miksi sellaiset ihmiset, joille palkka on kaikki kaikessa, hakeutuvat matalapalkkaisille aloille?

Tosi moni työntekijä vaihtaa alaa työelämänsä aikana (tutkimuksien mukaan noin 25-30%), jotenkin sairaanhoitajien puheet kuulostavat siltä kuin alan vaihtaminen olisi jotain ennenkuulumatonta. Ei se ole, sitä tapahtuu tosi paljon, joten vaihtakaa vaan alaa kuten muutkin.

Vierailija kirjoitti:

Ylioppilaaksi kirjoittamisen jälkeen en todellakaan osaanut arvioida elämääni 20 vuoden päähän, enkä työni tuomia realiteetteja. Mietin puoli vuotta töissä käyden, lähtisikö lukemaan germaanisia kieliä yliopistoon, mutta sen ikäisen ymmärryksellä ajattelin, että valmistumiseni jälkeen voisin toimia joko opettajana, kielen kääntäjänä tai tulkkina ja mikään noista ei kiinnostanut. Kirjoitin kohtalaisen hyvät arvosanata kirjoituksissa muutenkin. Toki nyt +40-vuotiaana ymmärrän, että olisin voinut tehdä mitä tahansa ko. kielipohjalla, mutta 19-vuotias minä ei sitä vielä tiennyt. 90-luvulla kun ei ollut mahdollista sähköisesti ottaa selvää ja etsiä tietoja, mihin kaikkeen tuolla kielipohjalla olisi voinut suunnata.

Niinpä päädyin lukemaan psyk. sairaanhoitajaksi ja kokemukseni mukaan tuolloin tuohon koulutukseen oli hakenut hyvin arvosanoin koulussa menestyneitä sivistyneitä ihmisiä. Ei siis mikään "keskinkertainen porukka", vaan varmasti moni olisi tuohon aikaan pystynyt lukemaan itselleen korkeammillakin koulutusasteilla tutkinnon. Kiinnostus oli kuitenkin sosiaali- ja terveysalaa kohtaan suurempi, jossa näkökulma on erilainen kuin lääketieteellisessä opiskelussa- tämän mainitsen siksi, että usein kysellään, miksi sh ei sitten lähtenyt lukemaan lääkäriksi. Hoitotieteen ja lääketieteen näkökulmassa ja lähestymistavassa on eroa. Valmistuttuani päädyin tekemään yliopistolliseen sairaalaan vaativaa erikoissairaanhoidon työtä ja nuorena perheettömänä hoitajana pärjäsin myös taloudellisesti erittäin hyvin palkallani, toki myös eläminen oli tuolloin halvempaa.

Aikaa kului, perheen perustin ja erokin sitten aikanaan tuli-jota en myöskään mitenkään voinut ennustaa silloin nuorena opiskellessani. Yksin elämiskustannukset on suuret, kun on suita ruokittavana ja arkikin kallista. Olen hyvä talouden pitäjä ja käytän rahani järkevästi. En "ryyppää enkä rällää", joten olemme pärjänneet, mutta toki välillä on tiukkaa ja suunnitella saa välillä tarkoin, että myös tulevaisuudessa tulevat maksut osaa ottaa huomioon. Puskuriakin olen onnistunut siitä huolimatta jonkin verran pitämään ja kasvattamaan. 

Hoitoala on mahdollistanut sen, että töitä on ollut aina ja välillä enemmän kuin ehtii edes tehdä. Työ on vaativaa ja minä päivänä tahansa ottaisin teitä mukaan reaalisairaalamaailmaan  näkemään meidän arkea hoidon keskellä, olemaan siinä vaikka kuukauden mukana. Olen melko varma, että aika moni teistä olisi sen jälkeen valmis meille "turhasta ruikuttaville" hoitajille maksamaan vähän lisäropoja. Tai ainakaan kovin moni hoitoalan ulkopuolelta ei olisi palkallani valmis tekemään sitä työtä, jota näkisi meidän tekevän sillä rahalla. Eli summa summarum: en ymmärtänyt 19-vuotiaana alaa opiskelemaan lähtiessäni sen palkkarealiteetteja, koska nuorena perheettömänä ihmisenä pärjäsin palkallani mainiosti, koen ammattitaitooni ja koulutukseeni nähden saavani tekemästäni työstä aivan liian matalaa palkkaa, koen ammatistani ja osaamisestani ylpeyttä, josta kuuluisi saada koulutustasoon nähdeen huomattavasti parempaa palkkaa. Sairaanhoitajakollegani ovat pääosin hyvin sivistyneitä ja yhteiskunnallisesti hereillä olevia ihmisiä, joita en missään tilanteessa kutsuisi keskinkertaisiksi, vaan erittäin fíksuiksi ja rautaisiksi hoitotyön ammattilaisiksi.

Eli ongelma on siinä, että sairaanhoitajille ei makseta yksinhuoltajalisää. Pitäisiköhän yksinhuoltajalisää maksaa myös siivoojille (brutto 2100 €), kaupan kassoille (2320 €),  asiakasneuvojille (brutto 2500€) tai esimerkiksi insinööreille (3650€) hoitajien (brutto 3450 €) lisäksi? Jokaiselle yksinhuoltajaksi ryhtyvälle pitäisi maksaa tietty peruslisä, jotta voisi jatkaa samalla elintasolla, kun mies jättää ja löytää paremmannäköisen ja nuoremman naisen tai nainen kyllästyy miehen tympeään naamaan? Vai maksetaanko yksinhuoltajalisää vai yhteiskunnallisesti valveutuneille ja kapasiteetiltaan kelvoille ammattilaisille, koska heidän lapsilleen kuuluu korkeampi elintaso kuin esimerkiksi osa-aikaisille lukihäiriöisille siivoojamammoille? 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ylioppilaaksi kirjoittamisen jälkeen en todellakaan osaanut arvioida elämääni 20 vuoden päähän, enkä työni tuomia realiteetteja. Mietin puoli vuotta töissä käyden, lähtisikö lukemaan germaanisia kieliä yliopistoon, mutta sen ikäisen ymmärryksellä ajattelin, että valmistumiseni jälkeen voisin toimia joko opettajana, kielen kääntäjänä tai tulkkina ja mikään noista ei kiinnostanut. Kirjoitin kohtalaisen hyvät arvosanata kirjoituksissa muutenkin. Toki nyt +40-vuotiaana ymmärrän, että olisin voinut tehdä mitä tahansa ko. kielipohjalla, mutta 19-vuotias minä ei sitä vielä tiennyt. 90-luvulla kun ei ollut mahdollista sähköisesti ottaa selvää ja etsiä tietoja, mihin kaikkeen tuolla kielipohjalla olisi voinut suunnata.

Niinpä päädyin lukemaan psyk. sairaanhoitajaksi ja kokemukseni mukaan tuolloin tuohon koulutukseen oli hakenut hyvin arvosanoin koulussa menestyneitä sivistyneitä ihmisiä. Ei siis mikään "keskinkertainen porukka", vaan varmasti moni olisi tuohon aikaan pystynyt lukemaan itselleen korkeammillakin koulutusasteilla tutkinnon. Kiinnostus oli kuitenkin sosiaali- ja terveysalaa kohtaan suurempi, jossa näkökulma on erilainen kuin lääketieteellisessä opiskelussa- tämän mainitsen siksi, että usein kysellään, miksi sh ei sitten lähtenyt lukemaan lääkäriksi. Hoitotieteen ja lääketieteen näkökulmassa ja lähestymistavassa on eroa. Valmistuttuani päädyin tekemään yliopistolliseen sairaalaan vaativaa erikoissairaanhoidon työtä ja nuorena perheettömänä hoitajana pärjäsin myös taloudellisesti erittäin hyvin palkallani, toki myös eläminen oli tuolloin halvempaa.

Aikaa kului, perheen perustin ja erokin sitten aikanaan tuli-jota en myöskään mitenkään voinut ennustaa silloin nuorena opiskellessani. Yksin elämiskustannukset on suuret, kun on suita ruokittavana ja arkikin kallista. Olen hyvä talouden pitäjä ja käytän rahani järkevästi. En "ryyppää enkä rällää", joten olemme pärjänneet, mutta toki välillä on tiukkaa ja suunnitella saa välillä tarkoin, että myös tulevaisuudessa tulevat maksut osaa ottaa huomioon. Puskuriakin olen onnistunut siitä huolimatta jonkin verran pitämään ja kasvattamaan. 

Hoitoala on mahdollistanut sen, että töitä on ollut aina ja välillä enemmän kuin ehtii edes tehdä. Työ on vaativaa ja minä päivänä tahansa ottaisin teitä mukaan reaalisairaalamaailmaan  näkemään meidän arkea hoidon keskellä, olemaan siinä vaikka kuukauden mukana. Olen melko varma, että aika moni teistä olisi sen jälkeen valmis meille "turhasta ruikuttaville" hoitajille maksamaan vähän lisäropoja. Tai ainakaan kovin moni hoitoalan ulkopuolelta ei olisi palkallani valmis tekemään sitä työtä, jota näkisi meidän tekevän sillä rahalla. Eli summa summarum: en ymmärtänyt 19-vuotiaana alaa opiskelemaan lähtiessäni sen palkkarealiteetteja, koska nuorena perheettömänä ihmisenä pärjäsin palkallani mainiosti, koen ammattitaitooni ja koulutukseeni nähden saavani tekemästäni työstä aivan liian matalaa palkkaa, koen ammatistani ja osaamisestani ylpeyttä, josta kuuluisi saada koulutustasoon nähdeen huomattavasti parempaa palkkaa. Sairaanhoitajakollegani ovat pääosin hyvin sivistyneitä ja yhteiskunnallisesti hereillä olevia ihmisiä, joita en missään tilanteessa kutsuisi keskinkertaisiksi, vaan erittäin fíksuiksi ja rautaisiksi hoitotyön ammattilaisiksi.

Eli ongelma on siinä, että sairaanhoitajille ei makseta yksinhuoltajalisää. Pitäisiköhän yksinhuoltajalisää maksaa myös siivoojille (brutto 2100 €), kaupan kassoille (2320 €),  asiakasneuvojille (brutto 2500€) tai esimerkiksi insinööreille (3650€) hoitajien (brutto 3450 €) lisäksi? Jokaiselle yksinhuoltajaksi ryhtyvälle pitäisi maksaa tietty peruslisä, jotta voisi jatkaa samalla elintasolla, kun mies jättää ja löytää paremmannäköisen ja nuoremman naisen tai nainen kyllästyy miehen tympeään naamaan? Vai maksetaanko yksinhuoltajalisää vai yhteiskunnallisesti valveutuneille ja kapasiteetiltaan kelvoille ammattilaisille, koska heidän lapsilleen kuuluu korkeampi elintaso kuin esimerkiksi osa-aikaisille lukihäiriöisille siivoojamammoille? 

Miten ihmeessä tuolla luetun ymmärtämisen tasolla on päässyt peruskoulusta läpi?

-eri

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ylioppilaaksi kirjoittamisen jälkeen en todellakaan osaanut arvioida elämääni 20 vuoden päähän, enkä työni tuomia realiteetteja. Mietin puoli vuotta töissä käyden, lähtisikö lukemaan germaanisia kieliä yliopistoon, mutta sen ikäisen ymmärryksellä ajattelin, että valmistumiseni jälkeen voisin toimia joko opettajana, kielen kääntäjänä tai tulkkina ja mikään noista ei kiinnostanut. Kirjoitin kohtalaisen hyvät arvosanata kirjoituksissa muutenkin. Toki nyt +40-vuotiaana ymmärrän, että olisin voinut tehdä mitä tahansa ko. kielipohjalla, mutta 19-vuotias minä ei sitä vielä tiennyt. 90-luvulla kun ei ollut mahdollista sähköisesti ottaa selvää ja etsiä tietoja, mihin kaikkeen tuolla kielipohjalla olisi voinut suunnata.

Niinpä päädyin lukemaan psyk. sairaanhoitajaksi ja kokemukseni mukaan tuolloin tuohon koulutukseen oli hakenut hyvin arvosanoin koulussa menestyneitä sivistyneitä ihmisiä. Ei siis mikään "keskinkertainen porukka", vaan varmasti moni olisi tuohon aikaan pystynyt lukemaan itselleen korkeammillakin koulutusasteilla tutkinnon. Kiinnostus oli kuitenkin sosiaali- ja terveysalaa kohtaan suurempi, jossa näkökulma on erilainen kuin lääketieteellisessä opiskelussa- tämän mainitsen siksi, että usein kysellään, miksi sh ei sitten lähtenyt lukemaan lääkäriksi. Hoitotieteen ja lääketieteen näkökulmassa ja lähestymistavassa on eroa. Valmistuttuani päädyin tekemään yliopistolliseen sairaalaan vaativaa erikoissairaanhoidon työtä ja nuorena perheettömänä hoitajana pärjäsin myös taloudellisesti erittäin hyvin palkallani, toki myös eläminen oli tuolloin halvempaa.

Aikaa kului, perheen perustin ja erokin sitten aikanaan tuli-jota en myöskään mitenkään voinut ennustaa silloin nuorena opiskellessani. Yksin elämiskustannukset on suuret, kun on suita ruokittavana ja arkikin kallista. Olen hyvä talouden pitäjä ja käytän rahani järkevästi. En "ryyppää enkä rällää", joten olemme pärjänneet, mutta toki välillä on tiukkaa ja suunnitella saa välillä tarkoin, että myös tulevaisuudessa tulevat maksut osaa ottaa huomioon. Puskuriakin olen onnistunut siitä huolimatta jonkin verran pitämään ja kasvattamaan. 

Hoitoala on mahdollistanut sen, että töitä on ollut aina ja välillä enemmän kuin ehtii edes tehdä. Työ on vaativaa ja minä päivänä tahansa ottaisin teitä mukaan reaalisairaalamaailmaan  näkemään meidän arkea hoidon keskellä, olemaan siinä vaikka kuukauden mukana. Olen melko varma, että aika moni teistä olisi sen jälkeen valmis meille "turhasta ruikuttaville" hoitajille maksamaan vähän lisäropoja. Tai ainakaan kovin moni hoitoalan ulkopuolelta ei olisi palkallani valmis tekemään sitä työtä, jota näkisi meidän tekevän sillä rahalla. Eli summa summarum: en ymmärtänyt 19-vuotiaana alaa opiskelemaan lähtiessäni sen palkkarealiteetteja, koska nuorena perheettömänä ihmisenä pärjäsin palkallani mainiosti, koen ammattitaitooni ja koulutukseeni nähden saavani tekemästäni työstä aivan liian matalaa palkkaa, koen ammatistani ja osaamisestani ylpeyttä, josta kuuluisi saada koulutustasoon nähdeen huomattavasti parempaa palkkaa. Sairaanhoitajakollegani ovat pääosin hyvin sivistyneitä ja yhteiskunnallisesti hereillä olevia ihmisiä, joita en missään tilanteessa kutsuisi keskinkertaisiksi, vaan erittäin fíksuiksi ja rautaisiksi hoitotyön ammattilaisiksi.

Eli ongelma on siinä, että sairaanhoitajille ei makseta yksinhuoltajalisää. Pitäisiköhän yksinhuoltajalisää maksaa myös siivoojille (brutto 2100 €), kaupan kassoille (2320 €),  asiakasneuvojille (brutto 2500€) tai esimerkiksi insinööreille (3650€) hoitajien (brutto 3450 €) lisäksi? Jokaiselle yksinhuoltajaksi ryhtyvälle pitäisi maksaa tietty peruslisä, jotta voisi jatkaa samalla elintasolla, kun mies jättää ja löytää paremmannäköisen ja nuoremman naisen tai nainen kyllästyy miehen tympeään naamaan? Vai maksetaanko yksinhuoltajalisää vai yhteiskunnallisesti valveutuneille ja kapasiteetiltaan kelvoille ammattilaisille, koska heidän lapsilleen kuuluu korkeampi elintaso kuin esimerkiksi osa-aikaisille lukihäiriöisille siivoojamammoille? 

Jos ajattelit olevasi jotenkin näpäkkä ja fiksu tässä, niin metsään meni. Kasvosi olisit säästänyt, kun olisit jättänyt kirjoittamatta... Huonollakaan luetun ymmrtämisellä tekstistä ei voinut saada tällaista kuvaa.

Kirjoitin lukiossa 6 laudaturia (80-luvulla) kympin todistuksella. Päätin lähteä yliopistoon lukemaan kehitysmaatutkimusta ja sivuaineena naistutkimusta. Opiskelin 15 vuotta mutta mihinkään yksityiseen firmaan en ole päässyt töihin, monia pätkätöitä ollut yliopistossa ja feministiliitossa mutta palkka surkea. Mielestäni valtion kuuluisi verottaa isotuloisia rankemmin jotta me jotain tärkeää työtä tekevät saisimme säällistä palkkaa. Mielestäni minulle kuuluisi sama kuin dippainsseille eli 6-7 tuhatta kuussa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ylioppilaaksi kirjoittamisen jälkeen en todellakaan osaanut arvioida elämääni 20 vuoden päähän, enkä työni tuomia realiteetteja. Mietin puoli vuotta töissä käyden, lähtisikö lukemaan germaanisia kieliä yliopistoon, mutta sen ikäisen ymmärryksellä ajattelin, että valmistumiseni jälkeen voisin toimia joko opettajana, kielen kääntäjänä tai tulkkina ja mikään noista ei kiinnostanut. Kirjoitin kohtalaisen hyvät arvosanata kirjoituksissa muutenkin. Toki nyt +40-vuotiaana ymmärrän, että olisin voinut tehdä mitä tahansa ko. kielipohjalla, mutta 19-vuotias minä ei sitä vielä tiennyt. 90-luvulla kun ei ollut mahdollista sähköisesti ottaa selvää ja etsiä tietoja, mihin kaikkeen tuolla kielipohjalla olisi voinut suunnata.

Niinpä päädyin lukemaan psyk. sairaanhoitajaksi ja kokemukseni mukaan tuolloin tuohon koulutukseen oli hakenut hyvin arvosanoin koulussa menestyneitä sivistyneitä ihmisiä. Ei siis mikään "keskinkertainen porukka", vaan varmasti moni olisi tuohon aikaan pystynyt lukemaan itselleen korkeammillakin koulutusasteilla tutkinnon. Kiinnostus oli kuitenkin sosiaali- ja terveysalaa kohtaan suurempi, jossa näkökulma on erilainen kuin lääketieteellisessä opiskelussa- tämän mainitsen siksi, että usein kysellään, miksi sh ei sitten lähtenyt lukemaan lääkäriksi. Hoitotieteen ja lääketieteen näkökulmassa ja lähestymistavassa on eroa. Valmistuttuani päädyin tekemään yliopistolliseen sairaalaan vaativaa erikoissairaanhoidon työtä ja nuorena perheettömänä hoitajana pärjäsin myös taloudellisesti erittäin hyvin palkallani, toki myös eläminen oli tuolloin halvempaa.

Aikaa kului, perheen perustin ja erokin sitten aikanaan tuli-jota en myöskään mitenkään voinut ennustaa silloin nuorena opiskellessani. Yksin elämiskustannukset on suuret, kun on suita ruokittavana ja arkikin kallista. Olen hyvä talouden pitäjä ja käytän rahani järkevästi. En "ryyppää enkä rällää", joten olemme pärjänneet, mutta toki välillä on tiukkaa ja suunnitella saa välillä tarkoin, että myös tulevaisuudessa tulevat maksut osaa ottaa huomioon. Puskuriakin olen onnistunut siitä huolimatta jonkin verran pitämään ja kasvattamaan. 

Hoitoala on mahdollistanut sen, että töitä on ollut aina ja välillä enemmän kuin ehtii edes tehdä. Työ on vaativaa ja minä päivänä tahansa ottaisin teitä mukaan reaalisairaalamaailmaan  näkemään meidän arkea hoidon keskellä, olemaan siinä vaikka kuukauden mukana. Olen melko varma, että aika moni teistä olisi sen jälkeen valmis meille "turhasta ruikuttaville" hoitajille maksamaan vähän lisäropoja. Tai ainakaan kovin moni hoitoalan ulkopuolelta ei olisi palkallani valmis tekemään sitä työtä, jota näkisi meidän tekevän sillä rahalla. Eli summa summarum: en ymmärtänyt 19-vuotiaana alaa opiskelemaan lähtiessäni sen palkkarealiteetteja, koska nuorena perheettömänä ihmisenä pärjäsin palkallani mainiosti, koen ammattitaitooni ja koulutukseeni nähden saavani tekemästäni työstä aivan liian matalaa palkkaa, koen ammatistani ja osaamisestani ylpeyttä, josta kuuluisi saada koulutustasoon nähdeen huomattavasti parempaa palkkaa. Sairaanhoitajakollegani ovat pääosin hyvin sivistyneitä ja yhteiskunnallisesti hereillä olevia ihmisiä, joita en missään tilanteessa kutsuisi keskinkertaisiksi, vaan erittäin fíksuiksi ja rautaisiksi hoitotyön ammattilaisiksi.

Vaihda sitten hyvä ihminen alaa. Ei muillekaan tuoda kaikkia ammatin etuja hopealautasella nenän eteen, vain siksi että sille alalle nyt on sattunut kouluttautumaan. Ei kukaan ole sulle velkaa hyvää palkkaa, ihan itse siihen pitää pyrkiä. Ja jos ihan itse teit aikoinaan virhevalinnan ammatinvalinnassa, niin ihan itse sun pitää se virhe korjata. 

En kai valinnoistani ketään muuta syyttänytkään? Kerroin vain faktat omista valinnoistani ja päätymisestäni hoitoalalle. Siitä, että se oli alana kiinnostava ja on sitä edelleen. Vain työn vaativuus ja palkkaus eivät kohtaa. Se taas ei ole minun käsissäni muuta kuin siltä osin, että voin valinnoillani vaikuttaa, mitä asialle teen. Olen kyllä jo lähtenyt jatko-opiskelemaan, työelämää on silti vieläkin se 20 vuotta luultavasti tehtävänä, joten pitkästi pitää vielä jaksaa. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sä taidat olla elää vähän omassa kuplassasi. Sulla on selkeästi taitoja ja persoonallisuuspiirteitä, jotka on tehnyt mahdolliseksi sen, että olet pystynyt kouluttautumaan tohtoriksi. Kai sä kuitenkin ymmärrät, ettei kaikilla ole päätä tai perslihaksia opiskella pitkälle?

Tähän voi sitten mussuttaa, miten kaikki voi opiskella pitkälle, kun vain yrittää ja ahkeroi tarpeeksi. Kuitenkaan samaa ei sanottaisi 150 senttiselle, joka haluaisi ammattilaiskoripalloilijaksi, koska koripallossa nyt vaan tarvitaan pituutta. Fyysisissä rajoituksissa on suurimmalle osalle ihan selvää, että on olemassa rajat, jotka nyt vaan valitettavasti lähes varmasti rajoittaa toimintaa. Henkisissä rajoituksissa ei sitä useinkaan huomioida ellei ihminen ole oikeasti vammainen.

 Ja kun se 150 senttinen pelaa naapuruston omassa liigassa ilmaiseksi, onko se epäreilua verrattuna siihen että se 210 senttinen tienaa ammattipelaamisella miljoonan vuodessa? Samalla lailla, jos jollakin ei ole aivoja kouluttautua hyvin palkattuun työhön, miksi on epäreilua ettei hänelle myöskään makseta sen kummemmin?

Ihme kom+mun+ismi ajatusmaailma, että kaikille pitäisi maksaa samaa palkkaa, vaikka toinen on kykenevä ihan eri tason suoritukseen kuin toinen. Jos on puutetta aivoista / pituudesta / voimasta / jne mitä nyt kuhunkin työhön tai ammattiin tarvitaan, niin silloin on IHAN OK että myös saa vähemmän palkkaa. Ei se ole mikään huutava vääryys.

Jos luet tekstini, niin en sanallakaan ottanut kantaa palkka-asiaan. Tarkoitin vain, että on täysin turha sanoa suurempaa palkkaa kaipaavalle, että mitäs et kouluttautunut lääkäriksi/lakimieheksi/ekonomiksi, kun siihen ei kaikki pysty. Jos palkka on niin tärkeä, niin kannattaa hakeutua hyvinmaksaville aloille, joihin ei tarvita korkeakoulutusta.

Varsinkin amisduunareilla on kovia taipumiksia leikkiä "rikasta" tekemällä valtavasti ylitöitä, viikonlopputöitä ja lomat otetaan rahana. Sitten ylpeänä esitellään palkkakuittia, jonka hintana on elämätön elämä.

Ei se summa vaan se aika siihen summaan. Tätä ei nämä amikset oikein tajua.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ylioppilaaksi kirjoittamisen jälkeen en todellakaan osaanut arvioida elämääni 20 vuoden päähän, enkä työni tuomia realiteetteja. Mietin puoli vuotta töissä käyden, lähtisikö lukemaan germaanisia kieliä yliopistoon, mutta sen ikäisen ymmärryksellä ajattelin, että valmistumiseni jälkeen voisin toimia joko opettajana, kielen kääntäjänä tai tulkkina ja mikään noista ei kiinnostanut. Kirjoitin kohtalaisen hyvät arvosanata kirjoituksissa muutenkin. Toki nyt +40-vuotiaana ymmärrän, että olisin voinut tehdä mitä tahansa ko. kielipohjalla, mutta 19-vuotias minä ei sitä vielä tiennyt. 90-luvulla kun ei ollut mahdollista sähköisesti ottaa selvää ja etsiä tietoja, mihin kaikkeen tuolla kielipohjalla olisi voinut suunnata.

Niinpä päädyin lukemaan psyk. sairaanhoitajaksi ja kokemukseni mukaan tuolloin tuohon koulutukseen oli hakenut hyvin arvosanoin koulussa menestyneitä sivistyneitä ihmisiä. Ei siis mikään "keskinkertainen porukka", vaan varmasti moni olisi tuohon aikaan pystynyt lukemaan itselleen korkeammillakin koulutusasteilla tutkinnon. Kiinnostus oli kuitenkin sosiaali- ja terveysalaa kohtaan suurempi, jossa näkökulma on erilainen kuin lääketieteellisessä opiskelussa- tämän mainitsen siksi, että usein kysellään, miksi sh ei sitten lähtenyt lukemaan lääkäriksi. Hoitotieteen ja lääketieteen näkökulmassa ja lähestymistavassa on eroa. Valmistuttuani päädyin tekemään yliopistolliseen sairaalaan vaativaa erikoissairaanhoidon työtä ja nuorena perheettömänä hoitajana pärjäsin myös taloudellisesti erittäin hyvin palkallani, toki myös eläminen oli tuolloin halvempaa.

Aikaa kului, perheen perustin ja erokin sitten aikanaan tuli-jota en myöskään mitenkään voinut ennustaa silloin nuorena opiskellessani. Yksin elämiskustannukset on suuret, kun on suita ruokittavana ja arkikin kallista. Olen hyvä talouden pitäjä ja käytän rahani järkevästi. En "ryyppää enkä rällää", joten olemme pärjänneet, mutta toki välillä on tiukkaa ja suunnitella saa välillä tarkoin, että myös tulevaisuudessa tulevat maksut osaa ottaa huomioon. Puskuriakin olen onnistunut siitä huolimatta jonkin verran pitämään ja kasvattamaan. 

Hoitoala on mahdollistanut sen, että töitä on ollut aina ja välillä enemmän kuin ehtii edes tehdä. Työ on vaativaa ja minä päivänä tahansa ottaisin teitä mukaan reaalisairaalamaailmaan  näkemään meidän arkea hoidon keskellä, olemaan siinä vaikka kuukauden mukana. Olen melko varma, että aika moni teistä olisi sen jälkeen valmis meille "turhasta ruikuttaville" hoitajille maksamaan vähän lisäropoja. Tai ainakaan kovin moni hoitoalan ulkopuolelta ei olisi palkallani valmis tekemään sitä työtä, jota näkisi meidän tekevän sillä rahalla. Eli summa summarum: en ymmärtänyt 19-vuotiaana alaa opiskelemaan lähtiessäni sen palkkarealiteetteja, koska nuorena perheettömänä ihmisenä pärjäsin palkallani mainiosti, koen ammattitaitooni ja koulutukseeni nähden saavani tekemästäni työstä aivan liian matalaa palkkaa, koen ammatistani ja osaamisestani ylpeyttä, josta kuuluisi saada koulutustasoon nähdeen huomattavasti parempaa palkkaa. Sairaanhoitajakollegani ovat pääosin hyvin sivistyneitä ja yhteiskunnallisesti hereillä olevia ihmisiä, joita en missään tilanteessa kutsuisi keskinkertaisiksi, vaan erittäin fíksuiksi ja rautaisiksi hoitotyön ammattilaisiksi.

Eli ongelma on siinä, että sairaanhoitajille ei makseta yksinhuoltajalisää. Pitäisiköhän yksinhuoltajalisää maksaa myös siivoojille (brutto 2100 €), kaupan kassoille (2320 €),  asiakasneuvojille (brutto 2500€) tai esimerkiksi insinööreille (3650€) hoitajien (brutto 3450 €) lisäksi? Jokaiselle yksinhuoltajaksi ryhtyvälle pitäisi maksaa tietty peruslisä, jotta voisi jatkaa samalla elintasolla, kun mies jättää ja löytää paremmannäköisen ja nuoremman naisen tai nainen kyllästyy miehen tympeään naamaan? Vai maksetaanko yksinhuoltajalisää vai yhteiskunnallisesti valveutuneille ja kapasiteetiltaan kelvoille ammattilaisille, koska heidän lapsilleen kuuluu korkeampi elintaso kuin esimerkiksi osa-aikaisille lukihäiriöisille siivoojamammoille? 

Mistähän tuon kaupan kassan palkan repäisit? 😳 T. ~1700 €/ kk

Tosin en ole pelkkä kassa, vaan myyjä. Ehkäpä täytyy vaihtaa pelkkään kassatyöhön, jos siellä noin hyvin tienaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No mutta. Vaikka palkkoja nyt nostetaankin niin meitä hoiavat hoitajat loppuu. Nyt jo joudutaan siirtämään, perumaan leikkauksia, koska ei ole hoitajia. Kohta pannaan terveyskeskuksia ja vanhusten hoitopaikkoja kiinni pienemmillä pailkakunnilla. Isommilla paikkakunnilla laitetaan osaatoja kiinni. Usean sukulaiseni leikkauksia on siirretty tästä syystä useilla kuukausilla. Minä haluan että me saadaan hoitoa edelleenkin , sinä näköjään et.

Lääkäripulassa saadaan lääkäri töihin kolminkertaisella palkalla, jotta tulee pitämään esim. iltavastaanottoa. Ja hyvin nihkeästi maksetaan lisäkorvausta niille hoitajille ja sihteereille, jotka joutuvat tulemaan myös sinne vastaanottoa pitämään.

Koska meillä on lääkäripula, mutta ei hoitajapulaa.

Hoitajia on yksinkertaisesti liikaa.

Pikkuhiljaa alkaa näyttämään siltä, että on myös hoitajapulaa... Mitä sen asian korjaamiseksi tehdään? Vingutaan eläkeläisiä ja 20 vuotta sitten hoitajan hommat lopettaneita töihin?

Matalan koulutuksen hommiin on paljon helpompi löytää työvoimaa ihan mistä vain, kuin vaikka suunnittelemaan ydinvoimalaa.

Huutonaurua,t. hoitoala

Väität että hoitajaa on vaikeampi löytää kuin ydinfyysikkoa? Huutonaurua :D

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onko palkka heti ”kaikki kaikessa” jos siihen haluaa korotusta? Ansaitseeko ihminen mielestäsi huonompaa palkkaa jos pitää työstään? Miksi sinä esimerkiksi et ansaitse kunnollista palkkaa?

Eihän kyse ole mistään ansaitsemisesta vaan kysynnän ja tarjonnan laista.

Tämä.

Palkkataso on suoraan arvostuksen merkki. Suomalaisilla mittapuilla lähihoitajat eivät ansaitse saada kunnon toimeentuloa.

Miten se on toteutettu, että sote-ammattilaisilla on paremmat palkat muissa Pohjoismaissa?

Tuloerojen repeämisestähän tässä puhutaan, ja osittain työn muutoksesta. Taitaa olla sairaanhoitajan työ vastuullisempaa ja toisaalta kiireisempää kuin vaikka 70-luvulla. Toisaalta palkkaero vaikka insinööreihin on revennyt, insinöörin eduksi. Aika yksinkertaista sanoa, että ammatinvalintakysymys.

Täytyy myös huomata se, että joillain aloilla alimmat palkat ovat niin pieniä, että niillä ei oikeasti elä. Onko mikään työ niin arvotonta, että sitä täysipäiväisesti tehden ei oikeasti selviydy normaalitason vuokrasta ja ruuasta?

Vierailija kirjoitti:

Tuloerojen repeämisestähän tässä puhutaan, ja osittain työn muutoksesta. Taitaa olla sairaanhoitajan työ vastuullisempaa ja toisaalta kiireisempää kuin vaikka 70-luvulla. Toisaalta palkkaero vaikka insinööreihin on revennyt, insinöörin eduksi. Aika yksinkertaista sanoa, että ammatinvalintakysymys.

Täytyy myös huomata se, että joillain aloilla alimmat palkat ovat niin pieniä, että niillä ei oikeasti elä. Onko mikään työ niin arvotonta, että sitä täysipäiväisesti tehden ei oikeasti selviydy normaalitason vuokrasta ja ruuasta?

No on kyllä revennyt joopa joo. Omat vanhempani ja me ollaan molemmat siinä tuloryhmässä, että välillä on nimi verokoneessa. Silti ei puhettakaan, että ostettaisiin esim. uusi auto.

Kunpa pääsisi hommiin ja saisi edes pientä palkkaa. Ihan mielenterveydenkin takia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuloerojen repeämisestähän tässä puhutaan, ja osittain työn muutoksesta. Taitaa olla sairaanhoitajan työ vastuullisempaa ja toisaalta kiireisempää kuin vaikka 70-luvulla. Toisaalta palkkaero vaikka insinööreihin on revennyt, insinöörin eduksi. Aika yksinkertaista sanoa, että ammatinvalintakysymys.

Täytyy myös huomata se, että joillain aloilla alimmat palkat ovat niin pieniä, että niillä ei oikeasti elä. Onko mikään työ niin arvotonta, että sitä täysipäiväisesti tehden ei oikeasti selviydy normaalitason vuokrasta ja ruuasta?

No on kyllä revennyt joopa joo. Omat vanhempani ja me ollaan molemmat siinä tuloryhmässä, että välillä on nimi verokoneessa. Silti ei puhettakaan, että ostettaisiin esim. uusi auto.

Siis sulla on tulot yli 100k vuodessa, eikä mahdollisuutta ostaa uutta autoa? Sitten täytyy varmaan miettiä sitä kulupuolta, siellä on nyt jotain todella pahasti pielessä..

Ymmärrätkö eron kuitenkin, että sulla ei riitä rahaa siihen Eiran kämppään JA uuteen mersuun, kun siis on ihmisiä, joilla ei ole varaa siihen Meri-Raksilan läävään JA ruokaan..? Vaikka käyvät töissä.

Vierailija kirjoitti:

Tuloerojen repeämisestähän tässä puhutaan, ja osittain työn muutoksesta. Taitaa olla sairaanhoitajan työ vastuullisempaa ja toisaalta kiireisempää kuin vaikka 70-luvulla. Toisaalta palkkaero vaikka insinööreihin on revennyt, insinöörin eduksi. Aika yksinkertaista sanoa, että ammatinvalintakysymys.

Täytyy myös huomata se, että joillain aloilla alimmat palkat ovat niin pieniä, että niillä ei oikeasti elä. Onko mikään työ niin arvotonta, että sitä täysipäiväisesti tehden ei oikeasti selviydy normaalitason vuokrasta ja ruuasta?

Sairaanhoitajan työ on takuulla vaativampaa ja vastuullisempaa nykyään kuin 70-luvulla Onhan myös osittain lääkärintyötä siirretty sairaanhoitajan vastuulle ajan kuluessa kuten pienet toimenpiteet sekä lääkkeenmääräämisoikeudet-jota ennen pitää tietenkin tutkia ja vastaanottaa asiakas. Hoitoalan ongelmallisuus lähtee palkkakehityksessä jo siitä, että sairaanhoitajan vastuulle on siirtynyt vastuuta tasaisesti lisää.

Sh lisäkouluttautuu erikoisosaamisalueiden haltuun ottamiseksi, mutta mitään ylimääräistä tuosta ei välttämättä makseta, vaikka työn vastuu kasvaa tehtäväkuvan vaativuuden lisääntymisestä huolimatta. Missään miesvaltaisella alalla tämä tuskin olisi mahdollista tai kävisi päinsä. Hoitoalalla se liittyy pitkään historiaan hoitoalan johtamisessa, sen byrokratiassa, joka on näkynyt näin hoitotyön ja hoitajan työn arvostamisena. Samaan rahaan saisi tehdä koko ajan enemmän, mutta onneksi uusien hoitajasukupolvien myötä tätä on alettu ehdollistamaan, eikä enää suostuta ihan mihin tahansa milloin tahansa. Mielestäni tämä on tervettä kapinaa vääristynyttä työnteon mallia vastaan, johon on alistuttu ennen kyselemättä. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ylioppilaaksi kirjoittamisen jälkeen en todellakaan osaanut arvioida elämääni 20 vuoden päähän, enkä työni tuomia realiteetteja. Mietin puoli vuotta töissä käyden, lähtisikö lukemaan germaanisia kieliä yliopistoon, mutta sen ikäisen ymmärryksellä ajattelin, että valmistumiseni jälkeen voisin toimia joko opettajana, kielen kääntäjänä tai tulkkina ja mikään noista ei kiinnostanut. Kirjoitin kohtalaisen hyvät arvosanata kirjoituksissa muutenkin. Toki nyt +40-vuotiaana ymmärrän, että olisin voinut tehdä mitä tahansa ko. kielipohjalla, mutta 19-vuotias minä ei sitä vielä tiennyt. 90-luvulla kun ei ollut mahdollista sähköisesti ottaa selvää ja etsiä tietoja, mihin kaikkeen tuolla kielipohjalla olisi voinut suunnata.

Niinpä päädyin lukemaan psyk. sairaanhoitajaksi ja kokemukseni mukaan tuolloin tuohon koulutukseen oli hakenut hyvin arvosanoin koulussa menestyneitä sivistyneitä ihmisiä. Ei siis mikään "keskinkertainen porukka", vaan varmasti moni olisi tuohon aikaan pystynyt lukemaan itselleen korkeammillakin koulutusasteilla tutkinnon. Kiinnostus oli kuitenkin sosiaali- ja terveysalaa kohtaan suurempi, jossa näkökulma on erilainen kuin lääketieteellisessä opiskelussa- tämän mainitsen siksi, että usein kysellään, miksi sh ei sitten lähtenyt lukemaan lääkäriksi. Hoitotieteen ja lääketieteen näkökulmassa ja lähestymistavassa on eroa. Valmistuttuani päädyin tekemään yliopistolliseen sairaalaan vaativaa erikoissairaanhoidon työtä ja nuorena perheettömänä hoitajana pärjäsin myös taloudellisesti erittäin hyvin palkallani, toki myös eläminen oli tuolloin halvempaa.

Aikaa kului, perheen perustin ja erokin sitten aikanaan tuli-jota en myöskään mitenkään voinut ennustaa silloin nuorena opiskellessani. Yksin elämiskustannukset on suuret, kun on suita ruokittavana ja arkikin kallista. Olen hyvä talouden pitäjä ja käytän rahani järkevästi. En "ryyppää enkä rällää", joten olemme pärjänneet, mutta toki välillä on tiukkaa ja suunnitella saa välillä tarkoin, että myös tulevaisuudessa tulevat maksut osaa ottaa huomioon. Puskuriakin olen onnistunut siitä huolimatta jonkin verran pitämään ja kasvattamaan. 

Hoitoala on mahdollistanut sen, että töitä on ollut aina ja välillä enemmän kuin ehtii edes tehdä. Työ on vaativaa ja minä päivänä tahansa ottaisin teitä mukaan reaalisairaalamaailmaan  näkemään meidän arkea hoidon keskellä, olemaan siinä vaikka kuukauden mukana. Olen melko varma, että aika moni teistä olisi sen jälkeen valmis meille "turhasta ruikuttaville" hoitajille maksamaan vähän lisäropoja. Tai ainakaan kovin moni hoitoalan ulkopuolelta ei olisi palkallani valmis tekemään sitä työtä, jota näkisi meidän tekevän sillä rahalla. Eli summa summarum: en ymmärtänyt 19-vuotiaana alaa opiskelemaan lähtiessäni sen palkkarealiteetteja, koska nuorena perheettömänä ihmisenä pärjäsin palkallani mainiosti, koen ammattitaitooni ja koulutukseeni nähden saavani tekemästäni työstä aivan liian matalaa palkkaa, koen ammatistani ja osaamisestani ylpeyttä, josta kuuluisi saada koulutustasoon nähdeen huomattavasti parempaa palkkaa. Sairaanhoitajakollegani ovat pääosin hyvin sivistyneitä ja yhteiskunnallisesti hereillä olevia ihmisiä, joita en missään tilanteessa kutsuisi keskinkertaisiksi, vaan erittäin fíksuiksi ja rautaisiksi hoitotyön ammattilaisiksi.

Vaihda sitten hyvä ihminen alaa. Ei muillekaan tuoda kaikkia ammatin etuja hopealautasella nenän eteen, vain siksi että sille alalle nyt on sattunut kouluttautumaan. Ei kukaan ole sulle velkaa hyvää palkkaa, ihan itse siihen pitää pyrkiä. Ja jos ihan itse teit aikoinaan virhevalinnan ammatinvalinnassa, niin ihan itse sun pitää se virhe korjata. 

Ja Ihan Itse saa palkka- ja muita työn epäkohtia tuoda esiin ja Ihan Itse nostaa niistä meteli kuten monilla aloilla tehdään mm. lakoilla. Siitä, että jokainen Ihan Itse vaihtaa alaa ei tämän alan epäkohtia muuta tai tuo alalle tekijöitä. Menikö jakeluun?

Vierailija kirjoitti:

Tosi moni työntekijä vaihtaa alaa työelämänsä aikana (tutkimuksien mukaan noin 25-30%), jotenkin sairaanhoitajien puheet kuulostavat siltä kuin alan vaihtaminen olisi jotain ennenkuulumatonta. Ei se ole, sitä tapahtuu tosi paljon, joten vaihtakaa vaan alaa kuten muutkin.

No kun se ongelma on se, että ihmiset vaihtavat jatkuvsti alaa ja osastoa ja syväosaamista ei pääse muodostumaan. Jatkuva perehdytys vie myös resursseja. Että mua korpeaa nämä jatka peittoa leikkaamalla-neuvot. Ihmisiä jää myös alalta eläkkeelle aivan hurjasti eikä uusia tule yhtä nopeasti.

Samaa mieltä. Työ on paljon mielekkäämpää ja siitä saa paljon enemmän, kun löytää myös sisäisiä motivaatiotekijöitä. Nykyhoitajat eivät edes ymmärrä, mikä onni on tehdä kutsumustyötä, vaan raha, raha, raha. Se valitus tekee työstä ja työyhteisöistä entistä raskaampia. Sama omalla alallani.

T. Tyytyväinen vaka-ope