miksi sellaiset ihmiset, joille palkka on kaikki kaikessa, hakeutuvat matalapalkkaisille aloille?
Viimepäivinä on käyty paljon keskustelua esim. hoitajien palkoista. Jos jollekin on palkka tärkein asia työssä niin miksi tällainen ihminen hakeutuu vaikka lähihoitajaksi (eikä vaikkapa lääkäriksi) merkonomiksi (eikä vaikkapa ekonomilsi) tai johonkin muuhun matalapalkkaiseen työhön?
- pienipalkkainen tutkija
Kommentit (80)
Vierailija kirjoitti:
Olen sivusta seurannut, kun aina palkastaan valittava lähihoitaja kouluttautui sairaanhoitajaksi ja sama valitus vaan jatkuu... En tiedä tuliko se jotenkin yllätyksenä, että se muutaman sadan euron palkkaero ei hirveästi tunnu siellä tilipussissa, kun vastuu kasvoi. Arvostan, että joku haluaa tehdä hoitotyötä ja mielestäni heille kuuluisi lisää liksaa, mutta ei se vaan toteudu, vaikka kuinka Rytköset huutaa lisää liksaa... Tosin ihmettelen esimerkiksi yksityisellä työskenteleviä hoitajia, joilla on jopa pienempi palkka, kuin julkisella!? Miten se on mahdollista, kun siellä raha ei tule valtion kassasta, vaan niistä maksavista asiakkaista...
Yksityisten hoitoalojen palkkaan vaikuttaa olemattomien työtaistelutoimenpiteiden (naiset) lisäksi se, että kunnat ostavat palveluja yksityisiltä ja kilpailuttavat palvelut + yleinen näätäily Attendojen ym. taholta. En tiedä mikä ei toteudu ja mikä toteutuu, mutta hoitajista on pula eikä tämä asia tule parantumaan ilman mittavia muutoksia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No mutta. Vaikka palkkoja nyt nostetaankin niin meitä hoiavat hoitajat loppuu. Nyt jo joudutaan siirtämään, perumaan leikkauksia, koska ei ole hoitajia. Kohta pannaan terveyskeskuksia ja vanhusten hoitopaikkoja kiinni pienemmillä pailkakunnilla. Isommilla paikkakunnilla laitetaan osaatoja kiinni. Usean sukulaiseni leikkauksia on siirretty tästä syystä useilla kuukausilla. Minä haluan että me saadaan hoitoa edelleenkin , sinä näköjään et.
Lääkäripulassa saadaan lääkäri töihin kolminkertaisella palkalla, jotta tulee pitämään esim. iltavastaanottoa. Ja hyvin nihkeästi maksetaan lisäkorvausta niille hoitajille ja sihteereille, jotka joutuvat tulemaan myös sinne vastaanottoa pitämään.
Koska meillä on lääkäripula, mutta ei hoitajapulaa.
Hoitajia on yksinkertaisesti liikaa.
Joko paljon tai kohtalaisesti pulaa hakijoista lähes koko maassa.
Siitähän on tullut jo sanonta: "Ahne kuin sairaanhoitaja."
Luulen, että niiden liitto käännyttää auttamishaluiset nuoret näiksi kaiken euronmerkit silmissä tekeviksi ahnehtijoiksi.
Ei ole tämä tutkijakaan kyllä nyt ihan välkyimmästä päästä... Se että haluaa kohtuullisen ja työtä vastaavan korvauksen työstään ei kyllä missään määrin tarkoita sitä että palkka olisi ihmiselle kaikki kaikessa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No mutta. Vaikka palkkoja nyt nostetaankin niin meitä hoiavat hoitajat loppuu. Nyt jo joudutaan siirtämään, perumaan leikkauksia, koska ei ole hoitajia. Kohta pannaan terveyskeskuksia ja vanhusten hoitopaikkoja kiinni pienemmillä pailkakunnilla. Isommilla paikkakunnilla laitetaan osaatoja kiinni. Usean sukulaiseni leikkauksia on siirretty tästä syystä useilla kuukausilla. Minä haluan että me saadaan hoitoa edelleenkin , sinä näköjään et.
Lääkäripulassa saadaan lääkäri töihin kolminkertaisella palkalla, jotta tulee pitämään esim. iltavastaanottoa. Ja hyvin nihkeästi maksetaan lisäkorvausta niille hoitajille ja sihteereille, jotka joutuvat tulemaan myös sinne vastaanottoa pitämään.
Koska meillä on lääkäripula, mutta ei hoitajapulaa.
Hoitajia on yksinkertaisesti liikaa.
Jos ap on tutkija, niin lopeta hommasi. Olet tyhmin tutkijamaan päällä🤣😅🤪
Tutkija ap:n mielestä.hoitajia on liikaa. Eli valtakunnallinen hoitajapula on siis pskaa.
Vierailija kirjoitti:
Palkka tulee hoitajille yllätyksenä niin kuin talvi autoilijoille.
Eiköhän se ole ennemminkin niin päin että työn vaativuus, raskaus, kiire, huonot työolot ynnä muu tulee yllätyksenä ja tajutaan ettei palkka vastaa millään tavalla työtä. Sitä kun ei todennäköisesti (selvästikään) pysty ymmärtämään ennen kun on alalla töitä tehnyt, ei välttämättä vielä edes opiskeluaikoina.
Hoitajien työsopimus päättyy kohta. Työtaistelua pukkaa. Mites jos kaikki hoitajat vaikka irtisanoutuisi? On nimittäin tapahtunut ennenkin. 2 viikkoa ylityö- ja vuoronvaihtokieltoa, niin Suomi on kusessa....tai siihen riittää viikkokin. Ja uusi sopimus 2 kk max 1 vuoden mittainen.
Tiesittekö muuten, että r uu mis kontit on jo tuotu uudestaansairaaloiden pihoille?
Seuraavan pandemian aikana tullaan rajaamaan jetkä saa neillä sairaala- ja tehohoitoa. Miksi? Koska hoitopaikkoja ei tukeriittämään kaikille.
Hyvin pianmyösvanhukset ja lapset hoidetaan itse kotona, koska hoitopaikkoja ei ole. Myös muuta hoidon santia pitää rajata, koska resursseja ei ole. Yksityisektä saahoitoa kovallarahalla.
Vierailija kirjoitti:
Siitähän on tullut jo sanonta: "Ahne kuin sairaanhoitaja."
Luulen, että niiden liitto käännyttää auttamishaluiset nuoret näiksi kaiken euronmerkit silmissä tekeviksi ahnehtijoiksi.
On kyse ammatista eikä mistään "auttamishalusta" ja kyllä ne paskat työolot ja sen ettei palkka vastaa työn vastivuutta huomaa ihan itse.
Vierailija kirjoitti:
Hoitajien työsopimus päättyy kohta. Työtaistelua pukkaa. Mites jos kaikki hoitajat vaikka irtisanoutuisi? On nimittäin tapahtunut ennenkin. 2 viikkoa ylityö- ja vuoronvaihtokieltoa, niin Suomi on kusessa....tai siihen riittää viikkokin. Ja uusi sopimus 2 kk max 1 vuoden mittainen.
Ja muuten se soopa ei pidä paikkaasa, että hoitajilta olisi rajattu työtaisteluoikeus pois. Ei ole. Olin töissä 2007, tällöin me lähes kaikki hoitajat irrisanouduimme. AVIn tarkastajat kävi tai yritti käydä hakemassa neitä väkisin töihin. Ei muuten lähdetty .Saman voisi tehdä uudestaan.
Vierailija kirjoitti:
Jos lähihoitaja saa X ja tehtaanjohtaja 5 X, paljonko tutkijan palkan pitäisi olla?
Tutkijan palkka määräytyy tutkimustyön tuottaman arvon mukaan eli se voi olla mitä tahansa nollasta (naistutkimus) miljardiin (parantaa syövän)
Nythän sinä vitsin murjaisit. Tai sitten et vain tiedä. Vai että miljardeja syöpätutkimuksesta. 😄
Ylioppilaaksi kirjoittamisen jälkeen en todellakaan osaanut arvioida elämääni 20 vuoden päähän, enkä työni tuomia realiteetteja. Mietin puoli vuotta töissä käyden, lähtisikö lukemaan germaanisia kieliä yliopistoon, mutta sen ikäisen ymmärryksellä ajattelin, että valmistumiseni jälkeen voisin toimia joko opettajana, kielen kääntäjänä tai tulkkina ja mikään noista ei kiinnostanut. Kirjoitin kohtalaisen hyvät arvosanata kirjoituksissa muutenkin. Toki nyt +40-vuotiaana ymmärrän, että olisin voinut tehdä mitä tahansa ko. kielipohjalla, mutta 19-vuotias minä ei sitä vielä tiennyt. 90-luvulla kun ei ollut mahdollista sähköisesti ottaa selvää ja etsiä tietoja, mihin kaikkeen tuolla kielipohjalla olisi voinut suunnata.
Niinpä päädyin lukemaan psyk. sairaanhoitajaksi ja kokemukseni mukaan tuolloin tuohon koulutukseen oli hakenut hyvin arvosanoin koulussa menestyneitä sivistyneitä ihmisiä. Ei siis mikään "keskinkertainen porukka", vaan varmasti moni olisi tuohon aikaan pystynyt lukemaan itselleen korkeammillakin koulutusasteilla tutkinnon. Kiinnostus oli kuitenkin sosiaali- ja terveysalaa kohtaan suurempi, jossa näkökulma on erilainen kuin lääketieteellisessä opiskelussa- tämän mainitsen siksi, että usein kysellään, miksi sh ei sitten lähtenyt lukemaan lääkäriksi. Hoitotieteen ja lääketieteen näkökulmassa ja lähestymistavassa on eroa. Valmistuttuani päädyin tekemään yliopistolliseen sairaalaan vaativaa erikoissairaanhoidon työtä ja nuorena perheettömänä hoitajana pärjäsin myös taloudellisesti erittäin hyvin palkallani, toki myös eläminen oli tuolloin halvempaa.
Aikaa kului, perheen perustin ja erokin sitten aikanaan tuli-jota en myöskään mitenkään voinut ennustaa silloin nuorena opiskellessani. Yksin elämiskustannukset on suuret, kun on suita ruokittavana ja arkikin kallista. Olen hyvä talouden pitäjä ja käytän rahani järkevästi. En "ryyppää enkä rällää", joten olemme pärjänneet, mutta toki välillä on tiukkaa ja suunnitella saa välillä tarkoin, että myös tulevaisuudessa tulevat maksut osaa ottaa huomioon. Puskuriakin olen onnistunut siitä huolimatta jonkin verran pitämään ja kasvattamaan.
Hoitoala on mahdollistanut sen, että töitä on ollut aina ja välillä enemmän kuin ehtii edes tehdä. Työ on vaativaa ja minä päivänä tahansa ottaisin teitä mukaan reaalisairaalamaailmaan näkemään meidän arkea hoidon keskellä, olemaan siinä vaikka kuukauden mukana. Olen melko varma, että aika moni teistä olisi sen jälkeen valmis meille "turhasta ruikuttaville" hoitajille maksamaan vähän lisäropoja. Tai ainakaan kovin moni hoitoalan ulkopuolelta ei olisi palkallani valmis tekemään sitä työtä, jota näkisi meidän tekevän sillä rahalla. Eli summa summarum: en ymmärtänyt 19-vuotiaana alaa opiskelemaan lähtiessäni sen palkkarealiteetteja, koska nuorena perheettömänä ihmisenä pärjäsin palkallani mainiosti, koen ammattitaitooni ja koulutukseeni nähden saavani tekemästäni työstä aivan liian matalaa palkkaa, koen ammatistani ja osaamisestani ylpeyttä, josta kuuluisi saada koulutustasoon nähdeen huomattavasti parempaa palkkaa. Sairaanhoitajakollegani ovat pääosin hyvin sivistyneitä ja yhteiskunnallisesti hereillä olevia ihmisiä, joita en missään tilanteessa kutsuisi keskinkertaisiksi, vaan erittäin fíksuiksi ja rautaisiksi hoitotyön ammattilaisiksi.
Siinä kohtaa kun nuoren pitää valita tuleva alansa, pohditaan vain ja ainoastaan sitä, mihin koulumenestyksen perusteella riittää paukkuja ja mikä kiinnostaa. Ei 15-vuotias edes hahmota, kuinka paljon rahaa tarvitaan elämiseen erilaisissa vaihtoehdoissa (omakotitalo vs. kerrostalo, ei lapsia vs. neljä lasta, ei harrastuksia vs. neljä lasta harrastaa jääkiekkoa, auto vs. fillari jne.)
Vierailija kirjoitti:
Sä taidat olla elää vähän omassa kuplassasi. Sulla on selkeästi taitoja ja persoonallisuuspiirteitä, jotka on tehnyt mahdolliseksi sen, että olet pystynyt kouluttautumaan tohtoriksi. Kai sä kuitenkin ymmärrät, ettei kaikilla ole päätä tai perslihaksia opiskella pitkälle?
Tähän voi sitten mussuttaa, miten kaikki voi opiskella pitkälle, kun vain yrittää ja ahkeroi tarpeeksi. Kuitenkaan samaa ei sanottaisi 150 senttiselle, joka haluaisi ammattilaiskoripalloilijaksi, koska koripallossa nyt vaan tarvitaan pituutta. Fyysisissä rajoituksissa on suurimmalle osalle ihan selvää, että on olemassa rajat, jotka nyt vaan valitettavasti lähes varmasti rajoittaa toimintaa. Henkisissä rajoituksissa ei sitä useinkaan huomioida ellei ihminen ole oikeasti vammainen.
Ja kun se 150 senttinen pelaa naapuruston omassa liigassa ilmaiseksi, onko se epäreilua verrattuna siihen että se 210 senttinen tienaa ammattipelaamisella miljoonan vuodessa? Samalla lailla, jos jollakin ei ole aivoja kouluttautua hyvin palkattuun työhön, miksi on epäreilua ettei hänelle myöskään makseta sen kummemmin?
Ihme kom+mun+ismi ajatusmaailma, että kaikille pitäisi maksaa samaa palkkaa, vaikka toinen on kykenevä ihan eri tason suoritukseen kuin toinen. Jos on puutetta aivoista / pituudesta / voimasta / jne mitä nyt kuhunkin työhön tai ammattiin tarvitaan, niin silloin on IHAN OK että myös saa vähemmän palkkaa. Ei se ole mikään huutava vääryys.
Vierailija kirjoitti:
Ylioppilaaksi kirjoittamisen jälkeen en todellakaan osaanut arvioida elämääni 20 vuoden päähän, enkä työni tuomia realiteetteja. Mietin puoli vuotta töissä käyden, lähtisikö lukemaan germaanisia kieliä yliopistoon, mutta sen ikäisen ymmärryksellä ajattelin, että valmistumiseni jälkeen voisin toimia joko opettajana, kielen kääntäjänä tai tulkkina ja mikään noista ei kiinnostanut. Kirjoitin kohtalaisen hyvät arvosanata kirjoituksissa muutenkin. Toki nyt +40-vuotiaana ymmärrän, että olisin voinut tehdä mitä tahansa ko. kielipohjalla, mutta 19-vuotias minä ei sitä vielä tiennyt. 90-luvulla kun ei ollut mahdollista sähköisesti ottaa selvää ja etsiä tietoja, mihin kaikkeen tuolla kielipohjalla olisi voinut suunnata.
Niinpä päädyin lukemaan psyk. sairaanhoitajaksi ja kokemukseni mukaan tuolloin tuohon koulutukseen oli hakenut hyvin arvosanoin koulussa menestyneitä sivistyneitä ihmisiä. Ei siis mikään "keskinkertainen porukka", vaan varmasti moni olisi tuohon aikaan pystynyt lukemaan itselleen korkeammillakin koulutusasteilla tutkinnon. Kiinnostus oli kuitenkin sosiaali- ja terveysalaa kohtaan suurempi, jossa näkökulma on erilainen kuin lääketieteellisessä opiskelussa- tämän mainitsen siksi, että usein kysellään, miksi sh ei sitten lähtenyt lukemaan lääkäriksi. Hoitotieteen ja lääketieteen näkökulmassa ja lähestymistavassa on eroa. Valmistuttuani päädyin tekemään yliopistolliseen sairaalaan vaativaa erikoissairaanhoidon työtä ja nuorena perheettömänä hoitajana pärjäsin myös taloudellisesti erittäin hyvin palkallani, toki myös eläminen oli tuolloin halvempaa.
Aikaa kului, perheen perustin ja erokin sitten aikanaan tuli-jota en myöskään mitenkään voinut ennustaa silloin nuorena opiskellessani. Yksin elämiskustannukset on suuret, kun on suita ruokittavana ja arkikin kallista. Olen hyvä talouden pitäjä ja käytän rahani järkevästi. En "ryyppää enkä rällää", joten olemme pärjänneet, mutta toki välillä on tiukkaa ja suunnitella saa välillä tarkoin, että myös tulevaisuudessa tulevat maksut osaa ottaa huomioon. Puskuriakin olen onnistunut siitä huolimatta jonkin verran pitämään ja kasvattamaan.
Hoitoala on mahdollistanut sen, että töitä on ollut aina ja välillä enemmän kuin ehtii edes tehdä. Työ on vaativaa ja minä päivänä tahansa ottaisin teitä mukaan reaalisairaalamaailmaan näkemään meidän arkea hoidon keskellä, olemaan siinä vaikka kuukauden mukana. Olen melko varma, että aika moni teistä olisi sen jälkeen valmis meille "turhasta ruikuttaville" hoitajille maksamaan vähän lisäropoja. Tai ainakaan kovin moni hoitoalan ulkopuolelta ei olisi palkallani valmis tekemään sitä työtä, jota näkisi meidän tekevän sillä rahalla. Eli summa summarum: en ymmärtänyt 19-vuotiaana alaa opiskelemaan lähtiessäni sen palkkarealiteetteja, koska nuorena perheettömänä ihmisenä pärjäsin palkallani mainiosti, koen ammattitaitooni ja koulutukseeni nähden saavani tekemästäni työstä aivan liian matalaa palkkaa, koen ammatistani ja osaamisestani ylpeyttä, josta kuuluisi saada koulutustasoon nähdeen huomattavasti parempaa palkkaa. Sairaanhoitajakollegani ovat pääosin hyvin sivistyneitä ja yhteiskunnallisesti hereillä olevia ihmisiä, joita en missään tilanteessa kutsuisi keskinkertaisiksi, vaan erittäin fíksuiksi ja rautaisiksi hoitotyön ammattilaisiksi.
Vaihda sitten hyvä ihminen alaa. Ei muillekaan tuoda kaikkia ammatin etuja hopealautasella nenän eteen, vain siksi että sille alalle nyt on sattunut kouluttautumaan. Ei kukaan ole sulle velkaa hyvää palkkaa, ihan itse siihen pitää pyrkiä. Ja jos ihan itse teit aikoinaan virhevalinnan ammatinvalinnassa, niin ihan itse sun pitää se virhe korjata.
Yksi ammatinvalinnan kriteeri on palkkaus tai ainakin pitäisi olla. Eri ammattien keskimääräiset palkkatiedot on aika hyvin saatavilla, joten omaa tietämättömyyttä on turha käyttää tekosyynä. Jos on valinnut huonopalkkaisen alan, niin se on sitten aikalailla oma moka. Itse en aikoinaan valinnut sosiaalialaa, koska tiesin etten olisi tyytyväinen sen alan palkkatasoon.
Matalapalkka työ tekee sen että palkasta tulee ainoa asia joka on kokoajan mielessä. Riittääkö vuokraan, onko pensaa tulla töihin loppuviikosta, kolme päivää syömättä onneksi tili tulee uskaltaa ehkä ostaa yhdeksi päiväksi jotain tuhdimpaa, ainoat housut alkaa revetä toivottavasti ne kestää vielä synttäreihin niin jos sais uudet.....
Matalapalkka työläisen mahdollisuus uudelleen kouluttautumiseen kaatuu talouteen. Alkaa syntyä itsetunto ongelmia ja harrastamista ei kykene rahoittamaan joten vieraantuminen alkaa eikä löydy suhteita jotka auttaisivat uuteen työhön, työtodistus on vessapaperin arvoinen.
itsellä ainakin johtui alunperin siitä että oman alan töitä ei ollut kuin suhteilla 7 ekaan vuoteen valmistumisesta ja sitten koulutus olikin jo arvoton (1992-valmistunut)
Kyllä, juuri ennen ammattikorkeakoulujen tulemista valmistuin.