Terve kaikki hypospadiamiehet, kohtalontoverit, tai hypospadiamiehen vaimot

Hep. on kuin onkin ainakin täällä yksi. En tiedä kuinka kattavasti vastauksia saat, kaikki ei välttämättä halua avautua. Kuten tietänet miehelle arka, ikävä ja vaikea asia. Eli minulta operoitiin 5-vuotiaana ja onhan se läpi elämän ollut mielessä. Vaikka olet fyysisesti jälleen normalisti toimiva mies genetiikaltasi niin henkisesti se on jollain tapaa vaikuttanut aina. Seuralaista ei tällä hetkellä ole mutta asiaan on suhtauduttu hyvin. Vaikeinta se on itselle ja ajatukselle siitä mitä muut ajattelevat. Tästä tulisi pyrkiä pääsemään jokaisen irti. Ihan hyvää siis kuuluu kaiken kaikkiaan.

meidän perheessä on..lapsia on kaksi. EI periytyny isältään vaiva.

Tarkemmin en tässä avaudu mut sen sanon, että se on miehelle kyllä ihan tarpeeksi kova paikka. Jokainen mies tunnollansa tämän aivan taatusti käsittää, kun puhutaan niistä asioista. Joko ne keillä ko vaiva on ollut tai niillä, joilla ei ole. Tosin ne keillä on, ymmärtävät varmasti sen 100% täysin. Mutta siitäkin voi kääntää monen asian positiiviseksi energiaksi elämässään.

Lapsena oot asian kans suhteellisen vapaa, mutta murrosikä on paha vaihe. Alat tutkia itseäsi enemmän ja tajuat olevasi hieman erilainen kuin muut. Mulle ei puhuttu tai muuta murrosiässä ja asia jäi painamaan minua syvästi. En liion käyny uimahalleissa tai pukeutunu toisten seurassa. AInainen pelko on pilkka, arvostelu, herja ja viha jota kohtaat, vaikka sitä ei välttämättä kohtaisi. Vasta aikuisena miehenä aloin olla sinut asian kanssa, ja ymmärtää että olen mies ja normaali. Tähän ei silti olis päästy ilman psykoterapiaa Miespuolinen ihminen ainakin ymmärtää kun lukee hypospadiasta ja vaikeista asioista jotka liittyy genitaaleihin jollain tapaa. Se on meille miehille todella arka ja vaikea paikka. se voi vaurioittaa henkisesti lujaa keskustelu ja keskustelu ja keskustelu, avoimuus ja puhuminen on tärkeitä.....sympatiani muille kohtalontovereille ja perheille ja pienille lapsille.