Pahinta yksinäisyydessä on

[quote author="Vierailija" time="23.06.2015 klo 12:02"]

Minulla on 'vain' ystäviä. Sinänsä ihan hyvä juttu ja olen onnellinen ystävistäni. Mutta ei ole ketään, jonka olisi pakko olla tekemisissä kanssani (vanhemmat, sisarukset, puoliso, lapset, työkaverit, pomo) ja se tuo kyllä tiettyä irrallisuutta ja turvattomuutta sekä ihan arjen haasteita siitä, että kaikki on omien voimien ja harteiden varassa.

[/quote]

Tuo on kyllä raskasta kun ei ole perheen tukea, mutta samalla olet todella onnekas että sinulla on nuo ystävät, jotka ovat kanssasi siksi että haluavat olla, eivät siksi että olisi pakko olla.

Kamalinta on se, kuinka tuntee itsensä niin oudoksi ja poikkeavaksi. En osaa yhtään olla vieraiden ihmisten kanssa. Tuntuu että muut pitää vähän kummallisena. Tiedän olevani ihan hyvä tyyppi, mutta kun jää porukan ulkopuolelle uudestaan ja uudestaan, tulee tunne, että jotain vikaa mussa on. Oikeasti varmaan kaikki johtuu olemattomista sosiaalisista taidoista.

[quote author="Vierailija" time="23.06.2015 klo 11:47"][quote author="Vierailija" time="23.06.2015 klo 11:43"]

Mulle pahinta on se ettei saa mistään koskaan palautetta. On vain välinpitämätöntä, kuin ilmaa. Aivan sama onko hienosti pukeutunut vai verkkarit, onko kotona kaikki tip top vai lattioilla lantaa.

[/quote]

Tämä on se tunne, joka on minua kalvanut viime viikolla ja tällä viikolla (varmaan juhannuskriisi...), mutta en olisi osannut pukea sitä noin hyvin sanoiksi. 
[/quote]
Suurin osa ihmisistä ei saa mitään palautetta. Vaikka olisivat parisuhteessa. Ei se puoliso huomaa kampaajalla käyntiä, eikä vältämättä ymmärrä kuinka kauan olet siivonnut. Monesti nalkuttavat tai kritisoivat pikemmin. Harva mies se naisen kättä silittää tai kantaa oksennusämpäriä kun olet maha taudissa.
Äitinä ja vaimona olet todennäköisesti sinä joka huolehdit, että muiden hiukset on ojossa tai lohduttelet pelokasta lasta.
Sitä ei huomata että laihdut, mutta lihoamisesi kyllä. Jos tekemäsi ruoka on hyvää ei kiitosta edes välttämättä muisteta. Jos se on pahaa, niin se ei kyllä jää epäselväksi.
Parasta on oppia arvostamaan itse itseään ja iloita omista jutuista. Se mitä muut sanoo, ei nimittäin välttämättä ole se mitä haluaisi kuulla.

[quote author="Vierailija" time="23.06.2015 klo 12:00"]

[quote author="Vierailija" time="23.06.2015 klo 11:55"]

[quote author="Vierailija" time="23.06.2015 klo 11:49"]

[quote author="Vierailija" time="23.06.2015 klo 11:43"]

Mulle pahinta on se ettei saa mistään koskaan palautetta. On vain välinpitämätöntä, kuin ilmaa. Aivan sama onko hienosti pukeutunut vai verkkarit, onko kotona kaikki tip top vai lattioilla lantaa.

[/quote]

Itseltäänhän sitä palautetta saa. Kyllä minä ainakin nautin siitä kun kotona on kaunista ja tip top, ja myös siitä jos itse laittaudun tyylikkäisiin vaatteisiin ja näytän mielestäni hyvältä.

t. 2

[/quote]

Sulle tää asia on näköjään niin selvä että vähän ihmettelen mitä teet tässä ketjussa. 

[/quote]

Ei  ole ollut minulle selvää aina. 35 ekaa vuotta elämästäni olin ihan samassa valituskuorossa kuin useimmat yksinäiset, säälimässä itseäni kun olen niin yksin ja surkea.

[/quote]

Kiva kun tulit jakamaan suurta viisauttasi meille valittajille ja itsemme säälijöille. Kyllä me nyt viisastutaan.

[quote author="Vierailija" time="23.06.2015 klo 12:13"]

[quote author="Vierailija" time="23.06.2015 klo 11:47"][quote author="Vierailija" time="23.06.2015 klo 11:43"] Mulle pahinta on se ettei saa mistään koskaan palautetta. On vain välinpitämätöntä, kuin ilmaa. Aivan sama onko hienosti pukeutunut vai verkkarit, onko kotona kaikki tip top vai lattioilla lantaa. [/quote] Tämä on se tunne, joka on minua kalvanut viime viikolla ja tällä viikolla (varmaan juhannuskriisi...), mutta en olisi osannut pukea sitä noin hyvin sanoiksi.  [/quote] Suurin osa ihmisistä ei saa mitään palautetta. Vaikka olisivat parisuhteessa. Ei se puoliso huomaa kampaajalla käyntiä, eikä vältämättä ymmärrä kuinka kauan olet siivonnut. Monesti nalkuttavat tai kritisoivat pikemmin. Harva mies se naisen kättä silittää tai kantaa oksennusämpäriä kun olet maha taudissa. Äitinä ja vaimona olet todennäköisesti sinä joka huolehdit, että muiden hiukset on ojossa tai lohduttelet pelokasta lasta. Sitä ei huomata että laihdut, mutta lihoamisesi kyllä. Jos tekemäsi ruoka on hyvää ei kiitosta edes välttämättä muisteta. Jos se on pahaa, niin se ei kyllä jää epäselväksi. Parasta on oppia arvostamaan itse itseään ja iloita omista jutuista. Se mitä muut sanoo, ei nimittäin välttämättä ole se mitä haluaisi kuulla.

[/quote]

Näinhän se menee. Ajatukseni olivat isommissa sfääreissä, mutta silti tuo sama kaava voi toistua niissäkin, jos suhde ei ole kunnossa tai liian arkipäiväistynyt. Puoliso ei välttämättä osaa tukea ura- tai koulutushaaveissasi, tukea syöpäsairasta tai edes silloinkaan hoitaa arjen askareita tai lohduttaa surevaa, jolta on kuollut läheinen.

Välillä tulee vaan se sellainen fillis, että jos puu kaatu metsässä eikä kukaan ole kuulemassa, kuuluuko siitä ääni. Eli omalla elämällä ei ole mitään merkitystä ja pitää tehdä töitä, että löytää sille merkityksen itse, koska kukaan ei sinua tarvitse. 

Mulla on ihana mies ja lapset, mutta oon silti yksinäinen. Kaipaisin sellaisia arjen kavereita, joita vois pyytää vaikka lenkille tai kahville joskus. Muuton myötä jäi kaverit ja todella on vaikeata tutustua kehenkään näin aikuisena. 

Pahinta yksinäisyydessä on, että oon jo tottunut siihen

[quote author="Vierailija" time="23.06.2015 klo 12:03"]

[quote author="Vierailija" time="23.06.2015 klo 11:57"]

[quote author="Vierailija" time="23.06.2015 klo 11:41"]

Pahinta on, ettei ole ketään, jonka kanssa jakaa taakkaa (henkistä tai ihan vaan arjen hoitamista) tai iloita riemunaiheista. Jakaa yhteistä perhettä omine arvoineen ja sisäpiirin juttuineen. Kukaan ei huolestu puolestasi tai ole ylpeä saavutuksistasi. Kukaan ei pidä kädestä, kun pelottaa. 

[/quote]

Nuo ovat tosiaan yksinäisyyden raskaita puolia. Nin tuttua. Minulla ei ole syynä se, etten esimerkiksi kumppania olisi saanut, ei, jotenkin vain en löytänyt sellaista, jonka olisin halunnut. Jos nyt olisin nuorempi, olisin tehnyt jonkinlaisen lastensaantisopimuksen jonkun kunnollisen isätyypin miehen kansssa. 

[/quote]

Minä taas olen onnellinen, ettei minulla ole lasta tässä yksinäisessä kuplassa. Lapsi ansaitsisi laajemman yhteisön.

[/quote]

Okei, minä en tosiaan ole muuta kuin parisuhdeyksinäinen ja olen sen ihan itse valinnoillani saanut aikaan. Lapselle olisi kyllä ollut seuraa yllin kyllin, myös lapsia. 

[quote author="Vierailija" time="23.06.2015 klo 12:13"]

[quote author="Vierailija" time="23.06.2015 klo 12:00"]

[quote author="Vierailija" time="23.06.2015 klo 11:55"]

[quote author="Vierailija" time="23.06.2015 klo 11:49"]

[quote author="Vierailija" time="23.06.2015 klo 11:43"]

Mulle pahinta on se ettei saa mistään koskaan palautetta. On vain välinpitämätöntä, kuin ilmaa. Aivan sama onko hienosti pukeutunut vai verkkarit, onko kotona kaikki tip top vai lattioilla lantaa.

[/quote]

Itseltäänhän sitä palautetta saa. Kyllä minä ainakin nautin siitä kun kotona on kaunista ja tip top, ja myös siitä jos itse laittaudun tyylikkäisiin vaatteisiin ja näytän mielestäni hyvältä.

t. 2

[/quote]

Sulle tää asia on näköjään niin selvä että vähän ihmettelen mitä teet tässä ketjussa. 

[/quote]

Ei  ole ollut minulle selvää aina. 35 ekaa vuotta elämästäni olin ihan samassa valituskuorossa kuin useimmat yksinäiset, säälimässä itseäni kun olen niin yksin ja surkea.

[/quote]

Kiva kun tulit jakamaan suurta viisauttasi meille valittajille ja itsemme säälijöille. Kyllä me nyt viisastutaan.

[/quote]

Kyllä se voi joskus jollekin kolahtaa, sellaiselle, joka on valmis hyväksymään yksinäisyytensä pysyvänä tilana, että suuren osan murhetta voi poistaa omaa asennetta ja sisäistä puhettaan muuttamalla. Toki useimmille se ei kolahda, koska he joko eivät ole valmiita hyväksymään yksinäisyyttä vaan haluavat tavoitella sosiaalisia suhteita tai sitten eivät enää usko että voivat niitä saada mutta sittenkin pitäytyvät itsepintaisesti uskomuksissaan ihmissuhteista onnellisuuden ehtona.

Täällä on ollut hyviä ajatuksia, tunnistin itsestänikin melkein kaikki.
Mulle pahinta yksinäisyydessä on häpeä siitä. Tulee niin mielettömän "paska ihminen" -olo, kun kaikilla on joku ja itsellä ei. Ja ihan oileasti, en mä ole sen kauheampi kuin suurin osa ihmisistä. Perusnätti, itsestäni huolta pitävä, huumorintajuinen. Mä vain jossain kohti putosin pois siitä normaalista linjasta, jossa muut alkaa löytää kumppaneita, perustamaan perheitä jne.
Toisaalta myös pelko ja ajatus siitä, ettei mulla ehkä koskaan ole ketään, on aika sietämättömiä.

[quote author="Vierailija" time="23.06.2015 klo 12:25"]

Täällä on ollut hyviä ajatuksia, tunnistin itsestänikin melkein kaikki. Mulle pahinta yksinäisyydessä on häpeä siitä. Tulee niin mielettömän "paska ihminen" -olo, kun kaikilla on joku ja itsellä ei. Ja ihan oileasti, en mä ole sen kauheampi kuin suurin osa ihmisistä. Perusnätti, itsestäni huolta pitävä, huumorintajuinen. Mä vain jossain kohti putosin pois siitä normaalista linjasta, jossa muut alkaa löytää kumppaneita, perustamaan perheitä jne. Toisaalta myös pelko ja ajatus siitä, ettei mulla ehkä koskaan ole ketään, on aika sietämättömiä.

[/quote]

Tunnistan tuon niin. Itse olen jo alkanut välttelemään muita ihmisiä, varsinkin sukulaisia siksi että tunnen itseni friikiksi. Sisaruksien kanssa ollaan samoista lähtökohdista, aika samannäköiset yms mutta toisilla on ystäviä ja kumppanit ja minulla ei. Mietin mitä ne ja varsinkin niiden puolisot ajattelee eikä tee mieli tavata. Tuntemattomia ihmisiä on paljon mukavampi kohdata.

Lohduttavaa on ajatella, että ne sosiaalisetkin voi jäädä lopulta täysin yksin. Osa sukulaisista on ainakin jäänyt yksin vanhana, kun puoliso ja ystävät ovat kuolleet. Lopulta kukaan ei ole toisia parempi, sama yksinäisyys kalvaa vaikka olisi keski-ikäisenä ollut "menestyjä" elämässä.

[quote author="Vierailija" time="23.06.2015 klo 12:23"]

[quote author="Vierailija" time="23.06.2015 klo 12:13"]

[quote author="Vierailija" time="23.06.2015 klo 12:00"]

[quote author="Vierailija" time="23.06.2015 klo 11:55"]

[quote author="Vierailija" time="23.06.2015 klo 11:49"]

[quote author="Vierailija" time="23.06.2015 klo 11:43"]

Mulle pahinta on se ettei saa mistään koskaan palautetta. On vain välinpitämätöntä, kuin ilmaa. Aivan sama onko hienosti pukeutunut vai verkkarit, onko kotona kaikki tip top vai lattioilla lantaa.

[/quote]

Itseltäänhän sitä palautetta saa. Kyllä minä ainakin nautin siitä kun kotona on kaunista ja tip top, ja myös siitä jos itse laittaudun tyylikkäisiin vaatteisiin ja näytän mielestäni hyvältä.

t. 2

[/quote]

Sulle tää asia on näköjään niin selvä että vähän ihmettelen mitä teet tässä ketjussa. 

[/quote]

Ei  ole ollut minulle selvää aina. 35 ekaa vuotta elämästäni olin ihan samassa valituskuorossa kuin useimmat yksinäiset, säälimässä itseäni kun olen niin yksin ja surkea.

[/quote]

Kiva kun tulit jakamaan suurta viisauttasi meille valittajille ja itsemme säälijöille. Kyllä me nyt viisastutaan.

[/quote]

Kyllä se voi joskus jollekin kolahtaa, sellaiselle, joka on valmis hyväksymään yksinäisyytensä pysyvänä tilana, että suuren osan murhetta voi poistaa omaa asennetta ja sisäistä puhettaan muuttamalla. Toki useimmille se ei kolahda, koska he joko eivät ole valmiita hyväksymään yksinäisyyttä vaan haluavat tavoitella sosiaalisia suhteita tai sitten eivät enää usko että voivat niitä saada mutta sittenkin pitäytyvät itsepintaisesti uskomuksissaan ihmissuhteista onnellisuuden ehtona.

[/quote]

Kiitos, olen nyt Valaistunut! Olen ollut koko ajan typerä kun olen toivonut itselleni edes yhtä ystävää ja perhettä. Yksin olen niin paljon onnellisempi. Ihan hölmöä toivoa voivansa jakaa asioita kun on niin paljon kivempaa olla yksin. Mitähän sitä yksinäisistä vanhuksistakin valitetaan? Yksin on mahtavaa! On kiva ajatella sitä että voi vaikka kuolla asuntoonsa ja ruumis löydetään vasta viiden vuoden kuluttua. Harmi kun en tajunnut jo ala-asteella miten kivaa on seistä kaikki välitunnit yksin ja olla se jonka kanssa kukaan ei halua tehdä parityötä. Kiitos sinulle, olet ihana! <3 

34, oot ihana <3

Miten ihmeessä kohtalo on sallinut sinulle tuollaisen tilanteen. Toivon sinulle edes yhtä ystävää ja vaikka sen yhden ystävän mukana muitakin ystäviä ja sitä perhettäkin, jos niin on tarkoitettu.

Minkä ikäinen olet?

yksinäisyys on niin monimutkainen juttu.

ihminen voi olla yksinäinen parisuhteesa ja kavereidenkin kanssa. Jos riittävää keskustelu ja tunneyhteyttä ei ole.

toisaalta yksin eläväkin voi olla ihan onnellinen ja ei-yksinäinen.

Minusta oman elämän riittävä aktiivisuus jotenkin poistaa minulta yksinäisyyttä. se on aika hassua, vaikka tekeminen ei edes olisi edes kovin sosiaalista.

Toiset eivät edes uskalla asua yksin. Esim kituuteetaan paskassa parisuhteessa, kun ei osata olla yksin tai sama jos hypätään parisuhteesta heti uuteen. Mun mielestä kaikkien pitäis jossain elämän vaiheessa elää edes vähän aikaa yksin. Se kasvattaa ja tekee ihmisestä paljon vahvemman. Sen jälkeen tietää, että mitä tahansa elämässä eteen tuleekin,niin osaa ja pystyy pärjätä omillaan itsekseenkin.

[quote author="Vierailija" time="24.06.2015 klo 10:34"]

[quote author="Vierailija" time="23.06.2015 klo 12:23"]

[quote author="Vierailija" time="23.06.2015 klo 12:13"]

[quote author="Vierailija" time="23.06.2015 klo 12:00"]

[quote author="Vierailija" time="23.06.2015 klo 11:55"]

[quote author="Vierailija" time="23.06.2015 klo 11:49"]

[quote author="Vierailija" time="23.06.2015 klo 11:43"]

Mulle pahinta on se ettei saa mistään koskaan palautetta. On vain välinpitämätöntä, kuin ilmaa. Aivan sama onko hienosti pukeutunut vai verkkarit, onko kotona kaikki tip top vai lattioilla lantaa.

[/quote]

Itseltäänhän sitä palautetta saa. Kyllä minä ainakin nautin siitä kun kotona on kaunista ja tip top, ja myös siitä jos itse laittaudun tyylikkäisiin vaatteisiin ja näytän mielestäni hyvältä.

t. 2

[/quote]

Sulle tää asia on näköjään niin selvä että vähän ihmettelen mitä teet tässä ketjussa. 

[/quote]

Ei  ole ollut minulle selvää aina. 35 ekaa vuotta elämästäni olin ihan samassa valituskuorossa kuin useimmat yksinäiset, säälimässä itseäni kun olen niin yksin ja surkea.

[/quote]

Kiva kun tulit jakamaan suurta viisauttasi meille valittajille ja itsemme säälijöille. Kyllä me nyt viisastutaan.

[/quote]

Kyllä se voi joskus jollekin kolahtaa, sellaiselle, joka on valmis hyväksymään yksinäisyytensä pysyvänä tilana, että suuren osan murhetta voi poistaa omaa asennetta ja sisäistä puhettaan muuttamalla. Toki useimmille se ei kolahda, koska he joko eivät ole valmiita hyväksymään yksinäisyyttä vaan haluavat tavoitella sosiaalisia suhteita tai sitten eivät enää usko että voivat niitä saada mutta sittenkin pitäytyvät itsepintaisesti uskomuksissaan ihmissuhteista onnellisuuden ehtona.

[/quote]

Kiitos, olen nyt Valaistunut! Olen ollut koko ajan typerä kun olen toivonut itselleni edes yhtä ystävää ja perhettä. Yksin olen niin paljon onnellisempi. Ihan hölmöä toivoa voivansa jakaa asioita kun on niin paljon kivempaa olla yksin. Mitähän sitä yksinäisistä vanhuksistakin valitetaan? Yksin on mahtavaa! On kiva ajatella sitä että voi vaikka kuolla asuntoonsa ja ruumis löydetään vasta viiden vuoden kuluttua. Harmi kun en tajunnut jo ala-asteella miten kivaa on seistä kaikki välitunnit yksin ja olla se jonka kanssa kukaan ei halua tehdä parityötä. Kiitos sinulle, olet ihana! <3 

[/quote]

Niin, minä puhun tilanteesta jossa henkilö ei ole vuosikausien tai vuosikymmenten yrityksistä huolimatta saanut ihmissuhteita ja ystäviä, tai elämässä on jokin este mikä käytännössä estää niiden saamisen (esim. vanhuksilla fyysiset rajoitukset niin ettei pysty kodistaankaan poistumaan). 

Minusta ei ole järkevämpää sellaisessa tilanteessa jäädä taistelemaan tuulimyllyjä vastaan, aina vaan sisäisesti vastustaa tilaa jolle ei voi mitään. Se lisää vaan omaa kärsimystä, jos ei hyväksy sitä mille ei mitään voi. Itse löysin tosiaan rauhan ja vuosien myötä jopa onnen tilasta jossa en koskaan uskonut voivani olla onnellinen, kun lakkasin sisäisesti vastustamasta yksinäisyyttä ja haluamasta siitä eroon. Ja nuo menneisyyden asiat kuten omassa historiassani myös kiusaaminen, hyljeksintä ja yksin jättö: miksi ihmeessä minä vieläkin niitä muistelisin, mennyt on mennyttä ja olen tyytyväinen että selvisin siitä.

[quote author="Vierailija" time="23.06.2015 klo 12:21"]

Pahinta yksinäisyydessä on, että oon jo tottunut siihen

[/quote]

Tää on totta. Mitä enemmän on yksin sitä paremmin siihen tottuu.

Sitä ainoaa tuttavaakaan ei jaksa enää nähdä kun korkeintaan pari kk välein. Joskus mietin, että aloittaisi sosiaalisen harrastuksen mutta en vaan saa aikaan: tiedän etten enää jaksaisi olla senkään vertaa sosiaalinen, kun jo 10-15 minuutin juttelu jonkun kanssa uuvuttaa. 

[quote author="Vierailija" time="24.06.2015 klo 10:38"]

34, oot ihana <3

Miten ihmeessä kohtalo on sallinut sinulle tuollaisen tilanteen. Toivon sinulle edes yhtä ystävää ja vaikka sen yhden ystävän mukana muitakin ystäviä ja sitä perhettäkin, jos niin on tarkoitettu.

Minkä ikäinen olet?

[/quote]

Kiitos sanoistasi. Kolmekymppiset häämöttää jo. 

[quote author="Vierailija" time="24.06.2015 klo 10:44"]

[quote author="Vierailija" time="24.06.2015 klo 10:34"]

[quote author="Vierailija" time="23.06.2015 klo 12:23"]

[quote author="Vierailija" time="23.06.2015 klo 12:13"]

[quote author="Vierailija" time="23.06.2015 klo 12:00"]

[quote author="Vierailija" time="23.06.2015 klo 11:55"]

[quote author="Vierailija" time="23.06.2015 klo 11:49"]

[quote author="Vierailija" time="23.06.2015 klo 11:43"]

Mulle pahinta on se ettei saa mistään koskaan palautetta. On vain välinpitämätöntä, kuin ilmaa. Aivan sama onko hienosti pukeutunut vai verkkarit, onko kotona kaikki tip top vai lattioilla lantaa.

[/quote]

Itseltäänhän sitä palautetta saa. Kyllä minä ainakin nautin siitä kun kotona on kaunista ja tip top, ja myös siitä jos itse laittaudun tyylikkäisiin vaatteisiin ja näytän mielestäni hyvältä.

t. 2

[/quote]

Sulle tää asia on näköjään niin selvä että vähän ihmettelen mitä teet tässä ketjussa. 

[/quote]

Ei  ole ollut minulle selvää aina. 35 ekaa vuotta elämästäni olin ihan samassa valituskuorossa kuin useimmat yksinäiset, säälimässä itseäni kun olen niin yksin ja surkea.

[/quote]

Kiva kun tulit jakamaan suurta viisauttasi meille valittajille ja itsemme säälijöille. Kyllä me nyt viisastutaan.

[/quote]

Kyllä se voi joskus jollekin kolahtaa, sellaiselle, joka on valmis hyväksymään yksinäisyytensä pysyvänä tilana, että suuren osan murhetta voi poistaa omaa asennetta ja sisäistä puhettaan muuttamalla. Toki useimmille se ei kolahda, koska he joko eivät ole valmiita hyväksymään yksinäisyyttä vaan haluavat tavoitella sosiaalisia suhteita tai sitten eivät enää usko että voivat niitä saada mutta sittenkin pitäytyvät itsepintaisesti uskomuksissaan ihmissuhteista onnellisuuden ehtona.

[/quote]

Kiitos, olen nyt Valaistunut! Olen ollut koko ajan typerä kun olen toivonut itselleni edes yhtä ystävää ja perhettä. Yksin olen niin paljon onnellisempi. Ihan hölmöä toivoa voivansa jakaa asioita kun on niin paljon kivempaa olla yksin. Mitähän sitä yksinäisistä vanhuksistakin valitetaan? Yksin on mahtavaa! On kiva ajatella sitä että voi vaikka kuolla asuntoonsa ja ruumis löydetään vasta viiden vuoden kuluttua. Harmi kun en tajunnut jo ala-asteella miten kivaa on seistä kaikki välitunnit yksin ja olla se jonka kanssa kukaan ei halua tehdä parityötä. Kiitos sinulle, olet ihana! <3 

[/quote]

Niin, minä puhun tilanteesta jossa henkilö ei ole vuosikausien tai vuosikymmenten yrityksistä huolimatta saanut ihmissuhteita ja ystäviä, tai elämässä on jokin este mikä käytännössä estää niiden saamisen (esim. vanhuksilla fyysiset rajoitukset niin ettei pysty kodistaankaan poistumaan). 

Minusta ei ole järkevämpää sellaisessa tilanteessa jäädä taistelemaan tuulimyllyjä vastaan, aina vaan sisäisesti vastustaa tilaa jolle ei voi mitään. Se lisää vaan omaa kärsimystä, jos ei hyväksy sitä mille ei mitään voi. Itse löysin tosiaan rauhan ja vuosien myötä jopa onnen tilasta jossa en koskaan uskonut voivani olla onnellinen, kun lakkasin sisäisesti vastustamasta yksinäisyyttä ja haluamasta siitä eroon. Ja nuo menneisyyden asiat kuten omassa historiassani myös kiusaaminen, hyljeksintä ja yksin jättö: miksi ihmeessä minä vieläkin niitä muistelisin, mennyt on mennyttä ja olen tyytyväinen että selvisin siitä.

[/quote]

Tää on väärä ketju sulle. Täällä puhutaan yksinäisyyden ikävistä puolista ja sulla niitä ei ilmeisesti ole kun olet löytänyt rauhan ja onnen tilan. Voisit lopettaa muiden painostamisen ja syyttelyn.