta.

Meillä keskimmäinen on todellinen tulisielu ja päättänyt olla käyttämättä isosiskon vanhoja vaatteita. Hän ei niitä päällensä laita, hakee joko siskon kaapista hiukka isoja tai sitten on serkulta perittyjä. Tätänykyä meillä menee kaikki esikoisen vaatteet kuopukselle..

Itse olen aina ajatellut keskimmäisen jotenkin etuoikeutetuksi; hänellä on sekä isosisko että pikkusisko.

Olen vanhin kolmesta ja perheen lippulaiva. Nuorin lellilli ja keskimmäinen - niin en tiedä mikä on, väliinputooja.



On helposti kateellinen ja haluaa päteä.



Siitäkään syystä en edes harkitse kolmatta lasta, en voisi tehdä niin kuopusta kohtaan.

En aio hankkia kolmea lasta. Paljon puhutaan siitä kuinka esikoinen traumatisoituu siitä kun perheeseen tulee uusi vauva ; se ei kuitenkaan ole mitään siihen verrattuna että kuopus syrjäytetään katraan keskelle missä huomiota ja rakkautta ei heru keneltäkään. Esikoinen- sanasta on tullut minulle melkein kirosana, koska se edustaa kaikkea pahaa ja tuskaista omassa elämässäni, huomion ja rakkauden puutetta, itsetunnon nujertamista jne. Eivätkä kaikki keskimmäiset ole näkymättömiä ja diplomaattisia luonnostaan, vaan olosuhteiden pakosta ; jos perheessä on jo kaksi äänekästä huomiosieppoa ( esikoinen ja lellitty kuopus ) vanhemmat vastaavat uupuneina keskimmäisen yrityksiin saada itselleenkin vähän huomiota ja kiintymystä ärtymyksellä. Lapset koittavat olla ärsyttämättä vanhempiaan jotta saisivat sen rakkauden joka heille luonnostaan kuuluu. Vanhempani ovat näistä rooleista hyvin tietoisia, mutta he vain tyytyivät päivittelemään tilannetta sivusta. En anna sitä heille koskaan anteeksi.

Jos elämäsi suurin trauma on tuossa, niin vähälläpä olet selvinnyt. Häpeäisit!

ehkä sinä olet tuollainen kolmen äiti joka on kohdellut lapsiaan epäoikeudenmukaisesti. Minusta oli hyvä kirjoitus ja laittoi ajattelemaan.

Samaa mieltä, itse olen keskimmäinen lapsi, jo 34-vuotias yksinhuoltaja, nuorimmaiseen siskooni minulla on 10v ikäero ja isosiskooni vain muutama vuosi....minun herkkään luonteeseeni oikeasti on jättänyt syvät traumat rakkaudeton lapsuus, tai se että huomiota ei enää annettu nuorimmaisen synnyttyä, olin pelkästään ongelmainen ja "vaativa"...vanhempani eivät myöskään myönnä tätä vaikka olen sen monesti heille selittänyt, vaan omasta mielestään ovat parhaansa yrittäneet. On se vanhemmilla suuri vastuu "muokata" pienistä lapsista tasapainoisia aikuisia, isosiskoni ei muista juurikaan lapsuudestaan mitään negatiivista, koska hänellä oli ns. erityisasema ja vapauksia jotka loivat hänelle onnellisen lapsuuden. Minut laitettiin monesti kesäisin yksin tuttavaperheeseen kesälomalla, ja muu perhe lähti yhdessä lomailemaan...Minulle on jäänyt paljon selvittämättömiä ristiriitoja jotka purkautuvat monissa tilanteissa/ihmissuhteissa ja minun on vaikea luottaa ihmisiin tai tiedostaa omaa arvoani. Myöskin nuorin siskoni on turhaan saanut minulta kateutta, koska oikeissa olosuhteissa olisimme mitä suuremmat ystävät. Liian suuret kaunat kuitenkin vanhempien kohtelusta ovat välissämme, ja joskus mietin tekivätkö vanhempamme tuonkin tahallaan, saadakseen itse pitää pienimmäisen "itsellään".... rakastan tietenkin omalla tavalallani vanhempiani, mutta tätä kohtelua en myös voi unohtaa tai antaa aneeksi. Sama kohtelu on jatkunut myös aikuisiällä, eikä se siitä varmasti koskaan muuksi muutu... itse olen päättänyt että minulla on vain yksi lapsi, ettei kukaan joudu vahingossakaan kokemaan samaa.

Tunnistan, että jäin keskimmäisenä vähimmälle huomiolle. Minusta tämä oli kuitenkin lapsena hyvä asia - nautin itsenäisyydestäni ja siitä, että tekemiseni (hyvät ja huonot) menivät vanhemmilta vähän "ohi".



Opin hyvin pienenä pärjäämään yksin ja ehkä tämän seurauksena olen myös aikuisena äärimmäisen itsenäisyydenkaipuinen - mm. työskentelen yrittäjänä. En vielä tähän päivään mennessä ole tunnistanut, mitä pahaa vähempi huomio olisi minulle aiheuttanut.

perheeseen, jossa tyttöjä ei liiemmin arvostettu. Koko pienen ikäni sain nieleskellä itkua siksi, kun isoveli sai jotain sillä perusteella, että oli esikoispoika. Ja pikkuveljeä palvottiin, kun hän oli kuopus, ja sai extrajuttuja sen vuoksi. Niinpä minä jäin sitten aina välistä pois. Siltä ainakin tuntui...



En kyllä ole ihan satavarma johtuiko se siitä keskimmäisyydestä, vai siitä, että olin tyttö, vai siitä, että olin erityisen ruma lapsi. Äitini oli suosittu seurapiirikaunotar, ja tuntui häpeävän kun ainoa tytär ei muistuttanut häntä ollenkaan.



No, niin tai näin, pahan alemmuuskompleksin vallassa olen ollut vielä aikuisenakin vaikka kuinka yrittäisin järjellä ajatella toisin.

Ja keskimmäinen on aina ollut meitin lellikki :)

Ei niin, että muut huomais, mutta me itse huomataan se tietyissä asioissa. Ensimmäinen tyttö lapsenlapsista ja huomiota on riittänyt. Positiivista huomiota riittä tässä perheessä ihan kaikille lapsille.

En aio hankkia kolmea lasta.

Paljon puhutaan siitä kuinka esikoinen traumatisoituu siitä kun perheeseen tulee uusi vauva ; se ei kuitenkaan ole mitään siihen verrattuna että kuopus syrjäytetään katraan keskelle missä huomiota ja rakkautta ei heru keneltäkään. Esikoinen- sanasta on tullut minulle melkein kirosana, koska se edustaa kaikkea pahaa

ja tuskaista omassa elämässäni, huomion ja rakkauden puutetta, itsetunnon nujertamista jne.

Eivätkä kaikki keskimmäiset ole näkymättömiä ja diplomaattisia luonnostaan, vaan olosuhteiden pakosta ; jos perheessä on jo kaksi äänekästä huomiosieppoa ( esikoinen ja lellitty kuopus ) vanhemmat vastaavat uupuneina keskimmäisen yrityksiin saada itselleenkin vähän huomiota ja kiintymystä ärtymyksellä. Lapset koittavat olla ärsyttämättä vanhempiaan jotta saisivat sen rakkauden joka heille luonnostaan kuuluu.

Vanhempani ovat näistä rooleista hyvin tietoisia, mutta he vain tyytyivät päivittelemään tilannetta sivusta. En anna sitä heille koskaan anteeksi.

meillä asia ei ole niin. Piste.



Eikä myöskään omassa sisarusparvessani, ongelmallisimmat olemme aina ollet minä ja vanhin veli, eli kuopus ja esikoinen, revi siitä..

keskimmäinen lapsi lapsuuden kodissani oli ja on se äidin palvoma poika, josta ei saa mitään muuta sanoa ääneen kuin kehuja