miten koit huutojaot?

Joo olin aina viimeisten joukossa. Hyväksyin sen kun tiesin, että olin aika huono liikunnassa. Mutta häpeällistähän se silti oli ja ei mitenkään kyllä innostanut liikunnan pariin menemään. Olen käynyt peruskouluni vuodesta 1980 alkaen ja se oli kyllä ainoa tapa jakaa joukkueet. Ja ne kapteenit olivat aina jotain liikuntatähtiä.

Minut valittiin aina toiseksi viimeisenä, ja se oli kauhean alentavaa. Meillä oli sosiaaliset hierarkiat niin että oli pari ylempänä olevaa ihmistä jotka pysyivät siellä aina, ja pari alempaa ihmistä jotka olivat aina alimpina. Sitten niillä väliin jäävillä oli hirveät katkerat tappelut siitä kuka on suosiossa ja kuka ei.

Joukkueet valittiin lähes aina huutamalla. Aina vika, joskus harvoin tokavika. Ei huvittanut pahemmin osallistua lopulta, koska ei sillä ollut ikinä mitään merkitystä. Viimeisimmät oli yleensä oma porukkansa tuntien ulkopuolellakin. En harrasta urheilua aikuisiälläkään ja jos jotain urheiluun viittaavaa teen, se ei ole koskaan joukkuelaji. Joistain yksilölajeista pystyn nauttimaankin.

Häpeällistä se oli. Pitäisi lailla kieltää. :(

Oli noloa olla viimeisten joukossa valittavana. Oli myös noloa, jos opettaja säälistä valitsi pari huonointa oppilasta huutamaan, yleensä vielä sanoen siinä sivussa, että otetaanpas tänään nämä heikoimmat huutajiksi.

Omia kavereitahan tuollainen ei kiinnostanut, mutta luokkakaverit ja ikävämmät ihmiset saivat noista tilanteista lisää ilkeilyn aihetta.

Enemmän olisin kaivannut jotain neuvoja siihen, että miten en enää olisi ollut se huonoin. Ala- ja yläasteikäisenä kun olisi ihan mahdollista oppia tekniikka eri lajien harrastamiseen, jos sitä neuvottaisiin.

Ei jääny traumoja. En ollu hyvä liikunnassa, siinä kaikki. Ei vaikuttanut suhteisiin. Aikuisena olen löytäny vasta liikuntaharrastuksia, lahjoja ei oo vieläkään mihinkään mutta liikunnasta tulee hyvä olo (ja kaunis kroppakin) joka motivoi.

Yläasteella liikuntatunnit ei kiinnostanut, joten ei ollut mitään väliä. Lintsasin muutenkin suurimman osan tunneista. 

Amiksessa juttu olikin toinen. Olin saanut astmalääkityksen, jota yläasteella ei vielä ollut ja aloin pitää liikunnasta. Mut valittiin aina ekoissa, kunnes yks tunti sain astmakohtauksen kesken koripallon. Ja taas, ylläri ylläri, mut valittiin viimesissä. Sillon se tuntu turhauttavalta, mutta olihan siihen jo yläasteella tottunut.

Oon itseasiassa aika katkera entisille liikunnanopettajilleni. Miksi KUKAAN heistä ei huomannut, että mulla on astma? Ala-asteella lyllersin vielä mukana sen minkä jaksoin ja lopulta lepäilin kun muut vielä jaksoi. Yläasteella ei jätettykkään sivuun jos ei jaksanut, vaan oli pakko jatkaa vaikka sattui. Muistan kuinka monesti tuntui, että taju lähtee kun ei saa henkeä ja sattuu ja opettaja käskee jatkamaan. Olin tunneilla vaan kun oli pakko, enkä enää yrittänyt, vaan tein kaikessa minimin. 15 vuotiaana sitten kokeilin ekaa kertaa tupakkaa ja taju lähti, vasta sillon alettiin tutkimaan mikä on vialla ja todettiin astma. Ja tosiaan en koskaan ollut mikään pullerolapsi tai teini vaan ihan normi kroppanen.

Eihän se kamalan kivaa ollut seisoa tyhmänä odottamassa, että huudetaanko viimeisenä vai tokavikana. Nöyryyttävintä oli kuitenkin se, kun liikunnanopettaja kysyi koko luokan kuullen, että kun minut huudetaan aina viimeisenä, niin tuntuuko pahalta, vai voidaanko jatkossakin valita joukkueet huutamalla. Ei siinä oikein muuta kehdannut hämmennyksissään sanoa, että ei tunnu pahalta, vaikka oikeasti se oli aika kurjaa. K.o. opettaja oli muutenkin tosi inhottava hiljaisemmille ja kömpelömmille oppilaille, eli ei taatusti oikeasti ollut huolissaan tunteistani, vaan tuo oli yksi hänen monista piruiluistaan. 

Ei jäänyt traumoja, mutta jos olisin ollut tyttöjen kiusaama, olisi varmaan tuntunut kamalalta että olisi tullut silläkin tavalla syrjityksi. Monissa lajeissa jäin viimeiseksi, koska olin todella surkea liikunnassa useimmiten. Pesäpallossa sitten taas tulin heti ensimmäisenä valituksi, koska olin luokan paras.

(Yläasteella minua siis kiusasivat pojat, jotka eivät onneksi olleet liikuntatunneilla läsnä.)

Ohis, mutta mikähän siinä olikin, että aina samat suositut huusivat joukkueensa? Ihan joka kerta samat tyypit.

Olin aina viimeinen. Toki olin liikunnallinen, mutta en pallon perässä juoksija, vaan tanssin harrastaja.

Taisin olla viimeisenä pesäpallossa ja muissa heitto- ja lyömälajeissa. Ei kai siihen mitään huomiota kiinnitetty, itse en ainakaan. Olin surkea heittäjä ja lyöjä, miksi minut olisi pitänyt valita ekana? Olin hyvä ihan muissa lajeissa. Mitä ihmeen traumoja siitä voi saada, mitä jossain ylä-ala-asteen huutojaossa on tapahtunut? Jos saa sellaisesta vikaa vielä aikuisenakin, on kyllä mielestäni vähän turhan herkkä.

Inhottavaltahan se tuntui. Ala-asteen liikunnanopettaja oli muutenkin suorituskeskeinen sadisti joka nautti vähemmän liikunnallisten oppilaiden nöyryyttämisestä. Herkän lapsen itsetunnolle se oli myrkkyä eikä tosiaan kannustanut liikunnan pariin vapaa-ajalla. Itsetunnon heikentyminen vaikutti kyllä ihmissuhteisiin myös muuten, mutta ei minua silti varsinaisesti muiden lasten toimesta kiusattu sen takia että olin "huono liikunnassa". Opettaja oli se joka kiusasi.

Ala-asteella ei tainnut olla noita huutovalmintoja, mutta yläasteella oli aina. Ja kukas se olikaan aina vikana.. Jep, jep. Kukas muukaan, kun minä.

Ja olihan tuo rankkaa, kun olin muutenkin pahasti koulukiusattu..

8 jatkaa, olen muuten myös katkera siitä, että aina oli vaan samoja lajeja. Kerran kokeiltiin Ultimatea, jossa pärjäsin kun olin niitä harvoja, jotka osasi heittää frisbeetä. Yläasteella ei ollut koripalloa ollenkaan ja siitäkin pidin, kun siinä sentään vähän pärjäsin. Meillä ei myöskään ollut salibandya ollenkaan, sekin oli yksi jossa pärjäsin ja luistelemassa käytiin kerran vuodessa ja sielläkin harjoteltiin jotain pirun piruetteja, jotka ei ihan onnistunut kun omisti hokkarit. Muuten sitten pelailtiin aina vaan pesistä, tanssittiin (koska kaikki teinitytöthän tykkää tanssia!), pelattiin jalkapalloa ja käytiin uimassa. Jes. Oikeesti kesällä ei juuri muuta tehty kun pelattu pesistä.

[quote author="Vierailija" time="25.06.2015 klo 23:03"]vaikuttiko tämä liikuntatuntien ulkopuolisiin suhteisiin luokkakavereiden kanssa?[/quote]

Ei, vaan liikuntatuntien ulkopuoliset suhteet vaikuttivat huutojakoon :-) Meillä opettaja teki sen verran fiksusti, että "huutajana" sai olla jokainen vuorollaan, ja yleensä kaikki huusivat ekaksi omat kaverinsa riippumatta siitä, olivatko he hyviä liikunnassa. 

En muista, että kukaan olisi ollut se "aina vika". Osa oppilaista huudettiin aina heti alkupäässä, mutta häntäpään järjestys vaihteli sitäkin enemmän. Meillä oli (onneksi) myös muita tapoja jakaa joukkueet.

Niin paljon kuin nykyajan koulukasvatusta voikin parjata kurin höllentämisen suhteen, on tässä suhteessa tultu eteenpäin. Ei tulisi kuuloonkaan enää käyttää huutojakoja.

[quote author="Vierailija" time="25.06.2015 klo 23:03"]

koulussa, kun valittiin joukkueita liikuntatunnilla. sinä, joka olit se viimeiseksi valittu. jaettiinko joukkueet näin koko kouluaikanasi? miten koit tämän? millaisia ajatuksia herätti? vaikuttiko tämä liikuntatuntien ulkopuolisiin suhteisiin luokkakavereiden kanssa?

[/quote]

Vitutti,varsinkin kun ne valitsijat olivat yleensä liikunnanopettajan lellikit.Olisi edes kerran päässyt itse valitsemaan joukkuekaverit.Ei se muuten vaikuttanut kuin että vihasin liikuntatunteja vielä vähän enemmän.

[quote author="Vierailija" time="25.06.2015 klo 23:18"]

Taisin olla viimeisenä pesäpallossa ja muissa heitto- ja lyömälajeissa. Ei kai siihen mitään huomiota kiinnitetty, itse en ainakaan. Olin surkea heittäjä ja lyöjä, miksi minut olisi pitänyt valita ekana? Olin hyvä ihan muissa lajeissa. Mitä ihmeen traumoja siitä voi saada, mitä jossain ylä-ala-asteen huutojaossa on tapahtunut? Jos saa sellaisesta vikaa vielä aikuisenakin, on kyllä mielestäni vähän turhan herkkä.

[/quote]

Se nyt vain on niin, että koululiikunnalla on tapettu monilta innostus liikuntaan. Kannattaa lukea, miten paljon se vaikuttaa negatiivisella tavalla myöhempään elämään.

[quote author="Vierailija" time="25.06.2015 klo 23:25"]

Niin paljon kuin nykyajan koulukasvatusta voikin parjata kurin höllentämisen suhteen, on tässä suhteessa tultu eteenpäin. Ei tulisi kuuloonkaan enää käyttää huutojakoja.

[/quote]

valitettavasti tilanne ei taida olla näin hyvä. monissa kouluissa käytetään edelleen huutojakoa.