Lue keskustelun säännöt.
Pahoinvointi, narsistisen ihmisen kanssa suhteessa. Voimat lopussa.
15.02.2022 |
En kehtaa edes kertoa kaikkea. Hävettää kuinka paljon olen antanut itsestäni, niin että olen enää vain kalpea ja ohjelmoitu kotiorja, nuori nainen. Todella uupunut ja väsynyt.
Ikäeroa on paljon. Mies on todella voimakastahtoinen, hakee kehuja ja on todella ilkeä nostaakseen itsensä toisten yläpuolelle. Tämä vaihtelee. Haukkuu, pyytää anteeksi, hyvittelee, puhuu kauniita, lyttää jälleen alas. Vuoristorataa.
Olen aivan murtunut eikä voimia enää ole. Yritän vain esittää normaalia koska jos näytän tai kerron tunteeni, niin siitä tulee niin voimakas tunneryöppy etten jaksa sitäkään. Helpointa olla hiljaa tai myötäillä.
Olen muutenkin suorittajatyyppi ja erittäin empaattinen. Siksi tämä kaikki sattuu niin paljon, mikään ei riitä ja naamari naamalla mennään.
Ajatikseni ovat jo kääntyneet itseni mollaamiseen, itsetuhoiseen ajatteluun yms.
En enää tunnista itseäni tai hädin tuskin pystyn enää itkemään. Olen vain vakavalla ilmeellä kulkea tai feikkaavan iloinen ja väsynyt, jonka mieliala vaihtelee viikottain. Toivoa täynnä ja jälleen lasku kurjaan todellisuuteen. Enää en usko omaan tulevaisuuteeni.
Minua on pahoinpidelty, henkisesti poljettu. Naamani edessä on flirttailu ja kosketeltu toisia naisia - samalla juuri kerrottu suuresta rakkaudesta minua kohtaan ja puhuttu henkilökohtaisia upeita asioita. Toisena hetkenä kaikki voi romahtaa ja jälleen piirrellään haavekuvia taivaalle.
Minua nöyryytetään ihmisten kesken ja kahden kesken itketään anteeksiantoa eri selityksin.
Tämä on niin ristiriitaista, riistävää, ihmisen hajottavaa ja hitaasti edennyttä manipulointia, etten vain kertakaikkiaan saa enää edes yhteyttä itseeni. En vain enää tiedä mitä tehdä.
Häpeän itseäni ja kertoa tästä kaikesta. Tämä on henkilökohtainen helvettini enkä kestä kohdata tätä kaikkea yksin. Ystäviäkään ei enää ole. Elämänilo on kadonnut.
Edes asumusero ei auttanut. En pääse eroon. Aina on syy käydä hänen luonaan koska tarvitsee apua. Aina on syy jäädä, koska - (rakastaa, tarvitsee, "vielä yksi ilta" jne..).
Mua pelottaa tää kaikki ja tämän kohtaaminen yksin. En vain enää kestä tätä kaikkea.
Kommentit (66)
Mun ex oli narsisti ja psykopaatti ja vaikka.mitä - alunperin, lasteni isän jätettyä minut, yksinäisyydessäni ihastuin älykkääseen, huumorintajuiseen, työssään arvostettuun tyyppiin...mutta totuus lopulta: haukkui rumasti: möhömaha oli varmaan kaunein nimitys, kävi käsiksi, uhkasi tuhota aikuiset lapseni ja nimitteli heitäkin rumasti. Lähdin, pyysi takaisin, tulin, lähdin, tulin, lähdin...tätä kesti pari-kolme vuotta. Kunnes lopulta tajusin, että ei tule.mitään, tämä on ihan.älytöntä elämää...olin valmis! Hankin vuokra-asunnon ja voi mikä ihanuus oli tulla kotiin, kun ei siellä odottanut kukaan paskiainen, kukaan ei haukkunut ei alistanut, ei painanut päätä vessanpyttyyn, ei raahannut niskasta kuristaen katsomaan, miten tiskikone täytetään....alkuun nautin olostani pelkällä patjalla nukkuen, ei haitannut, oli niin hyvä olla. Ja sitä hyvää oloa on jatkunut nyt 10 vuotta...suosittelen kaikille, jotka elävät hankalassa suhteessa!!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pelottaa ihan hirveästi tämä muutos.
En edes tiedä miksi. Se yksin jäämisen tunne vain on todella kamala kun ei ole oikeastaan mitää enää. Tämän kaiken kohtaaminen.. Annan kaiken mennä mutta pelottaa.
Luen näitä teidän kommentteja varmaan vielä kuukausia eteenpäin..
Outoa että olen ennenkin ollut yksin ja paljon. Nyt vaan ahdistaa palata takaisin sinne vaikka muistan voineeni hyvin silloin kuitenkin. Pää kelailee kaikenlaista..
No kyllä tämä tästä.
ApTärkeintä on jotta et lipsu takaisin, että ymmärrät kaiken tuon olevan normaalia ja että se kuuluu prosessiin. Saat itkeä, pelätä tulevaa, surra pettymystäsi ja kaikkia niitä kurjia tuntemuksia mitä tulee. Ota ne vastaan ilman että yrität rimpuilla "kuiville" liian nopeasti.
Trust the process, eli uskalla luottaa siihen että elämä kantaa ja aika oikeasti parantaa. Suru ja pettymys tulee ja menee aalloittain, on hyviä ja huonoja päiviä toipumisen aikana, älä pelästy sitä aaltoliikettä. Yhä useammin niitä hyviä alkaa olla enemmän ja kun aikaa on kulunut riittävästi, hoksaatkin jossain kohtaa että olet selvinnyt.
Voimaa tiellesi.
Kiitos ♥
Tätä juuri tarvitsen, täällä keskustelijat puhuvat minulle kuin hyvälle ystävälle, se todella auttaa ja maadottaa.
Se vain täytyy muistaa, että kaikki tunteet ovat todella normaaleja ja kuuluu asiaan. Minun on ymmärrettävä todella se ja lakattava suorittamatta suruprosessia. Kaikki saa olla tauolla, kaikki elämässäni saa pysähtyä nyt, kunnes olen taas joskus kunnossa.
En saa taas alkaa paniikissa etenemään, etten jää "kyydistä" vaan annan olla.
Olen selvinnyt monenlaista asioista ennenkin ja elämä on kantanut vaikka siltä ei ole tuntunut juuri silloin. Olen pärjännyt myös ilman miestä elämässäni ennen paremmin kuin hyvin. En tarvitse häntä mutta ehkä tarvitsin tämän kokemuksen päästäkseni juurisyihin ja ns seuraavalle tasolle elämässäni, löytämään itseni oikeasti.
Täytyy vain elää tämä, oli se kuinka kamalaa ja tuskallista, se on hetkellistä.
Kiitos tästä keskustelusta kaikille. Tulen ja luen tätä, kirjoitan ajatuksiani. Tämä on tärkeä tuki ja muistuttelu ketju kaiken muun tuen rinnalla.
Ap
Voimia sinulle ap! Jokaisen ihmisen elämä on tärkeä ja arvokas. Omalta kohdalta suhteen päätyttyä yritti vielä aivan lopuksi kiusata haukkumaviesteillä. Olin estänyt hänet, mutta kävin uteliaisuutta ne lukemassa puhelimestani. Ei olisi kannattanut. Toisaalta ei niillä ollut enää väliä, mutta järkyttävää oli muistella kuinka suhteen alun, minun suorastaan palvonnan jälkeen lopputulema oli öiset törkyviestit. Kaikkeen kannattaa varautua ja pysyä vahvana. Suhteen aikanakin lähetteli usein öisin viestejä ja oletti että niihin pitää heti vastata. Ja viestejä tuli ja tuli läpi yön. Aamut olivat kauheita kun ei ollut saanut nukuttua kunnolla. Nykyään elämä on rauhallista ja stressittömämpää ja saa nukkua yöt rauhassa!
Ei niin sairaiden olisi edes alun perin pitänyt päästä parisuhteeseen, paitsi ehkä toisen samanlaisen kanssa. Eipähän olisi niitä raivoisia erotuskiakaan sitten kenenkään oven takana. Nuo on henkilökohtaisia eikä parisuhdeongelmia. Kroonikkoja ovat.
Tuskinpa kukaan on koskaan katunut sitä että lähti väkivaltaisesta parisuhteesta.
Suomessa kuitenkin kuolee joka vuosi 20-30 naista sellaisen takia. En aikonut olla yksi niistä, älä AP sinäkään. Minulle tuli lähtö siinä vaiheessa kun mies alkoi esittää tappamis- ja hakkaamistoiveitansa minulle ääneen. Käsiksi oli jo kerran käynyt ja käyttäytynyt muuten uhkaavasti. Valmistautui myös jollakin tapaa henkisesti vankilaan joutumiseen. Pelottavinta oli miehen sellainen tappelemaan valmistautuva uhoamis-asento, kun hän oli minusta parin sentin päässä ja tuijotti silmät palavina, kädet nyrkkiin puristautuneena, eikä meinannut päästää minua huoneesta pois. Jälkeenpäin olen vasta käsittänyt että oli olemassa ihan todellinen vaara, että mies pistää minut kylmäksi. Erehdyin mm kysymään, mihin tärkeitä tavaroitani oli kadonnut.
Aina välillä mietin että liioittelinko ja olinko draamakuningatar kun lähdin turvakotiin. Mutta se oli tarpeen, halusin että joku viranomaistaho tietää tilanteen. Se toi turvaa jatkaa eteenpäin. Henkilökunta oli ihanaa, ja kertoivat että oli yhdestoista hetki lähteä.
AP, sinä varmaan tiedät millaista tulevaisuus on jos jatkat tuossa. Samaa on luvassa. Haluatko käyttää ainoan elämäsi sellaiseen? Valitse se toinen vaihtoehto ja jatka sinnikkäästi valitsemallasi tiellä. Et tiedä mitä se voi tarjota, todennäköisesti kuitenkin jotain paljon parempaa. Minulle se toi asioita jotka olivat joskus vain kaukaisia haaveita.
Tärkeintä on jotta et lipsu takaisin, että ymmärrät kaiken tuon olevan normaalia ja että se kuuluu prosessiin. Saat itkeä, pelätä tulevaa, surra pettymystäsi ja kaikkia niitä kurjia tuntemuksia mitä tulee. Ota ne vastaan ilman että yrität rimpuilla "kuiville" liian nopeasti.
Trust the process, eli uskalla luottaa siihen että elämä kantaa ja aika oikeasti parantaa. Suru ja pettymys tulee ja menee aalloittain, on hyviä ja huonoja päiviä toipumisen aikana, älä pelästy sitä aaltoliikettä. Yhä useammin niitä hyviä alkaa olla enemmän ja kun aikaa on kulunut riittävästi, hoksaatkin jossain kohtaa että olet selvinnyt.
Voimaa tiellesi.