Tytöt 18 TV Areena yle.fi

Miksei koskaan tehdä dokkarisarjaa normaaleista nuorista? Niistä artuista, julioista, nikoista ja isabelloista, jotka kirjoittaa ylioppilaaksi l-e -paperereilla, menee armeijaan ja yliopistoon ja rakentaa yhteiskuntaa? Tai niistä kaduista ja annoista, jotka hoitaa amiksen loppuun ja tekee hommia sähkärinä tai kokkina. Aina sossutapaukset saa huomion, vahvat ja normaalit tyypit otetaan itsestäänselvyyksinä.

Vierailija kirjoitti:

Miksei koskaan tehdä dokkarisarjaa normaaleista nuorista? Niistä artuista, julioista, nikoista ja isabelloista, jotka kirjoittaa ylioppilaaksi l-e -paperereilla, menee armeijaan ja yliopistoon ja rakentaa yhteiskuntaa? Tai niistä kaduista ja annoista, jotka hoitaa amiksen loppuun ja tekee hommia sähkärinä tai kokkina. Aina sossutapaukset saa huomion, vahvat ja normaalit tyypit otetaan itsestäänselvyyksinä.

Kyllähän heitä mediassa näkyy, mutta ei kukaan tee niistä juuri isompaa huomiota juuri siksi, koska sitä pidetään niin normaalina. Ehkä joku sen tyyppinen sarja, missä nuori tavoittelee unelmiaan, voisi olla ihan mielenkiintoinen. Mutta en mä oikein tajua, miksei tätäkään puolta saisi näyttää? Osa nuorista luulee olevansa yksin ongelmiensa kanssa ja monesti me unohdetaan tämän dokkarin kaltaisten nuorien olemassaolo. Lisäksi on paljon sellaisia kuin minä, jotka hoidimme kyllä koulut, mutta se koulun käynti takkuili masennuksen yms. takia. Opiskelijoilla on paljon mielenterveydellisiä haasteita riippumatta kouluasteesta. Eli siinä syrjäytyneet sossutapauksen vs. reippaan opiskelijan välillä on myös tämmöisiä mun kaltaisia ihmisiä. Heistä olisi kyllä ihan kiinnostavaa nähdä kans joku sarja.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sympatiani ovat heidän puolellaan. He ovat uhreja. Sama myös syrjäytyneisiin miehiin. Yhteiskunta on epäonnistunut, kun suomalaiset lähinnä ajavat vain omaa ja lähipiirin etua.

Kenen ”uhri” tuo sisälle linnoittautunut tyttö on, jolla on ihana perhe, ja joka kyllä piristyy aina siinä kohtaa kun se itselle sopii? Halveksuu myös työssäkäyviä ja yhteiskuntaa?

Kaikki minun tietämäni tuollaiset ovat "ihanista" keskiluokkaisista perheistä, jossa tavaralla tai ruoalla on hemmoteltu ja välittämistä on todisteltu. Samalla aina rivien välistä vertailtu lasta negatiivisesti muihin lapsiin tai lapsen kuullen kehuttu muiden onnistumisia, mutta lapsen itsensä onnistuessa ei ole iloittu vaan kerrottu mitä olisi vielä pitänyt tehdä lisää. Vanhemmilla on ollut periaate, että lasta ei kannusteta, ettei joudu pettymään jos yrittää jotain mitä ei osaakaan. Lapsi ei ole ikinä ollut tarpeeksi hyvä vanhemmilleen. On riidoissa haukuttu että miksi et ole kuten naapurin Miia, joka on fiksu ja kaunis. Lisäksi on peloteltu, että jos teet sitä tai tätä tai pukeudut muihin kuin muotivaatteisiin niin ihmiset nauravat tai katsovat oudosti. Tai ei kukaan sinuun ikinä rakastu jos et tee jotain itsellesi. Kun tätä on kuunnellut 18 vuotta, niin se on sisäistynyt ja itsekin puhuu itselleen näin. Ahdistaahan sellainen maailma jossa voi vain epäonnistua.

Eiköhän tuo Miki ole pikemminkin elänyt lapsuuden ja nuoruuden, jossa häneltä ei ole vaadittu mitään. Oppinut manipuloimaan ja käyttämään muita hyväkseen. Miksi suotta vaivautua edes pakkaamaan muuttoa varten, vaikka olisi ollut kuukausi aikaa. Senkin ajan voi vaan maata kotona kun voi luottaa siihen, että muut tekevät senkin sinun puolestasi. Prinsessa makaa ja pelaa, muut kantaa hänelle ruuankin kotiin ja puoliso turruttaa itsensä yöksi lääkkeillä jottei vaan prinsessan yörällästäminen häiriinny.

Mikille tekisi hyvää, että muut lopettaisivat tuon perseilyn mahdollistamisen. Oppisi kyllä tekemään nopsasti asioita jos tarvisi, mutta miksi suotta kun ei tarvitse.

Kukahan näistä tytöistä saa ekana lapsen? Minä veikkaan että Sunisa hyvinkin piakkoin.

Vierailija kirjoitti:

Miksei koskaan tehdä dokkarisarjaa normaaleista nuorista? Niistä artuista, julioista, nikoista ja isabelloista, jotka kirjoittaa ylioppilaaksi l-e -paperereilla, menee armeijaan ja yliopistoon ja rakentaa yhteiskuntaa? Tai niistä kaduista ja annoista, jotka hoitaa amiksen loppuun ja tekee hommia sähkärinä tai kokkina. Aina sossutapaukset saa huomion, vahvat ja normaalit tyypit otetaan itsestäänselvyyksinä.

No onhan niitä, vaikka se au paireista kertova sarja kertoo normaaleista, elämässä kiinni olevista nuorista.

Vierailija kirjoitti:

Miksei koskaan tehdä dokkarisarjaa normaaleista nuorista? Niistä artuista, julioista, nikoista ja isabelloista, jotka kirjoittaa ylioppilaaksi l-e -paperereilla, menee armeijaan ja yliopistoon ja rakentaa yhteiskuntaa? Tai niistä kaduista ja annoista, jotka hoitaa amiksen loppuun ja tekee hommia sähkärinä tai kokkina. Aina sossutapaukset saa huomion, vahvat ja normaalit tyypit otetaan itsestäänselvyyksinä.

Katso Lakeus live

En lukenut koko ketjua, mutta minusta yhteiskunnan suuri ongelma on se, että ihmisiltä puuttuu tulevaisuuden näkymät. Minulla on masennustausta ja olin muutenkin hukassa, oleellinen osa toipumistani oli työn ja tulevaisuuden saaminen.

Minusta (varsinkaan nuorille) ei sasi lappaa tukia vastikkeetta, vaan pitäisi tehdä jotain että saa rahaa. Jos ihminen on masentunut/päihdeongelmainen tmv. niin pitäisi olla selkeä hoitopolku. Esim. omalla kohdallani ratkaisevaa oli 1. kävin terapiassa ja sain apua masennukseen 2. kun pää alkoi olla kunnossa, sain työharjoittelupaikan (niitä +9e/päivä) kodin läheltä, ja tuossa paikassa ymmärrettiin minua. Tein sen minimimäärän tunteja/vko (olikohan 25h/vko?) ja ko. paikassa tiettyinä aikoina oli enemmän kiirettä, niin sovimme myös että voin tehdä kiirepäivinä enemmän/olla vapaalla jos oma jaksaminen vaatii 'lepopäivän'. Tuo ei ehkä mennyt työkkärin sääntöjen mukaan, mutta 'työaikapankki' koski myös minua.

Harjoittelun jälkeen tein töitä vuokrafirman kautta, mikä oli hyvä, koska pystyin haalimaan töitä omien voimien mukaan. Jos tuli huonompia kausia tein vähemmän, hyvinä kausina enemmän. Lopulta (muutaman vuoden jälkeen) olin 'kuntoutunut' täysin työkykyiseksi, ja opiskelin (olin lukion saanut raavittua nuorena läpi) yo-pohjaisen 2 vuotisen ammattikoulun, ja pääsin astetta parempiin töihin, sain vakipaikan jne. Löysin myös siinä mielessä tulevaisuuden, että työssäni maksetaan provikoita tietyistä asioista, parhaimpina kuukausina olen saanut provikoita enemmän mitä kk-palkkaa. Hyvä palkka on avannut ovia muille unelmille, asunnolle, matkoille ja muille kivoille asioille.

En koskaan olisi uskonut, että elämäni voi olla näin hyvää, koska olin yhdessä kohtaa niin pohjalla ja sairas. Pitää antaa ihmisille aikaa, ja ohjata (kun terveys sallii) työhön, pikku asiat kuten säännöllinen päivärytmi on oikeasti isossa osassa että ihminen voi paremmin. Ja työstä saa myös onnistumisen tunnetta, mitä ei kotona makaamalla saa, mikä kasvattaa itsetuntoa jne.

Vierailija kirjoitti:

Aliisa on nuista ainoa ns normityyppi.

Mukavanoloinen symppis.

Minulla taas tulee vähän sellainen olo, että hän on tarkkaan laskelmoinut, millaisen kuvan haluaa välittää, esittää ja värittää annettavaksi. Muut vaikuttivat aika aidoilta.

Noistahan kaikki taisi olla ainakin kirjoilla koulussa. Että eivät he ihan tyhjän päällä olleet, vaikka koulussa ei vissiin kauheasti jaksettu käydä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Se yksi nainen kertoi Aliisalle että hänet raiskattiin kolmen ar a b iaa puhuvan miehen voimalla. Täällä ei kukaan kauhistele sitä.

Ennemminkin tämä dokumentti herätteli jotenkin tajuamaan sitä, että tuossa maailmassa alaikäiset tytöt myyvät itseään päihteitä vastaan. Ja että se on heistä helppo kiva normijuttu, josta voi vaikka dokkarissa hymyillen kertoa. Amfetamiinihan oli Aliisankin mukaan se paras valuutta - viittasi kai että seksiä saa helpommin amfetamiinilla kuin rahalla.

Alisa myös sanoi siinä samalla ettei käytä huumeita eikä ole käyttänyt, että Viina hänen aineensa.

Yllättäen vika jaksossa Alisalla meni paljon paremmin. Pääsi päiväkotiin töihin ja tykkää kovasti siitä työstä. Toivottavasti saa elämänsä kunnolla raiteilleen. Edes yksi.

Vierailija kirjoitti:

Noistahan kaikki taisi olla ainakin kirjoilla koulussa. Että eivät he ihan tyhjän päällä olleet, vaikka koulussa ei vissiin kauheasti jaksettu käydä.

Kaikille nuorille hankitaan nykyisin opiskelupaikka. Jos nuori ei itse hae yhteishaussa, niin opot tai nuorisotyöntekijä täyttää vaikka toisen puolesta hakemuksen ja huolehtii.

Jos jostain syystä ei saisi paikkaa, niin huolehditaan puolesta sitten peruskoulun jälkeisenä kesänä se opiskelupaikka.

Se on vähän sellainen mantra meidän yhteiskunnassamme, kaikilla pitää olla opiskelupaikka. Enää ei kukaan jää luokalle eikä huonojen arvosanojen tai yleisen perseilyn vuoksi jää ilman opiskelupaikkaa tai koulusta eroteta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Se yksi nainen kertoi Aliisalle että hänet raiskattiin kolmen ar a b iaa puhuvan miehen voimalla. Täällä ei kukaan kauhistele sitä.

Ennemminkin tämä dokumentti herätteli jotenkin tajuamaan sitä, että tuossa maailmassa alaikäiset tytöt myyvät itseään päihteitä vastaan. Ja että se on heistä helppo kiva normijuttu, josta voi vaikka dokkarissa hymyillen kertoa. Amfetamiinihan oli Aliisankin mukaan se paras valuutta - viittasi kai että seksiä saa helpommin amfetamiinilla kuin rahalla.

Alisa myös sanoi siinä samalla ettei käytä huumeita eikä ole käyttänyt, että Viina hänen aineensa.

Yllättäen vika jaksossa Alisalla meni paljon paremmin. Pääsi päiväkotiin töihin ja tykkää kovasti siitä työstä. Toivottavasti saa elämänsä kunnolla raiteilleen. Edes yksi.

Aliisan kaverit vieressä tosin repesivät siinä kohdassa juttua nauramaan. Ja Subutexia siellä Aliisan asunnossa käytettiin. Ei välttämättä siis puhunut ihan täyttä totta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Noistahan kaikki taisi olla ainakin kirjoilla koulussa. Että eivät he ihan tyhjän päällä olleet, vaikka koulussa ei vissiin kauheasti jaksettu käydä.

Kaikille nuorille hankitaan nykyisin opiskelupaikka. Jos nuori ei itse hae yhteishaussa, niin opot tai nuorisotyöntekijä täyttää vaikka toisen puolesta hakemuksen ja huolehtii.

Jos jostain syystä ei saisi paikkaa, niin huolehditaan puolesta sitten peruskoulun jälkeisenä kesänä se opiskelupaikka.

Se on vähän sellainen mantra meidän yhteiskunnassamme, kaikilla pitää olla opiskelupaikka. Enää ei kukaan jää luokalle eikä huonojen arvosanojen tai yleisen perseilyn vuoksi jää ilman opiskelupaikkaa tai koulusta eroteta.

Okei joo käytännöt ovat varmaan muuttuneet. Tiedän itse sellaisia tapauksia, joissa on juuri ja juuri peruskoulu käyty ja sen jälkeen pudotti kelkasta kokonaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Se yksi nainen kertoi Aliisalle että hänet raiskattiin kolmen ar a b iaa puhuvan miehen voimalla. Täällä ei kukaan kauhistele sitä.

Ennemminkin tämä dokumentti herätteli jotenkin tajuamaan sitä, että tuossa maailmassa alaikäiset tytöt myyvät itseään päihteitä vastaan. Ja että se on heistä helppo kiva normijuttu, josta voi vaikka dokkarissa hymyillen kertoa. Amfetamiinihan oli Aliisankin mukaan se paras valuutta - viittasi kai että seksiä saa helpommin amfetamiinilla kuin rahalla.

Alisa myös sanoi siinä samalla ettei käytä huumeita eikä ole käyttänyt, että Viina hänen aineensa.

Yllättäen vika jaksossa Alisalla meni paljon paremmin. Pääsi päiväkotiin töihin ja tykkää kovasti siitä työstä. Toivottavasti saa elämänsä kunnolla raiteilleen. Edes yksi.

Aliisan kaverit vieressä tosin repesivät siinä kohdassa juttua nauramaan. Ja Subutexia siellä Aliisan asunnossa käytettiin. Ei välttämättä siis puhunut ihan täyttä totta.

Joku muukin tarttui tuohon subuhuuteluun taustalla. Toki voi olla, että käytettin, mutta kyllä ainakin omissa nuoren aikuisuuden kaveripiireissä olisi hyvin voitu huudella vitsinä mitä vaan huumeläppää (etenkin jos olisi ollut kamera kuvaamassa) vaikka olisi oikeasti juotu pelkkää mehua.

Vierailija kirjoitti:

En lukenut koko ketjua, mutta minusta yhteiskunnan suuri ongelma on se, että ihmisiltä puuttuu tulevaisuuden näkymät. Minulla on masennustausta ja olin muutenkin hukassa, oleellinen osa toipumistani oli työn ja tulevaisuuden saaminen.

Minusta (varsinkaan nuorille) ei sasi lappaa tukia vastikkeetta, vaan pitäisi tehdä jotain että saa rahaa. Jos ihminen on masentunut/päihdeongelmainen tmv. niin pitäisi olla selkeä hoitopolku. Esim. omalla kohdallani ratkaisevaa oli 1. kävin terapiassa ja sain apua masennukseen 2. kun pää alkoi olla kunnossa, sain työharjoittelupaikan (niitä +9e/päivä) kodin läheltä, ja tuossa paikassa ymmärrettiin minua. Tein sen minimimäärän tunteja/vko (olikohan 25h/vko?) ja ko. paikassa tiettyinä aikoina oli enemmän kiirettä, niin sovimme myös että voin tehdä kiirepäivinä enemmän/olla vapaalla jos oma jaksaminen vaatii 'lepopäivän'. Tuo ei ehkä mennyt työkkärin sääntöjen mukaan, mutta 'työaikapankki' koski myös minua.

Harjoittelun jälkeen tein töitä vuokrafirman kautta, mikä oli hyvä, koska pystyin haalimaan töitä omien voimien mukaan. Jos tuli huonompia kausia tein vähemmän, hyvinä kausina enemmän. Lopulta (muutaman vuoden jälkeen) olin 'kuntoutunut' täysin työkykyiseksi, ja opiskelin (olin lukion saanut raavittua nuorena läpi) yo-pohjaisen 2 vuotisen ammattikoulun, ja pääsin astetta parempiin töihin, sain vakipaikan jne. Löysin myös siinä mielessä tulevaisuuden, että työssäni maksetaan provikoita tietyistä asioista, parhaimpina kuukausina olen saanut provikoita enemmän mitä kk-palkkaa. Hyvä palkka on avannut ovia muille unelmille, asunnolle, matkoille ja muille kivoille asioille.

En koskaan olisi uskonut, että elämäni voi olla näin hyvää, koska olin yhdessä kohtaa niin pohjalla ja sairas. Pitää antaa ihmisille aikaa, ja ohjata (kun terveys sallii) työhön, pikku asiat kuten säännöllinen päivärytmi on oikeasti isossa osassa että ihminen voi paremmin. Ja työstä saa myös onnistumisen tunnetta, mitä ei kotona makaamalla saa, mikä kasvattaa itsetuntoa jne.

Huonoihin tulevaisuuden näkymiin vaikuttaa nykyään myös se, että opiskelu- ja työpaikoista kilpailu on kovaa. Muutama vuosi sitten kesätyöhauissa mä kauhistelin sitä, miten hirveitä hakemuksia ja videohaastatteluja täytyy tehdä, että pääsee edes muutamaksi kuukaudeksi vaikka kauppaan apulaiseksi. Ennen vain käveltiin suunnilleen kysymään töitä ja niitä riitti hyvin kaikille. Lisäksi se työpaikka vaikuttaa paljon, että onko siellä hyvä ilmapiiri, vaaditaanko jatkuvaa venymistä yms.

Vierailija kirjoitti:

Aliisa vaikutti tästä porukasta eniten siltä, joka kykenee nousemaan jollain tavalla jaloilleen. Oikeastaan samaistuin häneen eniten, vaikka en juonutkaan lukiossa ihan tuolla lailla, mutta kyllä biletys maistui ja pakenin uupumusta ja mun tiettyjä kipukohtia siihen. Silti mullakin halua oli saada valkolakki (jonka sain) ja edetä elämässä. Noiden ristitulessa kamppailu on raskasta, kun tietää, että voisi olla potentiaalia moniin asioihin, mutta kamppailee samalla sen oman mielensä ja jaksamisen kanssa. Mäkin olen joskus läpällä heittänyt epätoivon hetkinä, että ehkä alan vaan kelarotaksi. Siinä pitää ymmärtää kuitenkin se konteksti. Aliisallakin oli kuitenkin selvästi halua mennä töihin. Tuo kommentti nyt oli selvästi juuri tuollainen epätoivon hetkenä heitetty juttu.

Malla oli selvästi hyvin rikkinäinen ja yksinäinen. Hyväksikäyttöä kokeneilla on jostain syystä yleisempää kokea viehätystä rikollisiin. En sano, että Malla on täysin viaton uhri tuossa puolisovalinnassaan ellei häntä ole tuohon suhteeseen manipuloitu. Hänen taustallaan jollain tavalla silti ymmärrän sen. Hän ei välttämättä tiedä paremmasta ja kun löytää edes jonkun, joka välittää tai väittää välittävänsä, vaikka sitten murhaajan, niin siitä haluaa pitää kiinni. Se pehmolelujen asettelu sai mun kyyneleet silmiin. Se oli jotenkin koskettavaa. Selvästi tämä ihminen on jäänyt jotain tosi isoa vaille elämässään. Valitettavasti pelkään, että hänen elämänsä ei pääty hyvin… Toivotaan, että miehensä ei tee mitään hänelle.

Miki oli selvästi masentunut. Sen näki ilmeistä, puheesta ja olemuksesta. Joo, ehkä hänellä olisi petrattavaa jossain asenteissa ja piiloutuu sairauden taakse ajoittain liikaa, mutta mä osasin nähdä vähän syvemmälle niiden puheiden taakse. Muistan ite, miten ahdistavalta tuntui hakea ekoja kesätyöpaikkoja, koska mua yksinkertaisesti pelotti, että mä epäonnistun enkä osaa mitään. Minua ei kauhistuttanut se itse työnteko, vaan pelko epäonnistumisesta, etenkin kun kilpailu nykyään jo yksinkertaisista töistä on kovaa. Joten ehkä Mikillä on jotain samankaltaista taustalla. Muistan myös, miten vaikeeta masentuneena oli joinakin päivinä lähteä ihmisten ilmoille. Kun olin lukiosta hetken sairaslomalla masennuksen takia, ne päivät ennen sitä oli tosi raskaita, kun joutui näyttämään naamaansa koulussa. Työ ja opiskelu vaatii kuitenkin energiaa, aivoja ja monesti useiden ihmisten kanssa samassa tilassa olemista useita tunteja, joten se ei ole ihan verrattavissa siihen, että käy joskus läheisen kaverin kanssa ulkona syömässä. Toki siihenkään ei aina pystynyt. Ja Mikihän tilasi ruokaa paljon kotiin, vaikka ruokapaikka olisi ollut 400 metrin päässä.

Sunisa oli luonut itselleen kovan kuoren, jonka alla kuitenkin on aika rikkinäinen ja traumatisoitunut ihminen. Tuo aggressiivisuus taitaa olla oire siitä. Hänelläkin oli jonkinlaista yritystä saada töitä ja halua tavoitella sitä, mutta hänen varmaan ensin pitäisi käydä jossakin terapiassa. Hänessäkin on potentiaalia, kunhan saisi nuo ongelmansa käsiteltyä. Ihmiset reagoi eri tavalla traumoihin. Sekin on hyvä muistaa, kun sanotaan, ettei itse kokenut tuollaista oireilua. En sano, että se tekee Sunisan käytöksestä hyväksyttävää, mutta ehkä sen taakse voi yrittää silti nähdä, ettei silkkaa ilkeyttään ole tuollainen. Vastuu tietysti on hänellä muuttaa sitä loppupeleissä.

Täytyy myös muistaa, että he ovat tosi nuoria, jolloin ei ole vielä kykyä käsitellä samalla tavalla asioita kuin vaikka 30-40-vuotiaana.

Malla oli innoissaan omasta asunnosta mut kaksi päivää pystyi yksin olemaan kun joutui sairaalan. Sanoi itse et on niin laitostunut ettei yksin olo onnistu.

Sulhanen istuu elinkautista. Odottaako hän todella niin kauan ja mitä sitten on edessä???

Uskoo et tuo hlö ainoa joka on välittänyt hänestä. Onkohan noin...

Ylläen sai isältään synttärikortin mistä Malla ilahtui. Jospa välit vielä korjaantuvat🙏

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En lukenut koko ketjua, mutta minusta yhteiskunnan suuri ongelma on se, että ihmisiltä puuttuu tulevaisuuden näkymät. Minulla on masennustausta ja olin muutenkin hukassa, oleellinen osa toipumistani oli työn ja tulevaisuuden saaminen.

Minusta (varsinkaan nuorille) ei sasi lappaa tukia vastikkeetta, vaan pitäisi tehdä jotain että saa rahaa. Jos ihminen on masentunut/päihdeongelmainen tmv. niin pitäisi olla selkeä hoitopolku. Esim. omalla kohdallani ratkaisevaa oli 1. kävin terapiassa ja sain apua masennukseen 2. kun pää alkoi olla kunnossa, sain työharjoittelupaikan (niitä +9e/päivä) kodin läheltä, ja tuossa paikassa ymmärrettiin minua. Tein sen minimimäärän tunteja/vko (olikohan 25h/vko?) ja ko. paikassa tiettyinä aikoina oli enemmän kiirettä, niin sovimme myös että voin tehdä kiirepäivinä enemmän/olla vapaalla jos oma jaksaminen vaatii 'lepopäivän'. Tuo ei ehkä mennyt työkkärin sääntöjen mukaan, mutta 'työaikapankki' koski myös minua.

Harjoittelun jälkeen tein töitä vuokrafirman kautta, mikä oli hyvä, koska pystyin haalimaan töitä omien voimien mukaan. Jos tuli huonompia kausia tein vähemmän, hyvinä kausina enemmän. Lopulta (muutaman vuoden jälkeen) olin 'kuntoutunut' täysin työkykyiseksi, ja opiskelin (olin lukion saanut raavittua nuorena läpi) yo-pohjaisen 2 vuotisen ammattikoulun, ja pääsin astetta parempiin töihin, sain vakipaikan jne. Löysin myös siinä mielessä tulevaisuuden, että työssäni maksetaan provikoita tietyistä asioista, parhaimpina kuukausina olen saanut provikoita enemmän mitä kk-palkkaa. Hyvä palkka on avannut ovia muille unelmille, asunnolle, matkoille ja muille kivoille asioille.

En koskaan olisi uskonut, että elämäni voi olla näin hyvää, koska olin yhdessä kohtaa niin pohjalla ja sairas. Pitää antaa ihmisille aikaa, ja ohjata (kun terveys sallii) työhön, pikku asiat kuten säännöllinen päivärytmi on oikeasti isossa osassa että ihminen voi paremmin. Ja työstä saa myös onnistumisen tunnetta, mitä ei kotona makaamalla saa, mikä kasvattaa itsetuntoa jne.

Huonoihin tulevaisuuden näkymiin vaikuttaa nykyään myös se, että opiskelu- ja työpaikoista kilpailu on kovaa. Muutama vuosi sitten kesätyöhauissa mä kauhistelin sitä, miten hirveitä hakemuksia ja videohaastatteluja täytyy tehdä, että pääsee edes muutamaksi kuukaudeksi vaikka kauppaan apulaiseksi. Ennen vain käveltiin suunnilleen kysymään töitä ja niitä riitti hyvin kaikille. Lisäksi se työpaikka vaikuttaa paljon, että onko siellä hyvä ilmapiiri, vaaditaanko jatkuvaa venymistä yms.

Opiskelupaikkoja on enemmän kuin hakijoita, joku vuosi sitten yksistään ammattikorkeakoulun aloituspaikkoja oli enemmän kuin ikäluokan koko oli. Jokaisella löytyy kyllä opiskelupaikka, siitä ei voi syrjäytymistä syyttää.

Sieltä koulusta ei myöskään nykyään eroteta. Ihan hyvin voi pitää välillä taukoa päihdepsykoosien vuoksi ja jatkaa sitten, kun siltä tuntuu. Aina myös voi opiskella hitaammassa tahdissa henkilökohtaisella opiskelusuunnitelmalla. Siitäkään ei voi syrjäytymistä syyttää.

Koulusta myös jokainen aikanaan valmistuu vähän väkisin. Ammattiopinnoissa ei missään nimessä saa vaatia esimerkiksi lukutaitoa vaan voi opiskella mallista katsoen. Myöskään suomen kieltä ei tarvitse osata, vaan katsotaan että siinähän se opiskellessa kielitaito karttuu.

MITENKÄÄN ei voi nykyään syyttää syrjäytymisen syyksi sitä, että ei päässyt opiskelemaan / opinnot keskeytyivät / ei valmistu. Viimeisen päälle näissä asioissa hyysätään.

Miksi noilla aina on kissa siellä tyhjien tölkkien keskellä? :(

Sääliksi käy pientä.

Hassua miten ihmiset kiinnittää niin erilaisiin asioihin huomiota. Suurin osa on tainnut kommentoida noiden nuorten päihteidenkäyttöä yms., mutta harvemmassa ovat olleet he ketkä ovat olleet suorastaan surullisia Mallan kohtalosta.

Itsestäni tuntuu käsittämättömän pahalta, että nuori tyttö/lapsi joutuu elämään omien demoniensa kanssa YKSIN. Ehkä tunnen itse liian syvästi jotain tunteita/asioita, mutta sydämeni särkyi kun 18-vuotiaan paras synttärilahja oli tekstiviestionnittelu omalta isältään. Ei kenenkään "elämänsä parasta aikaa elävän" ihmisen kuuluisi olla noin yksin ja rikki...

Muut nuoret olivat, noh, nuoria. Uskon, että heidän elämänsä "etenee" kun ikää tulee hieman lisää, suurin osa palstalaisista ilmeisesti elänyt oppikirjan mukaisen nuoruuden opiskelun, juhlien ja työn tasapainossa. Joillakin nyt vaan menee nuoruus hieman eritavalla, omaa tyhmyyttään tai olosuhteiden vuoksi, mutta ei kai heitä tarvitse silti täysin tuomita. Ja voitte uskoa, että sitten kun sieltä pohjalta haluaa ylös, niin se kuopasta ylös kiipeäminen on lähtökohtaisesti monta kertaa vaikeampaa mitä teillä on ollut elää "tavallista" elämää.

Ihmisten pitäisi myös ymmärtää, että ei alkoholikaan tee alkoholistia onnelliseksi, eikä kelan rahoilla juhlita kuin muutama päivä ja loppukuu ollaankin täysin ilman rahaa. Että älkää pelätkö, ei päihdeongelmaiset ui onnellisena teidän verorahoissanne ja ajattele että hähähää kun muut on niin tyhmiä. Luultavasti he haaveilevat siitä teidän ihanasta elämästänne, tai jostakin joka olisi edes sinnepäin.

Vierailija kirjoitti:

Kyllä on aikuisella ihmisellä asiat huonosti, jos pitää ylemmyydentuntoa hakea syrjäytyneiden nuorten naisten arvostelusta. On helppo sivusta vaatia ryhdistäytymistä, jos ei ole käynyt läpi yhtä rankkoja elämänkokemuksia kuin nämä nuoret tai vaikka olisikin.

Myötätunto on selkeästi joillekin vaikea taito, mutta sitä voi opetella, ihan aikuisiälläkin.

Minulla on myötätuntoa sitä kissaa kohtaan, se ei ole osaansa valinnut.