Paska maailma. Kaduttaa että tein lapsia tänne.
Siinäpä se. Ahdistaa taas niin kamalasti tämä maailmanmeno. Paska maailma ja paska ihmiskunta. Kunpa loppu olisi nopea.
Kommentit (24)
Niin turhaa niin turhaa varsinkin tuo Nato/Venäjä sapelinkalistelu. Joka valitettavasti voi johtaa aivan mihin tahansa. Jopa siihen kaikkein pahimpaan. Nyt ei oikein voi olla kevein mielin. Masentavaa ja lamauttavaa.
Nykymaailmassa suurimpia ongelmia on porvarien ja oikeiston nousu joissakin maissa kuten Suomessa. Köyhiltä viedään kaikki, duunareita kiristetään suostumaan EK:n vaatimuksiin kuten työajan pidennyksiin, työoloja heikennetään "sääntelyn purkamisella", rasismia ja vihamielisyyttä levitetään. Persut on pelkkiä populistisia taiteilijoita, jotka suostuu kaikkiin porvarien vaatimuksiin, suostui jo hallitusneuvotteluissa, mutta huutelee välillä medialle antaakseen mielikuvan, että vastustaisivat hallituksen linjaa milloin missäkin asiassa.
Iranille, maailman suurimmalle terrorismin tukijalle, ollaan antamassa ydinasetta ja Iranin liittolaindn Bashar-al-assad saa jatkaa kansanmurhaansa Syyriassa. Syyriassa kuollut yli 200 000, joista suurin osa Basharin joukkojen tappamia.
Media näyttää vain ISISIN hirmutekoja ja Assadin paljon laajemmista julmuuksista vaietaan ja annetaan kuva, että ISIS on pahin ongelma. Media näyttää nykyään hyvin pitkälle hallitsevan ihmisten mielipiteitä maailmanpolitiikasta. Tyhmät yhdysvaltalaiset lähtivät ISISIN kimppuun Lähi-itään, kun eivät uskalla tehdä Assadille mitään. Yhdysvalloilla on heikko presidentti, mitä Putin käyttää hyväkseen.
Suomalaisten pitäisi ymmärtää liittyä NATO:n mutta valitsivat juntteja hallitukseen, jotka eivät asian eteen tee mitään. Muutenkin nykyhallitus ajaa taantumusta, ei kehitystä.
Tässä jotain asioita, mitkä ovat pielessä nykymaailmassa.
Mitä joku Nato auttaa nykyisten taktisten ydinaseiden aikana? Liitytään vaan, niin sitä nopeammin koko Suomi on vain paljaana käryävä tanner.
Lisäyksenä vielä, että pahan akseli, Venäjä, Iran ja Assadin hallinto Syyriassa ovst kaikki liittoutuneet länttä vastaan, ja Venäjällä ja Iranilla on molemmilla ekspansiopyrkimyksiä eli yrittävät vallata lähialueita. Kuten Venäjä Ukrainassa, Iran Lähi-idässä tukee Jemenissä kapinallisia aseellisesti ja pyrkii näin levittäytymään Saudi-Arabian rajaa kohti. Samalla Länsimaissa media seuraa vain ISISIä. Länsimaiden pitäisi jättää ISIS ja muut Irania ja Syyriaa vastaan taistelevat tahot rauhaan ja antaa niiden taistella todellista pahaa vastaan.
[quote author="Vierailija" time="27.06.2015 klo 04:35"]Mitä joku Nato auttaa nykyisten taktisten ydinaseiden aikana? Liitytään vaan, niin sitä nopeammin koko Suomi on vain paljaana käryävä tanner.
[/quote]
Jos maailmansota tulisi, Suomi joutuisi mukaan vedetyksi Venäjän rajamaana joka tapauksessa. Nyt ei Suomella NATO:n kuulumattomana ole mitään pelotetta Venäjää vastaan. Ei Venäjä välttämättä oikeasti halua mitään maailmansotaa, joka olisi Putinin loppu,vaan uhota ja samalla valloittaa NATO:n kuulumattomia naapurivaltioita. Nehön aloitti jo Georgiasta, johon ei silloin reagoitu kuten olisi pitänyt. NATO:n kuulumattomat naapurit ovat uhattuina, siksi Suomen olisi pitänyt liittyä jo aikoja sitten.
[quote author="Vierailija" time="27.06.2015 klo 02:14"]
Sotia on aina ollut ja tulee aina olemaan. Valitettava fakta
[/quote]
Sotahan vain piristäisi tilannetta. Kaiken voi aloittaa sen jälkeen alusta.
Venäjä, Iran ja Assad ovat kaikki pelaajia, ja tällä hetkellä ne on voitolla monella tapaa. Assad on tapattanut vihollisiaan niin, että se on tappanut enemmän niitä kapinallisia, joita kohtaan maailmalla voisi olla sympatiaa ja jättänyt äärijärjestöt kuten ISIS:n rauhaan, jotta jäljelle jäisi ISIS ja Assad ja Assad nähtäisiin vähemmän pahana vaihtoehtona. Ja se onnistui,Yhdysvallat lähti sinne pommittamaan ISISiä ja koko maailman media on keskittynyt siihen,ja Assad saa jatkaa hallintoaan vastustavien syyrialaisten kansanmurhaa rauhassa. Iran on pelannut heikolta ja tyhmältä Yhdysvaltain nykyhallinnolta sopimuksen, jolla sen on mahdollista saada ydinase ja taloudelliset pakotteet pois. Venäjä tukee Irania ja Syyriaa ja myy Iranilla pitkän matkan S300 ohjuksia samalla pyrkien laajenemaan omalla tontilla.
Tällä hetkellä maailmasta ei ole vastusta pahan akselille ja yksi syy on media, joka on tarttunut syöttiin ja näyttää yksipuolisesti, mitä ISIS tekee samalla kun vaietaan siitä, mitä Iran ja Assad tekevät.
Ainoita sankareita nykymaailmassa ovat syyrialaiset kapinalliset, jotka sitkeästi taistelevat pahuutta vastaan, vaikka heidät on jätetty yksin sinne ja Iran lähettää koko ajan aseita ja joukkoja tukemaan Assadin hallintoa. Koko muu maailma mukaanlukien länsimaat katsivat vain kädet suorassa Venäjän, Iranin ja Assadin hallinnon touhuja ja vielä antavat niille typeriä myönnytyksiä.
Onneksi elämä ei lopu fyysisen ruumiin kuolemaan :-D ! Se on ainoa asia mikä pitää mun pääni pystyssä ja ajoittain jopa hymyn huulilla. Ei stressata, ei me tälle maailmanmenolle nin kauheasti mitään voida. Rakastetaan niitä mukuloita jotka on tänne tehty ja koitetaan parhaamme kuiteskin :-) . Jos ja kun se loppu tulee, miten sitten tuleekin, niin pingahdetaan valotunnelin läpi autuaammille nurtsikentille pomppimaan eikä olla enää ikinä köyhiä eikä kipeitä ;-) . Peace & Love.
Tässä hyvä artikkeli aiheesta.
"Tepperman then found himself questioning ether [Assad] is a spectacularly competent liar and this was all being done for domestic consumption, in which case he’s merely a sociopath, or he really believes what he’s saying. This is like Hitler in his bunker when the Russians were an hour outside Berlin.”
In the past year, analysts say Assad has been positioning him as an alternative to terrorist groups such as ISIS, now controlling swathes of territory in Iraq and Syria.
With U.S.-led airstrikes targeting ISIS since August, Tepperman questioned whether Assad is hedging his bets on the West sidelining him as a threat.
“The West has started to send signals that it is more open to a comprised solution with Assad about how to end the war. The Assad that I made gave the impression that such a compromise is a fantasy, it’s impossible to imagine because he is convinced he is winning the war militarily and [is doing it] for the hearts and minds of the people]. He is absolutely unrepentant.”
During the interview, Assad said he did not regret any decisions he made during the course of the conflict.
As of Dec. 2, 2014, more than 200,000 lives have been lost since anti-Assad protests first erupted in March 2011."
Ja tässä:
June1, 2012
By Saeed Qureshi
Insensitive and unmindful like a psychopath of the ongoing unflagging uprising and citizens’ beastly massacres, the Syrian President Bashar al-Assad exudes in public appearances a broad smile and a cheerful countenance that reflect as if all was fine in Syria.
The incumbent Syrian president is the son of that heartless predator who preyed upon his own dissident citizens and killed them without batting eyes. Mostly they were from Sunnis groups including the Muslim brotherhood. Perfectly fitting into the proverb “like father like son”, the incumbent Syrian tyrant is brazenly treading on the footprints of his fiendish father Hafiz Al Assad who was rightly nicknamed as the Butcher of Damascus.
During his barbaric rule of 30 years, Hafiz al Assad ordered at least six brutal massacres in which several thousand Syrians were killed. In some of these massacres, the people were not only shot point blank but were buried under the debris when they were still alive. One of such gruesome massacres was carried out in Hama village where the entire population was massacred, their houses bulldozed and the ground leveled with dead or alive bodies underneath.
The Hama massacre occurred in February 1982, when the Syrian army, undertook a scorched- earth operation against the town of Hama in order to quell revolt by the Sunni Muslim community against the regime of al-Assad. Reportedly 10 thousand to 40 thousand citizens perished. In the 13 October 1990 massacre executed during the closing times of the Lebanese Civil War, hundreds of Lebanese soldiers were executed after they surrendered to the Syrian forces
http://saeedqureshi42.blogspot.fi/2012/06/venomous-grin-of-bashar-al-assad.html?m=1
Pahat ihmiset on maaimassa hyvin aktivoituneet, kun hyvät on passivoituneet ja antavat pahojen manipuloida itseään joko tukemaan niitä tai katsomaan sivusta, mitä ne tekee. Useimmat ei ole edes tietoisia maailman nykytilasta median vuoksi, joka raportoi yksipuolisesti esim ISIS:stä jättäen psykopaatti Assadin julmuudet kertomatta.
[quote author="Vierailija" time="27.06.2015 klo 04:55"]
Ainoita sankareita nykymaailmassa ovat syyrialaiset kapinalliset, jotka sitkeästi taistelevat pahuutta vastaan, vaikka heidät on jätetty yksin sinne ja Iran lähettää koko ajan aseita ja joukkoja tukemaan Assadin hallintoa. Koko muu maailma mukaanlukien länsimaat katsivat vain kädet suorassa Venäjän, Iranin ja Assadin hallinnon touhuja ja vielä antavat niille typeriä myönnytyksiä.
[/quote]
Suurin osa kapinallisista vaan on ISIS porukkaa ja muita kiihkomuslimeja. En nyt niin sankarin viittaa antaisi aivan kaikille kapinallisosapuolillekaan.
[quote author="Vierailija" time="27.06.2015 klo 05:09"][quote author="Vierailija" time="27.06.2015 klo 04:55"]
Ainoita sankareita nykymaailmassa ovat syyrialaiset kapinalliset, jotka sitkeästi taistelevat pahuutta vastaan, vaikka heidät on jätetty yksin sinne ja Iran lähettää koko ajan aseita ja joukkoja tukemaan Assadin hallintoa. Koko muu maailma mukaanlukien länsimaat katsivat vain kädet suorassa Venäjän, Iranin ja Assadin hallinnon touhuja ja vielä antavat niille typeriä myönnytyksiä.
[/quote]
Suurin osa kapinallisista vaan on ISIS porukkaa ja muita kiihkomuslimeja. En nyt niin sankarin viittaa antaisi aivan kaikille kapinallisosapuolillekaan.
[/quote]
Eipä muuten ole. Tyypillistä median aivopesemän paskapuhetta. Media antaa tällaisen kuvan ja Assad haluaa antaa sellaisen kuvan, mutta se ei ole totuus. Assadin diktaattorisuvulla on pitkä historia syyrialaisten tappamisessa, ja kuten laittamassani artikkelissa lukee, yli 10 000 syyrialaista katosi jo Assadin isän , Hafiz Al-Assadin hallinnon alla.
Perfectly fitting into the proverb “like father like son”, the incumbent Syrian tyrant is brazenly treading on the footprints of his fiendish father Hafiz Al Assad who was rightly nicknamed as the Butcher of Damascus.
During his barbaric rule of 30 years, Hafiz al Assad ordered at least six brutal massacres in which several thousand Syrians were killed. In some of these massacres, the people were not only shot point blank but were buried under the debris when they were still alive. One of such gruesome massacres was carried out in Hama village where the entire population was massacred, their houses bulldozed and the ground leveled with dead or alive bodies underneath.
The Hama massacre occurred in February 1982, when the Syrian army, undertook a scorched- earth operation against the town of Hama in order to quell revolt by the Sunni Muslim community against the regime of al-Assad. Reportedly 10 thousand to 40 thousand citizens perished.
Eli ei omena kauas puusta putoa. Assadin isä on haudannut tuhansia elävältä 30-vuotisen hallintonsa aikana ja 10 000-40 000 ihmisen arvioidaan kadonneen. Siihen on SYY, miksi tämän psykopaattihirviön hallintoa vastustetaan ja miksi nämä ihmiset jaksavat taistella sitä vastaan, vaikka länsimaat on jättäneet ne täysin yksin samalla, kun Venäjä ja Iran auttavat Assadia lähettämällä aseita ja sotilaita. Länsimaat ovat passivoituneet sivustakatsojiksi, ja länsimainen media seuraa ISIS:n tekoja Lähi-idässä suurennuslasin kanssa raportoiden yksipuolisesti niistä, vaikka ISIS ei ole alueen vaarallisin toimija millään tasolla.
Kuten yritin selittää, Assad hyökkää muita kapinallisia vastaan pyrkien vahvistamaan ISIS:iä, jotta maailman silmissä näyttäisi siltä, että vaihtoehtoja olisi vain Assad ja ISIS ja maailman sympatiat olisivat Assadin puolella. Assadin arvioidaan antaneen myös suoraa tukea ISIS:lle.
""We have long seen that the Asad (sic) regime avoids [Islamic State] lines, in complete contradiction to the regime's claims to be fighting [the Islamic State]," the embassy posted.
The U.S. State Department, in its daily briefing with reporters, repeated that messaging Monday, and added that Assad "does not want to use his forces to root out [the Islamic State's] safe haven in Syria, but really on the contrary, is actively seeking to bolster their position for his own cynical reasons," said State Department spokeswoman Marie Harf."
http://m.washingtonexaminer.com/state-syrias-assad-directly-supporting-isis/article/2565466
Suomalainen media, kuten länsimaiden media muutenkin, jauhaa ISIS:stä milloin mitäkin,kun todellinen ja oikeasti vaarallinen uhka ovat toistensa kanssa liittoutuneet Assad, Iran ja Venäjä, jotka pyrkivät laajentamaan valtaansa Lähi-idässä ja Euroopassa. Iranilla on Lähi-idässä samanlaisia suurvaltapyrkimyksiä kuin Venäjällä Euroopassa.
Suomessakin kaikki median aivopesemät typerykset jauhavat "ISIS sitä ja tätä". Inhottaa katsella, kun näkee, mitä maailmassa on ookeasti tapahtumassa.
Sotia on aina ollut ja tulee aina olemaan. Valitettava fakta